Suomen kaikkien aikojen suosituinta hallitusta mestarillisesti johtava pääministeri Marin on myös Suomen kansan suosikki seuraavaksi pääministeriksi, kertoo Ylen presidenttikysely.
https://yle.fi/uutiset/3-11756086
https://yle.fi/uutiset/3-11756086
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 65 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 604
Vanhimmat
Psyko-Sannalla ei todellisuudessa ole mitään mahdollisuuksia.
Säälistä Suojatyöpaikka Sanna
On hyvät mahdollisuudet.
Ellei sitten tietysti Krista Kiuru lähde mukaan presidentti-kilpaan.
Siinä olisi hieno seuraava tasavallan presidentti!
Aloitus on punikin UNI. Totuus on ihan toisenlainen.
Kyllä, lompsii tiedotustilaisuuksiinkin kuin homssuinen työhevonen.
Osuuskaupan kassatyttö on osoittautunut valitettavan sinisilmäiseksi EU:n neuvottelupöydissä, EU-luokan kiltein oppilas, ja hoksottimet tunnettua demaritasoa.
Ylioppilas Don Eero konsultoi.
Valitettavasti näin on. Olin toivonut Sanna Marinista enemmän. Lisäkokemus tuskin muuttaa perusasetelmaa miksikään.
Sanna Marin on koulutukseltaan Hallintotieteiden maisteri. Sinä taidat olla koulutukseltasi riesa Kelalle ja meille veronmaksajille.
Kassatytön valtiomieskokemis on hataralla pohjalla. Vielä voi ärsyttää naapuria mittelöön. Onko imbesillin lausunnot otettava vskavasti? Naapuri ummärtää niin.
Mitä tekikään Sipilä
Vei eläkeläisiltä tuhkatkin pesästä
Niin kuin teillä siellä maalla sanotaan
Keskustan politiikka ollut viime 20 kymmenen vuoden aikana maahanluuttoa suuresti suosivaa varsinkin sipilä vanhanen
Vanhanen. Kin. v äittää vieheellisesti sossujen haluuvan mamuja
Meillämn ollut viimeiset 20 vuotta oikeisto porvari hallitukset. jotka ovat teuttaneet mamutuksen ja syyttäneet sossuja täältä vaikka o vatkin pm puolue ja johdoissa.
Jäyemäki
Vanhanne setsämä vuotta
Katainen neljä. vuotta
Sipilä. neljä vuotta a kiitos siis. mamautuksesta
Sanna parasta Suomelle ikinä
Ja mitä hän on tuosta koulutuksesta hyötynyt??? Tai oikeastaan pitäisi kysyä mitä me olemme hyötyneet Sannan koulutuksesta???
Jos Krista Kiuru syö tarpeeksi kampaviinereitä päivässä,niin voi onnistua.
Ompa kokoa ja kokoajan lisää:))
Aika sivistymätöntä kieltä sinulta. Jos nuorena on ollut kassatyttönä, se kertoo vain siitä että on halukas hankkimaan työkokemusta nuoresta pitäen.
Marin on opiskellut määrätietoisesti ja saavuttanut tutkinnon. Siitä olkaamme kaikki ylpeitä. Siihen meillä kaikilla on mahdollisuus, jos vain itse haluamme. Joten heittäkää pois tuollaiset ala-arvoiset letkautukset.
Sanna Mari on erittäin fiksu ja sivistynyt nainen edustamaan maatameme ihan missä vaan.
Ei mikään ihme, jos valitaan jossakin vaiheessa presidentiksemme.
No ei todella.
Jussi Halla-aho on paras seuraavaksi presidentiksi,mies sen olla pitää.
Jussia tarvitaan pääministerinä. Ei pressalla ole mitään valtaa mihinkään.
Erittäin frekki!
Myös koiria koulutetaan ;) Aina kun kuulen että joku on korkeasti koulutettu, tulee mieleen tuo, koulutus on yleensä hyvä asia, mutta oikeasti kouluttautuminen olisi parempi.
Mitä Mariniin tulee, ei tuo oppiarvo ole ainakaan matemaattista osaamista, tai vastuunkantoa tuonut.
Yllätyin kun tänään ilmoitettiin,että jo viime vuonna otettu valtiolle velkaa 30 miljardia, nyt sitä velkaa on lisätty kai jo liki 10 miljardia.
Hullua, miten tämän maan ja meidän suomalaisten käy?
Kuka tilalle? Miten paljon sääliä sen kohdalla tarvitaan? Ihan kaikkia päätöksiä en tajua ja hyväksy mutta kyllä monessa asiassa poikkeuksellisen hyvä.
Mitäs sinä hyvä osainen valitat? Onneksi on varaa siihen. Vielä parempi jos olisi varaa olla valittamatta.
Työt on perseestä ja tuohon hommaan ei voi ruveta jos ei ole halua ja paloa asiaan. Toivottavasti Sannan motivaatio tulee sieltä.
Mie istunki just paskalla sopivasti ja sinkoilen totuuksia sinunkin silmilleni.
Työ tekee vapaaksi. Muistatko missä lukee? Useammassakin paikassa. Ja elämäsi jää unelmasi.
Armias taivas!!!! Et liene ihan tosissasi. Krista Kiuru Suomea edustamassa ulkomailla presidenttinä. Sus siunakkoon.!!!!!
Ei koulutus kenestäkään hyvää tee ja anna osaamista. Kokemus ja nöyryys sen osaamisen antaa, valitettavasti.
jussi HA on miehen irvikuva. Aseellista varusmiespalvelustakaan ei uskaltanut suorittaa, mutta leuhkii ampumaradalla.
Päättäisi jo. Samoiten faneilla maastotakki ja maiharit pyörii täysillä. Idealismi on joskus ihan ok, mutta ei sivaripeppuleiden tapauksessa.
Vaali ratkaisee, ja siellä ei pikku-tytteli pärjää, ehkä vihreät voi äänestää, kun pekka polo ei enää pärjää
SDP:n Lipponen vei eläkeläisten rahat, ja SDP ei ole palauttanut niitä vieläkään, lupasivat Kyllä, siinä ne eläkeläisiä rosvoavat syylliset On. ja tämä on tosi kuin vesi.
"Läskistynyt kamalasti syötyään liikaa karkkia muiden naaraiden seurassa. Ei kestä ressiä."
Mitä hourailet? Kaikkien lääketieteellisten seuratatutkimusten mukaan MIEHET kestävät stressiä paljon huonommin kuin naiset. Miehet hakevat "apua" alkoholinkäytöstä, tupakoinnista, nettipornosta ja muista pakkomielteisistä "harrastuksista".
Naiset käyvät purkamassa stressiä liikunnalla, ystävien kanssa keskustelemalla tai ottavat sairaslomaa. Miehet tekevät itsemurhia, koska pää ei kestä stressiä, heikkoutta tai uupumista.
Kassana kun on ollut niin tietää ettei kassan rahat kuulu hänelle vaan ne pitää antaa työnantajalle, tässä tapauksessa eu:lle.
Hyvin sanottu, nämä täällä ala-arvoista kieltä käyttävät huutelijat taitavat nimenomaan olla niitä itse elämänsä pettyneitä alisuoriutujia jotka eivät ikipäivänä voi edes haaveilla menestyksessä elämässää.
Super sanna on jo suomessa lehenda.
Samoinkuin riisto sipilä.ja urpojen urpo joka valitaa ulkomaan velas t a jots otssn kuitenkin yrittäjill ejotka eivät veroja maksele
Suorastaa vaarallinen ja tietämätön nainen. Mutta jos kansa on niin tyhmää, miltä todellakin näyttää, ja äänestää tuota pressaksi, niin siinäpähän kestävät asian kanssa.
Ei tule mieleen yhtään asiaa minkä olisi osannut hoitaa ilman sotkuja, no avustajakaartin palkkaaminen on kai ainoa, se onnistuu.
Pohtii, miettii, pahoittelee, olisi jotain tehtävä, taas pohtii, mitään järkevää ei saa aikaiseksi.
Rahaa osaa levittää ihan muualle kuin tarvitsisi.
Silmät kuin pöllöllä lukee valmiiksi kirjoitetun tekstin "selkokielellä", jos tekstin sivusta joku kysyy jotain, ei osaa vastata.
Jotkut ulkonäköön tuijottavat "somelaiset" ovat varmasti tätä äänestäjäkuntaa, ymmärrys ei riitä pidemmälle.
Välttelee tilanteita, joissa joutuisi jotain oikeasti sanomaan ilman valmista paperia ja vastauksia.
Joku vanhempi ja kokeneempi pressaksi ja mieluummin miespuolinen, yhdestä naisesta sai jo ihan tarpeeksi. Karmea tapaus.
Samaa mieltä. Suomen tuho koko nainen.
Totta. Ei minä, minä-tyyppi ole pressaksi kovinkaan sopiva.
Eihän nuo kuvien palvojat ymmärrä asioita, eivätkä edes tiedä, mikä on totuus asioiden takana. Siksi ovat tuon ikäiset ja nuoremmat vaarallisia mm. hallituksen tasolla.
Liian "nuoria", että edes tietäisivät koko Lipposesta mitään.
Juuri näin!
Aikoinaan pitkän poliittisen uran tehnyt Matti Ahde oli koulutukseltaan sähköasentaja.
Enkä muista häntä haukutun.
totta+kirjoitat,,,,+kannatus+kuin+Tarja+Halosella+pressana+100%....++++ei+kukaan+voi+tosissaan+olla+tyytyväinen+tuon+hallituksen+toilailuihin....
Eipä käydä henkilön olemukseen kiinni!
Krista Kiurulla on perityt geenit ja raskas työ, jotka näkyvät. Eikä se ole hänen syytään. Kiuru on osaava ja ssiallinen, sekä sinnikäs hyvällä tavalla.
Vaikutat persulta kirjoitustesi perusteella. Arvostelepa Timo Soinia...
ainoa, missä voi kannattaa Sannaa, on presidenttikysymys, jos vastassa on Caruna-Pekka ja hänen ruohonjuuripopulansa.... ei häikäilemättömämpää omaa itseään ylikorostavaa ihmistä ole kuin SM (ai niin unohdin Tuppura-Tytin, joka on samaa tasoa).... Krista on kapellimestari taustalla, jolle moni on kiitollisuudenvelassa ikänsä....
Tytti ja Pekka taistelevat pressanpaikasta, jos ei Sanna saa Eeroa puhuttua mukaan (kiitollisuudenvelka)...tai Maria syrjäytä Pekkaa (kun suosio alkaa olla Carua luokkaa Pekalla....)
Paavo ja taitettu indeksi; suurin ryöstö eläkeläisiltä Suomen historiassa....
Kiva.
Määrittele mies.
Ne on ne menneisyydestä kaikuvat miehille asetetut ylisuuret odotukset, jotka voivat olla yksilön sisäisiä, mutta myös ulkopuolelta tulevia oletuksia siitä minkälainen on miehen mittainen mies. Vaikeuksien tullessa peruskallio saattaakin murentuna. Silloin miehet jätetään usein selviytymään yksin. On kavereita joo, mutta kärjistetysti sanottuna miehet keskustelevat keskenään enimmäkseen teknisistä vimpaimista ja urheilusta. Penkkiurheilu on myös se ainoa paikka missä miehen silmäkulma saa hieman kostua.
Myös erotilanteissa sekä huoltajuuskiistoissa mies on aina lähtökohtaisesti se roisto, se joka on rikkonut perheen. Naisella puolestaan on suojana yleinen äitiyden pyhyys.
Naisilla on turvaverkko, myös yhteiskunnan puolelta.
Naistutkimusta on tehty ja rahoitettu yhteiskunnan taholta 1970-luvulta alkaen, sama jatkuun tänä päivänä. Mitä tarkoitusta se tänä päivänä palvelee? Kritiikin paikka: https://fi.wikipedia.org/wiki/Naistutkimuksen_kritiikki
Arvaatkaapa kuinka paljon miestutkimukset saavat rahoitusta?
Älä nyt liiottele. Pressan valta on kutistettu minimiin. Lähinnä seremoniamestari. Sauli on kuitenkin hoitanut sen homman hyvin. Silti, jotenkin tuntuu, että koko instituutio on Suomelle turha.
Suojatyöpaikat on veronmaksajien vika sekä kommunististen keskuspankkien kun saa tyrkytettyä rahaa pikkukoroilla et aina maksu siirtyy ja siirtyy kun laina uusitaan vaan kun k.pankki ei voi kaatua.
Sulla tais mennä henkilöt sekaisin.
Mielummin palais siihen viikinki aikaan kun olis tässä ajassa, et tervetuloa romahdus.
Suosituimmalla ei ole mahdollisuuksia? En väitä että olisi selvää että tulisi valituksi, mutta että ei MITÄÄN mahdollisuuksia? Eihän tuo kommenttisi kerro muusta kuin Marinvihastasi.
Ei kelpaa koulutus, ei kelpaa kassatyttö. Ei kelpaa näköjään mikään. Ensin pilkataan kouluttamattomuutta, sitten väheksytään koulutusta. Eli Marinin vihaajille ei kelpaa mikään mitä hän tekee ja vain siksi että hän on Sanna Marin.
Ei kelpaa vähemmän kaunis ja fiksu, ei enemmän kaunis ja fiksu, kelpaa vain kaunis tyhjäpää? Ilmankos Huhtasaari on niin suosittu.
Ei tietenkään haukuttu, kun ei ollut nainen.
Joo nää on yleensä vanhoja läskiukkoja jotka tänne kirjoittelee soopaa.
Hyvä niin mutta ei pressaksi ?
Super Sanna on parasta köyhälle duunarille ei Sipilä ei tskinkääntäjä persut soinit
Krista on mun suosikki. Puhuu niin diipadaapaa, ettei sitä ymmärrä millään kielellä.Hemaisevan asiallinen pörröpää jonka juttuja voisi hieman valottaa-ei niistä läpi nää.
Ihanaa, kuinka kateellinen ja katkera tämä kirjoittaja on :D
Halla = pakkanen= lunta tupaan.
Luulis paskahousujen olevan nyt innoissaan kelajonossa, kun ne huutelemanne rajat on nyt kiinni. Toisin kuin persujen hallituskaudella.
Tiedoksi: Hallintotieteiden maisteri kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella keskellä lausetta.
Super-Sannalta taisi hallinnon opiskelu (ulkoaluku) Tampereen punayliopistossa kestää ainakin 10 vuotta.
Ulkoluvulla ja tuurilla tuli oikeustieteen kandidaatin paperit myös entiselle SAK:n palkkaamalle Stasi-agentille. Ko. demarin valmistumisen aikoihin yliopistolla kiersi huhu, että joku oli saanut juristin paperit ÄÖ:llä 80.
Super-Jussilla on vieläkin sanakirja tekemättä, vaikka sai rahat sen tekemiseen yli 10 vuotta sitten.
Mitä väliä jollain maisterin papereilla on kun ihmisellä ei ole minkäänlaista elämän kokemusta tai taitoa pääministeriksi. Maisterin paperit saa kuka vaan jos viitsii vähän opiskella. Pääministerinä aivan surkea. Valta noussut samaa tahtia kusen kanssa päähän. Marin neuvottelee järkyttäviä kusetus-sopimuksia ja sitten hehkuttaa kuinka hän neuvotteli hienon sopimuksen Suomelle. Veroja nostetaan jotka osuvat kaikki köyhimpiin eniten ja samalla suulla hehkutetaan kuinka tässä nyt ollaan köyhän puolustajia. Korona toimet surkeita ja jälkijunassa kaikki päätökset. Viron raksamiehet kyllä torpataan rajalla mutta samaan aikaan briteistä ja e-afrikasta saapuu tuhansia päivittäin ja kävelee testien ohi. Se riittää kun sanoo "onks pakko jos ei taho" ja kävellä testien ohi. Siitä suoraan kartsalle levittämään muuntovirusta. Mutta kunhan Viron raksamiehet ei vaan tule rajan yli. Ihan yhtä sairasta politiikkaa mariinilta kun kaikki muukin. Mutta on sentään maisterin paperit taskussa. Hoh-hoijaa.
Voi voi kun voi olla tyhmää kansaa. Marinin maisterin tutkinto on haista paska paperi jolla ei ole mitään virkaa. Maisterin tutkinto on alhaisin kaikista tutkinnoista ja sen suorittaa jokainen jos haluaa. Pääministerin virkaan se ei paljon hetkauta ja se on kyllä nähty miten tätä maata on johdettu maisterin papereilla. Maksetaan 6miljardia saadaan takas 2.5miljardia niin me voitettiin.. tälläistä matematiikkaa maisterit osaa. Akalla on noussut valta päähän ja kuvittelee olevansa koko pallon kuningatar joka vaatii sitä ja tätä, kävelee presidentin yli ku huvittaa ja hoitanut suomalaisille ennätys velat. Ja tälläistä te vielä hehkutatte osaavaksi.
Kirkkoslaavin tutkijan paperi on kyllä vielä turhempi lappu hallinnonalan ammattilaiselle kuin hallintotieteiden maisterin tutkinto.
Ei ikinä ole ollut ja toivottavasti ei tulekkaan !!!
Ylen kyselyihin voi suhtautua suurella varauksella....
Presidentiksi tuskin Sanna pääsee, koska ei selviin kysymyksiin osaa vastata ja lausunnot ovat tausta-armeijan kirjoittamia. Presidenttitenteissä ei riitä se pakoilu, mitä Sanna-marin harrastaa hallituksessa.
Minä odotan päivää, jolloin järkevät ja aikaansaavat miehet valtaavat Suomen päättäjien paikat ja jättävät muruset tämän päivän käveleville katastrofeille. Ohisalo aivan ensimmäiseksi pois töistä, joissa pitäisi keskittyä kansan turvallisuuteen. Taitaa keskittyä vain oman nassunsa ihailuun.
Halosesta kaikki alkoi, eikä hänestä näköjään vieläkään päästä eroon - joka asiassa suuna päänä ottamassa kantaa.
Kas kun muistitkin taas tuoda tuon kirkkoslaavin esille.
Ja entäs sitten? Halla-aho näyttää ymmärtävän politiikasta enemmän kuin ministerit yhteensä, ja sekös joitakin sapettaa.
Kiehukaa myrkyissänne.
Muistin tuoda, koska muistit haukkua hallintotieteiden maisterin paperia.
Eihän kirkkoslaavi liity mitenkään pääministerin työhön.
Halla-aho ei ymmärrä politiikasta yhtään mitään. Tyhmempää kansanosaa osaa kyllä kiihottaa.
No eipä tuossa nyt koulutukset ole auttaneet , harva arvostaa hänen panostaan
En ole ylpeä hänestä päinvastoin varmasti sinäkin olet demari kun tuollaista kirjoitat!
Kelalla pitää olla asiakkaita se työllistää.
Hyötynyt hyvän viran hyvät kissan päivät hyvän palkan ja muut valtion virassa olevan edut ja mikä eläke kertymä. Hah hah kyllä Sanna Marin on älykäs.
Demarijohtoisella hallituksella on vielä paljon työtä korjata 16-vuotisen porvarijohtoisten hallitusten tuhotyöt. Eliitin kaksien standardien monarkiakehityksestä takaisin hyvinvointivaltiodemokratiaan. Tämä vaatii useita Marinin hallituskausia.
HÖPÖ HÖPÖ ROSKAA KOKO KOIRJOITUS.
Halla-aho tuo vanha pornokaupan kassasetä vois palata takaisin tuohon luontevaan duuniinsa.
salahässijä 8 vuotta imaami Allah-aho hässi 2 muijaa haaremia piti 🤣🤣🤣🤣
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201705262200163416
Perussuomalainen kansanedustaja Huhtasaaresta Hakkaraiseen on äänestänyt näiden päätöksien puolesta.
Esimerkiksi sotiemme veteraaneille maksettavat veteraani- ja rintamalisät pienenivät absoluuttisesti kun Perussuomalaiset olivat hallituksessa 2015-2017. Kansaneläkkeisiin tehtiin historiallinen indeksileikkaus, ammatillista koulutusta ajettiin alas ja lääkekorvauksista leikattiin 150 miljoonaa. Lista on pitkä ja karu, eikä sillä pysäytetty velkaantumista vaan osaltaan rahoitettiin mm. hyvätuloisten veronalennuksia.
Perussuomalaiset syyttävät kaikesta Soinia, mutta todellisuudessa Halla-aho ilmoitti välittömästi puheenjohtajaksi valintansa jälkeen sitoutuvansa Sipilän hallituksen ohjelmaan, johon kaikki nämä päätökset kuuluivat. Halla-aho siis oli valmis jatkamaan perusturvan leikkaamista hallituksessa, mutta lopulta henkilösyistä persut heitettiin ulos.
Tämä on tärkeä muistutus äänestäjille. Halla-aho on sanonut, että julkisia menoja pitää leikata ja oheinen lista näyttää mistä leikkauksia ollaan valmiita tekemään. Samaan retkuun ei kannata mennä kahta kertaa.
Sen kommarit opettajat ainakin saaneet hyvät tuet siitä, kiittää varmaan et meni sinne elättään niitä.
Terve vaan, amispelle. Ootko ihan levyseppä?
Siitä baksu bertasta ei ainakaan.
Päin vastoin!
https://www.youtube.com/watch?v=ZKRUJQHwcDo&ab_channel=KWittu
Konkurssi aallon aiheuttaja helmikuussa
oli sanna marin joka lupasi haastemiestien tulla kolkutteleen
etenkin pienyrittäjien ovia.
se tulee tosin jäämään suomen historiaan häpeään
mutta toisaalta sekin katoaa koska maailman kellossa
on aikaa enää 100sekuntia?
Isäni Äiti oli omaa sukua Marin.
Hän oli Anna Johanna Marin.
Annan vanhemmat olivat:
Olli Marin ja Anna Kukkonen ja..........
"Mitä Mariniin tulee, ei tuo oppiarvo ole ainakaan matemaattista osaamista, tai vastuunkantoa tuonut."
Eikä neuvottelutaitoa, kun katsotaan, miten Suomen puolien pitäminen koronatukiasiassa sujui.
"Marinin vihaajille ei kelpaa mikään "
Ei asia niin ole. Kaikki kelpaa, mitä hän on tehnyt oikein ja kansan hyväksi. Mutta on vaikea kehua sellaista, mitä ei vielä ole tapahtunut.
SDP Vihreät ja Vassarit vihaa pienitulosia, veroja vain kiristävät
Teuvo hakkarainen pääministeriksi ja halla pressaksi..
Hyvä Sanna ja hyvä Krista!
Kaupan kassalla Marin on saanut tehdä ihan oikeaa työtä, toisin kuin muiden puolueiden poliittiset broilerit. Ilmankos hän on niin järkevä.
Ai presidentin pitäisi mielestäsi ajatella munillaan?
Velanotto negatiivisella korolla juuri nyt on erittäin viisasta, tästä ovat samaa mieltä kaikki maailman johtavat taloustieteilijät, sekä tärkeät päättäjät Maailmanpankissa, IMF:ssä jne.
Jussi on jo saanut kilpailijan sinimustista.
Olen eläkeläinen. Kukaan ei ole vienyt minun rahojani.
Kun Marin on niin hyvä, ettei vastustajilla ole mitään asiallista sanottavaa, niin nyt sitten vedetään tätä täysin asiatonta linjaa.
Höpö höpö. Hallitus on puuhaamassa pakkotestausta kaikilke rajoille, kuten hyvin tiedät mikäli luet lehtesi. Hallitus on hoitanut hommansa hyvin, Krista Kiuru erityisen hyvin.
Olet selvästi itse täysin kouluttamaton, jos luulet että maisterintutkinto on kaikkein alin. Ei ole.
Marin on selkeäsanainen ja osaava.
Ohisalo on ollut hyvä sisäministeri. Täällä vanhoja ukkoja harmittaa, kun nuorehkot naiset ovat päteviä ja vielä kauniita.
Arvostan Sanna Marinia tosi paljon.
Sannikan oikeat karvatkin paljastuu ja suosio lopahtaa, niin se vain menee, ei punavihreästä hallituksesta kaikki pidä, ei edes kepulaiset, vaikka juoksupoikana renkkasevat mukana
Kristako hieno, sehä paksu !
En minäkään ymmärrä, miksi opiskeluaikainen työssäolo esitetään negatiivisena asiana. Ei Sanna ainakaan huonompi ole kuin Sipilä yms.
Lahtarin jälkeläiset jaksaa suoltaa. Kummastakin päästä tulee samaa tavaraa.
Jussi Halla-ahosta ei tule koskaan presidenttiä eikä pääministeriä. Hänestä kunnanvaalien pitäminen ajallaan on tärkeämpää kuin koronaviruksen laajenemisen estäminen.
Vähät sairastuneista ja kuolleista.
Tyypillinen: Ei se minnuu haittoo. Minulla on jo rokotus.
Eikös Veikko Römppänen ja Toivo Ryynänen saaneet valtavaa kannatusvyöryä?
Jos näin käy, onneksi asun silloin muualla kuin Suomessa.
Onhan hän suosituin, mutta ei kannata vielä tuossa iässä lähteä jäähdyttelyhommiin. Muutenkin koko presidentin toimi on Suomessa turha. Nykyinenkään ei oikein tiedä mitä hänen pitäisi tehdä. Kiukuttelee ainoastaan kuten ikäisensä kärttyiset eläkeläiset.
Sanna+38%
Rehn+34%
Vanhanen+30%
Viittaa+vahvasti+kepulaiseen...
Missä Sannan linjaukset talouden hoidosta? Eu-tuen ja rokotusten sössiminen näyttää Sannan todelliset taidot, 0.
Ylen+mittauksen+top10:
Sanna+Marin 16%
Olli+Rehn 11%
Pekka+Haavisto 9%
Jussi+Halla-aho 6%
Jan+Vapaavuori 6%
Matti+Vanhanen 6%
Alexander+Stubb 4%
Eero+Heinäluoma 4%
Jutta+Urpilainen 3%
Esko+Aho 3%
Ei siis ole ainakaan sitä vaaraa, että tuolla kattauksella selvittäisiin yhdellä kierroksella.
Ja ei lista muutenkaan voi olla tuollainen, koska puolueet asettaa vain yhden ehdokkaan, eikä esimerkiksi Vanhanen lähde ehdolle. Tuskin lähtee Halla-ahokaan, kun ei ollut kiinnostunut edellisellä kerrallakan.
Hölmölässä kaikki on mahdollista ja näin tuokin Sanna on hölmöläisten suosikki.
Presidentillä pitää järkeä, ettei maamme joudu heti miehitetyksi ja Sannalla ei tuota järkeä ole mitä olemme nyt nähneet.
USA:n nykyistä presidenttiä Suomen Uutisten kautta parjannut Mestari olisi vihoviimeinen valinta pyytämään Yhdysvalloilta apua jos vaara uhkaa. Pitää ehdottomasti olla välit kunnossa siihen suuntaan, eikä Mestarilla todellakaan ole, paitsi tietysti hävinneelle puolelle.
Persujen kampanjointi Donin puolesta Joosefia vastaan oli sikäli äärettömän tyhmää, että se osaltaan takasi, ettei Mestarista voi tulla maamme johtajaa missään järjen silmin nähtävässä tilanteessa.
Vanhasella voisi olla mahdollisuutensa. Hän on aidosti ja itsenäisesti suomalainen, ei Ruotsin talutusnuorassa kuten Marin ja Rehn, jo nimiltäänkin ruotsalaiset.
Viittasin mukana :-) . Kokomustalla ei ole käypää ehdokasta, joten Kesksusta rulaa. Maalaispuolue, mutta onhan Suomen pinta-alasta valtavasti suurin osa maaseutua.
Vihreät on uskonto. Professoriksi itseään tituleeraava ja muuhunkin soppaan sotkeutuneella Haavistolla ei ole kuin osan Vihreät-puolueen äänestäjäkunnasta takanaan. Karmee pyrkyri (sori).
Sinullako on riittävä äö?
Aivan samaa mieltä.
Mistä moinen Sanna ilmiö,kertooko jotain ajan hengestä.Nyt tarvitaan jämäkkää miestä presidentiksi,ettei Suomi mene täysin hunningolle.Halla-aho on paras.
Napoleon kompleksinen!
pekka karenssiin ja poikottiin, vanhat rikokset tutkintaan ja rikollinen oikeasti vastuuseen
Kuka hullu tänne haluaa jos hölmöläisiä ollaan? Tarvitaan loogista ajattelua, jota sinulla ei näy löytyvän.
eikö joku voisi tehdä tutkintapyynnöt ja lopettaa nämä sotkut (Caruna, mamut, avustajat, reissut.....)
Onneks on Sanna, muuten oltais kusessa koronan kanssa.
Johan vitsin murjasit! Ha-Ha. Vai että rasisti Halla-aho on paras. Ukkohan on täys pelle.
"Viittaa vahvasti kepulaiseen..."
Kepu pettää aina. Eivät suomalaiset niin tyhmiä ole, että kepuloisen presidentiksi äänestäisivät. Itsesuojeluvaisto sen jo estää.
"ettei Mestarista voi tulla maamme johtajaa"
Tuohon voi sanoa vain sen, että ei voi tulla Haavistostakaan. Eikä tulekaan. Kyllä noin tärkeässä virassa ihmisen täytyy olla päällisin puolin normaali.
Päällisin puolin normaalimman näköistä äijää kuin Haavisto ei Suomen kärkipoliitikoissa kyllä ole.
Hauskasti kirjoitettu:
"Suosio näyttää sulaneen veteraanipoliitikko Paavo Väyryseltä (kesk.), joka hengitti vielä vuoden 2012 presidentinvaaleissa Pekka Haaviston niskaan."
En usko että väykkä on hengittänyt pekan niskaan, Väykkä on hetero.
Väyrynen on jo vanha mies. Ei taida vauhti riittää homon ja myyjätytön kyytiin.
Aivan turhaa hehkutella tuota etukäteen. Tuskin monikaan änkyrädemari kannattaa nuorehkoa kiukuttelevaa naista presidentiksi. Lienevät saaneet jo tarpeekseen omahyväisyydestä siinä vaiheessa kun puolueen ehdokasta valitaan.
Hmm.. kassaneiti presidenttinä 🤔
Leveä kaula-aukko
Hmm...hallintotieteen maisteri presidenttinä✌️
Yhtä pataa kolme kauhaa hissun kissun hämmentää. Lientä laihaa ja niin kitkerää valmiiksi saattamaan. Neljättä kättä märehtivää vielä lieden ääreen odotetaan. Kättä kauhanvarteen puristuvaa liemeen lisää suolaa heittämään...
Ja aika tyhjää siellä aukossa sekä logiikasta ei tietoakaan.
Onko eduskunnassa koskaan ollut kunnon matemaatikkoa tai fyysikkoa?
Urpo Leppänen varmaan osasi matematiikkaa, jos kerran oli ollut tilastotieteen opettajana tai assistenttina, ehkä Turun yliopistossa. Samoin Osmo Soininvaara on ollut Helsingissä tilastotieteen laitoksella assistenttina joskus 70-luvun lopulla. Miten paljon hänellä on matematiikan tietoja, koska on valt.lis?
En luota vihreisiin. No joo Satu Hassi ja sitten Jyrki Kasvi, ovat DI-tutkinnon tehneitä. Varmasti osaavat enemmän matemaattista ajattelua kuin esim. tavalliset ylioppilaat.
Tällaistenkin tyyppien ajattelua vääristää huuhaa ideologia, pitäytyisivät vain faktoissa ja loogisessa päättelyssä nuokin.
Pelkkä byrokraatti, opetellut kaikkea tuubaa ulkoa.
Kysely+tehtiin+demukoiden+jäsenille+ja+siltikin+Sannukka+sai+vain+16%+kannatuksen.
Juu kuten viimeksi tekivät puoluekannatusmittauksen kyselemällä pelkästään persujen puoluetoimiston kantaa. Silti suunnilleen puole persuistakin kannatti demareita...
Ylen punikkien mylly pyörii ja propaganda hallitsee uutisointia ja tätä punikkien mainostamista tulee tuppenaan. Trumpista ei nyt saada mitään ivailun aihetta niin Yle on siirtynyt punikkien vaalimainontaan ja siinä samalla vihertoimittajat keksivät vihatörkyä persuista.
Yle on hölmöläisten oma media
Se on totta, Yle oli oikein Tamperen punayliopiston untuvikkotutkija naisen taas ottanut tuohon Marinia hehkuttamaan, ovat vissiin kavereita?
Kaikki on niin läpinäkyvää ja äärimmäisen manipuloitua, luodaan Marin kulttia, tyyliin Made In North Korea.
Suomi on näin sairas mukaoikeusvaltio?
"Suomi on näin sairas mukaoikeusvaltio?"
Suomi on etääntynyt kauas oikeusvaltiosta ja esimerkkejä on esimerkkinä viherpunikkien Haavisto ja SDP:n Al-Tee jotka jatkavat toimissaan ilman mitään syytettä rikoksistaan.
Käsitys oikeusvaltiosta ?
Kommentoija tarkoitti siis persujen keksimiä kuvitteellisia "rikoksia".
Persuiluunhan kuuluu venäläismallinen syytteiden tehtailu. Valitaan sopiva uhri, keksitään tuomio, ja kehitellään siihen sopiva syyte.
Ja höpöttäjäkyöstille tiedoksi, että kysymysmerkin eteen ei tule väliä. Venäjän kielessä saattaa olla toisin?
Entä Raija Toiviainen?
Sillähän ei ole oikeasti mitään hommia, vaan silti on suojatöissä kovalla liksalla.
Varmaan sotkeutuisi yhtenään hallituksen toimiin ja yrittäisi kaikin tavoin hoitaa ulkopolitiikan yksin. Joka tietysti tarkoittaisi terroristiystävällistä linjaa terroristimaihin.
Nytkin sotkeutuu ulkomaiden ongelmiin ja yrittää kotimaisissa medioissa neuvoa miten esimerkiksi jenkkien tulisi toimia, tuosta lyhytjalkaisesta vinohampaisesta kassatytöstä tulee koitumaan Suomeen vielä paljon ongelmia.
Osaatko Antsu selittää, mikä on syynä siihen. että te persut poltatte kaikkia mahdollisia siltoja demareihin kaikilla mahdollisilla foorumeilla jopa pääministerin ulkonäköä solvaamalla? Ettekö te koskaan haluakaan hallitukseen? Se olisi nimittäin helpointa olemalla edes siedettävissä väleissä demareihin.
Eikä siitä niin kauan ole, kun töömees Putkonen näki demareilla ja persuilla paljonkin yhteistä. Toki sen jälkeen yrittäjien ja "yrittäjien" valta persuissa on kasvanut huomattavasti ja töömeehen tähti lienee laskenut.
Samaa pelkään.
Joo, ja herra Putkosen meno on tietysti kuin hollituvassa hollihuussa hollikuussa..
Se olisi MASSIIVINEN virhe, jos Sanna Marin halutaan presidentiksi.
Sanna Marinin paikka on pääministerinä, siihen on hänellä vahvuuksia.
Presidentin hommat on ulkopolitiikkaa, ja Marinia tarvitaan pikemminkin maan rajojen sisäpuolisia asioita johtamaan. Toistaiseksi on vaikuttanut pääministerin tehtävät sujuneen hyvin, toivotaan että sujuu jatkossakin.
Älähän nyt. Putteli itänaapurissa saisi testata toimiiko ne siniset pillerit joita Hakkarainen ja mestarikin vetävät.
"Sanna Marinin paikka on pääministerinä, siihen on hänellä vahvuuksia."
Hallituksen korona toiminta oli Niinistön antaman mallin mukainen ja nämä naiset toimivat siten olosuhteitten pakosta ja saivat suosiota mitä ilman koronaa ei olisi heille tullut.
Pääministerin ei pitäisi mennä presidentin ohitse ulkopolitiikassa mitä tämä Sanna röyhkeästi meni tekemään ja muutenkin naisella on pyrkyrin otteet ja oman imagon pönkittäminen tärkeintä. Suuri naapurimme saattaa riemastua tuollaisesta naisen määräilyistä ja laittaa miehityksen päälle.
Marin on kiukutteleva pyrkyri, joka pääsi asemaansa poliittisilla lehmänkaupoilla. Ei riitä kansan luottamus presidentiksi. Siihen kun ei umpivasemmistolaisten kannatus riitä, vaikka vasemmisto meidät köyhänä pitää parhaansa mukaan ja sitten köyhien ääneen luottaa.
>Suuri naapurimme saattaa riemastua tuollaisesta naisen määräilyistä ja laittaa miehityksen päälle.
Ei laita, Suomea ei pysty miehittämään ilman sotaa, vaikka te oman pesän likaajat muuta koetattekin Sortavalan suuntaan viestittää.
Koska Donia palvovat persut eivät ole päässeet asioita sotkemaan, meillä on Yhdysvaltoihin erinomaiset suhteet ja ne takaavat, että meihin tuskin kosketaan. Ja jos kuitenkin kosketaan, me intin käyneet kyllä puolustamme niin Mestaria kuin muitakin sivareita tarvittavan ajan oikein tehokkaasti, kun nykyään on kunnon vehkeetkin.
Jos minun perussuomalaisena pitäisi valita SDP:stä presidentti Suomelle, niin valintani osuisi Eero Heinäluomaan. Ei Marinin Sannassakaan mitään vikaa ole, mutta Heinäluoma nyt sattuu olemaan kokeneempi ja presidentillisempi, minun mielestäni.
Kyllä vaan Heinäluoma, tai Olli Rehn. Kokeneita kumpikin politiikassa.
Samoin olen ajatellut, mutta miksi demari presidentti? Kyllä jostain muusta puolueesta pitäisi löytyä kunnon ehdokas. Demarit on nähty vuosien saatossa, eikä mitään hyvää ole jäänyt mieleen.
Jos nyt kävis niin, että Sanna Marinista tulisi presidentti, niin toivottavasti hän virkaa hoitaessaan ottaa huomioon perustuslain vaatimuksen, että ulkopolitiikan hoito tapahtuu yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Ettei vaan tulis taas sanomista tulevaisuudessa siitä, ettei ole pitänyt yhteyksiä tulevaan pääministeriin ja rupeaa sooloilemaan. Tämä perustuslain vaatimus on tehty nimenomaan Sanna Marinille.
Ei esim. Sauli Niistölle.
Halla-aho pääministerinä yrittäisi hoidella Mariniin lehtolapsen?
yle=ylenanto,taattua puppugeneraattoria.
Näkee selvästi, että källyppi on tehty maskikauppojen tekijöiden ja valetapettujen maastapoistettujen puolustelijoiden ja housuihinsa paskantajien seassa.
Eiköhän anneta Marinin heilutella hiuslisäkkeitään vaan siellä eduskunnassa, jossa hänellä on paljon neuvonantajia.
Presindentin kun pitää osata itsekin ajatella eikä juosta toisten neuvojen mukana. Pelkkä vallanhimo ja itsepäisyys ei riitä presidentin virkaan.
Miks. Sellaisiahan ressat ovat olleet Kaarlo Juhoa lukuunottamatta. Marin toki heiluttelisi korkeintaan persettä resrenttinä.
ei kai siinä mitään, asiallinen presidentti olisi.
Sannahan voi aina näyttää tissin kokonaan, jos ei muuten presidentin paikkaa irtoa.
Tunteilla ajatteleminen on vaarallista ..järjellä taas ei.
Saako Sokoksen kassalla presidentin työssä tarvittavaa osaamista ja kokemusta? Epäilen ettei.
Ehkä siksi Sanna ei ole ollutkaan siellä kassalla 12 vuoteen kuin asiakkaana.
Sako tarjoilijan työssä parempaa kokemusta?
Persun mielestä eka kesätyö on se mihin pitää jämähtää loppuiäkseen.
Sillä tavalla Suomi varmaan saadaan nousuun. 🤔
Mitä asiantuntemusta Marin tarvitsee? Hyvä iho ja kohtalaisen muodokas perse riittää sytyttämäãn herrat Kremlissä, Valkoisessa Talossa ja Pekingin politbyroossa.
Lyhyet jalat ja mitättömät rinat sekä iso perse ja kaiken päälle hampaat suussa kuin huolettoman halot liiterissä, oletko ikinä nähnyt venäläisiä naisia ne on todella kauniita tommoseen kantturaan kuin Marin verrattuna.
Tehtiinkö kysely Myllypuron leipäjonossa vai Hakaniemen torilla?
Koronan hoidosta kyselyn teetti Sanna Mari itse Englannissa. Maksamalla suuria summia Englantiinkin. Siinä kehuttiin hyvästä coronan hoidosta ja asetettiin Sanna maailman vaikutusvaltaisimpien naisten kärkeen.
>Koronan hoidosta kyselyn teetti Sanna Mari itse Englannissa. Maksamalla suuria summia Englantiinkin.
Unohdit todisteet, mutta varmaan kohta näytät ne.
Katselin kuviasi, olet ehta kommunisti.
Mistä sä niitä löysit? Kerro heti!!!
Thrillerikomedian jatko-osa. SANNA 2.
Kun Kesäranta on paskottu, onkin Mäntyniemen vuoro.
Psykopaatin tuijotus ei tee kenestäkään presidenttiä.
Naurakaamme yhdessä, kansakunnan on oltava jonkun mielenhäiriön vallassa, jos Marinista presidenttiä tehdään.
Kyvyt ei riitä kiipimistä pidemmälle edes pääministerinä, luulee onneton Tuppuraisen kanssa,että läpivelkainen Suomi on varakas valtio ja voi hurauttaa varoja isompien valtioiden autteluun:(
Toisaalta jos sille olisi joku vahti, ettei sotaa äkkinäisillä kannanotoillaan onnistu saamaan aikaan (vrt. Navalnyn keissi), niin turhassa pressanvirassa tekisi vähemmän ehkä vahinkoa tälle maalle kuin nyt?
Oikeastaan ei jatkoon.
No eipä Halla-ahon presidenttiydestä onneksi mitään pelkoa olekaan.
Se riippuu siitä voittaako Nieleskelijän kööri tai pikemminkin posse 2023.
Marinin tollo maksaa suomalaisten verovaroilla Italian ja Espanjan velkoja että näissä maissa talous kohenisi.
Ei Jussi ole edes pyrkimässä siihen virkaan. On taas pieni kaluste skitsot liikenteessä. Älä tuu eteeni koskaan!
Helepottiko? Ja nyt katoppas peiliin, no niin sieltähän se löytyi minkä olit kohdallasi hukannut-nimittäin se suurin idiootti;)
Halla-Aho puhuu niin epäselvästi, ett ei hänestä presidentiksi olisi. Presidentin pitää käyttäytyä rohkeasti ja puhua selvästi.
Halla-aho on kuin ujo koulupoika, joka just ja just saa äänensä kuuluviin. Voi hyvin osata ajatella oikea suuntaisesti, mutta huonosti tuo asiat esille. Hiljaa ja hitaasti.
Kyllä nuo vanhat sosialistimaat olivat velattomia, esim. Puola.
Halla-aholla on erittäin selkeä ulosanti, sinulla on täysin käsittämätön väite.
Eikös Italialla ole isot kultavarastot, mihin ne niitä säästää, kun muilla mailla maksattavat elintasoaan?
No kun noita tolloja riittää, etenkin Suomessa, niin rahat vaan sinne. Eihän oma kansa tartte mitään. Tottuneet köyhyyteen ja veroihin.
Joo Espanjassa lyhennetään työviikko 32 tuntiseksi että useammille riittäisi töitä eikä palkka laske samalla kun Suomessa ollaan nostamassa eläkeikää.
Minkä takia ne kultavarantojaan käyttäisi kun Suomen hallitus antaa vastikkeetta rahaa?
Tiedätkö mitä eroa on kullalla ja rahalla?
Rikostuomion saanut ei voi olla presidentti.
Kyllä.
Italia on rikas maa ja suuri talous. Taisi olla Venäjän kokoinen. Italialle lapioidaan rahaa, kauhakuormaajilla.
Italialle ei kelvannut laina, se vaati ilmaista rahaa. Se tulee myös päättämään itse mihin se "lahjusrahat" käyttää. Italia kiristää EU:ta. Kiristäjä ei lopeta koskaan.
Myös Suomi kiristää, nimittäin kansalaistensa verotusta.
Tämä huutava vääryys ja on ainakin minulle ylitsepääsemätön asia.
Prompteri-Sanna voi hyvin lukea uudenvuoden tervehdyksen ja muita tiedonantoja nauhoitettuna. Kunhan ei kirjoita niitä itse. Kuten ei nykyisinkään.
Hyväuskoisia hölmöjä kusetetaan aina?🙄🙄
Sannikka on lumonnut koko maapallon, ja nyt myös Suomen.
Psykopaatin katsellaan....
Psykopaatti katsoo mielistellen, ja siksi et oikeaa psykopaattia tunnistaisikaan.
Onkohan? Kyllä Trumpin akka on pornompi. Marinissa on sellaista kassaneidin eroottista väreilyä, mutta kyllä Melania on oikea pornobimbo.
Ottaskohan nuo Marinin ISS avaruusasemalle, vaikka Maailmankaikkeuden korkeimmalle johtopaikalle?
Tämä tulee jo niin kalliiksi Suomelle, suomalaisille ja tuleville sukupolville ehkä useammassakin sukupolvessa.
Marin kulttia pidetään yllä, mutta "keisarinnalla ei ole edelleenkään vaatteita", näyttäs jotta ulkoinen koreus ja mitään sanomattomuus asioissa ylittää taivasosuudenkin;)
Ei tämä ulkoisesta olemuksestaan huolimatta normaalijärkisien päitä saa sekaisin ainakaan ihastuksesta, juurikin, koska on "liian isoissa saappaissa" köykäisellä untuvikon kokemuksella.
Tuon sortin itsensä ylentämistä kutsuttiin ennen kiipimiseksi ja nousukasmaiseksi käytökseksi;)
Enemmänkin pöllöä muistuttaa, Pekonen on toinen pöllömäinen tapaus.
Sanna pitäisikin saada pressan virkaan. Silloin hän ei saisi niin paljon vahinkoa maan taloudelle.
Amissi Sanna on aina kuin hautajaisiin menossa. Onneksi on presidentillinen ja arvokkaan oloinen Olli Rehn
*REhnin englanti on surkeinta mitä olen ikinä kuullut, ei jatkoon, saisi hävetä silmät päästänsä.
Esim jos pyytäisi '' Rehniä sanomaan vaikka "That rat", tulee "tättä rättä" Rehniltä.
Ehdoton edellytys pressalta osata ÄÄNTÄÄ Englantia!
Tuskinpa edes Ahti Karjalaisen kisällillä Paavolla enkku onnistuu muuten kuin rallina.
Saattaa olla mutta pahempi asia on se että vaikka Marin osaisikin englantia se ei mitään hyödytä kun ei yksinkertaisena tajua mitä hölöttää.
No eipä Brysselin putsista suoraan poliittisen virkanimityksen ja hyvä veli ja sisko systeemin Suomen pankkiin nusauttama Rehnkään ole muuta kuin systeemin tuote,vähän niinkuin poliittinen robotti:(
Se on kuulkaa jo nyt Mikkeliläinen autovaraosakauppias melko hyvin noussut poliittisesta broilerista, hajuton, mauton ja väritön.
Toki hänellä on kova hinku presidenttinä lopettaa systeemin vauhdittama uraputki. Olisi oikeastaan ihan paikallaan, että kerrottaisiin julkisesti mitä nää on tehneet,millä edenneet miten ovat välillä likaisia temppuja paenneet.
Rehn kerkisi ennen Brysseliin pakoa ministerinä myöntää ison pelastuspaketin surullisen kuuluisalle Talvivaara konkurssi kaivosyhtiölle, sitten EU:n virkaan jne.
Kepulaiset ne ossaa kiemurat kun tukien jako kyseessä;)
Miksi, kunhan pressa osaa suomea niin riittää. Monella maalla on tulkit ja maataan edustava puhuu omaa kieltään. Minusta tuo on paras edustus maalle.
H allah O on Suomen seuraava presidentti.
Asettaako itsensä presidentiksi kuten Väyrynen?
Ensin Marin I – Marin VIII hallitukset, sitten vasta jäähyvirkaan.
Huh-huh, onneksi en elä noin kauan, tuskin Suomi-nimistä maatakaan olisi enää, jos tuo huseeraisi pääministerinä.
ensiviikolla muutto pois tästä maasta AHH,pitäkää hauskaa mitä suuresti epäilen.Homoja&femakko skeidaa joka tuutista.
Venäjällekö muutat?
Ainahan sinä vanha paska samaa uhoat, vaikka yksiöstäsi et juuri poistu.
Sekin on totta, kyllä Suomen televisiokanavilla osataan mokuttaa ja tuoda tykö silmille sukupuolierikoisuuksia, oksettaa, mutta ainahan se hoituu pois kun nappia painaa.
Pikkutyttö jonka pitäisi mennä etsimäön kesätyöpaikkoja. Tuommonen viemässä suomea konkurssiin ja vai vielä presidentiksi? Kattia kanssa HÖPÖ HÖPÖ!
Tuota samaa taisi suoltaa se virolainen Mart Hölmö, joka lenti ulos hallituksesta äärioikeistolaisen puolueensa mukana ja jota halveksitaan puheidensa takia Viron valtionjohdossakin.
Vapaavuori laittoi pikku tytön ojennukseen harrastustoimien osalta.
Ojensiko kuten sitä nuorta miestä, joka vammautui pysyvästi Vapaavuoren oikeistoa aina syvästi puhuttelevan "tosimieheyden" kourissa?
Vapaavuorelle voi kokkaripullistelu käydä vielä kalliiksi ... Vapaavuorellakin on virkavastuu.
On se kyllä äijä. Pimu ei voinut mitään. Mahtoi etenkin Suomelaa vituttaa machon stadin kundin miehisyys.
Ei tarvitsisi ainakaan hävetä maailmalla Suomen edustajaa.Nuori ja kaunis ,vielä viisas.
Tyhmän kommentti! Onko YLE:n aivopesemä? Taitaa olla pilkkaa kommentti!
Hei älä vaihda aihetta. Täällä puhutaan Marinista.
Korhola oli pornompi, sellainen pohjolan pornobimbo. Marin on etenkin muuallakin lähinnä tusinakamaa.
Koskas viisauden määritelmä on niin alas laitettu?
Voittaisi todennäköisesti euroviisutkin räppäämällä monotonista jargoniaan.
No jargoni siltä irtoaa, mutta oikeista asioista ei tahdo tolkkua tulla:(
Yeah!
Sokoksen kassalta presidentiksi. Elämänkertaa pukkaa.
Kateellisia näkyy riittävän. Tuohon joukkoon mahtuu jo varmaan kateellisia miehiäkin. Mutta ei kai se nykyisten sukupuoli-identiteettien luvattuna aikana mikään häpeä enää sekään ole, miehethän nykyisin jo v*ttuileekin kuin heilläkin olisi kuukautiset.
Sannalla on koko ajan kuukautiset.
Ei ole. Sinulla on.
Persu miehillä on ainainen PMS.
Ja lesbo ei ole osannut kasvattaa kunnon kansalaista.
Ei ole tämän rustaillut ainakaan kateellinen, mutta kyllä Suomen kansan olis syytä alkaa viisastumaan ja muistelemaan vaikka satua keisarista jolla oli niin ihanat vaatteet, ettei niitä ollut sitten lopulta lainkaan;)
Tässä Marin kultissa on jotain samansuuntaista, hirveesti melua tyhjästä, todelliset teot ja näytöt on surkeita ja taitaa sellaisena pysyäkkin?
Kyllä ennen h.ssisin Katria kuin sitä jääpuikkoa.
miehiä?suomessa?neitejä nykyään kaikki.ellei homoja YÄK
Meillä Suomessa on paras pääministeri ikinä Sanna Marin, jota suomalaiset arvostaa rehellisenä ja oikeudenmukaisena poliitikkona, josta voi tulla vaikka presidentti - sillä presidentinhän valitsee Suomen kansalaiset.
HYH mitä paskaa suollat!
On kiva puhua TOTTA!
Ja on kiva kehua upeaa ja oikeudenmukaista pääministeriä!
Kyllä. Suomen seuraava Presidentti on Yksinoikeudella Sahuri Hakkarainen. Ensimmäisenä Naisena tulee olemaan Hondurasilainen hammaslääkäritär.
Olisi se hienoa nähdä Hakkarainen valtiovierailulla Saudi-Arabiassa matkimassa minareettijoikua paikalliselle prinssille.
Trumpin jälkeen Hakkarainen voisi tosiaan olla parasta, mitä politiikassa voi tapahtua.
Teuvohan on jokaisen lähiösian rikkaampi versio.
Hammaslääkäri-eläinlääkäri, maailman ainoa. Sahuri teki löydön joka on kuin arvokkain timantti.
Taso on sitten tosi alhaalla jos tästä käyttää paras luonnehdintaa, parasta ei ole vielä tähän mennessä löytynytkään, mutta voitasko kuuluttaa, että mielellään etsinnässä?
Akka sanoisi kuitenkin naistenlehdille 'Mina yrita saata Teuvo innostu, se va juo juo juo. Ei rakastela enää minu'.
oot tyhmä ku saapas jos noi uskot
On se ihan hirviätä tuo kateellisuus, mikä saa törkylärvit selälleen. Mutta eihän siitä mitään niin haittaakaan ole, joten antaa heidän purkaa katkeroitunutta vihamielisyyttään 'paperille'.
Jos+Suomi+ei+nouse+nytkään+enää+niin+110%+tuho+odottaa+jos+Marin+on+pressana.Ei+koskaan+alle+50+vuotiasta+pressaksi+jolla+ei+ole+yhtään+elämänkokemusta.
Jep jep Trumppi oli varmastikin juurikin passeli äärioikeistolainen rasisti USA:n pressana. Eiks vaan?!
Elämänkokemustakin tärkeämpää on soveltuvuus kaikkien kansalaisten presidentiksi ja yhteityökyky maailmalla.
Trumpilla on hyvää elämänkokemusta, etenkin taloushallinnon puolelta. Onhan hän saanut hassattua isältään saamat perintömiljardit.
Tarkoitatko "yhteistyökyvyllä" veronmaksajien rahojen antamista ilmaiseksi välimerelle? Ei oikein vakuuta enää ko.ihmisen älykkyys tuossa kohtaa.
Euroopan vararikko koskisi myös Suomea läskipää.
No miksi muut maat eivät rahoittaneet Italiaa ja Espanjaa prosentuaalisesti yhtä paljon kuin Suomi?
Miten hiton väliä prosenteilla on. Pastahattujen pinnalla pysyminen on etenkin Wärtsilälle tärkeää. Persuthan pitävät metallimiehiä lähes sahuri Hakkaraisen veroisina Adoniksina.
Katsoin tänään tuon TV-ohjelman Espanjan korona-kurimuksesta. Kyllä siellä on asiat heikosti. Muutamat herrat siellä moittivat maanmiehiään vahvasta korruptiosta.
Sinne kuitenkin maksetaan suuret EU-rahat ja me joudumme osamaksajiksi noitten Välimeren maiden korruptoituneiden hotellinjohtajien velkoja.
Meitä kuritetaan sen vuoksi pienemmillä korvausrahoilla, että meillä on ollut taitoa pitää talous jonkinlaisessa kondiksessa ja siitä meitä sakotetaan.
Onko se oikein? Kysyn vaan.
Välimeri+on+loppumaton+kaivo,+sinne+saa+mättää+kaiken+rahan+mitä+pohjoisista+maista+löytyy+eikä+tunnu+missään.+EU+kaatuu+kyllä.+
Uskaltaisiko+laittaa+rahat+Vietnamiin+pankkiin?
Siellä+on+jatkuvaa+inflaatiota,+muistelen+jostain+3-4+vuoden+takaa+Hanoissa+käyneenä,+että+talletuskorko+olisi+ollut+jotain+7%.
Toista se on Marin joka on hassanut veronmaksajien miljardit etelään.
Espanjassa ollaan siirtymässä 32 tuntiseen työviikkoon samalla nettopalkalla syynä se että useammat saisivat töitä.
Mitkä miljardit? Montako senttiä sinun rahoistasi on viety?
Huvittaa nämä huolissaan olevat "veronmaksajat", jotka eivät mitään veroja koskaan maksa.
Keskuspankki "painaa" valuuttaa, ja sillä hyvä. Näillä mennään, jos ei siirrytä kommunismiin.
Koskeeko sitten Suomen tuleva vararikko Eurooppaa?
Joskus sarkasmi saa aikaan pahan olon.
Olisi se hienoa nähdä Haavisto perse pystyssä valtiovierailulla Saudi-Arabiassa matkimassa minareettijoikua paikalliselle prinssille.
Arvostan Sanna Marinia todella paljon pääministerinä ja voisi äänestää häntä Suomen presidentiksi ihan milloin vaan.
Sanna Marin savolaistyttö, savossa on paljon mongoolialaistaustaisia, joihin kuuluu tämä kuuluisa suomisyöjä Otto Ville Kuusinen ja Suomeen palannut vallankumous miehen tytär Hertta Kuusinen, kommunisteja, kuten Sanna Marinkin itsekin äärivasemmistolainen.
Otto Ville Kuusinen SDP;n puheenjohtaja. 1918 sisällissodan punaisten taistelija. Terijoen hallituksen pääministeri, Stalinin nimittämä. ( Olisi tullut neuvostoliiton suomi terevaatin presidentti, - Lenin ja Salin eivät voittaneet sotia, että Suomi olisi tullut vallatuksi.
Kiitos kuuluu Mannerheimille ja viime sodissa erikoisesti Hitlerille 300 000 sotilasta koulutti ja lähetti Suomeen, suomalaisten avuksi. Hitler sitten aloitti suurhyökkäyksen Venäjää vastaan, niin Stalinin tuli hätä, oli siirrettävä joukot pois Suomen rajalta ja tuotava tilalle heikompia sotilaita, Ukrainalaisia kesäkamppeissaan, ukrainalaiset sotilaat kylmivät Suomen -40 asteen pakkaseen ja paksuun lumihankeen. Eivät osanneet edes hiihtää karkuun, kun kuolivat kaikki.
Sekavaa höpinää. Humalassako kirjoitit?
Olikos se Joel Marin, joka Kuopiossa oli lähellä onnistua verilöylyn ammattioppilaitoksessa järjestämään, samaa Marinin sukua?
Sukunimi kun harvinainenkin, niin miten on?
Kysely kertoo sen, että Sanna Mariniin luotetaan. Enkä ihmettele, tekee hyvää työtä hallituksen johdossa. Kuten muutkin ministerit. Arvostan koko hallitusta mutta nostan eturiviin Marinin lisäksi Vanhasen, Kiurun ja Saarikon.
Se vain näyttää siltä, menee hyvin, kuin saraheinällä pyyhkisi persettä, vai miten se menee.
Yleisradio on aloittanut aivopesun, manipuloinnin ja Sanna Marinin mainostamisen, jotta Marinista saataisiin presidentti.
Herätkää ihmiset Ylen puolueellisuuteen!
Tuota ennen Yleisradio aivopesi mainostamalla persuja suosituimpana puolueena :-D
Törkeää epäisänmaallisuutta! Kansa tulee näyttämään että Yle valehtelee!
Yle ylläpitää Marin kulttia, sen habitus,taustat ja puheet sopii Ylen "moninaisuuden" kuvioon.
No eipä tuo Yle persuja hypettänyt, toi esille vaan siksi,että jospa alkaisitte jollain ihmeen vippaskonstilla jarrutella liian hyvää PS kannatusta.
Saako sen koeajaa? En äänestä ilman koeajoa.
Suattaapi suoha ajaa, sanoi savolainen.....
Ilman muuta saat, todellakin saa kommunismissa on kaikki yhteistä.
Myös uskovaisten tavara on yhteistä.
Täysin turha kysely, ei kerro mistään kun ehdokkaitakin on useita kaikilla puolueilla. Ensin pitäisi valita yksi ehdokas kaikille puolueille ja sen jälkeen kysyä kannatusta yli puoluerajojen.
Ole huoleti, näin tullaan tekemään montakin kertaa vuonna 2023.
"Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä."
Punikeilla kiristää otsassa suonet, kun tästäkin aiheesta on löydetty sääntöjenvastaisuutta ?
HAH HAH salli mun nauraa pikkutyttö suosituin presidentiksi uskoo ken tahtoo!
Kyllä Jussi on suosituin, kutosen perästä jäi pari nollaa pois koska kommunistit. Kansa tietää tämän, kauheaa vilppiä tapahtuu atlannin molemmin puolin, oikein pahhaa tekkee.
Ois siinä muulla maailmalla nauramista mutta toisaalta suomalaisilla pelkäämistä jos venäjä ja muut ei enää ota suomea vakavasti jos rippikoulutytöt on presidentteinä 🤣😂🤣😂
En suostu vielä äänestämään Marinia presidentiksi, koska hänen on ensin hallittava Suomea 20 vuotta pääministerinä. Pääministeriksi kyllä lupaan äänestää.
Siinä voi olla työtä, nimittäin jos Kepu saa turpiinsa kunnallisvaaleissa ,sen edustajien puisiin päihin voi kalahtaa ajatus hallituksen kaatamisesta?
Mitä pikemmin tämä "neitoperho" johtoinen hallitus kupsahtaa, sen vähemmillä vaurioilla Suomea päästään jaloilleen nostamaan.
Vaikeeta se kyllä tulee tämmöisen velaksi humputtamisen ja kannatuksen pidon ja velalla kasvattamisen jälkeen olemaan.
Vallankin, kun meidät pantiin velkaorjuuteen matujen lisäksi myös Euroopan hanttapuli valtioiden suhteen:(
Kax asiaa. Tämä ei ole suosituin hallitus. Eikä Marin seuraava presidentti. Ei tarpeeksi kokemusta eikä lainkaan valtiomiesmäisyyttä. Höpö höpö edes kuvitellakaan. Se on Halla-ahon ja Rehnin kaksintaistelu!
On selvää että 6 prosentin kannatuksella Jussi nieleskelee hyvin hyvin hyyyvin lähellä toista kierrosta.
Ohan meillä ollut Tavja Havonenkin. Siitä on paha pistää huonommaksi, mutta tässä olisi hyvä ehdokasvielä surkeammaksi. Tosin, Sanni ei tiedä DDRn metkuja.
Vielä tuo Marin ehtii pahentua vuosien myötä Halosen tasolle, jälkimmäinen ei ole moksiskaan tekemistään valtavista virhearvioista, Balzar, Al Taee, Adham, jo nuo ovat olleet Tavjan "parhaita hevosia" ja käyneet laukalla.
Ei ole kommentoinut, että miten hänen mielestään meni?
Hienosti on Sanna hoitanut Suomen rahoituksen Eu:un tukirahastoon. Suomen sieltä saama osuus pienenee, kuin demarien lupaama "vappusatanen". Tosipaikan tulessa olisi kumminkin parempi valinta, kuin homosetämies al-Holi Haavisto.
Markan calluuppeja
Ollista seuraava pressa.
OR on pelkkää petosta, koittakaa nyt hyvät immeiset miettiä mikä on hänen urakulkunsa, miten vaikeeta voi olla totuuden näkeminen?
ei missään nimessä
Ihan sama, kuka siellä linnassa istuu. Valtaa riisutaan kokoajan vähemmälle. tulevaisuudessa käy kuten Saksassa. Presidentin virka on lähinnä vain seremoniallinen. Mutta Haavistoa en sinne halua missään nimessä. Suomeen ei tuu homopresidenttiä.
Toivottavasti Marinista tulee presidentti! Presidentillä ei ole valtaoikeusia ja presidentti hoitaa ulkopolitiikkaa, joten ihan rauhassa saa säätää!
Sanna Marin on kaikkien aikojen kallein pääministeri Suomelle, esimerkkinä vaikka eu elvytyspaketti jonka hän neuvotteli ja jonka talousasiantuntijat ovat tuominneet kaikkien aikojen flopiksi ja käsittämättömäksi. Hänen johtama hallitus on kaadettava pikaisesti ja pelastettava mitä pelastettavissa on.
Ei persuissa ole talousasiantuntijoita.
No mihin unhotui, että 30 miljardia velkaa viime vuonna ja nyt kai jo liki 10 miljardia lisää?
Kenen p-se kestää tämmöistä merivettä?
Ennen tavattiin sanoa: "Joku tolkku oltava kerjätessäkin", missä on tämän hallituksen tolkku ja Isis keissit päälle ja v-syyttäjäkään ei näe siinä mitään ristiriitaa.
Eihän nyt sentään!!
KENESTÄ ON SUOSITTU? KENESTÄ EI.
Kumpa hänellä olisi kaksoissisar. Toinen toimisi presidenttinä ja toinen pääministerinä. Silloin voisi suomalaiset viimein nukkua yönsä rauhassa.
No ei enää missään tapauksessa.
Paremminkin v ihatuin.
Minä äänestän Marinia presidentiksi. 🧝♀️
Hyvä keino tuhota Suomi lopullisesti, tottakai kannatan siinä tapauksessa!
Jos maahanmuuttajat palautetaan niin suomi saakin tuhoutua.
Katson vierestä ja nauran
Ei ole pelkästään maahanmuuttajia, termi on väärä. Haittamaahanmuuttajat pitää voida palauttaa, ei meille monille ole annettu kuin n. 50 metriä etumatkaa ja siitä on lähetty.
Ei puhettakaan ilmaisesta ja täysin vastikkeettomasta ylöspidosta,eikä erityisyydestä lain edessä, mutta elättäjiksi kelvataan isolle ulkomaalaisten joukolle, ketkä eivät oleskelunsa eteen tikkuakaan ristiin laita.
Kyllä Pavella meni mahikset kun ei ole omaa puoluetta jonka ehdokaaksi rupeaisi kepuhan ei uskalla laittaa häntä kun ei sitten Reeni pärjäisi. Onhan meillä vielä Ike ja Vanhas Matti.
On se kumma että suomi on porvarillinen mutta vihervasuri pitää saaha pressaks.
Ahtisaari-ilmiön toisinto. Ei pidä vettä eikä soi tämäkään tapaus pidemmän päälle.
Melko samaa, sukupuoli vain eri ja molemmat kokee olevansa täydellisiä ja ihan parhaita, nöyryyden puutekkin on vaivannut demaripressoja monessa varvissa;)
Koivisto oli "kyllä se siitä" kunhan pönötti, vaikka koko kansan Manuna kaupattiin, petyin kun erehyin äänestämään, sekin toi Inkeriläisiksi kutsumiaan, joista iso osa aika venäläisiä.
Kaikki nää demut on tuonti ihmisten kannalla, aina vaan voimakkaammin, suomalaiset sitten orjan osassa.
Niinpä.
Yksi jos toinenkin puolue kertoilemassa nurkan takana vaanivasta jättimäisestä työvoimapulasta!
Melkoista sumutusta, sillä meillä on 0,5 miljoonaa työtöntä ja robotiikka tulossa.
Super-Silly-Sanna sopii Suomen sijaan Hölmöläisten kuningattareksi.Saa siitä 'kaikkien aikojen paras kuningatar' kirkkaimman mitalin.
ei helvetissä
Sanna on myös meidän perheen suosikki, jopa alakouluikäisten lasten.
Paras vitsi aikoihin. Ihan lastenkin suosikki. Aivopesua harrastettu. Niinhän Aatukin oli lastensuosikki.
Totta, sillähän oli Aatulla ikioma tietyn tyylisuunnan lasten kasvattamo, no onhan näillä puolueillakin omat broilerikasvattamot, sieltä näitä nousee, höpinät on tankattu broilereiden nuppeihin.
Sannaan+koko+Suomi+luottaa+110%+nyt+ja+40+vuoden+päästäkin!!
Heivataan+1000%+niin+ei+tartte+joka+viestin+välissä+kulttia+korottaa.++Pikemmin+kupla+puhkee;)
Suomen kaikkien aikojen suosituinta hallitusta???????? Anteeksi mitä...Millähän tapaa suosituinta?? Pärjäähän tällä vitsikisoissa.
Onhan tätä tutkittu
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16420636/sanna-marinin-hallitus-suomen-historian-suosituin
Tuossa linkissä on lähteet. En viitsi alkaa tässä niitä toistelemaan.
Varmaan tarkoottaa suomen historian surkein hallitus..ja eniten töppäyksiä ja rötöksiä.
Mitä ihmettä te höpötätte. Sanna on niin nuori, ettei hänen kannata vielä uhrata itseään presidentiksi. Siinä on hänen poliittinen ura menetetty.
Antaa hänen nyt kasvaa vielä muutama vuosi hallituksessa ja kenties eduskunnassakin. Saa vielä enemmän kokemusta ja kunnioituskin lisääntyy iän myötä. Hän ehtii saada kokemusta enemmän ja pystyy varmemmin edustamaan maatamme ulkomailla ja on uskottavampi maan johtaja.
Se aika ei ole vielä.
Stop tykkänään, ei Suomen historia niin lyhyt ole, nyt on aloitettu demarien puoluetoimistolla historian lasku alusta;)
Olet täydellisesti oikeassa.
täutt paskaa puhut
Itse en äänestäisi sosialisitia, koska sosialismi on paha varkaiden ideologia. En myöskään voi äänestää ketään totalitaristista koronatsia.
Vai+varkaiden.
Mitä+mieltä+olet+verojen+välttelystä,+veroparatiiseista,+tehokkaasta+katumisesta+ja+Stupin+(90/10%+vai+miten+se+oli)+läpijunttaamasta+hallintarekisterilaista?
Joka+btw+maksoi+hänelle+poliittisen+asemansa.
Kyllähän hänessä on selkeästi presidenttiainesta, koska on synnynnäinen alfanaaras.
Ei enää nais presidenttiä. Yksi miinanpolkija riittää,koska suomea tuhottiin ihan tarpeeksi. Putinkin lahjoitti kissan......sekin kertoo jotakin.
Kuinka lähellä on kansallissosialismi sosiaalidemokraattia? Kummassakin sana sosialismi eri muodossa. Minusta Kansallissosialismi oli sosialismia kuite.
Mikä alfa. Vapaavuori taivutti ämmän, vaikka itse muka taipui. Marin on eroottinen, mutta ei tarpeeksi vastaanpaneva.
Suuresti ihmettelen, Marin on tehnyt vain velkaa suomelle ja lisää työttömiä.Lisääntyvä luonnonvara mm. turveala ajettiin alas marinin hallituksen toimesta ja nyt hakettakin raahataan ulkoa että saadaan lisää työttömiä.Arvosanani asioiden hoidosta Marinille on täysi 0
Turve on syvältä.
Saastuttaa reilusti enemmän kuin kivihiili. Mahtavaa kun omakotialueella joku polttaa kattilassaan turvetta. Vähät naapureista, saavat sakean ja haisevan saastepilven, on kokemusta.
Muuten se turpeen uusiutuminen, erittäin tulkinnanvarainen asia.
Oikein hieno ajatus. Käydä kilpaa Vladimirin kanssa. Elokuvan viimeisen lauseen perusteella tultiin hyväksi kakkoseksi. Väinöltä sai hyvän ohjeen. Venäläinen ei ole bihollinen vaan kansan johtajat. Putin on suomen ystävä. Niin metsä vadtaa kun sinne huudetaan. Vain rakit haukkuu naapuria.
Ei ole kenenkään ystävä.
Ystävä on sellainen johon voi luottaa.
Venäjän kansan pitäisi vaihtaa huonot johtajansa?
KUKA ON LASTEN ISÄ EI OO TÄÄ NYKYNEN VAAN HUUME HÖRHÖ JOLLE MENEE NÄKÖJÄÄN RAHAA ET OLIS HILJAA
Sählääjä-Sannaksi sitä kutsutaan myös oman puolueen jäsenten kesken.
Ja se oma puolueesi on perussuomalaiset.
Nuo kannatusluvut eivät riitä mihinkään -Paavo vie potin!
Haavisto peittosi Allah-ahon, ei kun Halla-ahon.
Ylen+presidenttikysely:+Sanna+Marin+kansalle+mieluisin+seuraavaksi+presidentiksi,+Olli+Rehn+kiri+Pekka+Haaviston+edelle
https://yle.fi/uutiset/3-11756086
Kärkikaksikon+kannatus+on+jakautunut+tiukasti:+yli+50-vuotiaiden+suosikki+on+Rehn,+nuorempien+Marin.
Ylen+Taloustutkimuksella+teettämässä+kyselyssä+16+prosenttia+vastaajista+nosti+Marinin+ykkösvaihtoehdokseen.
Rehniä+piti+mieluisimpana+ehdokkaana+11+prosenttia+ja+Haavistoa+9+prosenttia+vastaajista.+Jussi+Halla-ahoa+taas+6%.
Säälittävää kun vastaavat kiltisti noihin kyselyihin.
Hei joooo hullua ! Ei osaa nyt mitään ja vielä katkopuhuja Presidentikisi?
Ensinnäkin,tämä naisen osaaminen taloudessa on suoraan konkurssi kirjasta!
Liian nuori ja avustajatkaan ei näköjään osaa.
Elämän kokemus puuttuu,ei tälläistä huuhaa hypetystä.
Marin vie jo meidät Venetsuelan tasolle sosialisti neukku.
On liian vihanen,äksy,kuukautiset kun on niin pitäis olla poissa tv..
Jallun kannessa,eikun voguen vai mikä se oli..Ihan hypetys turha ja osaamaton valitettavasti ja sitten vielä PUNAINEN VASEMMISTOVIHREE ketku..
VEROHAUKKA !!!
Kun eivät osaa muuta, niin veroja nostetaa ja Suomi on banaanivaltio kohta.
Ei osaa lisätä työllisyyttä,vaan ahdistava osaamaaton nainen tuhoaa julkisen velan takia meidät kansalaiset !
Kaikki SDP ja vasukit sekä vihreät ovat vain rosvoja kansallemme.
Kivaa 6mrd laiskoille paskamaille ja meille takaisin 2 mrd? :))
Eu on täys rotta ja huomaahan siellä on nainen johdossa!
Naiset ei osaa johtaa valtiota tai kuten tämä narttu von layer vai mikä on,,eiku pois!!
Eu on muuten kin täyttä paskaa!
Hieno kuvaus persumielen maisemasta.
Kalojen mittaaja pressana ja Putiinin kans saunomassa ;;;;;;;; älkää ees unta nähkö !!
Äänestän Sannaa presidentiksi, kunhan hänet saadaan pois pääministerin virasta. Presidenttilä, Suomen keulakuvana. Hänellä ei ole juurikaan valtaa tai valtuuksia joilla toimia ja tuhota isänmaata jatkossa. Kiitos Presidentti Koivisto.
Oli Pressa tai PM, yhtä tyhmä edelleen.
Ei ole minulta ainakaan kysytty mielipidettä. Sekosannaa en äänestä. Heinäluoma on minun suosikki.
Tuskinpa on Marin kiinnostunut pressan virasta, ainakaan pitkään aikaan, ehkä 20 v. kuluttua . Jos olisin hänen vihaajansa toivoisin että hänet valittaisiin pressaksi. Kannattajana toivon että jatkaa pääministerinä.
No johan pomppas ja korkeelle. Onko korona vienyt kaiken järjen Suomalaisilta ?
Syön vaikka hatullisen paskaa , jos tästä puotipuksusta tulee Suomeen pressa.
Apua!!!!! Ollaan syvässä suossa jo nyt!!! Rehn presidentiksi, kokemusta ja näkemystä taloudesta vuosien varrelta!
Suurin osa vastaajista sdp jäseniä.
Taitaa olla SDP:n järkkäämä kysely.
Taloustutkimus vastaa kyselystä.
Höpö höpö
Poistettu 31 sääntöjen vastaista viestiä???
Onko Suomi24 yhtä puolueellinen kuin presidenttikysely?
Sanna on liian nuirivaikka kokemuksen antamaa
tietoa. Joutaa odottamaan vuoroaan .
Hyvä että Vanhanen ymmärtää ettei hänestä virkaan ole,sairas mies. Perussuomalaiset on suurin puolue joten sieltä joku kokenut mutta fiksu mies ehdolle.
Keskustassa ei ole presidentiksi sopivaa ja on häviävä puolue . Ei ole keskustslaisia, on vain yksityisyrittäjiä, kokoomuslaisia isoja tiloja. Pienviljelijät ja mv on hävinneet. Surku, mutta tosi. Maaseudut häviävät.
Vihreiden edustsja ei saa tukea koska ei ole kuunnellut kansan kieltä ja on hlökohtaisesti vähemmistöön kuuluva.
Kokoomuksessa on nuorehkoja kokeneita miehiä ja naisia ja lähinnä kansan oikeuskäsitykseen kuuluvia. Sossut
hallitsevat nyt mutta sielläkään ei ole nuoria kokeneita jotka kansa hyväksyisi.
En tahdo sortaa nuoria, mutta kokemus on valtaa.
Pitää olla kokonaisvaltainen käsitys menneestä,nykyisestä js tulevaisuuttakin pitäis osata ajatella. Näkyyhän nyt hallituksessa kun on vain nuoria ilman kokemusta kuinka horjuvaa ja virheellistäkin
on sen toiminta o. Marinilla on liian hallitseva ote.
Uskoo että voi määrätä Presidenttiämmekin
Se on virhe .
Olet satiirikoista suurin.
Halonen meni mieluumin Lenin-museoon, kuin veteraanpäivän kutsuvieraaksi.
Sanna ei mennyt isänsä hautajaisiin, mutta Mäntyniemeen kyllä mieli halaa.
Siinäpä meillä isänmaalliset ja perhearvoja kunnioittavat kansamme äidit.
Molemmat kuuluvat SETAAN, hurraa ja terveisiä perseestä!!!!
Eihän nyt ole pressanvaalit? Eikös huhtikuussa ole kunnallisvaalit vai muistanko väärin?
Hah hah! Hah hah! HHHah hah!
Täysin mitätön ihminen tuo mestari marin. Tyhjänpäiväisten hype-uutisten aivopesua tuo muka suosio.
Totuus valkenee pian ja sitten voidaankin tehdä popcornia tolkun ääreen kun kuunnellaan kootut selitykset.
Halla-ahon kannatus on surkea. Alle kolmasosa persuista haluaisi hänet presidentiksi.
Ei ole ainakaan minun suosikkini..Pelkkä EU:n puppet, kiltti ja kuuliainen käskyläinen. Ei jatkoon..
No ei hitossa ole.
Marinhan on pelkkä pahvi. Runsaslukuisen avustajajoukkonsa, demarien muun koneiston ja kalliiden konsulttien rustaama katkonaisesti puhuva tyhmyri. Massiivisella valheellisella tiedottamisella ja uutisoinnilla pidetään yllä valheellista kuvaa, oikeasti yksinkertainen tunari ja pyrkyri.
Moderni ilmiö kaikessa valheellisuudessaan. On luotu some hahmo Marin, jolla ei tieto eikä taito riitä asioiden ymmärtämiseen eikä hoitamiseen. Kallis ja tuhoisa tyhjä kuori.
Olen samaa mieltä
Sannan onnistumiseksi luettiin suomen korona tilanne aikoinaan. Kenen epäonnistuminen nykytilanne on?
Kuinka monta suomalaista Sanna on sairastuttanut saamattomuusellaan kun raja vuotaa kun pastafarin päähine.
Velkaa otetaan kuin huomista ei olisi, ei tulisi...
Aikaansaamaton ja median hehkuttamaan hahmo josta ei ole tämän maan johtoon. Henk koht Avustajia palkattiin vaikka lampaat söisivät eli ennäs määrä tämän hallituksen avuksi ja missä se näkyy? Silkkaa vätystelyä kun päätöksiä pitäisi tehdä.
Tärkeää on vapaa liikkuminen rajoilla, mutta suomalaisia kyllä voidaan uhkailla ulkonaliikkumiskielloilla. Baarit saavat olla auki että aikuiset saavat dokata, mutta mukulat eivät sitten vastaavasti saa harrastaa.
Ristiriitaisia kommentteja mm. maskeista , joten kukaan ei enää tiedä trollaako hallitus milloinkin ulostuloillaan.
Presidenttiä kyllä arvostellaan sisäasioihin puuttumisesta, mutta sitten katsotaan oikeudekseen hoitaa twitterissä suomen ulkopolitiikaa.
Kuka oikeasti on edelleen sitä mieltä että tämä on Suomen paras päämisteri ? Nyt käsi sydämelle. Kaikkien aikojen tuhoisin haihattelijaryjmä tämä nykyinen hallitus.
Milloin tästä ikeestä oikein päästään eroon?
>Kuinka monta suomalaista Sanna on sairastuttanut saamattomuusellaan kun raja vuotaa kun pastafarin päähine.
No nythän persutkin taipuvat pakollisiin koronatesteihin kun tilanne meni riittävän pahaksi. Viime vuonna vielä vastustitte ankarasti, mutta hyvä että järki lopulta teilläkin voitti. Näin kovia pakkoja kun ei demokratiassa säädetä ilman oppositiota. Kohta maahan ei pääse ilman testiä.
Noilla kannatusprosenteilla ei voiteta - Paavo vie potin!
EI IKINÄ!!!
JA --p--an marjat, kyseessä on tarkoitushakuinen tilausuutinen!!
Ja sinä uskot? :D
Onpas täällä ollut kipakkaa keskustelua, kun viesteistä on jo tähän mennessä poistettu 31 kappaletta.
Oi jospa oisin saanut olla muukaanaa...(Putte-possun nimipäivät-laulusta niille, jotka eivät tiedä)
Kallein pääministeri kautta aikojen. Lisää rahaa Välimeren valtioihin.
Novitsokkia, novitsokkia.
Halliksen kaljaan.
Sanaan en kyllä äänestä ikään, on ajatuksensa jakanut jo riittävän selvästi. Ennemmin vaikka Aku Ankkaa... kansaa jakavin hahmo politiikassa pitkiin aikoihin.
Jussihan onneksi ei jaa kansaa.
Jenni Haukio olisi hyvä Presidentiksi.
Viisas ja hyväkäytöksinen ja tyylikäs olisi edustamaan maatamme.
Sauli hoitaisi Aaroa ja Lennua.
KYLLÄ, Jenni Haukio, erinomainen idea! Miettikääs näitä esillä olevia, peli olisi selvä jo ensimmäisellä kierroksella!
Ja erittäin vihreä kokoomuslainen.
Tuollainen kassatyttö ei jatkoon
Ihana Sanna! Tykkään ja seuraan.
Ylen kyselyt voidaankin heittää suoraan roskiin. Onneksi tämä ei ollut mikään luotettavan tahon kysely.
Nyt jäitä hattuun. Antakaahan tuon Marinin hieman kypsyä ensin tuossa politiikan syövereissä. Hän on vielä liian nuori presidentiksi. Ei juuri kunnioitusta herättäisi maan äitinä. Jos ei parempia ehdokkaita enää löydy, niin Olli on heistä vakuuttavin.
Ei ymmärrä taloudesta mitään
On se kyllä. Olen kerran livenä nähnyt ennen kuin läskistyi. Se oli sellaisen piukkaperseen näköinen.
Älyllisesti alimittaiset kiehuvat, kun eivät itse ole kauniita eivätkä älykkäitä.
"Älyllisesti alimittaiset kiehuvat, kun eivät itse ole kauniita eivätkä älykkäitä."
Juuri näin. Vanhat, lihavat setämiehet kiehuvat raivosta kun 35-vuotias nainen pääsee politiikassa hallitsevaan asemaan.
Ylilaudan nörtit (30-vuotiaat miehet, jotka ovat yhä neitsyitä) kiehuvat raivosta kun 35-vuotias nainen pärjää työelämässä, politiikassa, parisuhteissa ja kaikilla muillakin elämänalueille, missä ylilaudan nörtit eivät pärjää.
Nähtäväksi jää, uskaltavatko ylilaudan nörtit poistua kotoaan (tietokoneen ääreltä) edes silloin, kun pitäisi äänestää vaaleissa. :DDD
ei missän nimessä kokematonta nuorta pikkutyttöä näin tärkeään tehtävään !!!!!
Pikkutyttö on silloin ollut pääministerinä ainakin 4 vuotta joten paljonko sitä kokemusta pitäis olla.
JAA UNOHTUOS KEKKONEN
kyllä varmaan jopa adolf halla-ahon kanttajat pystyy edes hiljaa yksin kotona myöntämään että suomessa on ollut ainakin yksi jos ei kaksikin hyvää nais presidenttiä ennemmin miksi ei siis kolmatta? ymmärrän...että siellä seistään mannerheim paita päällä vessan peilin edessä ja huudetaan rajat kiinni... hei...rannanjärvikin on kuollut--! paluu 2020 luvulle
Sannan kannatus 16 prosenttia eli ei edes demareiden 20 prosentin kannatuksen tasoa. Suursuosikkia kovasti leivotaan, vaikka edes omat eivät kannata muuten kuin naisten osalta, plus hajanaisfanit muista puolueista.
Carunapekka sen sijaan porskuttaa tiukasti oman puolueensa kannatuslukujen mukana, mitkä tosin eivät ole hääppöiset suoraa kansanvaalia ajatellen. Ja tyhmä kansahan ei muista al-Holista mitään enää kolmen vuoden kuluttua. Valtava kansansuosio taitaa kuitenkin olla muisto vain, jos Sannakin alkaa kalastella samoilla apajilla
Vanhanen taas sanonut aika selvästi ei, ja aika moneen kertaankin, mutta silti häntäkin vielä noissa gallupeissa roikotetaan. Kai sekin oma hupinsa on joillekin
Kokoomuksesta taas ei löydy tällä hetkellä Saulin työn jatkajaa. Kataisella varmasti hinkuja olisi, ja luultavasti Vapaavuorellakin, mutta suuresta kansansuosiosta molempien on turha haaveilla. Miten lie Stubbin laita?
Rehn voisi olla tolkun ihmisten ehdokas. Kokeneempaa ja kovempaa luuta ei taida helpolla löytyä, mutta eipä sillä näissä kisoissa pärjätä niin kuin mediaseksikkyydellä
Täysin mahdollista, että toiselle kierrokselle pääsee persu, mutta voittoa tuskin juhlii, ellei vastutaja ole joku vielä suurempi median inhokki
'Sannan+kannatus+16+prosenttia+eli+ei+edes+demareiden+20+prosentin+kannatuksen+tasoa.'
Demariehdokkaitten+yhteinen+kannatus+ylitti+SDP:n+kannatuksen.+Ps-ehdokkaan+kannatus+alitti+ps-kannatuksen+15+%-yksiköllä.
Hyvä huomio.
Kiukuttelee ja kieroilee (Jugnerin "hyökkäykset), haastaa riitaa Venäjän kanssa - mitenkä tällainen tyyppi on muka Suomelle hyväksi. Sauli saisi jäädä elinikäiseksi presidentiksi, hänellä on pelisilmää ja hoitanut homman loistavasti.
Venäjän rikollisesta toiminnasta pitääkin huomauttaa.
Aika+vähäinen+kannatus+on+Sannalla(16%)+presidentin+tehtäviin+verrattuna+istuvan+kannatukseen(90%).+Kova+työ+mikäli+havittelee+koko+kansan+johtajuutta.+Ikää+ja+elämän+kokemusta+pitäisi+tulla+kosolti,+särmät+pitäisi+hioa+pois+ja+karistaa+tuo+yksisilmäinen+vasemmistolaisuus+itsestään.+Samaan+ei+kyennyt+mm.+Halonen+joka+jää+historiaan+erittäin+kansaa+jakavana+henkilönä.
>>Aika+vähäinen+kannatus+on+Sannalla(16%)+presidentin+tehtäviin+verrattuna+istuvan+kannatukseen(90%).<<
Tosin+istuvalla+ei+ole+kymmeniä+kannatuksesta+kilpailijoita+vaan+nolla.
on ihmiset tyhmiä pistää haisee semmosta tahtia velkarahaa et loppuu eläkkeet tökärit ym verot nousee ja paljon
Harva taitaa enää muistaa, että oli Stubbinkin suosio kuin rokkitähdellä aikoinaan, mutta laski ikävästi kuin lehmän häntä, kun pintaa alettiin tarpeeksi raaputtelemaan ja juttelemaan ikävistä aiheista. Sama voi tulla Sannankin eteen jo lähivuosina, kun parrasvalot alkaa pikkuhiljaa himmenemään. Ei ole pääministerit nousseet presidenteiksi sitten Koiviston ja Kekkosen. Tuppaa ryvettymään siinä hommassa
Hello, joku tuossa aiemmin ehdotti Jenni Haukiota, hänestähän me saisimme tosiaan tyylikään ja edustavan, rauhallisen ja hyväkäytöksisen koko kansaa yhdistävän naispresidentin!
Me perussuomalaiset ehdotamme Vladimir Putinia, mitä sitä käskyjä Halla-ahon kautta kierrättämään.
Suomen Michelle Obama.
No "kummityttö" olisi ainakin nyky tiedolla siedettävin kun vertaa noita muita pyrkyreitä, jos lähtee kisaan, niin minäkin mieluummin häntä äänestäisin heti jälkeen Halla-Ahon, edellyttäen, että H-Aho edes lähtee yrittämään presidentiksi kun melko vähävaltaiseksi taamottu virka?
Mutta jos Haukio ja Marin olisi vastakkain, ehdottomasti Haukio ykkönen;)
Minua ei yhdistä sen enempää Niinistö kuin hänen lapsivaimonsakaan. Ettei se mitenkään kansaa yhdistä. Suomesta löytyy parempiakin runoilijoita presidenteiksi.
Tyhmä kansa saa just sitä minkä tyhmä kansa ansaitsee, näinhän se äänestäminen "demokratiassa" toimii, eikö...
Onkohan tönkkö-Sanna menossa amissien vuosikokoukseen?
Aika pentu vielä jos vähän kasvaa vielä palaa kassalle
"Aika pentu vielä jos vähän kasvaa vielä palaa kassalle"
Okei, siis 35-vuotias nainen on liian pentu, mutta 40-vuotias on liian vanha kaikkeen (parisuhde, seksi, lasten synnyttäminen, työelämässä eteneminen).
Huvittavaa nähdä, miten harhaista ja sekavaa on Suomi24-palstan miesten ajattelu. Täällä on enemmän hulluja (diagnosoimattomia hulluja) kuin mielisairaalaan vastaanottopäivystyksessä.
Sinä et kassalla selviäisi päivääkään, vaikka kassoja halveeraat.
Varmaan olisi sota heti kusettaja
Puuttuu vielä kokemusta paljon vt tyttö
Tässä näette, että Saan ja Pekka jyrää. Yksi kalkkis siellä välissä Rehn.
Persut ja kokoomus nollalinjaa.
Näin meille tulee nuori. osaava Presidentti ja vanhat Niinistö joutaa eläkkeelle.
Tolkun mies saa kasvattaa jälkikasvuaan sekä hoitaa nuorta vaimoaan tai toisinpäin. Minä en ole koskaan oikein pitänyt Niinistön tyylistä, jollain lailla tolkun mies ei muuta sanottavaa ja nyrkkiä.
Nyt pitää muuttaa koko Presidentti systeemiä ja uudistaa koko parlamentarismia.
Seuraava Presidentti on Sanna, jees
>>Seuraava Presidentti on Sanna, jees<<
Ei lähde vielä jäähdyttelemään
Miten mielipidekyselyjen tekijät osaavat kiertää perussuomalaiset? Kun vaalit on ohi, niin on huomattu, että perussuomalaiset yllätti.
Sanna tanssii persujen haudalla.
Tämä+pistää+ajattelemaan,+että+mitäpä+jos!+Jos+kuviteltaisiin,+että+toisella+kierroksella+olisi+vastakkain+rva+Marin+ja+joku+toinen,+niin...Hallaho+saisi+toisella+kierroksella+korkeintaan+20%,+se+Suomen+pankin+pj+(en+muista+nimeä)+ei+sen+vertaa.
Halla-aho pelkää suuria saappaita, eikä ole siksi edes käytettävissä. Eihän hän viimeksikään osallistunut, vaan laittoi tilalle tyhjäpään edustamaan perussuomalaisia.
Tosin ei ole Marinkaan lähdössä presidentiksi, koska sen aika ei ole vielä. Ensin on laitettava maa kuntoon sisäpoliittisesti.
Minulle nautinnon ja rauhan voi tuottaa vain Maryan Abdulkarim Presidenttinämme.
Madeleine Albrightillä alkaa olla jo ikää.
Ihme kun ei Lakatao Lawson Hellu? Sehän pistäisi homman ihan uusiin sfääreihin ;)
Hoitaa hommansa hyvin. Jämäkkyyttä lisää
En halua nähdä/kokea "Samariinia" pressana.....en, en!
Enkä minä Sarinin Mannaa. Siis ollaan samaa mieltä.
Maisku-Jussin eli Nielu-ahon tahtoo Suomen kansa.
Sanna presidenttinä silloin itsenäisyydemme olisi historiaa sillä tuo kiilusilmäinen kaistakahjo ei ymmärtäisi kunnioittaa suurta naapuria ja sekin ollaan jo nähty Marinilta. Suomen miehitys kestäisi korkeintaan päivän ja siinä olisi itsenäisyys menetetty.
"Ketjusta on poistettu 36 sääntöjenvastaista viestiä."
Viherpunikit ovat nyt hyvin tarkkaan lukeneet Pohjois-Korean oppikirjat miten kansaa kyykytetään ja poistot osoittaa sen hyvin.
Ne poistetut on luultavasti kaikki minun kommentteja, kun yritin puolustaa Marinia Niinistön nyrkkihyökkäykseltä. YIIäpidon mielestä presidentti saa näköjään puuttua sisäpolitiikkaan.
No, kun Sanna kerran on näin suosittu pääministerinä meillä ja maailmalla, niin ei siitä suosiosta varmaan haittaakaan ole jos pressaksi haluaa...
Presidentin virka on nykyän vähän tylsä. Siellä se istuu Mäntyniemessä odottamassa, että puhelin soisi ja ulkoministeri käskisi soittaa Putinille. Mitään valtaa tai tekemistä ei ole, kun ulkoministeri ja pääministeri voi hoitaa kaikki hommat. Tarvittaisiin ehkä vähän vauhtia ja näkyvyyttä. Siksi ehdotan tehtävään Maisa Torppaa. Maisa ja IT-Mikko voisivat ihan hyvin kätellä linnan vieraat ja sitten Maisa pistäisi bileisiin vähän vauhtia.
Mikä helvetin super Sanna ?eihän tämä pysty edes keskustelemaan elvytys paketista julkisesti talous osaajien kanssa maan petturi on Sanna Marin
Ja vielä ihmettelette, että teistä ei tykätä, kun oma suhtautumisenne muihin on tällaista hevonpastaa. Että oikein "maan pettureita" ollaan. Ei jatkoon. 👎🏻
Marinin ulkoinen olemus on tyylikäs. Kaunis iho, kauniit hiukset ja huoliteltu meikkaus, mikä vetoaa varmasti moniin äänestäjiin. Se mikä ei ole kaunista, on hänen talousasiaosaamisensa. Tämä on jo johtanut ja johtaa edelleen Suomen massiivisiin taloudellisiin vaikeuksiin. Substanssin puuttuminen näinkin tärkeissä kysymyksissä on vakavanluontoista ja myös ne, jotka yhdessä Marinin kanssa tällaista kehitystä edistävät, ovat niin ikään myötävaikuttamassa tuleviin ongelmiin.
Ja pistavä katse kuin "keritsimillä" ihminen katsoisi.
Pistävä
Se katse on lasinen, kylmä ja harhailee johonkin horisontiin. Silmät ovat sielun peili, sanotaan.
Joka tuollaista sanoo on yksinkertaisesti vain sairas.
Hehheh. Se on kansan suusta tullut viisaus.
Presidentillä tulisi olla vahva kokemus ulkopolitiikasta ja sitähän Marinilla ei ole. Sen vahvisti tuo aikaisempi esilletulokin Navalnyin hommassa. Jos johtaa Suomea, pitää ymmärtää miten asioita hoidetaan naapurimaa Venäjän kanssa. Se kokemattomuus ulkopolitiikassa Marinilla näkyi myös EU-asioiden hoidossa.
Presidentillä pitää olla pitkää harkintaa ja erittäin paljon tietoa historiasta, jotta ei mene tyrimään nykyisiä hyviä suhteitamme eri maihin. Ja mistähän johtuu että useimmat valtioiden päämiehet ovat jo iäkkäämpiä kokeneita miehiä tai naisia, ei siellä juuri vihreitä (tarkoitan tällä kokemusta) nuoria tyttöjä näy.
Juuri näin. Presidentillä täytyy olla monipuolista elämänkokemusta niin politiikasta kuin muustakin. Äkkiväärä ei pidä olla. Harkinnnan on oltava tiukasti kontrolloidun. Venäjän johto on arvaamaton ja siksi toisen osapuolen on arvattava sitäkin enemmän.
Niinistö ja koko EU on Navalnyin "hommassa" samaa mieltä kuin Marinkin.
Marin näpäytti Niinistöä nyrkin tarjoamisesta. Toivottavasti pappa pysyy jatkossa lestissään, eikä yritä astua tontille, joka ei hänelle millään tavalla kuulu.
Ei Niinistölläkään ollut mitään kokemusta ulkopolitiikasta, kun hän pressana aloitti. Hän oli erikoistunut talouspolitiikkaan. Hänhän kertomansa mukaan pirautti joka asiasta Erkki Tuomiojalle, joka oli asioissa paremmin sisällä. Nyt on varmaan jo kokemusta karttunut.
Ei ole kokemusta, se antoi hetkellisesti jopa Suomen pääministeriytensä pois Ruotsin Löfenille kun pakeni EU kokouksesta korona altistusta syksyllä.
Oliko oikein Suomen perustuslain mukaan?
Ei liittynyt millään tavalla Suomen perustuslakiin. Kyseessä oli EU-kokous, jossa noudatetaan EU-säännöksiä. Jos ei ole paikalla, niin sitten jää oma kanta kertomatta. Toisaalta voi pyytää kaveria kertomaan oman kantansa.
Liittyy se, sieltä löytyy tarkat ohjeet, eli yleensä pääministerin sijaisena toiminut valtiovarainministeri, mutta jos hänkin on estynyt, seuraava on virkaiältään vanhin ministeri.
Huom! Ei voi olla siis vieraan valtion edustaja.
Ompa täällä negatiivistä palautetta sannasta omasta mielestäni sanaa on ollut ihan hyvä työssään koska on sitä hommaa hoitanut moni paljon surkeemmin!!!
Jassoo. Siitäkö pitäisi sitten olla kiitollinen? Nyt jos koskaan olisi tarvittu paljon enemmän kuin mihin Marin valtavine esikuntineen on pystynyt.
Minua oksettaa. Käytös sotii minun ajatusmaailmaani vastaan. Ei kuunnella asiantuntijoita, ei kansalaisten mielipiteitä Eu-velasta.
Hän ei edusta tavallista kansaa eikä minua. En ikinä voisi kannattaa sellaista puoluetta/henkilöä jonka hallitus roudaa terroristeja kansamme tulevaisuuden uhaksi josta supokin varoittaa. Enkä voisi kannattaa puoluetta tai henkilöä joka sitoo maamme ikuiseen velkavankeuteen. Näillä on tahtokin saada maa konkkaan että saisivat liittovaltion holhoukseen maamme.
Sanna on perheetön avioerolapsi, siksi helposti manipuloitavissa kansanmurhaamaan valkoinen eurooppa. Hänen ei tarvi murehtia millaisen Suomen jättää jälkipolville.
Luulisi pienen lapsen äidillä olevan myös äidin velvollisuuksia. Mitä hyötyä meille on kuminaamaisesta nuoresta naisesta - monissa maissa ei nainen pääse edes sisään neuvotteluihin. Paras valita mies, että saadaan jotain uskottavuutta. Teiniprinsessa ei vakuuta ketään.
Tervetuloa 2000-luvulle. Perheen elättää nykyään nainen, ja miehet ovat lastenhoitajia.
Hyvin on mennyt perille. Itselliset naiset eivät tarvitse miehiä mihinkään, vähiten lasten tekoon. Spermaa saa pankista!
Ja mistäkös se sperma edelleen on peräisin ja miksikös miesvihamieliset saavat sitä julkisesta pankista?
Luovutus boikotti purisi tosi hyvin tuohon, mutta aina on näitä jotka luulee tekevänsä hyvän työn kun käyvät ruiskimassa purkkiin:(
jos joku tänä päivänä sanoisi että hei meillä on vuoden päästä hallitus jossa pääministeri on nuori tyttö entinen sokoksen myyjä, ikää 30 vuotta ja muut ministerit myös nuoria 30-vuotiaita tyttöjä vihreistä ja vasemmistoliitosta.
neljä miljoonaa suomalaista olisi juossut karkuun huutonauraen että älä saatana hulluja puhu ja olisivat ohjanneet hoitoon.
mutta tämä on nyt todellisuus. suomea johtaa 30-vuotiaat nuoret tytöt, jolla elämänkokemusta tinderistä ja facebookista. sillä Laella suomessa. mate in vinland. hölmöläisten maa.
Ja taatusti johtavat paremmin kuin persut ikinä. Halla-aho on niin Putinin ohjelmoima ja rahoittama, että persujen kanssa mennään vielä Moskovan komentoon
Millä tapaa tämä taas persuihin liittyi? Peruskommarin pennuista jos joku älähtää, niin peruskommarille tulee heti persut mieleen. Järki hii"ohoi.
Tykkäsin ensin Marinista, mutta mieli on muuttunut. Ei ikinä presidentiksi. Koko tuo porukka niin väärä sakki touhuamaan. Kiurun ☹️ tuo ilme masentavin ikinä. Ja ulostulo tuosta suusta vielä kurjenpi!
No, vielä ei ole lihava nainen laulanut. Toivottavasti ei mitään robottia kuitenkaan valita.
Äänestän Sannaa, jos asettuu ehdolle, mutta toivon, että hän pysyy pääministerinä. Pääministerillä on paljon enemmän valtaa.
Kiuru olis hyvä pressaehdokas, osaa vastustaa kaikkea.
sama täällä, sanna on paras pääministeri 20 vuoteen.
Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista. Juuri Sanna Marinin vastustajat ovat intoutuneet tuomaan esiin inhonsa, mutta vaalit ratkaisee kansa. Tällä erää hän johtaa gallupia reilusti, kun kysyttiin kansalta, eikä puolueilta. Presidentinvaali on kansanvaali, ei enää puolueiden.
Eiköhän Marinilta odoteta ennen kaikkea sitä substanssia, mikä häneltä uupuu. Jos jotain hänessä kummeksutaan, niin asiaosaamisen puutetta. Ulkoinen olemus, vaikkakin kuinka huoliteltu, ei korvaa hänen tekemiään todella isoja virheitä, joita hänellä pääministerinä ei enää ole lupaa laittaa nuoruuden piikkiin. Pääministeriksi ei ole pakko ryhtyä, vaikka kysytäänkin.
Iso vahinko että osa suomalaisista on mennyt halpaan. Hallituksen ministerit näyttelevät sujuvasti, etukäteen harjoitellut repliikit hitain painotetuin äänin, ja ei kun menoks. Näin se on, kun lapset laittaa asialle. Ei näytä hyvältä.
Kansa ratkaisee, ei jonkin yksilön arvio.
Tottakai kansa päättää presidentin valinnasta. Mutta pääministerin valinnasta se ei ole päättänyt.
tuppurainen on kaunis
Ensimmäinen fantastinen päämininisteri sitten Kataisen.
Kyllä on sekoa porukkaa.
Kevyesti paras näistä uuden polven johtajista.
Kevyttä on osaamisensa. Todella kevyttä!
On se kummaa kun saa jakaa rahaa kuten kuka tahansa poliitikko pakon edessä ja naama kuin luksus saippua ja hius shampoo mainoksessa niin on jo mukamas presidentti ehdokas...oletteko äänestäjät noin tyhmiä valinnoissanne ? Näin populismi ohjaa helppoja idiootteja tässäkin asiassa. Mitä erityistä marinissa muka olisi Suomen tuleva pressa ? Ei mitään. Ei todellakaan yhtään mitään. Julkkis kuin Uuno Turhapuro. Pikkutyttöjen idoli.
Ihmiset ovat innoissaan nuoruudesta, jota Marin edustaa. Ulkomaillakin hänen nuoruutensa on päävaltti. Osaamattomuus on sivuseikka. Ihmiset ovat hullaantuneita, vaikkei hän sanoisi yhtään mitään.
Olis juu, jos saisi jotain aikaankin. Ulkoa opeteltua mantraa on jo kuultu ihan riittävästi ja oidosti painottaen
"Super-Sanna" = median luoma persoona. Reaalimaailmasta löytyy vain Sanna, joka ei ole saanut mitään merkittävää aikaiseksi. Työpaikkojen määrä vähenee, velkataakka kasvaa, ihmiset lokeroituu, poliittiset ideologiat etääntyy toisistaan, hypetetään kaikenlaisia trendejä (blm, intersektionaalinen feminismi, antirasismi jne.)... Miksi Suomi ja suomalainen yhteiskunta jäivät toisarvoisiksi asioiksi?
Minä olen nähnyt vain Psyko-Sannan!
...ja ketut..mitästä tyhyjää..
Huono uutinen. Siitä seuraisi taas aloitekyvyttömyyttä, pelkoa tehdä päätöksiä, surkeiden lakien uppiniskaista säilyttämistä korjaamattomina, velan ottoa valtiolle ja EU:n intohimoista nuoleskelua. Miksi ihmeessä suomalaiset tällaista haluaisivat? Hölmölän säilyttämistä ja syventämistä?
Saisi hävetä silmät korvat päästä demarin edesottamuksia. Jo nyt ollaan nähty aivan tarpeeksi heidän moukkamaista käytöstä kuten kravattien oikomisia.
Ei tarvitse "unta nähdä", että kakaroista presidenttiä "leivotaan". - noh, ehkä "hiekkalaatikkoleikeissä".
Ei ole ollut Suomessa vielä koskaan historian aikana noin nuorta ja pätevää johtajaa.
Juu, sehän se on tärkein asia, ei velkavankeus esimerkiksi.
Riittää kun ihminen on nätti. Valtion asiat saa mennä perselleen kunhan ihminen on nätti.
Tämä on demareiden asenne.
Hei
Presidentinvaaleihin on vielä kolme vuotta ja paljon ehtii tapahtua sinä aikana.
Todettakoon että Sanna on hoitanut korona-pandemian melko hyvin ellei esimerkillisesti ja hän ei ole tuonut kovinkaan paljon esille puoluetaustaansa, onneksi, koska se olisi mm. karkoittanut minut suosijoiden joukosta. Mutta halukkaita kamppaamaan häntä on varmaankin sekä puolueen sisältä että ulkoa, ja kun tämä pandemia rauhoittuu niin suosio sakkaa. Nähdään hyvin millä tasolla on SDP suosio joten seurataan missä mennään vuoden parin päästä.
Onneksemme hallitus hoiti koronaa Niinistön käskyn mukaisesti, mutta hallituksessa on RKP:n ministeri joka on erimieltä koronan hoidossa ja olisi jo alunalkain halunnut mennä Ruotsin mallin mukaisesti. Ruotsi on epäonnistunut täysin ja ihmisiä kuollot sen takia, ettei osattu ottaa rajoituksia käyttöön ja tilanne on edelleenkin kaaosmaisessa tilassa.
Meidän naishallitus on ottanut pakolaisten kotiuttamisessa mallikseen Ruotsin vaikka siellä ollaan jo hätätilassa monikulttuuristen sotiessa keskenään ja tilanne vain synkistyy entisestään.
Suomessa viherpunikit ovat pahimpia maamme saattamisessa tuohon Ruotsin kaltaiseen sekasortotilaan ja viherpunikki ministeri lupaa, ettei täällä mennä samoja latuja mitä on tapahtunut Ruotsissa.
Kyllähän Sannalla puhetta piisaa mutta tuleeko hommissa muuta kuin jalanjälkiä. On hän hallituksineen vuodessa lisännyt työttömiä 100 000 joten mihin vielä ehtiikään jos on virassa vaaleihin saakka. Kyllä yksi punikki presidenttinä riittää ettei toista tarvitse enää koskaan valita.
Kyllä se ainakin nykyiseen huonotuuliseen vanhukseen verrattuna olisi parempi.
Poliittisiin tehtäviin saisi muutenkin asettaa 60 vuoden maksimi-ikärajan.
Päätöksentekijöiden tulee olla sitä ikäpolvea, jotka joutuvat elämäänkin tekemiensä päätösten kanssa.
Eikö asiakysymykset ratkaise ollenkaan?
Kenestä puhut viitatessasi "huonotuuliseen vanhukseen"?
Mieluummin kutsuisin hehkuttamaanne osapuolta huonotuuliseksi. Kuinkahan huonotuulinen onkaan siinä vaiheessa, kun ikää on yhtä paljon kuin nykyisellä presidentillämme.
Joka ei ole sivumennen sanottuna laisinkaan huonotuulinen.
Luojaansahan tässä on kiitettävä siitä, että elämän ehtoopuoli lähestyy eikä todellakaan joudu maksumieheksi nykypäättäjien sooloiluille.
Pitäkää tunkkinne.
Huonotuulisella vanhuksella viittaan ärisevään vanhukseen.
Sen kaltaisia vanhuksia on Suomessa pilvin pimein. Et siis uskalla tai kehtaa nimetä henkilöä? Raukkamaista.
Onkohan tamperelaisilta kysytty niiden mielipiteitä?
Sanna lähtee Eu-virkaan vauhtia hakemaan. Ei Sanna vielä pressaksi ryhdy.
16+%+kannatuksella+ei+voi+kehuskella+olevansa+kovin+suosittu.
"pääministeri Marin on myös Suomen kansan suosikki seuraavaksi pääministeriksi, kertoo Ylen presidenttikysely."
No nyt on aloittajalla hoksottimet kohdallaan:)
Pro-oikeistoa kannattava ylläpito on tahallaan muuttanut tuon toisen sanan.
Hölmöläinen vielä pressaksi, just joo.
Niin, taas haastateltu muutama sata ihmistä mikä ei kerro mitään.
Huonot kertoimet siis vedonlyöntiä ajatellen. Joko veikkauksella on käynnissä pitkäveto tämän asian tienoilta? Sopupelihän ei tule henkilövaaleissa kysymykseen, joten ainakaan se ei estä rahalla pelaamista.
Demareilla jo hätä sillä jokapuolelta kuuluu miten korona leviää ja missä töpätty. Sanna on kaunis ja edustava koko kansan pressaksi. Tietysti eroaa demareista jos peressaksi valitaan sehän selvä.
Sannalla on luontaista johtajankykyä. Toki sitä toisisillakin on, mut enemmän sellaist päälleliimattua.
Johtajilta edellytetään rauhallisuutta ja harkitsevaisuutta sekä kykyä kuunnella ja kommentoida kaikenlaisia mielipiteitä.
Tämä ei tee muuta kuin kiukkuaa ja korottaa ääntään sen lisäksi, että katsoo kanssakeskustelijoita pitkin nenänvarttaan.
On huomattu ne kyvyt.
Haastateltu varmaan pelkkiä demareita. Jo ajatuskin on kammottava.
Sanna on kaikinpuolin kieltämättä edustava ja sopisi täten vaikkapa presidentiksi. Harvoin tykkään kenestäkään politiikosta yhtä paljon!
Yleensä ottaen yksilö on jo lähtökohtaisesti mikä on ... nk. koulutuksella ei ole juurikaan merkitystä ... nm. "kokemusta on from -62" !
... Siis varsinkaan nk. peruskoulutuksen jälkeen jne.......
Kassakinkku otti 9 miljardia velkaa Suomalaisille.Toooosi upea suoritus.En antaisi duunia edes wc tilojen pesijänä tuon jälkeen.Presidentiksi ei mitään asiaa.
Putiini pressaksi
Jutta Urpilainen olisi presidenttiainesta. Tyylikäs, edustava, kielitaitoinen ja kansainvälinen topakka nainen. Iältäänkin sopiva presidentiksi 2024. Äänet Jutalle!
Jutta joka sopi suomelle vakuuspaperit jollaista ei kukaan EU maa halunnut.
Sanna Marin voittaisi pressavaalit jos lähtisi nyt ehdokkaaksi, mutta Sanna ei ehdi, kun sen täytyy hoitaa paljon tärkeämpiä ministerin hommia vielä monta, monta vuotta.
Sanna voi olla seuraava pääministeri tai ainakin valtiovarainministeri.
Aika ja vaalit näyttää.
Sitähän tässä pelätään, että äänestäjät ei äänestä järjellä vaan fanittamalla.
Pääministerinä jatkanee vielä 20 vuotta, jonka jälkeen pari kautta presidenttinä, ja sitten eläkkeelle.
Jos elettäisiin tilannetta, että nykyisellä hallituksella olisi käsissään päätös tehdä autoista turvallisempia, niin ensin hallitus odottaa kolareita ja loukkaantumisia, sekä kuolonuhreja, jotta saadaan peruste toimille, ja sitten alkaa tekemään selvitystä selvityksen jälkeen, esim. 'mitä on kolari ja onko sellaisia', ja sitten myöhemmin tehdään varovainen suositus jonkunlaisesta turvakeinosta, jotta esim. ei aiheuteta negatiivisia kannatukseen vaikuttavia tuntemuksia, ja taas siitä eteenpäin, tehdään jokin, mahdollisesti hätäinen ratkaisu, ja kun lopulta on monta ikävää tarinaa syntynyt, hallitus alkaa pohtimaan turvallisuusvälineiden pakollistamista.
Näin on toimittu, ja toimitaan edelleenkin, koronapandemian kanssa.
Persut odottaa ensin napajäätiköiden sulamista ja ekosysteemin täydellistä romahtamista, ja alkavat vasta sitten suunnittelemaan vähäpäästöisiä autoja.
Viherpunikit SDP:n punikit odottavat sitä, että he saisivat paljon islamisti terroristeja maahamme ja kaikki olisi yhtä sekasortoista sotatilaa. Ruotsin malliin ollaan menossa, kun sitä älyä ei ole annettu näille viivanpäällä istuville.
Persut toivat maahan vuonna 2015 noin 35 tuhatta "islami terroristeja" (huom. erikseen kirjoitus). Tuskinpa tuollaista temppua kukaan muu kuin korkeintaan persut Suomessa tulee toistamaan.
Persut ei tuonut mitään vaan lupio soini joka halusi olla sipilän sylikoira. Orpo antoi sisäministerinä kaiken tapahtua.
Aivan sairasta. Kim Jong-Unin ja Putinin kaltaista henkilöpalvontaa havaittavissa. Onkohan tuossa jäänyt lääkkeet ottamatta vai onko tullut otettua liikaa?
Soinin omaa hölmöyttä, kun ei muuttanut ajoissa puolueensa sääntöjä. Äärioikeiston tekemä vallankaappaus olisi ollut estettävissä.
Sanna! Sanna! Sanna! :)
Ääni tälle.
Teletappihallitus ei todellakaan ole muiden kuin n. 3-kymppisten naisten suosiossa, jolloin he voivat samaistaa itsensä tähän huulipunajengiin.
Marin on loistanut poissaolollaan puoluejohtajien tenteistä viimeistä YLEn tenttiä lukuunottamatta, jossa keskittyi lähinnä ivalliseen hymyynsä. Talousosaaminen on S-ryhmän entisellä kassalla nolla eli kaikki mitä suusta valuu on sinne avustajien syöttämää. Omaa osaamista ja näkemystä likalla ei ole.
Oletuksesi on väärä. Itse olen 55-vuotias duunarimies ja kannatan nykyistä hallitusta.
Sanna Marin laittaa muut puolueensa jäsenet kuten Tytti Tuppuraisen selittelemään omia virheitään kuten twiittiään Aleksei navalnyihin liittyen. Silloinkin kyseessä oli "väärinymmärrys."
Sanna Marin ei tule julkisiin keskustelutilaisuuksiin, koska ei pysty ja kykyne vastaamaan YLEN toimittajien tiukkoihin kysymyksiin, vaan toistaa samaa agendaa. Puhuu paljon, muttei sano mitään. Se on jo nähty - miten osaisi vastata, kun ei ole sitä tarvittavaa kokemusta. 36-vuotias on raakile pääministeriksi. Lapsellinen, suostui muotilehden naurettaviin kuvauksiin bleiserissä ilman ilman puseroa - jo sekin kertoo oudosta asenteesta. Muotilehden johto myhäili, kun lehteä myytiin paljon. Marin on manipuloitavissa tilanteisiin, joiden hän katsoo nostavan omaa suosiotaan ja ennen kaikkea omaa egoaa.
51-vuotias lihaa syövä ja aseista pitävä heteromies, ja äänestän Sannan puoluetta, paljon mieluummin kuin persuja.
Kun katselen juttuja persuista, niin aina ihmettelen miten niin paljon rikoksista tuomittuja mahtuu yhden puolueen "poliitikkoihin".
Hehe+100%+parempi+kuin+Huhtasaari,+jonka+mukaan+maapallo+on+litteä+ja+vain+4000+vuotta+vanha+koska+raamattu+XD+XD
Vastahan tuo Marin kävi laittamassa torstaina jauhot Halla-ahon ja Orpon suuhun A-studiossa.
Jaa. Kiukkuisena huusi mitä sattui, enkä kyllä yhdessäkään kohdassa huomannut hänen laittaneen kenellekään mitään suuhun.
Viherpunikeilla on sentään ministeri joa on syyllistynyt rikolliseen rikkeeseen, mutta sai anteeksi omilta oikeuslaitoksen pelleiltä.
En huomannut mitään huutamista, mutta huomasin Halla-ahon ja Orpon hiljenemisen.
Kyllä kansan syvistä riveistä pulppuaa todella näpäköitä nimiä nykyhallitukselle. Teletappihallitus ja huulipunajengi. Kyllä kansa tietää eikä ole tyhmä. Ei kansaan uppoa monisanaiset selitykset milloin mistäkin asiasta .
A-Talk viime viikolla TV1:ssä oli mielenkiintoista katsottavaa ja kuunneltavaa. Toimittaja piti ryhmän kommennossa eikä antanut tyhjien puheiden pitäjien saarnata omaa agendaansa, vaan lopetti löpinät siirtämällä vastausvuoron toiselle puheenjohtajalle. Eikä myöskään sallinut toisen päälle puhumista, jossa sdp:n ja vasemmistoliiton edustaja tapansa mukaan "onnistuivat."
Osottaa kansalaisten tyhmyyttä nimitellä maan pääministeriä alentavasti ja mitätöidä hänen työnsä. Samaa puoluetta kannattavat ehkä haluaisivat hänet presidenttikisaan, mutta on todella aihetta odotella pari vuotta ja katsoa sitten, kestkä ovat virkaan pyrkimässä. Tuskin Marin itsekään siihen on valmis.
Ei se ole tyhmyyttä, jos kansa puhuu totuuksia itseään kovin korkealle pallille asettaneesta liian kokemattomasta pääministeristä. Marin on kokematon ja se näkyy kaikessa.
On naurettavaa, että tätä maata "johtavat" tällä hetkellä muutama kokematon naisministeri, jotka ovat vahvasti kaikki vihervassareita.
Kolmessa vuodessa voi tapahtua paljon ja ei siihen virkaan ole ennenkään valittu pikkutyttöä.
Marinista on tehty eräänlainen kultti - kiitos siitä medialle! Nuoruus ei ole itseisarvo sinänsä eikä maan asioiden hoidossa ollenkaan. Tämän hallituksen naisministerit ajavat ennenkaikkea oman puolueensa etuja - ei isänmaan etuja.
Kansa ei puhu. Ei ole olemassa mitään puhuvaa kansaa. Kun tuon ymmärrät, niin olet jo pitkällä.
Kyllä kansa puhuu - nykjyään juuri sosiaalisessa mediassa. Kun sen ymmärrät, niin olet jo pitkällä:)
Rinne oli monen mielestä hyvä ihminen .
Ja vielä parempi bussikuski. Tämä SDP merkkinen bussi se vain rysäytti heti ensimmäiseen vastaantulevaan esteeseen.
Nuoren polven demareista löytyy kyllä pätevää ainesta vaikka minkälaiseen tehtävään.
Kyllä. Uskaltavat myös kyseenalaistaa entisaikojen menon, kuten Mäkynen tänään Hesarin artikkelissa. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007772296.html
Talousoikeisto luulee edelleen ostovoiman paranevan leikkaamalla ihmisten tuloista.
Mäkynen on Marinin kavereita.
Oikeastaan hyvä juttu näin. Presidentillä ei onneksi ole juuri valtaa mihinkään niin siinä mielessä Marin olisi pressana pienempi paha eikä kykenisi tuhoamaan Suomea samalla tavalla kuin pääministerinä.
Niin se vaan on että Sanna Marin valitaan presidentiksi 2024
Sille voi tulla kiire pystyttää pahvi Sannoja kulkupaikoille, Niinistökin joutui pahvisena tunnustamaan ensin tappionsa Haloselle, joka sentään on ollut minusta historian huonoimpia presidenttejä ja häslää edelleen kuvioissa kuin muuta elämää ei olisikaan:(
Niinistö otti sitten manipulaatio voiton, "hyvät veljet ja sisaret" oli keränneet sen verran tukevasti kolehtia, ettei mennyt kuin murto-osa potista vaalikamppailuun.
Niinistö on kuitenkin rämpinyt presidenttinä siinä ja hilikulla etiäpäin, välillä tuntuu jotta on jotain rotia, mutta monikulttuurisuuden ihastelu pudottaa osakkeitaan Suomen pressana.
Toisaalta jähdyttelyvirkahan tuo on, eräänlainen palkkio kun todellinen valta poistettu.
Tämäkin armotonta totuutta ja realismia edustava kannanotto voipi hävitä, jos kerran sanaa on suitsittu urakalla tällä Marinille pyhitetyllä sivulla.
Minä kyllä pyytäisin Halosta harkitsemaan, jos kuitenkin asettuisi vielä kerran ehdokkaaksi presidentin vaaleissa.
Ei kiitos. Muumimamma oli huonoin presidentti mitä Suomessa koskaan ollut.
Niin totta. Vieläkin kekkalehtii antamassa lausuntojaan sinnesuntänne.
Pitäisi muuttaa perustuslakia. Ei maksa vaivaa.
Halonen tosiaan lausuntojaan jakaa, kuten Ylen ykkösaamussa, mutta kysyikös toimittelija häneltä mitään esim. Balzar keissiin liittyen, tai erään tunnetun arabitaustaisen demaripoliitikon aikaisemmista julistuksista, lelusedästä jne.?
Halonenhan on ollut molempien vankka tukija, minusta onväärin, ettei hän joudu vastaamaan rehellisesti mistään ikävemmistä jutuista joihin osallisena.
Jos tässä vaiheessa on suosittu vain sen takia kun ikävät päätökset siirretään kuntavaalien yli niin sitten on mutta suosio laskussa monetta kuukautta siitä huolimatta joten odotas kun leikkaaminen alkaa...
Pressa on lähinnä edustustehtävä siihen marin on hyvä?
Amissi Sanna sopii keittiöön
Kuorimaan perunoita. Ei ole kehunut olevansa mikään luova kokki, vaan mielummin kuuraa hysteerisesti vessanpyttyjä jne. Eli on liukuhihnahommissa parempi.
olette täyshulluja, finski kaverit
Sodanjälkeisen Suomen huonoin pääministeri.
Sanna on ollut erinomainen pääministeri ja sopii oikein hyvin presidentiksi.
Sipilä oli ylivoimaisesti kaikkien aikojen huonoin, vahinko ettei kaatunut kunnolla siellä jalkakäytävällä.
Jos Marin on parasta, niin taso luisunut tosi matalalle. Mikään hallituksen touhuissa ei vakuuta ja erityisen huonosti Marin-Tuppuraisen toimesta muilutetut 6.6 miljardin EU tuet, mitä keissiä molemmat pitää niin hyvänä, ettei tarvitse huomioida lukuisten taloustieteilijöiden arvioita, että persiilleen meni ja pahasti.
Sanna ja Tytti tietävät enemmän talousasioista kuin Suomen johtavat taloustieteilijät. Heidän taloustietämyksensä edustaa ns. poliittista tietämystä. Sanna onnistui tekemään huonon diilin EU:n kanssa ja nyt Tytti puolustaa henkeen ja vereen asti sitä. On tosi mukavaa tukea Etelä-Euroopan korruptinoituneita valtioita. Sinne ne suomalaisten rahat uppovat kuin Kankkulan kaivoon. Suoremmin sanottuna poliittisten virkamiesten ja mahdollisesti myös paikallisten mafioosojen taskuihin.
sanna on huono. elvytys on tekohengitystä.
Kaikenlaista ihailua huulipunista jotka on suomen maan vieneet suohon upotukseen josta ei näytä olevan pois pääsyä ellei tule muutoksia tuolla hesan petonipunkkerissa mut eipä ne ymmärrä ei todellisuutta... Harmittaa kovasti veteraanien ja isien puolesta että taistelivat turhaan silloin sodassa :(
Hyvä Sanna Marin, valitettavasti presidentin pestillä ei oikein nyky suomessa tee mitään. Toisin se oli Urho Kekkosen aikana.
SuperSanna ottaa supeeristi suomenkansalle velkaa. Nyt 30miljardi euroo elvytysrahhoo ja maksajana äänestäjät.
Kuka maksoi takaisin porvarihallitusten ottaman velan? Persut?
Tottakai persureiät maksoi
Miehet helvettiin!
Marvelin kerrotaan tuovan uuden hahmon, Super-Sannan, valkokankaalle.
Super-Sanna jäädyttää katseellaan kapitalisteja.
Hyviä leffoja nuo. Harmi että Scarletilla on jo hahmo. Sopisi muuten hyvin rooliin, koska on lyhyt ja runkorakenteeltaan samankaltainen.
Velkaministereitä yhtäkaikki. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000007771564.html
Lisää velkojen takauksia tulossa...
Kuka takaa, se ottaa myös maksettavakseen...
SuperPersuSanna ja ViherVasemmisto vie Suomea kohti Konkurssia.
Jos vassarit valitsevat presidentikseen ex pääministerin joka vei Suomen kaikkien aikojen velka kierteeseen niin se antaa kuvan demareitten ajattelu kyvystä,vai onko demareilla edes kykyä ajatella?:/ Jos Marin on Suomen seuraava pressa niin minä ainaki lähden hvttiin täältä kurjalasta!
Yhessä vessassa näin rivon kuvan seinällä ja alla tekstin: Sanna, nyt tiedät miksi pidän sinusta.
Tiedä sitten, ketä Sannaa tarkoitti.
"Super-Sanna" on suomipolitiikan täysi persereikä ja kyvytön nuoleskelija.
Ei ole Sanna vielä valmis.Korvantaustat ovat vielä märkänä
Muutama vuosi vielä kokemusta ja oppipoikana olemista
Sanna Marin on vasemmiston älykkäin vastuunkantaja. Ajatelkaa vaikka Timo Harakkaa, jonka nimikin kertoo kaiken miehestä.
Mutta ei jumal.. presidenttiä sentään. Kyllä siihen yli 100 ÄÖ vaaditaan.
Valtamedian aivopesu toimii. Demokratia ei toimi, koska ihmiset ovat keskimäärin niin tyhmiä.
Liian pitkä ketju. Aikaisemmin piti laittaa poikki 500 kommentin jälkeen.
Aloittakaa uusi ketju jos aihe se ansaitsee. Minusta ei ansaitse.
Sanna Marin savolaistyttö, savossa on paljon mongoolialaistaustaisia, joihin kuuluu tämä kuuluisa suomisyöjä Otto Ville Kuusinen ja Suomeen palannut vallankumous miehen tytär Hertta Kuusinen, kommunisteja, kuten Sanna Marinkin itsekin äärivasemmistolainen.
Otto Ville Kuusinen SDP;n puheenjohtaja. 1918 sisällissodan punaisten taistelija. Terijoen hallituksen pääministeri, Stalinin nimittämä. ( Olisi tullut neuvostoliiton suomi terevaatin presidentti, - Lenin ja Salin eivät voittaneet sotia, että Suomi olisi tullut vallatuksi.
Kiitos kuuluu Mannerheimille ja viime sodissa erikoisesti Hitlerille 300 000 sotilasta koulutti ja lähetti Suomeen, suomalaisten avuksi. Hitler sitten aloitti suurhyökkäyksen Venäjää vastaan, niin Stalinin tuli hätä, oli siirrettävä joukot pois Suomen rajalta ja tuotava tilalle heikompia sotilaita, Ukrainalaisia kesäkamppeissaan, ukrainalaiset sotilaat kylmivät Suomen -40 asteen pakkaseen ja paksuun lumihankeen. Eivät osanneet edes hiihtää karkuun, kun kuolivat kaikki.
Sulla ei oikein ajatus pysy kasassa, lieneekö kullankeltainen arjalainen veri pyörii liikaa päässä
Marineissa on paljon ATK-alan asiantuntijoita. Älykkyyttä suvussa riittää siis muuallakin.
Marinit myivät peräänsä vielä jokin aika sitten ihan kilpailukykyiseen hintaan. Siltä se jälki kyllä näyttääkin..
Sanna, pikkuisen yksinkertainen puotipuksu: Myy itsenäisyyden kahdella miljardilla, antaa vielä rahasta takaisin neljä miljardia.
Sanna Mirella Marinilla on myös Eduskunnassa eri puolueissa useita sukulaisuuksia, yksi on juuri Helsingin kaupungin kuntavaalien kautta pormestari-kisaan Kokoomuksen riveistä ilmoittautunut Wille Rydman!
Heille linja on Willen Isän Kari Walter Rydmanin kautta heidän yhteisinä esipolvina on ollut Lauri Mathiasson Bovilan ( s. Björneburgensis) ja Marinin isän sukuun ( Savossa) tämän sisar Brita Mathiasdr. Björneburgensis - aviossa Samuel Thomae Paldanius - Paltamossa, 1500-luvulla eläneitä henkilöitä.
Björneburgensis isä pappishenkilö oli länsi-suomalaista ( mahd. Porista tai Porin koulusta) alkuperää jota ei tarkkaan tiedetä.
Hyvin on Sanna artikuloinut korona-tiedotuksia...
Sukupuoli, ikä ja ulkonäkö ovat Sanna Marinin vahvuudet.
Etua sekin Marinin Sannalle prsidenttiehdokkaana, että hänet tunnetaan median kautta myös euroopan ulkopuolella.
Esiintymisensä on hillityn ammattimaista. Hän esittää asiansa selkeesti niin kun Mansessa on penskasta alkaen opetettu. Kylä lähtee...
Milloin Sanna puuttu HUS/Aki Liden talousrikoksiin?
Poliisit tutkivat jo väitettyjä talousrikoksia. Onko Marin poliisi?
Mä+lähden+kyll'+100%+todennäköisyydellä+Kreikkaan+..+ja+jos+ei+sitä+2000+miljoonaa+euroa+ole+valtio+maksanut+vahingonkorvauksina,+niin+sitten+tulee+raatoja+samall+rahall,+valtio+lihoiksi.
IT*SAKSAA
Ylilaudalta löytyi jännä kommentti. Nakkaan sen tähän alle suoraan sellaisenaan.
"Opiskelin Sanna Marinin kanssa samaan aikaa kunta- ja aluejohtamista Tampereen yliopistossa, ja olin hänen kanssaan samassa graduryhmässä. Osaan lukea ihmisiä hyvin, ja jo opiskeluaikoina Sanna oli narsistisen, psykopaattisen ja koppavan oloinen muita kohtaan. Silti nykyään katseensa on jo huolestuttavalla tavalla tyhjä, aivopestyltä vaikuttava.
Mainittakoon samalla, että Sannalla oli jo kuntavaaleissa 2008 isot mainoskampanjat (ei tullut valituksi valtuustoon), ja sama toistui 2012. Puhutaan siis Aamulehden etusivun ja TKL:n bussikylkien tasoisista mainoksista, joiden maksajana olivat demarit taustatahoineen. Silti mediassa on tietoisesti muodostettu kuvaa jostakin "kassaneidistä", vaikka Marin on demarien pitkäaikaisen poliittisen jalostuksen tuote.
On myös huomionarvoista, oikeastaan hälyttävää, että mediassa ei ole ollut missään vaiheessa mitään kritiikkiä Marinia kohtaan, vaikka pelkät koronatoimet sekä EU-paketti tarjoaisivat mahdollisuuden vaikka minkälaiseen tarkasteluun, jos joku penkoisi. Sen sijaan esim. Yle julkaisee, kuin tilauksesta, presidentinvaaligallupin (!) – kolme vuotta ennen presidentinvaaleja.
PS. Olen myös pohtinut, mitä sukua Kuopion koulusurmaaja Joel Marin on Sannalle. Kummassakin on erittäin paljon samaa näköä, ja molempien sukujuuret ovat Savossa. Marineja on Suomessa vain muutama sata."
Samanlainen mielikuva hänestä muodostuu hänen esiintymisensä kautta kuin tuossa lainaamassasi pätkässä kerrotaan.
Parempi oikein vanha kunu kuin ikinuor, sanos vanha sanankasku. Uskoako vaiko eikökään uskoa?
Otsikosta luulin, että on kyse jostain diktaattorista. No, sellaiseksi Sanna Marin ehkä pyrkiikin. Otsikko on kuin suoraan jostain Valko-Venäjältä tai Pohjois-Koreasta.
Ei ole minun suosikkini eikä HHaavistokaan, eivätkä tule olemaan!
Sanna ja Pekka paetkaa sinne mihin ei päivä paista! Te ja tuo koko muu hallitus pitäsi äkkiä saada hel.... Juuri toi porukka vie meidät hel...... Muistakaa nyt kansalaiset, että noita hallitus puoluita EI saa missään nimessä äänestää vaaleissa. Koska muuten ne pomppii taas vaalien jälkeen noilla samoilla paikoillaan. Nyt pitää äänestää kaikkia muita puolueita, mutta ei noita, jotka ovat nyt päättämässä Suomen asiat!
Avaaja lisää:
Suom3n suurimman vaalitappioon SDP:n ajanut Sanna
kirjoitti myös mielipiteensä Urpilaisestas vaatien hänen eroa
https://web.archive.org/web/20141116214006/https://sannamarin.net/blogi/2014/01/11/110/?page2
Oli Sanna sen verran laskelmoiva, ettei lähtenyt presidenttikisaan ottamaan turpaan. Kyllähän rötösämmä itsekin tiesi, ettei tule pärjäämään.