https://poliisiuutiset.fi/muhoksella-sijaitsevan-pohjolakodin-toimintaan-liittyva-esitutkinta-on-valmistunut/
Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, joka koskee Pohjois-Pohjanmaan Muhoksella sijaitsevan koulukoti Pohjolakodin toimintaa. Apulaisoikeusasiamies teki poliisille tutkintapyynnön heinäkuussa 2018 sen jälkeen, kun oli tehnyt tarkastuskäynnin Pohjolakotiin ja tehnyt selvitystä vaativia havaintoja vuosien 2013- 2019 välillä.
Poliisi on esitutkinnan aikana tutkinut Pohjolakodin neljän yksikön toimintaa ja sitä, millä tavalla niihin sijoitettuja nuoria on kohdeltu. Tältä osin syyttäjän arvioitavaksi on lähetetty seitsemän epäiltyä rikoskokonaisuutta ja 17:ssa tutkitussa tapauksessa on tehty esitutkinnan päätös, koska kyseisissä tapauksissa ei esitutkinnan perusteella ole syytä epäillä rikosta. Esitutkinnassa rikosnimikkeinä ovat olleet muun muassa virka-aseman väärinkäyttäminen ja kunnianloukkaus.
Esitutkinnassa on selvitetty myös, onko Pohjolakodin henkilöstöön kuuluvat henkilöt mahdollisesti syyllistyneet työturvallisuus- tai virkarikoksiin laiminlyömällä työntekijöiden perehdytys-, ohjaus- tai valvontavelvollisuuden. Esitutkinnassa ei ole tullut ilmi selkeitä puutteita näissä asioissa. Mahdolliset työturvallisuusrikokset ovat vanhentuneita.
Esitutkinnassa rikoksesta epäillyn asemassa kuullut eivät ole virkarikossäännöstön tarkoittamalla tavalla julkista valtaa käyttäviä virkamiehiä hoitaessaan perehdytys-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Pohjolakodin henkilökunta on työsuhteessa Pohjolakotiin. He eivät ole virkasuhteessa. He kuitenkin käytävät julkista valtaa virkamiehinä rikoslain tarkoittamalla tavalla lastensuojelulain rajoitustoimivaltuuksia käyttäessään.
Esitutkintamateriaali on suurelta osin salassa pidettävää. Salassapito perustuu julkisuuslain 24 § 1 mom. kohtiin 3, 25 ja 26.
Muhoksella sijaitsevan Pohjolakodin toimintaan liittyvä esitutkinta on valmistunut
Anonyymi
1
160
Vastaukset 1
- Anonyymi
Ja eipä tässäkään aloituksessa osattu sanoja oikein käyttää vaan aina se pitää tuoda tuo "epäillään" turhanpäiväinen lisuke sana joka uutisen yhteyteen. Ei semmoista juttua lue, etteikö siinä aina epäillä. Koko maailman jutut ovat vaan yhtä ja samaa epäilemistä. Tuo vihattu sana joutaisi heittää kankkulan kaivoon kiusaamasta lukijaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591300
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571228Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1341150- 1011034
Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,71030- 54922
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.6833Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista32828Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it197710- 71689