Mistä kilpailet ja miksi? Miksi et? Huomaatko jos joku kilpailee kanssasi?
Oletko kilpailuhenkinen?
Anonyymi
1681
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
En ole, en mistään, huomaan
En ainakaan naisista kilpaile...jos en kelpaa otan toisen.
En ole ikinä ymmärtänyt tätä. Jos haluamasi ei halua takaisin niin juostaan toisen luokse turvaan vaikkei tunteita edes ole? Jos on niin samantien voit jättää ensimmäisen varmuudeksi ettei hän saa selville sitä toista ketä pyörittelet myös.
En yhtään ja sellaiset asetelmat ahistaa, hyi yäk.
En yhtään. Kun luonteenpiirteitä jaettiin, multa jätettiin kilpailuhenkisyys kokonaan pois. Olen vaativa, mutta vain itseäni kohtaan. Tai on sekin jo helpottanut. Nyt mä vaan oon :)
Työssä juu, kuuluu olennaisena osana työnkuvaan. Muutoin en. En huomaa enkä välitä. Olen vähän outo ollut aina, en ole sopeutunut normeihin . Muut ihmiset kiinnostavat minua hyvin harvoin. Nainen olen, en enää nuori
Joskus ennen ehkä nykyisin ei.
Lisäys, jos ap tarkoitti ihmissuhteita niin en.
En ollenkaan kilpailuhenkinen, en ole tainnut ikinä olla. Minusta elämä ei ole kilpailua, vaan paljon tärkeämpiin asioihin huomiota kiinnittämistä. On lapsellista kilpailla taidoilla ja verrata itseään muihin. Voittaminen ei tee voittajasta parempaa ihmistä. Elämän tärkeät asiat ovat suurimmaksi osaksi ilmaisia, ja vain niillä on todella merkitystä.
Herran huomiosta kilpailtu hiekkalaatikolta saakka ja ja heikoin tuloksin on edetty kaikessa toistaiseksi.
Olen itseni pahin kilpailija.
Kaikesta. Haluan olla paras ja saada ihailua siitä
En oikein. Itseäni tietty haastan urheilusuorituksissa aina parempaan suoritukseen ja huumorilla pelailen kilpailuja ja arvontoja jne. Mutta sellasta vakavalla mielellä tosissaan olevaa skapaa jossa tosi kyseessä ja tunteet pelissä en oikein lapsuuden jälkeen oo harjoittanu.
Lapsuudessa tuli ihan mittarit täyteen kilpailtua paremmuudesta, taidoista, ihailusta, huomiosta, kehuista ja osaamisesta siskoni kanssa. Alkoi tossa oisko 12 vuotiaana väsyttään koko juttu. Tajusi ettei sillä oo sillee välii kun kelpaan silti olin mitä vaan
Pohjimmiltaanhan sekin on itsetunto juttuja. Kun on sisäinen tunne että riittää itselleen ja on rakastettu ihan vaan itsenään niin ei tarvi kilpailla.
Sisarukset nyt lapsena aikana skapailee kunnes kyllästyy ja mä isosiskona aloin antaan säälivoittoja isompana lapsena jos siskolleni kun sitä niin ärsytti olla 2 vuotta vanhempaa siskoaan huonompi. Joka siis luonnollista ettei 5 v osaa
Samoja taitoja kuin 7 v tai 4 v samoja kuin 6 v mutta kun se sai sen itkupotkuun niin mä vähän säälihävisin et sillä oli hyvä
Mieli. Välillä sit taas tosissaan matsattiin enkä sääliä antanu.
Sisarukset kuitenkin opettaa siitä kilpailuvietistä ulos niin ettei aikuisena oo enää tarvetta kisata tunteella. Sisko hio siskoa luonteelta ja opetti mikä on tärkeää. Eikä se oo
Se et pyrkii oleen paras aina. Kivempaa oli se et kaikilla hyvä mieli eikä
Riitelyä.
Joo, kyllä mä tiedostan, että mä oon vähän sellainen. Jos olisin jossain hyvä, niin se tulis varmasti esiin enemmän. Eihän siinä sinänsä pahaa ole, jos on hyvä ja kilpailu kannustaa parempaan suoritukseen. En ole kuitenkaan missään kovin hyvä.
En ole tunnustuksenkipeä, tiedän vajavaisuuteni kyllä.
No kaikki kouluihin ja työpaikkoihin hakemisethan ovat kilpailuja. Kaikkienhan täällä oletetaan taistelevan paikastaan auringossa kynsien hampain.