Hei,
Sain lähetteen neurologian poliklinikalle oireitteni perusteella. Luulin, että tämä tutkimus tehtäisiin n. kuukauden sisällä tuon lähetteen kirjoittamisesta, mutta nyt olen netistä lukenut kuinka joillakin on mennyt jopa puolesta vuodesta vuoteen, että jotain on tapahtunut. Pääsääntöisestikin näyttäisi olevan hyvin vaikeaa päästä vaikka lähetteen olisikin saanut, voiko tämä tosiaan olla näin vaikeaa Suomessa? kauanko teillä meni lähetteen saamisesta tuohon kuvaukseen pääsemiseen ja siitä itse diagnoosiin?
Lähete magneettiin
18
1946
Vastaukset
- Anonyymi
Itsellä näkö lähti toisesta silmästä jne.lokakuun alussa,viimein lokakuun lopussa pääsin magneettikuvaan.Lääkäri soitti marraskuun alkupuolella ja töksäytti,että sulla ms-tauti.Lannepistoon pääsin vasta nyt tammikuun kolmannella viikolla ja just olin ekan kerran neurolla lääkärin ja sair.hoitajan luona.Selän magneettikuvaus vasta helmikuun ihan lopussa,jonka jälkeen aloitetaan lääkitys.Omasta mielestä tosi hidasta,eikä ns.infoa ole saanut kunnolla.Tämä siis Helsingissä.
- Anonyymi
Kunhan lähete tehty ainakin minun sairaalassa saa kuvausaikoja heti. Tekevät aikasin aamusta ilta myöhään (muistaakseni klo 21 maissa viimesimmät). Mutta nyt sain lähetteen ja kuvaus useemman kuukauden päähän tarkoituksella, nähdään onko lääkkeellä tehoa.
Kun sain ms oiretta, sain lähipäiville kuvauksen. Muistan kun lääkäri sanoi määrittävän minut akuuttipotilaaksi. Piti varmistaa ettei vakavampaa. Selkeä ms löydös. Sit loput tutkimukset laahaskin viikkojen, jopa yli kuukauden perässä. Ei ollut enää kiire mihinkää.
Ms kun ei hengenvaarallinen eikä parannettavissa niin varmaan siksi ovat lähetteiden loppupäässä. Akuutimmat menee edelle(syöpä yms). Tietenkin henkilö itse on stressissä ja hermona ja haluisi vastauksen heti.
Jaksamisia. Raskasta aikaa alussa. Kyllä se siitä helpottaa ajanmyötä. - Anonyymi
Kiitoksia kommenteista, nuo sentään vähän lohduttivat, että ei ehkä joudukkaan niin pitkään odottamaan. Toivotaan ainakin näin. Ymmärrän toki, että syöpä yms epäilyt menee edelle ja niin pitääkin, mutta tämä epätietoisuudessa eläminen on ihan hirveää, koska oireet itsellä ovat niin kummalliset, joten syy voi loppupeleissä olla ihan mikä tahansa. Jään odottamaan.
- Anonyymi
Riippuu paljon sairaalasta ja siitä kuinka kova ruuhka siellä on kuvantamiseen. Olen itsekin odotellut osastolla kiireellisenä potilaana magneettikuvausta useita päiviä. "Ulkoa" potilaita otetaan sitten kun sairaalan oman ruuhkan väleihin mahtuu muita tutkittavia. Kiireellisyysluokka vaikuttaa paljon, esimerkiksi korkeimmassa luokassa oleva syöpäpotilas päässee nopeimmin (silloinkin eteen voi kiilata akuutti tapaturma- tai kriittinen potilas osastolta).
- Anonyymi
Kylläpä tässä melkein 1,5kk joutuu odottamaan, että saa magneettikuvat ja lääkärinkonsultaation niistä. On kyllä merkillistä, miten ms-tautiepäilystä on tullut, kuin flunssaan verrattava.
- Anonyymi
Niin siis ms tauti on kyllä ainakin 2 eri sairautta että toinen etenee tasaisesti ja on melko tapoava mutta sitäkään ei kai oikein osata sanoa kuin nopeasti se tekee kuoleman..ehkö joku neurologi osaisi sanoa onko moni enää 10 vuoden päästä toteamisesta siinä MS muodossa elossa??.Toinen muoto on todennäköisempi kuitenkin MS:tä jossa tapahtuu jotain huononnus vaiheita parin vuoden välein/päästä aina..Mutta luin jostakin että nuo MS muodot voivat jopa jotenkin vaihtua toiseen varsinkin tuo jälkimmäinen vaihtua tuohon hieman vaarallusempaan muotoon..Että ei ole mitenkään kuitenkaan helppoa diagnosoidakaan että vaatii neurologin aikaa tutustua sinusta kirjoitettuihin terveystietoihin esim. Ja sitten pitää olla sekä likvoristasi tulevat tai otettavat tietyt tiedot(yhtä aikaa likvorin kanssa otettavan verikokeen) ja varjoaine magneettikuvan ainakin päästä,joskus myös selkäytimestä otetun magneettikuvan..Että vaatii vaiheita,tutkimuksia ennekuin voidaan varmasti diagnosoida..Minulla jo kesällä otettiin heinäkuussa toisen silmän sokeutumisen takia varjoaine magneettikuva päästä jossa ms puolittain varmasti jo lausuttiinkin..Sitten syyskuun lopullakohan oli ensimmäinen neurologi käynti jossa jotain silmämääräistä tutkimusta ja kyselyä.. Neurologian kautta likvorin ottoon pääsin sitten marraskuun alussakohan noin ja siitä 2 viikkoa niin ms oli sitten marraskuun lopussa diagnosoitu..silloisella neurologikäynnillä.
- Anonyymi
Minulla oli magneettikuvaus ja siitä viikon päähän oli sovittu jo neurologille aika. Jotkut väittää, että kuvat ei kaikilla tai kaikkialla valmistu niin nopeasti, joten voi olla, että neurologi käynti on sitten vähän vajaa, mutta eikös nuo kuvat valmistu heti kun se kuvaus on tehty?? luulisi viikossa jo kerkeävän hommat siihen pisteeseen
- Anonyymi
Itse olin helmikuussa selän ja pään magneettikuvissa ja 9pv.päästä oli sovittu neurolta soittoaika.Ei ollut vielä selän magneettikuvat tulleet eli kestää jostain syystä kauan???
Enkä vieläkään tiedä mitä kuvissa näkyi,ei näy mitään edes kanta.fi:ssä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse olin helmikuussa selän ja pään magneettikuvissa ja 9pv.päästä oli sovittu neurolta soittoaika.Ei ollut vielä selän magneettikuvat tulleet eli kestää jostain syystä kauan???
Enkä vieläkään tiedä mitä kuvissa näkyi,ei näy mitään edes kanta.fi:ssä.Kuvat tulee siinä heti kuvattaessa, mutta kuvantamisen lääkärin lausuntoa kuvien perusteella joudutaan joskus odottamaan pidempään. Itselläni pään kuvauksen tulos tuli muutamassa tunnissa koska olin osastolla ja neurologi odotti niitä päästääkseen minut kotiin (halusivat vudepaikan nopeasti vapaaksi).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse olin helmikuussa selän ja pään magneettikuvissa ja 9pv.päästä oli sovittu neurolta soittoaika.Ei ollut vielä selän magneettikuvat tulleet eli kestää jostain syystä kauan???
Enkä vieläkään tiedä mitä kuvissa näkyi,ei näy mitään edes kanta.fi:ssä.Ei kai kantaan mitään tietoja tule magneettikuvista?? ei ainakaan ennenkuin on lääkärillä käynyt asian tiimoilta, jos senkään jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai kantaan mitään tietoja tule magneettikuvista?? ei ainakaan ennenkuin on lääkärillä käynyt asian tiimoilta, jos senkään jälkeen.
Ainakin minulla on tullut kaikki kuvantamisten epikriisit omakantaan, kuten muutkin tiedot jopa ennen kuin olen saanut tiedot lääkäriltä. Vain joissakin tapauksissa näkyminen omakannassa estetään ennen lääkärin lupaa, sillä voisi olla aika rankka tilanne jos lukisi kannasta syöpädiagnoosin ennen lääkärin vastaanottoa.

Minulle ainakin sanottiin, kun kysyin tätä asiaa, että mitään kuvantamisen asioita ei ole tule kantaan, juuri tämän takia, että on lääkärin tehtävä henkilökohtaisesti kertoa potilaalle tuloksista. Siitä en tiedä, tulee joku epikriisi joskus pitkän ajan jälkeen, kun mahdolliset hoidot yms on jo aloitettu sinne, mutta se onkin jo sitten aivan eri asia. Siksi tuo väittämäsi, että olet asioita kannasta jo etukäteen saanut tietää kuulostaa hyvin erikoiselle.

Ei ole erikoinen väittämä vaan ihan faktatietoa.
Kuvat valmistuu heti. Riippuu lääkärien ajoista kuin nopeaa ne lausutaan ja lääkäri soittaa.
Minulla oli vasta ms epäily ja tutkimukset ja näin radiologin lausunnon kanta.fistä vaikka lääkärin soittoaikaan oli aikaa (sain siis sitä kautta tietää, että ms kriteerit täyttyi).
Toisella kuvaus kerralla taas sitä ei näkynyt vaan jouduin odottaan soittoa.
Kuulemma lääkärit, myös radiologit, voi määritellä milloin tekstit näkyy potilaalle. Suositus on ettei näkyis heti, mut jostain syystä lääkärit toimii eri tavoin.
Mutta itsessään ne kuvat ei näy, vain lausunto niistä.
T. Toinen, joka myös nähnyt tiedot etukäteen - Anonyymi

T. Toinen, joka myös nähnyt tiedot etukäteenMinulla terveyskeskuslääkäri yleensä kehoittaa katsomaan tiedot omakannasta, niin ei tarvitse varata edes soittoaikaa. Jos kuvantamisessa tai labrakokeissa on ollut jotain hälyyttävää, siitä ilmoitetaan. Esimerkiksi tuossa loppuvuonna tuli tekstiviestiä molemmista kun löydökset olivat kriittisiä.
- Anonyymi
Tästä on ilmeisesti aika kirjavaa käytäntöä riippuen paikkakunnasta. Itselläni myös ms-epäily käynnissä, kuvat otettu, mutta kantaan ei ole tullut asiasta mitään tietoa vieläkään. Lääkärin kanssa tapaaminen ensi viikolla, jolloin ilmeisesti kuulen kuvien tulokset.
- Anonyymi
Minkä ikäisiä ootte,te joilla nyt juuri tullut tai on epäilys ms-taudista ja miten alkoi ja onko jo lääkitys aloitettu ja jos,niin mikä tai mikä ollaan aloittamassa?
Itse reilu 4-kymppinen ja ocrevuksella olisi tarkoitus aloittaa piakkoin.
Alkoi näköhermontulehduksella.
Onko kellään ocrevuksesta kokemusta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä ikäisiä ootte,te joilla nyt juuri tullut tai on epäilys ms-taudista ja miten alkoi ja onko jo lääkitys aloitettu ja jos,niin mikä tai mikä ollaan aloittamassa?
Itse reilu 4-kymppinen ja ocrevuksella olisi tarkoitus aloittaa piakkoin.
Alkoi näköhermontulehduksella.
Onko kellään ocrevuksesta kokemusta?Olen kanssa n.40v ja tosiaan vasta epäily taudista, mutta itse en jotenkin vaan jaksa uskoa, että tämä ms:ää olisi. Oireet on kyllä vahvat ja siihen viittaavat, mutta silti haluan kyllä kunnon diagnoosin ensin. Oireina siis kehon oikea puoli on "vajavainen", jalka jäykkä, käsi voimaton ja paljon erilaisia kipuja. Kosketusherkkyyttä ihossa juuri oikealla puolella. Hermostollisia oireita, sormet nykivät yms. Ensi viikolla olen sitten vähän viisaampi, kun pääsen neurologille.
- Anonyymi
Jos ajatellaan, että periaatteessa diagnoosi on täysin mahdollista saada kahdessa viikossa, ehkäpä jopa viikossa, niin miksi kiduttaa ihmistä pitkittämällä? Varsinkin jos oireita on paljon, niin onhan sekin jo uuvuttavaa elää niiden kanssa, saati epätietoisuuden, että onko päässä kasvain vai onko kyse MS-taudista. Jotenkin vain tuntuu, että tuossa on paljon ilmaa välissä, täysin hukkaan mennyttä aikaa turhaan odotteluun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166010Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324107- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522064Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431817- 1431795
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569