Kuntavaalit 2021

Anonyymi

Olen miettinyt miten tulen äänestämään kuntavaaleissa. Sen tiedän,
etten äänestä kenenkään puolesta, vaan persuja vastaan. En ryhdy
perustelemaan päätöstäni, koska media on täynnä perusteluja ja olen
niistä useimmista samaa mieltä. Hyviä vaihtoehtoja ei vain oikein ole,
joten sitten täytyy valita paras huonoista.

Nämä ovat kuntavaalit, joiden perusteella käsitellään valtakunnan
tason sijasta kuntien asukkaiden asioita, Mielestäni mikä tahansa muu
puolue on kuntatasollakin persuja parempi vaihtoehto, joten siinä
mielessä ei ole väliä minne ääneni annan.

Olen äänestänyt aiemmin vihreitä, myös Haavistoa presidentiksi.
Haaviston vuoksi en sitä enää tule tekemään: vaikken pidä lasten
auttamista pahana, perustuslakivaliokunta totesi kuitenkin hänen
rikkoneen lakia. Ja vaikka ymmärrän, miksei ministeriä syytetty,
kyseessä oli kuitenkin lain rikkominen, joten Haaviston olisi
mielestäni pitänyt erota itse. Eron sijaan vihreät masinoi melkoisen
kannatuskampanjan. En myöskään näe Vihreitä tässä tilanteessa
parhaana vaihtoehtona persujen vastustamiseksi.

Vihreät on siis pois pelistä. Minulla on kaksi vaihtoehtoa: ensimmäinen
niistä on SDP ja se toinen on (tätä en olisi ikinä uskonut kirjoittavani)
Kepu. Halla-aho tekee kuntavaaleista hallitusvaalit, joten hylkään
siksi muut puolueet ainakin näissä vaaleissa.

Kuntavaalien perusteella ei muodosteta hallitusta, ainakaan suoraan,
mutta ymmärrän Halla-ahon idean hallituksen kaatamiseksi. Ja koska
äänestän persuja vastaan, valitsen vaihtoehdon, joka mielestäni varmistaa
tehokkaammin heidän pysymisensä oppositiossa.

En oikein jaksa uskoa Kepun saavan niin paljon ääniä, että se saisi
sivustatukea hallituksen kasassa pysymiseksi. Jos Halla-aho on väärässä
eikä hallitus kaadu, vaikka Kepun kannatus putoaisi alle 10%, Kepulle
antamani ääni menisi "hukkaan". Jos taas Halla-aho onkin oikeassa ja
hallitus kaatuu, toivon SDP:n saavan äänimäärällään sen verran
sivustatukea, että se saa muodostettua uuden hallituksen ilman persuja.
Valintani on siksi SDP.

Näillä mennään toistaiseksi, mutta vaaleihin on vielä 2.5 kuukautta
ja tilanne saattaa toki muuttua.

Persuarmeija syöksyy varmasti haukkumaan kirjoitustani, mutta olisiko
jollain hyviä perusteltuja mielipiteitä suuntaan tai toiseen tähän liittyen?

91

2285

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No kuuleppas, olet kaikenkaikkiaan hyvällä tiellä. Haaviston geissi ei ollut ihan se mitä kuvailit. Voi nimittäin olla (ja uskon tällä hetkellä) että Haavisto oli pakon edessä. Vai mitä itse tekisit jos sinun alaisesi ei tottele sinua? Haavisto ajatteli pelastaa lapset ja erittäin epäselvän kansainvälisen lainsäädöksen vuosi ristiriita tuli mahdolliseksi. Virkamies oli vastaan ja Haavisto (ei erottanut vaan siirsi) ja Haavisto kiltisti siirsi miehen eri hommiin. Maailmalla tätä olisi kutsuttu viisaaksi päätökseksi, Suomessa hallintolain virheeksi.

      Mutta!

      Äänestä ihan vapaasta tahdostasi ketä haluat. Ehdotan että et äänestä puoluetta vaan ihmistä. Se on kuntavaaleissa järkevintä.

      Ja kaikille teille muillekin ehdotan sitä samaa, ei puoluetta vaan ihmistä!!!!

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Suomen vaalijärjestelmä on henkilö- ja puoluevaalin yhdistelmä, joten ääni menee aina myös puolueelle, halusit tai et.

      • Anonyymi

        Kyllä kuntavaaleissakin täytyy katsoa, mikä puolue ajaa parhaiten juuri sinun asioita. Jos tunnet ehdokkaan hyvä niin, voit ainakin luottaa, että asiat hoidetaan. Persuja ei nyt kukaan järkevä äänestä. Persut ovat vastaan joka asiassa, niinkuin uhmaikäiset lapset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos joku pitää perussuomalaisten ajamia asioita hyvinä, niin hän äänestää perussuomalaisia.

        Heidän ajamat asiat selviävät lukemalla heidän ohjelmiaan. Sama pätee kaikkiin muihinkin puolueisiin. Pitää tietää mitä asioita he ajavat. Keskustelufoorumien disinformaatiota ei kukaan järkevä ota tosissaan.

        Juuri näin.

        Perussuomalaisten ehdokkaat löytyvät täältä:

        https://vaalit.perussuomalaiset.fi/kuntavaalit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri näin.

        Perussuomalaisten ehdokkaat löytyvät täältä:

        https://vaalit.perussuomalaiset.fi/kuntavaalit

        Perussuomalaisissa on ihan ok tyyppejä, mutta puolue sisältää todella suomalaisille haitallisia aineksia. Vähän väliä joku erotetaan väkivaltaisen tai rasistisen tai lainvastisen käytöksen takia. Puheenjohtajakin on ajatuksissaan ja teoissaan demokratian vastainen, jonka mielestä väkivalta on aliarvostettu keino. En luota heihin, ovat mielestäni uhka demokratialle.

      • Anonyymi

        Yksi Ei saa mitään aikaan ei puoluekaan ÄÄNESTÄJIEN VOIMALLA nekin on tööt 55%jees ei äänestä on ihanaa Saa ympyrään piirtää numeron salaaa. Vaikka kamerat valvoo ja sormenjäljet Jää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kuntavaaleissakin täytyy katsoa, mikä puolue ajaa parhaiten juuri sinun asioita. Jos tunnet ehdokkaan hyvä niin, voit ainakin luottaa, että asiat hoidetaan. Persuja ei nyt kukaan järkevä äänestä. Persut ovat vastaan joka asiassa, niinkuin uhmaikäiset lapset.

        Valitse ensin puolue ja vasta sitten ehdokas siitä puolueesta. Muista, että on puoluekuri, jolloin asioista päätetään yleensä puolueen linjan mukaisesti yhtenäisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perussuomalaisissa on ihan ok tyyppejä, mutta puolue sisältää todella suomalaisille haitallisia aineksia. Vähän väliä joku erotetaan väkivaltaisen tai rasistisen tai lainvastisen käytöksen takia. Puheenjohtajakin on ajatuksissaan ja teoissaan demokratian vastainen, jonka mielestä väkivalta on aliarvostettu keino. En luota heihin, ovat mielestäni uhka demokratialle.

        Hei kesämatkalaiset! Honkajoki kannattaa kiertää kaukaa. Kyllä on Suomen persuinta ja älykkyys osamäärä sen mukaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kuntavaaleissakin täytyy katsoa, mikä puolue ajaa parhaiten juuri sinun asioita. Jos tunnet ehdokkaan hyvä niin, voit ainakin luottaa, että asiat hoidetaan. Persuja ei nyt kukaan järkevä äänestä. Persut ovat vastaan joka asiassa, niinkuin uhmaikäiset lapset.

        Mitä enemmän persuista Valehdellaan ja vittuillaan, sitä enemmän saavat kannatusta. Näin se ihmisten ymmärrys toimii

    • Anonyymi

      Jokainen äänestää sellaista joka ajaa hänelle tärkeitä asioita. Jokainen valitsee sen puolueen jota kannattaa ja sieltä parhaimman henkilön. Puolue kun saa aina äänen vaikka ehdokas ei menisikään läpi.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Suomen vaalijärjestelmä (pois lukien presidentinvaali) on henkilö- ja puoluevaalin yhdistelmä, jossa yhdellä numerolla äänestetään sekä henkilöä että puoluetta.

    • Anonyymi

      Kaikkien puolueitten tavoitteet ja pyrkimykset tulisi olla jossakin kootusti nähtävillä. Tällöin voisi järkevästi verrata ja valita sen puolueen, joka on omalta kannalta paras.

    • Anonyymi

      Se vei SDP ja hallituspuolueet eläkeputken vanhenevalta työväestöltä. Ainut taho joka ei hallituksesta tukea tuolle antanut oli Vasemmisto. Eiköhän persuteta ja näytetä että tuollainen peli ei käy.

    • Anonyymi

      Turha äänestää. Kepuhan on kertonut ettei vaaleilla mitata kannatusta.
      Trumppi kait kanssa Kepuli kun meinasi jottei vaalitulos meinaa mitään

    • Anonyymi

      Minä taas äänestän aina kepuleita ja sekoomuslaisia vastaan, joita en myöskään ole koskaan suostunut äänestämään.

      • Anonyymi

        Samma här ,när kyllästyny noihin visionäärien visioihin työllisyystilanteen parantamisesta lisää työttömiä tuomalla ja työttömien aseman parantamiseen , työllisyystilannetta kohentamalla ,viemällä heiltä toimeentulo ja maailman parantamiseen yritystuilla jotka ei näy työllisyyden nousussa lainkaan vaikka niitä talouden kasvulla jatkuvasti perutellaankin ja tuetaan leikkaamalla asio työläisiltä milloin kikyttämällä ja viemällä lomarahat. Nyt putos äänestys listalta sitte SDP:kin kun lähti samoilla laduille noiden kanssa viemällä eläkeputken vaikka hyvin tiedetään että sen sulkeminen ei tuo töitä vaan lisää eläkeläis köyhyyttä.

    • Anonyymi

      Minä äänestän perussuomalaista ehdokasta oikeastaan kaikkia muita puolueita paitsi Kd: ta vastaan. Jokaisella on yksi ääni.

      • Anonyymi

        Minä äänestän vasemmistoliittoa.

    • Anonyymi

      Jos et halua Suomesta Islamilaista kalifaattia, ainoa vaihtoehto on persut!

      • Anonyymi

        Jos haluat uskoa valehtelevaa äärioikeistoa, äänestä persuja, mutta älä itke jälkeenpäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos haluat uskoa valehtelevaa äärioikeistoa, äänestä persuja, mutta älä itke jälkeenpäin.

        Tanska on ymmärtänyt asian. Tanskan sosiaalidemokraattinen pääministeri Mette Frederiksen sanoo, että hallituksen tulevaisuuden tavoitteena on nolla turvapaikkahakemusta. Hän sanoo että "Meidän pitää olla varovaisia, ettei maahamme tule liikaa ihmisiä, sillä muuten sosiaalinen yhteenkuuluvuutemme ei säily. Se on jo uhattuna."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos haluat uskoa valehtelevaa äärioikeistoa, äänestä persuja, mutta älä itke jälkeenpäin.

        Hizb ut-Tahrir järjestö on levittäytynyt myös Suomeen. Hizb ut-Tahririn tavoite on maailmanlaajuinen islamilainen kalifaatti. Järjestön toimintatapa lännessä on se, että se kehottaa muslimeja esimerkiksi olemaan äänestämättä ja olemaan millään tavalla osallistumatta länsimaisten instituutioiden toimintaan.

        Käytännössä järjestö kasvattaa kannatustaan lisäämällä sharia-lain kannatusta muslimien keskuudessa. Kun muslimit näin jättävät länsimaisen yhteiskunnan huomiotta, niin sen rinnalla oleva islamilainen sharia-yhteiskunta vahvistuu.

        Pyrkivät siis rakentamaan rinnakkaisyhteiskuntaa rajojen sisäpuolelle.

      • Anonyymi

        Minä äänestän demareita.

      • Anonyymi

        Ei sitä tiedä mitä ne ajavat, kun suurin osa niistä
        kauempaa idästä kun väittävät, mutta sitä ei tänne haluta. Seuraukset on nähty

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hizb ut-Tahrir järjestö on levittäytynyt myös Suomeen. Hizb ut-Tahririn tavoite on maailmanlaajuinen islamilainen kalifaatti. Järjestön toimintatapa lännessä on se, että se kehottaa muslimeja esimerkiksi olemaan äänestämättä ja olemaan millään tavalla osallistumatta länsimaisten instituutioiden toimintaan.

        Käytännössä järjestö kasvattaa kannatustaan lisäämällä sharia-lain kannatusta muslimien keskuudessa. Kun muslimit näin jättävät länsimaisen yhteiskunnan huomiotta, niin sen rinnalla oleva islamilainen sharia-yhteiskunta vahvistuu.

        Pyrkivät siis rakentamaan rinnakkaisyhteiskuntaa rajojen sisäpuolelle.

        Samanlaisia toimia tekeviä ja tarkoittava näytti tänne tulleen ympäri maapalloa, mutta ovat niin idästä että ei kyllä voi tietää mitä idän uskontoa edustavat, mutta nähty mitä seuraa

    • Anonyymi

      Aloittajan viesti pähkinänkuoressa:

      Aion äänestää persuja vastaan, koska olen median aivopesemä lammas joka ei kykene perustelemaan päätöksiään.

      • Anonyymi

        Minä äänestän hallituspuolueita vastaan koska kuljen silmät auki, kuulen ja näen myös sen haluttomuuden, jolla tämä hallituskokoonpano asioita hoitaa! Päästetään heidät pahasta ja irti eli pois päättävistä elimistä.

    • Anonyymi

      Rikkaus kuuluu vain rikkaille. Äänestä Kokoomusta.

      • Anonyymi

        Juuti siksi en äänestä Kokomusta. Tuossa eilispäivänä juuri Orpo oli haastattelussa ja ulosannissa teki selväksi suorasanaisesti ,että Suomessa on liian hyvä sosiaaliturva. Tuo ei jättänyt tulkinnan varaa sille että sen leikkaamista pidetään heillä kannustimena työhön.

        Käytänössä Suomalaisen perusturvan tason on todettu jo kymmen vuoden ajan jääneen jälkeen ja olevat toimeentuloon riittämätön .Uutinen ei liene enää kenellekkään että Suomi on saanut tuossa suhteessa huomautuksia Euroopan neuvostolta useaan otteeseen.

        https://ihmisoikeusliitto.fi/euroopan-neuvostolta-kritiikkia-suomen-perusturvan-liian-alhaisesta-tasosta/

        https://www.soste.fi/perusturva/perusturvan-nykytila-ja-kehittamiskohteet/

        Asian laidan noin ollessa peruturvasta leikkamisella evätään nykyisessä tilanteessa ihmiseltä oikeus toimeentuloon ,joka tekee tuommoisista toimenpiteistä ihmisoikeutta loukkaavia toimia. En hyvällä tahdollakaan voi antaa tukea moiselle kehitykselle ,joka suorastaan osoittaa että hyvinvointi on vain harvojen etuoikeus. Riittävä toimeentulo ja hyvinvointi kuuluu kaikille.

        On järjestelmässä jotakin mätää kun on sellaisia tyyppejä jotka notkuvat tukien avulla kotona kun "ei kannata" ottaa työtä vastaan, vaikka sitä tarjotaan. Ei sellainen pitäisi olla mahdollista. Toki ei pidä myöskään olla puoli-ilmaiseksi työn tekemisen pakotuskaan.

    • Anonyymi

      On jotenkin säälittävää, että fiksutkin ihmiset lankeavat somen mielikuvavaikuttamiseen vaikkapa perussuomalaisten osalta. Jokaisessa puolueessa on parempia ja huonompia ehdokkaita ja pitäisi ymmärtää kokonaisuus eikä töllöttää vain muutamaan asiaan. Perussuomalaisista halutaan antaa riitaa haastava puolue, mutta miettikääpä. Millaista olisi politiikka, jossa vahvatahtoisin ja suuriäänisin saisi aina omat (jopa ideologiansa mukaiset) asiat läpi ja loput vain juujuttelisivat päätään nätisti nyökytellen, posket punaisina kuorossa. Olisiko se koko kansan etu - EI, toteutettaisiinko sillä yhdenvertaista ja tasapuolista päätöstentekoa -EI. huomioitaisiinko siten kansan tahto -EI.
      Perussuomalaiset nostavat sellaisia asioita "pöydälle", jotka useinkin haluttaisiin vain hissukseen siirtää sivuun. Näillä nostoilla avataan ihmisten silmiä näkemään hieman laajemmin kokonaisuuksia, jotka useinkin vaikuttavat kaikkien suomalaisten elämään. Suora puhe oikeista ongelmista ei miellytä, olisi paljon hauskempaa elää vain Ruususen unta. Jos he ajavat ratkaisuja, jolla on tavallisen kansan sekä yrittäjien etua, niin maalla kuin kaupungeissa, miksi en heidän puolellaan olisi. Sem sijaan ideologioiden pyörityksessä olevat ovat pikkuisen niinkuin ne lukuisat "mammat", jotka rakkauden nälässään uskovat ulkolaisiin huijareihin lähettäen rahaa, pantaten kotinsa ja ottaen lainaa huomatakseen lopuksi tulleensa huijatuksi.
      Jos haluaisin sateenkaarihumppaa, intersekstionaalista feminismiä, tasa-arvon nimeen tehtyjä väkisin väännettyjä toimenpiteitä, globaalia pönötystä ilmastoykkösenä (joka jo sen globaaliuden vuoksi on mahdotonta), uusilla ja nousevilla veroilla kuritusta, kyseenalaisia toimia Suomen turvapaikkapolitiikassa jne jne... olisin varmasti jonkun muun puolueen kannalla.

    • Anonyymi

      Mulle on ihan sama onko vaaleja vaiko ei ole.

      • Anonyymi

        Rikkaiden asioita ajava Kokoomus kiittää varmasti tuestasi.

        Kun jättää äänestämättä omalta kannalta tärkeitä asioita ajavaa puoluetta, niin rikkaiden asioita ajavien puolue saa suuremman äänestysprosentin ja menestyy. Tuskin köyhät äänestäisivät itse esim. Kokoomusta joten tekevät siis itselle karhunpalveluksen kun eivät äänestä. Muu puolue jää siis heidän äänestään paitsi eikä menesty yhtä hyvin.

        Rikkaat ymmärtävät äänestämisen tärkeyden ja he äänestävät kaikki.

        Persujen ohjelmassa pari vikaa, lähti mukaan koronavouhotuksen ja tyrmää kaikki matut, on joukossa myös työntekohaluisia. Etenkin koronavouhotuksen hyväksyminen esti äänestämiseni

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikkaiden asioita ajava Kokoomus kiittää varmasti tuestasi.

        Kun jättää äänestämättä omalta kannalta tärkeitä asioita ajavaa puoluetta, niin rikkaiden asioita ajavien puolue saa suuremman äänestysprosentin ja menestyy. Tuskin köyhät äänestäisivät itse esim. Kokoomusta joten tekevät siis itselle karhunpalveluksen kun eivät äänestä. Muu puolue jää siis heidän äänestään paitsi eikä menesty yhtä hyvin.

        Rikkaat ymmärtävät äänestämisen tärkeyden ja he äänestävät kaikki.

        heh heh ne "rikkaat" sipiöt ja rkp "homot" ovat aina itkemässä verovaroista tukia = verorahoja itselleen joita eivät itse ole ansainneet (puhumalla paskaa ei tule tulosta)

    • Anonyymi

      Sanokaa nyt v*ttu numero!😁

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        KÄYTTÄKÄÄ VAALIKONETTA JA YLLÄTTYKÄÄ LOPPUTULOKSSTA, ja äänestäkää vaalikoneen mukaan.

      • Anonyymi

        sun täytyy sanoa missä asut

    • Anonyymi

      Kuntavaaleja tuskin kannattaa pitää lainkaan, koska Yle on julistanut jo tulokset ja niissä varmaan pysytään, hyvää kevättä kaikille vaan.

    • Anonyymi

      Aloitus oli yllättävän asiallinen, siinä oli jopa totuuden siemen upotettuna - Tosin aloittaja itsekään ei sitä tainnut oikein ymmärtää.

      Nimittäin tilanne politiikassa todellakin on tällä hetkellä sellainen että siellä on vain kaksi vaihtoehtoa (kuten aloittajakin antaa ymmärtää), eli Persut vastaan muut. Jos kannatat yhtä tärkeintä länsimaisen oikeusvaltioperiaatteen elementtiä, SANANVAPAUTTA, niin äänestät Persuja. Jos sananvapaus ei ole sinulle tärkeä niin se on oikeastaan sitten ihan sama kenelle äänesi annat.

      Mitä taas tulee tähän "hallitusvaaliteemaan" niin eihän näillä kuntavaaleilla ole suoraa kytkentää hallituksen pystyssä pysymiseen MUTTA kaikkihan sen ymmärtää että jos Kepun kannatus on niin alhainen että se ei ITSE OLE SIIHEN TYYTYVÄINEN niin sehän tarkoittaa että profiilia on nostettava keinolla millä hyvänsä!

      Tämä tulee tarkoittamaan että sopivan tilanteen ja/tai välikysymyksen kohdalla, varsinkin jos Kepun intressit eroaa hallituksen tavoitteista, Kepu voikin laittaa kapuloita hallituksen rattaisiin ja näin profiloitua kannattajiensa silmissä!

      Eli, kyllähän näillä kuntavaaleilla on melkoista panosta myös tulevaan hallitustyöskentelyyn, ainakin siinä tapauksessa että saamme "sopivan" vaalituloksen!

    • Anonyymi

      Äänestän kuntavaaleissa jotain hallituspuolueen ehdokasta.
      Persuja en ole koskaan äänestänyt enkä tule äänestämään. Eivät ole vastuullinen poliittinen vaihtoehto. Meidän kunnan persut ovat osaamattomia änkyröitä, riiteleviä kiihkoilijoita. Eivöt osaa muuta kuin öyhöttää maahanmuutosta vaikka meidän kunnassa ei ole kuin yksi ravintola jonka omistaa maahanmuuttaja. On siis veronmaksaja!
      Ei ole edes niitä pakolaisia!

      • Anonyymi

        Vain 30 vuotta kun se äänestyslippu on tullut niin kierrätykseeen, miten muuten kansanedustajilla ja ministereillä on aikaa jopa kunnavaltuustoissa olla? Aivan 4 vuodesta lähes 2 vuotta pelkkää lomaa.......

      • Anonyymi

        Meinaakko lähteä Demareiden työmiehen tappolinjalle, jossa vallitsee armoton työvoimapula ja työttömiä lätkitään äktiivimällillä ja viimene toivo jonkinmoisesta pakotiestä pitkäaikaistyöttömyyden välttämisestä enen eläkeikää menetettiin eläkeputken sulkemisella, jolloin sitten realisoituu sen elinikäisen työn tulokset ja haaveeksi jää leppoiset eläkepäivät ,eläkeköyhyyden iskiessä..

        https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a2e93b1f-7615-4870-82e4-aeba58987f16

        https://www.hs.fi/ura/art-2000002797242.html

        https://mvlehti.net/2021/04/17/musertunut-ravintoloitsija-henri-alen-kokosi-valtavasti-myotatuntoa-sitten-saapui-demari-satu-lindell-jaatavaa-nurinaa/

        Demarit ei välitä Suomalaisista.

      • Anonyymi

        Ainoa vastuullinen teko on äänestää hallituspuolueita vastaan! Kuka tahansa, mutta nyt on raja täynnä. Hallituspuolueiden ehdokkaita ei kiinnosta kenenkään muun mielipide, hyvä tai olotila kuin omansa! Itsekkyys saa mennä nyt suohon... ei ääniä hallituspuolueille!

        Mun ehdoton kantani on äänestää vasemmistoliittoa, ei väliä onko hallituksessa vai ei, se kuvaa omaa arvomaailmaani.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Olet Taantunut Taavi samaa vanhaa höpöhöpöä petosta Kaikki NS.lait on poliitikkojen touhuja Yksikään Ei Oo luomu Yhtään Työpaikkaa ittelle kyllä NS. Soittaa asiantuntijaa professori VTT ymymym...

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Juu juu ..Persuja vastaan. Äänestäppä kuule Kokoomusta .Yritystuet taskuun ja verot pystyyn. Työttömät ilmaistöihin ja sosiaaliturvat pois.

    • Anonyymi

      Äänestän ketä tahansa, mutta en missään nimessä yhtäkään hallituspuolueiden ehdokasta. Äänestän siis hallitusta vastaan!

      • Anonyymi

        Ihan sama mitä jaagaavat .Eu paketin äänestyksessä tuli puoluevalinta selväksi. Suomelle lojaalisia ei ole ku yksi puolue ja luopiota ei äänestetä.

    • Anonyymi

      Moni köyhä ja vähävarainen nukkuu, eli jättää äänestämättä. On rikkaiden etu että köyhät ja vähävaraiset jättävät äänestämättä. Heidän äänensä menisi kuitenkin vastustajapuolueille.

      Rikkaat tajuavat äänestämisen tärkeyden ja he äänestävät takuulla kaikki.

    • Anonyymi

      Samat Litaniat vaaleista toiseen Marilakin SDP taantunutta menoa Teot ?? Äänestä jaloilla.

      • Anonyymi

        Taas löytyy höynäytettäviä jotka uskoo poliitikkojen lupauksiin Sote,jäte,autoverot,Sote,jäte,ajokortti,passi ym uudistukset.

    • Anonyymi

      Kuka tuntee ehdokkaan täysin ??äänestäjien Voimalla Ei lupauksia miljoona äänestää autoverot 0% ne ei liiku mihinkään tai ei maksa sitä tai ei osta luonnon saateden turvallisuuden puolesta vero tyranniaa vastaan.

    • Anonyymi

      Äänioikeus on saavutettu etu. Älä jätä käyttämättä. Ei se ihmeitä tee, ei paranna kertaheitolla mitään. Se kertoo, että olet elossa ja sinulla on mielipide.

      Itse äänestän persuja vastaan,heidän populisminsa vaan etoo.

    • Anonyymi

      Mulla vähän sama ajatus. Persuja vastaan, mutta en ole aiemmin äänestänyt kepua. Nyt näyttää siltä, että persut olisivat viemässä kepun ääniä maaseudulla. Ei voi olla oikein. Voi olla, että päädyn kuitenkin kepuun.

      • Anonyymi

        Minä äänestän perussuomalaisia, koska muut puolueet eivät tarjoa vaihtoehtoa järkevälle maahanmuutopolitiikalle. Tiedän että nyt on kuntavaalit, mutta toivon että perussuomalaiset jarruttavan haittamaahanmuuttoa myös paikallistasolla.

    • Anonyymi

      Verot On sama mitä tuloja on kun verot Alkaa 1500/kk kaikki tulot yhteen .sen jälkeen vero.

    • Anonyymi

      Keskusta ei ole huono vaihtoehto.

      • Anonyymi

        Kaikki puolueet jotka olivat tuon Eu tukipaketin läpiviemisen takana on sinänsä huonoja vaihtoehtoja. Tosin jos näkee asian siten että Italian ja Espanjan valtioiden yhteiskuntien rakentaminen menee Suomen valtion edelle ,niin silloinhan se pitää näitä äänestää, mutta ei pidä sitten valittaa että palveluiden kattamiseen kuten terveyden huolto ei maassamme riitä raha tai että veroasteemme nousee.

        https://yle.fi/uutiset/3-11935939

      • Anonyymi

        Keskusta mainostaa: Keskusta. Se kotimainen.

        RKP voisi iskeä takaisin: RKP. Se toinen kotimainen.

      • Anonyymi

        Jos olet maatalon isäntä, niin ei varmaankaan ole huono vaihtoehto.

    • Anonyymi

      Persujen taktiikkaan kuuluu hyökätä Kepua vastaan kaikin mahdollisin keinoin kuvitellen, että hallitus kaatuu. Tämä hallitus istuu toden näköisesti täydet 4 vuotta ja Keskustaa äänestämällä varmistat, että Keskustan henkinen painoarvo hallituksessa säilyy. Annika Saarikko ymmärtää harvinaisen hyvin perheiden ja varsinkin naisen elämää. Ääni sinne vain.

      • Anonyymi

        Kunnallisvaaleissa ei ajeta valtion politiikkaa, vaikkakin puolue valinta on tärkeä ,myönnetään. Työväestön kuuluvana en äänestä peltomyyrien tukiais puoluetta vaan sitä joka ajaa eturyhmittymäni asioita ,niin työttömyyden kohdatessa ja huolehtii yhtäläillä työväen asemasta valtakunnan politiikassa muutoinkin, vaikkakaan kunnallispolitiikassa ei samoista asioista olekkaan kysymys ,tukee valtakunnan politiikka vahvasti kunnallispolitiikaa mm. valtion rahoitus asteen kautta ja työllistämispolitiikassa on vahvasti yhteiset intressit yhtäläillä kunnissa. Ehdokas valinta tulee siltä pohjalta että ehdokkaalta löytyy katsomukseni mukainen katsantokanta ja löytyy myös potenttiaalia asioiden ratkaisemiseen, sekä vankka tietous kunnallispoliittisella saralla vaikuttamisesta .

        Äänestän semmoista ehdokasta joka lupaa mulle aamupalan ja lounaan joka päivälle ilmasix valtion varoista,,😁

      • Anonyymi

        KesKUSTA pettää aina, Kärnä joka kerta!

      • Anonyymi

        Keskusta ei hoida kenenkään muiden kuin maanviljelijöiden asioita . Tukipolitiikan jaon on tuolla hoitamassa "kotiin" ja se on sitten siinä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Äänestetään asuinkunnan ehdokkaita jotka sitten määräävät seuraavat 4 vuotta,
      palkkapussisi suuruuden.Katso peiliin kysy itseltäsi miten voit?
      Minä ainakin joudun äänestämään,kuntani omaishoitajia jos meinaan saada omat asiani hoidetuksi,olen nääs siinä iässä! Duunarit joutuvat äänestämään,menojensa
      vähennyksien ja toimeentulojensa puolesta.Opiskelijat äänestävät "Ylpeytensä" avulla
      ilman minkäänlaista ajatusta,todellisesta elämästä.Ainut ajatus on opiskelija tulot ja avustukset ,näitä ajaa jokainen puolue,ei mikään ihme että päät on sekaisin.!
      Sitten on nämä 800.000 työtöntä,jotka eivät edes tiedä asuinkuntansa ehdokkaista mitään,kaikki vain näyttää mustalta ja ajatus vain pyörii seuraavan ruuan /toimeentulon ympärillä. Ajattele Ite! Äänestä!..............................

      • Anonyymi

        Niin .. Itse se on oma etunsa valvottava ja katsottava ja ajateltava ,kuka sitä ajaa .Kun ihmiset alkavat olla Suomessa tuossa suhteessa valveutuneita pitäisi saada tuota äänestysikää laskettua että ajattelemattomia saataisiin äänestämään ja vietyä läpi omia tavoitteita jotka ei muuten mene läpi. Toivottavasti eivät saa tuota äänestys ikää koskaan laskettua ja käytettyä hyväksi lapsia pelejensä välineinä, nuo asiat kun on sen verran kimurantteja että ei tahdo aina aikuisillakaan riittää paukut toimien arvioimiseen ja sitä kuka mitäkin asiaa ihan aikuisten oikeasti ajaa.

    • Anonyymi

      Luultavasti äänestän persuja, Halla-aho on viisas mies.

    • Anonyymi

      Moi. Oon sen ikäinek, että saan ensi kertaa äänestää. Ehkä tyhmä kysymys, mutta selviääkö se jollekin er ketä ehdokasta mä äänestän? Siis jos äänestä vaikka tyyppiä X, ni saako tämä X, tietää että sain äänen minulta?

      • Anonyymi

        Valitse ensin puolue joka ajaa asioita maailmankatsomuksesi ja ideaalisen yhteiskunta ihanteesi .
        Mutta katso että et valitse sellaista puoluetta joka pelaa "kiekkoa omaa n maaliin", eli ajaa sinun etujasi Ei Eurooppalaisten ja kun tuo on selvillä valitse ehdokas jolla on lähinnä samansuuntaiset ajatukset kuin sinulta ja ennen äänestystä varmista ehdokkaan tausta ,jotta voit arvioida henkilön moitteettomuuden ja kyvyn ottaa asiat hoidettavakseen.

        noilla eväin voi lähteä valinnan suhteen liikkeelle.

    • Anonyymi

      Löysin ruotsinkielisen sivuston, jossa on paljon asiaa nykypäivän Ruotsista.
      Näillä videoilla kartuttaa ja kertaa oppimaansa ruotsinkieltä.

      https://www.youtube.com/c/Riksstudios/videos

      Noista voisi olla apua, kun valitsee esim. kunnallisvaaliehdokasta Suomessa. Nyt taitaa olla vielä käynnissä ennakkoäänestys.

    • Anonyymi

      Joo ooks

    • Anonyymi

      Iujoo kyllä Koskinen hi

      • Anonyymi

        v..

    • Anonyymi

      Äänestän Vasemmistoliiton feministi naista.

    • Anonyymi

      - Kurtturuusu ja lupiinit
      - Paskalaki
      - Lämmitysjärjestelmän muutospakko
      - Sähköauto

      Ja eikun äänestämään!

      • Anonyymi

        Kohta ei enää 100 000 EUR riihikuivaa riitä moisiin hömpötyksiin! Kiitos ja kenen???

    • Anonyymi

      Minä äänestän Jaloilla joka PV. Vihreät nousi ja perussuomalaiset Hyvä niin niil iänillä jos me lyödään liinat kiinni auto,alko, katsastus kauppaan mm. Me 50% 2mlj. Niin mitä sitten.... ???!!!*** En äänestä yleipolikointi höpinää Vaan Todellista Muutosta Vappu 300€ rahat hallinnosta.

    • Anonyymi

      Armaija on pieni ja halpa oikeiasein hyökkääjää vastaan kaikki sallittu Siis päällikköä Syyria Valko-Venäjä Venäjä mm.Kansaa Ei Tapateta.

    • Anonyymi

      Niin jussi halla-laho, kymmenen vuoden jälkeen törkeä petos on vanhentunut! Kannattaisikohan tarkistaa perussuomalaisten verovaroin kustannetut tilit? ja diilit?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      297
      6844
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2069
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1797
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1287
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1156
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1066
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1031
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe