Pettäminen ja hyväksikäyttö ei ole sukupuolesta kiinni

Anonyymi

Joiltakin tutuilta olen kuullut, että kylällä jotkut miehet saalistavat naisia, etenkin baareissa. Varsinkin niitä, joiden ovat alkoholin vaikutuksen alaisia, tai joiden tietävät käyttävän alkoholia. Baareissa käy myös naimisissa, tai muuten parisuhteessa olevia miehiä. Parin illanvieton jälkeen miehestä ei koskaan kuulu välttämättä mitään.

Monissa tapauksissa on tapahtunut hyväksikäyttöä. Mutta jos nainen lähtee vapaaehtoisesti miehen mukaan, sitä ei katsota rikokseksi. On aika turha lähteä tekemään rikosilmoitusta, tai tutkintapyyntöä viranomaisille, jos on ollut alkoholin vaikutuksen alainen, ja lähtenyt itse sinisilmäisyyttään toisen mukaan. Näytön puutteen vuoksi. Ylikilttejä, tai liian luottavaisia on myöskin hyvin helppo käyttää hyväkseen.

Eräässäkin tapauksessa mies kyttäsi ravintoloiden ja baarien läheisyydessä etsien tarkoituksella suojattomassa ja heikossa asemassa olevia naisia. Antoi itsestään kuvan, että on surkeassa avioliitossa, ja että exä on pihi sängyssä. Ja että liitto oli tunnekylmä. Noin puolen vuoden kuluttua miehestä tuli esiin kontrollifriikkiyttä. Eli ei päästänyt naista aina esim. ulos asunnosta. Teetätti kyllä mieluusti kotitöitä yms. Vaati niitä sänkypuuhia lähes joka yö. Myöhemmin nainen huomasi miehen olevan paljon paljon tietokoneella. Selvisi, että mies etsi netistä treffipalveluista uutta seuraa samalla, kun vielä seurusteli kyseisen naisen kanssa. Löydettyään uuden potentiaalisen, ja ilmeisesti kaikki tarpeet tyydyttävän naisen, jätti aikansa hyväksikäytettyään naisen kylmästi. Mitään yhteydenottoja, tai viestejä ei mieheltä enää kuulunut. Ystävyyttä se ei ainakaan ollut. Moraalikäsityksetkin ovat joillakin aika erikoiset, tai tietyissä tilanteissa valikoivat.

Sen parisuhteen päätyttyä naisen seura alkoi kummasti kiinnostaa uudestaan. Eli otti yhteyttä, käytti taas pari, kolme kertaa hyväkseen, ja taas alkoi täysi radiohiljaisuus. Mies toimi samalla tavalla useita kertoja kuluneiden vuosien aikana. Sek*i kiinnosti, tai se hyväksikäyttö jonkin aikaa.

Ystävyyttä se ei ainakaan ollut. Kyseisellä naisella on ollut muitakin erittäin huonoja kokemuksia miehistä. Mm. raiskauksia. Luottamus ihmisiin meni ainakin hänen kohdallaan lopullisesti ja täysin. Siihen vielä päälle hänellä oli muitakin ongelmia elämässään, mm. talousvaikeuksia. Hän jäi täysin yksin, ilman kenenkään ulkopuolisen ihmisen apua ja tukea.

Vähän aikaa sitten tällä palstalla niin kovasti parjattiin pelkästään naisia. Mutta ei se pettäminen, tai hyväksikäyttö ole todellakaan mistään sukupuolesta kiinni.

29

692

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Me lähdemme siitä, että voimme peruslähtökohtaisesti luottaa ihmisiin. Koska muutenhan emme koskaan voisi tutustua keneenkään, tai yrittää muodostaa ihmissuhteita.

      Ikävää on vain se, että kaikilla ei ole samanlaiset periaatteet, moraalikäsitykset ja eettiset näkemykset arvoinaan, vaan käyttävät joitakin hyväkseen, saadakseen esim. seks*ä. Sellainen toiminta on minusta halpamaista. Kenenkään luottamusta ei pitäisi käyttää hyväkseen.

    • Anonyymi

      Vähän aikaa sitten oli iltapäivälehden verkkosivuilla uutinen, jossa 30 vuotias nainen käytti hyväkseen nuorta, kokematonta miestä. Siis taloudellisessa mielessä. Naisella oli yhtä aikaa suhde toisen miehen kanssa.

      Siispä niitä pettäjiä ja hyväksikäyttäjiä on todellakin, molemmissa sukupuolissa.
      On ihan turhaa lähteä väittämään, että se olisi muka sukupuolesta kiinni.

      Ulkonäkö, status ja puheetkaan eivät aina kerro kaikkea ihmisestä. Hyväksikäytettäväksi voi joutua ihan kuka tahansa. Ja joidenkin kohdalla kokemukset, ikävä kyllä kasautuvat saman ihmisen kohdalle. Ikävää on se, että moni hyväksikäyttö jää tutkimatta ja rangaistamatta. Koska uhri voidaan näyttää sellaisessa valossa, että on itse ollut joko liian sinisilmäinen, tai luottavainen.

      • Anonyymi

        Pääsihän eräs mies lähikunnassa hengestään tavattuaan tällaisen pariskunnan. Maailma on mennyt ihmeelliseksi.


    • Anonyymi

      Kyllä siilissä ämmät on niitä ketkä pettää. Naimisissa olevat akat jakoo itteensä. Paljon noita baareissa pyörii.

      • Anonyymi

        Mistä se kertoo mielestäsi? Miksi Siilinjärveläiset naiset ovat tuollaisia huo--a?


      • Anonyymi

        Tässä keskustelussa ei puhuttu aloituksessa vapaamielisesti sek*iin suhtautuvista naisista.
        Vaan niistä, jotka ovat joutuneet ns. saalistavien miesten kohteiksi ja kylmästi jätetyiksi.

        Keskustelkaa aiheesta ja asiallisesti.
        Kiitos!


    • Anonyymi

      Enemmän on kiinni kunkin ihmisen omasta luonteesta, persoonasta ja arvomaailmasta se pettäminen, ja hyväksikäyttäminen, kuin mistään sukupuolesta.
      Jotkut antavat itselleen luvan tehdä toiselle mitä vaan. Välittämättä, ja ajattelematta, miltä toisesta tuntuu. Sääliksi käy niitä, jotka joutuvat tuollaisten petollisten saalistajien ja hyväksikäyttäjien kynsiin. Se, joka sellaista tekee, harjoittaa samaa jatkossakin. Ei ne sellaiset koskaan muutu, tai opi mitään.

      Ihmissuhteet pitäisi lopettaa aina sivistyneellä tavalla, ystävällisesti ja kasvokkain. Niin, ettei toiselle tule sellaista tunnetta, että on käytetty hyväksi. Samoin muiden kumppaneiden etsiminen seuranhakusivustoilta pitää tehdä vasta sitten, kun ihmissuhde on lopetettu asiallisesti. Sellainen toiminta ei ole reilua ketään osapuolta kohtaan. Ei taakse jätetyn, ja uuden etsityn kumppanin kohdalla.

      Eikä tästä asiasta tämän enempää enää, ainakaan minun puoleltani.

    • Anonyymi

      Pahinta on se, että nämä jotkut miehet, jotka todellakin saalistavat naisia, tyydyttääkseen seksu*aliset tarpeensa, jättävät uhrinsa käytettyään aikansa häntä hyväkseen, surffailevat muina miehinä netissä jopa samalla aikaa, kun vielä ovat jonkun kanssa, ja kyllästyttyään, tai jos kumppani ei täytäkään kaikkia vaatimuksia, kuten suostu olemaan kotiorja, niin etsivät aina uuden uhrin. Joilla ei ole aavistustakaan siitä, minkälaisen ihmisen kanssa ovat tekemisissä. On varmaan toki olemassa sellaisia, jotka ovat vapaamielisiä, ja joille on ihan sama, miten pitkään suhde kestää. Mutta kaikki eivät todellakaan ole sellaisia.

      Kunpa joku voisi varoittaa heitä, tai ainakin kehottaa olemaan varovainen. Kaikki ei ole aina sitä, miltä se, tai ihminen näyttää.

    • Anonyymi

      Naiset saalistaa ja pettää, ei miehet

      • Anonyymi

        Sitten olet elänyt ihmeellisen kauan tietämättä, että ihan oikeasti molemmat voivat pettää.
        Oletko asunut kenties jollakin muulla planeetalla?

        Jotkut miehet ovat sarjapettäjiä, eli ns. kylän häntäheikkejä, eli synonyyminä "pukkeja".

        Sellaisia vieläpä taputellaan olalle, ja sanotaan, hyvä mies, kyllä sinulla on kova maine naistennaurattajana ja kaatajana!

        Mutta vaikka tämä seuraava ei tähän aloittajan tehneeseen keskusteluun kuulukaan:
        jos nainen tekee niin, niin hän on huikentelevainen, huono nainen ja huo*a.

        Ei kuulosta kovinkaan reilulta, eikä oikeudenmukaiselta. Etenkään, kun niissä baareissa ja niiden liepeillä liikkuu joitakin miehiä, jotka tarjoavat naiselle pari paukkua ja sen jälkeen vikittelevät mukaansa, tai tarjoavat kyytiä kotiin, " muka olevinaan avuliaisuuttaan". Ainakin takavuosina sellaistakin ilmiötä oli ja tapahtui.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten olet elänyt ihmeellisen kauan tietämättä, että ihan oikeasti molemmat voivat pettää.
        Oletko asunut kenties jollakin muulla planeetalla?

        Jotkut miehet ovat sarjapettäjiä, eli ns. kylän häntäheikkejä, eli synonyyminä "pukkeja".

        Sellaisia vieläpä taputellaan olalle, ja sanotaan, hyvä mies, kyllä sinulla on kova maine naistennaurattajana ja kaatajana!

        Mutta vaikka tämä seuraava ei tähän aloittajan tehneeseen keskusteluun kuulukaan:
        jos nainen tekee niin, niin hän on huikentelevainen, huono nainen ja huo*a.

        Ei kuulosta kovinkaan reilulta, eikä oikeudenmukaiselta. Etenkään, kun niissä baareissa ja niiden liepeillä liikkuu joitakin miehiä, jotka tarjoavat naiselle pari paukkua ja sen jälkeen vikittelevät mukaansa, tai tarjoavat kyytiä kotiin, " muka olevinaan avuliaisuuttaan". Ainakin takavuosina sellaistakin ilmiötä oli ja tapahtui.

        Kyllä joka paikassa on on epärehellisiä ihmisiä, jotka käyttävät hyväkseen toisia. Psykopaatteja on paljon, sanoi minulle lääkärini, kun valitin mieheni outo käytöstä. Lääkkeitä on, mutta eivät käytä niitä, ovat harhaluuloisia. Viagraa vain lääkäri hölmöydessään määrää, kun ukko osaa manipuloida, kuuluu taudinkuvaan. Patologinen valehtelija, narsisti. Saa naisen pään pyörälle; että voi kun tuossa on ihana ihminen, ajattelee vastapuoli. Sitten myöhemmin alkaa nyhtämään maksun kaikesta. Puhuu vääristeltyjä juttuja puolisostaan kaikissa toimistoissa ym.joissa huomaa siitä itselleen olevan hyötyä! Mutta, jos ei saa tahtoaan läpi, alkaa kiusaaminen. Koskaan ei myönnä syylistyneensä väärään, eikä koskaan tee virheitä, aina etsii jostakin toisen syylliseksi, aina! Varokaa näitä manipuloijia, ne on kettuja ja niitä on paljon. Siilinjärvellä juoksuttaa pientä koiraa ainakin yksi sellainen. Paiskunnan omaisuus on vieläkin jakamatta, sen varastossa, mitä ei ole myynyt tori.fissä. Poliisi ei tee mitään, niissäkin on roistoja, kuten olette lehdistä lukeneet. Älkää uskoko psykopaatteja, varokaa naiset!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä joka paikassa on on epärehellisiä ihmisiä, jotka käyttävät hyväkseen toisia. Psykopaatteja on paljon, sanoi minulle lääkärini, kun valitin mieheni outo käytöstä. Lääkkeitä on, mutta eivät käytä niitä, ovat harhaluuloisia. Viagraa vain lääkäri hölmöydessään määrää, kun ukko osaa manipuloida, kuuluu taudinkuvaan. Patologinen valehtelija, narsisti. Saa naisen pään pyörälle; että voi kun tuossa on ihana ihminen, ajattelee vastapuoli. Sitten myöhemmin alkaa nyhtämään maksun kaikesta. Puhuu vääristeltyjä juttuja puolisostaan kaikissa toimistoissa ym.joissa huomaa siitä itselleen olevan hyötyä! Mutta, jos ei saa tahtoaan läpi, alkaa kiusaaminen. Koskaan ei myönnä syylistyneensä väärään, eikä koskaan tee virheitä, aina etsii jostakin toisen syylliseksi, aina! Varokaa näitä manipuloijia, ne on kettuja ja niitä on paljon. Siilinjärvellä juoksuttaa pientä koiraa ainakin yksi sellainen. Paiskunnan omaisuus on vieläkin jakamatta, sen varastossa, mitä ei ole myynyt tori.fissä. Poliisi ei tee mitään, niissäkin on roistoja, kuten olette lehdistä lukeneet. Älkää uskoko psykopaatteja, varokaa naiset!!

        Sen kun joka kerta kohdatessaan jonkun ihmisen, että hän onkin luonteeltaan ja persoonallisuudeltaan narsisti, tai psykopaatti. Tai jopa pahimmillaan molempia!

        Ne asiat, kun paljastuvat vasta ajan päästä, kun on tarkemmin ja pidempään tutustunut ihmiseen.

        Nyt, kun baarit ja ravintolat ovat kiinni, niin ei ainakaan niiden liepeillä liikuskele ja ole kyttäämässä mitään huithapeleita, jotka etsivät hyväksikäytettäviä, puolustuskyvyttömässä/ alkoholin vaikutuksen alaisena olevia uhreja.

        Mutta tämä toiminta onkin siirtynyt enemmälti nettiin. Eli niille deitti ja treffisivustoille. Sama touhu jatkuu nyt sitten siellä, entistä enemmän. Sitä on ollut jo pidemmän aikaa. Suurin osa kaikista huijauksista tapahtuu nykyisin netissä.

        Moni sinkku ja yksinäinen etsii netin kautta itselleen oikeasti ja tosissaan elämänkumppania. Osa niillä sivustoilla pörräävistä vaan eivät ole rehellisillä aikeilla. Jotkut saalistajat etsivät siellä potentiaalisia uhreja viedäkseen joko rahat, luottamuksen, tai saadakseen sek*iä. Hyväksikäyttääkseen muita.

        Aivan liian moni on varomaton, hyväuskoinen, luottavainen, tai ylikiltti. Sellaisia on aina liian helppoa hyväksikäyttää, joko taloudellisesti, tai seksua*lisesti.

        Varovainen kannattaa aina olla. Eikä uskoa ja luottaa keneenkään sinisilmäisesti ja luottavaisesti. Vaikka toinen mitä tahansa lupaisikin, ja puhuisi kuinka uskottavasti.


    • Anonyymi

      Myönnän naisena että on tullut petettyä. Ei se niin iso juttu ole, tyttökaveritkin tekee sitä paljon. Yleistä tällainen siis. Pääasia ettei jää kiinni niin kukaan ei satuta mieltään ;)

      • Anonyymi

        Tulihan sieltä joku myöntämään tuon ilmiön.
        Mikä siinä viehättää?


    • Anonyymi

      voe voe ku tietäsitte vastaanottokeskuksen aikana. Oli rouvilla vientiä kun miehet oli töissä. Suklaasilmät kävi päiväkahveella.

      • Anonyymi

        Tuohon en usko. Kyllä nämä emännät pettää ihan tavallisten kantasuomalaisten kanssa. Persettä jaetaan yhdelle jos toiselle, usein myös yhteisille ystäville. Tuota olenkin ihmetellyt että miksi pitää miehen tutuille jakaa? Äärimmäisen sairasta touhua. No suomineito on...


    • Anonyymi

      Jos mies etsii naista vain omia seksuaalisia tarpeita tyydyttääkseen, niin sitä varten on olemassa maksulliset palvelut ja niiden käyttäminen. Ketään ei pitäisi käyttää hyväkseen, pettää ja jättää kylmästi sanomatta asioita kasvokkain. Ei ole reilua ja rehellistä sellainen toiminta. Silloin on jotakin pahasti vikaa sosiaalisissa ja kommunikaatiotaidoissa, tai kasvatuksessa on mennyt pahasti pieleen.

      Sellaisten miesten pitää elää yksin, eikä pilata ja tuhota toisten ihmisten elämää.

    • Anonyymi

      Pahinta on se, että nämä tällaiset vain omia nautintojaan hakevat miehet saavat edelleenkin jatkaa epärehellistä ja naisia hyväksikäyttävää toimintaansa. Yhtä hyväksikäytettyään, he siirtyvät vain toiseen, uuteen uhriin, jonka joko tapaavat netissä seuranhakupalstoilla, tai baarien läheisyydessä vaaniessaan huonossa kunnossa (humalassa olevaa) uhria. Tarjoavat kyytiä, muka auttaakseen. Tosiasiassa tarkoitus on aivan toinen. He tietävät, että alkoholi muuttaa ihmisen käytöstä ja persoonaa. Samoin itsesuojeluvaisto, reaktiokyky, ajattelu ja huomiokyky heikkenee otettuaan alkoholia.

      Näitä on vuosien saatossa tälläkin kylällä tapahtunut useasti, ja kyseessä onkin suojattomassa ja heikossa asemassa olevan hyväksikäyttö. Nämä ovat niitä asianhaaroja, jotka pitäisi ottaa huomioon. Uhrille on näyryyttävää ja häpeällistä mennä kertomaan tapahtuneista asioista. Monelle asia valkenee vasta myöhemmin, kun toisesta osapuolesta ei kuulu jälkeenpäin yhtään mitään. Siitä syystä monikaan ei uskalla mennä kertomaan mitään, tai tekemään ilmoitusta viranomaisille. Eikä poliisi välttämättä tee mitään, jos teko on kokonaisuutena lievä, eikä ole käytetty merkittävää väkivaltaa. Eli siis ns. pakotettu väkivalloin sek*iin. - Ja jos uhri on itse lähtenyt tekijän mukaan.

      Vaikka uhri olisikin käyttänyt alkoholia, se ei ole mikään oikeutus tekijälle suostutella sänkyyn ja painostaa seksuaalisiin tekoihin.

      Mutta täälläkin liikkuu edelleen miehiä, jotka todellakin saalistavat naisia, ja manipuloivat taitavasti naisia seuraavia asioita varten : saadakseen sek*iä, ja nautintoa, tyydyttääkseen halunsa ja hyväksikäyttääkseen tietyssä heikossa kunnossa ja suojattomassa asemassa olevia naisia.

      • Anonyymi

        Edelliseen korjaus lauseeseen: Uhrille on nöyryyttävää ja häpeällistä mennä kertomaan kertomaan kenellekään tapahtuneista asioista.

        Häpeän ja itsesyytöksen tunteet ovat uhreiksi joutuvilla hyvin tavallisia ja yleisiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelliseen korjaus lauseeseen: Uhrille on nöyryyttävää ja häpeällistä mennä kertomaan kertomaan kenellekään tapahtuneista asioista.

        Häpeän ja itsesyytöksen tunteet ovat uhreiksi joutuvilla hyvin tavallisia ja yleisiä.

        Miksi puolustelet naisten harrastamaa pettämistä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi puolustelet naisten harrastamaa pettämistä?

        Jospa se on yksi niistä naisista?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi puolustelet naisten harrastamaa pettämistä?

        En ole puolustellut.

        Jos et usko minua, se on sinun oma ongelmasi, ei minun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa se on yksi niistä naisista?

        En ole mikään "yksi niistä pettävistä naisista". Enkä ole puolustellut missään vaiheessa pettämistä.

        Pettäminen ei ole lainsäädännöllisestä näkökulmasta rikos.
        Hyväksikäyttäminen, oli se seksuaalista, tai mitä tahansa, on.


    • Anonyymi

      Olen tuonut esille ainakin sen asian, että tässä maassa, ja tälläkin paikkakunnalla on tapahtunut useita piiloon jääviä rikoksia, jotka eivät aina kaikki tule ilmi ja julki. Ja joissa uhrit eivät ole saaneet, tai tule saamaan täällä maan päällä itselleen oikeutta.

      Ja varoittanut, että on olemassa ihmisiä, jotka kätkevät hymyilevän ulkokuoren, ja rempseän olemuksen taakse asioita, joita heidän kohtaamansa ihmiset eivät näe, tai tiedä kaikkea totuutta heistä.

      Kannattaa olla varovainen. Ei kannata mennä ainakaan yksinään yömyöhällä baareihin ja ravintoloihin. Mieluummin isommalla tyttöporukalla. Liian alkoholin käyttäminen voi johtaa ikäviin seurauksiin. Samoin meneminen tuntemattoman kyytiin, tai hänen luokseen, on riskialtista. Silti en saarnaa, enkä moralisoi, tai tuomitse ketään. Jokainen tehköön nk. oikeaksi ja parhaimmaksi näkee. Varovaisuuden mukaan huomioon ottaen.

      Omalta osaltani lopetan tämän keskustelun tähän.
      Olen sanonut jo sen, mitä halusin.

      Pitäkää hyvää huolta itsestänne ja toisistanne!

      • Anonyymi

        Varokaa miehet petollisia naisia!!!


    • Anonyymi

      Keskustelkaa asiallisesti ja sivistyneesti.

      Jos siihen ei kykene, niin ohita koko keskustelupalsta, ja etsi itsellesi jotakin järkevämpää ja parempaa tekemistä.
      Ystävällisesti.

      Kiitos!

    • Anonyymi

      Valitettavaa, mutta totta.

      Pettäjiä ja hyväksikäyttäjiä on molemmissa sukupuolissa.

      Mutta enemmän, ikävä kyllä, miehissä.
      Omien kokemusteni mukaan.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe