Olen käyttänyt varmaan parikymmentä vuotta Elisan prepaid-liittymää ja varsinkin siitä syystä, että olen voinut hankkia siihen jatkuvasti nettikvartaalin, eli kolmen kuukauden rajattoman netin käytön hintaan noin 25 euroa. On ollut edullinen ja muutenkin sopiva ja riittävä näin vanhuuseläkeläiselle.
Nyttemmin on ikäväkseni tullut tieto, että tuon 2G:ssä toimivan nettikvartaalin tarjonta on lopetettu.
Eivätkö voisi tuota myöntää nettikvartaalia edelleen niille, jotka ovat yhtämittaisesti käyttäneet sitä sanokaamme viimeisen vuoden ajan ja siihen tottuneet? Näkee kai nettikvartaalitilaukset puhelinnumeroista.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.