Aihe

Onko aika kullannut muistot kaivatustasi?

Anonyymi

Juuri huomasin että kyllä vaan, näin oli käynyt.

20

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      On.

    • Anonyymi

      Ei saisi niin käydä. Itselläni on tuota vikaa ollut. Ja sitten lähden kuvitelmissani vielä vähän pitemmälle. Totuus on kuitenkin se, että 7kk sitten romuttui elämäni jälleen kerran, hänen sanoistaan ja lähdöstään. Tällä kerralla tosin pahemmin kuin ennen.

      Koska hänellä oli valtaa rikkoa minut, luulin että hän tulee myös korjaamaan minut. Joka päivä itken ja olen onneton. Rukoilen ja yritän keksiä hyviä syitä, millä jaksaisin elää. Kun tätä elämää kuitenkin pitää elää ja lapsistakin huolehtia, vaikka eivät enää asu kotona.

      Olisi vaan jossain kohtaa vähän helpompaa ja saisi tuntea sitä iloa, mitä joskus tunsi. Sisäinen yksinäisyyden tunne on musertava. Olen tuntenut sitä lähes aina. Ihmisten seura ei siihen pysty vaikuttamaan. Siksi pyydän Jumalalta apua tähän hätääni.

    • Anonyymi

      En tiedä. Ulkonäöltä ehkä muuttunut vähän metsurimaisemmaksi.. 😄

      • Anonyymi

        🐺🙊🙉🙈


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        🐺🙊🙉🙈

        En ymmärrä.


    • Anonyymi

      Ei pitäisi päästää elämäänsä sellaisia ihmistyyppejä, jotka kerta toisensa jälkeen loukkaavat. Joten kyllä se aika tavallaan ne muistot kultaa aina välillä, kun haluaa uskoa ihmisistä hyvää, vaan kyllähän se pitäisi aikuisiällä jo tajuta, että sellaiset luulot on yhtä tyhjän kanssa.

      • Anonyymi

        Nimenomaan ihmistyyppejä. Lapsuuden kotimme roolimallit vaikuttavat hyvin paljon valintoihimme. Myös niiden roolimallien puute.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan ihmistyyppejä. Lapsuuden kotimme roolimallit vaikuttavat hyvin paljon valintoihimme. Myös niiden roolimallien puute.

        No tottakai kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta turha tässä on vastuuta siirtää mihinkään lapsuuden koteihin ja roolimalleihin, jotkut ihmiset vaan ovat tunneälyltään vajavaisia, ja siihen ei ole syyllinen kukaan muu, kuin se joka on loukkaava osapuoli.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tottakai kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta turha tässä on vastuuta siirtää mihinkään lapsuuden koteihin ja roolimalleihin, jotkut ihmiset vaan ovat tunneälyltään vajavaisia, ja siihen ei ole syyllinen kukaan muu, kuin se joka on loukkaava osapuoli.

        Et tainnut ymmärtää pointtiani. Sen pahan ketjun pääsee katkaisemaan vasta sitten, kun kuvio on selkeä, tiedostettu ja käsitelty. En tarkoittanut sysätä syyllisyyttä mihinkään. Kurjaa vaan jos toistaa aina samaa kuviota, että ottaa kusipään elämäänsä. Silloin ei auta haukkua niitä muita vajaiksi vaan katsoa itseään peilistä ja kysyä, miksi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et tainnut ymmärtää pointtiani. Sen pahan ketjun pääsee katkaisemaan vasta sitten, kun kuvio on selkeä, tiedostettu ja käsitelty. En tarkoittanut sysätä syyllisyyttä mihinkään. Kurjaa vaan jos toistaa aina samaa kuviota, että ottaa kusipään elämäänsä. Silloin ei auta haukkua niitä muita vajaiksi vaan katsoa itseään peilistä ja kysyä, miksi?

        Laitoin ihan tarkoituksella tuon "ihmistyypin" enkä yksilöä tarkoittavan sanan, vaikka itsellä on kokemusta vain yhdestä "tyypistä" tämän asian saralla. Ei minulla ole mitään ongelmaa itsetutkiskelun kanssa, joka päivä oppii jotain uutta, jopa siinä miksi välittää jostain kusipäästä. Vai välittääkö oikeasti, vastausta en tiedä vieläkään..


    • Anonyymi

      No jos perustaa tunteensa pelkkään ulkonäköön niin noin varmasti käy, jos näkee toisen yllättäen. Mutta jos siinä on jotain syvempää niin tuskinpa noin käy.

      • Anonyymi

        Harvempi kai ulkonäköön tunteitansa perustaa... Pintaliitäjät ehkä..


    • Anonyymi

      En minä sanonut, että meidän pitäisi teilata hänet.
      Lausu tämä lause painottaen joka kerta eri sanaa. Lause saa aika monta merkitystä. 👌

    • Anonyymi

      Jos muisto on paska sitä ei kultaa mikään.

      • Anonyymi

        Kai huomasit että aloituksessa puhutaan kaivatusta? Jos paskaa kaipaat niin kurkista pönttöön vaikka.


    • Anonyymi

      Ei kai. Yhtä ihanalta vaikuttaa kuin silloin nuorena.

    • Anonyymi

      On. Hän on ilkeä, katkera keski-ikäinen mies nykyään. Rahaa on, mutta rakkautta ei ole. Hänelle on kehittynyt kauhea luonne/hävytön käytös. Siellä saa yksin taloa rakentaa vaikka mukavampaa sekin olisi kaksin. Suunnitella ja toteuttaa. Miten ihmeessä hänestä tuli sellainen vaikka oli niin miellyttävä aiemmin?

      • Anonyymi

        Ehkä hän kärsii yksinäisyydestä, mene ja tiedä.


    • Anonyymi

      Ja sustakin tuli niin ilkeä, että tuo piti oksentaa tuntemattomien niskaan nettipalstalla. Todella tekokultaista.

      • Anonyymi

        Realismia.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomeen julistettu poikkeustila

      Ulkonaliikkumiskielto pikapuoliin.
      Maailman menoa
      229
      4829
    2. Helsingin Itäkeskuksessa maskipakko, valvotaanko sitä?

      Itiksessä on nyt maskipakko mutta valvotaanko sitä mitenkään? https://www.itis.fi/fi/ajankohtaista/kauppakeskuksessa-maskipakko
      Maailman menoa
      188
      3606
    3. Hallitus sekaisin kuin seinäkello, olis kuitenkin pitänyt ottaa se Nyrkki

      Yle: Toisen asteen rajoitukset saavat hallituksen rivit rakoilemaan. "Nuorisojärjestöt vaativat koronanyrkkiä: Onko tilanne kenenkään hallussa?" Ris
      Maailman menoa
      85
      2572