Trumpisti: "Trumpin Amerikka onnistui koronarokotusten aloittamisessa paljon paremmin kuin Eurooppa yleisellä tasolla puhumattakaan Suomesta, joka on Euroopan häntäpäässä. "
Trumpin koronatoimet aiheuttivat kaaoksen,josta yritettiin pelastua aloittamalla hätärokotukset.Ne hoidettiin kuitenkin niin huonosti, että tilanne on vain pahentunut.
USA johtaa ylivoimaisesti tartunta- ja kuolintilastoja.
Terveydenhoito on kaaoksessa.
Suomi rokottaa EU:n keskitasossa.Koronasta selviytymisessä ollaan maailman kärkeä, USA viimeisiä.
"Suomen mediasta saa kuitenkin sellisen kuvan, että Trump ja Amerikka ovat epäonnistuneet rokotuksissa. Valheen jälkeen on sitten helppo selittää, että Biden tulee korjaamaan Trumpin epäonnistumisen."
Totuus on tosiaan kerrottu ja Biden on jo ryhtynyt Trumpin jälkien siivoamiseen kaikilla alueilla parhaiden asiantuntijoiden johdolla.
Trumpin sekoilujen puolustaminen vaatii aivan erikoista tyhmyyttä ja uskoa Trumpin valeisiin.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Tällä kohtaa kannattaa huomata, että Biden ei ole missään vallassa eikä määrää yhtään mistään, vaikka media niin saattaa väittää.
Ei Biden yksinään tietenkään voi määrätä, mutta kyllä hän tällä hetkellä on enemmän vallassa kuin Trump.
Biden on presidentti ylivoimaisella vaalivoitolla.
Trump on kaiken sählännyt luuseri,syytteessä virkarikoksesta.
Aloittaja syytää tällekin palstalle vihaansa Trumpia kohtaan.
Ei tosiasioiden toteaminen ole vihaa ketään kohtaa.
Mitähän sanot, kun Trump tulee takaisin? Se nimittäin tulee tapahtumaan vielä.
Sanon sinua huijatuksi raukaksi,joka vielä uskoo Trumpin valeisiin.
Trump hävisi edelliset vaalit äänissä 2,8 miljoonalla ja viimeiset vaalit noin 7:llä miljoonalla.
Hänen presidenttikautensa tuhojen korjaaminen vie vuosia.
Trump saattaa tulla takaisin juniorina, mutta ei seniorina.
Juniori(e)n sopii yrittää,mutta nimi on ylikäymätön rasite.
Don Jr on yhtä hullu kuin isänsä, ei jatkoon.
Älä unta näe !
Trumppi on kuoropoika Bideniin verrattuna. Aikanaan kyllä tulee ilmi älkää nyt hosuko.
Biden on aloittanut hienosti. Ulkopolitiikkakin palautettiin raiteilleen.
Trump ei kyennyt samaan koko aikanaan.
Valeita tuli kyllä kuin hornan tuutista.
Teille tulee vielä kovat ajat.
Trumpistien uho on yhtä katteetonta kuinTrumpin valehtelu.
Jos uskot, että biden on oikeasti tehnyt sen minkä mediat väittää niin sinulta puuttuu joku olennainen osa korvien välistä.