EEU:lle luvattuja päästötavoitteita ei saavuteta ilman autoveron alentamista tai poistoa

Anonyymi

Autojen maahantuojat: EU:lle luvattuja päästötavoitteita ei saavuteta ilman autoveron alentamista tai poistoa
Autotuojien mukaan kilometripohjaisten tiemaksujärjestelmien muodostamisessa olennaista on, että liikenteen verorasitus ei kokonaisuutena kasvaisi
Kilometripohjaisten aikaan ja paikkaan sidottujen tienkäyttömaksujen avulla liikenteen verotuksen painopistettä voidaan liikennepoliittisten tavoitteiden mukaisesti siirtää hankinnasta ja omistamisesta käyttöön.

Muun muassa näin ilmoittaa liikenne- ja viestintäministeriölle lähettämässään lausunnossa Autotuojat ja -teollisuus ry (AT) ja jatkaa:

Autokannan ikääntymisen pysäyttämiseksi ei ole tunnistettu muita pysyviä keinoja kuin autoveron asteittainen alentaminen, jonka on arvioitu vähentävän hiilidioksidipäästöjä vuoden 2030 tasolla noin 600000 tonnia.

AT:n mukaan autoveron alentaminen tai poisto pidemmällä aikavälillä on yksiselitteisesti edellytys vuoden 2030 päästötavoitteiden saavuttamiselle.

Autoveron ympäristöohjaus toteutuisi nykyistä veromallia paremmin polttoaineveron ja ajoneuvoveron sekä matkaan, aikaan ja paikkaan sidotuilla tienkäyttömaksuilla, AT katsoo.
AJAT PALJON NIIN MYÖS MAKSAT SIITÄKIN

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vitkuttelua lähes yhdeksän vuotta – Suomea uhkaa EU-tuomioistuin autoveroasiassa
      Suomen autoverotukseen liittyvät ongelmat ovat nousemassa yhdeksi isoksi vaaliteemaksi. Ongelmakentän laajuutta kuvaa osaltaan myös se, että nyt Euroopan unionin komissio kehottaa Suomea kohtuullistamaan toisesta EU-maasta leasing-vuokrattujen tai vuokrattujen ajoneuvojen verotusta. Asiasta kertoo Taloussanomat.

      Erityisen asiasta tekee se, että EU-komissio on huomauttanut Suomea samasta asiasta aiemminkin, jo vuoden 2006 heinäkuussa antamassaan perustellussa lausunnossa. Komissio vaati Suomea tuolloin laatimaan vientipalautusjärjestelmän, jonka Suomi UM:n vastauksessa lupasi ottaa käyttöön
      Komissio toteaa, että Suomen autoverojärjestelmä on EY 49 artiklan mukaisen palveluiden vapaan liikkuvuuden vastainen, koska Suomessa asuva henkilö voi käyttää toisessa jäsenvaltiossa leasingvuokraamansa ajoneuvoa Suomessa verotta ainoastaan seitsemän päivän ajan. Sen jälkeen autovero on maksettava täysimääräisenä leasingsopimuksen pituudesta riippumatta.

      Komissio odottaa Suomelta vastausta kahdessa kuukaudessa. Jos vastaus ei tyydytä, asia voidaan viedä EU:n tuomioistuimeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6153
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3916
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2299
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1910
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1353
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1030
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe