Ikävöitkö ja haaveleitko lyhyitä hetkiä vain vai ulottuvatko haaveesi...

Optimistina et pelkää pettymyksiä tai pessimistinä et halua pettyä?

On minulla melko kauaskantoisia haaveita ollut, ja on. Uskon että suurin osa toteutuu, tavalla tai toisella, ei välttämättä sen ihmisen kanssa kenet olen istuttanut näihin haaveisiin mukaan, se alkaa näyttää epätodennäköiseltä... mutta ehkä hän ei se elämäni rakkaus sitten olekaan, katsotaan sitten kenenkä kanssa kiikkustuolissa muistellaan vuosikymmenten päästä, hmm hmmm..

Pieniä haaveita päivä kerrallaan, tosi varovasti niitäkin. En uskalla ajatella tulevaisuutta. Kun on oikein lannistunut ja väsynyt elämään, ei oikein edes jaksa haaveilla kunnolla.

Terapian tarpeessa, tiedän

Mulla ei ole mitään haaveita. Ei ne ennenkään toteutuneet, niin turha on mistään enää haaveksia. Ennen jaksoin uskoa ett tulee niitä hyviäkin päiviä ja asioita kohdalle, ei tullut ei, enempi suruja ja murheita tullut kuin mitään hyvää. Ainoat mitä ikävöin, on edesmenneet läheiseni, heidän luokseen on iso ikävä.

En enää mitään lyhyitä eikä pitkiä.

Saisipa nyt edes sen verran, kuin on tätä ikävää ollut! Mielellään loppuun asti!

Elän haavettani. En elättele haaveita.

En haaveile mitään..elän siinä hetkessä "pupunen" 🐰

Tietysti haaveilen iankaikkisesta elämästä. mutta tietysti välillä mietin saanko joskus olla yhden naisen aviomies loppuelämäni. Jumalan tahtoon olen tyytyväinen. Tällä hetkellä siihen ei kuulu vaimoa minulle. Mutta uskon että kaikki menee hyvin. Kun ei minulle tapahdu mitään mitä Kaikkivaltias ei sallisi, siis mitään ei tapahdu Hänen sallimattaan. Ei ole yksinäisyyttä eikä rakkauden täyteistä avioliittoa ilman Jumalaa. Jostain syystä yksinäisyys on juuri tällä hetkellä parempaa minulle kuin että olisin naimisissa.

En tiedä muistatko sinä mies meidän ihmeellisen kohtaamisen ja oletko jäänyt ikävöimään minua sen jälkeen. On ollut vain odottamista milloin sinut kohtaisi uudestaan.