Halosen empatia

Anonyymi

Presidentti Haloselta ja hengenheimolaisiltaan on aina riittänyt ymmärrystä näiden terroristien tekosille.
Uusin, Tampereella useista rikoksista ihmisyyttä vastaan syytettynä oleva Liberialainen raaka rikollinen on Halosen toiveesta aikoinaan Suomeen suomalaisten elätettäväksi tuotu. Perusteena suojelun tarve. On ajateltu, ettei hän olisi uskaltautunut todistamaan omia porukoitaan vastaan ilman takeita turvallisuudestaan ja näin rikolliset olisivat jääneet tuomitsematta. Tälläinen toiminta antaa väärän signaalin.
Aloitetaan ryöstäminen, raiskaaminen ja tappaminen. Pahimmassa tapauksessa hommien mennessä reisille, käännetään raukkamaisesti kelkka entisiä kavereita vastaan ja siitä hyvästä vaaditaan esimerkiksi suomalaisilta turvaa ja elantoa loppu elämäksi koko suvulle.
Kyllä Liberia olisi itse laittanut nämä terroristit tuomiolle. Tuomiolle joka olisi kaikkien mielestä ollut oikeudenmukaisempi, kuin mihin meidän oikeuslaitos ikinä pystyy.
Ainoa todellisen rangaistuksen saava on suomalainen työtä tekevä, veroja maksava ihminen, mutta eipä hänestä olekaan niin väliä.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        57
        5580
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        23
        3557
      3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        28
        1672
      4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        206
        1656
      5. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        78
        1102
      6. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        26
        1088
      7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        49
        907
      8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        259
        836
      9. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        71
        819
      10. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        35
        818
      Aihe