Aihe

Oululainen laulava poliisi

Anonyymi

Onko tässä sellainen kuvio, että tämä Schroderus on ottanut puolisokseen lestadiolaisen naisen, ja siksi liittynyt lahkoon? Hänellä ilmeisestikin itselläänkin uskonnollista lapsuustaustaa ja sen jälkeen aika railakas nuoruu, jonka seurauksena ei ole kaukana ollut että oltaisiin kaltereiden toisella puolella. - Mutta tutkittua on, että rosvo ja poliisi ovat liki toistensa kopioita. Schroderus on kuitenkin ilmeisesti elänyt jossakin uskovaisessa perheessä siis lapsuutensa, mutta ei ilmeisesti lestadiolaisessa?

Mielestäni hän laulaa hyvin sen tyylin musiikkia, mutta en pidä siitä että brändinsä on ”Laulava poliisi”. Miksi hän ei voisi vain olla oma itsensä, kun on se poliisi pitänyt ottaa antamaan uskottavuutta? Ikävä kyllä sillä tavalla kuuntelijakunta supistuu. Ammatit tulisi pitää pois näistä taiteista. Ehkä juuri sen railakkaan varhaisaikusuuden takia - ja aikuisuudenkin - pitää olla se ammatti antamassa uskottavuutta ja pitämässä kapealla polulla, koska usko ei aidosti kannattele? Tällaisia ajatuksia väkisin herää.

Siis ihan vain hyvässä hengessä asiasta kiinnostuneena ja kun se lestadiolaisuus siellä Oulun seudulla on aika iso tabu.

15

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minua huolestuttaa hänen lausuntonsa TVssä jonka mukaan suuri osa Oulun poliiseista olisi L+ vakaumukseltaan.

      • Anonyymi

        Persuista lähes kaikki ovat Venäjä+ vakaumukseltaan. Onko nieleskelemättä parempi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persuista lähes kaikki ovat Venäjä+ vakaumukseltaan. Onko nieleskelemättä parempi?

        Sosiaalidemokraatti Kansanedustaja Erkki Tuomioja oli Venäjä mielinen jo Neuvostoliitto aikana. Onneksi tuo Erkki alkaa tulla perussuomalaisten linjoille siinä ettei Sanna Marinin allekirjoittama Eu elpymispaketti jää ainoaksi vaan uusia paketteja on luvassa joilla Suomen kansa pistetään maksamaan mm. Italian ongelmat joita oli jo ennen koronaa.


      • Anonyymi

        Yhteen aikaan siellä oli lesta päällikkönä ja lestoja vain otettiin. Se oli joskus 2000-luvun alussa. Poliisiksihan piti aikanaan käydä asemalla haastattelussa. Lestat ei vain oikein pärjää puhejudossa ihmisten kanssa, ja siitä on tullut isot kulut kansalaisille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sosiaalidemokraatti Kansanedustaja Erkki Tuomioja oli Venäjä mielinen jo Neuvostoliitto aikana. Onneksi tuo Erkki alkaa tulla perussuomalaisten linjoille siinä ettei Sanna Marinin allekirjoittama Eu elpymispaketti jää ainoaksi vaan uusia paketteja on luvassa joilla Suomen kansa pistetään maksamaan mm. Italian ongelmat joita oli jo ennen koronaa.

        Älkää uhriutujat itkekö. Muuttakaa Pohjois-Koreaan. Siellä on samanmielisiä kanssanne.


      • Anonyymi

        Suomessa on todella paljon meikäläisiä, eli lestadiolaisia poliiseja. Schroderus on vakn yksi heistä. Kyllähän meikäläisetki saa toimia poliisina. Rosvon osa sen sijaan ei sovi Jumalan lapselle!


    • Anonyymi

      No ei tämä ole oikea paikka yksityisasioiden spekulointiin. Hän on myös työskennellyt laulajana oopperassa.

      • Anonyymi

        Jos hakeutuu julkisuuteen ei ole yksityisasioita. Näin sanoo lakikin. Periaatteessa poliisi ei ole yksityishenkilö.


    • Anonyymi

      Huomasi kait itsekkin, että teki pikku virheen kun meni siihen abortin kieltävään nimilistaan nimensä kirjoittamaan. On siinä ollut selittämistä, kun tuo ammattiasia tuli esille.
      Ei olisi kannattanut julkisesti toitotella vakaumustaan virkavallan edustajana. Sehän voi pahimmassa tapauksessa tarkoittaa ettei kohtele kaikkia ihmisiä tasa- arvoisena, kun kohtaavat varmasti työssään noita raiskattuja ym. hyväksikäyettyjä .
      Laulaminen, vaikka on poliisi, on ihan kiva asia.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Minusta yleistä luottamusta nauttivan henkilön kannattaa olla puolueeton, etenkin jos haluaa olla pidetty tenori. Mutta hyvä että lestalaisuus ja kannat tuli selville. Tiedän monta naista jotka ennen fanitti, mutta ei enää.


    • Anonyymi

      en fanita minäkään enää
      juurikin näistä em. syistä

    • Anonyymi

      Fiksu mies tämä laulava poliisi. Kävi kerran meillä työasioissa ja huomasin heti että on asiallinen poliisi. Vasta myöhemmin hoksasin kuka hän oli.

      • Anonyymi

        Kävikö lahkon firmassa? Te lessut ette tunne edes oulun pikkujulkkuja, kun ette kuuntele kuin virsiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävikö lahkon firmassa? Te lessut ette tunne edes oulun pikkujulkkuja, kun ette kuuntele kuin virsiä.

        Perus on Mies paikallaan, kunhan ymmärtäisi karsia tuttavapiiriään... hän toki ei itse taida tietää, että osa hänen akateemisista ystävistään kuuluu kokaiinin käyttäjiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perus on Mies paikallaan, kunhan ymmärtäisi karsia tuttavapiiriään... hän toki ei itse taida tietää, että osa hänen akateemisista ystävistään kuuluu kokaiinin käyttäjiin.

        Aika monet poliisit vetää kamaa. Se on ilmeisesti uskovaisille sallittua.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yölintu : Matti Silmu on kuollut

      Matti Silmu, Yölintuorkesterin perustaja on kuollut. . . .
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      9466
    2. Matti Silmu :(

      Matti Silmu kuollut:( osanotto läheisille.
      Yölintu
      21
      3975