Taas ihmettelen

Kun täällä keskustellaan paljon liikenteen nopeuksista sekä siihen liittyen yli- ja alinopeuksista, niin minua on ryhtynyt ihmetyttämään eräs asia. Yleinen käsitys tuntuu olevan, että virkamies on viisaudessaan pystynyt määrittämään sen nopeuden, mitä tiellä voi ja tulee aina käyttää. Toisaalta virkamiehetkin esiintyvät julkisuudessa, ikään kuin heillä tämä taito olisi.

Muutoin en ymmärrä niitä käsityskantoja, että maantiellä on aina ajettava vähintään nopeusrajoitusmerkin osoittamaa nopeutta, oli tie liukas tai näkyvyys mikä tahansa, koska virkamies on tämän hyväksi havainnut ja liikennemerkillä osoittanut.

Tässä on omaksuttu vähän turhankin tarkasti hyvinvointi- ja sosiaalivaltion ideaali siitä, että valtiovalta ja sen edustajat takaavat aina, kaikkialla ja kaikille yleismääräysten mukaiset oikeudet ja mahdollisuudet. Oman järjen käyttö on aivan tarpeetonta ja jopa kiellettyä.

Sitten kun kolahtaa, alkaa syyttely siitä, ettei virkamies sittenkään ollut neuvomassa, että vallitsevissa ajo-oloissa olisi pitänyt käyttää alhaisempaa nopeutta tai ajaa muuten varovaisemmin. Omaehtoisesti ei osata pudottaa nopeutta tai esimerkiksi kasvattaa turvavälejä.

Olisikohan suomalaistenkin aika kasvaa aikuisiksi ja ryhtyä käyttäytymään liikenteessä sen mukaisesti?
281425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Kyllä ja välittömästi asian voisi korjata lopettamalla turhan holhoamisen. Hidastetöyssyt pois ja nopeusrajoitukset ylemmäs, jolloin kuljettaja ottaa vastuun turvallisuudestaan.

Äänestä
  • Tällaista omaa ajattelua tehostaisi tietysti se, että kun harkinta pettää ja sen takia kolahtaa tai käyttäytymisestä on todellista vaaraa muille tiellä liikkujille, niin sanktiot rikkomuksesta ovat sitten kovat: muutaman tuhannen euron sakot tai jokunen kuukausi ehdotonta vankeutta.

    Äänestä

  • ihan välttämättä ole kuljettajan omasta turvallisuudesta.

    Äänestä

Tähän tilaan on päädytty tällä nykyisellä nopeusrajoituspolitiikalla. Kun rajoitukset lasketaan naurettavan alas, alkavat kansalaisetkin uskoa, että sen täytyy olla se nopeus jolla kaikki kykenevät hallitsemaan autonsa kaikissa keliolosuhteissa.

Jos rajoitukset olisivat korkeammat, hyvään keliin sovitetut, niin ehkä ihmiset oppisivat ajamaan huonolla kelillä hiljempaa.

Äänestä
  • Hyvään keliin sopivat rajoituksethan olivatkin Helsinkiin tulevilla väylillä. Siellähän sitä satojen autojen toimesta toteutettiin sitä omaa harkintaa tilanteeseen sopivasta nopeudesta ja turvavälistä.

    Äänestä

  • jossakin sovitettu kirjoitti:

    Hyvään keliin sopivat rajoituksethan olivatkin Helsinkiin tulevilla väylillä. Siellähän sitä satojen autojen toimesta toteutettiin sitä omaa harkintaa tilanteeseen sopivasta nopeudesta ja turvavälistä.

    Jep. Hyvä vetää tähän tällainen yksittäistapaus, kun puhutaan yleisestä ongelmasta. Olivatko nämä kolariin ajaneet autoilijat ajaneet koko autoilu-uransa pelkästään hyviin olosuhteisiin tarkoitetuilla nopeusrajoituksilla? Eivät olleet. Ajatukseni on, että kun rajoitukset ovat aina alakanttiin ja reilusti, aiheuttaa se ihmisille sellaisen ajotavan, että aina ajetaan juuri niin kovaa kuin rajoitus sallii. Ruotsin puolella, jossa talvellakin on 110 rajoitukset sellaisilla teillä, joissa meillä on 80km/h, ei huonolla kelillä ajeta tuota sataakymmentä, vaan hiljempaa. Ihmiset ovat siellä oppineet, että suurin sallittu nopeus ei ole suurin turvallinen nopeus. Ehkäpä Suomessakin opittaisiin, jos lopetattaisiin tämä naurettava paapominen. Noilla kolaripaikoilla joista mainitsit, oli muuten voimassa talvirajoitukset, ei hyvän kelin eli kesärajoitukset.

    Äänestä

  • Äksviis kirjoitti:

    ne olivat, niinkuin yleisesti ottaen muuallakin. Suurin sallittu nopeus ei tarkoita sitä, että tilanteessa, kuin tilanteessa sillä ajettaessa on turvallista ajaa. Hidastetöyssytkin tulevat sellaisiin paikkoihin, jossa normaalijärkinen hidastaa muutoinkin (koulujen läheisyys, lapset ym). Eli suurin sallittu nopeus ei ole sillä kohtaa muille turvallinen nopeus.

    Äänestä

  • rajoitukset kirjoitti:

    "Suurin sallittu nopeus ei tarkoita sitä, että tilanteessa, kuin tilanteessa sillä ajettaessa on turvallista ajaa."

    Sitähän tässä juuri olen kirjoittanutkin. Se on itsestään selvää teoriassa, mutta mistä johtuu, ettei keskiverto suomalainen autonkuljettaja sitä tajua liikenteessä?

    Minun teoriani on, että rajoitukset ovat liian alhaiset. Hyvällä kelillä näillä rajoituksilla köröttely tympii ja sitten huonolla kelillä uskotaan, että ne rajoitukset on sopivat siihen säähän. Keskiverto suomalainen ajaa sen minkä rajoitus antaa myöden, oli keli mikä tahansa. Ruotsissa ajetaan ainakin oman kokemukseni mukaan paljon enemmän kelin perusteella, mutta siellä ei olekaan talvinopeusrajoituksia, ja ainakin pohjoisosassa rajoitukset ovat korkeammat kuin Suomen Lapissa myös kesällä.

    Äänestä

  • Jos otetaan vertailukohdaksi alkoholipolitiikka, niin nähdään, ettei ilman holhousta kansa pysy ensinkään kohtuuden rajoissa.
    Kun viinan hintaa laskettiin, uskottiin suomalaisten juomatapojen muuttuvan sivistyneen eurooppalaiseksi. Mitästä tyhjää, juodaan itsensä vaikka hengiltä ja juominen aloitetan yhä nuorempana.
    Siis ilman holhousta ei tämä kansakunta pysy jaloillaan.
    Liikennepolitiikka on täysin sama juttu. Kansa haluaisi vapaan liikenteen ilman mitään holhousta tai valvontaa. Mitenkähän kävisi ?

    No siinä kävisi tismalleen samalla lailla kuin alkoholin käytönkin kanssa, että rajoituksilla ei ole mitään väliä.
    Jos liikenteessä ei olisi mitään valvontaa, vaan se tapahtuisi täysin omassa kontrollissa, niin uskotteko todella, että kaikki muuttuu paremmaksi?

    "Vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, hyväksi ei silti milloinkaan !"
    Näin sanoo lauluntekijäkin, eli mikään ei muutu hyväksi koskaan.
    Huonommaksikaan ei silti asioita ja liikennettä saa päästää menemään, elikkä meitä on valvottava jatkossakin ja mieluummin enemmän ja enemmän.

    Liikenne ei voi pelata kunnolla ilman valvontaa, on taivahan tosi.

    Ilman valvontaa liikenne olisi vielä pahempaa kuin venäläinen ruletti, eli viimeistään silloin itse alkaisin kulkemaan metsiä pitkin taipaleita.

    Minkähän ihmeen autuuden saisitte sillä nopeusrajoitusten nostolla ?

    Suomessa sää-ja keliolosuhteet ovat huonot niin monta kertaa, ettei ylintä nopeutta voi millään ajaa vaarantamatta omaa-ja muiden turvallisuutta.

    Nyt en siis puhu pilvipoutaisesta kesäkelistä, jolloin tien pinta on kuiva, jolloin voi ajaa sallittua nopeutta.

    Jo pelkkä runsas vesisade tuo lammikoita ja lätäköitä teille, jolloin jo nopeutta pitää taas pudottaa.
    Se, joka ei välitä mitään turvallisuudesta, ajaa tietysti aina samaa huippunopeutta kuin aina ennenkin ja kiroaa toiset, jotka ajavat hitaammin.

    Sitten kun sattuu ja tänäänkin sattui ja eilen sattui, ihmetellää ja kummastellaan hidastetöyssyjä ja tien pikku heittoa, joka aikaansai vauhtiveikon auton ilmalentoon päin mäntyä tai koivua, jollaisia kasvaa enimmäkseen taajamien teiden varsilla.

    Äänestä

  • Auto- Antero

    älykäs kirjoitti:

    Jos otetaan vertailukohdaksi alkoholipolitiikka, niin nähdään, ettei ilman holhousta kansa pysy ensinkään kohtuuden rajoissa.

    Jos ne ovat suuremmat niin keskivertosuomalainen ajaa sen, minkä rajoitukset antavat myöten. Ruotsissa ja Suomessa on lisäksi se ero, että ruotsalaiset tykkäävät perästä ja suomalaiset haluavat olla edessä.

    Äänestä

  • älykäs kirjoitti:

    Nyt en oikein ymmärrä logiikkaasi. Ketju käsittelee sitä, että pitäisikö nopeusrajoituksia nostaa. Sinä kommentoit:
    "Ilman valvontaa liikenne olisi vielä pahempaa kuin venäläinen ruletti, eli viimeistään silloin itse alkaisin kulkemaan metsiä pitkin taipaleita."

    Mistä teet johtopäätöksen, että nopeusrajoitusten nosto poistaisi valvonnan? Minusta kun näyttääpi siltä, että ainakin osa nopeusrajoitusten noston kannalla olevista kannattaa myös valvonnan lisäämistä. Erona nykyiseen valvontaan olisi kuitenkin se, ettei kytättäisi pelkkää ylinopeutta, vaan valvottaisiin liikennekäyttäytymistä laajemmin. Eli tarkkailtaisiin turvavälejä, ohituskäyttäytymistä jne.

    Kerropa se, miksi korkeammat rajoitukset poistaisivat valvonnan.

    "Suomessa sää-ja keliolosuhteet ovat huonot niin monta kertaa, ettei ylintä nopeutta voi millään ajaa vaarantamatta omaa-ja muiden turvallisuutta."

    Äläpäs nyt höpäjä. Silloin, kun sää on hyvä, ei leveälle maantielle 100 km/h ole mitenkään liikaa. Sitten kun keli huononee, tiputan vauhtia. Viime kesä oli poikkeus, mutta yleensä Suomen kesässä riittää kuivia päiviä ajettavaksi asti. Joillekin leveäkaistateille hiljaisena aikana jopa 120 km/h voisi olla sopiva nopeus, mutta aivan niin korkeita rajoituksia minäkään en kannata muualle kuin moottoriteille.

    Äänestä

  • rajoitukset kirjoitti:

    Jos ne ovat suuremmat niin keskivertosuomalainen ajaa sen, minkä rajoitukset antavat myöten. Ruotsissa ja Suomessa on lisäksi se ero, että ruotsalaiset tykkäävät perästä ja suomalaiset haluavat olla edessä.

    Aluksi varmaan joo, mutta en usko, etä niin kävisi pitkällä tähtäimellä. Nostihan ne Tanskassakin rajoituksia, mutta nopeudet eivät nousseet yhtä paljon. Uskoisin, että muutaman vuoden jälkeen alkaisi järki voittaa. Toki siinä varmaan jokunen ylimääräinen turha onnettomuus voisi tulla, mutta pidemmällä tähtäimellä uskoisin ajokäytöksen muutokseen.

    Äänestä

  • älykäs kirjoitti:

    Jos otetaan vertailukohdaksi alkoholipolitiikka, niin nähdään, ettei ilman holhousta kansa pysy ensinkään kohtuuden rajoissa.
    Kun viinan hintaa laskettiin, uskottiin suomalaisten juomatapojen muuttuvan sivistyneen eurooppalaiseksi. Mitästä tyhjää, juodaan itsensä vaikka hengiltä ja juominen aloitetan yhä nuorempana.
    Siis ilman holhousta ei tämä kansakunta pysy jaloillaan.
    Liikennepolitiikka on täysin sama juttu. Kansa haluaisi vapaan liikenteen ilman mitään holhousta tai valvontaa. Mitenkähän kävisi ?

    No siinä kävisi tismalleen samalla lailla kuin alkoholin käytönkin kanssa, että rajoituksilla ei ole mitään väliä.
    Jos liikenteessä ei olisi mitään valvontaa, vaan se tapahtuisi täysin omassa kontrollissa, niin uskotteko todella, että kaikki muuttuu paremmaksi?

    "Vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, hyväksi ei silti milloinkaan !"
    Näin sanoo lauluntekijäkin, eli mikään ei muutu hyväksi koskaan.
    Huonommaksikaan ei silti asioita ja liikennettä saa päästää menemään, elikkä meitä on valvottava jatkossakin ja mieluummin enemmän ja enemmän.

    Liikenne ei voi pelata kunnolla ilman valvontaa, on taivahan tosi.

    Ilman valvontaa liikenne olisi vielä pahempaa kuin venäläinen ruletti, eli viimeistään silloin itse alkaisin kulkemaan metsiä pitkin taipaleita.

    Minkähän ihmeen autuuden saisitte sillä nopeusrajoitusten nostolla ?

    Suomessa sää-ja keliolosuhteet ovat huonot niin monta kertaa, ettei ylintä nopeutta voi millään ajaa vaarantamatta omaa-ja muiden turvallisuutta.

    Nyt en siis puhu pilvipoutaisesta kesäkelistä, jolloin tien pinta on kuiva, jolloin voi ajaa sallittua nopeutta.

    Jo pelkkä runsas vesisade tuo lammikoita ja lätäköitä teille, jolloin jo nopeutta pitää taas pudottaa.
    Se, joka ei välitä mitään turvallisuudesta, ajaa tietysti aina samaa huippunopeutta kuin aina ennenkin ja kiroaa toiset, jotka ajavat hitaammin.

    Sitten kun sattuu ja tänäänkin sattui ja eilen sattui, ihmetellää ja kummastellaan hidastetöyssyjä ja tien pikku heittoa, joka aikaansai vauhtiveikon auton ilmalentoon päin mäntyä tai koivua, jollaisia kasvaa enimmäkseen taajamien teiden varsilla.

    >>Sitten kun sattuu ja tänäänkin sattui ja eilen sattui, ihmetellää ja kummastellaan hidastetöyssyjä ja tien pikku heittoa, joka aikaansai vauhtiveikon auton ilmalentoon päin mäntyä tai koivua, jollaisia kasvaa enimmäkseen taajamien teiden varsilla.

    Äänestä

  • Äksviis kirjoitti:

    Aluksi varmaan joo, mutta en usko, etä niin kävisi pitkällä tähtäimellä. Nostihan ne Tanskassakin rajoituksia, mutta nopeudet eivät nousseet yhtä paljon. Uskoisin, että muutaman vuoden jälkeen alkaisi järki voittaa. Toki siinä varmaan jokunen ylimääräinen turha onnettomuus voisi tulla, mutta pidemmällä tähtäimellä uskoisin ajokäytöksen muutokseen.

    Jotta kaikki osoittaisivat hyväksyntänsä turhista uhreista, tarvittaisiin esimerkin vuoksi vaikka viisi vapaaehtoista uhria. Uhraamistavaksi arvotaan silpominen, murskaus yliajaen, puristus, poltto ja hukuttaminen.

    Äänestä

  • Nopeusrajoitukset on laskettu niin alas että hyvällä kelillä ihmiset suorastaan tuskastuu kun rajoitukset on mitoitettu huonon kelin mukaan. Tällä vain kansanedustajat todistavat ajattelevansa että muu kansa ei olisi muka kykenevä itsenäiseen ajatteluun ollenkaan.

    Äänestä

  • Äksviis kirjoitti:

    Aluksi varmaan joo, mutta en usko, etä niin kävisi pitkällä tähtäimellä. Nostihan ne Tanskassakin rajoituksia, mutta nopeudet eivät nousseet yhtä paljon. Uskoisin, että muutaman vuoden jälkeen alkaisi järki voittaa. Toki siinä varmaan jokunen ylimääräinen turha onnettomuus voisi tulla, mutta pidemmällä tähtäimellä uskoisin ajokäytöksen muutokseen.

    Että todellinen keskinopeus laski tanskassa uusien nopeusrajoitusten myötä parilla km:llä

    Äänestä

  • vapaaehtoisia kirjoitti:

    Jotta kaikki osoittaisivat hyväksyntänsä turhista uhreista, tarvittaisiin esimerkin vuoksi vaikka viisi vapaaehtoista uhria. Uhraamistavaksi arvotaan silpominen, murskaus yliajaen, puristus, poltto ja hukuttaminen.

    EIVÄT JOHDU NOPEUSRAJOITUKSISTA.

    Suurimmat syyt ovat alkoholi, välinpitämättömyys, huolimattomuus, kokemattomuus, oman ajotaidon yliarvioiminen yms. EI KOSKAAN NOPEUSRAJOITUS.

    Järki käteen.

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    >>Sitten kun sattuu ja tänäänkin sattui ja eilen sattui, ihmetellää ja kummastellaan hidastetöyssyjä ja tien pikku heittoa, joka aikaansai vauhtiveikon auton ilmalentoon päin mäntyä tai koivua, jollaisia kasvaa enimmäkseen taajamien teiden varsilla.

    Vai pitäisi nopeusrajoituksia nostaa.
    Jo nyt on nelostie Jyväskylän korkeudella talvella vaarallinen suurille nopeuksille.

    Silloin 1970 luvulla kuolleita oli tuhat vuodessa ja loukkaantuneita 20 000.
    Siinä ajassa ei ole mitään nostalgiaa koskien liikenneturvallisuutta.

    No tietysti, jos ei noudata rajoituksia, muta löysää mikä pelistä lähtee, käy niinkuin usein tuppa käymään, että auto lähtee käsistä.

    Miten muutenkaan sitä voidaan hillitä sitä nopeutta, kuin rajoituksin.

    Jos ihmiset osaisivat ajaa hillitysti, ei tarvittaisi mitään rajoituksia. Mutta kun rajoitukset poistuu, vauhti kasvaa huimasti.

    Vastustan siis nopeusrajoitusten nostoa, sillä tämä suomen kanssa on tällaista rupu sakkia, joka ei osaaa käyttäytyä viinan kanssa, eikä myöskään auton kanssa.
    Suomalainen autoilija on porsas, joka heittelee aina tupakinnatsat auton ikkunasta ulos, samoinkuin kaiken muunkin jätteen.

    Jos menisitte käymään singaporessa, ette näkisi moista käytöstä siellä missään.
    Singapore on sangen siisti maa, siellä ei heitellä roskia, natsoja eikä purkkajätöksiä kaduille.
    Myös liikenne vaikutta iisiltä valtavasta liikennemäärästä huolimatta.

    Joo, elä muistele sitä entistä aikaa. Ei se ollut sen parempaa, vaan pikemminkin huonompaa.
    Silloin sai ajaa kovempaa, muta vastaavasti raatoja tuli monin verroin enmmän.

    Äänestä

Elikkä paljon liian alhaiset.Kouvolan lähellä on tienpätkä n.16 km 80 km/h rajoituksella.Tämän tieosuuden voi kuka tahansa ajaa 100-140 km/h tinkimättä turvallisuudesta tippaakaan.Poliisitkin tämän tietää,ja on hyvä sakotuspaikka.Ylinopeussakko on valtion keräämä extra autovero eikä muuta.

Äänestä
  • Yksi idioottimaisin juttu on Parikkala-Savonlinna väli (n. 60km). Viime kesänä siinä oli lähes koko matkan 100km/h rajoitus, niin nyt tänä vuonna päättäjät sanoivatkin että koko matkalle jää voimaan 80km/h rajoitus!!

    Näin meitä kyykytetään.

    Äänestä

  • Tiehän onkin tosi hyvä sillä kohtaa ja voi posottaa kaasu pohjassa minkä ehtii, eikä oma turvallisuus kärsikkään. Oletkos ehtinyt vilkaista ympärillesi. Paikassa on onnettomuusalttiita risteyksiä, sekä asutusta.

    Äänestä

Ite oon sitä mieltä, että nopeuksia voitaisiin nostaa 20km/h pääteillä. Mutta suomalaisten ajotyylin tuntien, tiet pitäisi varustaa muuttuvilla rajotuksilla, jotta huonolla kelillä ihmiset eivät sakkojen pelossa ajaisi niin kovaa.

Äänestä

Aivot kestää ehkä äkkipysäyksen 80 km/h nopeudesta metrin matkalla, jonka jälkeen olisi kiva kyetä liikkumaan itse. Edessä pitää olla kokonpuristusvaraa riittävästi, sekä toivoa ettei nopeus muutu pysähdyksen jälkeen negatiiviseksi.

Moni selittää että hänellä on turvallinen vankka iso auto, voin ajaa sillä yhtä turvallisesti kuin ennen, vaikka ajonopeuteni onkin suurempi kuin muilla. Paskan marjat! Ns. turvallinen vankka iso auto on yleensä raskaampi kuin keskivertoauto, joten sillä pitäisi ajaa alhaisemmalla nopeudella kuin keskivertoautolla, jotta sen liike-energia ei olisi suurempi, kun lisäksi "muita nopeampi" ajotyyli lisää muihin kohdistuvaa riskiä.

Jos haluaa ottaa liikenteessä itseään huvittavia riskejä, olisi kohtuullista että minimoi mahdollisen syyttömän osapuolen vahingot. Jälkeenpäin ei välttämättä pelkkä katuminen ja raha riitä.

Äänestä
  • Milloin sinun tarvitsee normaaleissaoloissa suorittaa äkkijarrutus 80-0 km/h? Itse en ole joutunut tuollaiseen tilanteeseen koskaan viimeisen 15 vuoden aikana.

    Äänestä

  • köröttelijä kirjoitti:

    Milloin sinun tarvitsee normaaleissaoloissa suorittaa äkkijarrutus 80-0 km/h? Itse en ole joutunut tuollaiseen tilanteeseen koskaan viimeisen 15 vuoden aikana.

    Minun piti tehdä voimakas jarrutus n. 1½ vuotta sitten, kun meinasin ajaa hirveen. Asfaltti oli kuiva, joten ei tarvinnut edes lukita renkaita. 2-3 vuotta sitten piti jarruttaa ihan renkaat lukossa, kun kolmion takaa tuli rekka eteen. Minulla oli alamäki ja tie oli peilijäässä. Muutaman kymmenen metriä sai liu'uttaa autoa, ennen kuin varmistuin siitä, ettei tarvitse vetää penkkaan.

    Ei niitä äkkijarrutustarpeita usein ole, mutta silloin kun on, tarve on yleensä todellinen. Sattuuhan niitä tapauksia, että joku huru-ukko vetää kolmion takaa päätietä kulkevan eteen.

    Äänestä

  • Turvatyynytkin säästävät hengen vain 70:ssa ja alle nopeudessa törmättäessä kiinteään kohteeseen. Siksi esim. hirvivaara aluella suositellaan nopeuden alentamista tuoksi siihen aikaan, kun hirvet eniten liikkuvat. Nimittäin aamlla varhain ja iltahämärissä.

    Äänestä

  • myöskin kirjoitti:

    Turvatyynytkin säästävät hengen vain 70:ssa ja alle nopeudessa törmättäessä kiinteään kohteeseen. Siksi esim. hirvivaara aluella suositellaan nopeuden alentamista tuoksi siihen aikaan, kun hirvet eniten liikkuvat. Nimittäin aamlla varhain ja iltahämärissä.

    Missäs hirvet on kiinteästi asennettuja?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ällistynyt kirjoitti:

Kun täällä keskustellaan paljon liikenteen nopeuksista sekä siihen liittyen yli- ja alinopeuksista, niin minua on ryhtynyt ihmetyttämään eräs asia. Yleinen käsitys tuntuu olevan, että virkamies on viisaudessaan pystynyt määrittämään sen nopeuden, mitä tiellä voi ja tulee aina käyttää. Toisaalta virkamiehetkin esiintyvät julkisuudessa, ikään kuin heillä tämä taito olisi.

Muutoin en ymmärrä niitä käsityskantoja, että maantiellä on aina ajettava vähintään nopeusrajoitusmerkin osoittamaa nopeutta, oli tie liukas tai näkyvyys mikä tahansa, koska virkamies on tämän hyväksi havainnut ja liikennemerkillä osoittanut.

Tässä on omaksuttu vähän turhankin tarkasti hyvinvointi- ja sosiaalivaltion ideaali siitä, että valtiovalta ja sen edustajat takaavat aina, kaikkialla ja kaikille yleismääräysten mukaiset oikeudet ja mahdollisuudet. Oman järjen käyttö on aivan tarpeetonta ja jopa kiellettyä.

Sitten kun kolahtaa, alkaa syyttely siitä, ettei virkamies sittenkään ollut neuvomassa, että vallitsevissa ajo-oloissa olisi pitänyt käyttää alhaisempaa nopeutta tai ajaa muuten varovaisemmin. Omaehtoisesti ei osata pudottaa nopeutta tai esimerkiksi kasvattaa turvavälejä.

Olisikohan suomalaistenkin aika kasvaa aikuisiksi ja ryhtyä käyttäytymään liikenteessä sen mukaisesti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu