Opiskelijat työelämässä

Anonyymi

Mikä on kun Juvalla vanhat työntekijät eivät tue työssä opiskelijoita, jotka koulutuksen vuoksi ovat työharjoittelussa? Mikä ihmeen tauti näissä kääkissä ja harmaavarpusissa on, että puhutaan pahaa perhesuhteista, ihmisistä jne. Ikinä ei hyvää sanota, vaan aina yritetään kampittaa. Työpaikat on juorutoreja kun pitäis keskittyy olennaiseen. Työhön. Useampi joskus ollut nuori, opiskelija tai vaihtanut alaa. Oikein nautitaan jos toinen epäonnistuu tai sattuu jotain epämukavaa. Kun pitäisi kannustaa ja kunnioittaa toisia. Juvalla kaikki miltei toisensa tuntee. Mutta se ei oikeuta toisia halveksimaan ja ilkeilemään. Kunniaa ei saa loukata perättömillä puheilla. Tahtoo noita pikkupomoja olla jotka hääräävät suu vaahdossa ja sotkevat kaikki kuviot. Lakia rikotaan mennen tullen. Ei voi uskoa todeksi mitä kaikkea matkan varrella kuuluu. Järkyttäviä kohtaloita ja ihan vaan työpaikalla. Nämä paskan tärkeät mielellään hakeutuu kunnallisvaaliehdokkaaksi ja kehuvat omia taitojaan, kun kukaan muu ei muka osaa mtn. Ihan kuin Juvalla olisi isokin parlamentti, haha. Ei tartte olla ihmisen ko asunto-osakeyhtiön hallituksessa, niin on muuten tärkee pesti. Haha...että mä nauran. Mä oon hallituksen jäsen, wau. Kerran eräs hlö sanoi näin kun uusi asukas taloyhtiöön muutti. Sekin ensimmäinen kommentti uudelle asukkaalle, että tervetuloa täällä määrään mä. Näin se Juvalla menee. Paskantärkeilyä, mutta osaaminen nolla. Kehuminen kunniaan, pitäisi olla juvalaisten motto. Kun minä ja minä ja minä..sitä kyllä kuulee. Tai että kun se teki niin ja näin. Mehukkaita juttuja levitellään raitilla, joita en kyllä halua kuulla enkä jaa eteenpäin jos satun kuulemaan.

1

180

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jotkut esimiehet on ihan sieltä tännepäin. Syrjivät ja pelaavat omia pelejään ja suosikkeja on. Kuultua että on menossa melko iso kiusaamisvyyhti eräässä isossa työpaikassa. Liekö se et naisia suurin osa? Toivottavasti paha palkkansa saa. Melko naurettava ihminen ja todella törkeä tämä pääjehu. Kuinka kehtaa käyttäytyä huonosti ja kiusata.... kyllä se joskus kolahtaa omaan nilkkaan. Tehkää rikosilmoituksia työnantajaa ja esimiestä kohtaan jos isot pomot ei puutu. Ammattiliitto, työsuojelu, työterveyshuolto on tahoja joihin kannattaa ottaa yhteyttä sekä avi ehdottomasti. Säälittävää että tänä päivänä joku vielä kehtaa käyttäytyä noin. Syrjimistä, huutoa ja panettelua. Lehtiin vaan asiat esiin , saa esimiehet ja isot pomot huutia. Niin se varmaan tulee käymään. Ja se on ihan oikein. Esimies joka ei puutu olennaiseen vaan suosii perseennuolijoita ja ei puutu niihin jotka tekevät rikkeitä, on vastuuton. Huono esimies sanon minä. Suksikoon sinne mistä on tullut. Sitä saa mitä tilaa.....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1170
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1098
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      114
      1032
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      950
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      96
      920
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      755
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      721
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      666
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      649
    10. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      30
      620
    Aihe