Pekka Aittakummun tarina Kotimaa-lehdessä 2018

– Uskon löytäminen uudelleen oli mullistava kokemus. Tuli sellainen olo, että siitä olisi mukava kertoa muillekin.



Tytöllä oli punainen polkupyörä.

Pekka Aittakumpu oli aloittanut teologian opinnot avoimessa yliopistossa. Oli syksyinen lauantaiaamu, ja Pekka oli matkalla luennolle. Silloin joku ajoi ohi punaisella pyörällä, pysähtyi vähän matkan päähän risteykseen ja katseli ympärilleen.

– Kun tulin paikalle, hän kysyi tietä yliopistolle.

Hän oli Tiina.

Pekka ja Tiina alkoivat jutella ja totesivat, että olivat menossa samalle luennolle.

Kymmenen vuotta myöhemmin parilla on kuusi lasta. Vanhin on kahdeksanvuotias, nuorin vuoden ikäinen ”pallero”, kuten Pekka Aittakumpu sanoo.

Hän toteaa, että isyys on hänelle yksi elämän suurimmista asioista.

– Haluan olla läsnä oleva isä. Aina kun lapsi kysyy, että saanko tulla syliin, pyrin ottamaan hänet syliin. Ja silloinkin, kun lapsi ei pyydä.

Filosofian sijaan löysin totuuden Jumalan sanasta ja ennen kaikkea Jeesuksesta.

Usko ja rakkaus teksteihin yhdistyivät Päivämiehessä.

Ensimmäiset lehtijuttunsa Pekka Aittakumpu kirjoitti harjoittelijana Keskustan Suomenmaa-lehdessä. Kymmenen viime vuotta hän työskenteli Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksessä: kesätoimittajana, toimittajana ja toimitussihteerinä, lopuksi vt. päätoimittajana ja viestintäyksikön esimiehenä.

Aittakummun mukaan aika Päivämiehessä oli antoisaa ja vaativaa. Hengellisiä asioita piti sanoittaa niin, että lehti ruokkisi lukijan uskonelämää. Samalla lehtityön aikataulut olivat kireitä ja päätöksiä piti tehdä nopeasti.

Nyt on uuden aika. Aittakumpu on aloittanut seurakuntapappina Haukiputaalla. Kutsumus seurakuntatyöhön on ollut vahva. Siksihän hän lähti opiskelemaan teologiaa, kertoakseen uskosta ihmisille.

– Seurakunnassa saa olla mukana ihmisten iloissa ja suruissa. Koen sen tosi merkityksellisenä ja arvokkaana.

Oulun seudulla vanhoillislestadiolaisilla papeilla riittää paljon töitä. Monet vanhoillislestadiolaiset pyytävät tilaisuuksiinsa oman liikkeen pappia, jos se vain on mahdollista.

Aittakumpu toivoo hänen työotteessaan seurakunnassa näkyvän, että hän on katsellut asioita ulkopuolelta.

– Toivottavasti se on auttanut minua ymmärtämään ihmisten erilaisia vakaumuksia ja ajattelutapoja.

Omassa elämässäni olen kokenut, että yhteiskunta tukee heikommassa asemassa olevaa mutta kannustaa yrittämään itse.

Ihottumaa, päänsärkyä ja hengenahdistusta. Haisevia vaatteita ja kodin tunkkaisuudesta kommentoivia tuttavia.
--- jatkuu ---

Anonyymi kirjoitti:

– Uskon löytäminen uudelleen oli mullistava kokemus. Tuli sellainen olo, että siitä olisi mukava kertoa muillekin.



Tytöllä oli punainen polkupyörä.

Pekka Aittakumpu oli aloittanut teologian opinnot avoimessa yliopistossa. Oli syksyinen lauantaiaamu, ja Pekka oli matkalla luennolle. Silloin joku ajoi ohi punaisella pyörällä, pysähtyi vähän matkan päähän risteykseen ja katseli ympärilleen.

– Kun tulin paikalle, hän kysyi tietä yliopistolle.

Hän oli Tiina.

Pekka ja Tiina alkoivat jutella ja totesivat, että olivat menossa samalle luennolle.

Kymmenen vuotta myöhemmin parilla on kuusi lasta. Vanhin on kahdeksanvuotias, nuorin vuoden ikäinen ”pallero”, kuten Pekka Aittakumpu sanoo.

Hän toteaa, että isyys on hänelle yksi elämän suurimmista asioista.

– Haluan olla läsnä oleva isä. Aina kun lapsi kysyy, että saanko tulla syliin, pyrin ottamaan hänet syliin. Ja silloinkin, kun lapsi ei pyydä.

Filosofian sijaan löysin totuuden Jumalan sanasta ja ennen kaikkea Jeesuksesta.

Usko ja rakkaus teksteihin yhdistyivät Päivämiehessä.

Ensimmäiset lehtijuttunsa Pekka Aittakumpu kirjoitti harjoittelijana Keskustan Suomenmaa-lehdessä. Kymmenen viime vuotta hän työskenteli Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksessä: kesätoimittajana, toimittajana ja toimitussihteerinä, lopuksi vt. päätoimittajana ja viestintäyksikön esimiehenä.

Aittakummun mukaan aika Päivämiehessä oli antoisaa ja vaativaa. Hengellisiä asioita piti sanoittaa niin, että lehti ruokkisi lukijan uskonelämää. Samalla lehtityön aikataulut olivat kireitä ja päätöksiä piti tehdä nopeasti.

Nyt on uuden aika. Aittakumpu on aloittanut seurakuntapappina Haukiputaalla. Kutsumus seurakuntatyöhön on ollut vahva. Siksihän hän lähti opiskelemaan teologiaa, kertoakseen uskosta ihmisille.

– Seurakunnassa saa olla mukana ihmisten iloissa ja suruissa. Koen sen tosi merkityksellisenä ja arvokkaana.

Oulun seudulla vanhoillislestadiolaisilla papeilla riittää paljon töitä. Monet vanhoillislestadiolaiset pyytävät tilaisuuksiinsa oman liikkeen pappia, jos se vain on mahdollista.

Aittakumpu toivoo hänen työotteessaan seurakunnassa näkyvän, että hän on katsellut asioita ulkopuolelta.

– Toivottavasti se on auttanut minua ymmärtämään ihmisten erilaisia vakaumuksia ja ajattelutapoja.

Omassa elämässäni olen kokenut, että yhteiskunta tukee heikommassa asemassa olevaa mutta kannustaa yrittämään itse.

Ihottumaa, päänsärkyä ja hengenahdistusta. Haisevia vaatteita ja kodin tunkkaisuudesta kommentoivia tuttavia.
--- jatkuu ---

Lue lisää

Joitakin vuosia sitten Aittakummun perhe osti Oulun Kiimingistä 1970-luvulla rakennetun omakotitalon. Talon rakenteista paljastui tavallinen tarina. Homekoira merkkasi paikat.

Talo pystyttiin korjaamaan, mutta Pekka Aittakummun päässä alkoi muhia. Hän ymmärsi, kuinka paljon kiistoja sisäilmaongelmiin liittyy. Rakentaminen ja kiinteistöjen kunnossapito on puutteellista. Se johtuu kiireestä, rahasta ja tietämättömyydestä.

Aittakumpu halusi kirjoittaa romaanin. Se oli ollut hänen haaveensa siitä saakka, kun hän nuorena tutustui Paasilinnaan. Hometalot olisivat aihe, johon voisi vaikuttaa kaunokirjallisuudella.

Iltaisin, kun lapset nukkuivat, Aittakumpu kirjoitti. Käsikirjoitus lähti kaikille kustantamoille, jotka tulivat Aittakummun mieleen. Pekka Aittakummun esikoisteos Home Sweet Home ilmestyi viime vuoden keväällä Arktisen Banaanin kustantamana.

Aittakumpu on halunnut vaikuttaa yhteiskuntaan muutenkin kuin kaunokirjallisin keinoin. Keskustan kuntapoliitikkona hän haluaa edistää lapsiin, nuoriin ja kouluun liittyviä kysymyksiä. 1980-luvun lapsena Aittakumpu kokee eläneensä yhteiskunnassa, jossa kaikista pidettiin huolta.

– Omassa elämässäni olen kokenut, että yhteiskunta tukee heikommassa asemassa olevaa mutta kannustaa yrittämään itse.

Aittakummun mieleen on jäänyt erityisesti eräs yläkoulun opettaja, joka rohkaisi eteenpäin myös häntä, vaativaa oppilasta.



Muutokset ja moniäänisyys eivät ole asioita, josta Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys tunnetaan. Päivämiehen päätoimittajana Pekka Aittakumpu on tasapainoillut sananvapauden ja SRK:n virallisen kannan välillä.

Aittakumpu on toivonut, että tässä haastattelussa ei puhuta kirkkopolitiikkaa. Myös liikettä koskevat kysymykset saavat hänet pitämään pitkiä taukoja.

Kotimaa haastatteli Pekka Aittakumpua uutisjuttua varten syksyllä 2016. Päätoimittaja oli tuolloin poistanut Päivämiehen verkkosivuilta ehkäisyä pohtineen blogikirjoituksen. Hänen mukaansa nimimerkillä julkaistu kirjoitus jätti tulkinnanvaraa siitä, mikä on SRK:n kanta ehkäisyyn.

Aittakumpu toteaa nyt, että Päivämiehessä asioita tarkastellaan Raamatun pohjalta.

– Kipeitäkin asioita pyritään käsittelemään, mutta ajattelen, että ihmiset tarvitsevat nykyään Raamatusta nousevaa toivon näköalaa.

--- jatkuu ---

Anonyymi kirjoitti:

Joitakin vuosia sitten Aittakummun perhe osti Oulun Kiimingistä 1970-luvulla rakennetun omakotitalon. Talon rakenteista paljastui tavallinen tarina. Homekoira merkkasi paikat.

Talo pystyttiin korjaamaan, mutta Pekka Aittakummun päässä alkoi muhia. Hän ymmärsi, kuinka paljon kiistoja sisäilmaongelmiin liittyy. Rakentaminen ja kiinteistöjen kunnossapito on puutteellista. Se johtuu kiireestä, rahasta ja tietämättömyydestä.

Aittakumpu halusi kirjoittaa romaanin. Se oli ollut hänen haaveensa siitä saakka, kun hän nuorena tutustui Paasilinnaan. Hometalot olisivat aihe, johon voisi vaikuttaa kaunokirjallisuudella.

Iltaisin, kun lapset nukkuivat, Aittakumpu kirjoitti. Käsikirjoitus lähti kaikille kustantamoille, jotka tulivat Aittakummun mieleen. Pekka Aittakummun esikoisteos Home Sweet Home ilmestyi viime vuoden keväällä Arktisen Banaanin kustantamana.

Aittakumpu on halunnut vaikuttaa yhteiskuntaan muutenkin kuin kaunokirjallisin keinoin. Keskustan kuntapoliitikkona hän haluaa edistää lapsiin, nuoriin ja kouluun liittyviä kysymyksiä. 1980-luvun lapsena Aittakumpu kokee eläneensä yhteiskunnassa, jossa kaikista pidettiin huolta.

– Omassa elämässäni olen kokenut, että yhteiskunta tukee heikommassa asemassa olevaa mutta kannustaa yrittämään itse.

Aittakummun mieleen on jäänyt erityisesti eräs yläkoulun opettaja, joka rohkaisi eteenpäin myös häntä, vaativaa oppilasta.



Muutokset ja moniäänisyys eivät ole asioita, josta Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys tunnetaan. Päivämiehen päätoimittajana Pekka Aittakumpu on tasapainoillut sananvapauden ja SRK:n virallisen kannan välillä.

Aittakumpu on toivonut, että tässä haastattelussa ei puhuta kirkkopolitiikkaa. Myös liikettä koskevat kysymykset saavat hänet pitämään pitkiä taukoja.

Kotimaa haastatteli Pekka Aittakumpua uutisjuttua varten syksyllä 2016. Päätoimittaja oli tuolloin poistanut Päivämiehen verkkosivuilta ehkäisyä pohtineen blogikirjoituksen. Hänen mukaansa nimimerkillä julkaistu kirjoitus jätti tulkinnanvaraa siitä, mikä on SRK:n kanta ehkäisyyn.

Aittakumpu toteaa nyt, että Päivämiehessä asioita tarkastellaan Raamatun pohjalta.

– Kipeitäkin asioita pyritään käsittelemään, mutta ajattelen, että ihmiset tarvitsevat nykyään Raamatusta nousevaa toivon näköalaa.

--- jatkuu ---

Lue lisää

Voiko maailmaa sitten muuttaa vanhoillislestadiolaisuudessa? Saako liikkeen sisällä sanoa, mitä mieltä on? Aittakummun mukaan Päivämieheen tulee palautetta ihmisiltä, jotka ovat asioista eri mieltä kuin SRK.

Julkaistaanko näitä palautteita?

– No, niitä peilataan siihen toiminta-ajatukseen, että onko teksti mielestämme raamatullinen.

Mikä omassa liikkeessäsi on rakkainta, entä raskainta?

– Syntien anteeksiantamus on rakkainta. Raskaaksi en koe oikeastaan mitään. Uskominen on mielestäni kevyttä ja vapaata. Jos jokin on raskasta, se on itsessä asuva syntisyys.

Miten vanhoillislestadiolainen synninpäästö sitten tuntuu erilaiselta kuin se synninpäästö, jonka pappi julistaa luterilaisessa messussa joka sunnuntai?

Siihen Pekka Aittakumpu ei halua sanoa mitään.

On elämäni isoin asia, että sain uskon lahjan takaisin.

Sen sijaan Pekka Aittakumpu haluaa puhua siitä, mitä usko hänelle nyt merkitsee. Sitä, että hänen elämällään on pohja ja hänellä on rauhallinen olo.

Aittakummulle usko antaa iankaikkisen elämän toivon.

– Ajallinen elämä on pohjimmiltaan aika lyhyt. Jeesus opetti, että älkää kootko aarteita maan päälle. Uskon pitäisi säilyä tärkeimpänä asiana.

Aittakumpu sanoo, että etsiessään totuutta filosofiasta hän yritti selittää kaiken järjellä. Nyt hän ajattelee, ettei se ole mahdollista.

– On elämäni isoin asia, että sain uskon lahjan takaisin. Sain sen kokemuksen, että vaikka kaikkea ei ymmärrä, kaikella on tarkoituksensa.

Pekka Aittakumpu on nyt kansanedustajana.

Eipä ollut yllätys, nyt vl-liike menee kohti äärioikeistoa.

Anonyymi kirjoitti:

Eipä ollut yllätys, nyt vl-liike menee kohti äärioikeistoa.

Faktantarkistus: PS ei ole äärioikeistoa.

Pekka teki oikean liikun kun lähti kepun vihervasemmistolaisesta puljusta ja pääsi Perussuomalaisiin. Onnittelen hyvästä valinnasta!

Päinvastoin. Mitäpä jos hän kuuntelikin äänestäjiensä huolia, murheita ja mielipiteitä ja teki sitten tämän rohkean päätöksen sydäntään ja omatuntoaan kuunnellen?

kasvukertomus.