Päivi ja Anri.

Anonyymi

Eikös Päivi ja Anri ymmärrä, että nyt lähtee valtuustot ja hallitukset uudestaan nollalinjalta, ettei teidän PESTIT MITÄÄN KESTOPESTEJÄ OLE , myös teidän pestinne on nollattu.
Naurettavaa, että kauhea tuuletus mediassa, kun emme nyt olekkaan lähdössä ehdokkaaksi, annatte ymmärtää, että olette korvaamattomia ja on kauhea vahinko, kun ette lähde on jälleen aika , jolloinka on uudet vaalit teillä ei ole mitään etuoikeutta mihinkään ja olette samoissa lähtökuopissa kuten kaikki muutkin, siis teidän pestinne on loppunut.

49

610

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juuri näin. "Soitelleen lähdettiin sotaan 4 vuotta sitten", ei kyläkoulun kannattajat sai siirtyä. Nyt on jälleen aika uusille 4 vuodeksi, sitten katsotaan tilanne uudestaan

    • Anonyymi

      Ei hätää! Kaupunginallituksen puheenjohtajan paikka ylen gallupin mukaan menossa Ilkalle todennäköisesti.

    • Anonyymi

      Nolo oli Anrin ja Päivin vuodatus lehdessä. Olemme saaneet lukea ja kuullakin, miten heidän oma käyttäytymisensä ei ole ollut sitä parasta mahdollista. vai onko niin, että suljetuissa kokouksissa ja omassa ryhmässä saa alistaa ja pakottaa mielin määrin? Ja miten se Päivin itselleen myöntämä jättikorvaus siitä että ei tehnyt mitään? Onhan se järkyttävä asia, jos omaa valtaa ja käyttää sitä oman edun tavoitteluun. Suurin murhe taitaakin olla kun yksi persuvaltuutettu on paljastanut nämä teot kaikelle kansalle.

      • Anonyymi

        Eikö ollutkin? Mutta ei lähellekään niin nolo kuin pikkupuolueiden käytös.

      • Anonyymi

        Mikä teot . Revon muisti on niin huono. Ja värittynyt. Nythän sinä voit varmistaa sen rollin ja tietojen tuojan , jota olet kehunut . Etkö huoli häntä joukkoihisi. Taitaa mennä tietotoimisto

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä teot . Revon muisti on niin huono. Ja värittynyt. Nythän sinä voit varmistaa sen rollin ja tietojen tuojan , jota olet kehunut . Etkö huoli häntä joukkoihisi. Taitaa mennä tietotoimisto

        ettei vain repo nuolasisi ennekuin...
        ei nuista koulukiusaamisista tykätä

    • Anonyymi

      Kyllä ANRI ja PÄIVI ymmärtää. Ymmärrätkö sinä Ilkka. Ketkä pääsevät valtuuston ja ketkä ei.

      • Anonyymi

        Ei persut uskalla vastuupaikkoja ottaa. Ketä sitten voisi arvostella ja äänestää vastaan.

    • Anonyymi

      Toivottavasti ei Repo ole kumpikaan puheenjohtaja . Olisiko kauhujen kabinetti

      • Anonyymi

        Onneksi ei ole pelkoa, että Repo valittaisiin puheenjohtajaksi. Fakta on näin!

    • Anonyymi

      Näkyy teillä pelko olevan :) Se on tervettä teille että osaatte oikeita asioita pelätä. Kyllä äiti nukuttaa teidät illalla. Ei tartte unia pelon takia menettää.

      • Anonyymi

        ilikka on munannu ihtesä suunsoitollaan.

    • Anonyymi

      Minä ainakin äänestän perus suomalaisia, ainoa oikeudenmukainen puolue.

      • Anonyymi

        Sellainen puolue, jossa jäsenet ei istu eturyhmissä ja yritysten hallituksissa. Ei tule eturistiriitoja eikä lehmänkauppoja, eikä tule hyvävelijärjestelmää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellainen puolue, jossa jäsenet ei istu eturyhmissä ja yritysten hallituksissa. Ei tule eturistiriitoja eikä lehmänkauppoja, eikä tule hyvävelijärjestelmää.

        Kun katsoin ehdokkaita, niin en kyllä yhtään ihmettele mikseivät eturyhmissä sekä yrityksien hallituksissa istukaan........

    • Anonyymi

      Kyllä Ollilan ja Kolehmaisen TULEE EHDOTTOMASTI lähteä kuntavaali ehdokkaaksi.
      Se mistä teitä arvostellaan--kääntäkää se voimavaraksi. Teissä on voimavaroja olla vaativassa työssänne. Lisäksi olette persoonina vahvoja naisia. TE TULETTE PÄRJÄÄMÄÄN. ÄLKÄÄ LUOVUTTAKO SELLAISILLE JOTKA EI SITÄ ANSAITSE.
      tv.mökin akka

    • Anonyymi

      Takinkääntäjiä ja vaalilupausten pettäjiä ei tarvita. Kolehmainen ja Ollila molemmat näitä. Lehtolan Jaakon valehtelua ja lupaustensa pettämistä ei pitäisi edes mainita. Niin syvältä on sen tyypin juonittelu. Mutta mainitaan kuitenkin, jotta totuus ei pääsisi unohtumaan.

      • Anonyymi

        mutta kun ei edes oma puolue ollut Päivin ja Anrin ta
        kana... vaikea siinä on isotella, kun auktoriteetti ei riitä..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta kun ei edes oma puolue ollut Päivin ja Anrin ta
        kana... vaikea siinä on isotella, kun auktoriteetti ei riitä..

        no nyt on oman puolueen akkojen itkettäjillä SE näytön paikka että miten ne asiat sillai miehekkäästi iliman polliittista aisuruutta oikein hoijellaan..
        mihin liennee ne vesiratki kaonneet,eijoo näkyvää aikaansaannosta silläkkää sarallla ei sintin sinttiä ees torimyynnissä..

        tainnu nekin mennä toisenmoisiin pyyvyksiin ja verrkoihin missä haisoo se maksullinen silli vai onkos Etelälahen mies vääräsä??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tainnu nekin mennä toisenmoisiin pyyvyksiin ja verrkoihin missä haisoo se maksullinen silli vai onkos Etelälahen mies vääräsä??

        juuripa noin.

    • Anonyymi

      Täälä on nouus kepu kepua vastaan. On teillä lihava riita oman porukan sisällä. Miten tuollaisia voi valita kunnan asioista päättämään!

    • Anonyymi

      Perussuomalaiset on ehdottomasti paras ja luotettavin puolue, aion äänestää heitä !

      • Anonyymi

        Lueppa persu Sampo Terhon kirja niin totuus on toisenlainen!

    • Anonyymi

      Sairasta touhua tuo persupolitiikka. Hirvittää.

    • Anonyymi

      Tekisivät omaa vaalityötä . Eivätkä koko ajan kouhkaisi Keskustan ja Keskustalaisten temisistä.

    • Anonyymi

      Kyllä Päivin ja Anrin kannattaa todellakin jättäytyä politiikasta pois ryöttivät ihtensä niin pahasti että ei ole luottamusta enää

    • Anonyymi

      Myös Päivi ja Anri ovat edelleen hyviä ehdokkaita ja vieläpä kokemuksesta karastuneita!

    • Anonyymi

      Ihan turhia turhakkeita, ei heihin ole mitään luottamista

    • Anonyymi

      Kannattaisiko miettiä kannattako sellaisten lähteä ehdokkaaksi, jotka eivät saa pidettyä omaa porukkaa koossa. Samoin kun nämä loikkarit,

    • Anonyymi

      Juuri näin. Ja vaaliteemana annetut "lupaukset" tai ainakin linjat pitäisi pystyä pitämään. Kummasti ne neljän vuoden aikana muuttuneet.

      • Anonyymi

        ppp

    • Anonyymi

      Tämä kannattaa muistaa:
      Keskustan ehdokaslistalta löytyy jokaiselle useita sopivia ehdokkaita.
      Nimet ja kuvat tulevat sanomalehteen hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestystä.
      Ei siis syytä huoleen!

      • Anonyymi

        Saataisiin sellaiset puheenjohtajat joihin on luottoa eikä hajaannuttaisi. Miettiköön kukin miksi omaan personaan ei ole luottoa..pitäisikö korjata käyttäytymistä yleensäkin. Hyviä tekoja.

        päivissä on vielä naulaa jäljellä, oli lehessä hyvä kirjoitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        päivissä on vielä naulaa jäljellä, oli lehessä hyvä kirjoitus.

        Kieroja on Päivin naulat. Ei kelpaa enää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        päivissä on vielä naulaa jäljellä, oli lehessä hyvä kirjoitus.

        Jep

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep

        Noup.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saataisiin sellaiset puheenjohtajat joihin on luottoa eikä hajaannuttaisi. Miettiköön kukin miksi omaan personaan ei ole luottoa..pitäisikö korjata käyttäytymistä yleensäkin. Hyviä tekoja.

        Juuri näin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kieroja on Päivin naulat. Ei kelpaa enää.

        Eikö kierot "naulat" ennenkin kelvaneet. Katsokaa jokainen peiliin ja miettikää onko varaa arvostella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saataisiin sellaiset puheenjohtajat joihin on luottoa eikä hajaannuttaisi. Miettiköön kukin miksi omaan personaan ei ole luottoa..pitäisikö korjata käyttäytymistä yleensäkin. Hyviä tekoja.

        Juurikin näin. Luottoa ja hyviä tekoja pitäisi olla. Miksihän sitä on puuttunut. Jokainen voi miettiä sitä ja tekojaan.

    • Anonyymi

      No se vain on niin, että harva vapaaehtoisesti haluaa olla haukuttavana.
      Mitä tärkeämmällä pallilla istut, niin sitä isommin on koirat haukkuneet.

      Ihmettelenkin, että eivät ole tytöttelyistä ja muista tehneet ilmoitusta. Ilmoitusta työsuojeluviranomaisille tai vastaaville. Taitavat kuitenkin olla sen verran rauhallisia, että jättävät sinällään ilmiselvät asiat omaan arvoonsa.

      Harmi. Harmi, että virkamiehistö ja edustajat ovat joutuneet tuollaisen ala-arvoisen käsittelyn kohteeksi.

      • Anonyymi

        Haapavesilehdessä ollut Pendelöinti kirjoitus tuulimyllyineen on kuin sen Ojakyläläisen itseoppineen professori A.n joka toistuvaisesti" palkattiin" Olulun yliopistoon pitämään fuksiluento parapsykologiasta..

        Luento oli toki lennokas ja täynnä asian vierestä olevaa harhaoppia mutta vasta luennon puolivälissä muistettiin mainita ettei tältä luennolta tarvitse tehdä muistiinpanoja.

        Pendelöinti ja kiinteistökauppojen tyssääminen Haapavedellä on seurausta nimenomaan tästä pitkäkestoisesta akkain kiusaamisesta .
        Avataan kulisseja hieman...

        Kun naisille on Haapavedellä tarjolla vain ja ainoastaan siis tytöttelyä ja ilkeämielistä huhukampanjointia elämisistä ja olemisista puoluekannasta riippumatta.
        Vankkumaton viesti on yhä että nainen on kaikella tavalla miehensä alamainen mieshän on toki aina ollut se perheen pää ja elättäjä.

        Mies on myös se suuri ajattelija jonka myötä miestä on toteltava kaikessa.

        Tytöttelijöiden oman katsannon mukaanhan akkain oma paikka löytyy toki "helepolla sieltä hellan ja nyrkin välistä" .
        Naisen ainoa tehtävä on pysytellä siellä kotipiirissä pitäämies tyytyväisenä ja olla toki tiinneenä niin usein kun mahdollista.
        Akkain mielipiteet ovat toki niin tyhjanaikuisia että kaikissa suurissa linjauksissa vain mies ossaa ja tieää asiat paremmin eikä niitä koulujakaan ole edes lasten hyvä käydä liikaa kun sieltä voi nousta niitä haitallisia ajatuksia miestä haastamaan..
        Siksi opn myös tärkeää että ne opettajat valitaan huolella ettei koulutus vahingossakaan olisi liian korkealentoisella tasolla vaan pysyisi paikkakunnan tarpeisiin sopeutettuna.

        Internet on suuri ja vaarallinen saatana joten joutaa sen tuloa joka tölliin ja kaikkien saataville vastustaa saarnaahan se haitallista harhaoppia ja näyttää jopa perisyntistä pornoa...

        Tämä on totuus paikkakunnan päättäjien kynsin hampain ylläpitämästä yleisestä ilmapiiristä .
        Mutta jos olet vahingossa saanut liian koulutetun tai hyvän näköisen vaimon ja erehtynyt perustamaan perheen Haapavedelle niin auta armias mitä pilkkaa ja selän takana kampitusta harrastetaankaan kohdentuen koko perheeseen alkaen aktiivisesta koulukiusaamisesta joten tuo pendelöintilehtikirjoitus on todellista huuhaata..
        Toki tuo tarjous pendelöijille halvalla myytävistä poismuuttaneiden asunnoista joutuu kyllä todella omituiseen valoon..herää vain kysymys siitä että ken saa sen hallinnointi ja välityspalkkion??

        Kyllä. Haapaveden pendelöintikeskusta on saanut perinnekeskustalaisenkin etsimään uusia vaihtoehtoja äänestyskopissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Haapaveden pendelöintikeskusta on saanut perinnekeskustalaisenkin etsimään uusia vaihtoehtoja äänestyskopissa.

        nii haistavat rahan ja Raahen voutilta ovat jo kyselleet niitä ulosmitattuja taloja kolomasosahinnalla..
        kukkaan ei niistä kuulemma tuu maksaan enempää ..
        miten tulevalla vaalikauvella lienee hinta nuijen voimalan vierestä pakkolunastettavien maijen..????
        lunastus sopimus on jo persujen kanssa tehty näin kiertää huhu

      • Anonyymi

        Tai toivotaan ettei mitään kaivella...

    • Anonyymi

      Oli kyllä Päiviltä tosi surkea veto Haapavesi lehdessä tuulimyllyistä. Sellainen kirjoitus ettei ollenkaan ole tilenteen tasalla ja ajassa missä mennään ja mitä tuulimyllyt tuovat tullessaan ainoastaan rahan käyttö oli asiana ei tajunnut kilometrietäisyyksistäkään mitään .

      • Anonyymi

        Nyt kyllä valehtelet lämpimäkses...
        Päivillä on kyllä suora pääsy tietoihin miten nuo tuulimyllyt vaikuttavat paikkakunnan talouteen veroeuroina ja työllistäjinä.

        Suojaetäisyyteen vaikutta myös tuulimyllyjen perustustapa, mutta kosta tämä tieto ei ole kepupersujen tietovuotajalla eikä räyhäpersuilla hallussa niin ei sitä täälläkään ilimaneestä jaella.

        Päivi ei tiettävästi myöskään kannata tuulimyllyjen suoja-alueiden pakkolunastamisia "änkyrävastustajilta" välitys ja konsulttipalkkioita keräillen että suojamaiden vuokratuotot saadaan siirrettyä niihin oikeisiin taskuihin????

        Ei se Päivi tässä ole "Rahikaisena asialla" tekemässä sen seitsenän sortin vaihtokauppoja ja vaatimassa välityksiä ....

        Montako myllyä on tulossa Päivin perheen maille?

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      252
      2374
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1794
    3. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      168
      1505
    4. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      328
      1493
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1045
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      82
      907
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      785
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      176
      770
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      203
      712
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      710
    Aihe