Nyt riittää, toheloministerit!

Anonyymi

Työnantajana en ole tähän päivään mennessä nähnyt Marinin hallitukselta ainoatakaan toimenpidettä jolla olisi vähintäkään merkitystä työntekijöiden palkkaamisen helpottamisessa.

Kaikki on pelkkää hölinää ja näyttää riittävän että asiat esitetään ikäänkuin jotakin olisi tehty vaikka todellisuudessa ei ole tehty yhtään mitään. Eläkeputken katkaisulla ei ole mitään työllistäväää vaikutusta, se tiedetään jo etukäteen, maalaisjärki sen sanoo ja niin sanovat asiantuntijatkin. Mutta demarit väkisin haluavat asian näyttävän joltakin muulta. Ennen sellaista kutsuttiin aivan omalla nimellään.

Tilanne on aivan sama koronan hoidossa. Koko ajan selitetään että pian tulee rokotetta ja nyt on saatu jo 10 000 rokotetta maahan jne. Jos rehellisiä ollaan niin niillä 10 000 rokotteella saadaan aikaan 5000 potilaan rokotus. Suomessa on kuitenkin 5 500 000 asukasta jotka kaikki on rokotettava. Tällä vauhdilla rokottaminen kestää 50 vuotta.

Jos haluttaisiin maan taloutta kohentaa, niin silloin pitäisi korona nujertaa rajusti neljässä viikossa. Maahantuloon pakollinen 14 päivän karanteeni ja maskipakko julkisissa tiloissa ja etäisyyspakko kaksi metriä. Kuukaudessa saataisiin virus pois maasta. Tämä elvyttäisi maan taloutta tehokkaammin kuin mikään muu toimenpide.

Nyt sensijaan ollaan laittavinaan tiukempia rajoituksia ja kansalaiset ovat noudattavinaan niitä.

Koko ajan joudutaan kiristämään rajoituksia ja kansalaisten elämä käy yhä vaikeammaksi ja vaikeammaksi mutta virus senkun jyllää ja leviää räjähdysmäisesti kun systeemi on vääränlainen. Rajat ovat auki ja maahan virtaa estotta viruksia kantavia ihmisiä ja olutbaarit ovat edelleen auki. Ne lienevät kaikkein tehokkaimpia tartuntapaikkoja nykyisin.

Ministerit ovat täysiä toheloita.

16

73

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hmm...

      Matemaattisesti tuo 50 v. rokotusaika on hieman yliampuva. Käsittääkseni, aikuisten oikeasti, Suomessa on tällä hetkellä noin 150 000 rokotettua....siis kertaalleen rokotettua ihmistä. Jos tähän on mennyt 1,5 kk, ja tuo on tahti jatkossakin, niin 5 000 000 suomalaista on rokotettu (10 000 000 rokotetta siis tarvitaan) noin 8 vuoden aikana ( 100 000 rokotetta /kk).

      Mutta tokihan tähän on monenlaista matematiikkaa, Viisikon mielestä 6 miljardia on melkeen sama kuin 4 miljardia, tällä ajattelulla Viisikko voi hyvinkin aidosti kuvitella että jokainen Suomalainen on juhannuksena 2021 rokotettu kahteen kertaan.

      Tälläisiä lahjakkuuksia meillä on Suomea johtamassa.

    • Anonyymi

      Meillä ei ole lamaa mutta hieman koronaa.
      Yrittäjille on otettu velkaa valtion piikkiin 30 miljardia.
      Työttömille ei ole anmettu lisää tukea lainkaan.
      120 000 lisätyöllistä ei riitä , sen tietää laikki , muttei uskalla sanoa.

      • Anonyymi

        Tarkoitat varmaan että yrityksille on otettu lainaa valtion piikkiin. Ja ne yritykset olivat? Finnair, Nokia, Metso, Valmet, laivayhtiöt jne. Suurimmat rahat menivät Finnairille.

        Pienet ja keskisuuret yritykset eivät ole juuri mitään saaneet eivätkä useimmat edes lähde hakemaan koska tyhjän saa muutenkin.


    • Anonyymi

      Hallitus on 0 täysi 0 .

      • Anonyymi

        Hallitus ei ole nolla jos katsotaan eliitin etua.
        Marin antoi eliitille enemmän kuin se ymmärsi pyytää.


    • Anonyymi

      Sanna Marin, kuinka sinä kehtaat?

      Temppua tempun päälle, politiikkaa ja juonittelua päivästä toiseen ja maan asiat makaavat.

      • Anonyymi

        USA jakaa kansalaisilleen 1000 euron shekin
        Marin ja vasemmistohallitus tukee espanjalaisia ja italialaisia 3 miljardilla suomalaisten verorahoilla.
        On meillä hallitus.


    • Anonyymi

      No se harmitta tietysti yrittäjiä kun loppui Sipilän tarjoamat työntekijät 9€/pv.

      • Anonyymi

        No ketä nyt harmittais tuo? Tehokkuus on se juttu työnantajalla, ei niinkään pelkkä palkka. Jos jollekin maksettas oikeasti 9€/pv ei hänen tuottavuuskaan ole minkään arvoinen. Joa joku nyt haluaa maksaa tyhjäntoimittajasta 9 €/pv, ei se kovin hyvää liiketoimintaa voi olla.

        Kohtuus pitää olla palkoissa, mutta turhasta ei kannana maksaa edes tuota 9 € /pv.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ketä nyt harmittais tuo? Tehokkuus on se juttu työnantajalla, ei niinkään pelkkä palkka. Jos jollekin maksettas oikeasti 9€/pv ei hänen tuottavuuskaan ole minkään arvoinen. Joa joku nyt haluaa maksaa tyhjäntoimittajasta 9 €/pv, ei se kovin hyvää liiketoimintaa voi olla.

        Kohtuus pitää olla palkoissa, mutta turhasta ei kannana maksaa edes tuota 9 € /pv.

        Yrittäjänä en ole moisista 9 euron miehistä kuullutkaan enkä sellaisia työmaalle veisi ammattimiesten haitaksi. Mitä sellaisilla tekisi? Osaavalle ammattimiehelle maksetaan kunnon palkka ja hampuuseille annetaan lopputili.


    • Anonyymi

      Hallituksen olisi pitänyt investoida tulevaisuuteen kuten he jatkuvasti puheissaan ilmoittavat tekevänsä. Kaikki valtion varat ja velat menevät kulutukseen ja kuntien kulutukseen. Mitään ei investoida.

      Olisi kannattanut tehdä vastaavia ratkaisuja kuin USAssa ja auttaa yrityksiä selviytymään. Kuten Pres. Biden ilmaisi äskettäin asian: On vaarallisempaa investoida liian vähän kuin että investoi liikaa. Jopa Kekkosen aikana investoitiin lujasti. Uusia tehtaita rakennettiin ja ydinvoimaloita sekä uusia teknologisia tuotelinjoja. VTT sai lujasti rahaa jotta voisi avustaa teollisuuttaa kehittämään parempia tuotteita jotta saavutettaisiin parempi kilpailukyky ulkomaihin verrattuna. Nyt ei tehdä mitään ja VTT:ltäkin on budjetit leikattu ja ihmisiä irtisanottu valtavat määrät.

      Hallituksen toiminta on täysin käsittämätöntä flegmaattista vetkuttelua ja viivyttelyä ja päättämättömyyttä. Ministerit ovat ilmiselviä toheloita, jokainen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      373
      866
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      101
      850
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      78
      652
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    5. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      156
      616
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      615
    7. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      576
    9. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      59
      576
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      557
    Aihe