Mikä olisi sopiva provisio myyntitilin (eli myyjä ei osta omaksi tuotteita vaan saa myynnistään provision) kautta myytäville tuotteille , joiden ulosmyyntihinta on noin 40-60€? Myynti tapahtuisi myymälässä.
Myyntilin kautta tapahtuva jälleenmyynti
3
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Esimerkiksi hajuvesissä ja naisten kosmetiikassa myyntikatteet ovat 80% paikkeilla. Vastaavasti elektroniikkalaitteiden, PC:t, soittimet, puhelimet myyntikatteet ovat jossakin 10% paikkeilla, ja allekin.
Sikäli kaikille tuotteille ei voi samaa ja yksiselitteistä siivua määrittää, että paljonko kaupanpitäjän täytyisi myynneistään saada. Koeta arvioida paljonko on myynnissä pitämäsi tuotteen kokonaiskate. Sen katteen sitten laitatte sinä ja tavaran maahantuoja puoliksi.
Se on ainakin jonkinlainen lähtökohta, mistä lähteä eteenpäin. Tunnettujen merkkituotteiden ja vakiintuneiden tuotteiden omistajat toki sanelevat suoraan, mikä on kivijalkamyyjän siivu, tuotteiden myyntitilissä, esillä pidosta. Ei siinä kauppias kovin paljon pääse neuvottelemaan ja määrittelemään.- Anonyymi
Kysyin siis jos antaisin omia tuotteitani myyntiin toisen yrityksen myymälään myyntitille eli hän myisi ilman riskiä kiitä puolestaninomien tuotteidensa ohessa omassa liikkeessään. Ja hän saa vain provikan myymistään tuotteista. Ja jos ei myy mitää, ei myöskään saa mitään tai ei joudu niitä ostamaan itselleen.
- Anonyymi
Ehdota provisioksi vaikka 15%. Jospa ehkä sattuisi että hän on ihan yhtä tietämätön alanne myyntikatteista ja prosenteista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32728Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491175Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä201041- 1261030
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071020Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223984Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk300915- 42909
- 72875