Vetelin edestä ja vetelin takaa

Vetelin hulppealla Volvollani ohi kaikista. Mitään parempaa autoa ei ole kuin vanha kunnon Volvo. Jarrupoljin on autossani kuin uusi vaikka kilometrejä on kertyny jo yli 500k. Säästämällä jarrua säästyy myäs bensaa, joten väistän aina eteenpäin jottei tarvitse jarruttaa. Vain idiootti jarruttaa kun edessä tapahtuu tukos. Ohi vaan ja lisää kaasua. Näin säästyy aikaakin.
Minulla on aikapankissa huomattavan positiivinen tulos, joten aina on aikaa naulata neitokaisia jotka poimin matkan varrelta kyytiini. FarkkuVolvossani on takaikkunoissa verhot jotteivät uteliaat pääse kurkkimaan kun pidetään hauskaa pysähdysalueella tai , metsätien pätkällä.
Kerran tuli joku maanomistaja tai isäntä koputtelemaan ikkunoihin. Raotin hieman verhoa ja painoin hanurini lasia vasten ja annoin kaasua. Johan lähti saapasjalka tärkeämmille asioille. Luuli varmaan nähneensä Mörön???
290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aijaa, et olekkaan vielä hukkunut siihen kuviteltuun poreammeeseen.

Äänestä

Sun volvosi taitaa olla se takatyönteinen, joka tossa meidän risteyksessä luistattelee. Koska saat oikean auton?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vetelin hulppealla Volvollani ohi kaikista. Mitään parempaa autoa ei ole kuin vanha kunnon Volvo. Jarrupoljin on autossani kuin uusi vaikka kilometrejä on kertyny jo yli 500k. Säästämällä jarrua säästyy myäs bensaa, joten väistän aina eteenpäin jottei tarvitse jarruttaa. Vain idiootti jarruttaa kun edessä tapahtuu tukos. Ohi vaan ja lisää kaasua. Näin säästyy aikaakin.
Minulla on aikapankissa huomattavan positiivinen tulos, joten aina on aikaa naulata neitokaisia jotka poimin matkan varrelta kyytiini. FarkkuVolvossani on takaikkunoissa verhot jotteivät uteliaat pääse kurkkimaan kun pidetään hauskaa pysähdysalueella tai , metsätien pätkällä.
Kerran tuli joku maanomistaja tai isäntä koputtelemaan ikkunoihin. Raotin hieman verhoa ja painoin hanurini lasia vasten ja annoin kaasua. Johan lähti saapasjalka tärkeämmille asioille. Luuli varmaan nähneensä Mörön???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu