Kiitos HSn kuukausiliitteen, kun rohkeni julkasita "Rotuteorioidensuurmaa" kirjoituksen.

Anonyymi

Se selittää miksi tässä Suomen maassa vielä nykyäänkin 5,6 miljoonaa opettelee pakkoruotsia. Kirjoituksen mukaan suomalaiset ( sosialisteja lukuunottamatta) ovat alempaa ihmisrotu, joilla on pienempi pääkin kuin puhdasverisillä ruotsalaisilla. Se selittänee myös sen, miksi ministeri Henksonin mielestä politikkojen tehtävä on tehdä politiikkaa eikä noudattaa vannomaansa perustuslakia. Perustuslaki samoin kuin muutkin lait on tarkoitettu ainoastaan alempirotuisia varten.

144

630

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mielenkiintoista, että tosiasioita aletaan tunnustaa ja jopa kirjoittaa.
      Täytyypä ostaa lehti ja lukea juttu kokonaan!

      • Anonyymi

        Hatun nostot!

      • Anonyymi

        Hyvä Hesari!

    • Anonyymi

      Ja vielä uudelleen!

    • Anonyymi

      Eihän tuo vanha rotuteoria liity mitenkään ns pakkoruotsiin koska jo sata vuotta sitten prof Retzius ( kuoli heinäkuussa 1919) kumosi ensimmäisenä pätevästi olettamuksen, että suomalaiset olisivat mongoleja tullen siihen tulokseen että antropologisesti katsoen ainoa mitä suomalaiset ovat on se , että he eivät ole sen enempää mongolojea kuin muutkaan Euroopan kansat ( kliite 2/2021 sivu 32).

      Pakkoruotsi on ihan kielifennon oma keksintö jolla ei ole mitään rotuopillista perustaa! Kysehän on ihan puhtaasti oppivelvollisuuslain mukaisista opinnoista. Jos kielten opiskelu ei suju niin voi aina mennä amikseen, pääsee paljon helpommalla tai suoran raksalle töihin!

      • Anonyymi

        Ja väität, ettei suomenruotsalaisten ylemmyyden tunne rodullisesta paremmuuudesta ja ylemmyydestä vaikuta tyhjönpäiväisen pakkoruotsin opiskeluun? Taidat elää omassa kuplassa. Jos tuollaista epäoikeudenmukaisuutta ollaan vaatimassa kuin pakkoruotsin opiskelu 97 % valtaenemmistöltä on, siihen ei vaikuta muu kuin oman aseman eriarvoisuus ja ylemmyys. Sitä ei voida tarpeellisuus, taloudellisuus, kannattavuus tai muilla syillä perustella vaan pelkällä oman aseman korostuksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti näin

      • Anonyymi

        Tiedotan uudelleen:

        1. Ammattikouluissa pakkoruotsi jatkuu.
        Pakkoruotsi jatkuu myös ammattikorkeassa ja yliopistotason tutkinnoissa.

        2. Pakkoruotsi alkaa nykyään ala-asteella, jatkuu yläasteella ja lukiossa.

        3. RKP perustettiin kielentutkija Freudenthalin oppien innoittamana. Freudenthalin mukaan suomenkieliset ovat alempiarvoisia (Wikipedia).

        4. RKP:n puolueohjelman mukaan ajaa ruotsalaisen RODUN etuja. Vuonna 1956 rotu korvattiin "ruotsinkielisillä".

        5. RKP on jakanut Freudenthal-mitaleja vuodesta 1937 yhteensä 46 kappaletta. Vuonna 2007 pronssimitalilla palkittiin mm. Paavo Lipponen. Elisabeth Rehn on ainoa kultamitalin saaja (Wikipedia)

      • Ei sieltä amiksestakaan pääse pois ilman ruotsin opintoja. Pisa-testien perusteella se on kyllä ruotsinkieliset joiden pitäisi mennä sinne raksalle töihin 😂

      • Anonyymi

        "Kysehän on ihan puhtaasti oppivelvollisuuslain mukaisista opinnoista. Jos kielten opiskelu ei suju niin voi aina mennä amikseen, pääsee paljon helpommalla tai suoran raksalle töihin!"

        Lakia se oli apartheidkin....

        Pakkoruotsi ei ole kielitaidollinen asia.
        Siellä koulussa tehdään ihan muita asioita vain oppilaiden kuormittamiseksi.
        Ei pelkän vuosia kestäneen kouluopetuksen varassa pysty yksinkertaisimpaankaan kommunikointiin ruotsissa, heidän omalla kielellään.

        Tuo joidenkin ammattiryhmien halveksiminen kertoo arvomaailmasta, kun tuolla tavoin pitää luokitella ihmisiä.

        Totta!

        Älä valehtele.

        "Lakia se oli apartheidkin...."

        Hyvin sanottu

      • Surullista että nettifenno edelleen ja jatkuvasti piehtaroi itsesäälissä, kokien olevansa alempaa rotua.
        Kaikki muut maailman ihmiset ovat luopuneet noista yli 100 vuotta vanhoista, vääriksi todistetuista rotuteorioista, paitsi neffe, joka edelleen yrittää ammentaa niistä sääliä ja ymmärrystä omalle surkeudelleen, ja syyttää niistä meitä ruotsinkielisiä.

      • Anonyymi
        Ankdam kirjoitti:

        Surullista että nettifenno edelleen ja jatkuvasti piehtaroi itsesäälissä, kokien olevansa alempaa rotua.
        Kaikki muut maailman ihmiset ovat luopuneet noista yli 100 vuotta vanhoista, vääriksi todistetuista rotuteorioista, paitsi neffe, joka edelleen yrittää ammentaa niistä sääliä ja ymmärrystä omalle surkeudelleen, ja syyttää niistä meitä ruotsinkielisiä.

        Miksi sitten Freudenthal on edelleen RKP:n johtotähti sekä korkein kunniamerkki on hänen nimeään kantava rodunjalostusmitali ?

    • Anonyymi

      Lainaus/k-liite,sivu 35:
      1800 luvun lopun historianäkemys on nykysilmin katsottuna huuhaata, sekalainen soppa muinaisrunoutta, rotuoppia ja fantasioita, joilla pyrittiin luomaan kanskunnille sielu. Se oli ajan henki Suomessakin, ja usein mentiin liian pitkälle.

      Ja tähän ikivnahaan huuhaahan kielifenno pohjaa pakkoruotsiajatuksensa, suorastaan naurettavaa.

      • Anonyymi

        RKP perustaa tuolle pakkoruotsinsa - ja sinä!

      • Anonyymi

        "Suomalaiset on alempaa rotua" =

        "Fennon aika joutaa menemään hukkaan"

      • Yllättävän moni ruotsinkielinen tuntuu edelleen uskovan näihin 1800-luvun vääriksi todistettuihin teorioihin. Dna-testit ovat olleet suuri siunaus näiden alas ampumiseen.

        Koko nordismin ajatushan perustuu näihin roskateorioihin 😂

      • Anonyymi
        Sven-Håkan kirjoitti:

        Yllättävän moni ruotsinkielinen tuntuu edelleen uskovan näihin 1800-luvun vääriksi todistettuihin teorioihin. Dna-testit ovat olleet suuri siunaus näiden alas ampumiseen.

        Koko nordismin ajatushan perustuu näihin roskateorioihin 😂

        Tieteen päivillä esiteltiin identiteetti-teeman alla suomenruotsalaisten tapaa kuvata suomalaiset alempitasoisina 1900-luvulla. Ja jatkuuhan se yhä.

        https://www.tieteenpaivat.fi/fi/ohjelma-2021/tieteenalat/identiteetti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP perustaa tuolle pakkoruotsinsa - ja sinä!

        Sinä sillä yrität perustella rutsin vihaasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä sillä yrität perustella rutsin vihaasi.

        Mikä se "rutsi" on?

    • Anonyymi

      Et ole yhtää noita rotuteorioitsijoita parempi, kun tuomitset kokonaisen kansan ja kielen (ja kansanosan jolla ei ole asiankanssa mitään tekemistä) vanhojen tapahtimien pohjalta.

      Itseasiassa olet pahempi kuin he.

      • Anonyymi

        Ovatko Freudenthal-mitalit "vanhoja tapahtumia"?

        Ovatko ruotsinkielisten opiskelijakiintiöt suosikkialoille "vanhoja tapahtumia"?
        Ne ovat käytössä edelleen.

        Helsingin yliopistossa on ruotsinkielisille kiintiöt ainakin lääketieteelliseen, oikeustieteelliseen ja historian laitokselle. Niihin on päässyt pienemmillä pisteillä kuin suomenkielisille osastoille.

        Lisäksi ruotsinkielisille on 50 %:n kiintiö Vaasan yliopiston oikeustieteen opintoihin.

        Tähän päälle ruotsinkieliset Svenska Handelhögskolan ja Åbo Akademi-yliopisto.
        Molempiin vaaditaan suomenkielisiltä ruotsin kielikoe, jonka vaativuusastetta säädellään tilanteen mukaan.

        Åbo Akademiin pääsee hakijoista 50 %.

        Ruotsinkielisillä on kaikista kauppatietieden opiskelupaikoista 20 % .

        Lopeta jo ettet paljasta pahuuttasi enempää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta jo ettet paljasta pahuuttasi enempää.

        Miksi totuuden sanominen on sinusta pahuutta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi totuuden sanominen on sinusta pahuutta?

        Valheen ja vääristelyn levittäminen on pahuutta ja sitähän sinä harrastat koko ajan.

      • Mikä tämä kansa on? 😂

      • Anonyymi
        Sven-Håkan kirjoitti:

        Mikä tämä kansa on? 😂

        RKP on ehkä kansa nykyään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi totuuden sanominen on sinusta pahuutta?

        "Totuuden puhujalla ei ole sijaa majatalossa"

    • Anonyymi

      Miksi jotkut haluavat elää menneessä ja oikein piehtaroida jossakin kuvitteellisessa rodullisessa alemmuudentunteessa? Saavatko he tästä jotakin outoa nautintoa? Ja miten kouluaine nimeltä ruotsi liittyy tähän? Ei mitenkään.

      Viimeisin geenitutkimus on sitä paitsi osoittanut, että suomalaiset jakautuvat itä/länsi-suunnassa. Eli isolla osalla meistä on hyvinkin 'ruotsalaiset' geenit.

      • Anonyymi

        Koska he ovat pahoja ja ilkeitä ihmisiä.

      • Anonyymi

        Et ole tutustunut geenitutkimuksiin.

        Suomalaisen perimässä on n. 10% skandinaavia ja saman verran balttia ja slaavia. Itä on erkaantunut samoista lähtökohdista enimmän omakseen, koska välimatkaa on sukupolvia.

        Suomenruotsalaisetkin ovat yleensä lähempänä suomalaisia kuin ruotsalaisia, koska ovat kielenvaihtajien jälkeläisiä.

        Googlaa uusimmat geenitutkimukset, niin sieltä tämä tieto löytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska he ovat pahoja ja ilkeitä ihmisiä.

        Tavallisia ruotsinkielisiä yritetään syyllistää joillakin aataminaikuisilla rotuteorioilla - säälittävää touhua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavallisia ruotsinkielisiä yritetään syyllistää joillakin aataminaikuisilla rotuteorioilla - säälittävää touhua!

        RKP toimii tavalla, joka ei ole tavallisten, fiksujen ruotsinkielisten etu, niiden jotka eivät pakkoruotsittaisi...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP toimii tavalla, joka ei ole tavallisten, fiksujen ruotsinkielisten etu, niiden jotka eivät pakkoruotsittaisi...

        Itse et toimi tavallisen fiksun ihmisen tavoin, vaan yritetät syyllistää ja puolustella rasismiasi joillakin aataminaikuisilla rotuteorioilla - säälittävää touhua!

      • Ruotsalaisten geenit ovat hyvin läheisiä saksalaisten kanssa toisin kuin länsisuomalaisten. Ruotsalaisia geenejä Suomessa on paljon vähemmän kuin haluaisit uskoa. 😂

        Esimerkiksi suomenruotsalaiset ovat kyllä geeneiltään lähempänä venäläisiä kuin itäsuomalaiset. Ruotsalaisten ja venäläisten geenien määrä on lännessä lähes yhtä korkea, miksi et siis suoraan puhu itsestäsi suomen-venäläis-ruotsalaisena? 😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Googlaa uusimmat geenitutkimukset, niin sieltä tämä tieto löytyy.

        Kalloindeksi oli parempi koska sitä ei voinut osoittaa vääräksi mitenkään. Se todisti aukottomasti että ihmiskunta syntyi Ruotsissa ja ruotsalaiset olivat aina asuneet Suomessa 😂

      • Anonyymi
        Sven-Håkan kirjoitti:

        Kalloindeksi oli parempi koska sitä ei voinut osoittaa vääräksi mitenkään. Se todisti aukottomasti että ihmiskunta syntyi Ruotsissa ja ruotsalaiset olivat aina asuneet Suomessa 😂

        Niin kuulemma

      • Anonyymi

        Jos rehellisesti sortajat pyytävät anteeksi, kallotkin palautetaan ja puretaan syrjivät rakenteet, niin ok, menneet olkoon menneitä.

        Nyt tilanne on päällä vielä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavallisia ruotsinkielisiä yritetään syyllistää joillakin aataminaikuisilla rotuteorioilla - säälittävää touhua!

        Moni aivan tavallinen ruotsinkielinen äänestää RKP:tä. Ei hän äänestä RKP:tä rotuteorioiden vuoksi, kai sinä tämän verran ymmärrät!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni aivan tavallinen ruotsinkielinen äänestää RKP:tä. Ei hän äänestä RKP:tä rotuteorioiden vuoksi, kai sinä tämän verran ymmärrät!

        Nyt pitäisi herätä kyseenalaistamaan rasistiset taustat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni aivan tavallinen ruotsinkielinen äänestää RKP:tä. Ei hän äänestä RKP:tä rotuteorioiden vuoksi, kai sinä tämän verran ymmärrät!

        Moni ruotsinkielinen äänestää muita puolueita. RKP on aina saanut jonkin verran ääniä myös suomenkielisiltä, varsinkin pääkaupunkiseudulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni ruotsinkielinen äänestää muita puolueita. RKP on aina saanut jonkin verran ääniä myös suomenkielisiltä, varsinkin pääkaupunkiseudulla.

        Näin on. Ja tulee jatkossakin olemaan. RKP nimittäin ei kuulu niihin puolueisiin, jotka yhtäkkiä katoavat eduskunnasta...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni ruotsinkielinen äänestää muita puolueita. RKP on aina saanut jonkin verran ääniä myös suomenkielisiltä, varsinkin pääkaupunkiseudulla.

        Suomenkielisten RKP:lle antamat äänet päätyvät usein lopulta muille kuin ne on tarkoitettu.

        Suomenkielinen saattaa äänestää tuntemaansa tai muuten fiksuksi tietämäänsä RKP:n ehdokasta, siis henkilöä, ei puoluetta. Puolue ei välttämättä ole panostanut paljoakaan tähän ehdokkaaseen, jolloin tämä jää valitsematta. Ne äänet valuvat kuitenkin RKP:n laariin ja nostavat "sopivampia" ja "pimeämpiä" valtuustoon ja eduskuntaan.

        Ruotsinkielisiä on 4,7 %. Viime eduskuntavaaleissa RKP:n äänimäärä oli 4,5 %. Ruotsinkielisten ääniä menee paljon SDP:hen ja jonkin verran myös muihin puolueisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ole tutustunut geenitutkimuksiin.

        Suomalaisen perimässä on n. 10% skandinaavia ja saman verran balttia ja slaavia. Itä on erkaantunut samoista lähtökohdista enimmän omakseen, koska välimatkaa on sukupolvia.

        Suomenruotsalaisetkin ovat yleensä lähempänä suomalaisia kuin ruotsalaisia, koska ovat kielenvaihtajien jälkeläisiä.

        Uusinta tutkimusta:

        Länsirannikon suomenruotsalaisilla on enemmän venäläisiä geenejä kuin itäsuomalaisilla.

        Se kyllä tiedetään, että varsinkin Isovihan aikana kasakat ryöstivät ja raiskasivat Merenkurkulla ja Pohjanlahden rannikoilla vuosien ajan, mutta säästivät itäsuomalaisia, koska eivät halunneet lietsoa vihaa naapurustossa.

        Pohjalaisten piikalikkojen tiedetään myös viehättyneen salskeista kasakoista.

        Isovihan aikana Suomen väkiluku romahti. Ensimmäisessä väestönlaskennan yrityksessä Suomen väestömääräksi saatiin noin 350.000. Miehistä suurin osa oli vanhoja raihnaisia ukkoja ja nuoria poikia. Pieniä puolikasakoita juoksenteli äitiensä helmoissa.

        Ruotsinkieliset mielistelivät venäläisiä virkamiehiä ja upseereja Venäjän vallan aikana. Ruotsinkielisten ja venäläisten avioliitot eivät olleet harvinaisia.

        Suomenruotsalaisten venäläisyyteen voi tietysti olla muitakin historiallisia syitä. Satamissa on aina ollut väestönvaihtoa.

      • Anonyymi
        Sven-Håkan kirjoitti:

        Kalloindeksi oli parempi koska sitä ei voinut osoittaa vääräksi mitenkään. Se todisti aukottomasti että ihmiskunta syntyi Ruotsissa ja ruotsalaiset olivat aina asuneet Suomessa 😂

        Jeesuskin oli alunperin ruotsalainen.

    • Anonyymi

      Olipa hesarilta hyvä teksti.

      • Anonyymi

        Nyt ulos ja etsimään kuukausiliitettä. Pakkaset ovat eilisestä hieman hellittäneet.

    • Anonyymi

      Nyt on hetken kissa pöydällä.

      • Anonyymi

        Rehellistä puhetta kaivattu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rehellistä puhetta kaivattu!

        Oikeusministeri Henriksson ja tasa-arvoministeri Blomqvist linnoittautuvat oikeusministeriöön ja suunnittelevat lisää pakkoruotsia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeusministeri Henriksson ja tasa-arvoministeri Blomqvist linnoittautuvat oikeusministeriöön ja suunnittelevat lisää pakkoruotsia.

        Törkeää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeusministeri Henriksson ja tasa-arvoministeri Blomqvist linnoittautuvat oikeusministeriöön ja suunnittelevat lisää pakkoruotsia.

        Pakkoruotsitusta lisää ja vaalien siirtoa

    • Anonyymi

      Reipasta tekstiä.

      • Anonyymi

        Sitä kaivatan lisää.

    • Anonyymi

      Ilman muuta!

    • Anonyymi

      Näihin sairaisiin periaatteisiin ja parempaan rotuun perustuvia ruotsinkielisten etuiluoikeuksia ja suomalaisten pakkoruotsitusta ei tule meidän hyväksyä .
      Kielipolitiikka ja etuiluoikeudet täytyy meidän suomalaisten oikaista , johdatella tämä "parempi väki" maanpinnalle .

      • Anonyymi

        Suomen kansaa on kupattu vuosisatoja ja itsenäisyyden aikana kuppaus on saanut uusia muotoja.
        Suomen talous on jo alkanut näivettyä. Iso osa kansasta kituuttaa köyhyysrajan alapuolella tai köyhyysrajan tuntumassa.

        Valtiovarainministeriökin on huomannut saman, mutta löytyykö tehokkaat lääkkeet?

        Keinotekoinen kaksikielisyys ja Suomen ylimitoitettu hallinto ovat tabuja.

        Ruotsin pääministerikin totesi, että heillä Ruotsissa ei olisi varaa Suomen kaltaiseen kaksikielisyyteen.

        Tämän aamun TV-keskusteluissa viisaat ekonomistit välttivät taas oikeiden asioiden esiin tuomista.
        On kuulemma työvoimapulaa.
        Ruotsinkielisille kaksikielisyydellä pedatuista hallinnon ja yritysten työpaikoista vapautuisi koulutettua työvoimaa oikeisiin töihin.

        Suomessa ministeriöhallinnon alan henkilökunta on väkilukuun suhteutettuna kaksinkertainen Ruotsiin verrattuna.
        Keinotekoinen kaksikielisyys, sen tuomat virkojen kaksikielisyysvaatimukset ja raskaat hallintorakenteet selittävät siitä aika paljon, ei kuitenkaan kaikkea.

        Voi mooses!

    • VMP!

    • Anonyymi

      Ovatko suomenruotsalaiset kaikki tynnyrissä kasvatettuja. Heille ei kerta kaikkiaan mene kaaliin, että Suomessa eivät kaikki osaa ruotsia. Sanna Mariinille kiukutellaan siitä, että hän ei puhunut ruotsia efter nio-ohjelmassa.

      • Anonyymi

        Ruotsitrollit kirjoittavat kielipalstalla ja RKP:n omalla palstalla puuta - heinää. Väärää informaatiota kohdistetaan myös omiin ruotsinkielisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsitrollit kirjoittavat kielipalstalla ja RKP:n omalla palstalla puuta - heinää. Väärää informaatiota kohdistetaan myös omiin ruotsinkielisiin.

        Sen trolli osaa, siitä maksetaan

    • Anonyymi

      Koko paskoruotsi perustuu valheeseen ja kaikenlaisiin lehmänkauppoihin , ainoastaan ruotsinkielisten etuoikeuksien ajamista varten luotu rasistinen järjestelmä .

      • Anonyymi

        Näin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin!

        Keilifennomaanin iltapäiväkierros on taas alkanut ja spammataan läpi kaikki pakkoruotsiaiheiset aloitukset.

        Tässä sitten näyte tosi asiallisesta ja syvällisestä keskustelusta, mihinkä vain kielifenno pystyy:
        -Missä selkäranka?
        -Kyllä ovat piilotelleet...
        -Ja piilotelleet
        -Ja vaientaneet demokratiaan kuuluvaa avointa keskustelua
        -Ja edelleen...
        -Sinisilmäisimmät ja vähiten koulutetut ruotsinkieliset uskovat trollien "totuuksiin"
        -Peruskauraa.
        -Näin se menee.
        -Jo ruotsinkieliset päiväkotitädit ....
        -Että sillai
        -Tosi surullista.
        Ja väärin!

        Kielifennon tokaisuun voi vain yhtyä: tosi surullista!

        Tämä suomalaisten pakkoruotsitus on surullista .

        Surullista on suomalaisten pakkoruotsitus .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Surullista on suomalaisten pakkoruotsitus .

        Pakkoruotsittajat ovat musta kuu ja auringonpimennys.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pakkoruotsittajat ovat musta kuu ja auringonpimennys.

        ....ja kielisoturit kuin Isä Aurinkoinen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keilifennomaanin iltapäiväkierros on taas alkanut ja spammataan läpi kaikki pakkoruotsiaiheiset aloitukset.

        Tässä sitten näyte tosi asiallisesta ja syvällisestä keskustelusta, mihinkä vain kielifenno pystyy:
        -Missä selkäranka?
        -Kyllä ovat piilotelleet...
        -Ja piilotelleet
        -Ja vaientaneet demokratiaan kuuluvaa avointa keskustelua
        -Ja edelleen...
        -Sinisilmäisimmät ja vähiten koulutetut ruotsinkieliset uskovat trollien "totuuksiin"
        -Peruskauraa.
        -Näin se menee.
        -Jo ruotsinkieliset päiväkotitädit ....
        -Että sillai
        -Tosi surullista.
        Ja väärin!

        Kielifennon tokaisuun voi vain yhtyä: tosi surullista!

        Siinä oli pakkoruotsittajan anti tähänkin keskusteluketjuun.

        Tyhjältä voi näyttää, kun svekomoderaattori on poistanut keskusteluketjuista miltei kaiken muun paitsi pakkoruotsittajien pakkoenglantiväitteet.
        Miksi valitat? Etkö sitten olekaan tyytyväinen?

    • Anonyymi

      hyvä juttu.

      • Anonyymi

        Selkiytti asenteiden taustaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selkiytti asenteiden taustaa.

        Toivottavasti saamme lukea lisää totuuksia, vaikka olisivat kuinka kiusallisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti saamme lukea lisää totuuksia, vaikka olisivat kuinka kiusallisia.

        Vähintään kiusallisia....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähintään kiusallisia....

        Mitä vielä löytyykään, vaikka olivathan nuo hautojen kallonryöstötkin jo aika kova juttu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä vielä löytyykään, vaikka olivathan nuo hautojen kallonryöstötkin jo aika kova juttu?

        Virallinen Ruotsi säilöö kalloja itsellään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virallinen Ruotsi säilöö kalloja itsellään.

        Svekomoderaattori on taas poistanut pakkoruotsittajille kiusallisia (?) kommentteja ja kokonaisia keskusteluketjuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Svekomoderaattori on taas poistanut pakkoruotsittajille kiusallisia (?) kommentteja ja kokonaisia keskusteluketjuja.

        Varsinkin viikonloppuisin päivystävä svekomoderaattori karsii niin, että vain tynkä jää jäljelle. Taitaapi kirjoitella täällä myös itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varsinkin viikonloppuisin päivystävä svekomoderaattori karsii niin, että vain tynkä jää jäljelle. Taitaapi kirjoitella täällä myös itse.

        Ruotsitrollien yövuoro on taas hakannut nettiä olan takaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsitrollien yövuoro on taas hakannut nettiä olan takaa.

        Mielenkiintoisia ja asiantuntevia suomenkielisten ketjuja on taas poistettu perjantai-illan ja sunnuntaiaamun välillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoisia ja asiantuntevia suomenkielisten ketjuja on taas poistettu perjantai-illan ja sunnuntaiaamun välillä.

        Ja taas on yön aikana delete-nappula ollut ahkerassa käytössä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virallinen Ruotsi säilöö kalloja itsellään.

        Tämän asian pitäisi saada suurempaa julkisuutta EU:ssa ja myös muualla länsimaissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämän asian pitäisi saada suurempaa julkisuutta EU:ssa ja myös muualla länsimaissa.

        Vain sensuuri, muu tiedon pimittäminen ja "stipendit" mahdollistavat nykytilan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain sensuuri, muu tiedon pimittäminen ja "stipendit" mahdollistavat nykytilan.

        Synkkä todellisuus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Synkkä todellisuus

        RKP:ssä ei käytännössä mikään ole muuttunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP:ssä ei käytännössä mikään ole muuttunut.

        Keilifennomaanin aamupäiväkierros on taas alkanut ja spammataan läpi kaikki pakkoruotsiaiheiset aloitukset.

        Tässä sitten näyte tosi asiallisesta ja syvällisestä keskustelusta, mihinkä vain kielifenno pystyy:
        -Missä selkäranka?
        -Kyllä ovat piilotelleet...
        -Ja piilotelleet
        -Ja vaientaneet demokratiaan kuuluvaa avointa keskustelua
        -Ja edelleen...
        -Sinisilmäisimmät ja vähiten koulutetut ruotsinkieliset uskovat trollien "totuuksiin"
        -Peruskauraa.
        -Näin se menee.
        -Jo ruotsinkieliset päiväkotitädit ....
        -Mutku jo ruotsinkielisessä eskarissa päiväkotitäti sanoi..
        -Niii-in!
        -Että sillai
        -Tosi surullista.
        Ja väärin!

        Kielifennon tokaisuun voi vain yhtyä: tosi surullista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keilifennomaanin aamupäiväkierros on taas alkanut ja spammataan läpi kaikki pakkoruotsiaiheiset aloitukset.

        Tässä sitten näyte tosi asiallisesta ja syvällisestä keskustelusta, mihinkä vain kielifenno pystyy:
        -Missä selkäranka?
        -Kyllä ovat piilotelleet...
        -Ja piilotelleet
        -Ja vaientaneet demokratiaan kuuluvaa avointa keskustelua
        -Ja edelleen...
        -Sinisilmäisimmät ja vähiten koulutetut ruotsinkieliset uskovat trollien "totuuksiin"
        -Peruskauraa.
        -Näin se menee.
        -Jo ruotsinkieliset päiväkotitädit ....
        -Mutku jo ruotsinkielisessä eskarissa päiväkotitäti sanoi..
        -Niii-in!
        -Että sillai
        -Tosi surullista.
        Ja väärin!

        Kielifennon tokaisuun voi vain yhtyä: tosi surullista!

        Svekomoderaattorin delete-nappula ja muiden pakkoruotsittajien "ilmiannot" karsivat keskusteluketjut aivan toisen näköisiksi.
        Kiusalliset tosiasiat, vapaan kielivalinnan kannatus ja pakkoruotsin kritiikki eivät saa näkyä.
        Pois tai piiloon.
        Sitten ruotsitrollit kehtaavat valittaa.

        Muutakin häirintää.

    • Anonyymi

      Kertoo kaksikielisyysnäytelmän taustoista.

      • Anonyymi

        Kaksinaamainen muka-kaksikielisyys in tullut Suomelle kalliiksi.

    • Anonyymi

      Suomen talous on täysin riippuvainen Ruotsista,
      ja Ruotsissa kyetään kaupankäyntiin tai kansainväliseen kommunikointiin ainoastaan ruotsiksi.

      Suomenruotsia Ruotsissa ei ymmärretä, mutta oikea ruotsi olisi liian vaativaa meille uuneista pelastuneille, itäisille mongoloidi-taustaisille.

      • Anonyymi

        Ruotsissa englanti on pakollinen.
        Ruotsalaiset siis lukevat englantia ja muita vieraita kieliä turhaan, kun ruotsilla pärjää maailmankaupassa paremmin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsissa englanti on pakollinen.
        Ruotsalaiset siis lukevat englantia ja muita vieraita kieliä turhaan, kun ruotsilla pärjää maailmankaupassa paremmin?

        Ruotsifanaatikot haluavat Suomen kansainvälisen kaupan omaksi monopolikseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruotsifanaatikot haluavat Suomen kansainvälisen kaupan omaksi monopolikseen?

        Kierrätetään Ruotsin kautta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kierrätetään Ruotsin kautta?

        Siitä on vanhat perinteet.
        Aikoinaan suomalaisen tervan myynti briteille ja muille maailman merimahdeille kulki Ruotsin kautta. Rannikoiden komeat katajat katosivat.
        Suomessa riitti metsiä tärvättäväksi myös ruukkien raudan jalostukseen, jossa tarvittiin valtavat määrät puuhiiltä. Parempilaatuista rautamalmia tuotiin Ruotsin puolelta vesiteitse halvan työvoiman Itämaahan, Suomeen, ja rautatangot kuskattiin takaisin Ruotsin puolelle rahoittamaan aseteollisuutta ja asehankintaa.

        Komeiden puumaisten katajien lisäksi katosivat tietysti myös ikivanhat tervalepät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komeiden puumaisten katajien lisäksi katosivat tietysti myös ikivanhat tervalepät.

        Suomi taitaa olla ruotsalaisten mielissä ikuisesti entinen siirtomaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä on vanhat perinteet.
        Aikoinaan suomalaisen tervan myynti briteille ja muille maailman merimahdeille kulki Ruotsin kautta. Rannikoiden komeat katajat katosivat.
        Suomessa riitti metsiä tärvättäväksi myös ruukkien raudan jalostukseen, jossa tarvittiin valtavat määrät puuhiiltä. Parempilaatuista rautamalmia tuotiin Ruotsin puolelta vesiteitse halvan työvoiman Itämaahan, Suomeen, ja rautatangot kuskattiin takaisin Ruotsin puolelle rahoittamaan aseteollisuutta ja asehankintaa.

        Yritysfuusioiden ehdot ja pääkonttoreiden siirot ovat osa samaa politiikkaa.

    • Anonyymi

      Kiitos

    • Anonyymi

      Harvinaista rehellisyyttä

    • Anonyymi

      Aika avata silmät

    • Anonyymi

      Selkokieltä

    • Anonyymi

      Kyllä

    • Anonyymi

      Täytyyhän nämä selvittää

    • Anonyymi

      Avataan silmät

      • Anonyymi

        ja valppautta

    • Anonyymi

      Kova juttu

      • Anonyymi

        Suomea, Itämaata pidettiin Ruotsin vilja-aittana ja myös pyssynruokaa Itämaasta riitti.

    • Anonyymi

      Pakko jo puhua rehellisesti

      • Anonyymi

        Norjassa ja Ruotsissa on jo totuuskomissiot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Norjassa ja Ruotsissa on jo totuuskomissiot.

        Suomessa ei vastaavasta ole hiiskuttu sanaakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei vastaavasta ole hiiskuttu sanaakaan.

        Turhaa odottaa anteeksipyyntöä, kun edes Isovihan aikaista kansanmurhaa ei ole tunnustettu. Sen jälkeen saatettaisiin ruveta kyselemään, miten kävi päänsä menettäneiden, leskien ja orpojen maatiloille ja muulle omaisuudelle, jota kasakat eivät pystyneet viemään mukanaan.

        Rehellistä puhetta lisää, kiitos!

    • Anonyymi

      Aika hurja historia.

      • Anonyymi

        Näin se menee.
        Pahimmat rasistit syyttävät rasismin kohdetta rasistiseksi.
        Hyökkäys on tässäkin paras puolustus.

    • Anonyymi

      Todella kovaa tekstiä

      • Anonyymi

        Ei tosiaankaan löydy kouluhistoriasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tosiaankaan löydy kouluhistoriasta.

        Tarkastaako opetushallituksen ruotsinkielinen osasto myös suomenkielisten historian oppisisällölt?

    • Anonyymi

      Suoraa puhetta hesarissa

      • Anonyymi

        Valtamedia yleensä vaikenee RKP:n freudenthalilaisesta ideologiasta.

    • Anonyymi

      Rehellisyyttä

    • Anonyymi

      Rankka historia

    • Anonyymi

      Melkoista menoa

    • Anonyymi

      Kova

    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus!

    • Anonyymi

      Kova juttu

    • Anonyymi

      Nämä tulevat kyllä esille

    • Anonyymi

      Suomen perverssi kielipolitiikka on ilman muuta rasistista suomalaisia kohtaan .

    • Anonyymi

      Aika puhua suoraan.

      Kaksikielisyysnäytelmä rakennettu rumalle maailmankuvalle.

    • Anonyymi

      Aika olisi puhua myös tämän kaksikielinäytelmän kustannuksista ja siitä että kenelle tästä lopultakin on hyötyä .

    • Anonyymi

      Taitaa ne suomalaiskallot olla vielä Ruotsissa palauttamatta .

      • Anonyymi

        Ovathan ne. Arkaluonteinen juttu.

    • Anonyymi

      Rankkaa tekstä

    • Anonyymi

      Historiaa avoimin sllmin.

    • Anonyymi

      Kannattaa lukea...

    • Anonyymi

      Mistä te ruotsinkieliset lopulta taistelette, kun vaaditte enemmistölle pakkoruotsia?

      Mitään teiltä ei puutu, mutta pakottaa pitää. Miksi?

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5630
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3567
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1692
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1690
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      91
      1156
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1119
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      828
    Aihe