Saako puolustaja luistella rännikiekkoa vastaan?

Anonyymi

En tiedä, mihin säännöt ovat menossa tai olenko jotenkin ymmärtänyt asian väärin. Ainakaan Jypin pelaajat eivätkä varsinkaan puolustajat luistele esim. rännikiekkoa vastaan. Siksi sen yleensä (93 %) vie vastustaja. Minä olen katsonut, että vastustajan puolustajat kyllä luistelevat kiekkoa vastaan omalla alueellaan ja yrittää ottaa kiekon ensimmäisenä. Eikä siitä ole tullut vihellystä tuomarilta tai saati jäähyä. Eikö Jypin leirissä käydä sääntöjä läpi. Vai mistä kiikastaa, ettei vastaan mennä? Onko siinä jotain pelättävää? Ehkä on, minä en ymmärrä.
Se, että puolustaja joskus puikkelehtii näyttävästi kentän läpi kiekkoa kuljettaen ja sitten menettää, kun pitäisi laukaista, siitä ei ole ainakaan joukkueelle mitään iloa, Ehkä puolustaja on kuitenkin saanut jonkinmoista tyydytystä suorituksestaan. Itse asiassa se kuljetus oli turha, jos tulee kiekon menetys. Parempi olisi välillä luopua ja saada siitä, vaikka maaliin johtanut syöttö! Silloin se auttaisi myös joukkuetta!
Lopputulos KooKoo - Jyp 6-2 mairittelee kyllä jypiläisiä kovasti. Peli oli KooKoon täydellistä hallintaa ja numerot voisivat olla huomattavasti suuremmat kotijoukkueen voitoksi. Ei maalivahtia juuri voi syyttää, jos vastustajan annetaan päästä laukomaan paraatipaikalle aivan vapaasti. Miten voi olla, että jypiläiset ovat monta kertaa väärällä puolella ja näin vastustaja saa vapaasti laukoa kiekkoa maalia kohti.
Kolmannessakin erässä Allenilla oli kiekko omassa päädyssä ja hän olisi voinut siirtää kiekon joko eteen päin tai sivuun, mutta hän luovutti kiekon vastustajalle hyvin helposti, ei oikein pannut edes vastaan!
Entä Antoni Honka, ylivoimalla mies seisoo oman maalin takana turvallisesti monta sekuntia! No ei siinä tule onneksi näin takaiskua, mutta tarkoitus olisi kaventaa!!!
Entä "Sählä" Salosen hyökkäyspään jäähy poikittaisesta mailasta, mitä sillä voitettiin?
Pitäisi vähän menttaalisesti jo ennen ottelua käydä asioita läpi, ettei tuli aivan päättömiä ratkaisuja pelissä ja kun ne eivät kuitenkaan auta tilannetta mitenkään.
Kannattaa katsoa videolta, ei yksin omia virheitä, vaan voisiko jotain oppia KooKoon pelistä! Heillä oli vauhtia noutaa kiekkoja ja syöttää sitä ennen ennen kuin jypiläinen tuli yrittäämään kiekon riistoa!
No joukkue on nuori ja vasta opettelee pelin alkeita. Kannattaisi joskus käydä vaikka Diskoksen peleissä ottamassa oppia. Nykyiset valmentajat eivät ehkä kehtaa moittia pelaaja virheistä ja neuvon, että toisella tavalla menetellen olisi joukkue saanut enemmän etua! No pelit jatkuvat vielä, joten harjoitusta on luvassa!

0

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        245
        4452
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        123
        2899
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        41
        2652
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        81
        1644
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        116
        1528
      6. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        50
        1238
      7. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        85
        1164
      8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        203
        1054
      9. Ne viimeiset kerrat

        Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
        Ikävä
        59
        1003
      10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        45
        996
      Aihe