Aihe

Ilmastoko lämpenee

Anonyymi

Koko Suomi on paksun lumipeitteen alla, mikä ei ole ihan jokavuotinen ilmiö. Napakkaa pakkasta on luvattu maahamme pidemmäksi aikaa ja Kanarian lomasaarilla on parhaillaan lunta, olisi syytä ilmaston lämmetä.

135

429

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Gretallapa on erilainen lämpömittari joka osoittaa että asumme Lieksassakin troppisissa olosuhteissa.

      • Anonyymi

        Himalayalta on irtonnut jäälohkare, jonka aiheuttamissa suurtulvissa on kuollut 150 ihmistä. Tänään uutisissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Himalayalta on irtonnut jäälohkare, jonka aiheuttamissa suurtulvissa on kuollut 150 ihmistä. Tänään uutisissa.

        No siellä on jäätä niin paljon, ettei mahdu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Himalayalta on irtonnut jäälohkare, jonka aiheuttamissa suurtulvissa on kuollut 150 ihmistä. Tänään uutisissa.

        Kerrottiin epäsuorasti, että siellä oli rakennustöiden yhteydessä räjäytelty. Ei siis haluttu suoraan sanoa, vaan kivempi on vääntää asiat ilmastonmuutokseksi.

    • Anonyymi

      Silmä on ruumiin lamppu
      33 »Ei kukaan sytytä lamppua ja sitten piilota sitä. Lampunjalkaan se pannaan, jotta sisään tulevat näkisivät valon.
      34 Silmäsi on sinun ruumiisi lamppu. Kun silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Kun silmäsi ovat huonot, ruumiisi on pimeä.
      35 Pidä siis varasi, ettei se valo, joka sinussa on, ole pimeyttä.
      3 6Jos koko ruumiisi on valaistu eikä mikään osa sinusta ole pimeänä, ruumiisi on kauttaaltaan valoisa, aivan kuin lamppu valaisisi sinua loisteellaan.»

      Näitä otteita silmän ja korvan tueksi.

      20 Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.

      • Anonyymi

        Unohtuiko se tärkein nyt. Ristillä.

    • Anonyymi

      Ennusteen mukaan maapallon ilmasto on kylmenemässä kohti seuraavaa jääkautta. Muutaman vuoden pituisiin ennustejaksoihin ei pidä luottaa. Auringosta riippuu, lämpeneekö vai kylmeneekö maapallo. Pientä lämpenemistä on viime aikoina tapahtunut, mutta sitä on tapahtunut myös Marsin napajäätiköillä Maan jäätiköiden tavoin. Ihmisillä ei ole ollut niihin mitään vaikutusta - ainakaan Marsissa! Maapallon ilmastonmuutoksille ihminen ei voi tehdä mitään.

      • Anonyymi

        HUUOAS JUU Vihreet vain tekevät sillä politiikaansa ja pistävät hysterialla keräty rahat taskuihinsa, nuo ne vasta kältäriä ovat ja kulukevat muitten kyytääminä vielä päälle

      • Anonyymi

        Sinähän teitkin ihan oman johtopäätelmän Marsin napajäätiköistä. Minkähän vuoksi nuo tieteentekijät eivät moista ole havainneet? Kävitkö itse paikanpäällä?
        HAHAHAHAHAHAHAHAAAAaaaaaaaaaaaa..... AH!

      • Anonyymi

        Niinpä onkin kylmenemässä. Nyt on vaan sellainen juttu, että se kylmeneminen tapahtuu joskus kahdenkymmenentuhannen tai viidenkymmenentuhannen vuoden kuluttua. Sen tulo viivästyy jos ihmisen toiminta jatkuu nykyisellään.
        Jääkauden tulo liittyy vahvasti auringon säteilyn määrään. maapallon pyörimiseen ja muihin liikkeisiin. Jos ihmisen toiminta jatkuu nykyisellään voi seuraava jääkausi mennä ohi ihan vain pienenä viilentymisenä.
        Maapallon pyöriminen ja liikkeet on taas monen seikan tulos. Siihen lliittyy monia asioita, kuten prekessio, nutaatio ja lisäksi mm. sulan ytimen aiheuttamat magneettisten napojen liikkeet, tuo tähti jota myös auringoksi sanotaan, oma kuumme ja toiset planeetat. Myös säiden vaihtelut vaikuttavat maapallon liikkeisiin - ja sikäli hassua, että ne liikkeet taas vaikuttavat sääoloihin.
        Napojen liikkeitä ja säätä lukuunottamatta kutakuinkin kaikki muut liikkeet ja niiden vaikutukset on laskettavissa jopa tuhansiksi vuosiksi eteen päin. Tuo laskeminen edellyttää huomattavasti AMK tasoa korkeampaa osaamista. Toyotan tai Bemarin pakoputkenvaihtokoulun oppimäärä ei riitä siihen alkuunkaan.

        Ihmisen toiminnasta aiheutuva ilmastonmuutos on ihan täyttä totta ja pahimmassa tapauksessa se onkin sitten viimeinen ihmiskunnan kohdalla. Kyseessä ei ole syklinen tapahtuma - sekin on laskettu eli tieteellisin menetelmin osoitettu. Trumppilainen tai persulainen logiikka ei tässä toimi huonostikaan. Niihin uskoo vain kouluttamaton ja ymmärtämätön väestönosa, jonka henkisestä ikkunasta näkyy vain soramonttu ja sen takana umpimetsä. Heidän ajatusmaailmassaan ei mustan ja valkoisen lisäksi ole muita sävyjä.

        Onneksi on myös se ymmärtävä ja koulattu väestönosa olemassa. Sehän tätä maailmaa pyörittää.
        Ei kaikkien tarvitsekaan olla koulattuja & ymmärtäviä. Näillekin on kyllä jotakin käyttöä, he tekevät niitä hommia, joita viisaammat eivät tee. Esim. yksinkertaisia ulkotöitä, palvelijan, autokuskin ja siivoojan töitä. Myös lähes kaikki amiksen ammatit ovat yksinkertaisten tehtäviä, maalarit, muurarit, keittäjät ja parturit sopivat yksinkertaisille.
        Ymmärtämättömät joutuvat myös helpommin työttömiksi kuin viisaammat. Ymmärtämätön vaatii työstään liikaa palkkaa tai ei hoida hommiaan. Hänet palkataan helposti lyhyeksi aikaa tai osa-aikaiseksi.
        Pieni osa on tai luulee olevansa ymmärtävä / hyvin koulattu. He ovat poliitikkoja, yliopiskelleita jne.
        Kaikilla ei vain ole ollut mahdollisuutta kouluttautumiseen. Aina se ei ole kiinni ymmärtämämisestä, joskus se on kiinni ihan vain leivästä.
        Sitäpaitsi mitä siitä tulisi, jos koko kansa olisi tohtoreita, maistereita ja lääkäreitä. Mistä ihmeestä heille kaikille saataisiin arvoisensa työmaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä onkin kylmenemässä. Nyt on vaan sellainen juttu, että se kylmeneminen tapahtuu joskus kahdenkymmenentuhannen tai viidenkymmenentuhannen vuoden kuluttua. Sen tulo viivästyy jos ihmisen toiminta jatkuu nykyisellään.
        Jääkauden tulo liittyy vahvasti auringon säteilyn määrään. maapallon pyörimiseen ja muihin liikkeisiin. Jos ihmisen toiminta jatkuu nykyisellään voi seuraava jääkausi mennä ohi ihan vain pienenä viilentymisenä.
        Maapallon pyöriminen ja liikkeet on taas monen seikan tulos. Siihen lliittyy monia asioita, kuten prekessio, nutaatio ja lisäksi mm. sulan ytimen aiheuttamat magneettisten napojen liikkeet, tuo tähti jota myös auringoksi sanotaan, oma kuumme ja toiset planeetat. Myös säiden vaihtelut vaikuttavat maapallon liikkeisiin - ja sikäli hassua, että ne liikkeet taas vaikuttavat sääoloihin.
        Napojen liikkeitä ja säätä lukuunottamatta kutakuinkin kaikki muut liikkeet ja niiden vaikutukset on laskettavissa jopa tuhansiksi vuosiksi eteen päin. Tuo laskeminen edellyttää huomattavasti AMK tasoa korkeampaa osaamista. Toyotan tai Bemarin pakoputkenvaihtokoulun oppimäärä ei riitä siihen alkuunkaan.

        Ihmisen toiminnasta aiheutuva ilmastonmuutos on ihan täyttä totta ja pahimmassa tapauksessa se onkin sitten viimeinen ihmiskunnan kohdalla. Kyseessä ei ole syklinen tapahtuma - sekin on laskettu eli tieteellisin menetelmin osoitettu. Trumppilainen tai persulainen logiikka ei tässä toimi huonostikaan. Niihin uskoo vain kouluttamaton ja ymmärtämätön väestönosa, jonka henkisestä ikkunasta näkyy vain soramonttu ja sen takana umpimetsä. Heidän ajatusmaailmassaan ei mustan ja valkoisen lisäksi ole muita sävyjä.

        On todettu kymmenen vuoden kuluessa...

      Koko maapallon olemassaoloajan on ilmasto vaihdellut, täälläkin on välillä ollut tropiikki ja välillä 2 km jäätä päällä.

      Eikä ole olleet ihmisen aiheuttamia nekään vaihtelut, kuten ei tulevatkaan, ne vain kuuluvat maapallon luontaiseen kiertokulkuun ihan luonnollisina ilmiöinä.

      Nyt sitten eräät bisnesmiehet ovat alkaneet tehdä luonnollisella asialla suurta rahaa tyhmien kustannuksella ja vihreät toimivat avustajina tässä huijauksessa kaikkine Gretoineen.

      • Anonyymi

        Mitä nopeammin tulee "tropiikki" sitä nopeammin alkaa jääkausi. Ymmärrätkö? Maapallon ilmasto on lämmennyt jo nyt liikaa ja vain ihmisen aikaansaamana. Eli nyt ilmastoteoilla yritetään hidastaa ilmaston lämpenemistä jotta ihmiskunta pelastuisi ennenaikaiselta jääkaudelta. Tästä on kysymys. Toivottavasti tämä ei ole liian vaikeaa sinun ymmärtää.

      • Anonyymi

        "Eikä ole olleet ihmisen aiheuttamia nekään vaihtelut, kuten ei tulevatkaan, ne vain kuuluvat maapallon luontaiseen kiertokulkuun ihan luonnollisina ilmiöinä."

        -Väestön määrä on maapallolla suurempi nyt kuin aikaisemmin.
        -Teollistuminen ym..
        Ota nämä asiat huomioon ennenkuin kirjoitat puutaheinää.

        Mitä peräät toisten ymmärrystä kun itselläsi ei ole sitä vähääkään?
        Noin helposti ohjailtavilla ja nenästävedettävillä onkin ilmastohuijareiden helppo tehdä rahaa.
        Tajuatko että muinaiset tropiikit ja jääkaudet EIVÄT olleet ihmisen aiheuttamia, miksi ne siin olivat, tulivat ja menivät? Mikä ne aiheutti?
        Ei kai kukaan usko että tämä ihmiskunnaksi kutsuttu torakkalauma olisi niin mahtava että se pystyisi luonnon kiertokulkuun vaikuttamaan?
        Milloin se sinun "ennenaikainen jääkautesi" mahtanee olla tulossa? Jos sanot vaikka 20 000 vuoden päästä, niin saatan uskoa, mutta pikaiseen ilmastomaailmanloppuun en.
        Jos jotakin oikeasti ilmastoon vaikuttavaa tapahtuu niin se on massiivinen tulivuorenpurkaus tai vastaava, mutta sekään ei ole todellakaan ihmisen aikaansaannosta.
        Mutta uskopa sinä kaikki mitä mediassa sanotaan ja maksa itsesi kipeäksi "pelastaessasi maailmaa".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eikä ole olleet ihmisen aiheuttamia nekään vaihtelut, kuten ei tulevatkaan, ne vain kuuluvat maapallon luontaiseen kiertokulkuun ihan luonnollisina ilmiöinä."

        -Väestön määrä on maapallolla suurempi nyt kuin aikaisemmin.
        -Teollistuminen ym..
        Ota nämä asiat huomioon ennenkuin kirjoitat puutaheinää.

        Ja paskat. Tommoset "tahvot" sellasia osaa ottaa huomioon. Ex lanko kuuluu tuohon samaan sakkiin ja juttelee joskus ihan täyttä sopaa ja ihan vaan siksi kun ei viitti ottaa selvää. No ei se kyllä ihan niitä terävimpiä ole muutenkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä nopeammin tulee "tropiikki" sitä nopeammin alkaa jääkausi. Ymmärrätkö? Maapallon ilmasto on lämmennyt jo nyt liikaa ja vain ihmisen aikaansaamana. Eli nyt ilmastoteoilla yritetään hidastaa ilmaston lämpenemistä jotta ihmiskunta pelastuisi ennenaikaiselta jääkaudelta. Tästä on kysymys. Toivottavasti tämä ei ole liian vaikeaa sinun ymmärtää.

        Suomen syytä koko maailmaan ilmasto.
        Suomen syytä normaali kova talvi.
        Ilmasto ainut Vihreitten vaaliteema,
        sekä rikkaille autonvaihtajille verohelpotukset.
        Köyhät muuttakoot Stadin sijoitusyksiöihin ja asematunneliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen syytä koko maailmaan ilmasto.
        Suomen syytä normaali kova talvi.
        Ilmasto ainut Vihreitten vaaliteema,
        sekä rikkaille autonvaihtajille verohelpotukset.
        Köyhät muuttakoot Stadin sijoitusyksiöihin ja asematunneliin.

        Kaikki on Suomen ja Lieksan syytä.

    • Anonyymi

      Ihmiskunta on pilannut jo ympäristön, ilmaston ja maapallon ekosysteemin ja aikaa ei mennyt kuin n. vajaa 200 vuotta. Tämän asian kieltäjät ilmeisesti kuvittelee että tällä telluksella voi heilua niinkun siat vatukossa.
      Länsimaisen ihmisen elämäntyylillä tämä luonnon tuhoaminen jatkuu ja lisääntyy koko ajan, kunnes on pakko suunnanmuutokselle ja siihen ei mene enää kauan.

      • Anonyymi

        Lieksan viisaat voipi miettiä sammuuko jääkaapin valo,kun sen oven sulkee?

      • Anonyymi

        Tuon saman teknisen kehityksen tulosta sinäkin olet ja samoista asioista nauttinut. Olisit jättänyt jo aiemmin kaikki tekemäsi tekemättä niin ei tarvitsisi jälkikäteen viisastella ja hurskasta ilmastoprofeettaa esittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lieksan viisaat voipi miettiä sammuuko jääkaapin valo,kun sen oven sulkee?

        Lieksalainen Puumalaisen poika oli pienikokoisuutensa takia jääkaappitehtaalla valon sammumisen tarkastajana 70-luvulla.

      • Anonyymi

        Maapallolla on puolet liikaa ihmisiä. Sivistyneissä maissa ei lisäännytä, syntyvyys on vähentynyt.
        Banaanivaltioiden ihmiset, jotka ovat päässeet ilmaisen elätyksen piiriin, panevat parastaan siinä suhteessa, ettei vain sukupuutto uhkaisi ja että väestön vaihto vuodet lyhenisivät.
        Lähes kaikissa kehittymättömissä maissa synnytään kuin liukuhihnalta. Joskus heitä opetettiin e-pillereiden käyttöön, mutta kun äippä oli ottanut pillerin viikon ajan joka päivä, hän lopetti käytön, kun ei vain käyttöohje mennyt kaaliin ja ulkomuistiin. Miten annat.käyttöohjeen kirjallisena lukutaidottomille.
        Kun ihminen itse ei hallitse lisääntymistään, kyllä luonto hoitaa tasapainon. Keinoja ovat vaikkapa kulkutaudit, sodat ja nälänhätä, myös kaikenlaiset luonnon mullistukset harventavat liikakansoitusta.
        Nyt on tämä korona, joka on jyllännyt jo yli vuoden eikä loppua näy. Päinvastoin. Tulee koko ajan uusia viruksia.
        Ihmisiä kuolee enemmän ja enemmän, eikä hoitokeinoa löydy.
        Tässä nähdään ihmisen voimattomuus ja typeryys, vaikka hyvinä aikoina ollaan kaikkitietäviä.
        Rokotteita keksitään, tehoa ei oikeastaan tiedä kukaan. Lääketehtaan myyvät niille, jotka maksavat eniten, muut saavat pikkueriä tai ei mitään.
        Ahneus ja kierous rehottavat.
        Nyt on leikitty rokotuksen kanssa jo puolitoista kuukautta ja rokotettu on vasta muutama prosentti maailman väestöstä.
        Suomalaisia on pidetty viisaina lääketieteen suhteen mutta meneillään oleva aika on näyttänyt, että se on suurimmaksi osaksi tarua.
        Jokainen korkeasti oppinut lääkäri puhuu eri tavoin, jotkut esittävät annettavaksi puolia annoksia rokotetta ja venytettäväksi toista pistosta kuukausien päähän. Sama kai olisi jakaa pistos neljään osaan, silloinhan saataisiin rokotetta nelinkertaiseksi. Jotkut puhuvat ihan puutaheinää, kun eivät osaa sanoa mitään, mikä ei olisi jo sanottu.
        Voi olla, että se kaikkein älykkäin ja viisain tietää totuuden, mutta sitä ei saa paljastaa.
        Jos se totuus onkin vaikka että rokotukset eivät tehoa, niistä onkin jotain vakavia seuraamuksia, virus muuntautuu vielä vaarallisemmaksi ja tappaa kolmasosan maailman ihmisistä.
        Jos kansat rupeavat tappelemaan keskenään, kun rokotteita ei saada tasapuolisesti. Kapinat ja mellakat harventavat väestöä, joka onkin luonnon tarkoitus.
        Kukapa tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Jotenkin on sellainen kutina, että mitään kovin hyvää ei ole odotettavissa ainakaan lähiaikoina.

        Todella oikeaa asiaa kirjoitit.

      • Anonyymi

        Voitko kertoa edellisistä lämpimästä kaudesta Suomessa? Silloinhan oli isoja tammimetsiä Täällä. Ja olihan 1000 luvun alkupuolella niilikin jäässä.

    • Anonyymi

      Ilmasto ja paikallinen sää on eri asioita .Mistä teitä saatanan idiootteja sikiää?

      • Anonyymi

        Tiistaista torstaihin ilmasto lämpiää -20 asteeseen ja senjälkeen mennään -16 - 18 asteen pakkaslämpimässä. Toivottavasti ei sademetsiämme vie pakkanen tänätalvena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiistaista torstaihin ilmasto lämpiää -20 asteeseen ja senjälkeen mennään -16 - 18 asteen pakkaslämpimässä. Toivottavasti ei sademetsiämme vie pakkanen tänätalvena.

        Lukaseppa vaikka ilmaston ja sään ero meteorologisen laitoksen sivulta. Ovat eri asioita.

      • Anonyymi

        Pitää kysyä mistä sinä sikisit?

      • Anonyymi

        No etkä tuota nää? Ainakin Lieksasta niitä sikiää. "Lieksoja" on maailma väärällään.

    • Anonyymi

      Nyt on välittömästi julistettava ilmastohätätila ja jokaisen on ostettava sähköauto valtion takaamalla lainalla. Emme saa myöskään unohtaa hanhien ruokintapeltoja ja kiitoratoja.

      • Anonyymi

        Ja sinä olet typerä poika.

        Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä - universumi ja ihmisten typeryys, enkä ole ensimmäisestä aivan varma.
        Albert Einstein

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä olet typerä poika.

        Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä - universumi ja ihmisten typeryys, enkä ole ensimmäisestä aivan varma.
        Albert Einstein

        Sinäkin olet ihminen, vaikkakin oletettavasti vihreä. Mikä tosin ei näemmä typeryyttä ainakaan vähennä.

    • Anonyymi

      Maailma pelastuu vain jos suomi poistetaan maailmasta. Olemme me vaan maapallolle ja ilmastolle niiiiin tuhoisaa sakkia...

      • Anonyymi

        Minne nämä meidän lemmikkimatut joutuisivat, jos Suomi häviäisi maailman kartalta?? Suomi on luvannut heille turvapaikan ja - sataman, asunnon, murkinat ja maastopyörän, sekä taikaseinän palvelemaan, kun rahantarve yllättää.
        Ei Suomi voi hävitä minnekkään, ainakaan niin kauan kuin turvantarvista on. Emmehän voi pettää hädän alaisia pikkuystäviämme. Emmehän?

    • Anonyymi

      Ilmasto lämpiää koko ajan lisää. Sitävastoin sääolosuhteet vaihtelee .

    • Anonyymi

      Tämän päivän Karjalaisessa: yli sata hukkui Himalajan vuoriston sulamisen aiheuttamissa tulvissa. Nämä tällaiset "pikku-uusiset" ovat vasta alkusoittoa.

      Jo Alpeillakin ja Norjan vuorilla on tätä sulamista selvästi havaittavissa.

      Veikkaan että 10-15 vuoden sisään uutiset tulvista, maanvyörymistä, kuivuudesta ja säiden ääri-ilmiöiden aiheuttamasta pakolaisuudesta alkavat ovat jokapäiväisiä.

      Jäätiköiden sulaminen niin pohjois- ja etelänavoilla kuin vuoristoissa on valtava muutos, joka tulee vaikuttamaan haitallisesti maapallon vedenkiertoon ja sitä myötä ilmastoon. Myös vesistöjen tasoon, kasvustoon, eläimistöön ja ihmisten elinehtoihin.

      • Anonyymi

        Ei tulvia tule vaikka jäätiköt vähän sulaakin, ja ainahan jäätiköt on sulanut ja talvella jäätyneet takaisin. Mutta ilmastohörhöt voisi antaa rahansa jäätiköiden pelastamiseen noille vouhkaajien johtoryhmälle, kyllä ne johtajat keksii niille käyttöä miten aurinkorannoilla makailemalla ja viinaa juomalla maailma pelastuu toisten rahoilla.

      • Anonyymi

        Näinpä juuri. Ja havaintoni mukaan, naamakirjan peukuttajien yksinkertaiseen maailmankuvaan, liian haasteellinen ymmärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tulvia tule vaikka jäätiköt vähän sulaakin, ja ainahan jäätiköt on sulanut ja talvella jäätyneet takaisin. Mutta ilmastohörhöt voisi antaa rahansa jäätiköiden pelastamiseen noille vouhkaajien johtoryhmälle, kyllä ne johtajat keksii niille käyttöä miten aurinkorannoilla makailemalla ja viinaa juomalla maailma pelastuu toisten rahoilla.

        Sulaa ja tulvii valtavasti jo 100 vuoden kuluttua ja se on lyhyt aika.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulaa ja tulvii valtavasti jo 100 vuoden kuluttua ja se on lyhyt aika.

        Jääkausi alkaa jo silloin sitäkin on aikaistettu, täsä valehtelussa
        - kanarian saaristakin tulee ikuisen rouvan aluetta sitten
        - ja sitä kylmee viimaa kestää sen 2000v

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sulaa ja tulvii valtavasti jo 100 vuoden kuluttua ja se on lyhyt aika.

        Tulvikoon vapaasti koska emme ole enää sitä katselemassa. Toivottavasti nousee vesi saharaankin ettei tarvitse kuivuutta valittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulvikoon vapaasti koska emme ole enää sitä katselemassa. Toivottavasti nousee vesi saharaankin ettei tarvitse kuivuutta valittaa.

        Lieksalaiset tomppelit eivät ymmärrä maailmanmenosta mitään. Luulevat että totuus löytyy Suomen Uutisista ja Mv-lehdestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lieksalaiset tomppelit eivät ymmärrä maailmanmenosta mitään. Luulevat että totuus löytyy Suomen Uutisista ja Mv-lehdestä.

        Mistä löytyy totuus?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä löytyy totuus?

        Etkö osaa etsiä tutkittua tietoa netistä? Jos et, niin mitä yleensä teet netillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä löytyy totuus?

        Kaurapuurostapa tietenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö osaa etsiä tutkittua tietoa netistä? Jos et, niin mitä yleensä teet netillä.

        Valetotuuksia kirjoittavat netissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lieksalaiset tomppelit eivät ymmärrä maailmanmenosta mitään. Luulevat että totuus löytyy Suomen Uutisista ja Mv-lehdestä.

        Totuus löytyy "asiantuntijalta" ja Gretalta. Kannattaa varoa altistumista MV-lehdelle. ;)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Miten suvakit liittyy tähän viestiketjuun?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten suvakit liittyy tähän viestiketjuun?

        Kysy pöntöltä. Se on hänen Raamattu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysy pöntöltä. Se on hänen Raamattu.

        Sinähän suvakeista aloitit kirjoittelun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jääkausi alkaa jo silloin sitäkin on aikaistettu, täsä valehtelussa
        - kanarian saaristakin tulee ikuisen rouvan aluetta sitten
        - ja sitä kylmee viimaa kestää sen 2000v

        Mikä on ikuinen rouva?? Voihan rouvasta tulla vaikka leski jostakin syystä. Jos vaikka liian lämmin ilmasto kuolettaa rouvan herran.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lieksalaiset tomppelit eivät ymmärrä maailmanmenosta mitään. Luulevat että totuus löytyy Suomen Uutisista ja Mv-lehdestä.

        Vihervassarit luulee jotta totuus on suvakkimediasta ja silakkamedioitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinähän suvakeista aloitit kirjoittelun.

        Älä syytä minua siitä. Katso peiliin . Siinnä näet syyllisen.

    • Anonyymi

      Apua! Nyt on hätähätähätä! Ilmastonmuutosta pukkaa ja jääkausi puskee päälle ehkä jo 30 000 vuoden päästä! Nyt kaikki liikenevät rahat torjumaan sitä ja ihmisten kaikki toiminnot, elintoiminnot mukaanluettuna, supistettava minimiin, mieluummin alle!
      Aaaargh! Miten tästä selviämme?! Mihin voin lähettää rahaa? Auton hävitän heti ja mökistä sären uunin...

      • Anonyymi

        Mayday mayday, Gretan päässä purut lämpiää.

    • Anonyymi

      On hyvin ikävää luettavaa ilmasto- ja ympäristökatastrofin kieltäjiltä. Kas, ilmastonmuutos ei ole mikään uskon asia, vaan järkyttävä totuus. Aika korjata ihmisen virheet käy yhä vähäisemmäksi. Se pitää ymmärtää Lieksassakiin. Emme ole mikään eristetty takapajula, vaikka sellaista yleiskuvaa hanakasti tarjotaankin.

      • Anonyymi

        Kovin on lämmintä ja lumi sulaa vauhdilla, nyt on -14 astetta.

      • Anonyymi

        Eipähän kaikki teidän hörhöjen totuuteen (utopiaan) oikein usko. Ihan susihukka ja punahilkkatasoa nuo ilmastohörhöjen jutut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipähän kaikki teidän hörhöjen totuuteen (utopiaan) oikein usko. Ihan susihukka ja punahilkkatasoa nuo ilmastohörhöjen jutut.

        Ihan turha on näillä ilmastojutuilla on tavisten mässäillä ja spekuloida. Eihän näistä tiedä korkeasti koulatut asiantuntijatkaan, jotka työkseen tutkivat sääilmiöitä.
        Teeveen ja lehdistön säätiedotukset ovat jo pitkään olleet pelkkiä ennustuksia, joka tuntuu väärältä sanalta, jos ennustukset perustuvat yhtään tutkimukseen ja tieteeseen.
        Ennustaa voi kuka vain, vaikka kahvinporoista tai kämmenen viivoista. Ennustus on siis täysin huuhaata.
        Voitaisiin puhua säätiedotuksista, se tuntuisi luotettavammalta kuin ennustaminen.
        Eipä silti, vaikka on kaikki edellytykset osua oikeaan, harvoin osuu. Paras osuma on, kun menee ulos ja toteaa itse tilanteen.

    • Anonyymi

      Hollantiin julistettu hätätila kylmyyden ja suuren lumimäärän vuoksi, koska vuosikymmeniin ensimmäisen kerran on tällaista säätä niillä leveysasteilla.

    • Anonyymi

      Vielä koittaa aika ja se ei ole kaukana kun nämä ilmastonlämpenemis huijarit ja heidän kätyrinsä pienintä kätyriä myöten joutuvat tuomiolle.

      • Anonyymi

        Luonto pelaa omilla ehdoillaan,ei se kysele keneltäkään ihmiseltä haluatko lämmintä
        vai kylmää.
        Niin sen täytyy ollakkin ,ihmisellä on vain kiire ,luonto kulkee omaa vääjäämätöntä
        tahtiaan eikä se myöhästy koskaan.
        Tosiaan,tällä ilmasto höpinällä huijarit tekevät rahaa,en ole uskovainen vaan kun
        raamattu on monelle totuutta puhuva kirja,niin siellä kirjoitetaan VEDENPAISUMUKSESTA,
        ja muista luonnonmullistuksista,jääkausi on tehnyt tuon komean Kolin.
        Ihmisen elinaika on kovin lyhyt joten eletään se hetki rauhassa ja ilman turhaa vouhotusta
        ilmaston muutoksesta,otetaan vastaan se mikä tulee kun muuta ei voida.

    • Anonyymi

      Meijän joulukuusi tuossa nurkassa alkoi karista jo helmikuun alussa kun normaalisti on kestänyt pääsiäiseen asti. Johtuuko tämä ilmastonmuutoksesta?

      • Anonyymi

        Johtuu se ilmastonmuutoksesta sekin ettei meidän joulkuusi karise kun se on vaatehuoneessa kesät pahvilaatikossa. Se on muovikuusi ja ollut yli 10 vuotta eikä silti karise vaikka on jouluisin olohuoneen nurkassa koristeineen ja led kynttilöineen.

      • Anonyymi

        Ei tietenkään. Kaikki on persujen syytä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Johtuu se ilmastonmuutoksesta sekin ettei meidän joulkuusi karise kun se on vaatehuoneessa kesät pahvilaatikossa. Se on muovikuusi ja ollut yli 10 vuotta eikä silti karise vaikka on jouluisin olohuoneen nurkassa koristeineen ja led kynttilöineen.

        Tein ympäristöteon ja en käytä luonnonkuusia jotta ei ympäristö ja luonnon monimuotoisuus kärsi, ja käytän aina muovikuusia. Jäi äsken sanomatta kun kirjoitin muovikuusesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tein ympäristöteon ja en käytä luonnonkuusia jotta ei ympäristö ja luonnon monimuotoisuus kärsi, ja käytän aina muovikuusia. Jäi äsken sanomatta kun kirjoitin muovikuusesta.

        Sitäkö öljystä valmistettua muovikuusta joka lopulta päätyy delfiinien suolistoon...?

    • Anonyymi

      Saksaan luvattu 20 asteen pakkasia, pitäiskö piipertäjien laittaa lämpötykkejä päälle, että ilmasto alkaisi lämmetä.

      • Anonyymi

        Vihervassarithan käy niin kuumana jotta väkisinkin ilmasto lämpiää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervassarithan käy niin kuumana jotta väkisinkin ilmasto lämpiää.

        Vihervassarien massiiviset aivopierut lämmittää ilmastoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervassarien massiiviset aivopierut lämmittää ilmastoa.

        Aamulla on taas varmaan -25 asteen ilmaston lämpeneminen. Tänä aamuna oli -27.5 asteen ilmaston lämpeneminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aamulla on taas varmaan -25 asteen ilmaston lämpeneminen. Tänä aamuna oli -27.5 asteen ilmaston lämpeneminen.

        Lontoossakin ilmasto kuulemma lämpenee -8 asteeseen, sukulainen viesteili sieltä justiin ja manaili tätä ilmastonlämpenemistä. Britanniassa ei kuulemma vihreät ole oikein kovassa kurssissa...

    • Anonyymi

      Ilmastonmuutos vaikuttaa eniten heikompiosaisiin
      Ilmaston lämpenemisestä aiheutuvat ympäristön muutokset vaikuttavat ihmisten arkeen monin tavoin. Eniten ilmastonmuutoksesta kärsivät jo valmiiksi heikompiosaiset. Heillä on vähiten resursseja sopeutua ilmastonmuutokseen.

      Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi köyhät ja syrjäytyneet ihmiset, vanhukset, lapset ja vammaiset sekä ihmiset, joiden asuinalueiden elinkeinorakenne on yksipuolinen ja ilmastonmuutokselle herkkä.

      Kallistuvan energian myötä pienituloisten ja köyhien, jo nyt usein puutteellisesti asuvien asema heikkenee ilman yhteiskunnan tukea.
      Lähde: THL

      • Anonyymi

        Lookista että persut vähättelevät asiaa joka lisää pienituloisten ja köyhien hätää.

      • Anonyymi

        Enemmän tuo ns. ilmastonmuutoksentorjunta kuitenkin taitaa vaikuttaa heikompiosaisiin kun syrjäseutujen vähätkin työpaikat katoavat ilmastovouhotuksen myötä. Jos vihreät ei ymmärrä niin sanotaan nyt tässä että sellainen vain lisää köyhyyttä ja vähäosaisuutta, mutta mitäpä helsingin kermaperseet sellaisesta oikeasti välittävät, kunhan vain saavat vouhottaa...

        Mitä muihin olosuhteisiin tulee, niin ainakin meillä suomessa on kaikilla asuinolot niin tasalaatuiset että sen suhteen ei ole hätää köyhemmilläkään rajuimmissakaan ilmaston vaihteluissa, jos nyt taloja enää sitten saa millään lämmittää näiden vihertyperyyksien jälkeen.

        Energian kallistumiseen puolestaan johtaa juurikin nuo täysin älyttömät ilmastotavoitteet, jotka kyllä kurjistavat suomalaisten elämää keventäen heidän kukkaroitaan, mutta mitään vaikutustahan sillä ei ilmastoon ole ja sen tietävät viherhörhöt itsekin. Mutta aate on aate ja eteenpäin pusketaan, vaikka samoinhan siinä lopulta käy kuin ismeille tapaa käydä...

    • Anonyymi

      Hätähätähätä! Nyt on viimmeinen hetki pelastaa ilmasto. On kiellettävä kaikki mikä lämmittää ilmastoa. Kesällä tulee taas hirveät käristyshelteet, niin että käristymme karrelle. Apuvaaa....!!

      • Anonyymi

        Pitääpaikkansa heinäkuun viimmeinen viikkolla on yli 30 asteen lämpöjä, tämä toistuu noin 17vuoden välein Lieksan alueella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääpaikkansa heinäkuun viimmeinen viikkolla on yli 30 asteen lämpöjä, tämä toistuu noin 17vuoden välein Lieksan alueella.

        Olihan tänäaamuna taas lämmintä -21.5 astetta, onneksi ei trooppinen sademetsämme paleltunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan tänäaamuna taas lämmintä -21.5 astetta, onneksi ei trooppinen sademetsämme paleltunut.

        Ei voi kuin ihmetellä miten typerää sakkia tässäkin ketjussa on. Olette juuri sitä lukutaidotonta lammaslaumaa jota voi ohjailla ja paimentaa miten haluaa. Ette usko tutkijoita vaan kaikenmaailman persuhörhöjä ym. valeuutisia. Tulkaa autuaaksi omassa pölhöydessänne. Mutta jos voi hörhöt teitä ohjailla niin muistakaa, että halutessaan kuka tahansa voi kun teiltä puuttuu äly etsiä totuutta. Tämä tässä juttujanne lukiessa naurattaakin.

        Ei voi kuin ihmetellä miten typerää sakkia tässäkin ketjussa on. Olette juuri sitä lukutaidotonta viherhörhöjen aivopesemää lammaslaumaa jota voi ohjailla ja paimentaa miten haluaa. Uskotte silmät ummessa kaikenmaailman viherhörhöjen vihertohtoreilta tilaamia muka tieteellisiä tutkimuksia ja niiden pohjalta laadittuja valeuutisia. Tulkaa autuaaksi omassa pölhöydessänne. Mutta jos voi viherhörhöt teitä ohjailla niin muistakaa, että halutessaan kuka tahansa voi kun teiltä puuttuu äly etsiä totuutta. Tämä tässä juttujanne lukiessa naurattaakin. Niin se sirkkojensyöntimuotikin kuivui omaan älyttömyyteensä ja niin se kuivuu lopulta tämä ilmastonmuutosmuotikin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi kuin ihmetellä miten typerää sakkia tässäkin ketjussa on. Olette juuri sitä lukutaidotonta lammaslaumaa jota voi ohjailla ja paimentaa miten haluaa. Ette usko tutkijoita vaan kaikenmaailman persuhörhöjä ym. valeuutisia. Tulkaa autuaaksi omassa pölhöydessänne. Mutta jos voi hörhöt teitä ohjailla niin muistakaa, että halutessaan kuka tahansa voi kun teiltä puuttuu äly etsiä totuutta. Tämä tässä juttujanne lukiessa naurattaakin.

        Autuaita ovat puupäät joita vain naurattaa edessä olevat ilmstokatastrofitkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Autuaita ovat puupäät joita vain naurattaa edessä olevat ilmstokatastrofitkin.

        Lähinnä kylläkin naurattaa te tyhjää pelkäävät maailmanlopun ennustajaeukot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Autuaita ovat puupäät joita vain naurattaa edessä olevat ilmstokatastrofitkin.

        Hengitähän nyt paperipussiin ja rauhoitu, ei tule ilmastomaailmanloppua.
        Kuulehan, vielä tuhannen vuoden päästä me yhdessä istumme pilven reunalla ja katsomme kun maapallo täällä mataa kuten ennenkin ja jälkeläisemme touhuavat tyhjää ja vouhottavat samalla tavalla kuin mekin teimme, eikä mikään ole muuttunut olennaisilta ositaan.
        Silloin minä pukkaan sinua kyynärpäällä ja sanon että mitäs minä sanoin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Persut ne ei osaa sivistyneempää kieltä. Ilmankos valtuustossa eivät ole uskaltaneet suutaan aukasta. Ei teistä ole mitään hyötyä kuntalaisille. 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ne ei osaa sivistyneempää kieltä. Ilmankos valtuustossa eivät ole uskaltaneet suutaan aukasta. Ei teistä ole mitään hyötyä kuntalaisille. 😂

        Hellettä pukkaa kun on vain -22.2 astetta, mutta aamulla menee yli -25 asteeseen tai ylikin.
        Mitenkähän palmujemme käy trooppisten eläimiemme?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hellettä pukkaa kun on vain -22.2 astetta, mutta aamulla menee yli -25 asteeseen tai ylikin.
        Mitenkähän palmujemme käy trooppisten eläimiemme?

        Tee poika välillä vaikka käsitöitä. Koko nyrkkiä et tarvitse, etusormi ja peukalo-otteella vaan.😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tee poika välillä vaikka käsitöitä. Koko nyrkkiä et tarvitse, etusormi ja peukalo-otteella vaan.😁

        Puhut näköjään kokemuksen syvällä rintaäänellä,hehheh!😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ne ei osaa sivistyneempää kieltä. Ilmankos valtuustossa eivät ole uskaltaneet suutaan aukasta. Ei teistä ole mitään hyötyä kuntalaisille. 😂

        Kerroppa mitä hyötyä sinusta on yhteiskunnalle? Ei varmasti mitään.🤡

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei voi kuin ihmetellä miten typerää sakkia tässäkin ketjussa on. Olette juuri sitä lukutaidotonta lammaslaumaa jota voi ohjailla ja paimentaa miten haluaa. Ette usko tutkijoita vaan kaikenmaailman persuhörhöjä ym. valeuutisia. Tulkaa autuaaksi omassa pölhöydessänne. Mutta jos voi hörhöt teitä ohjailla niin muistakaa, että halutessaan kuka tahansa voi kun teiltä puuttuu äly etsiä totuutta. Tämä tässä juttujanne lukiessa naurattaakin.

        Emme me lukutaidottomat ynnä matut pysty lukemaan tätä kirjoitustasi. Pidä julkinen tiedotustilaisuus meille lukutaidottomille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerroppa mitä hyötyä sinusta on yhteiskunnalle? Ei varmasti mitään.🤡

        Ei kukaan ole pyrkiytynyt väkisin tähän maailmaan ollakseen hyödyksi jollekin. Kaikista on jotain hyötyä, ellei muuta, niin työllistää jonkun hoitajattaren 0,2 %.

    • Anonyymi

      Ensiviikolla ilmasto lämpiää kun on vain -10 -15 astetta pakkasta, joten ei panikkia ilmastohörhöt.

      • Anonyymi

        Demareilla on paniikki päällä.😀

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Demareilla on paniikki päällä.😀

        Ei ilmasto lämmennytkään kun on velä -22.5 astetta pakkasta.😣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ilmasto lämmennytkään kun on velä -22.5 astetta pakkasta.😣

        Nyt alkoi lämmetä kun aurinko paistaa, on enää -20.5 astetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt alkoi lämmetä kun aurinko paistaa, on enää -20.5 astetta.

        Nyt meni lämpeneminen perseelleen kun kokoajan pakastuu.

    • Anonyymi

      Viherpunahölmöhallitus on kieltämässä suomesta turpeen käytön ja samaan aikaan suomi rahoittaa Ruandassa 8 megawatin turvevoimalan rakentamista!
      Sanokaa mitä järkeä näiden hörhöjen touhuissa on?
      Kolikon heitolla päättivät että suomessa turve ei ole biopolttoaine ja niin viherhöpelöt saivat tahtonsa läpi, vaikka muissa maissa turve kyllä luokitellaan biopolttoaineeksi.
      On tämä vaan niin hölmölä kuin olla voi.

      • Anonyymi

        Venäjältä tuotu turve ja hake saastuttaa vähempi kuin kotimainen vastaava poltettava raaka energia. Venäläiset ajaa halvalla polttoaineella tuotteet tänne ja meidän kotimaan turveyrittäjät joutuu myymään koneensa ja menemään kortistoon. Tässä asiassa vihreät ja demarit kera kepun ovat edlläkävijöitä otka ongelmat aiheuttaa.

    • Anonyymi

      Suomi rahoittaa turvevoimalan rakentamista Ruandaan, vaikka turpeen energiakäytöstä pyristellään eroon Suomessa

      Talous 08.02.2021
      Katja Lamminen

      Ruandalaisella turvevoimalalla on viiden vuoden mittainen huoltosopimus suomalaisen Fortumin kanssa.

      https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/talous/artikkeli-1.1311016

      Pääosin Suomen valtion omistama Finnfund on rahoittanut noin 12,5 miljoonalla eurolla uuden turvevoimalan perustamista Ruandaan Afrikkaan. Samaan aikaan turpeen energiakäyttöä pyritään ilmastosyistä leikkaamaan jyrkästi Suomessa.
      -------------------------------------------------------------------------------
      Suomessa erimielisyys turpeesta ratkaistiin arvalla ja arvonnan tulos oli että turve ei ole suomessa biopolttoaine, vaikka se muissa maissa on luokiteltu biopolttoaineeksi.
      Näin saivat vihreät tahtonsa läpi ja tehostivat asiaa vielä luonnonsuojeluliiton pääagitaattorien toimeenpanemalla kansalaisaloitteella.

      Näkeekö joku ihan oikeasti tässä suomen touhussa mitään järkeä?!

      Vihreitä ei haittaa turpeenpoltto kunhan se tapahtuu afrikassa.
      Samoin metalleja sähköautojen akkuihin louhivien kaivosten saasteet ei haittaa kunhan kaivokset ovat aasiassa ja afrikassa.

      Sellaiset maailmanpelastajat meillä...

    • Anonyymi

      Ilmasto lämpenee vauhdilla Yhdysvallat lumen peitossa, paikotellen jopa 40 astetta pakkasta. TV kuvassa näyttettiin kun kuusi aura-autoa ajoi rinnakkain tietä putsaten, että kesärenkaiset autot pääsisivät liikkeelle.

      • Anonyymi

        On hyvä että on jo lämmennyt.
        Jos ei olisi, niin USAssa pakkanen olisi 60 astetta.

    • Anonyymi

      Sähköt poikki 3,5 miljoonalta taloudelta pelkästään Texsasin osavaltiossa kylmyyden ja lumentulon vuoksi lisäksi ihmisiä paleltuu, kyllä ilmasto lämpenee.

      • Anonyymi

        Nyt ei ole ulkona pörräämässä pahemmin hirvikärpäsiä ja hyttysiä tänäaamuna kun on nyt -28 pakkasta. Kärpäsiäkään ei näy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt ei ole ulkona pörräämässä pahemmin hirvikärpäsiä ja hyttysiä tänäaamuna kun on nyt -28 pakkasta. Kärpäsiäkään ei näy.

        Helleaaltoa pukkaa huomisaamuksi.

    • Anonyymi

      Kuhmossa pakkasta ollut 36 astetta, onko aamulla täällä.

    • Anonyymi

      Oli vain 35 astetta, kyllä ilmasto lämpenee, pitää tässä ruveta sortsit ja teepaita kaivelemaan esille.

    • Anonyymi

      Ilmaston lämpeneminen ihmisen vaikutuksesta on faktaa silloin kun orava syö itse omat silmänsä.

      • Anonyymi

        Persut ei edelleenkään ymmärrä sään ja maapallon ilmaston eroa. 😂 Että sellaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ei edelleenkään ymmärrä sään ja maapallon ilmaston eroa. 😂 Että sellaista.

        Kantsii opiskella ennen vaalitenttiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kantsii opiskella ennen vaalitenttiä.

        Ituhippi viherkommarit voisi opetella miksi talvella on kylmä ja miksi ilmasto ei lämmennytkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ituhippi viherkommarit voisi opetella miksi talvella on kylmä ja miksi ilmasto ei lämmennytkään.

        Ja sinä osoitit taas tietämättömyytesi. Sivistäkää perssutit itseänne niin ette joudu naurunalaiseksi äänestäjien silmissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä osoitit taas tietämättömyytesi. Sivistäkää perssutit itseänne niin ette joudu naurunalaiseksi äänestäjien silmissä.

        Ne on nämä vihriät mielestään seuraavia jumalasta, nimittäin jumalan yläpuolella.
        Ne kun pystyvät määräämään mielestään luontoa ja maapallon ilmastoa, vaikka vanhastaan se on jo raamatussakin määrätty jumalan itsensä tehtäväksi...

    • Anonyymi

      Nyt pierettää. Johtuuko ilmastonmuutoksesta vai koronasta?

      • Anonyymi

        Johtuuko hernekeitosta? Mulla oli maanantaina hirvittävät metaanipäästöt hernekeitosta ja ruisleivästä johtuen, ja harmi kun ei ollut vielä piimää ruokajuomana, silloin olisi ollut hirvittävä otsonikato meidän kylän yläpuolella.

    • Anonyymi

      Kyllä ilmaston lämpenemisen kanssa ollaan lirissä, ensin monta viikkoa kovia pakkasia ja nyt pitkässä ennusteessa vielä toista viikkoa lähes päivittäisiä lumisateita.

      • Anonyymi

        Sataako lämmintä lunta että sääs alkaa lämmetä? Ei ehkä vielä mutta varmaan jo toukokuulla.

    • Anonyymi

      Lunta satanut muutaman päivän aikana useita kymmeniä senttejä lisää ja pakkasta 15-35 astetta. Viherpiipertäjät vietävä oikeuteen kansan pettämisestä, kun täällä suotta odotetaan ilmaston lämpenemistä. Talojen lämpöeristystä oltiin rupeamassa vähentämään kustannusten säästämiseksi, kun ei ole enää pakkasia, aurauskalustoa myös vähennetään piipertäjien suositusten mukaan, kun lunta ei ole tarpeeksi, huomattavasti alle metrin, kuten ikkunasta näkyy. Sähköautot pettäneet käyttäjänsä, kun ajomatkat ovat lyhentyneet pakkaskelissä reippaasti ja hinnat kovia niin ostaessa, kuin korjatessakin.

    • Anonyymi

      Vihreät syövät paljon huumeita, että tussaan valittavat mustalaisen helteestä.

      • Anonyymi

        Mitäs vihiriä muuta voisikaan kuin huumehtia, kaikki noi on aatoksiltaan hoomeshörhöjä
        - oikeensitten vielä kotipoltajia, muuten elämässä ei ole näille mitään muutakuin ontua kaikki

    • Anonyymi

      Onko teidän ilmastonmuutoksen kieltäjien mielestä "luonnollista", että Himalajasta irtoaa lämpenemisen takia jäälohkareita, jotka tukkivat Intian jokia niin että tuhossa kuolee ihmisiä viljelysmaista puhumattakaan. Onko tavallista, että Espanjassa laitetaan paikat kiinni, kun yhtäkkiä sataa metrin lunta? Onko ihan ok, että Texas on hätätilassa pitkään jatkuneiden lumisateiden ja pakkasten vuoksi? Jossa miljoonat ihmiset kärsivät, ja jossa hädintuskin tiedetään, mitä lumi? Texas on subtrooppista vyöhykettä, jossa ei ole talvia ollenkaan. Ovatko Australian metsäpalot noin niinku normaalia luonnonjärjestystä? Entä rankkasateet ja tulvat, tsunamit ja hirmumyrskyt?
      Ilmasto on muuttunut jatkuviksi ja äkillisesti ilmenevien säiden ääri-ilmiöiden kentäksi. Muistelkaapa viime syksyä. Ei tullut meillekään ensi lunta lokakuun lopulla eikä marraskuussa.
      Ei tarvitse olla edes tieteellisesti korkeakoulutettu, kun ymmärtää, että maapallon kulutus on tullut loppuunsa. Vielä voidaan ehkä tuhoja hidastaa, mutta siihen tarvitaan nyt paikaisia toimia kaikkialla maailmassa.
      Länsimainen ja rikas ihminen kuluttaa ja siis tuhoaa moninkertaisesti luonnonvaroja ja kaataa jätteensä maaperään, vesistöihin ja meriin. Sen on loputtava.
      (En silti kannata enkä äänestä vihreitä. Ilmastonmuutosta voidaan hidastaa vain yhteistyöllä. Työväenliikkeen perusarvoihin on aina kuulunut kunnioitus luontoa ja luomakuntaa kohtaan. Oikeiston äkkirikastumiseen ja taloudelliseen kasvuun tähtäävät pyrkimykset näkevät luonnon omana tantereenaan, josta on revittävä kaikki hyöty irti tuhoista piittaamatta.)

      • Anonyymi

        Se on Suomalaisten vika jos Intiassa on saasteita, ne kun elävät niin siististi ja pitävät kadut ja joet puhtaana.

      • Anonyymi

        No vui. Näytäpä mallia ja ala elää oppisi mukaisesti. Ai, miksi et? Ettäkö menee elo epämukavaksi ja hankalaksi? Tulee vilu ja nälkä ja muutenkin on tylsää?
        Mutta kurjuutta vaan pitää ajaa kuin käärmettä pyssyyn...

    • Anonyymi

      Ilmasto toimii ihan omalla aikataulullaan, eikä siihen vaikuta p--kan vertaakaan, poltanko puuta vanhan vai uudenmallisessa takassa, työnnänkö käyntiin sähkö- tai polttomoottoriautoa. Piipertäjien touhu alkaa olla samanlaista, kuin uskonlahkoilla, että aletaan peloittelemaan maailmalopulla, lahkothan on näin toimineet aikojen alusta lähtien, mutta täällä sitä vain elellään. Pitäisikö puolueen nimeksi muuttaa viherusko, mutta nehän rupeaisi sitten keräämään kirkollisveroa.

    • Anonyymi

      Vihreät on sössimässä ihmisten elämää ja kieltämässä kaiken muun mutta eivät kivihiilen polttoa helsingistä.
      Helsinkihän lämpiää kivihiilellä, mutta sehän ei vihreiden mukaan saastuta kuten turve tekee...

    • Anonyymi

      Maapallon ilmastoa voi muuttaa auringon toiminnan vaihtelut, muutokset maan kiertoradassa, massiivinen vulkaaninen purkaus tai asteroidin maahan iskeytyminen.
      Ihminen ei siihen pysty millään toimillaan, sanoipa tilattuja "tieteellisiä tutkimuksia" tehtailevat vihertutkijat mitä tahansa.

    • Anonyymi

      Viikon sisällä tullut melkein puoli metriä lunta huomioin tässä ilmaston lämpenemistä odotellessa.

    • Anonyymi

      Muutamaksi päiväksi plussakeliä tulossa ja lumen paino lisääntyy, varokaa katoilta putoilevaa jäätä ja lunta liikkuessanne. Saattaa muutama hallin ja rakennuksen katokin tulla alas, koska "ilmaston lämpeneminen" on tuonut reilun lumikuorman iloksemme.

    • Anonyymi

      Eipä kannata autoa jättää parkkiin rakennuksen viereen saattaa löytyä myöhemmin katolta pudonneen lumen ja jään alta, koska sää lauhtuu, myös jalankulkijat vaarassa.

    • Anonyymi

      Lukekaapa uutinen Lieksan Lehdestä. Niin on persu Saastamoinenkin ilmastonmuutokseen uskova. On samaa mieltä demarien ja kepun kanssa. ;)

      • Anonyymi

        Minäkin uskon ilmastonmuutokseen kun tänään jo lämpenee, ja keväällä ollaan sitten lirissä kun lumet sulaa ja vesi lirisee, mutta kumsaappaat helpottaa tilannetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäkin uskon ilmastonmuutokseen kun tänään jo lämpenee, ja keväällä ollaan sitten lirissä kun lumet sulaa ja vesi lirisee, mutta kumsaappaat helpottaa tilannetta.

        Siitä selviää hulevesiveron maksamalla...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä selviää hulevesiveron maksamalla...

        Ehkä jossain mualla vaan ei Lieksassa.

      • Anonyymi

        Onko totta? Käänsikö Esko takkinsa? Pettymys.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa ja Mikko eroaa!

      https://www.seiska.fi/kotimaa/maisa-torppa-ja-mikko-rakas-hakivat-avioeroa-erikoinen-erosotku/1158170 Mitäs tähän sanotte? Mä en voi muuta kuin naura
      Kotimaiset julkkisjuorut
      286
      15700
    2. Poliisit vei pakolla Virolaisen Joogayrittäjän Koronatestiin

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisilta-poikkeuksellinen-toimenpide-julkaisi-korona-altistumisketjusta-epaillyn-joogayrittajan-kuvan/8080476#gs
      Maailman menoa
      287
      6562