Noja-tuoli (20 )

Sunnuntaiaamua, seitsemän asteen pakkasessa sen aloitamme ja hieman harmaa on taivas, saadaanko aurinkoa tänään, jää nähtäväksi.
Eilinen olikin niin aurinkoinen, mieltä piristävä päivä.
Koti raikkaana, uupuneena, mutta tyytyväisenä päivän rasitukset saunan löylyihin jätin;)

Aloitan taas uuden ketjun samoin toivomuksin, ei taistelukenttää tästä tehtäisi, voisi varmaan yksi ketju koostua vain sopuisista viesteistä.
Olen ajatellut sitäkin, kun toissa vuonna tänne 80 siirryin, täällä oli melkoisen rauhaisaa, aloituksia oli, mutta vastaukset vähiin jäivät.
Noja-tuoliketjuko aiheutti sen, että nykyään joka ketjussa on pahaa mieltä tuottavia viestejä?
Ihmettelen, että onko tämä nyt vuoroon tuleva ikäryhmä niin pahasti
keskustelukyvytön, ettei tavallisia asioita voi esiin tuoda?
Mikä onkaan myrkyttänyt ilmapiirin?

Mietteitä myös siitä, että jos Noja-tuoli loppuisi, tulisiko rauha palstalle, en oikein siihen jaksa uskoa, niin vaikeaksi on tilanne mennyt.
Kaikkea tätä ja paljon muuta mietiskelen täällä yksin elellessä ja kaipailen entisiä mukavia aikoja, jolloin hauskuutta paljon mukaan mahtui.
Vähän ikävissä merkeissä nyt uusi Noja-tuoli näkee päivänvalon, mutta korpikirjailijan viimeinen sanominen uuden ketjun aloituksesta nämä mietteet aikaan sai.
Olen jo pidemmän aikaa tätä ihmettelyä itsekseni käynyt, mikä muutoksen aikaan saisi. sillä ei tämän kaltainen viestittely kenenkään mieltä ylennä ja meinaa jatkuvasti asialliset viestit hukkua näihin masentaviin kertomiin.

Ilosta ja hyvästä mielestä aina yritän puhua ja viestejä niiden kaipauksesta kertoa, mutta pahasti epäonnistun jatkuvasti.
Anteeksi pyydän happamen aloituksen, jatko riippuu nyt hyvästä tahdosta saada rauha palstalle.
En halua Noja-tuolia taistelukentäksi.

Tulkaa nyt kertomaan omia näkemyksiänne ja myönteisiä asioita, tietenkin kaikki harmit mitä elämä eteen tuo myös keskustelua on, riippu viestistä miten kerrotaan.
Valoisaa mieltä ja uskoa paremmasta palstasta.

222

1474

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huomenta skillan@

      Älä siitä itseäsi, syy olen minä, mutta...kun en voi asialle mitään, kädet on pystyssä.
      Haluaisin kirjoittaa kaikessa rauhassa teidän kanssanne, mutta se ei onnistu niin syvällä on katkeruus ja kauna seuraajallani.

      Tätä on jatkunut jo useamman vuoden ja samat viestit toistuvat samat lauseet toisensa jälkeen.

      Tiedän, että jos emme reagoisi hän vähentäisi, en usko, että lopettaa. Aina ei jaksa hillitä itseään varsinkaan kun pystyy yhdistämään tietyt sanonnat ja nimittelyt tiettyyn rekattuun nimimerkkiin. Yritetään jaksaa.

      En ole vielä vetänyt kaihtimia ylös jotta näkisin tuleeko hiihtokeli vai sauvakävelylenkkiinkö on tyytyminen.

      No, kuhaa kuitenkin päivällisellä, poika on tulossa laskettelureissulle ja piipahtaa pari yötä mennen tullen äiteen ilona.

      Nautitaan hyvistä hetkistä.

      • Heti alkuun näppäilyvirhe...syytä ei siitä ; )

      • Anonyymi

        Lauseesi " tiedän, että jos emme reagoisi.....jne.". Turhaan puhut monikossa, sillä sinun perässäsi ne rakkikoirat ovat. Mielestäni aiheutat sen perässäjuoksun itse, sillä kärppänä tartut niihin sanoihin. Täällä kyllä esität puhtoista pulmusta, mutta oma kärkkyytesi vastata noihin muualta tuleviin heittoihin myös muissa ketjuissa, saa aikaan ns. "laturaivon". Mietipä ensin, kannattako aina olla suuna päänä yllytämässä sinua inhoavia 70-palstalta tulevia tökäisijöitä. Älykäs ihminen ohittaa ne antamatta lisää aihetta.
        Enempää en puutu tähän, mutta aina on kaksi puolta, kukaan ei yksin itselleen haasta riitaa.
        Nimimerkkiäni en tähän laita, en halua joutua hampaisiisi purkeltavaksi.
        Hyvää päivän jatkoa kuitenkin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitusvirhe tässäkin.......🤣 pureskeltavaksi.😊 Aina sattuu kun töpätään!!!!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lauseesi " tiedän, että jos emme reagoisi.....jne.". Turhaan puhut monikossa, sillä sinun perässäsi ne rakkikoirat ovat. Mielestäni aiheutat sen perässäjuoksun itse, sillä kärppänä tartut niihin sanoihin. Täällä kyllä esität puhtoista pulmusta, mutta oma kärkkyytesi vastata noihin muualta tuleviin heittoihin myös muissa ketjuissa, saa aikaan ns. "laturaivon". Mietipä ensin, kannattako aina olla suuna päänä yllytämässä sinua inhoavia 70-palstalta tulevia tökäisijöitä. Älykäs ihminen ohittaa ne antamatta lisää aihetta.
        Enempää en puutu tähän, mutta aina on kaksi puolta, kukaan ei yksin itselleen haasta riitaa.
        Nimimerkkiäni en tähän laita, en halua joutua hampaisiisi purkeltavaksi.
        Hyvää päivän jatkoa kuitenkin!

        Minä laitan.
        Moitit palstalaista siitä, että hän "kärppänä" tarttuu perässäjuoksijoiden sanoihin.
        Onko siis niin, että "perässäjuoksijat" nyt vaan eivät pysty hillitsemään itseään, ja siksi asian tasoittaminen kuuluu vain korppikselle?
        Ihan mielenkiinnosta vain kysyn, miten katsot, että aina on kaksi puolta, kun ilmeisesti toinen puoli ei voi itselleen yhtään mitään?

      • Anonyymi
        Makriina2 kirjoitti:

        Nyt kun kysyt, vastaan näin: Nämä perässäjuoksijat ovat ilmeisesti vähemmän lahjakkaita verbaaliseen ilmaisuun, monesti ihminen avuttomuudessaan takertuu siihen ainoaan puolustustasoon, johon on elämänsä aikana tottunut, puolustukseen tavalla, jolla aina ennen on pärjännyt;koittaen rumilla sanoin saada myös yliotteen toisesta.
        Ehkä olin sanoissani liian ankara Korppista kohtaan, mutta koen hänet niin paljon lahjakkaammaksi verbaalisesti kuin henkisesti, että kuten ainakin minulle on opetettu:
        Viisas vaikenee, eikä alennu enää moiseen sanailun jatkamiseen.
        Tässä minun ajatukseni, en väitä , että olen oikeassa, mutta olen aina yrittänyt olla heikompien puolella, tähän lopetan, enkä enää puutu näihin asioihin.
        Anteeksipyyntöni kaikille Nojatuolin hyville ihmisille. Poistun sanomisineni ja lähden raittiseen ja raikkaaseen ulkoilmaan haukkaamaan happea.
        Kaikkea en minäkään ymmärrä, tyhmyyteni myönnän. 😅💓

        Muistin jo eilen vanhan viisauden: Hajoita ja hallitse. Ei ole syytä sallia, että laahuksesta tarttuu töhryt meihinkin, vaikka emme asianosaisia ole.
        Ehdotan, että kaikessa rauhassa ja ystävyydessä pysäytämme mielipiteenvaihtomme asiasta tähän.
        Ei mennä siihen halpaan, että alamme torjua toisiamme. Tuuletetaan tunteet ja aivot raikkaassa ulkoilmassa. Äläkä myönnä mitään, vaan nojaa nojatuolin selustaan rauhassa ja hyvillä mielin, kun olet lenkiltä tullut.
        Hyvää päivänjatkoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt kun kysyt, vastaan näin: Nämä perässäjuoksijat ovat ilmeisesti vähemmän lahjakkaita verbaaliseen ilmaisuun, monesti ihminen avuttomuudessaan takertuu siihen ainoaan puolustustasoon, johon on elämänsä aikana tottunut, puolustukseen tavalla, jolla aina ennen on pärjännyt;koittaen rumilla sanoin saada myös yliotteen toisesta.
        Ehkä olin sanoissani liian ankara Korppista kohtaan, mutta koen hänet niin paljon lahjakkaammaksi verbaalisesti kuin henkisesti, että kuten ainakin minulle on opetettu:
        Viisas vaikenee, eikä alennu enää moiseen sanailun jatkamiseen.
        Tässä minun ajatukseni, en väitä , että olen oikeassa, mutta olen aina yrittänyt olla heikompien puolella, tähän lopetan, enkä enää puutu näihin asioihin.
        Anteeksipyyntöni kaikille Nojatuolin hyville ihmisille. Poistun sanomisineni ja lähden raittiseen ja raikkaaseen ulkoilmaan haukkaamaan happea.
        Kaikkea en minäkään ymmärrä, tyhmyyteni myönnän. 😅💓

        Makriina taisi jo laittaa valomerkin päälle, mutta en silti voi olla vastaamatta Anon 12.43 ansiokkaaseen kirjoitukseen. Taisit analysoida tilannetta jo tuolla toisessa ketjussa, sovinnollisesti, ystävyydellä..))

        Et ehkä tarkoittanut luokitella kirjoittajia tutusti "eturiviläisiin" ja "takariviläisiin", mutta muistan aiemmista keskusteluista millaisen älämölön erään kirjoittajan käyttämä ilmaisu "heikompi aines" sai aikaan...))

        Varmasti kirjoittajissa on eroa tuon sanallisen ilmaisun kohdalla, mutta mielestäni "kankea kieli" ei automaattisesti aseta ihmistä "vähälahjaisten" joukkoon. Sanon tämän sekä itseni että muiden "lukihäiriöisten" puolesta..))
        Tunnen monia, jopa erään keksijän, jolle kielet ja kirjallinen itseilmaisu ovat olleet vaikeita...
        Tiedetäänhän me, että turhautuessaan - vaikka siitä, ettei löydä oikeita sanoja - ihminen käyttää "voimasanoja" - kuten itsekin totesit ja hän voi silti nähdä asioita kirkkaasti - "olla ihan hyvä ihmiseksi"...))
        Jospa emme kumpikaan pyytele anteeksi osallistumistamme - minäkin jo monella kirjoituksella. Sinun rakentavaa tekstiäsi oli mukava lukea, Ano 12.43.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lauseesi " tiedän, että jos emme reagoisi.....jne.". Turhaan puhut monikossa, sillä sinun perässäsi ne rakkikoirat ovat. Mielestäni aiheutat sen perässäjuoksun itse, sillä kärppänä tartut niihin sanoihin. Täällä kyllä esität puhtoista pulmusta, mutta oma kärkkyytesi vastata noihin muualta tuleviin heittoihin myös muissa ketjuissa, saa aikaan ns. "laturaivon". Mietipä ensin, kannattako aina olla suuna päänä yllytämässä sinua inhoavia 70-palstalta tulevia tökäisijöitä. Älykäs ihminen ohittaa ne antamatta lisää aihetta.
        Enempää en puutu tähän, mutta aina on kaksi puolta, kukaan ei yksin itselleen haasta riitaa.
        Nimimerkkiäni en tähän laita, en halua joutua hampaisiisi purkeltavaksi.
        Hyvää päivän jatkoa kuitenkin!

        Ketä pelkäät?

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Makriina taisi jo laittaa valomerkin päälle, mutta en silti voi olla vastaamatta Anon 12.43 ansiokkaaseen kirjoitukseen. Taisit analysoida tilannetta jo tuolla toisessa ketjussa, sovinnollisesti, ystävyydellä..))

        Et ehkä tarkoittanut luokitella kirjoittajia tutusti "eturiviläisiin" ja "takariviläisiin", mutta muistan aiemmista keskusteluista millaisen älämölön erään kirjoittajan käyttämä ilmaisu "heikompi aines" sai aikaan...))

        Varmasti kirjoittajissa on eroa tuon sanallisen ilmaisun kohdalla, mutta mielestäni "kankea kieli" ei automaattisesti aseta ihmistä "vähälahjaisten" joukkoon. Sanon tämän sekä itseni että muiden "lukihäiriöisten" puolesta..))
        Tunnen monia, jopa erään keksijän, jolle kielet ja kirjallinen itseilmaisu ovat olleet vaikeita...
        Tiedetäänhän me, että turhautuessaan - vaikka siitä, ettei löydä oikeita sanoja - ihminen käyttää "voimasanoja" - kuten itsekin totesit ja hän voi silti nähdä asioita kirkkaasti - "olla ihan hyvä ihmiseksi"...))
        Jospa emme kumpikaan pyytele anteeksi osallistumistamme - minäkin jo monella kirjoituksella. Sinun rakentavaa tekstiäsi oli mukava lukea, Ano 12.43.

        Kiitos Demeter1 sanoistasi. Kukapa meistä osaisi kaikkiin tilanteisiin löytää oikeita sanoja.
        En myöskään minä halua luokitella meitä lahjakkaisiin tai vähälahjaisiin. Jokainen on lahjakas jossain asiassa, onneksi näin on. Itsensä ilmaisu on vaikea laji jopa niille, jotka työssään joutuvat käyttämään sanallista ilmaisuaan. Eipä ihme, että meidän "tavallisten tallaajien" joukossa syntyy väärinkäsityksiä. Ammattikirjailijatkin tuskailevat oikeiden sanojen löytämistä, saadakseen meidät lukijat ymmärtämään aivoituksiaan.
        Jatketaan kirjoittamista kukin omilla taidoillaan, mutta pidetään mielessä, että ei turhaan aiheuteta sekaannuksia ja väärinkäsityksiä. Siinäpä meille kaikille työsarkaa! 😊 💕

    • Sunnuntaiaamua - tai aamupäivä taitaa jo olla ?

      Upea hiitokeli olisi tarjolla, mutta epäluotettavan jalan vuoksi se on nyt pakko jättää väliin. Ja saattaahan olla, että hyvä keli on houkutellut laduille niin paljon väkeä, että siellä olisi vaara joutua kohtaamaan sitä kuuluisaa laturaivoa...
      Raivoa siellä, raivoa täällä. Vai ?

      SkillaN esitti tuossa ihan tärkeitä havaintoja kuvaamaan nykymenoa täällä ja esitti myös sellaisia kysymyksiä, mitä meidän "rauhanajan", 70 :laisten olisi hyvä pohtia. Niinkuin tuota keskustelutaidon puutetta, mikä minustakin on leimallista meille ja koko tälle ajalle. Sekä presidentti että eduskunnan puhemies puuttuivat siihen.

      Itse "syytän" liian nopeita muutoksia yhteiskunnassa: kiihtyvä kilpailu on saanut aikaan sen, että "pärjäämisestä" (=kilpailusta ? ) on tullut se ylin arvo tyyliin "heikot sortuu elon tiellä". Tietysti jatkuvan talouskasvun tarpeellisuutta perustellaan sillä, että se tarjoaa murusia myös näille "heikommille", pitää heistäkin huolta - siis teoriassa.
      Keskustelukulttuuriin se vaikuttaa mielestäni niin, ettei malteta kuunnella, ei edes yrittää asettua toisen asemaan, leimakirves kädessä liikutaan ja todetaan: ellet ole puolellani olet minua vastaan.
      Ettei menisi ihan ohjelmanjulistukseksi, ainakin tämänkin palstan yli kahdeksankymppiset voivat onnitella itseään siitä, että he ovat joutuneet elämään sota-ajan ja selviämään siitä. Uskon, että sillä on isompi vaikutus kuin yleensä nähdään - he kun eivät suuremmin pidä ääntä itsestään.
      Nämä tänäkin päivänä peräänkuulutetut "hiljainen tieto", "yhteisöllisyys", "kestävät arvot" ovat heissä vielä läsnä. Ainakin oman kokemukseni mukaan.

      Tuntuu aika kohtuuttomalta, että SkillaN joka on luotsannut nojatuolia ja sitä ennen tehnyt "uran" kahvipirtissä, joutuu nyt ottamaan vastaan tämänkin pettymyksen, ilmapiirin muuttumisen sellaiseksi, mikä ei enää vastaa hänen eikä käsittääkseni muidenkaan toivetta tuottaa iloa ja hyvää mieltä mukana olijoille.

      Minusta tuon viihtyisän ilmapiirin säilyttäminen olisi kuitenkin meidän kaikkien vastuulla. Jokainen tietää, miten paljon tahalliset tai tahattomat tölväisyt vaikuttavat koko ketjun ilmapiiriin.
      Itsekin pysyttelen pitkiä aikoja poissa, kun en oikein malttaisi olla sanomatta omaa mielipidettäni tietyistä kiistanalaisista asiosta..)) Ehkä olen vielä liian "nuori" päästäkseni niiden yli, osatakseni "katsoa korkeammalta"...))

      Tsemppiä kuitenkin SkillaNille ja kaikille niille, jotka tekevät työtä tuon hyvän ilmapiirin säilyttämiselle.
      demeter1

      • Olin tällä ,palstalla ennen Noja-tuolia, enkä seurannut seitsemänkymppisten palstaa kuin ani harvoin. Siksi olen täysin ulalla näistä ristiriidoista, jotka laahuksen tavoin ovat siirtyneet tänne Noja.tuolin ympäristöön. Eihän itse tuoli aiheuta mitään ongelmaa, vain ne jotka eivät osaa istua nojatuolissa.
        Siitä on kai kysymys.
        En tiedä, enkä haluakaan tietää.
        Mutta vähitellen me kahdeksankymppiset vetäydymme vanhuuden lepoon. Jos oikein olen laskenut, niin meitä on enää kaksi jäljellä S-s. ja minä, kun Rituliinikin on mennyt talviunille.

      • Makriina2 kirjoitti:

        Olin tällä ,palstalla ennen Noja-tuolia, enkä seurannut seitsemänkymppisten palstaa kuin ani harvoin. Siksi olen täysin ulalla näistä ristiriidoista, jotka laahuksen tavoin ovat siirtyneet tänne Noja.tuolin ympäristöön. Eihän itse tuoli aiheuta mitään ongelmaa, vain ne jotka eivät osaa istua nojatuolissa.

        No hei kaikki!

        Mitä ihmettä,.. tässäkö nyt vielä joudettaisi vanhuuden lepoon,...taitaa Makriina olla lekottelupäivän tunnelmissaan 😍
        Katselin minäkin tuon Turun tuomikirkossa tapahtuvan piispanvihkimyksen, vaikuttavahan se oli, ja sympaattinen uusi naispiispa on nyt siellä.
        Kirkon värimaailman siis seinien harmautta ei silmäni hevillä hyväksyneet, ankealta se näytti minusta.

        Muuten on päivä lähtenyt leppoisasti alkuun, hienoisten utupilvien läpi loistaa auringonvalo, saaden lumipinnan loistamaan.

        Tuohon SkillaNíin palatakseni, ei ole oikein Korpikirjailijalta kehoittaa purkamaan pahaa mieltään Noja-tuolin loppuosaan, *kyllä SkillaN sen aamulla puhdistaa* !!!

        Tosi väärin kehoitettu, sellaista "purkua" ei ole tarpeen kenenkään lukea, vaan erimielisyydet selvitetään itse, ja sen jälkeen niihin ei kajota.

        Minulla on ollut menossa sukkien parsimisbuumi, ihan mielikseni parsin huolella hyvät yli polvensukkani 😊 Sain sopivan villalangan K-ruokatilaukseni yhteydessä, että ihan piti sunnuntaiaamupäivällä istua parsimaan! Ne kun on niin ihanan joustavat, ja sopivan hellä kuminauha resorissakin.

        Tekisi mieli opettaa sukanparsintaa tutuille nuorille, jotka Facessa kertovat heittävänsä sukat pois, osaamattomuuttaan. Naapurinlikka on perinnyt mummonsa ompelutarvikkeet, ja ihmetteli puista parsimasientä 😊)) Oiskohan ollut sota-ajan vuoksi, kun jo kansakoulussa opetettiin sukan parsiminen ja neulonnan vahvistaminen.

        Kiva kuitenkin saada sukkansa käyttökuntoon, tuottaa se mielihyvää rullata ne ehjinä sukkakoriin,.. 👣

        Ollaan iloisia niin kuin ennenkin kirjoituspaikastamme ja vaalitaan sen viihtyvyyttä edelleen 😊)) Minusta on ollut herttaista nuo eri ihmisten kuulumiset, milloin kissojen hoitamista, ja puutarhoista kertomiset, puhumattakaan arkiset jokaiselle tutut tehtävät!

        Mukavaa sunnuntain iloa kaikille, ja Korppikselle Kainuuseen luovan hauskaa perhetapaamista t. sinisiru

      • sinisiru kirjoitti:

        En hyvänen aika sentään ehdota, että S-s. vetäytyisi vanhuudenlepoon, sanon vain, että laskutoimitukseni jälkeen pääsen kahteen konkariin, jotka olivat täällä ennen nojatuolia. Iloisin mielin me siihen mätkähdimme, ja olen sitä mieltä, että tuoleja on enemmänkin, sillä kukapa sitä yksikseen rupattelee. Mielikuvassani tuoli on korkeaselkäinen, aika tummalla kankaalla päällystetty, liekö plyyssiä vai mitä, ja tukityynynä on kirkkaanpunainen sohvatyyny.

      • Makriina2 kirjoitti:

        Olin tällä ,palstalla ennen Noja-tuolia, enkä seurannut seitsemänkymppisten palstaa kuin ani harvoin. Siksi olen täysin ulalla näistä ristiriidoista, jotka laahuksen tavoin ovat siirtyneet tänne Noja.tuolin ympäristöön. Eihän itse tuoli aiheuta mitään ongelmaa, vain ne jotka eivät osaa istua nojatuolissa.
        Siitä on kai kysymys.
        En tiedä, enkä haluakaan tietää.
        Mutta vähitellen me kahdeksankymppiset vetäydymme vanhuuden lepoon. Jos oikein olen laskenut, niin meitä on enää kaksi jäljellä S-s. ja minä, kun Rituliinikin on mennyt talviunille.

        Aivan, Makriina. Kaikki eivät osaa istua nojatuolissa..))

        Se vain, että monilla meistä nuoremmista on takanamme pitkä historia muilta palstoilta ja ikävä kyllä siitä on joskus vaikea päästä eroon, asioita on voinut jäädä hampaan koloon. Ja se sitten voi saada aikaan tuon "tasoituksen hakemisen" ja/tai takertumisen siihen mielikuvaan, minkä on toisesta kokemuksen kautta saanut. Ja kun meillä on se kuuluisa sananvapaus niin annetaanpa palaa..))

        Ja kuten yritin sanoa me 70 olemme sittenkin toisen ajan lapsia. Sen "rauhan ajan", mikä on ehkä tehnyt meistä jossain määrin eriseuraisia, ehkä meiltä puuttuu kokemus siitä ajasta, jolloin oli pakko puhaltaa siihen yhteiseen hiileen.

        En tiedä, mutta ymmärrän kyllä niitä, joiden on vaikea sulattaa aiheetonta syyttelyä, päällepäsmäröintiä tai tahallisen ilkeyden kohteeksi joutumista. Niitä on helpompi katsoa läpi sormien silloin jos itse säästyy niiltä, vaikka tuskin ne muidenkaan mieltä ylentävät.
        Itse taidan kuulua näihin herkkähipiäisiin ja kuten muuallakin, se poistuu, joka ei kestä. "Heikot sortuu elon tiellä"..))

        No. Monille riittää pieni irtiotto ja tilanteen uudelleen arviointi. Eiväthän nämä nyt elämän ja kuoleman kysymyksiä ole, sentään.
        Kiitos noista kuvauksista (piispanvihkimys). Täytyypä mennä Areenalle..))
        hyvän päivän toivotuksin,
        demeter1

      • sinisiru kirjoitti:

        No hei kaikki!

        Mitä ihmettä,.. tässäkö nyt vielä joudettaisi vanhuuden lepoon,...taitaa Makriina olla lekottelupäivän tunnelmissaan 😍
        Katselin minäkin tuon Turun tuomikirkossa tapahtuvan piispanvihkimyksen, vaikuttavahan se oli, ja sympaattinen uusi naispiispa on nyt siellä.
        Kirkon värimaailman siis seinien harmautta ei silmäni hevillä hyväksyneet, ankealta se näytti minusta.

        Muuten on päivä lähtenyt leppoisasti alkuun, hienoisten utupilvien läpi loistaa auringonvalo, saaden lumipinnan loistamaan.

        Tuohon SkillaNíin palatakseni, ei ole oikein Korpikirjailijalta kehoittaa purkamaan pahaa mieltään Noja-tuolin loppuosaan, *kyllä SkillaN sen aamulla puhdistaa* !!!

        Tosi väärin kehoitettu, sellaista "purkua" ei ole tarpeen kenenkään lukea, vaan erimielisyydet selvitetään itse, ja sen jälkeen niihin ei kajota.

        Minulla on ollut menossa sukkien parsimisbuumi, ihan mielikseni parsin huolella hyvät yli polvensukkani 😊 Sain sopivan villalangan K-ruokatilaukseni yhteydessä, että ihan piti sunnuntaiaamupäivällä istua parsimaan! Ne kun on niin ihanan joustavat, ja sopivan hellä kuminauha resorissakin.

        Tekisi mieli opettaa sukanparsintaa tutuille nuorille, jotka Facessa kertovat heittävänsä sukat pois, osaamattomuuttaan. Naapurinlikka on perinnyt mummonsa ompelutarvikkeet, ja ihmetteli puista parsimasientä 😊)) Oiskohan ollut sota-ajan vuoksi, kun jo kansakoulussa opetettiin sukan parsiminen ja neulonnan vahvistaminen.

        Kiva kuitenkin saada sukkansa käyttökuntoon, tuottaa se mielihyvää rullata ne ehjinä sukkakoriin,.. 👣

        Ollaan iloisia niin kuin ennenkin kirjoituspaikastamme ja vaalitaan sen viihtyvyyttä edelleen 😊)) Minusta on ollut herttaista nuo eri ihmisten kuulumiset, milloin kissojen hoitamista, ja puutarhoista kertomiset, puhumattakaan arkiset jokaiselle tutut tehtävät!

        Mukavaa sunnuntain iloa kaikille, ja Korppikselle Kainuuseen luovan hauskaa perhetapaamista t. sinisiru

        "Tuohon SkillaNíin palatakseni, ei ole oikein Korpikirjailijalta kehoittaa purkamaan pahaa mieltään Noja-tuolin loppuosaan, *kyllä SkillaN sen aamulla puhdistaa* !!!"

        Ymmärsit väärin.

        Skillan aloittaa aina uuden ketjun kun viestien määrä ylittää 200.

        Kirjoitin

        Skillan aloittaa puhtaalta pöydältä, eli uudella ketjulla. Olet varmaan huomannut, että vanhojen noja-tuoli ketjujen loppuun tarttuvat esim. politiikan jauhajat ja muut höpöttäjät.

        Näin ne väärinkäsitykset syntyvät ja aiheuttavat joskus jopa "palstaraivoa" 😖

        Oikaisut ovat hyvin tarpeellisia. Asia pistetään pois päiväjärjestyksestä, unohdetaan.

      • korpikirjailija kirjoitti:

        Todella, ymmärsin sen näköjään väärin! Oikein hyvä kun oikaisit, parempi mieli minullakin, kun ei jää turhia väärinkäsityksiä mieleeni! Kiitos 😊))

        Ihme energiapuuska jatkui vielä tänään, kun siivosin innolla ompelulaatikkonikin turhista langanpätkistä, nuppi ja hakaneuloista ja pikkuroinasta pohjalla. Lankarullat oli niin hauska selvitellä, ja ennenkaikkea kiva ottaa esille tarvittaessa!

        Kahvimukini kanssa pistäydyin tapani mukaan, ja samalla söin toisen laskiaispullani vuosiin!
        Suu makeana hillosta ja kermavaahdot poskessa,.toivotan, -hyvää iltaa!

    • Anonyymi

      Hyväksyntää ja huomionhakuisuutta on mielestäni nuo jatkuvat kinaamiset.
      Tuodaan kopioita toisista ketjuista tai arkistosta. Niillä osoitetaan toisen huonommuutta ja tehdään itsestä uhri. Välillä kommentoidaan Noja-tuolin "tervaskantojen" kirjoituksia ja haetaan hyväksyntää myötäilevillä kommenteilla.
      Liki 1300 lukukertaa oli edellisessä Noja-tuolissa. Todellisten lukijoiden määrää se ei kerro. Oletus kuitenkin lienee, että alistaessaan ja alentaessaan toista kinaaja kuvittelee nostavansa itsensä ylemmäksi suuren palstayleisön keskuudessa.
      Vähiin on käyneet itsekriittiset ja aidosti hyväntahtoiset kirjoittajat, ei vain näissä Noja-tuoleissa vaan palstalla/palstoilla palstaraivoa välttääkseen? Sääli!

      • Anonyymi

        Oli hieno tilaisuus Turun tuomiokirkossa, kun Mari Leppänen vihittiin piispantehtävään .Alttaritaulu on kaunis, muutenkin vanha, arvokas sali.
        On se t.v. mahtava, kun saamme olla kirkossa Turussa saakka!
        Olen joskus ollut siellä konsertissa kauan sitten, kun enemmä vielä joka puolella liikuttiin.

        Sinisirkku kertoi noista sukkien parsimisista. Nyt tahtoo olla vaikea saada hyviä, kiristämättömiä puolisukkia, sen vuoksi täytyy parsia vanhoja kiristämättömiä, joita sain ennen eräästä kaupasta, mutta sitten siellä ei niitä enää ollut, myyjä sanoi, että tehdas on lopettanut niiden tekemisen.
        Luulisi tehtävän, jos kysyntää on!

        SkillaN kertoi taanoin, että radio on hänellä melkein koko päivän auki.
        Minä olen myös samanlainen radion suhteen, Varsinkin, jos olen yksin, on se mainio seuralainen, kuulee maailman menoista ja siinä voi tehdä töitä samalla.
        Musiikikin piristää, usein kauniita kappaleita kuulee.

        Toivon demeter, että saisit avun jalallesi! Itselläni on myös aina joitain vaivoja jaloissa,
        enemmän ja vähemmän.
        Pääsemme vielä sentään liikkumaan ja tapaamaan toisiamme täällä,
        tämäkin piristää meitä, kun ei paljon muuten voi tavatakaan.
        Nyt on kiire päivällisen laittoon, onneksi on paistettuna lohta, pakasteperunoita
        ja salaatti on myös tehtynä.

        Hyvää sunnuntai-iltapäivää,
        Neeasa

        Hyvää sunnunta-iltapäivää,

        No, tuli tuplasti yksi lause!
        Neeasa

      • Anonyymi kirjoitti:

        No, tuli tuplasti yksi lause!
        Neeasa

        Kiitos vain toivotuksista Neeasa ! Heti tuntuu paremmalta..)) Parantavia terveisiä myös sinne. Eivät ne hukkaan mene, hyvät ajatukset...

        Takavuosina kun harrastin enemmän näitä "hengentieteitä" kävin iskias-vaivani kanssa henkiparantajalla, ihan uteliaisuudesta, ja kyllä se vaiva silloin vain parani, kuten taannoinen selkäjumi tutun vyöhyketerapeutin (henkiparantajan?) käsittelyssäkin...

        Radion kuuntelusta on moni kirjoittaja maininnut ja ikätoverit muuallakin. Minulla on sekin aarrearkku vielä avaamatta, mutta onhan se hyvä, että on näitä vaihtoehtoja vielä pahemman päivän varalle..))

        Minullakin radio uinuu pitkää untaan, sillä se on unohtunut.
        Ehkä hiukan vaikutti mieheni puhe 'multitaskauksesta', miten aivot kärsivät 'moniajosta'.
        Hän kertoi äitinsä joskus kuuntelevan radioa ja samalla katsovan TV:tä. Sitä minä en ole ikinä tullut kokeilleeksi.
        Mutta sekin, että kotitöitä tehdessään kuuntelee TV:tä, aiheuttaa keskittymisvaikeuksia.
        Silti aika usein minulla on TV auki ruokaa tehdessäni.

        Minä en kyllä tavoittele tuota multitaskausta, miksi pitäisikään ? Kun keskittymiskyky iän mukana on muutenkin heikentynyt niin enpä kaipaa lisätodistetta siitä..))

        Mulla on kaksikin (vanhaa) telkkaria huushollissa ja jompikumpi on kyllä usein auki, ihan seurana, ilmeisesti...))

        Aikaisemmin minulle riitti pelkkä hiljaisuus, mutta liekö korona vai mikä saanut aikaan sen, että kaipaa jotakin ulkopuolista virikettä enemmän. Sisäinen puhe ei aina riitä..))

        Moni on kertonut noista äämikirjoista ja niiden kuuntelemisesta. Itse en ole niihin tottunut, mutta ehkä niistäkin vielä voisi innostua. Vaihtoehtoja on vaikka
        miten, ainakin niin kauan kuin näkö ja kuulo ovat tallella...

    • Terveisiä Pirkanmaalta! Tultiin tänne mökille toissapäivänä Aulangon puiston kautta, haluttiin nähdä Vanajaveden talvinen kauneus näkötornista käsin ja pitihän Ruusulaakson romanttinen huvimajakin käydä katsomassa. Yövymme täällä retkiautossa, tämän saa nopeasti lämpimäksi toisin kuin mökin ison hirsituvan. Miehen serkun poika oli aurannut tien, talon vanhanemännän loivasti rantaan laskeutuvalle aurinkoiselle peltoladulle olen päässyt hiihtämään, miehen nykyaikaisemmille suksille sopii talon lasten latu, on muutenkin hiukan vaativampi. Kävimme tänään myös miehen serkun mökillä hiihtäen rantaa pitkin, ovat olleet siellä pitemmän aikaa koronaa paossa. Naurettiinkin kahviteltaessa mökkiterassilla ja tilkka viskiä lämmikkeenä kahvimukin pohjalla, että ollaan kuin rinnekahviossa, eiköhän pidetä vielä monotanssit laiturilla.

      Savusauna lämpiää tänäänkin illansuussa, veden saa avannosta. Laitan kohta perunat kiehumaan auton kaasuliedelle, savukala on kaupasta, pilkkiyritys ei tuottanut tulosta. Näyttää pilvistyvän, tähtien tarkkailu ei onnistune tänä iltana. Retkiautossahan on sinänsä kaikki mukavuudet, kompaktissa koossa vain , ja hyvät vuoteet kahdelle. Kotiin tullessa haemme tavan mukaan Ylöjärveltä maakuulua Aallon ruisleipää. Kaipa me jo huomenna palailemme kotiin.

      Näihin palstaskismoihin en haluaisi enkä osaisikaan ottaa kantaa, toivoa vain jokaisen saavan rauhassa kirjoittaa, vapaus ja vastuu siinä määrin kuin itse voi asioihin vaikuttaa. Itse kirjoitan nimimerkillä ja se selkiyttää mielestäni keskustelua, mutta koska palstan sääntöjen mukaan on luvallista kirjoittaa myös anonyyminä, ei nikittöminä kirjoittavia pitäisi niputtaa yhteen. En ole itsekään vielä palstaikäinen, mutta tuskin avarasydäminen Skillan vain sen perusteella ketään pois toivoo, ainakaan pirtissä ei henkkareita kyselty. Ehkä minukin pitäisi olla täällä enemmän kuunteluoppilaana. 60plus-ikäryhmä jäi kokematta, tulin 60 täytettyäni suoraan kurkkimaan pirttiin ja samalla kirjoittelemaan 70-palstalle. Joskus käyn nykyisellä 70:llä sopivan aiheen huomatessani kommentoimassa , mutta nopeasti siellä ketjut muuttuvat käsittämättömäksi herjan heitoksi, sellaisia vanhoja kaunoja ilmeisesti muhii, joiden taustoista en tiedä enkä haluakaan tietää.

      Leppeitä tunnelmia ja talven kauneutta!

      • Anonyymi

        Olen Demen kanssa samaa mieltä:

        " En tiedä, mutta ymmärrän kyllä niitä, joiden on vaikea sulattaa aiheetonta syyttelyä, päällepäsmäröintiä tai tahallisen ilkeyden kohteeksi joutumista.
        Niitä on helpompi katsoa läpi sormien silloin jos itse säästyy niiltä, vaikka tuskin ne muidenkaan mieltä ylentävät."

        Kun aina on jonkun vanhan kahvipirttiläisen syyttely menossa, ei tänne viitsi enää tullakaan.

        He olivat Kahvipirtissä kaikki niin hyviä, tuttuja ja turvallisia, ja kaikilla oli omia vahvuuksia, muistanette varmaan esimerkiksi Venlastiinan ihastuttavan huumorintajun!

    • Anonyymi

      Hyvää iltaa!
      Noin -7 ja pilvinen päivä oli.

      Ymmärrän hyvin SkillaN turhautumisesi. Tuon tuostakin pyydät ettei torailuksi menisi.
      Olisiko joku "raastupa, käräjäsali tai kinkerit" -ketju, mihin riidat voisi siirtää ;)

      Sinisirun maalaustarvikelöydöstä innostuin etsimään omat hiilipiirrostarvikkeet esille. Eihän niitä kaikkia löytynyt, mihin lie muutossa joutunut. Piirsin kuitenkin teräväkatseisen tytön ja kaljupäisen miehen. Kaljuun en saanut kiiltoa, jota halusin. Enpähän minä taiteilija olekaan, vaan raapustelija :)

      Missasin piispan virkaan vihkimisen, mutta viikko (?) sitten hän oli Arto Nybergin haastateltava ja Radio Deissä olen myös häntä kuullut. Järkevän ja hillityn oloinen, uusia polkuja raivaava. Raikas!

      Luen Heikki Herlinin kirjaa isästään Niklaksesta ,"Tuollapäin on Highway". Peittelemättä hän kertoo isästään tämän muistiinpanoihin ja tuttavien kertomuksiin nojaten. Ja omista muistoista tietenkin. Onhan toki mukana isoisä Pekka Herlin.

      Ei ihan kulttuuripäiväksi mennyt vaan kävin lenkillä. Tyhmästä päästä sain taas kärsiä, koska en suostunyt kääntymään takaisin. Lenkistä tuli liian pitkä ja se tietää "levottomia jalkoja" ensi yöksi.

      Hyvää tulevaa viikkoa!

      brinkkala

      • Kiva "nähdä" sinuakin brinkkala..)) Ehdin jo kaipailla ja huolestua kun se koronakin tuntuu nyt jyllänneen myös siellä päin.
        Tuo Heikki Herlinin kirja oli meillä kirjapiirissä valittujen listalla, mutta en ole sitä käsiini saanut enkä ole pystynyt osallistumaan harrastukseeni muutenkaan.
        Kiva kuulla että sinulla puuhaa ja kiinnostuksen kohteita löytyy. Ei ole tällaista joutokäyntiä kun minulla pakkaa olla. No. Pohjalalta on kai vain yksi suunta -ylöspäin..))

        Mari Leppäseen, meidän - vai teidän.. ?)) uuteen piispaan on moni tykästynyt. Minäkin katsoin hänen saarnansa kahteen kertaan, niin paljon siinä oli sisältöä. Eikä hän uhkunut tätä modernin naisen itsevarmuutta vaan tuntui, että hän koki olevansa itseään isommalla asialla, kuten tietysti onkin. "Hiljaista ihmistä kannattaa kuunnella"...
        Hyvää jatkoa vain sinne "toist puolt jokke" vai miten sitä sanotaan ?
        demeter1

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Kiva "nähdä" sinuakin brinkkala..)) Ehdin jo kaipailla ja huolestua kun se koronakin tuntuu nyt jyllänneen myös siellä päin.
        Tuo Heikki Herlinin kirja oli meillä kirjapiirissä valittujen listalla, mutta en ole sitä käsiini saanut enkä ole pystynyt osallistumaan harrastukseeni muutenkaan.
        Kiva kuulla että sinulla puuhaa ja kiinnostuksen kohteita löytyy. Ei ole tällaista joutokäyntiä kun minulla pakkaa olla. No. Pohjalalta on kai vain yksi suunta -ylöspäin..))

        Mari Leppäseen, meidän - vai teidän.. ?)) uuteen piispaan on moni tykästynyt. Minäkin katsoin hänen saarnansa kahteen kertaan, niin paljon siinä oli sisältöä. Eikä hän uhkunut tätä modernin naisen itsevarmuutta vaan tuntui, että hän koki olevansa itseään isommalla asialla, kuten tietysti onkin. "Hiljaista ihmistä kannattaa kuunnella"...
        Hyvää jatkoa vain sinne "toist puolt jokke" vai miten sitä sanotaan ?
        demeter1

        Hei demeter :)
        Välillä pitää ottaa etäisyyttä etteivät "kasvot kulu";) Ei vaan, totuus on se, että minulla on molemmissa silmissä nyt "remissiossa" oleva kaihi. Muita oireita ei ole kuin liiallisesta työllistämisestä ne väsyvät ja kuivuvat. Olen helpottanut silmiäni niin, että jos luen ahkerammin, niin silloin en avaa läppäriä. Kesällä, aputyttönä maalla ollessani, opettelin taas lukemaan kirjoja paperiversiona ja koukutuin.

        "Työteliäisyyteni" on ihan keksittyä ;) En ole laisinkaan taiteellinen. Ärtynyt olkapääni ei anna tarttua neulomukseen, siksi levottomille käsille jotain oli keksittävä ja piirustelen perinnöksi saamillani hiilillä :)

        Niin, kyllä minäkin aina huolestun, kun en nimmariasi näe. Toki monen muunkin nimmarin kohdalla jotka ovat tutuiksi tulleet.
        Nyt tiedän, kun luin, että otat etäisyyttä, jos siltä tuntuu. Sanoit sen olevan ehkä "herkkähipiäisyyttä". Olet niin sujuvasanainen ja diplomaattinen, että sivusta näen sinut usein rauhantekijänä/sovittelijana. Toki asia on eri, jos itse joutuu kohteeksi. Silloin varmaan helpommin "nostaa kädet pystyyn", jos huomaa, että "puhuu eri kieltä".

        Kirjastoasioilla olin ja näin jäin suustani kiinni. On varauksessa pari kirjaa ja kävin tarkistamassa onko jonot edenneet. Pitkät jonot on täällä. Koronaa syytän siitäkin.

        Oikein aurinkoista ja nopeasti etenevää kevättä kaikille!

        Piti laittaa extraterveiset "herkkähipiäiselle ex-naapurille", mutta samaan nippuun meni kaikille :)

        brinkkala

      • Anonyymi kirjoitti:

        Piti laittaa extraterveiset "herkkähipiäiselle ex-naapurille", mutta samaan nippuun meni kaikille :)

        brinkkala

        Kiitos kehuista brinkkala, Minulle kelpaa aina, vaikka olisivat ylisanojakin..)) Hyvää tahtoahan ne välittävät ja sitähän ei ole koskaan liikaa...
        Vähän täytyy kuitenkin toppuutella: "sujuvasanaisuus" on minulla aina ison työn takana, lukihäiriö tekee sen, että kirjoittaminen on työlästä, siihen täytyy ladata paljon energiaa, että saa kirjaimet hollilleen ja sittenkin tulee "vihreitä" välillä...

        Niinhän se näillä foorumeilla on: vaikka osoittaisi viestin yhdelle, se kuuluu kaikille. Ja mehän ollaan sankareita kaikki..)) Nytkin taistellaan yhteistä vihollista, koronaa, vastaan.

        Toivotaan, että saat silmäsi kuntoon. Minulla alkoi kyllä uusi elämä kaihileikkauksen jälkeen kun pystyin taas lukemaan - jopa ilman laseja. Silmien väsymisestä en kuitenkin ihan päässyt. Parin tunnin lukusessio väsyttää kyllä silmiä niin että paussia pitää pitää. Onneksi aika ei nyt ole kortilla...

        Sinnitellään ja pärjäillään, kaikki,
        demeter1

    • Anonyymi

      Näin Skillanin hyvän tänpäiväisen aloituksen. Muistaakseni viime viikolla selasin 80 palstaa. En löytänyt sieltä Nojatuolia ollenkaan.

      Alkutalvi on mennyt olkapään kanssa kipuilussa. Ultraäänikuvaus näytti kiertäjänkalvon laaja-alaisen repeytymän.
      Ainoastaan fysikaalinen hoito tähän auttaa sanoivat lääkärit. Monella nuoremmallakin yleiskunto on meikää heikompa. Lopetan ruikutukseni tähän.

      Hyvää keskitalvea Nojatuolilaiset. Valo on jälleen valtaamassa pohjoisen pallonpuoliskon.
      Pidetään liput niin korkealla kuin jaksamme sen salkoon hinata. Värit itsekukin lippuunsa valitkoon.

      - Hurskainen -

      • Olipa kiva kuulla sinusta hurskainen. Vanhan talon haltijoita - vai haltioita?..))- ollaan.
        Sinulta opin tuon kaakaon juomisen kun kahvi ei aina maistu..))
        Vieläkö pihalemmikkisi, variksiahan ne olivat ? - ovat hengissä ?
        Toivottavasti annat kuulua itsestäsi myös jatkossa. Miesvoimaa kaivataan aina..))

      • Anonyymi
        demeter1 kirjoitti:

        Olipa kiva kuulla sinusta hurskainen. Vanhan talon haltijoita - vai haltioita?..))- ollaan.
        Sinulta opin tuon kaakaon juomisen kun kahvi ei aina maistu..))
        Vieläkö pihalemmikkisi, variksiahan ne olivat ? - ovat hengissä ?
        Toivottavasti annat kuulua itsestäsi myös jatkossa. Miesvoimaa kaivataan aina..))

        Tämä helmikuu on neljä kertaa tasaviikkoinen, alkaa aina maanantaina ja päättyy aina sunnuntaihin. Vasta yhden olemme eläneet.

        Käykää rokotuksissa vuorollanne!

        Pärjäillään! t. Miaelina.

    • Anonyymi

      Ottakaa kaikki alle kahdeksankymppiset kahden viikon loma nojatuolista!
      Nähdään palaako rauha ja kadonneet kirjoittajat.

      • Maanantaihin herätty ja uuteen viikkoon, niinpä vilahti viikko seuraillessa maailman menoa monelta taholta.
        Naapuritalon katolta lumia pudottavat, tuokin harmi se lumen tulosta tulee ja euroja kuluu, esteitäkin laittavat, silti liian paksua kerrosta ei esteet alas tuloa estä.
        Myös lumen ajaminen katujen vierestä ja parkkipaikoilta hinnakkaiksi tulee, mutta nämä niitä talven iloja;)

        Olipa kiva nähdä Hurskaisen ilmestyneen vahvuuksiin, aikaa onkin kulunut kun viimeksi kirjoittelit.

        Kenenkään kirjoittamatta jättäminen, ei rauhaa takaa, itse jokainen tykönään viestinsä miettii, tuo viimeisen viestin kirjoittaja ajatuksineen ei asian ydintä ymmärtänyt, ikä ei ratkaise, vaan ajattelu.
        Jättämällä pois henkilöön menevät ikävät sanonnat, sillä kaikkea ei pakko ole esille tuoda, mitä ehkä mielessä liikkuu.
        Varmaan jokaisella joskus ärtymystä esiintyy, mutta pakkoko on esille tuoda, siitähän riidoista on kysymys.
        Kaikilla on oikeus kirjoittaa millä palstalla tahansa, sisältö ratkaisee, ei ikä.
        Yleisesti ottaen kaikki mukaan sopii, en koskaan ole muuta sanonut, jos mainitsin, tarkoitin tyylin muuttuneen ehkä nuoremmilla ikäluokilla, kun vertaa meihin "iäkkäisiin" emme pysy tahdissa mukana;)
        Tämä ilmiö joka paikassa nykymaailman menossa. nuoria paljon syytellään, mutta taitaa kolahtaa kaikkiin nykyeläjiin, ei edes vanhenevat ihmiset siltä tyyliltä välty, kun lukee lehtien palstoja.
        Minä itse henki elää ja huomion kipeys kasvaa.

        Asiallisia kommentteja olette esittäneet ja sillä linjalla sopu säilyy, unohtaen henkilöihin menevät maininnat.
        Nuo nimittelyt takarivin taaveista ja muista vastaavista voisimme jättää ja kirjoitellaan tyhmästikin, ei kaikkea tarvitse niin pilkun tarkkaan tulkita;)
        Kysyähän aina voi, jos ei ymmärtänyt;)

        Jospa jätän tähän tällä kertaa, taitaa jo toistoiksi mennä nämä minunkin viestit.
        Silmälasit lähden hakemaan, sain ilmoituksen, että valmiit ovat, antaako ilmettä lisää, vaan hassummaksi muuttuu;)kalliit ainakin olivat.
        Tärkein juttu kuitenkin, että näkeminen onnistuu vielä tälläkin iällä. jos näkö häviää, yksi mummo vahvuuksista häviää;)

      • Anonyymi

        Ketä nojatuolista on kadonnut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketä nojatuolista on kadonnut?

        KUKA nojatuolista on kadonnut?

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Maanantaihin herätty ja uuteen viikkoon, niinpä vilahti viikko seuraillessa maailman menoa monelta taholta.
        Naapuritalon katolta lumia pudottavat, tuokin harmi se lumen tulosta tulee ja euroja kuluu, esteitäkin laittavat, silti liian paksua kerrosta ei esteet alas tuloa estä.
        Myös lumen ajaminen katujen vierestä ja parkkipaikoilta hinnakkaiksi tulee, mutta nämä niitä talven iloja;)

        Olipa kiva nähdä Hurskaisen ilmestyneen vahvuuksiin, aikaa onkin kulunut kun viimeksi kirjoittelit.

        Kenenkään kirjoittamatta jättäminen, ei rauhaa takaa, itse jokainen tykönään viestinsä miettii, tuo viimeisen viestin kirjoittaja ajatuksineen ei asian ydintä ymmärtänyt, ikä ei ratkaise, vaan ajattelu.
        Jättämällä pois henkilöön menevät ikävät sanonnat, sillä kaikkea ei pakko ole esille tuoda, mitä ehkä mielessä liikkuu.
        Varmaan jokaisella joskus ärtymystä esiintyy, mutta pakkoko on esille tuoda, siitähän riidoista on kysymys.
        Kaikilla on oikeus kirjoittaa millä palstalla tahansa, sisältö ratkaisee, ei ikä.
        Yleisesti ottaen kaikki mukaan sopii, en koskaan ole muuta sanonut, jos mainitsin, tarkoitin tyylin muuttuneen ehkä nuoremmilla ikäluokilla, kun vertaa meihin "iäkkäisiin" emme pysy tahdissa mukana;)
        Tämä ilmiö joka paikassa nykymaailman menossa. nuoria paljon syytellään, mutta taitaa kolahtaa kaikkiin nykyeläjiin, ei edes vanhenevat ihmiset siltä tyyliltä välty, kun lukee lehtien palstoja.
        Minä itse henki elää ja huomion kipeys kasvaa.

        Asiallisia kommentteja olette esittäneet ja sillä linjalla sopu säilyy, unohtaen henkilöihin menevät maininnat.
        Nuo nimittelyt takarivin taaveista ja muista vastaavista voisimme jättää ja kirjoitellaan tyhmästikin, ei kaikkea tarvitse niin pilkun tarkkaan tulkita;)
        Kysyähän aina voi, jos ei ymmärtänyt;)

        Jospa jätän tähän tällä kertaa, taitaa jo toistoiksi mennä nämä minunkin viestit.
        Silmälasit lähden hakemaan, sain ilmoituksen, että valmiit ovat, antaako ilmettä lisää, vaan hassummaksi muuttuu;)kalliit ainakin olivat.
        Tärkein juttu kuitenkin, että näkeminen onnistuu vielä tälläkin iällä. jos näkö häviää, yksi mummo vahvuuksista häviää;)

        Kiitos SkillaN hyväntahtoisista sanoistasi. Samat Ynnämuulle ja Sinisirulle.
        Onko ihan oikeasti Nojatuolipalsta pyörinyt kaiken aikaa? Osaromahtaminen on vienyt mielenkiintoa kirjoitteluun.
        Kun psyyke käy liian kovilla kierroksilla. sosiaalinen media jää hunningolle. Onko tämäkin kirjoittelu osa sosiaalista osallistumista?

        Pian ne näyttää uutisia. Pakoillaan covid-19 virusta. Meittiä vanhoi se eniten kurmoottaa, sanotaan.
        - Hurskainen -

      • Anonyymi

        Ei tarvitse kuin yhden ainoan eli pääsyyllisen häipyä kokonaan niin kaikki ongelmat poistuvat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse kuin yhden ainoan eli pääsyyllisen häipyä kokonaan niin kaikki ongelmat poistuvat.

        Sinä kun lähdet, niin kaikki on hyvin.

    • Anonyymi

      Teidän rauhanne on vienyt yksi 70 palstalla häiriköinyt henkilö,
      joka siirtyi tänne, kun 70 :ssa saatiin tarpeeksi hänen ilkeistä kommenteistaan.
      Hän sai niin paljon negatiivista palautetta muitten kiusaamisesta,
      että valitsi nojatuolin uudeksi asemapaikakseen,
      mutta käy vielä huonoa ilmapiiriä levittämässä ainakin 70 :ssa.

      • Suosittu kuitenkin on, koska veti mukaansa joukon suupaltteja, joilla ei ole muuta asiaa kuin hänen kirjoittelunsa repostelu ja mahdollisten kirjoitusvirheiden metsästys.
        Miksi kiusaatte meitä muita, jotka haluamme vaihtaa mielipiteitä keskenämme ja rupatella niitä näitä. Moni meistä ei ole millään tavalla osallinen mainitsemiisi asioihin.
        Jos kevyt jutustelu ei kiinnosta, niin A24:ssä on vaikka kuinka paljon palstoja, joilla ehkä käydään teitä kiinnostavia keskusteluja.

        Ihan tosi, hei!

      • Makriina2 kirjoitti:

        Suosittu kuitenkin on, koska veti mukaansa joukon suupaltteja, joilla ei ole muuta asiaa kuin hänen kirjoittelunsa repostelu ja mahdollisten kirjoitusvirheiden metsästys.

        Sori! S24:ssä! Korjaan, ennen kuin hätäännytte.

        Karman laki on ikuinen. Kun on kohta 20 v kylvänyt monella palstalla torajyviä, niitä niittää. Ei auta että siirtyy muka pulmusena seuraavalle ikäpalstalle. Et sinä ettekä muut olekaan osallisia, tuo "suosittu" vaan tuo palstamenneisyytensä teidän kilttien harteille.

        Oletetaan että sinulla on juuri erityisen paljon hampaankolossa jotain palstalle kirjoittelevaa kohtaan, mutta onko se mielestäsi oikeutettua ja huomaavaista rauhaa rakastavia ja syyttömiä nojatulilaisia kohtaan, että tulet tänne myrkyttämään ilmapiiriä ja torpedoimaan ketjut omalla kaunallasi ja vihallasi, koska vainoamisen kohde ei sitä tee, vaan osallistuu leppoisaan jutteluun täällä kertomalla kuulumisiaan ja tekemisiään aivan samoilla ehdoilla kuin kaikki muutkin?
        Ihmettelee rauhaa rakastava lumen saartama paloma.

        Kirkas ja aurinkoinen päivä on tänään, siitä innostuneena lähdin sauvakävelylenkille,
        alku meni hienosti ja matka jatkui, kunnes tuo lumen kolaamisessa saatu vaiva taas ilmoitti olemassaolostaan, nimittäin lapaluun yläosassa on se kipupiste.

        Onkohan sama, kuin hurskaisella? Kiva kuullu sinustakin, olet niin hyvä kertoja ollut täällä!

        Muuten selvennetään vielä niitä ruokanimiä , joita Skillan kysyi, siis: pannukakku, kropsu ja prötiksikin olen tätä ihanaa herkkua kuullut nimitettävän.
        Laskiaisena ne taas kaikki tulee mieleen.

        Pysytään pirteänä,

        Laskiaisleivonnaisista tulee mieleeni laskiaispullat, joita lapsena söimme. Se oli pullataikinasta leivottu pikkupulla. Se pantiin lautaselle, leikattiin pala päältä pois ja siroteltiin sokeria. Sitten kuumaa maitoa lautaselle, ja lusikoimme maidon pullan sisään, niin että se pulskistui ja pehmeni ihanaksi mössöksi, jonka se sokeri kruunasi.
        Nykyajan laskiaispullassa on hillotäyte ja kermakuorrutus. En haluaisi sitä lautaselta syödä maidon kera, kyllä se pitää popsia kuin leivos ainakin.
        Onko muilla muistissa tällaista laskiaispullaa? Joskus ammoin leipomoillakin oli tarjouksessa laskiaispulla ilman näitä lisukkeita, mutta en ole vuosiin ainakaan huomannut.
        Tarjosin varmaan kerran lapsenlapsille laskiaispullan lapsuuteni tapaan, ja he olivat hämmästyneitä, mutta ilahtuivat ideasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkas ja aurinkoinen päivä on tänään, siitä innostuneena lähdin sauvakävelylenkille,
        alku meni hienosti ja matka jatkui, kunnes tuo lumen kolaamisessa saatu vaiva taas ilmoitti olemassaolostaan, nimittäin lapaluun yläosassa on se kipupiste.

        Onkohan sama, kuin hurskaisella? Kiva kuullu sinustakin, olet niin hyvä kertoja ollut täällä!

        Muuten selvennetään vielä niitä ruokanimiä , joita Skillan kysyi, siis: pannukakku, kropsu ja prötiksikin olen tätä ihanaa herkkua kuullut nimitettävän.
        Laskiaisena ne taas kaikki tulee mieleen.

        Pysytään pirteänä,
        Neeasa

        Aamusta kävin asiareissun, näitä vaan ilmaantuu selviteltäväksenikseni.
        Sellainen keskirapsakka ilma oli, tämä jo minulle talvesta riittäisi.

        Oikein hyvä asia oli, että Hurskainen ilmoitti olemassaolostaan. Olen
        miettinytkin joskus, että kuinkahan mies pärjää. Hyvin tunnut,
        huskainen, pärjäävän pienistä vaivoista huolimatta kun hoitoakin
        olet saanut. Käyppähän aina väliin täälläkin juttuamassa. Niinpä tuo
        on mennyt minultakin vähemmäksi kirjoitteluni. Välipäiviä väliin pitelen:)

        Nyt onkin hyviä, rakentavia viestejä tullut. Toivotaan hyvää jatkoa. Pientä
        "urputtamista" vielä tulee. Mm. Makriina ja Paloma on näitä "syntyjä syviä"
        viesteissään tänäänkin selvittäneet. Koska näitä asioita on jo käsitelty,
        entällä kertaa sekaannu enempää tähän "eheyttämiskeskusteluun."
        terv. ynnämuu

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Oletetaan että sinulla on juuri erityisen paljon hampaankolossa jotain palstalle kirjoittelevaa kohtaan, mutta onko se mielestäsi oikeutettua ja huomaavaista rauhaa rakastavia ja syyttömiä nojatulilaisia kohtaan, että tulet tänne myrkyttämään ilmapiiriä ja torpedoimaan ketjut omalla kaunallasi ja vihallasi, koska vainoamisen kohde ei sitä tee, vaan osallistuu leppoisaan jutteluun täällä kertomalla kuulumisiaan ja tekemisiään aivan samoilla ehdoilla kuin kaikki muutkin?
        Ihmettelee rauhaa rakastava lumen saartama paloma.

        Tuo teidän (korppis ja Paloma) vainoaminen on jo sairasta, ja voisi sanoa pelottavaakin kiihkeydessään.
        Pirre

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo teidän (korppis ja Paloma) vainoaminen on jo sairasta, ja voisi sanoa pelottavaakin kiihkeydessään.
        Pirre

        Moikka Pirre, tarkistin palstat, hänellä menee nyt "huitomisen" vaihe. Hän ei erota mikä on totta ja mikä kuviteltua.

        Olemmehan nähneet näiden yhteisten kirjoitus vuosien aikana yhtä sun toista, mutta tämä on vaikein tapaus.

        Tulee mieleen tapaus seitkytluvulta. Menin asioille Riihimäen aseman vessaan. En päässyt ovea pitemmälle kun päihteiden vaikutuksessa oleva nainen alkoi huitoa minua ulos märillä alushousuillaa joita oli pesemässä ; )) Joskus on hyvä häipyä.

        Nettiviha on myös arvaamatonta. Luin kirjan stalkkaajasta se oli hyvä oppi. Ymmärsin, että läheisille on tehtävä selväksi uhkailun laatu, heti kun sitä ilmaantuu.

        Onneksi asun tässä poliisilaitoksen kyljessä.

        Jokaisella on ollut omat koettelemusten ajat, mutta onneksi ole toistaiseksi järissäni, samoin ystäväni paloma, joka valmistelee häitään.💞💞💞💞

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo teidän (korppis ja Paloma) vainoaminen on jo sairasta, ja voisi sanoa pelottavaakin kiihkeydessään.
        Pirre

        Pirre, sinähän tunnet Korppiksen ennestään, paha mieli tulee.

    • Anonyymi

      Olisiko oikein, että joku luonteeltaan sairas saa häiriköidä mielin määrin
      vuosia ? Tervejärkiset henkilöt nousevat nousevat ennemmin tai myöhemmin vastustamaan,
      jos ei kyseinen henkilö tajua itse noin tuhannesta huomautuksesta huolimatta
      mennä itseensä ja lopettaa.

      • Ehkä hän ei ymmärrä, että hänestä itsestään on tullut häirikkö, joka aiheuttaa pahaa mieltä sivullisille kirjoittajille, joilla ei ole mitään halua ryhtyä vastailemaan herjoihin.7
        Anona hän voi piiloutua minne tahansa S24:n palstalle ja jättää muut taakseen.
        Mutta kukapa tavoistaan pääsisi, jos on samaa harjoittanut jo 20 vuotta, kuten kertoili.

      • Taidan nähdä eri tavalla asian ja että sinä olet se joka häiriköi. Uskon suurimman osan palstalaisista olevan kanssani sama mieltä. Mutta tätä jankutusta voisimme jatkaa siihen saakka kun aurinko menee supervovaksi ja kumpikaan ei saa toista vakuuttuneeksi. Joten minun osaltani se on nyt tässä.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Taidan nähdä eri tavalla asian ja että sinä olet se joka häiriköi. Uskon suurimman osan palstalaisista olevan kanssani sama mieltä. Mutta tätä jankutusta voisimme jatkaa siihen saakka kun aurinko menee supervovaksi ja kumpikaan ei saa toista vakuuttuneeksi. Joten minun osaltani se on nyt tässä.

        " että sinä olet se joka häiriköi. "???

        " Uskon suurimman osan palstalaisista olevan kanssani sama mieltä."???

        Kirjoittelee paloma ystävänsä puolesta, joilla on vain yksi vihollinen?

        Kukahan se mahtaa olla tänään?

        Näiden kahden epäsuosiossa olevan itsekehujan kannattaisi varmaan miettiä itsekseen, mistä kaikki heitä kohtaan kumpuava vastustus oikein tulee.
        Ja miksi juuri heidän mielipiteitään ja ajatuksiaan ei arvosteta.

        Kun jo pelkkä nimimerkki saa aikaan ärtymystä, niin ei se voi olla pelkästään lukijan syytä.

        Sinä, kuka muu?

        Ootte tulleet oikein joukolla antamaan satinkutia. ; ))

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Ootte tulleet oikein joukolla antamaan satinkutia. ; ))

        Miten se yksi tuhatnikki taas on iso joukko?
        Sinulle ei vaan tunnu menevän sanoma perille.

      • Paloma01 kirjoitti:

        Taidan nähdä eri tavalla asian ja että sinä olet se joka häiriköi. Uskon suurimman osan palstalaisista olevan kanssani sama mieltä. Mutta tätä jankutusta voisimme jatkaa siihen saakka kun aurinko menee supervovaksi ja kumpikaan ei saa toista vakuuttuneeksi. Joten minun osaltani se on nyt tässä.

        Hän on aloittanut kuten kertoi 20-vuotta sitten palstailun eli 2001. Näin ymmärsin.

      • Anonyymi
        Paloma01 kirjoitti:

        Taidan nähdä eri tavalla asian ja että sinä olet se joka häiriköi. Uskon suurimman osan palstalaisista olevan kanssani sama mieltä. Mutta tätä jankutusta voisimme jatkaa siihen saakka kun aurinko menee supervovaksi ja kumpikaan ei saa toista vakuuttuneeksi. Joten minun osaltani se on nyt tässä.

        Puhu vain omasta puolestasi ja ihan sama mitä puhut, sinähän nimittelet kommentoijia aivovaurioisiksi matopäiksi, elämästä vieraantuneiksi perheensä hakkaajiksi ja niin edelleen, en viitsi kaikkea toistaa, tunnistat varmaan itsesi ?

        Ystäväsi on kertonut jyräävänsä muita ikuisesti, hellittämättä.
        Siinä on palstalla meillä ystävykset, vakka on kantensa valinnut.

        Minkä kuvittelette antavan teille oikeuden henkisellä väkivallalla terrorisoida
        muita palstoilla ?

        Pelko on kuitenkin jo Noja-tuolissa. Eräs rekattu ilmoitti ettei uskalla kirjoittaa kuin anonyyminä. Pelkäsi häneen kohdistuvaa hyökkäystä kommenttinsa takia. Kuinka moni ei ilmoita pelkoaan, herää kysymys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näiden kahden epäsuosiossa olevan itsekehujan kannattaisi varmaan miettiä itsekseen, mistä kaikki heitä kohtaan kumpuava vastustus oikein tulee.
        Ja miksi juuri heidän mielipiteitään ja ajatuksiaan ei arvosteta.

        Kun jo pelkkä nimimerkki saa aikaan ärtymystä, niin ei se voi olla pelkästään lukijan syytä.

        On se kumma, ettei ihminen kykene koskaan menemään itseensä.
        En haluaisi tätä toistaa, mutta narsistille se on tyypillistä. Hän on täysin sokea
        itselleen. Vika on aina muissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelko on kuitenkin jo Noja-tuolissa. Eräs rekattu ilmoitti ettei uskalla kirjoittaa kuin anonyyminä. Pelkäsi häneen kohdistuvaa hyökkäystä kommenttinsa takia. Kuinka moni ei ilmoita pelkoaan, herää kysymys.

        Samoin me muuta ollaan pelätty jatkuvaa henkistä väkivaltaa, johon vain narsisti pystyy.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pelko on kuitenkin jo Noja-tuolissa. Eräs rekattu ilmoitti ettei uskalla kirjoittaa kuin anonyyminä. Pelkäsi häneen kohdistuvaa hyökkäystä kommenttinsa takia. Kuinka moni ei ilmoita pelkoaan, herää kysymys.

        Rekattu?

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Rekattu?

        Rekisteröitynyt

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pelko on kuitenkin jo Noja-tuolissa. Eräs rekattu ilmoitti ettei uskalla kirjoittaa kuin anonyyminä. Pelkäsi häneen kohdistuvaa hyökkäystä kommenttinsa takia. Kuinka moni ei ilmoita pelkoaan, herää kysymys.

        Voi kauhee. Kääntykää asianomaisen eli korppikotkan puoleen ja pyytäkää sitä lopettamaan
        vainoaminen niin ei tarvitse pelätä enää mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näiden kahden epäsuosiossa olevan itsekehujan kannattaisi varmaan miettiä itsekseen, mistä kaikki heitä kohtaan kumpuava vastustus oikein tulee.
        Ja miksi juuri heidän mielipiteitään ja ajatuksiaan ei arvosteta.

        Kun jo pelkkä nimimerkki saa aikaan ärtymystä, niin ei se voi olla pelkästään lukijan syytä.

        Sinun kateudesta ja korpiksen vainoamisestasi!

    • Anonyymi

      Karman laki: Pahat tekosi kostautuvat sinulle.
      Ei auta tuhatkaan "sokeaa" puolustajaa.

    • Anonyymi

      Vääryyden puolustaja menettää itsekin maineensa.

      • Anonyymi

        Vääryyden puolustajat aiheuttavat oksettamis-tunteen.

    • Iltapäivää komeasta aurinkoisesta Korvesta.

      Aamupäivällä ajettiin esikoisen uudella ölöveellä autolla mökille. Oli nippeliä, näppelia, tutkaa ja muita herkkuja. Esikoinen voiteli sukseni, joten ehkä huomenna kokeilen pitääkö ja liukuuko ; ) Poika lähti puolelta päivin ajelemaan kohti Rukaa. Palaa torstaina ja perjantaina teemme jäähiihtoretken. Kuopus tulee mökkireissulle perjantaina, joten veljekset kerkeävät nähdä ennen kuin esikoinen jatkaa matkaansa. Kivoja kohtaamisia riittää, se on jo kohta helmikuu lusittu ja alkaa "räystäät tippumaan".

      En tykkää paperien pläräämisestä, mutta on luonnollista, että suomen kielinen selvitystyö lankeaa kontolleni. Tein verohallintoon kululaskelmia mökin myynnistä, sekä viimeisten laskujan lähetykset vakuutusyhtiöihin.

      Nyt huilaan, makoilen ja haastan riitaa ; ))

      • Anonyymi

        Siittä vaan sano Zhaicovski, vai miten se kirjoitetaan. Minä en jaksa haastaa oikeestaan mitään, mutta yritän kumminkin!
        Pirullista on kun yksi paikka loppuu prakaamasta, jo toinen siellä on odottamassa. Näin on käynyt minulle, joka melkein koko ikäni olen terveenä pysynyt, mutta nyt tulee vikoja suoltamalla😥. Sanoinkin viimeksi lääkärille, joka taas ilmoitti uudesta tulehduksesta, että kaippa se vanhan kroppa rupee jo etukäteen mätänemään, että on kuollessa valmis!🤣
        Eipä kyllä ole oikein naurun paikka, mutta muuta en enää keksi....no, nyt valehtelen, sillä yhden uuden aluevaltauksen tein, kun mitään ei voi kuulemma tehdä, minnekkään ei voi mennä, niin jopas keksin jotain iloa itselleni. Löysin kaappien kätköistä lisää mielenkiintoista uutta, nimittäin käteeni tarttui vanha nokkahuilu, jota lasten kanssa yhdessä opeteltiin puhaltamaan joskus kauan kauan sitten..Kaikilla meillä oli oma huilu, ja siitä sitten "bändi" pystyyn. Jotain kuiteskin opimme, minäkin.
        Ja nyt ekaksi kun koitin puhaltaa se pahus vain pihisi ja puhisi, mutta sitkeästi vain keuhkot täyteen, ja kas kummaa, jo tuli ääntäkin. Hyvä minä!
        Muksut nyt vähän taas naureskelee, mutta en anna periksi, säveltäkin löytyy. En kyllä osaa nuotteja, mutta jospa muistiin jäisi ja esityskelpoiseksi saisin tekaistua!
        Niin se vaan on , että pienestä se ilo on otettava irti, muuten synkistyy maan mustaan alhoon!
        Vaikka väkisin keksittävä vaihtelua tylsään elämään! km.

      • Heh heh, huumorinahan tuokin laukaisu on otettava, vaikka en ylimielisyydestä aina ole varma. Edesmennyt Jörn Donner oli nuorempana mestari ärsyttämään. En silloin itse nuori, edes osannut ymmärtää, mikä tarve oli puolimakoilla tuoleilla ja puhua epäselvästi, nenänvarttaan pitkin katsellen muita.

        Pois hemmoteltuna ja tahallaan epäsympaattisena, näyttäytyi muita halveksivana, kuulema ujouttaan peittäen. Olisi ollut luonnollisempiakin tapoja, mutta edukseen on nyt todettava, kypsyi aikuisuuteen sentään vanhana.

        Kuuntelin häntä mielelläni joissakin haastatteluissa, tuo viimeinen ei paljon uutta kuvaan tuonut.

        Hyvä päivä meneillään, ystävättäreni kanssa oli kerrankin hyvä puhelu, pitkän taon jälkeen. Oppi jo kuuntelemaankin ja nauraa sai taas kuin ennenkin. Rokotukset onkin kohta kunnossa molemmilla, kaipa ensi kuussa tavataankin.

        Poikani kummisetä täyttää tänään 95 v. Hels. sanomien mukaan, joten puhelin nr. kyseli juuri. terkkeja vaan lähetin, väsyyhän tuon ikäinen jo paljoihin soittoihin.

        Hurskaisesta iloittiin ihan aidosti, minäkin olin ehtinyt jo kaivata miehisiä tyylinäytteitä meidän naisväen sekaan, ja sieltähän Hurskainenkin ilmestyi!

        Niinpä taas vietin hetken Noja-tuolissa nautiskellen,..jatkakaa harjoituksia muutkin mukavasti istuessanne!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siittä vaan sano Zhaicovski, vai miten se kirjoitetaan. Minä en jaksa haastaa oikeestaan mitään, mutta yritän kumminkin!
        Pirullista on kun yksi paikka loppuu prakaamasta, jo toinen siellä on odottamassa. Näin on käynyt minulle, joka melkein koko ikäni olen terveenä pysynyt, mutta nyt tulee vikoja suoltamalla😥. Sanoinkin viimeksi lääkärille, joka taas ilmoitti uudesta tulehduksesta, että kaippa se vanhan kroppa rupee jo etukäteen mätänemään, että on kuollessa valmis!🤣
        Eipä kyllä ole oikein naurun paikka, mutta muuta en enää keksi....no, nyt valehtelen, sillä yhden uuden aluevaltauksen tein, kun mitään ei voi kuulemma tehdä, minnekkään ei voi mennä, niin jopas keksin jotain iloa itselleni. Löysin kaappien kätköistä lisää mielenkiintoista uutta, nimittäin käteeni tarttui vanha nokkahuilu, jota lasten kanssa yhdessä opeteltiin puhaltamaan joskus kauan kauan sitten..Kaikilla meillä oli oma huilu, ja siitä sitten "bändi" pystyyn. Jotain kuiteskin opimme, minäkin.
        Ja nyt ekaksi kun koitin puhaltaa se pahus vain pihisi ja puhisi, mutta sitkeästi vain keuhkot täyteen, ja kas kummaa, jo tuli ääntäkin. Hyvä minä!
        Muksut nyt vähän taas naureskelee, mutta en anna periksi, säveltäkin löytyy. En kyllä osaa nuotteja, mutta jospa muistiin jäisi ja esityskelpoiseksi saisin tekaistua!
        Niin se vaan on , että pienestä se ilo on otettava irti, muuten synkistyy maan mustaan alhoon!
        Vaikka väkisin keksittävä vaihtelua tylsään elämään! km.

        Esikoinen sanoi kerran kun löysi nokkahuilun mökin latikosta, että miksikähän ala-asteella piti opetella soittamaan nokkahuilua, se jos mikä lopsautti kiinnostuksen musiikkiin.

        No nykyisin joskus tekevät kavereittensa kanssa musiikkia. Ovat videoyhteydessä keskenään, yksi sanoittaa, yksi soittaa kitaralla taustoja ja laulaa, esikoinen miksaa ja kokoaan kappaleet. Se sellaista kaverusten hupijutua.

        Minulla pitää olla aina jotain tekemistä. Yksi hyvä asia on tuo mökin läheisyys, siellä tekeminen ei ikinä lopu. Vaikka toisaalta osaan laiskotellakin tekemättä tuon taivaallista.

        Niin kuin nytkin, tein ruuan söin ja poistun keittiöstä sanoen kumppanilleni, keittiö on nyt sinun, kumppani siivoaa keittiön.

        Tänään tein eilisen kuhan jämistä, perunoista ja kylmäsavulohesta. kermassa haudutettua kalapyttipannua.

      • Anonyymi
        sinisiru kirjoitti:

        Heh heh, huumorinahan tuokin laukaisu on otettava, vaikka en ylimielisyydestä aina ole varma. Edesmennyt Jörn Donner oli nuorempana mestari ärsyttämään. En silloin itse nuori, edes osannut ymmärtää, mikä tarve oli puolimakoilla tuoleilla ja puhua epäselvästi, nenänvarttaan pitkin katsellen muita.

        Pois hemmoteltuna ja tahallaan epäsympaattisena, näyttäytyi muita halveksivana, kuulema ujouttaan peittäen. Olisi ollut luonnollisempiakin tapoja, mutta edukseen on nyt todettava, kypsyi aikuisuuteen sentään vanhana.

        Kuuntelin häntä mielelläni joissakin haastatteluissa, tuo viimeinen ei paljon uutta kuvaan tuonut.

        Hyvä päivä meneillään, ystävättäreni kanssa oli kerrankin hyvä puhelu, pitkän taon jälkeen. Oppi jo kuuntelemaankin ja nauraa sai taas kuin ennenkin. Rokotukset onkin kohta kunnossa molemmilla, kaipa ensi kuussa tavataankin.

        Poikani kummisetä täyttää tänään 95 v. Hels. sanomien mukaan, joten puhelin nr. kyseli juuri. terkkeja vaan lähetin, väsyyhän tuon ikäinen jo paljoihin soittoihin.

        Hurskaisesta iloittiin ihan aidosti, minäkin olin ehtinyt jo kaivata miehisiä tyylinäytteitä meidän naisväen sekaan, ja sieltähän Hurskainenkin ilmestyi!

        Niinpä taas vietin hetken Noja-tuolissa nautiskellen,..jatkakaa harjoituksia muutkin mukavasti istuessanne!

        Donner inhosi tyhmiä ihmisiä. Et sinä voisikaan häntä ymmärtää.

    • Anonyymi

      Teflonpää ei älyä pysyä poissa, että muut saisivat rauhan. itsekeskeinen narsisti ei muutu.

    • Tiistaiaamu ja ulkona jo melkein täysi päivä, jos vielä aurinko nousullaan kirkastaisi hyvinkin valoisaa olisi.
      Nyt ei varmuudella osaa sanoa, saako aurinko paistamaan, hieman siinä ja siinä, eilen iltapäivällä loistoaan esitteli;)
      Pakkasta kumminkin viisitoista astetta, ihan talvelta tuntuu.

      Paljon on viestejä eilen tullut mukavia, mutta myös toisenlaisia, ikäviä pahaa mieltä' tuottavia.
      Ymmärrän huumoriksi korppis "riidanhaastamisesi", mutta innostus kasvaa, kun osallistut kinaamiseen.
      Nyt ei vielä edes kunnolla alkuun päästy, kun ketju täyttyy sanailusta, edellisen ketjun kohdalla loppupuolta odotit.
      Turhaahan se on pyydellä sopua, kun tahtoa siihen ei ole.

      Toki mukavia asiallisia viestejä mukaan mahtuu ja harmittaa, kun meinaavat hukkua näiden huutelujen väliin.
      Hurskainen ihmetteli onko Noja-tuoli ollut koko ajan, kyllä vaan on pyrkinyt palstalla pysymään, vaikka joskus väsymistä monellakin havaittu.
      Ikähän meitä yli 80:siä alkaa painamaan, mutta sisulla ja sydämellä vaan mukana koetamme olla mielialan ylläpitoa koitamme toisillemme tarjota.
      Hyvin olemme aika ajoin sitä saaneetkin, nyt kun sinäkin oman panoksesi annat, iloa varmaan kertomasi tuottaa.
      Onhan kiva kuulla niistä sinun variksistakin, vieläkö perheonni kukoistaa?

      Nyt ei tämän enempää katsellaan mihin suuntaan kirjoittelu menee vaan jatkuuko samanlaisena. mitä en kaikilta osin toivo.
      Kaikkea kivaa kuitenkin live elämään, jospa se pirteyttä jaksaisi antaa, kaiken keskelle;)

      • Anonyymi

        Anonyymi kirjoitti:
        Pelko on kuitenkin jo Noja-tuolissa. Eräs rekattu ilmoitti ettei uskalla kirjoittaa kuin anonyyminä. Pelkäsi häneen kohdistuvaa hyökkäystä kommenttinsa takia. Kuinka moni ei ilmoita pelkoaan, herää kysymys.

        Piilota
        Voi kauhee. Kääntykää asianomaisen eli korppikotkan puoleen ja pyytäkää sitä lopettamaan
        vainoaminen niin ei tarvitse pelätä enää mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi kirjoitti:
        Pelko on kuitenkin jo Noja-tuolissa. Eräs rekattu ilmoitti ettei uskalla kirjoittaa kuin anonyyminä. Pelkäsi häneen kohdistuvaa hyökkäystä kommenttinsa takia. Kuinka moni ei ilmoita pelkoaan, herää kysymys.

        Piilota
        Voi kauhee. Kääntykää asianomaisen eli korppikotkan puoleen ja pyytäkää sitä lopettamaan
        vainoaminen niin ei tarvitse pelätä enää mitään.

        Ei kukaan sitä säälittävää reppanaa pelkää!

      • Olipa kivasti sanottu SkillaNilta: "sisulla ja sydämellä mennään"..))

        Ne jos olisivat läsnä, ei olisi hätäpäivää. Talvinen luonto nyt kuitenkin tarjoaa parastaan vaikka vähempikin kylmyys, kaksikymmentä astetta, riittäisi.

        Ilmalämpöpumppu jauhaa täysillä ja takkatuli hellii omanlaisellaan lämmöllä. Kyllä kelpaa.
        Vielä pari vuotta sitten puu oli meidän pääasiallinen lämmön lähde. Sitten alettiin pelottelemaan näillä pienhiukkasilla ja kun meidän puuntuottaja joutui myymään metsäpalstansa, ei tullut haeskeltua uutta toimittajaa. Eikä se puu ilmaista ole, ainakaan näillä leveysasteilla...
        Olen kyllä opetellut tyytymään 20 asteen sisälämpötilaan, makuuhuoneessa saattaa olla reilustikin sen alle ja kyllä siihenkin tottuu, pitämään omaa hiilijalanjälkeään silmällä..))

        Asioille tästä pitäisi joutua: kirjastoon ja apteekkiin ja kummasti ne ruokavaratkin vain hupenevat, tuoretuotteet ainakin. Tutun kanssa juuri todettiin, että näinä eristäytymisen aikoina pienikin ihmiskontakti, tuntemattomienkin kesken, virkistää kummasti. Vaikka se kauppareissulla heitetty toteamus "on ilmoja pidellyt"...))

        Samaa virkistystä saa myös kirjoittamisesta, ihmisyhteydessähän täälläkin ollaan...
        Hyvää pakkaspäivää vain kaikille.
        demeter1

    • Anonyymi

      Sairas narsistin mieli ei tajua lopettaa kiusaamista. Jos sellainen ihme tapahtuisi,
      saisitte rauhan. Se on vain yhden ainoan ihmisen tahdosta kiinni. Siitä alkuperäisen
      henkisen väkivallan aloittajasta. Toivottavasti hän armahtaa teidät !
      Kaikki on hänen käsissään. Hän on päättänyt jyrätä tätäkin palstaa.
      Toivomme, että Jumala antaisi hänelle voimaa lopettaa.

      • Anonyymi

        Sitä sopii toivoa, että Jumala antaisi hänelle ymmärrystä ja hänen sydämensä puhuttelisi
        häntä että hän alkaisi kohdella muita ihmisiä ihmisarvoa kunnioittavasti.
        Jumala on tuskin antanut hänelle etuoikeutta loukata ja kiusata ihmisiä.

        Olen kanssasi samaa mieltä. Satuin lukemaan ketjusta " kaksinaamaista " korppiksen viimeisen viestin ja järkytyin siitä. Otsikko oli tuo yllämainittu, aihe, joka kosketti minua ajankohtaisuudellaan.
        Järkytykseni on, kuinka kaksinaamainen tämä täällä jopa ylistetty kk.on. Ei puuttunut aloituksen aiheeseen vaan oma luonteensa tuli todella esiin. Siinä hänen tekstissään kateus paistoi niitä kohtaan, joille on suotu onni saada lapsenlapsia ja lastenlastenlapsia. Ilkeämpää tekstiä harvoin lukee, kehoitan lukemaan sen, miten hän hyökkäsi lapsenlapsia omistavia kohtaan. Pöyristyttävää tekstiä, vaikka kuinka häntä kehutte.

        Liitetään se eilinen korppiksen viesti tähän, samaa kopsausta se itsekkin harrastaa. Tämä ihan tuore, eilis illalta.

        Myöhäisiltaa@

        Olet luultavasti lisääntynyt hyvin ja lapsesikin aikaan saaneet lapsia ja taas ne lapsenlapsetkin lisääntyneet.

        Katsoin uutisia jossa todettiin, että Suomeen pitää saada työperäistä maahanmuuttoa. Kansa ei lisäänny tarpeeksi. Tarvitaan osaavia työntekijöitä joita ei Suomesta löydy.
        Et ilmeisesti saanut aikaan osaavaa jälkipolvea vaikka oletkin tehnyt parhaasi.

        Ajattele jos tapahtuu luonnonmullistuksia tai syttyy sota, onhan tätä rauhan aikaa jo ollut minun elämäni ajan kohta 74-vuotta. Se on pitkä rupeama, mutta kauanko rauha kestää. Entäpä Kiina, joka ostamalla valloittaa pala palalta maailmaa. Afrikka on jo aika kattavasti Kiinan alusmaa.

        Kuka pitää huolen niitä lapsenlapsenlapsiasi kun ja jos aikuisuuteen asti elävät.

        Minulla on kaksi lasta, jotka pitävät huolen itsestään. Minulla ei ole hätää, elän viimeistä neljännestä eikä minulta puutu mitään.

        Sinäkin hauras vanhus et enää suksillakaan pystyssä pysy miten pystyt auttamaan ketään. Aukomalla turpavärkkiäsi aamusta iltaan omaksi iloksesi. Siitä ei lapsesi tai heidän lapsensa ja lapsenlapsensa itseensä iloa ammenna.
        Äänestä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen kanssasi samaa mieltä. Satuin lukemaan ketjusta " kaksinaamaista " korppiksen viimeisen viestin ja järkytyin siitä. Otsikko oli tuo yllämainittu, aihe, joka kosketti minua ajankohtaisuudellaan.
        Järkytykseni on, kuinka kaksinaamainen tämä täällä jopa ylistetty kk.on. Ei puuttunut aloituksen aiheeseen vaan oma luonteensa tuli todella esiin. Siinä hänen tekstissään kateus paistoi niitä kohtaan, joille on suotu onni saada lapsenlapsia ja lastenlastenlapsia. Ilkeämpää tekstiä harvoin lukee, kehoitan lukemaan sen, miten hän hyökkäsi lapsenlapsia omistavia kohtaan. Pöyristyttävää tekstiä, vaikka kuinka häntä kehutte.

        Voihan höpsistä, mitä numeroa nyt tehdään suotta! Eihän nämä juttelupalstat nyt
        niin tärkeitä kenellekään ole, että an ihan pelkäämään kukaan ryhtyisi.

        Ei haukku haavaa tee, on vanha viisaus sentään! Läppäri kiinni, jos liikaa eläytyy, ja tekee jotakin hyödyllisempää 😂))
        Sekin kirjoitus, jossa ei haluttu nimppariaan ilmoittaa, muka pelon vuoksi, voi hyvin tulkita ilkikurimukseksi naljailun jatkamiseksi.

        Olihan kylmä aamu herätessäni,... keittiön ikkunan olin painanut ruuuan paistettuani kiinni sulkematta vipua. No puhalsihan sieltä raitista ilmaa yllin kyllin, joten melko virkeänä tässä varustaudun pakolliseen ulosmenoon.

        -11° näkyy olevan, joten lämmin villapuseroni poolokauluksella on paikallaan takin alle.
        PS.
        Miksi tänne tuodaan kehoituksia lukea noita ikävyyksiä, mitä muualla kirjoitetaan? Eiköhän riitä täällä jo olevat kinastelut ja moitteet? Pitääkö kaikki kasata tänne vanhusten hennoille harteille?

        ______________________________

        Nyt ajatukset askartelemaan antoisampia mietteitä, ettei ihan 'pilaannu' kiva Noja-tuolin ilmapiiri, heippa!

        "Vojhan höpsis sentään" puolustaa (!) ystävänsä oikeutta loukata muita palstalla.
        Samoin toinen ystävä.
        Surullista kun ei parempaa ystävää ole.

      • No jätetään nyt sentään Jumala tämän letkan ulkopuolelle! Kyllä meidän pitäisi selviytyä keskinäisestä mielipiteenvaihdostamme ilman korkeampia voimia. NIIN tärkeitä emme sentään ole.

      • Anonyymi
        Makriina2 kirjoitti:

        No jätetään nyt sentään Jumala tämän letkan ulkopuolelle! Kyllä meidän pitäisi selviytyä keskinäisestä mielipiteenvaihdostamme ilman korkeampia voimia. NIIN tärkeitä emme sentään ole.

        Ei Jumala ole etäinen Häntä rakastaville. Häneltä voimme anoa voimaa ja ymmärrystä
        milloin ja mihin asiaan vain. Varsinkin jos ei muu auta, tukeudumme Häneen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei Jumala ole etäinen Häntä rakastaville. Häneltä voimme anoa voimaa ja ymmärrystä
        milloin ja mihin asiaan vain. Varsinkin jos ei muu auta, tukeudumme Häneen.

        No hyvä ystävä, ethän ajattele, että tänne kirjoitetaan solvauksia jumalan nimeen!
        Nämä kirjoittajat tuskin pyytävät ylhäältä voimaa ja ymmärrystä sanoilleen, vai tarkoitat ehkä meitä lukijoita, jotka emme ole näihin ristiriitoihin osalliset, emmekä halua niihin sotkeutuakaan.
        Ehkäpä korkeammat voimat auttavat meitä kestämään?

        Terveiseni Rehjanselän jäältä. Tänään suksi luisti, aurinko lämmitti ja hikikin tuli vaikka pakkasta oli -18 C. Nyt etenin jo puolitoista kilsaa rannastani kohti Rehjansaarta. Harjoittelu on tuottanut tulosta, selkäkään ei pistä hanttiin. Palattuani mökille kahvi maistui ulkona kahviterassilla. Laitoin tekonahka lampaantaljan pyllyn alle ja nautin auringosta. On tämä elämä luxusta, pakko myöntää. Eikä siihen tunteeseen päästäkseen tarvitse kuin raitista ulkoilmaa.

        Täällä noja-tuolin salin puolella on näköjään ollut kinkerit, jumalan sanaa, jumalattomille julisteltu. ""Uskovia" on ollut runsaasti , mietinkin sopiiko tällainen tapakristitty sekaa ; ))

        Vaan taitaa olla joku uskonlahko, jonka taivaaseen ei kaikilla, olekaan asiaa.

        No, elämä on.

    • Anonyymi

      KK:n lakeija ss kirjoittaa aina "voi höpsistä, numeroa tehdään suotta"
      kun hänen ihailemansa KK kirjoittaa loukkaavia kommentteja.
      Näin hän "ruokkii" kk:ta jatkamaan entisellä tyylillään.

      • Anonyymi

        Ymmärtääkseni Sinisiru tarkoitti Skillania ja Noja-tuolia puolustaa, vai vedättekö vielää hänetkin haukkumapiirriinne?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärtääkseni Sinisiru tarkoitti Skillania ja Noja-tuolia puolustaa, vai vedättekö vielää hänetkin haukkumapiirriinne?

        Kaunis päivä tulossa, mutta kylmältä näyttää.
        Eipä ikivanha Makriina jaksa oikein paneutua mihinkään luovaan työhön, ja niinpä istuin eilenkin Netflixin äärellä katsomassa egyptiläistä sarjafilmiä! .Edellinen katsomani oli nigerialainen. Mukava nähdä outojen maiden Tv-tarjontaa. Aika samanlaista se näyttää olevan kaikkialla, väärinymmärryksiä, salaista rakkautta, rikoksia ja niiden selvittelyä.

        Tässä Assuanin kaupunkiin sijoitetussa tarinassa elettiin 50-60-lukua, jolloin naisten pukeutuminen oli todella toista kuin nykyisin. Hienoja asuja, hienoista materiaaleista, koruja, meikkejä., korkeita korkoja. Olikohan yhteiskuntaluokkien välillä tuolloin todella noin suuri juopa, en tietenkään osaa sanoa. En ole katsonut sarjaa loppuun, joten en vielä tiedä, saako rikas Hotelli Grandin perijätär omakseen köyhän tarjoilijan, ja onko tarjoilija todella köyhä. Hän kun tuli tuntemattomuudesta hotellin palvelukseen ratkaisemaan rikosta. Saduissakin salaperäinen pelastaja osoittautuu naapurimaan prinssiksi.

        Omasta elämästä romantiikka on haihtunut. Niinpä on tyydyttävä television antiin.
        Passikin on menossa vanhaksi. Kannattaakohan minun sitä enää uusia?

      • Anonyymi

        Niin ruokkii plomakin.

      • Anonyymi

        Rukoilkaamme.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rukoilkaamme.

        Se on viimeinen keinomme...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rukoilkaamme.

        Kyllä selventäisi tilannetta, jos kaikki kirjoittaisivat "Omassa ikäryhmässään"!
        Eikö se olisi oikein.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rukoilkaamme.

        Rukoilemista on esitetty, en ole sillä kannalla. Makriina onkin esittänyt,
        ettei näitä juttuja kannata viedä niin "korkealle tasolle"(klo 11.22)
        Olen tutustunut täällä nyt käytyyn ja käynnissä olevaan debattiin.
        Huomaan että se on varsin korkeatasoista, johon on lähteet tarkkaan
        pegottu ja lainattu muualtakin. Selvästi jopa minäkin huomaan, että
        muutamilla on erikoista kyvykkyyttä johtaa keskustelua, hienommin
        sanottuna debattia. Koulutuksen lisäksi tällaisen taidon oppimiseen
        vaaditaan varmaan vankkaa kokemustakin.
        Niinpä olen vakavasti harkittuani päätynyt siihen, että olen kelvoton
        kirjoittamaan ainakin nyt. Niinpä vetäydyn ettoneelle, kansanomaisesti
        sanottuna"vedän unissani hirsiä." Varmuudeksi ilmoitan, että en pelkää!
        Ainakaan en myönnä:)) No heippa vaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on viimeinen keinomme...

        Ei suinkaan. Kiusaaminen ei ole vain kiusaajan ongelma, se on yhteisön ongelma. Yhteisön paine voi saada sen loppumaan, jos kiusaajalla yhtään enää järki kulkee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä selventäisi tilannetta, jos kaikki kirjoittaisivat "Omassa ikäryhmässään"!
        Eikö se olisi oikein.

        Siis ettäkö "vahinko laitettaisiin kiertämään" ? Kk kokonaan takaisin 70 :ssaan ?
        Ei kiitos ! Eikä tännekään ! Jonnekin muualle kiitos !

      • Anonyymi
        ynnämuu kirjoitti:

        Rukoilemista on esitetty, en ole sillä kannalla. Makriina onkin esittänyt,
        ettei näitä juttuja kannata viedä niin "korkealle tasolle"(klo 11.22)
        Olen tutustunut täällä nyt käytyyn ja käynnissä olevaan debattiin.
        Huomaan että se on varsin korkeatasoista, johon on lähteet tarkkaan
        pegottu ja lainattu muualtakin. Selvästi jopa minäkin huomaan, että
        muutamilla on erikoista kyvykkyyttä johtaa keskustelua, hienommin
        sanottuna debattia. Koulutuksen lisäksi tällaisen taidon oppimiseen
        vaaditaan varmaan vankkaa kokemustakin.
        Niinpä olen vakavasti harkittuani päätynyt siihen, että olen kelvoton
        kirjoittamaan ainakin nyt. Niinpä vetäydyn ettoneelle, kansanomaisesti
        sanottuna"vedän unissani hirsiä." Varmuudeksi ilmoitan, että en pelkää!
        Ainakaan en myönnä:)) No heippa vaan!

        Varo uskomasta syyttelyä, jos saat sähköpostia yksityisesti.
        Sillä tavalla toimii eräs vanha viestijä.

        Meitä on monia, jotka emme sen takia rekisteröidy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä selventäisi tilannetta, jos kaikki kirjoittaisivat "Omassa ikäryhmässään"!
        Eikö se olisi oikein.

        Kateellinen narsisti nauttii kiusaamisesta ja haluaa pilata mahdollisimman monta palstaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kateellinen narsisti nauttii kiusaamisesta ja haluaa pilata mahdollisimman monta palstaa.

        Teistä eroon hän halusi, ei muuta kannata yrittääkään ;)!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teistä eroon hän halusi, ei muuta kannata yrittääkään ;)!

        Ken leikin aloitti, se leikin kestäköön.

    • Anonyymi

      Hyvää päivää!
      20 ja jääpuikoista tippuvat vesipisarat terassilleni. Ah, piakkoin pääsee päiväkahvit juomaan shaali harteilla ulos ja kääntää kasvot kohti aurinkoa!

      Mahdoitko SkillaN nähdä aamulla sukkaguru Nina Lahtisen kauniita töitä aamu-tv:ssä? Ilo on katsella muiden töitä. Ajattelin seuraavassa lankatilauksessa tilata valkoista lankaa. Mielessäni on kuva lapsuuden sukistani. Monojen varren yli tulevat sukat lumikokkareisina. Ehkä juuri tuon mielikuvan takia en ole valkoista lankaa liiemmin käyttänyt, harmaa kelpaa lumikokkareille. Olihan niissä toki raitoja :)

      Laskiaispullaa en ole lämpimän maidon kanssa syönyt. Pullamössöä kylläkin. Tuli mieleeni kauan, kauan sitten kesätöissä ollessani työtoverini, iäkkäämpi rouva, pyysi kyläilemään. Siihen aikaan vielä kyläiltiin ja uskallettiin mennä vähemmänkin tutun luo. Noh, rouva tarjosi syvältä lautaselta lihapiirakan, jonka päälle hän kaatoi lämmintä lihalientä. Uusi juttu minulle. Täyttävää oli, mutta "lihis" olisi varmaan kannattanut lämmittää ensin, sillä kitalakeen tuli jonkunlainen rasvakerros ;)

      Martha ja Waltteri! Nuo persoonalliset linnut. Kyllä minäkin olen kaivannut Hurskaisen huumorintajulla höystettyä kerrontaa.

      Tällaista kevyttä jutustelua, mikä ei tarkoita ettenkö olisi kommentteja lukenut ja vakavasti ottanut.

      Demeterille heitän tässä, että mahdolliset sanat jotka näit ylisanoina, lähtivät tältä läppäriltä totisena totena ;)

      Tytär peruutti tämänpäiväisen pakkaskävelyn joten notkahdin Noja-tuolissa.

      Nojailemisiin!

      brinkkala

    • Kivasti kirjoitettu sinulta "ynnämuu", koska minäkin olen ollut siellä "ettoneella", tosin kirjoja lukien, mikäli ei uni ota valtaansa.

      Hieman heräsin tuohon lumentuloon, että kuinkahan se meidän talon katot ovat lumisina siellä Espoossa, kun täälläkin autot vievät lumia ties mihin?

      "Noottia" lähetin kyllä lapselleni, että ota nyt pari reipasta miestä mukaasi, joka uskaltaa kiivetä katolle ja puhdistaa sen jiirin edes. Nyt kun tulee leudot ilmat, niin tuo lumikerros voi olla hieman vaarallinen vanhalle talolle.

      Sanailua on vaihdettu tuolla toisaalla, joita olen kyllä lukenut, mutta ei minulla ole sinne mitään sanomista.

      Tässä vain odottelen pakkasten lauhtumista, että saisi auton sulatettua nopeammin, koska tuo bensakin on hinnakasta. Vaan, mitäs se rikkaiden rahoissa, köyhäähän se koetelee!DDD

    • Anonyymi

      Hän yrittää olla niinkuin ei mikään koskisi Häntä tai Hän kieltäytyy näkemästä todellisuutta, mutta asiat voivat olla vielä huonommin,
      ettei hän enää ole todellisuutta vuosiin kyennyt näkemäänkään.

      • Hyvää iltapäivää Noja-tuoliin!

        Kalasoppapäivä sai penkomaan pakastinta, ja löysinhän simpukkalaatikon, missä sisisimpukat nätissä rivissä odottavat keittäjäänsä 😊

        Ei kun kattila kuumenemaan ja freesaamaan sipulia ja paria valkosip.,. kynttä tilkassa öljyä. Vettä 5 dl arvioin yhden ihmisen keittoon,
        ja pari kalaliemi kuutiota perään. Hetken perästä sinappia ruokalusikallinen, kermaa löpäys ja sitruunamehua. Hienosti aukeni sinisimpukat ihan silmien edessä, eikä niitä kuin kiehauteta, sitkistyvät muuten suotta.

        Niin oli nättejä ja mureita oranssin värisiä makupaloja, jäi vielä huomiseenkin simpukkasoppaa.
        'Ei sopinut taas tuo pakkasilma minulle hengittää, astmaoireita se kylmä aiheuttaa, mutta on asioita joskus välttämätöntä hoitaa.

        Niin hieno sininen hetki on taas ulkona, ihan kuin keväinen kuulaus olisi ilmanalassa.
        Paras on pysyä nahoissa silti, talvea ja kylmää on, joskin ihanan valoisaa!

        Valoisaa mieltä tänne palstalaisillekin ❣️

      • Anonyymi

        Ehkä hän ja hänen ystävänsä ovat etääntyneet niin kauas todellisuudesta,
        etteivät he tajua etteivät he ole ylivertaisia, vaikka niin uskovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä hän ja hänen ystävänsä ovat etääntyneet niin kauas todellisuudesta,
        etteivät he tajua etteivät he ole ylivertaisia, vaikka niin uskovat.

        No ei ne niitten jutut kyllä ole kuin kertomuksia ihan tavallisten ja aika köyhien ihmisten touhuista. Lumen luontia, kaupassa käyntiä ja sen semmosta. Ihan kuin kellä tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei ne niitten jutut kyllä ole kuin kertomuksia ihan tavallisten ja aika köyhien ihmisten touhuista. Lumen luontia, kaupassa käyntiä ja sen semmosta. Ihan kuin kellä tahansa.

        Ne ovat joka ihmisen normisettiä, arkipuuhia, mutta ne toimet ovat ylivertaisia,
        kun ne tekee narsisti.
        Niistä on ihan pakko kertoa julkisuuteen itseään toistaen joka päivä yksityiskohtaisesti,
        koska maailma ei voi elää ilman sitä tietoa, että joku on tuntematon korvessa on luonut lumet ja tyhjentänyt huussinsa.

        Eipä tuo ainakaan minua haittaa, ihan kiva kun joku saa ilonsa alkeellisissa oloissa raatamisesta ja se päivittäinen ateria on päivän kohokohta, Koittakaa ymmärtää, että mikä useimmille on peruskauraa, voi joillekkin olla se elämää suurempi juttu, se ELÄMÄ. ON.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne ovat joka ihmisen normisettiä, arkipuuhia, mutta ne toimet ovat ylivertaisia,
        kun ne tekee narsisti.
        Niistä on ihan pakko kertoa julkisuuteen itseään toistaen joka päivä yksityiskohtaisesti,
        koska maailma ei voi elää ilman sitä tietoa, että joku on tuntematon korvessa on luonut lumet ja tyhjentänyt huussinsa.

        29;27

        Viimeaikaiset tapahtumat, ja säännöissä kielletyt henkilöön kohdistuvat ajojahtinne, on nyt tulkittu.

        Melkoisia provosoijia näytte olevan! Kun olette saaneet ärsyttämänne henkilön antamaan korvillenne, lähdette vainoamaan, kuten väärintekijät kautta aikojen.

        Hyvä läimäys perään täältäkin! Pelkkiä kaunaisia mutu tuntemuksia ei kukaan välitä kuunnella!

        Ken leikin aloittaa, se leikin kestäköön.

    • Hämäränhyssyä!
      Tuli siinä haettua kissalle ja itselle ruokaa. Apteekissakin käytyä, pakollinen lääke piti noutaa.
      Pakkanen se tekee tekojaan, vaikkei iltapäivällä ollut, kun 10 pintaan. Öisin enemmän.
      Lukon aukaisunmerkkivalo ei aluksi toiminut autossa.
      Ei liioin pyyhkijät, no en niitä välttämättä tarvinnutkaan. Toinen oli niin juuresta jäätynyt, ettei liikahtanutkaan.
      Laitoin sinne WD40, eiköhän ala toimia.
      Miniä laittoi kuvan, kun kauriita tulee pihaan, lintulautojen tienoille. Kai hän niille jotain on laittanutkin.
      Pikkukissa katselee korvat pystyssä keittiön ikkunasta.
      Lunta niin paljon, että vaikea varmaan löytää ruokaa luonnossa.
      Katselin tuossa helmikuun 6 päivä ottamiani kuvia mökiltä. Kyllä oli silloinkin lunta, isot kinokset joka puolella.

      • Keskelle viikkoa taas herätty, tuntuu ettei muita päiviä olekaan kuin keskiviikko ja lauantai, kai siksi tältä tuntuvat, kun saunapäiviksi muodostuneet.
        Kello ei vielä kahdeksaa ja ulkona täysi päivä, toinen ihmettelyn aihe;)

        Ihmeeltä tuntuu, että luonnossa yleensä eläimet selviävät ja löytävät ruokansa., siinä kissan viikset heiluvat, kun saalista seuraa, muistelin oman kissani aina pientä ääntä pitäneen, kun ikkunasta lintuja seurasi ja häntä viuhtoi;)

        Arkipäivän tapahtumiahan sitä kirjoitellaan, ei mitään mahtavaa antia ole, mutta joku tykkää tästäkin, löytyy varmaan moniakin ketjuja ja palstoja joilla jotain tärkeääkin pohditaan.

        En sattunut katsomaan sitä ohjelmaa, mistä brinkkala mainitsit, mutta olen Facebookin neulontaryhmässä ja siellä näitä näkee ja sieltä usein tulee hypättyä näiden taitajien sivuille.

        Noista uskon asioista olen pitkälti samaa mieltä Makriinan ja ynnämuun kanssa, en halua uskon asioista keskustelua, niille varmaan löytyy palstat jossa asia on ok,.
        Uskonto on jokaisen sisäinen asia ja siitä mielipiteet jokainen itse sisimmässään päättää.
        Vammaisuus on toinen asia, mihin en lähtisi keskustelussa puuttumaan, myös ulkonäkö kysymykset kuuluu samaan sarjaan, vanhalle jos nauretaan ei suurta haittaa tee, sillä se aika jokaiselle joskus eteen tulee.

        Enpä nyt paljasta sarjan loppua mitä Makriina katsoo, olen sen katsonut ja monta muuta samankaltaista. mielenkiinnolla niitä käänteitä seuraa, vaikka joskus totuudessa ei pysytäkään;) mielikuvitus pelaa ja kaikki onnistuu;)
        Itse katson paljon Korealaisia sarjoja, siellä elämän kulku poikkeaa omastamme ja tavallaan sekin kiehtoo.
        Muotitalo Velvet on myös yksi katsottava sarja, tuli muuten viitoskanavalta vuosia sitten.

        Kovin sekava on ketju eilisen ajalta, ei oikein saa otetta mihinkään viestiin, olan kohautuksella ei kuitenkaan mitään sanomista voi kuitata, vaikka ei elämän tärkein asia tämä olekaan.,
        Jatkuva ilkeily ja huomauttelu kielteisesti luo pahaa mieltä ja se nyt kaiketi kaikkein vähemmän kaivattu "piristys" on.

        Kirjaston käyttäjämäärä täällä meille vähentynyt, lehdestä juuri luin, no miksi ei olisikin, joka paikkahan kärsii tästä olotilasta missä elämme.
        Apteekkiin on minun myös suunnattava lähipäivinä, se yksi nautittava pilleri loppusuoralla;)
        Minulla tuo lämpötila on aivan liian korkea, pattereiden lämpötilaa on laskettava väliin, yläkerran huoneissa on kuulema viileä ja siksi lämpöä on nostettava.

        Jätän nyt tähän, ei ajatus juokse, näin käy minullekin joskus,, tai tyhmyys tiivistyy;)
        Hyvää vointia teille kaikille, pärjäillään.

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Keskelle viikkoa taas herätty, tuntuu ettei muita päiviä olekaan kuin keskiviikko ja lauantai, kai siksi tältä tuntuvat, kun saunapäiviksi muodostuneet.

        Huomenta!

        En pidä itseäni tärkeänä enkä näkyvänä.
        Korona kun on, joku ehkä ihmettelisi mihin nimmari on kadonnut.
        Luin eilen tämän ketjun ja edellisen Noja-tuolin. Surukseni huomasin että tuo riitaisuus on ottanut niin suuren vallan, että en saa sitä yhdessä olon ja viihteellisyyden tunnetta mitä aiemmin näistä Noja-tuoleista ja Kahvipirtistä sain.

        Keskityn hoitamaan silmiäni ja koko brinkkala-pakettia epämääräiseksi ajaksi.

        Voikaa hyvin ja nauttikaa lisääntyvästä valosta!

        Samaa olen miettinyt jo pitkään, Tunnelma on nyt toinen kuin viihtyisinä aikoina.
        Taidan vetäytyä minäkin.
        Haluan vain välittää vielä ilahtumiseni Hurskaisen paluusta, hänkin yksi niistä Kahvipirtin ajan hyvistä viestijöistä.

        Ja laitanpa vielä yhden aatoksen tähän loppuun:

        Täytyy nauttia taipaleesta,
        matkalla olosta, eikä aina
        vain varrota perille pääsyä.

        -Rolf Arnkil

        P.S. Hiukan samaa kuin presidentti Mauno Koiviston eräässä julkaisemassaan ajatuksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        P.S. Hiukan samaa kuin presidentti Mauno Koiviston eräässä julkaisemassaan ajatuksessa.

        Ehkä nyt onkin aika kirjoitella vain muiden joukossa, sentään tutulla palstalla. Niin pahansuovaksi on vainoajien vuoksi ilmapiiri muuttunut, että on jo käynyt luotaantyöntäväksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Huomenta!

        En pidä itseäni tärkeänä enkä näkyvänä.
        Korona kun on, joku ehkä ihmettelisi mihin nimmari on kadonnut.
        Luin eilen tämän ketjun ja edellisen Noja-tuolin. Surukseni huomasin että tuo riitaisuus on ottanut niin suuren vallan, että en saa sitä yhdessä olon ja viihteellisyyden tunnetta mitä aiemmin näistä Noja-tuoleista ja Kahvipirtistä sain.

        Keskityn hoitamaan silmiäni ja koko brinkkala-pakettia epämääräiseksi ajaksi.

        Voikaa hyvin ja nauttikaa lisääntyvästä valosta!

        brinkkala

        Hyödyllistä välillä keskittyä omaan hyvinvointiinsa, kaikkea hyvää brinkkala-paketin hoitoon! Hauskasti ja osuvasti sanotkin : ihminen on paketti, kokonaisuus, jonka painolastista kannattaakin karsia pahaa mieltä tuottavia ja kuormittavia asioita. Palstatauot ovat minullekin hyvää tehneet, toivottavasti palaat kuitenkin joukkoon. Kukapa meistä muistakaan erityisen tärkeä palstalla olisikaan (tosin ilman Skillania ei nojailu onnistusi), mutta kaikki hyväntahtoinen kirjoittelu yhdessä vahvistaa kokonaisuutta.

        Sain pontta hiihtoon, kun peltohiihto sujui niin mukavasti ja mies löysi laupasta oikeanlaista tervaa puusuksiini. Odottelen hyisten viimojen loppumista ja aurinkoa, niin pääsen merenlahden jäälle , näyttää hyvin kantavan jo pilkkijöitä ja moottorikelkkoja, latuja risteilee kuin hämähäkin seittikuvioita. Tällaisia lumitalvia on rannikolla niin harvoin, nautin täysin siemauksin kävelyretkistä, aina löytyy uutta kauneutta kameraankin talteen, huurteiset koivutkin kuin satumaan keijujen asuinsijat. Minullakin on tapana jälkikasvun kanssa Whatsapilla lähetellä kuvaterveisiä missä liikutaankin, on helppoa saada viestit kerralla koko ryhmälle. Erityisen kaunis kukkakimppu, mielenkiintoiset jäljet hangella, houkutteleva salaattiannos tai ihana kakku on kuvauksen ja lähettämisen arvoinen tietenkin myös ;). Tietenkin tämä on vastavuoroista, saan olla mukana kuvin heidän touhuissaan. Intragramissa seuraamme myös toisiamme, varsinkin aikuistuvien lastenlasten maailmaan saa mukavan kurkkauksen sitäkin kautta. Asioiden jakaminen rakkaitten ihmisten kanssa on erityisen tärkeää tänä tautisena aikana, meidän ihmisten tärkeyshän on sitten suhteellinen käsite. :) Tietysti kasvokkain tapaamiset ja halien lämpö ovat kullanarvoisia, nyt sen oikein huomaa.

        Hymyilytti nuo soittimet, vieläköhän saisi nokkahuilusta jotain melodiaa irti, taitaa olla kuitenkin ravistunut oma vanha puuhuiluni, jota piti öljyllä hoitaa. Lapsenlapsi jätti tänne mummolaan ukulelensä, joka oli ensisoitin musiikkiluokilla ja opetti minuakin vähän näppäilemään. Eikös Sinisirkulla ollut mandoliini, siis soitin sen vihannesleikkurin lisäksi:). Voi kun pääsisi keväällä musiikkilukiolaisen konserttiin, joulun aikaan piti tyytä striimattuun versioon.

        Tuli humisee takassa ja hillitsee sähkömittarin kovinta laukkaa, odottelen että pakkanen vähän lauhtuu ulkoilukelpoiseksi.

        Lämpimin terveisin!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä nyt onkin aika kirjoitella vain muiden joukossa, sentään tutulla palstalla. Niin pahansuovaksi on vainoajien vuoksi ilmapiiri muuttunut, että on jo käynyt luotaantyöntäväksi.

        Älkääs nyt, brinkkala, Anot (ja minä..)). Vaikka hajottavat voimat saisivat hetkeksi vallan tietääkö se aina lopun alkua ?
        En tahtoisi uskoa että näin olisi. Kun kuitenkin joukosta löytyy vielä niitä, jotka tahtovat rakentaa, säilyttää ja etsiä sitä mitä oli joskus. Meidän vakikirjoittajat, nimiä ei kai sovi mainita, eivät lannistu, vaikka saavat mukaan "ei toivottuja vieraita", osaavat suhtautua heihin sovinnollisesti, kuitenkin mielipiteensä ilmaisten.
        Jospa me, myöhemmin mukaan tulleet pitäisimme vain huolen siitä, etteivät omat viestimme toisi turhaa eripuraa tänne. Ja kaikki varmasti tietävät, että syntipukkien nimeäminen, toisten syyttely ei juuri edistä palstarauhaa.
        Jos tekisi mieli heittää jotain kirpeää, voisi ehkä vain laskea kymmeneen ja jättää sanomatta - yhteisen edun nimissä ?
        Vähän hurskastelulta tuo kyllä kuulostaa omissakin korvissani, mutta "itsestään paha pappi saarnaa"..))
        Arnkilliä on jo siteerattu. Miten olisi Leino ?
        "iskut lyödyt, iskut saadut/aika kerran kuroo umpeen/ mitkä liekin miekan laadut/
        taistelus on hymy tarpeen...)) vapaasti muistettuna...

        Vaikka se hymy olisi joskus pelkkä irvistys, sitä eivät onneksi muut täällä näe..))

        Pakkaspäivää kaikille, asioille taas...

        "Iskut lyödyt, iskut saadut
        aika. kerran kuroo umpeen,
        mitkä liekin miekan laadut,
        taistelus on hymy tarpeen!"

        Tuo Leino-sitaatti sopii tähän kohtaan niin hyvin, etten voinut olla sitä
        jäljentämättä Demen tekstistä.

        Tosin en ole itse sen enempää saanut kuin lyönytkään 'sanan säilällä' ketään,
        muttaa ilmapiiri vaikuttaa.
        Yleinen epäluuloisuus ja syyttömien epäily on luonut tunnelman, joka ei ole viihtyisä.

        Kahvipirtissä oli tuttuja turvallisia ihmisiä ja tunnelma sen mukainen.

        Joten edelleen: Herran haltuun.

      • Ramoona kirjoitti:

        Hyödyllistä välillä keskittyä omaan hyvinvointiinsa, kaikkea hyvää brinkkala-paketin hoitoon! Hauskasti ja osuvasti sanotkin : ihminen on paketti, kokonaisuus, jonka painolastista kannattaakin karsia pahaa mieltä tuottavia ja kuormittavia asioita. Palstatauot ovat minullekin hyvää tehneet, toivottavasti palaat kuitenkin joukkoon. Kukapa meistä muistakaan erityisen tärkeä palstalla olisikaan (tosin ilman Skillania ei nojailu onnistusi), mutta kaikki hyväntahtoinen kirjoittelu yhdessä vahvistaa kokonaisuutta.

        Sain pontta hiihtoon, kun peltohiihto sujui niin mukavasti ja mies löysi laupasta oikeanlaista tervaa puusuksiini. Odottelen hyisten viimojen loppumista ja aurinkoa, niin pääsen merenlahden jäälle , näyttää hyvin kantavan jo pilkkijöitä ja moottorikelkkoja, latuja risteilee kuin hämähäkin seittikuvioita. Tällaisia lumitalvia on rannikolla niin harvoin, nautin täysin siemauksin kävelyretkistä, aina löytyy uutta kauneutta kameraankin talteen, huurteiset koivutkin kuin satumaan keijujen asuinsijat. Minullakin on tapana jälkikasvun kanssa Whatsapilla lähetellä kuvaterveisiä missä liikutaankin, on helppoa saada viestit kerralla koko ryhmälle. Erityisen kaunis kukkakimppu, mielenkiintoiset jäljet hangella, houkutteleva salaattiannos tai ihana kakku on kuvauksen ja lähettämisen arvoinen tietenkin myös ;). Tietenkin tämä on vastavuoroista, saan olla mukana kuvin heidän touhuissaan. Intragramissa seuraamme myös toisiamme, varsinkin aikuistuvien lastenlasten maailmaan saa mukavan kurkkauksen sitäkin kautta. Asioiden jakaminen rakkaitten ihmisten kanssa on erityisen tärkeää tänä tautisena aikana, meidän ihmisten tärkeyshän on sitten suhteellinen käsite. :) Tietysti kasvokkain tapaamiset ja halien lämpö ovat kullanarvoisia, nyt sen oikein huomaa.

        Hymyilytti nuo soittimet, vieläköhän saisi nokkahuilusta jotain melodiaa irti, taitaa olla kuitenkin ravistunut oma vanha puuhuiluni, jota piti öljyllä hoitaa. Lapsenlapsi jätti tänne mummolaan ukulelensä, joka oli ensisoitin musiikkiluokilla ja opetti minuakin vähän näppäilemään. Eikös Sinisirkulla ollut mandoliini, siis soitin sen vihannesleikkurin lisäksi:). Voi kun pääsisi keväällä musiikkilukiolaisen konserttiin, joulun aikaan piti tyytä striimattuun versioon.

        Tuli humisee takassa ja hillitsee sähkömittarin kovinta laukkaa, odottelen että pakkanen vähän lauhtuu ulkoilukelpoiseksi.

        Lämpimin terveisin!

        Sää kirkastuu, odottelen aurinkoa hiihtokaveriksini. Vanhat palvelijani aikoinaan jopa ammattiyhdistysliikkeen kilpailussa käyttämäni puusukset tuntuvat tutuilta ja turvallisilta lykkiä Nuaksen jäällä.

        Tykkään myös valokuvata, minulla on instatili kuten jälkikasvullakin. Tarinoiden tekoon olen ihastunut. Videoiden muokkausohjelmalla leikkailen sopivia 15-sekunnin pätkiä lisäten musiikkia ja muuta ekstraa. Tarinat ovat esillä 24-tuntia, niin instassa kuin facessakin, kivoja tekemisen päivityksiä ; ) Esikoinen päivitti eilisestä lautailustaan huurteisten puiden välissä upean videon, minä puolestan verkkaisasta jäällä hiihdosta.

        Kyllähän se on jälkikasvuni ansioksi luettava, että innostun vielä vanhoilla päivilläni haastamaan itseni mukaan entisiin yhteisiin talviurheiluharrasteisiimme ja toisaalta oppimaan uusia median käsittelytaitoja.

        No, nyt liikkeelle..hop

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä nyt onkin aika kirjoitella vain muiden joukossa, sentään tutulla palstalla. Niin pahansuovaksi on vainoajien vuoksi ilmapiiri muuttunut, että on jo käynyt luotaantyöntäväksi.

        Vai että vainoajien vuoksi?

        Pikemminkin vainottujen vuoksi.
        Kannattaa miettiä, miksi pari kirjoittajaa saa jatkuvasti lunta tupaan ja jäitä porstuaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että vainoajien vuoksi?

        Pikemminkin vainottujen vuoksi.
        Kannattaa miettiä, miksi pari kirjoittajaa saa jatkuvasti lunta tupaan ja jäitä porstuaan.

        Riittää että itse olet mietteistäsi seonnut, älä saastuta ketjua ajatuksillasi enään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että vainoajien vuoksi?

        Pikemminkin vainottujen vuoksi.
        Kannattaa miettiä, miksi pari kirjoittajaa saa jatkuvasti lunta tupaan ja jäitä porstuaan.

        Täällä on tasan yksi vainoaja, joka on väsymättä vuosikausia uurastaen vainonnut muita.

        Luuliko se, että se sitä voi tehdä maailman tappiin asti ilman että siihen

        reagoidaan ?

        Rajan sa kaikella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riittää että itse olet mietteistäsi seonnut, älä saastuta ketjua ajatuksillasi enään.

        Mistä sinä niin päättelet?
        En minä ole tänne mitään asiatonta koskaan laittanut.
        Olen vain seurannut tuota palstahuutelua jo pitkän aikaa.
        Kannattaa miettiä, kenelle syytöksiä viskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riittää että itse olet mietteistäsi seonnut, älä saastuta ketjua ajatuksillasi enään.

        Ja te käytte heti syyllistämään kommentin kirjoittajaa, vaikka hänellä ei ole mitään tekemistä näiden herjahuuteluiden kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai että vainoajien vuoksi?

        Pikemminkin vainottujen vuoksi.
        Kannattaa miettiä, miksi pari kirjoittajaa saa jatkuvasti lunta tupaan ja jäitä porstuaan.

        Höhhelö käy välillä pilaamassa 70 plussaa. Se on nyt hiihtänyt kaksi viikkoa lapsensa kanssa
        ja nykyuhrit on kirjallisuuden harrastajat, jotka on sen mielestä "pimeitä".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höhhelö käy välillä pilaamassa 70 plussaa. Se on nyt hiihtänyt kaksi viikkoa lapsensa kanssa
        ja nykyuhrit on kirjallisuuden harrastajat, jotka on sen mielestä "pimeitä".

        Ano 19;21

        Juoruämmä taas liikkeellä, lisäämässä pökkyä pesään!

        Ettei vaan loppuisi nämä rakastamasi riitelyt.

        Hus sika mettään ihmisten ilmoilta. Karahkalla persuksiin tuollaisille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Iskut lyödyt, iskut saadut
        aika. kerran kuroo umpeen,
        mitkä liekin miekan laadut,
        taistelus on hymy tarpeen!"

        Tuo Leino-sitaatti sopii tähän kohtaan niin hyvin, etten voinut olla sitä
        jäljentämättä Demen tekstistä.

        Tosin en ole itse sen enempää saanut kuin lyönytkään 'sanan säilällä' ketään,
        muttaa ilmapiiri vaikuttaa.
        Yleinen epäluuloisuus ja syyttömien epäily on luonut tunnelman, joka ei ole viihtyisä.

        Kahvipirtissä oli tuttuja turvallisia ihmisiä ja tunnelma sen mukainen.

        Joten edelleen: Herran haltuun.

        Kaikkihan on mukavia paitsi pahanilmalintu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höhhelö käy välillä pilaamassa 70 plussaa. Se on nyt hiihtänyt kaksi viikkoa lapsensa kanssa
        ja nykyuhrit on kirjallisuuden harrastajat, jotka on sen mielestä "pimeitä".

        Suurlukijat ovat nukeillaleikkijän mielestä mieleltään sairaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höhhelö käy välillä pilaamassa 70 plussaa. Se on nyt hiihtänyt kaksi viikkoa lapsensa kanssa
        ja nykyuhrit on kirjallisuuden harrastajat, jotka on sen mielestä "pimeitä".

        Jos se hiihtää ympyrää, niin kuin radaltaan eksynyt ballistinen ohjus?

    • Anonyymi

      Raikkaat ja aurinkoiset terveiset tänne nautinnollisesta ulkoilmaretkestä!
      Jo vain maailma näyttää kirkkaalta ja valoisalta, kun vihdoinkinkin olen taas päässyt elämisen makuun, ulkoiluttamaan ihanaa lemmikkiäni ja haukkaamaan raikasta talvi-ilmaa. Samalla reitillä ulkoilutin myös uutta talviurheilukostyymiäni, minkä omat suloiset tyttäreni saivat minut hankkimaan! On se vaan ihmeellistä kuinka onnelliseksi pienet ja arkisetkin asiat ihmismielen saavat. Poissa on pipi ja tauti, nyt vain hymyile ja nauti, näihin sanoihin kyllä yhdyn.
      Kuinka nopeasti sitä kunto huononee, kun vain sairastelee makoillen. Ensimmäiset kävelymatkat olivat lyhyitä ja kivuliaita, mutta muutaman päivän pidennetyt lenkit ovat saaneet ihmeitä aikaan. Nyt passaa vaikka nokkahuilulla puhallella fanfaarin itselleen, niin mielissäni olen tästä muutoksesta. Pakkohan sitä on hehkuttaa tännekin, kun pelkkää sekoilua on ollut täälläkin monien tekstien muodossa.
      No, nyt täytyy ottaa pienet iltapäivätorkut koirulin kanssa, masut on täynnä molemmilla ruokaa ja rakkautta, muuta emme kaipaa.
      Kivojen kirjoituksien seurassa olin tässä myös Ramoonan ja muiden positiivisia tekstejä lukiessa, kiitos teille. Ja nyt huilimaan, terveisin km.

    • Minä olen taikauskoinen siinä, että kun olen kirjoittanut ajatukseni pastalle, mutta en saa sitä lähtemään, uskon, että se on minulle suojelus ja varjelus, että en ota osaa aiheeseen, joka mieltäni on painanut.
      Niin kävi äskenkin. Mietiskelin runoutta, palstalaisuutta, palstalta lähtemistä ja Noja-tuolin tulevaisuutta, mutta "Lähetä" ei toiminut.
      En siis kirjoita niitä ajatuksiani enää näkyviin.
      Puut ovat valkoiset huurteesta, pakkasta on tarpeeksi ja aurinko paistaa. Monta kertaa ajattelen maahanmuuttajia jotka viettävät täällä elämänsä ensimmäistä talvea Mahtaa olla elämys sellaiselle, joka ei talven kauneutta ole kokenut ennen, kun se tällaiselle kotitekoiselle ikäihmisellekin on huikaiseva näky. On rikkaus, että elää alueella, jossa on 4 vuodenaikaa, vaikka kuinka sapettaisi kurakelit ja rospuutto.

      Kun ei kirjastoon pääse, ja kirjahyllyn anti ei sytytä, on tv onneksi täyttämässä päivää. Te tarmokkaat, jotka kudotte ja ahkeroitte käsitöiden parissa, saatte päivänne täyttymään järkevällä tavalla, mutta kun on peukalo keskellä kämmentä, ei kutominen innosta pätkääkään.
      Hyvää intoa uutteruudellenne, kyllä loppuvuoden myyjäisissä tulee olemaan hienot valikoimat, kun pääsemme vapaaksi ja pystymme taas elämään niin kuin aikana ennen koronaa.

      • Minusta ei sukankutojaa taida enää kehittyä, mutta hallitsen sentään reikien parsimisen. Muutenhan ei ompelutyöt ole lainkaan vieraita minulle, jouduinhan pienten lasten vaatteita ompelemaan aikanaan, ja itsellenikin.

        Energian purkutarve sai varmaan minutkin siistimään laatikoita ja kaappeja, mutta eihän ne kovin sekaisen edes olleet 😂 ))

        Siispä siirryin aurinkoiselle parvekkeelle rikkakihvelin ja harjan kanssa, ja skrapasin irtolumet ämpäriin ja tyhjentelin keittiön altaaseen. En raatsi tyrkkää alakerran raikkaille puulaatoille jäätä ja lunta , kun uusivat ne viime kesänä.
        Naapurinikin kävi viereisellä parvekkeellaan jututtamassa hetken, ihmetteli nauraen kevättunteitani.

        Ramoona muisti mandoliinini, istuinhan joku ilta parvekkeella viime kesänä soittamassa ihan hiljaa. Kesäheinässä istuimme usein ulkona puutarhakeinussa mieheni laulaessa Stenka Rasin'ia, Kalinkaa ja muita venäläisiä kappaleita, jotka sopii tosi hyvin manniskalle ja banjolle.

        Naapurina oli kiva pariskunta, jotka vieläkin pitävät mökkiä siellä, niin mies innostui savustamaan ison lohen ja, tulivat pari muutakin mukaan iltaa istumaan kanssamme 😊))
        Tuli ne videoituakin sellaiset illat, missä mieheni laulaa, juuri yhdessä se naapurien kanssa katseltiin Facessa, minä tunnelmaa kaihoten.

        Iltapäivä kahviahan tähän aikaa tässä ryystän, ja harmittelen kun ei oikein voi naapuriakaan seurakseen kutsua. Vaikuttaa aika yksinäiseltä ihmiseltä, ei sieltä ole kuulunut lasten/nuorten ääniä rapussa tai parvekkeelta, paljon oli kyllä liikkeellä ennen koronarajoituksia.

        Kerhohuoneella tai kuntosalilla kellarissa on kuulema vipinää, soutulaite on jo uusittava, kaipa miesväki siellä käy kiskomassa laitetta eniten.

        Kiitos kivasta seurastanne, peräjälkeen mukavaa luettavakin löytyi,
        terve 🌷

      • sinisiru kirjoitti:

        Minusta ei sukankutojaa taida enää kehittyä, mutta hallitsen sentään reikien parsimisen. Muutenhan ei ompelutyöt ole lainkaan vieraita minulle, jouduinhan pienten lasten vaatteita ompelemaan aikanaan, ja itsellenikin.

        Energian purkutarve sai varmaan minutkin siistimään laatikoita ja kaappeja, mutta eihän ne kovin sekaisen edes olleet 😂 ))

        Siispä siirryin aurinkoiselle parvekkeelle rikkakihvelin ja harjan kanssa, ja skrapasin irtolumet ämpäriin ja tyhjentelin keittiön altaaseen. En raatsi tyrkkää alakerran raikkaille puulaatoille jäätä ja lunta , kun uusivat ne viime kesänä.
        Naapurinikin kävi viereisellä parvekkeellaan jututtamassa hetken, ihmetteli nauraen kevättunteitani.

        Ramoona muisti mandoliinini, istuinhan joku ilta parvekkeella viime kesänä soittamassa ihan hiljaa. Kesäheinässä istuimme usein ulkona puutarhakeinussa mieheni laulaessa Stenka Rasin'ia, Kalinkaa ja muita venäläisiä kappaleita, jotka sopii tosi hyvin manniskalle ja banjolle.

        Naapurina oli kiva pariskunta, jotka vieläkin pitävät mökkiä siellä, niin mies innostui savustamaan ison lohen ja, tulivat pari muutakin mukaan iltaa istumaan kanssamme 😊))
        Tuli ne videoituakin sellaiset illat, missä mieheni laulaa, juuri yhdessä se naapurien kanssa katseltiin Facessa, minä tunnelmaa kaihoten.

        Iltapäivä kahviahan tähän aikaa tässä ryystän, ja harmittelen kun ei oikein voi naapuriakaan seurakseen kutsua. Vaikuttaa aika yksinäiseltä ihmiseltä, ei sieltä ole kuulunut lasten/nuorten ääniä rapussa tai parvekkeelta, paljon oli kyllä liikkeellä ennen koronarajoituksia.

        Kerhohuoneella tai kuntosalilla kellarissa on kuulema vipinää, soutulaite on jo uusittava, kaipa miesväki siellä käy kiskomassa laitetta eniten.

        Kiitos kivasta seurastanne, peräjälkeen mukavaa luettavakin löytyi,
        terve 🌷

        Kaunis talvinen päivä taas alkamassa ja aurinko voi vilkutella jostakin ajasta, niin teki eilenkin;)
        Pakkaslukema on kahdeksantoista astetta, siis hyvä vanhan talven aikainen lukema., muistelen aikaa jolloin lenkille lähdin kolmenkymmenenneljän asteen pakkasessa, vaatetta niskaan sen mukaisesti ja hyvin meni;)

        Soittimista ja soittamisesta Ramoona ja sinisiru mainitsitte, minä lahjakkaasti vain suutani soitan.
        Joskus aikoinaan, kun tyttärelle harrastusmielessä piano hankittiin, sitä tapailin soitella, nyt tyttären tytär sen taitaa omistaa, tuskin soittelua sielläkään.
        Mieheni joskus pyysi apua jonkun operettikappaleen kanssa, niin sitä tapailin.
        Haikeus mielen tavoitti, kun niitä aikoja muistan.

        Makriinan mielipiteeseen vuodenajoista, minä myös niitä rakastan, syksyn rosputot ja sateet luovat uskon jostain paremmasta ja nyt olemme saaneet niistä nauttia.
        Kevät tulostaan ilmoittelee ja se voimia antaa jaksamaan nämä nykyiset vaikeudet.
        Tuo päivien täyttäminen järkevästi, eihän se mikään tavoite enää ole, olemme työpanoksemme antaneet, nyt on lupa vaikka vaan olla, se että sisältöä jollakin tapaa pitää eloon saada, mutta sekin onnistuu vaikka Noja-tuoliin istahtaen;)D

        Brinkkala viestittelyn aikoo jättää, no et kai kokonaan niin tee, huilaile välillä ja palaa, kun tilanne sen sallii.
        Onhan tämä "vähän " villiksi mennyt, joskus sitä pohtii onko pakko lainkaan kirjoitella, mutta mitäs sitten senkin ajan tekisi, mikä tähän menee.
        On niin monta mukavaa kirjoittajaa, että aina jaksan vaan mukana pyöriä, kieltämättä nuo ikävyydet harmittaa, mutta minkäs teet.
        Toisilla on varmaan huono olo ja sitä purkavat ja sitten kohteena olijat niitä viestejä ruokkii ja jatkumo elää.
        Väärinkäsitykset myös tilannetta vaikeuttaa, kun viestit ei oikeaa kohdetta tavoita, taas perään kuulutan sitä oksapuuta, miksi se onkaan niin vaikea toteuttaa?

        Kissamummon ilo mieltäni ilahduttaa, jotakin myönteistä edes jossain.
        Kiva että olet ystävän saanut mitä ulkoiluttaa ja vielä uusissa asuissa, kelpaa varmaan toisten ihastella..
        Kyllä se koira on todellinen ystävä, joka mielen nostaa omalla olemassa olollaan, tyttärentytär pieni koira mukanaan kävivät luonani ja koira syliin halusi, kyllä se hellät tunteet mieleen sai ja ikävän myös omaa pientä koiraani kohtaan.
        Herkässä on usein mielialat.

        Demeter tapansa mukaan viisaita puhuu, ei se että jätämme taistelukentän mitään auta, sovinnollisesti vaan viestejä laittamaan, ehkä toivossa ollaan, että rauha palaa.
        Pirtin henkeä tuskin löydämme, mutta nyt eletään toista aikaa, ehkä liian totista , leikinlasku ei sovi nykyiseen ilmapiiriin ja mielikuvituksen ei voi antaa lentää.
        Sitä leikinlaskua ja mielikuvituksen voimaa, sitä pirtissä viljeltiin ja hauskaa oli;)
        Ehkä nykyinen elämä on vaan tavoitteita ja onnistumista vaativaa, haihattelu on täysin tuomittu.
        Silti jotakin hauskaa aina toivoisi kuulevansa ja sitähän tässä yritetään ylläpitää;)

        Tauon pitäminen puoltaa paikkaansa, jos ei mitään iloa palstalta löydä, mutta aika voi muuttua, sitkeys palkitaan, onhan se onnistunut aiemmin, olemmeko sen huonompia, jokainen vaan yrittämään;)
        Vietetään taas yksi ihana päivä ja hymyillään, ei irvistetä ja huomenna tämäkin päivä on historiaa;)

      • SkillaN kirjoitti:

        Niinpä, koko eristäytymisaika koronan ja mielialojenkin jyllätessä saiskin jäädä vain historiaan.
        Nauratti jjoutavan kiva kommentti tänä aamuna Facessa. Iso liilan värinen ruutu, jossa suurin kirjaimin:
        *Niin raitista on ulkona nyt, ettei tippaakaan sitä lisää!* Naurattihan se meikäläiselle näinkin kovilla pakkasilla!

        Pähkäilin tuulettamisen kanssa minäkin, kas kun kerrostalossa pitäisi vähentää termostaattien lämpöä tuuletuksen ajaksi! Ois siinä hommia jäykän termarin kanssa, kun ei enempää kuin 10 minuutia viitsi tuulettaa -20° asteessa.

        No, pääasia on talvellakin huoneiden raikkaus, kohtahan kylmimmät ajat on jo ohitse, ja voi taas pitää läpiä auki niin paljon kuin ötököiltä ja linnuiltakin sietää.

        Täällä kun ne uteliaisuuttaan pyrähtävät sisälle, ruuanko tuoksu vai uteliaisuus, mihin viimeksi mainittuun uskon 😍!

        Reippaan kirkasta pakkaspäivää kaikkineen!

        Kuuntelin koronainformaatiota Areenan kautta ja mietiskelin, kuinka tärkeää on meidän ikäisten mennä hakemaan rokotus niin pian kuin suinkin. Varovaisuutta ei silti voi vähentää, naamarit naamalla edelleen turvavälit käytössä, mutta turvallisempi olo on.

        Tämän tietoiskun jälkeen huomasin Areenassa ruotsalaisen dokkarin, joka käsittelee rokotusvastaisuutta niin Ruotsissa kuin USA;ssakin. Katsoin senkin, kun tuntuu ajankohtaiselta. Järkyttävää kuulla, että kaikkialla vastustetaan rokotuksia ja kerrotaan kauhutarinoita sairauksista, joita rokotukset ovat aiheuttaneet, Vastustajat sanovat, ett rokotuksen saaneet lapset eivät koskaan voi olla yhtä terveitä kuin rokottamattomat, ja minun teki mieleni kysyä sanojalta, onko hän itse saanut rokotuksia lapsena, ja mikä on vointi nyt. Rokotusvastaisuus kuulemma vain lisääntyy kaikkialla!

        Lapsuudessani naapurin 6-vuotias poika kuoli kurkkumätään, ja oman poikani lapsuudessa kuoli naapurin 8-vuotias tuhkarokkoon. Näihin tauteihin ei tuolloin rokotusta ollut. Omat lapseni sairastivat kaikki rokot, paitsi tulirokkoa, eikä sitä ihmeenä pidetty. Lastentaudeiksihan niitä sanottiinkin. Vuosikymmenet sitten lapsille annettiin isorokko- ja tuberkuloosirokotukset, tuskin muita. Mutta tuberkuloosi on saatu lähes kokonaan hävitetyksi ja varmasti rokotusten ansiosta, sillä se oli vuosisadan alkupuolella todellinen kansantauti Suomessa.
        On tulella leikkimistä jättää lapsi ilman rokotuksia!
        Taas minä paasaan!

        Ilma on kaunis ja kylmä. Pysykää sisällä nojatuolissa, takan ääressä filtti jaloilla, kuuma teemuki kourassa, niin ei iske vilutauti.

        Hyvä kirjoitus, Makriina, ihan aiheesta paasaat! :)
        '"Eräs kohta poissaoleva".

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus, Makriina, ihan aiheesta paasaat! :)
        '"Eräs kohta poissaoleva".

        Kiitos kannustuksesta!
        Toivottavasti et ole kohta poissaolevana koronan takia! Äkkiä rokotusjonoon!
        Nimim. "Hymyä huuleen ja ihan kavereina!"

      • Anonyymi
        Makriina2 kirjoitti:

        Kiitos kannustuksesta!
        Toivottavasti et ole kohta poissaolevana koronan takia! Äkkiä rokotusjonoon!
        Nimim. "Hymyä huuleen ja ihan kavereina!"

        Kävinkin jo Tapiolassa, eka annos annettiin siellä, ja toinen annetaan Isossa Ompussa,
        sinne Pertin Kengän viereen on tehty vastaanottopiste.

        Olen aamuisin pesun yhteydessä katsonut pistoskohtaa, kun siinä ei tunnu mitään.
        Vain pieni piste on siinä.

        Ei mitään muutakaan outoa ole seurannut rokotusta.
        Poikani vei ja toi minut varmuuden vuoksi, jos seuraisi jokin allerginen re aktio.
        Pysytään terveinä! toivoo Miaelina.

        Iltapäivää!
        Aurinkoinen pakkaspäivä on takana. Kyllä ilmavirta kaltsalta tuntui
        kun labrassa kävin näytteen antamassa. Se on seurantatutkimuksen
        alkua, maanantaina kuulemaan lausunto. Kylläkai ne selvänä pitävävät, ettei
        tänikänen voi terve olla:)
        Viimeksi kirjoitin vähän omituisesti: "Niinpä olen vakavasti harkittuani päätynyt siihen, että olen kelvoton kirjoittamaan ainakin nyt."
        En nyt "kelvottomuuttani" korjaa, mutta olin kyllä perinjuurin kyllästynyt
        sen tyyliseen menoon, älyttömään jantteluun. Ei senpuoleen, olen kyllä
        elämässäni kaikenlaista kuullut, ja joskus joutunut setvimäänkin "painajaisia,"
        Oli mietittävä sanonko pahasti, vai hyvästi;)
        Tuon lainaukseni sitten sain aikaisiksi. Demeter kirjoittaa asiaa. Eihän tässä
        ihan vähällä pitäisi kompastua, vaan jatkaa pienistä välittämättä. Minulla
        kyllä taustalla naputtaa ajatus, näissä kirjoitustouhuissa ole pakko roikkua.
        Senkun nostaa kytkintä. . .jospa nyt toistaiseksi. Terv. ynnämuu

    • Tänään sen tein, hiihdin Rehjanselän yli saareen.
      Matkaani myötäili aurinkoinen -18 C sää.
      Hiihdin noin neljä kilometriä yhteensä, olen ylpeä suorituksestani ja mikä parasta selkä tykkää. Jatkan tätä hyväksi koettua omaa fysioterapiaa.

      Hyvää yötä 😊

      • Perjantai ja viikonloppu käsillä, aina ajatus vie tämän ajan nopeaan kulkuun, miten joskus pitkiltä viikot tuntuivatkaan.
        Kulku hidastuu, aika juoksee, kai se kohta loppusuoralla on kohdallani.
        Elämässä kiinni kumminkin ja vielä melkoisen virkeänäkin, jos unohtaa nuo pienet kolotukset milloin missäkin;)

        Hyvät hiihtokelit on ollutkin ja kun suksilla kestää mikäs on hiihdellessä;)

        Täällä aina soittavat kokeiden tulokset, ei tarvitse lähteä niitä kuulemaan.
        Omakannassa kävin katselemassa tietojeni merkkauksia, ei tuolla mitään mullistavaa näkynyt, lista oli kokeiden tuloksista, mutta kun en arvoja oikein osaa ymmärtää jäi tieto vähäiseksi.
        Olisi hyvä, kun aina edellisten kokeiden tiedot näkyisi voisi verrata.
        Taustalla samat asiat mielessäni kuin ynnämuulla, pakkohan tähän ei ole, mutta ehkä pienenä aivojen rasitteena kuitenkin toimii ja mukava kanssakäyminen mukavien kirjoittajien kanssa kuitenkin.
        Harmittelen etten päiväkirjaa ole pitänyt näistä vuosista mitä olen tänne kirjoitellut, olisi jo kirjan kokoinen;)

        Miaelina kerroit rokotuksen vaikutuksista ja Makriina myös kuulemisiaan samasta asiasta, ei ole kutsua vielä tullut, vaikka näin luvattiin, kai se piakkoin tulee.
        Rokotteiden vähyys kai hidastuttaa.
        Olen minäkin lukenut palautteita ja uhkakuvia rokotteiden vaiheilta, minuun ei pelko iske, menen kun kutsu tulee, jos jotain sattuu niin kuuluu käydäkin.
        Olen kertoillut vähistä rokotuksistani tähän asti, mutta jos tämä tauti sen rokotuksen vaatii talttuakseen, enpä halua vastaan panna.
        En halua olla tartuttaja, vaikka en usko olevanikaan, koska melkein näiden seinien sisällä elänkin ja kuolemakin tulee kun aika täyttyy, rokotettuna tai ilman.
        Kuuliainen kansalainen loppuun asti;)
        Olen kyllä siitä samaa mieltä, että moni tauti on taltutettu rokotusten avulla, toivottavasti tämäkin.

        En minäkään rupea termostaattien kanssa leikkimään, tuuletan parvekkeelle, lasien välistä raitista tulee minkä tarvitsen, ei myöskään pelkoa lintujen sisään tulosta.
        Muistan joskus avattuani lasin parvekkeella, tuli talitintti sisään, pimensin huoneen ja oven jätin auki ja niinpä osasi lentää ulos vapauteen.
        Vaikeaa muuten olisi ollutkin saada vahingoittumatta ulos.
        Ihana on ajatella, että kohta voi jättää oven auki koko päiväksi, nuo lasit sen mahdollistavat, vaikka muuten työtä lisäävätkin;)

        Nytpä taidankin lähteä heti kohta kauppaan, ei ihmisiä aikaisin ole paljonkaan liikkeellä ja sitten maski kaupan edessä naaman suojaksi, en kävellessä sen kanssa hengitystä saa sujumaan.
        Toista viikkoa on edellisestä kauppareissusta ja kun taas kärrin täyteen kerään, pärjään melkein kuun loppuun.
        Apteekkiin joudun ensi viikolla menemään, kun se harmi tuli, että apteekki ei enää onnistu otosmatkan aikana, siirsivät sen uuteen Prismaan ja toinen apteekki on matkan päässä.
        Onneksi harvoin olen apteekkia tarvinnutkaan.

        Ihastelkaa tuota kaunista talvimaisemaa, lupailivat ensi viikolle lauhtuvaa, sitten puut harsonsa luovuttavat;)

    • Kyllä tämä tietokoneen hallinta on aika hataralla pohjalla monellakin. Minä sain terveyskeskuksesta tiedon, että minun tulee ottaa yhteys lääkärinvastaanotolle 10.2. klo 17.00. Käskettiin vielä harjoittelemaan TÄSTÄ. No minä harjoittelin monta kertaa ja pääsin aina kohtaan, jossa olin Skypessä, mutta vastapuoli ei tietenkään paikalla. Tunsin olevani viisas ja taitava. Höm.
      No hetki tuli ja minä innokkaana paikalla. En päässyt eteenpäin. 15 min kokeilin yhä uudelleen. Pörinästä päätelle toisessa päässä yritettiin yhteyttä. Sitten soitti lääkäri ja lohdutteli, että eivät nämä ohjelmat vielä kunnolla pelaa, ongelmia on ja hoidetaan tämä nyt puhelimitse. Ymmärsin siinä samassa, että lääkäri on yhtä tumpelo kuin minäkin, Hänenhän olisi pitänyt saada yhteys auki sieltä päin. Eihän olisi mitään tolkkua, jos potilaat pystyisivät avaamaan yhteyden lääkärin koneelle.
      Puhelimessa asia sujui. Nyt on terveen paperit. Luutkin kunnossa, ei haurastumista missään, ja kun on tätä pehmustetta ympäri kropan, niin kaatuminen liukkaalla ei lonkkia särkisi!
      No niin. Pakkasta vaan sen verran, että en lähde köpöttelemään liukkaille poluille. Kipeä polvi ärtyilee edelleen. Siihen sain tropit, pitää vain saada ne haettua apoteekista.
      Olen tänään onnellinen ihminen.

      • Kiva kuulla, että muut saaneet hyviä uutisia omasta terveydentilastaan, kun itse vielä joudun nousemaan oireileva jalka edellä uuteen päivään - joka kuitenkin on täynnä valoa ja talven kauneutta.
        Kävelyä olen harjoitellut. Juoksumatolla (joka aikanaan hankittiin puolison kuntoutumista varten) kävelin alkuun 2 km tunnissa..)) Eilen pelotti kirjastoreissu, mutta jalka suorana, katse eteenpäin ja ripeä vauhti päällä se onnistui hyvin, vaikka pysähdyksen jälkeen piti taas sovitella jalkaa sopivaan kulmaan. Taitaa olla turhaa haaveilla hiihtolenkistä...
        Pakko kai tässä on uskaltautua ortopedille, kun tuo koronarokotuskin näyttää vain siirtyvän ensin ilmoitetusta.
        Tutun kanssa ollaan tultu siihen - hän on minua pari vuotta vanhempi - että kyllä kai ne vaivat ja kivut ovat tulleet meille jäädäkseen ja täytyy vain olla kiitollinen siitä, että on näinkin pitkään saanut elää ilman niitä.
        Ja taas täytyy myös olla hyvillään niistä peesaajista - joiden perässä voinut kulkea, heitä esimerkkinään pitäen - joita elämä on matkan varrelle antanut. Etenkin näin korona-aikaan toisten ihmisten merkitys korostuu, se mikä toisista välittyy, myös virtuaalisen viestinnän kautta...
        Hyvä talvipäivää kaikille !
        demeter1

      • demeter1 kirjoitti:

        Kiva kuulla, että muut saaneet hyviä uutisia omasta terveydentilastaan, kun itse vielä joudun nousemaan oireileva jalka edellä uuteen päivään - joka kuitenkin on täynnä valoa ja talven kauneutta.
        Kävelyä olen harjoitellut. Juoksumatolla (joka aikanaan hankittiin puolison kuntoutumista varten) kävelin alkuun 2 km tunnissa..)) Eilen pelotti kirjastoreissu, mutta jalka suorana, katse eteenpäin ja ripeä vauhti päällä se onnistui hyvin, vaikka pysähdyksen jälkeen piti taas sovitella jalkaa sopivaan kulmaan. Taitaa olla turhaa haaveilla hiihtolenkistä...
        Pakko kai tässä on uskaltautua ortopedille, kun tuo koronarokotuskin näyttää vain siirtyvän ensin ilmoitetusta.
        Tutun kanssa ollaan tultu siihen - hän on minua pari vuotta vanhempi - että kyllä kai ne vaivat ja kivut ovat tulleet meille jäädäkseen ja täytyy vain olla kiitollinen siitä, että on näinkin pitkään saanut elää ilman niitä.
        Ja taas täytyy myös olla hyvillään niistä peesaajista - joiden perässä voinut kulkea, heitä esimerkkinään pitäen - joita elämä on matkan varrelle antanut. Etenkin näin korona-aikaan toisten ihmisten merkitys korostuu, se mikä toisista välittyy, myös virtuaalisen viestinnän kautta...
        Hyvä talvipäivää kaikille !
        demeter1

        Voi harmi tuota jalkaasi, mutta sitkeä olet, kun kirjastoon kuitenkin läksit.
        Pahaksi kai olisikin ihan paikoilleen jäädä.
        Itsellä näin talvella nuo polvet ei kovin vaivaa, kun touhu on vähemmällä. Kesäisin täytyy välillä huiluupäiviä pitää.
        Aamupäivällä innostuin tekemään homman, joka harvemmin tulee mieleen. Vedin hellan irti kolostaan ja siivosin ympäriinsä ja siinä sivussa siivosin koko keittiön.
        Makriinan nettiseikkailua tuossa luin.
        Itsekin olin kun vierailla vesillä, kun eka kerran chatin kautta terv.keskukseen yhteyttä otin.
        Kiva oli ilma, kun ulkoilin. Menin vanhan koulun ohi, näyttävät rokotuspaikan sinne laittaneen. Vielä tässä saa vuoroaan oottaa.
        Tsemppiä Demeter, toivotaan, että jalkasi vielä Sinua kuljettaa tulevaisuudessakin.

      • Eliaana kirjoitti:

        Kiitos Eliaana. Pitkään tämä onkin nyt vaivannut. Sain kyllä täältäkin hyviä vinkkejä, sinäkin niitä annoit. Vaikuttaa vain siltä, että tämä vie aikansa. Välilevyn pullistumakin saattaa kestää sen kolme kuukautta, eikä se niin ollut ?

        Mietin, että kohta syytetään säälipisteiden keruusta kun tulee valitettua liikaakin täällä..))
        Eilen puhuttiin veljentytön kanssa yhteydestä kehon ja mielen välillä ja epäiltiin, että meillä on nyt jokin psyykinen ongelma, mitä emme jaksa käsitellä ja laitamme sitten kropan kärsimään, tai rankaisemme itseämme jostakin..)) Näinhän meille on opetettu ja kukapa tässä maailmassa ilman psyyken kuormaa välttyisi...
        Ellei omaa niin maailmantuskaa on aina tarjolla....

    • Huomenta päivää korvesta@

      Aikainen lintu madon nappaa. Söimme esikoisen kanssa aamupuuroa ja paistoin samalla pullia, valmiita pakastepussukasta. Poika lähti hiihtämään sen samaisen lenkin saareen, jonka eilen hiihdin. Matkan mittasi ja ajan otti. Yksisuunta 1, 65 km. Nopeasti se tietty nuorilta sujuu, mutta meikäläiseltä otti puoli tuntia ; )

      Täytin pullat vadelmilla ja kermavaahdolla. Kun kohta palaa syömme laskiaispullat kahvin kera.
      Tein myös punaherukka-inkivääri hilloa ja puolukkasurvosta. Näillä mennään taas jonkin aikaa. Marjat kuluvat vinhaa vauhtia, puolukoita pitää pian tilata lisää.

      Kuopus lähetti viestin on ajelemassa kohti korpea. Vien laskiaispullia mökille saavat aloittaa laskiaisen vieton perinteisesti.

      Eilen söimme päivällisellä valmistamaani hernekeittoa, vohveleita, levästä tehtyä vegemätiä, smetanaa ja sipulia. Hyvää oli ja iltapala oli tarpeeton.

      Vedin perässäni hiihtäjät plus 70-palstalle, toivon, että rauha on palannut.

      Hyvää rauhallista laskiaista 💞

      • OI näitä aurinkoisia päiviä, ne lataa ihan toimeliaisuuteen ja iloon. Ensimmäisen rokotuksenkin olen jo saanut, joten en ole huolissani ulkonakaan liikkuessa, kun vain pidän turvavälit.
        No, loppuviikossa kun ollaan, liikkuu hommani keittiöpuuhissa. Jo eilen tein silakkapihvejä täytteellä, ja pyöräytin kananmunassa ja ruiskorppujauhoissa.
        Voissa paistettuna ne tulee niin rapean hyviksi, loput etikka & sokeriliemeen.

        No, eihän viikonloppua pelkillä silakoilla eletä, niin aamulla otin etuselkä 1 kc soppalihaa lämpenemään. Siitä sitten hitaasti kypsyttämällä vahva hyvä lihakeitto, josta osan pakastin tulevia päiviä varten.
        Jo yhdentoista jälkeen tein ulkona lenkin aurinkoisessa säässä,mkatselin ulkoa parvekettani ja näin sieluni silmillä oikeanpuoleisen seinämän loistokärhön peittämänä.

        Piparkakut ei vieläkään ole loppuneet, niistä nautin kahvini kanssa, ei niihin vielä ole kyllästynyt. Korona ei ainakaan viime tiedon mukaan ole levinnyt filippiinon luokalla, mutta ei olla vielä päästy takaisin luokalle. Ei ole poikanikaan isoisänä uskaltanut kylään luokseni tulla, joten pitää käväistä ulkona peitettyjä ihmisiä vilkaisemassa.

        On se turhan kylmää, en pysty minäkään maskin läpi hengittämään, tuo visiiri on postissa käydessä ollut tarpeen.

        Pipo syvällä otsallani häikäisyssä, olin törmätä vastaantulevaan koiran ulkoiluttajaan,...siinä muutamat sanat taitaa jäädä ainoiksi tänään. ( ellen ala itsekseni höpöttämään 🤓 )

        Ihan hauskaa Noja-tuoliinkin on tauon ajan yhteydenpito, kahvimukia pidänkin nykyään hyvin kaukana läppäristäni ! Oppia ikä kaikki toistaiseksi, joten

        Terveppä taas, ja kiitos!

    • sinisiru taas vetäisi sellaiset "sapuskat", että ei ole minun " huushollissa" sellaisia aineksia tänään ja ei taida olla muuta, kuin nuudeleita ja kaurapuuroa huommiseen saakka.No, olihan tuolla pakastimessa jotain.

      Odottelen tässä pakkasten lauhtumista ja huomennahan on luvassa, mikäli nyt en "patista" taas lastani sinne kauppaan ostoksille.

      Ei olisi pitänyt lukea Iltiksen juttua, mistä kaikesta tämä virus voi tarttua, koska siellähän oli kaikenlaisia mahdollisuuksia.. Oli hissin nappulatkin, mutta onneksi asun rivitalossa, mutta sekin viellä, että vaikka ostokset tuodaan ovelle, niin sielläkin se voi luurata, se tauti.

      Pakkasta se muka kestää, koska luin, että sitä oli jossain pakastelihassa, mutta ainahan se lihakin on kuumennettava, joten tuskin se sieltä lihasta hyökkää heti hengityselimiin. Elä tässä nyt muka pelossa? No en ala pelätä, koska olin eilen tuolla naapurissa juttusilla, eikä meillä ollut maskeja kenelläkään. Hauskaa meillä ainakin oli.

      Sauna päivä täällä, joten on puhtoinen olo, mutta hieman pahoitin mieltäni tuolta 70 palstan kirjailija ketjusta, jossa ilmiselvästi viittailtiin minun elämiseen ja olooni, jopa asumis järjestelyihin. En halua vastata toisten harhakuvitelmiin minun tekemisestäni.

      • Anonyymi

        No no kyllähän sinä vastailet mutta teet sen anonyyminä. Niin on ollut jo vuosia ja niin tulee olemaan.

      • Heipä taas, päivä jo pitkällä, mutta vielä mukaan ehdin;)
        Eilen herroiksi ruokailin, pojan tytär vei "ulkoruokintaan" harvoin sitä minulta muuten tulisi mentyäkkään.
        Se sitten poiki kutsun huomiseksi Rantasalmen Järvisydämenhoteliin, niin ollen myös ruokailuun.
        Poikani kutsui kälyni, kummityttöni ja minut, oman perheensä lisäksi, ystävänpäivä lounaalle.
        Mukava on nähdä "mualimoo" välillä;)

        Paras on kun ei käy edes lukemassa noita ikäviä viestejä. minulta jäävät pimentoon, en viitsi tämän palstan ulkopuolelle vilkuilla.

        Silakoita harvoin tulee laitettua, useinkin muikkujen puolelle se kalanpaisto menee, lohen lisäksi.
        Harvoin tiskistä silakoita löytyykään.

        Puolukoita on vielä paljon pakkasessa ja muitakin hilloja, rahkan kanssa niistä nautin.
        Hernesoppahan se laskiaiseen kuuluu, no tiistaina vielä ehtii, ohukaisia paistan aika usein muulloinkin.
        Minulla on sellainen neljän pesän lettupannu, sillä hyvin paisto onnistuu, paistan munatkin sillä voileipien päälle.
        Vohvelipannukin on, mutta sillä harvemmin tulee paistettua.

        Eliaana hellan vetämisestä kerroit, minä aika usein sen ulos paikastaan vedän ja aina vaan siivottavaa löytyy, ei niin tiiviisti saa sitä asetettua, etteikö jotain väliin tippuisi.
        Kahvinporot joka paikkaan tippuvat, vaikka kuinka hyvin pussin yrittäisi tyhjentää kahvipurkkiin.
        Olen pannut merkille, että paketti riittää viikoksi, siis joka viikolle murusia löytyy;)
        Keitän vahvan kahvin, juon vain aamuisin kaksi mukillista.

        Kyllähän tämä eläminen kuuluu melkein jokapäiväiseen kivun tuntemiseen demeter meillä kaikilla, nuo jalat mokomat ne minuakin kiusaa, mutta pakotuksilta olen välttynyt.
        Lääkäriä varten nyt mittaan aamuin illoin verenpaineen ja melkoisen samana pysyy, 130/67, syke 70, joten ei kaiketi sillä osuudella suurempaa harmia liene.
        Vähän nolottaa mennä lääkäriinkin, kun en oikein tiedä mitä näistä vaivoistani voisin mainita, onhan niitä, mutta ei oikein pysyvää.
        Jalkoihini eivät ota kantaa, ei yksikään lääkäri ole ehdottanut leikkausta. no ehkä se nyt jääkin, tämä ikä jo ratkaisee.
        Helpottaa varmaan kun näistä voi täällä puhua, elämään kuuluvat, joten en sääli pyynnöksi vaivojesi tuntemuksia ollenkaan koe.

        Iloa tunnen myös Makriinan hyvistä uutisista, näin se joskus paistaa päivä" risukasaankin", voisiko näin sanoa loukkaamatta;)
        Lehdestä luin minäkin rokotussoitto kehotuksen, aiemmin lupailivat puhelimella ilmoittaa, onko tullut muutos varauksiin, kuulostelen nyt mitä tapahtuu.
        Rokotteita rajoitetusti, joten ei kai tarvitse heti törmäillä.

        Pakkasta vajaa neljä astetta ja sänkyni petaukset parvekkeella sitä astemäärää haistelee, pitää ruveta pölyjä perästä ajelemaan;)
        Aurinkoisina päivinä tuo pöly ilmassa leijuu ja pinnat ikäviltä näyttää, vähän aikaa kestää ja taas voisi pyyhkäistä. ei sitä pölyä loppumaan saa.
        Hiihtelemään ken kykenee tai lenkille monikin pystyy, minä vaan kummastakin pinnaan;)
        Laskiaisiloja hankkimaan, vaikka lasten riemuja katselemaan;)

      • Anonyymi
        SkillaN kirjoitti:

        Heipä taas, päivä jo pitkällä, mutta vielä mukaan ehdin;)

        Ei pääse 80kymppinen enää polvi tai lonkkaleikkaukseen, isot riskit ja toipuminen hidasta. Minulle ehdotettiin laihduttamista ja sopivaa liikuntaa kuten uintia joka ei rasita polvia. Laihtuminen kyllä auttoikin, selvähän se kun ennen kuljetin 10 kg läskiä painolastina. En tarkoita että sinulla olisi ylipainoa, omalta kohdalta vaan kerroin.

        Istahdin huilaamaan ja viestisi huomasin, kuule enemmän kuin kymmenenkiloa on minulla liikaa, eikä se pois lähde, vaikka vaan vettä joisin;;)
        Lääkäritkään ei juurikaan kehota laihduttamaan, kai arvaavat, että ei se onnistu, sukurasite, sillä nyt puolustelen:)

        Jalkojeni päällä työrupeama ja nyt sitten istuen takapuoli leviää, mutta en siitäkään huolta kanna, sovin vielä nojatuoliini;)
        Nyt jatkamaan töitäni. tomerana skillan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No no kyllähän sinä vastailet mutta teet sen anonyyminä. Niin on ollut jo vuosia ja niin tulee olemaan.

        Mikä ettei vastailisi anonyyminä niin kuin sinäkin.
        Ja minä.

    • Anonyymi

      Teki "uhrauksen" hehehe Lähti välillä kiusaamaan 70 palstaa. Nyt pitäisi saada se
      riesa sieltä jonnekin. Miten ?

      • Hyvää lauantai huomenta!

        Aamun sinisin hetki on jo vaalennut, en voinut olla avaraa näkymää valokuvaamatta. Hentojen koivunoksien tuhatviivoin piirtämä siro verkosto, vasten aamun sinisyyttä,... siinä jo keväinen aavistus.

        Eri aikoina valkenee aamutkin koko maassa, pohjoisessa ilmeisesti ensimmäisenä, mikä näkyy eri kasvilajienkin ilmenemisenä, tuon elämänlähteen auringon kulkiessa valaisten ja lämmittäen yli tienoiden, missä ihmiset parhaillaan heräilevät uuteen aamuun.

        Tuo kotiinkuljetus, josta Kristiina 23 puhui, tosiaan, minulla on pysyvästi työpöydällä kertakäyttö käsineaski, josta ne sujautan , kun puhelinviesti kertoo ruokakuskin olevan tulossa. En halua naputella maksulaitteeseen paljain sormin, ja tuojallakin on kasvosuojus.
        Ollaan jouduttu täällä pääkaupunkiseudulla ottamaan tauti huomioon, paljon on tiedoitettukin *solkenaan*. plääh 🥺

        No, kaikesta tulee rutiiniakin ajan myötä, mutta vähän harmittaa, ettei edes rokotuksen saanneenakaan voi luopua maskeista ja visiireistä, kun voi olla silti taudin kantaja.
        Kaipa se siitä taas aikanaan lutviutuu, kun kerran Koivistokin niin vakuutti 😊))

        Ai niin, minunhan piti kertoa miten helppoa on klikata kuvavalikoimista, painot ja hinnat, eri ruokatarvikkeita, silakoista vihanneksiin lihoihin,...ja valtaviin valikoimiin.
        Sillähän ne kotiin saa tarvittaessa.

        Aamukahvia vielä kupponen, ja hyvin alkanutta päivää toivotan!

    • Anonyymi

      Oi, miten kirkas aurinkoinen päivä meitä ulkoilijoita odottaa. Tässä ihan täpinöissäni vielä katselen ikkunasta ulos, kun odottelen ystävätärtäni saapuvaksi yhteiseen ulkoiluretkeen, jossa aiomme uskaltautua myös meren jäälle kävelemään,vaikka tänään tuo aurinko kaikkea sulattelee, rannoilla vain pysyttelemme.
      Tuolla metsän rajassa kallio on saanut paksun jääpeitteen, samoin paksut jääpuikot ojentuvat maata kohti. Ja nyt kun auringonsäteet osuvat niihin, niin kimmaltavat kuin helmeilevät sädepuikot, viime talvena en tuollaisia nähnytkään. Ensimmäinen kunnollinen talvikausi näillä tantereilla, jossa nyt asustan.
      Nyt kuuluu ovikellon soitto, ystävätär on ovella. Hauskaa päivää muillekin. km.

      • Toinen toistaan kauniimpia talvisia näkymiä ja tunnelmia olette sanoin maalailleet, varmaan taiteellisilla sieluilla sivellinkäsikin on herkistellyt. Meille rannikoiden asukeille tämä on harvinaista ihanuutta ja tätä lumen lumoa ja aurinkoisten hankien timantteja hehkutellaan ylenpalttisesti. Katsottiin esitteitä upeista jäätyneistä vesiputouksista, jos lähtisi niitä valokuvaamaan, ja joissakin teiden kallioleikkauksissakin näkee huikeita jäämuodostelmia.

        Sää lauhtui ihanteelliseksi hiihtämiseen, aamupäivällä jäällä meni toista tuntia, tavattiin tuttujakin, otettiin aurinkoa. Vaihdoin jo keveämpiin suksiin, kun sain niillä painavilla tuntuman latuun, ja onhan hiihtotaito suomalaisilla geeneissä ja selkäytimessä. Kaatumisen pelko taitaa olla este, ei ikä niinkään. Menettäähän siinä arvokkuutensa, jos pyllähtää...ylöspääsemiseenkin saattaa apua tarvita. Oma tahti ja kehon tuntemukset määräävät vauhdin, mielestäni hiihto on myös nivelystävällistä kuten uintikin. Kaikkihan eivät pääse kotioveltaan ladulle, esteen voi muodostaa sekin, että tarvitsee auton suksien kuljetuksiin. Mutta sauvakävelykin on tehokasta ja mukavaa, voi harrastaa kaikkina vuodenaikoina. Vuosiin ei ole kukaan edes kysellyt, jäikö sukset kotiin, nyt Nordic Walk on arvostettu laji :)
        Leveät puusukseni annoinkin nuorille, umpihankihiihtoon sanoivat ottavansa, niissä on monenlaisiin kenkiin sopivat kantasiteekin.

        Eikös olekin ihanaa Skillan päästä hemmoteltavaksi ravintolaan, hyvin niissä on otettu koronan vaatimukset huomioon, seurueet erillään ja hygienia huippua. Siskon synttäreillä hiljattain oltiin 8 hengen poppoolla ja kaikki sujui hienosti. Lasten perheet ovat käyneet laskettelemassa täällä etelän hiihtokeskuksissa, hissijonoissa on turvavälit, mäen vauhdissa ei pöpöt edes ehtisi tarttua. Hiihtolomaksi ovat varanneet pohjoisesta mökin , saa laittaa ruuat omassa porukassaan. Tärkeää sekin, että pääsee tuulettumaan, varsinkin koululaisillla on ankeaa rajoitusten takia. Eihän siitä ole kuin parikymmentä vuotta, kun minäkin Kirkkonummen Peuramaalla laskin mutkamäkeä. :)

        Toivotan virkistävää laskiaissunnuntaita ja iloista ystävänpäivää.

        Ystävällisin aurinkoisin ilmein ja terveisin!

    • Aurinko mokoma on piiloutunut jonnekin. No silti lähden lenkille jossain vaiheessa.
      Nyt oottelen, kun rättikone saa työnsä valmiiksi.
      Siivoillut olen aamupäivällä. En tykkää epäjärjestyksestä. Siedän sitä kyllä tarpeen mukaan. (Mökillä kun on paljon ihmisiä ja eläimiä kesäisin,)
      Hiihtämisestä on juttua ollut.
      Siitä on yli 10 vuotta minun osaltani.
      Silloin kun veli ja edesmennyt siskoni asuivat korvessa kotitilalla, siellä käydessä tuli talvitouhuja touhuttua.
      Vanhoilla puusuksilla hiihtelin joskus ja enemmän tykkäsin, kun potkukelkalla kylätietä huristeltiin.
      Siellähän ne suulissa vanhat sukset ja kelkat kököttävät.
      En ole vuosikausiin pelannut pasianssia, nyt jostain kumman syystä yht´äkkiä sain sen päähäni ja pari peliä pelasin.
      Kaappia siivotessa löysin Domino-pelin, täytyy viedä mökille. On siellä kaapissa 500, 800 ja 1500 palan palapelitkin, joskus olen ne tehnyt.
      Mökillä on jos jonkinnäköisiä sisä- ja ulkopelejä.
      Saunapäiväkin tänään.

    • Palasin juuri mökiltä. Tänään tein lyhyemmän hiihdon ehkä vajaan kahden kilsan matkan.

      Ihana aurinkoinen päivä. Ulkoillaan ; )

    • Ramoonan kirjoitukseen viitaten, niin olisiko oltu joskus yht´aikaa siellä Peuramaalla, tai peräti Kranissa ja tietenkin Lahdessa!

      No, hiihdosta ja laskettelusta on aikaa, mutta innostuimme lasketteluun koko porukka ensimmäisellä Itävallan matkalla, joskus 67-70 luvulla, jonka firmani maksoi, siis minulle, ei koko perheelle. Siitähän ei ollut enää paluuta entiseen ja kun lapsetkin oli jo lasketteluun innostuneet, niin jokavuosi oli se tavanomainen reissu lomilla sinne Alpeille.

      Nyt en lähde hiihtämään enkä pulkkamäkeen ja sain ansiokkasti delegoitua taas lapseni jopa kaupassa käyntiin.

      Minulle taitaakin tulla erikoinen kalakeittopäivä tulevaisuudessa, koska sain torilta mateen maksoja ja turskan maksaa on purkillinen. Perunatkin tuli, ja sipulia on mutta ei muuta kalaa. Pakko mennä hakemaan niitä "lisukkeita" soppaan, mutta ei tänään.

      Laskiaispulliakin ehdotettiin kauppalistaani, koska siellä oli vain pullaa, mutta kielsin ehdottomasti sen. Nyt pärjäänkin tämän helmikuun näillä eväillä.

      On minulla sentään ainakin yksi ystävä, tämä lapseni, joka pyyteettömästi auttaa minua heti ja tietenkin ihanat lapsenlapset, joita en nyt uskalla tavata, kuin puhelimitse.

      • Kauniin sään innoittamana lähdin ulkoilemisen jälkeen käymään iltapäivällä Isossa Omenassa pitkästä aikaa. Muutamat puuttuvat ostokset kun olin kerännyt, pistäydyin Alkossa ostamaan original Matteus roseviiniä. Samalla ostin Limonsello di Sorrento likööriä vierasvaraksi.
        No, kaikki penkit tavaratalossa on tartunnan takia poistettu, joten istahdin metallikaiteelle soittaessani taxia. Sillä aikaa oli joku ahne jo siepannut Lemonsellolikööri pussini, joka oli Alkon pieni pehmeä suojapussi.

        Onneksi jäi tuo kauniin pyöreä Matteus rose sentään itselleni. Lemocelloon Ihastuin miniän kotona Italiassa, ihan pieninä makeina kulauksena liköörilasista kahvin kanssa. 😋)) Ystävättärelleni olin ajatellut tarjota, jos käväisee, tai viedä ensi kuussa synttärituliaisena. Ollaan jo kerran rokotettujakin molemmat.

        Nauttikoon nyt voro saaliistaan ripuliin asti 😡 !

        ¨

        n, kun puhelinta otin esiin laukustani.

      • Minä söin tänään kalakeittoa ja syön huomennakin.
        Itse syksyllä pyytämästäni hauesta.
        Kun miltei järvestä suoraan pakkaseen laittaa (perkuun tietysti teen) säilyy hyvin.
        Noista pienistä aina videoita saan.
        Pojantyttären poika oppinut ryömimään ja pojanpojantytär sanoja opettelee.
        Miniä oli niin reteetä, kun tyttö hoki mummi, mummi.
        Täytyy tässä mennä kohta irrottamaan auton akusta piuhat. Latailin, kun viime talvena kävi niin, että akku olikin tyhjä, kun piti lähteä.
        Sen se tekee, kun sydäntalvenaikaan vaan asiointipaikoissa käy, niin lyhyttä ajoa, ettei akku lataudu.

    • Voi, voi sinua "sirkkuseni", mutta niin miuakin kerran vuosia sitten " rokotteetiin". Jätin vartioimattomaan narikkaan ostokseni ja olinkin ostanut kaikkia "herkkujani", mutta palatessani oli kassi häipynyt?

      Tuli mieleeni työpaikkani Intialainen johtaja, joka kertoi, että hän aina tullissa esittä mitään kieltä osaamattomana, huutaa vain tasajalkaa ja heti asiat hoituu. Mutta oli hänellekin kerran käynnyt moka.

      Laukku oli ollut jalkojen välissä, mutta ilmeiseti kävi taas huutamaan, niin laukku oli viety!D

    • Lueskelin netistä iltapäivälehtiä ja nauroin itsekseni, kun sitoutumaton Ano Turtiainen sai hepulin eduskunnassa.
      Siellä kun on herrasmiessopimuksella päätetty, että kaikki käyttävät maskia, myös puhujanpöntössä. Sopimukseen ei ole liittynyt Ano T.. vaan hän kulkee ilman maskia ja kimpaantuu, kun siitä hänelle huomautetaan. Hän saa kuulemma pitää puheensa pöntöstä vaikka ilman housuja.
      Hän ei voi ymmärtää, hän ilmoitti asian nyrkkiä puiden entiselle puoluetoverilleen, joka puhemiehen paikalta oli muistuttanut salille maskin käytöstä. Hänellä on oikeus olla ilman, onko se niin vaikeaa? Ai-van! Hän ei huomaa sitä, että kaikilla on oikeus huomauttaa asiasta. Ihan suuri oikeus kuin Anolla. Tasapeli.
      Mahtaako nyrkin puimisesta nyt seurata jokin käytösrangaistus?

      Sinisirulle kävi vanhanaikaiset, kun viinikassi vietiin. Siitä muistin, että minullakin on avaamaton viinikanisteri, ihan vaan punkkua. Avaisinkohan lauantai-illan iloksi!

      Pihassa kävi kaksi rusakkoa syömässä marjaomenapensaan oksia. Jäljistä päätellen meidän piha on säännöllisen kulkureitin osa. Yhdet pupun jäljet tulevat portaille asti, mutta ei soittanut ovikelloa.

      • Onnellista ystävänpäivää ja riehakasta laskiaista;)
        Ehkä niin menee, että riehakkuus ei onnistu kaikilta mutta ystävällisyys jokaiselta.
        Urakkani päätin eilen, nimittäin puolimuovikassillista lankoja on saanut uuden muodon.
        Aikaa meni, kun joutui puolittamaan keriä, että sattui pareista samanlaisia, melko hyvin onnistuin.
        Kymmenet sukat ja lapaset sain koottua ja väritkin yhdistyi kohtalaisesti.
        Nyt keksin jotakin virkkausta vaihteeksi.

        Röyhkeitä on sinisirun maisemissa ihmiset kun melkein vierestä tuon viinin ottivat.
        Minä sain jotain hienoa punaviiniä joululahjaksi, pullossa lukee viinilöytö ja neljä tähteä kyljessä.
        En pidä punaviinistä, rupeaa närästämään, Portugaliasta on lähtöisin. Quinta das Setenkostas nimistä juomaa.
        Enpä osaa sanoa miltä maistuu, kun korkki on kiinni pysynyt, poikani kai yritti ilahduttaa ei muista ettei punaviini kuulu suosikkeihin, jos ei paljon mikään muukaan.

        Vastarannankiiskejä löytyy eduskunnastakin, tai voisiko sanoa, että siellähän niitä vasta onkin.
        Kyllähän se arvovalta häviämässä on eduskunnan työskentelyssä, kun kuuntelee kyselytuntia, kyllä siellä mölytään aika tavalla.

        Eliaana noita ilon aiheita saa tekniikan välityksellä, kyllä ne moneen näin pystyvätkin.
        Noita pelejä löytyy tältä koneelta pilvin pimein ja joskus aikaani tapan niitä pelaten.
        Minun pienen pojantyttären puhumaan oppiminen on varmaan vaikeaa, kun kahdella kielellä hänelle jutellaan.
        Säälittelin joskus pientä, että miten vaikeaa hänellä onkaan, äiti oli sitä mieltä, että lapsella ei vaikeaa, mutta vanhemmilta vaatii jo paljon.
        Kuitenkin suomikin hänelle opetetaan, näin on päättäneet.
        Väitöskirjan aiheena tulee olemaan kaksikielisten lasten opiskelu, sitten kun se aika tulee.

        En tehnyt laskiaispullia minäkään, pakkasesta riittää kahvileipää, ei joka pyhä tarvitse leipoa, kun pyhäpäivästä on muodostunut leipomapäiväni.
        Sunnuntaiaamun hetkessä on se joku rauha mikä saa leipomisen tuntumaan juhlalta;)
        Kalasoppa ei kuulu minun ruokien herkkuruokiin, no kyllähän aina silloin kun lohen ostan, siitä keiton myös keitän ja maistuuhan se välillä sekin.
        Paistaen useimmiten kalan teen.

        Ramoona tuota luontoa niin lahjakkaasti kuvaille ja mikäs on kuvaillessa, kun varmaan kaunista sinunkin ympäristöstä löytyy.
        Joskus tuntuu minullakin, että ei kykene kaikkea edes sisäistämään mitä silmiin osuu, kyllä oli taas eilinen päivä ihanuuksia täynnä.
        Tänään matkatessa sinne lounaspaikkaan saa ihailla luontoa ja sen rauhaisuutta, kun matka kulkee metsäisiämaisemia sivuten väliin suuria järviä jää ja lumipeitteiden alla.
        Pakkasta on kahdeksan astetta, ehkä aurinkokin näkyy ja saa puhtaan lumen kimaltelemaan.
        Uskon että turvavälit on huomioitu, vaikka täyttä tuntui olevan hotellin puolella.
        Poikani ehdotteli, että olisimme kälyni kanssa yöksi menneet, mutta ei houkuttanut, kyllä ruokailu riittää.
        Oma sänky paras;)

        Katselen noita maisemia mitä tämä koneeni tuo aina avauksen yhteydessä ympäri maailmaa ja on aivan ihania maisemia muuallakin kuin meillä täällä kotimaassa, mutta kyllä ihania näkymiä meiltäkin löytyy, luonto niitä järjestää vuodenaikojen vaihtelussa, kuten kissamummokin kertoilit.

        Nyt valmistautumaan matkalle, mikä onkin osa sitä iloa mitä odotan tältä päivältä, jospa kaikki hyvin menee ja mitään korona pelosta ei mukana koko ajan seuraa;)

    • Anonyymi

      Iloista ystävänpäivää sinulle SkillaN !
      Samoin muillekin ystävilleni! t. M-e.

      • Anonyymi

        Kiitos M-e aina niin ystävällisestä kannustuksesta ja iloista ystävänpäivää Sinulle!
        🍓🍀

    • Pientä kevyttä pakkaslunta satelee, taivas pilvessä.

      Päivän askareet aloitettu marjaisalla aamupuurolla. Iltapäivällä jos taivas seestyy teen pienen hiihtolenkin.

      Neulomiseen pieni vinkki. Sukkien raidat eivät vaadi täsmällistä järjestystä. Olen tehnyt muutamat sukat värileikkien, jos käyttää samoja värejä eri järjestyksessä sitä ei edes huomata jos ei sano.

      Hyvää ystävänpäivää kaikille noja-tuolilaisille, ketään unohtamatta 🌹

      • Terveiset ystävänpäivän ulkoilulta! Olimme ystäväni autolla ajelemassa rantatiellä naisemia ihailemassa, mutta jätimme auton parkkiin ja lenkkeilimme aamupäivällä aurinkoisen ihanassa säässä. Sitten takaisin nälkäisinä syömään yhdessä, ja roseviinin aukaisimme lasilliselle.

        Tein jo aamulla taikinan pieniin ananaspannareihin valmiiksi, joten 4 alumiinivuokaan jaoin taikinan, ja sujautin uuniin alottaessamme. Oli hyvä päivä ja mielikin on niin hyvä, kun uskalsimme olla yhdessä jo aika normaalisti.
        Keittiökin on jo selvitetty ystäväni lähdettyä äsken kotiin, yks alumiinivuoka pannari kassissaan, 😊)) heippa ja
        minä uppoan omaan nojatuoliini nokosille! Hyvää ystävänpäivää!

      • Anonyymi

        Voisitko unohtaa meidät kaikki ja häipyä ?

    • Kivat sinulle sinisiru, että olitte ihan "naisenia" katsomassa, kun itse olen kurkkinut vaan tuosta ovenraosta niitä maisemia. D Tämä oli minun huumoriani, kun itsekkin kirjoitan puolipimeässä, niin aina tulee virheitä.

      Odotin kyllä viestiä, että mitä söitte, muuta kuin pannaria, koska on nyt minullakin munia ja jauhoja, mutta en viitsi laittaa edes lettuja, koska voi puuttuu.

      Mungopapuja minäkin olen idättänyt ja yksi loppusatsi meni naakoille, koska unohdin niitä huuhdella usein, mutta koskaan en ole älynnyt niitä keittää.

      Sinimailasen siemeniä en ole nyt löytänyt mistään, siis tarkoitan tuota lähikauppaa. Ne on mielestäni parempia leivän höysteeksi, siis korvaamaan kurkun, tomaatin tai talvisen salaatin. Jotenkin olen karttanut näitä kaupan salaatteja, kun luin, että niitä ei voi syöttää häkkilinnuille, koska niissä on niin paljo myrkkyjä!?

      Näillä terveisillä Ystävänpäivää toivottelen ja menen taas lukemaan, vaikka se mukamas saakin aikaan jotain mielenterveysongelmia, kun samaistuu kirjan henkilöihin, mutta Raamattua en lue, ainakaan tänään!DD

      • Naisissa kuljettiin yhdessä, maisemia ihaillen,.. Sorry, kun usein olen niin auringon häikäisemä, eikä kannata korjailla kun on niin monta virhettö! Aurinko paistaa niin matalalta suoraan työpöydälleni ikkunan alla, vaikka lippalakki on varjostamassa!

        Voi, kun alkupalaksi oli ´saaristoleivälle ne aikaisemmin valmistamani ssilakkapihvit etikkaliemessä, ja lämminruokana reilut lautaselliset lihakeittoa.

        Nukahdin niin autuaasti tuolissani, tytär( sair.hoitaja) juuri kertoi saaneensa toisen rokotuksen jälkeen kuumetta ja päänsärkyä. Saapa nähdä miten minä vanha muori kestän.
        No, vastahan se on parin viikon päästä,..mitä sitä vielä suremaan,..selkä sentään on normalisoitunut, ja tykkää jo liikunnastakin,... vaan hengitys kun toimisi kylmällä! heippa!

      • Anonyymi

        Mitä sinä hupajat, kuka täyspäinen kirjojen lukemisesta saisi mielenterveysongelmia?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sinä hupajat, kuka täyspäinen kirjojen lukemisesta saisi mielenterveysongelmia?

        Näin ounasteli korppis tuolla 70 palstalla, joka selvästi viittasi minuun, että olen mielenterveys ongelmainen, kun olen kirjoittanut usein lukemisistani.

        Olihan siellä muutakin ivailuja, kun olen leski ja kuolinpesän osakas vain, mutta yhdessä teimme mieheni kanssa testamentin, kuinka perintömme jaetaan.

      • Anonyymi
        Kristiina23 kirjoitti:

        Sille palstojenpilaajalle ei kannata lotkauttaa korvaansaankaan.
        Sen elämän johtolanka ja tarkoitus näyttää olevan aiheuttaa niin paljon harmia muille
        kuin se vaan pystyy, vain toisten päivän pilaaminen tekee sen onnelliseksi.

      • Anonyymi
        Kristiina23 kirjoitti:

        Näin ounasteli korppis tuolla 70 palstalla, joka selvästi viittasi minuun, että olen mielenterveys ongelmainen, kun olen kirjoittanut usein lukemisistani.

        Olihan siellä muutakin ivailuja, kun olen leski ja kuolinpesän osakas vain, mutta yhdessä teimme mieheni kanssa testamentin, kuinka perintömme jaetaan.

        Kristiina@

        Todistat tällä kommentillasi, että kirjoitat ilkeyksiä puskasta. Niihin puskailkeyksiisi olet saanut kertomiasi vastauksiani. Lukutoukka aloituksessani oli kysymyksiä ei väitteitä. No, et ollut ainoa, joka tunsi piston rinnassaan. Kaikesta luetusta voi myös oppia jos ei asennoidu piikit tanassa tekstin tuottajaan.

        Korppis

        Mitä tuollainen väite muka todistaa? Ne voi lukea rekatutkin aivan vapaasti ja ottaa nokkiinsa kirjoituksistasi! Kovin välkky et sinäkään tunnu olevan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristiina@

        Todistat tällä kommentillasi, että kirjoitat ilkeyksiä puskasta. Niihin puskailkeyksiisi olet saanut kertomiasi vastauksiani. Lukutoukka aloituksessani oli kysymyksiä ei väitteitä. No, et ollut ainoa, joka tunsi piston rinnassaan. Kaikesta luetusta voi myös oppia jos ei asennoidu piikit tanassa tekstin tuottajaan.

        Korppis

        "No, et ollut ainoa, joka tunsi piston rinnassaan. "

        Minkä pirun piston rinnassaan?
        Minkä vuoksi?

        Näinhän sinä kirjoitit ja olethan niin usein väittänyt, kuka on sinun perässähiihtäjäsi.

        "Olisiko syytä miettiä viimeistä kysymystä aloituksessa. Se johtaa pahimpaan perässähiihtäjääni, hän viihtyy hyvin kotonaan kirjojen parissa. Toinen hiihtäjä taas ei lue kuin suomi24, n keskusteluja.

        Enhän sinua toki jokaisessa kysymyksessä tarkoita vain tuo kirjailijoiden siteeraus on sinun kommenteissasi ylikorostunut.

        No, älä ota kaikkea kunniaa itsellesi vaikka tykkäätkin vetää takarivien tyynejä, noita vaatimattomia itseään korostamattomia anonyymeja.

        Laskiaistervehdys eturivin eetlalta ; )"

        Kiitos, E-E ! Elämän eturivit on ihan toisaalla kuin palstoilla, me elämäniloiset eläväiset Eetlat Ellit Emmit Elinat ja Ellinoorat se tiedetään. Ystäväpäivää vietettiin nimensä mukaan, sydänystävinä toisiamme hemmotellen. Laskiainen on vasta tulossa, on jo kivat suunnitelmat, eikä ne ole viimassa yksin järven selällä. Ei tässä viikonloppuna ole joutanut edes romaaneja lukemaan, romanssit on mielenkiintoisempia! :))))

      • Anonyymi kirjoitti:

        "No, et ollut ainoa, joka tunsi piston rinnassaan. "

        Minkä pirun piston rinnassaan?
        Minkä vuoksi?

        Korppis tuli haastamaan riitaa tänne...kin, kun yhdistelee kaikki anonyymit samaan nippuun, siis Kistiinan23.

        Tietenkin tämä Kristiina23 on kaiken pahan alku ja juuri, miksi häntä (korppista) moititaan, koska kaikkihan ovat tämän ko. merkin anonyymejä muotoja, hänen mittapuullaan ja tämä "paskiainen" vainoaa häntä yötä/päivää ja ehtii jokapaikkaan, vaikka kertoo lukevansa kirjojakin paljon, mukamas?

        Muistan lukeneeni, että kirjoitit aika ivallisesta hänestä, siis Kristiinasta, että hän ei ollut miehensä hautajaisissa ja miksi olisi ollut, koska kaksi muistotilaisuutta järjestettiin, toinen Espoosa ja toinen Kiteellä. Pappia ei ollut näissä.

        Nyt on perintökin sinun "hampaissasi", että on vain kuoilinpesän osakas, vaikka vaimo ja lapset sen omistaa, siis vaimolla puoli ja lapseilla se toinen osuus. Onhan se jakamaton kuolinpesä, mutta verotukesillistä syistä, mikä ei pitäisi "liikutta" jotain kainuulaista, kuinka me tehdään.

        Taidat olla (korppis) pahemmin vainoharhainen, kuin olisin kuvitellut, koska et kunnioita edes SkillaN;nin ketjua, että tänne ei tulla riitelemään, eikä henk.kohtaisia välejä selvittelemään, vai eikö se sinulle tullut jo selväksi aikaisemmista viesteistä?

        No, lopuksi korppiksele.

        Sovitaan pois ne vanhat vihat,
        syödään pukilta pers`liha,
        syö sinä ne paskaiset,
        minä syön ne rasvaiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "No, et ollut ainoa, joka tunsi piston rinnassaan. "

        Minkä pirun piston rinnassaan?
        Minkä vuoksi?

        KORPPIS!
        Onko sinulla rotia vastata syytteisiin ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KORPPIS!
        Onko sinulla rotia vastata syytteisiin ?

        Valovoimainen korppis on siunaus noja-tuolille!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristiina@

        Todistat tällä kommentillasi, että kirjoitat ilkeyksiä puskasta. Niihin puskailkeyksiisi olet saanut kertomiasi vastauksiani. Lukutoukka aloituksessani oli kysymyksiä ei väitteitä. No, et ollut ainoa, joka tunsi piston rinnassaan. Kaikesta luetusta voi myös oppia jos ei asennoidu piikit tanassa tekstin tuottajaan.

        Korppis

        Sinun tuottamastasi tekstistä ei voi kukaan oppia mitään.
        Mutta olethan sinä hyödyksi koska olet esimerkki kaiken suhteen, nimittäin varoittavana esimerkki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valovoimainen korppis on siunaus noja-tuolille!

        Eipä paljon lamppu korviensa välissä näytä syttyneen.

    • Minä tuskin menen edes siihen rokotukseen, vaikka kutsu kävisi, enkä katso tuolta "oma kanavaltakaan", jos siellä on aika.

      Vaan nyt vetäisit pahan, että sinulla oli silakoita ja soppa keitetty? Ei löydy minulta nyt tarpeita noihin, mutta sitä kalaa ja voita on pakko käydä hakemassa, ehkä vasta tiistaina, koska muistelen, että kalat saapuvat vasta silloin ja torille en jaksa lähteä.

      Tiistaina on kuitenkin toripäivä, josko sittenkin hakisin sieltä sitä madetta, kun maksatkin on jo pakasteessa. Tietenkin ne soppalihat.

      Hyvin on kulunut tämäkin päivä, ystävistä ei tietoakaan, koska meillä ei ole tällaista päivää ollut tapana viettää. Ystävät ovat aina mielessä, ilman erityistä huomionosoitusta ja olen muutenkin nykyisin huono/laiska muistamaan näitä, mielestäni "jonninjoutavia"päiviä. Hyvä kun muistan lasteni ja lapsenlasteni merkkipäivät, niistä minä pidän vielä "lukua" ja muistan.

    • Ystävänpäivän toivotukset näin illansuussa. Hyvin on päivä kulunut, ilman ystäviäkin. Lapsikulta kuitenkin tuli hakemaan kauppareissulle, joten siinä sain osakseni ystävyyttä ja lämmintä mieltä.
      Aamupäivä meni taas unten mailla. Muutaman oikean ajan yön sain viikon alkupuolella, mutta sitten lipsahti taas väärään vuorokauden aikaan. Eihän siitä muuta haittaa ole, kuin oma harmistuminen, kun vasta klo 10 herää. Tänään kyllä heräsin hymy huulilla, kun näin unta, että oli järjestettävä hyllyyn joukko laseja, ja vaikka kuina asettelin, aina yksi jäi yli. "Tämä on kuin Jaques Tatin elokuvassa", sanoin unessani ja heräsin nauruuni. Oletteko muuten huomanneet, että unessa ei useinkaan ole mitään naurun aihetta? Harvoin uniini nauru mahtuu.
      Ilma on lauha, ja panin likaa kampetta, kun lähdimme kauppa-asioille. Tällainen talvisää sopii minulle, mutta viileämpää taas lupaavat.
      Voikaa hyvinn, uusi viikko taas edessä.

      • On tärkeää, että apu on lähellä kun voimaa tarvitaan. Lähdin vaihtamaan autoa parkkihalliin. Tapanamme on ajella vuoron perään kummankin autolla. Nyt oli parkkihallissa olevan auton vuoro siirtyä omaan talliin ja toisen jäädä parkkihalliin
        No, hallissa seissyt autopa ei suostunut  käynnistymään. Ei hätää kuopus oli mökillä ja riensi oitis apuun. Poika ( bodari ) työnsi autojen nokat vastakkain ja saimme kaapelit kiinni ja virran jaettua autosta toiseen.

        Ajelimme tovin, että akku lataantuu ja palasimme kahvittelemaan. Nuoret lähtivät omille teilleen, tykkäsivät viikonlopusta mökillämme. Ajelin illan suussa mökillä, siistiä oli, keräsin lakanat ja pyyheliinat pesuun. Nuoret olivat saunoneet ja tehneet avannon lähelle laituria, odottamaan josko haluaisin rantasaunan lämmittää.

        Päivälliseksi söimme viikon keräilyerät, hyvää oli. Tällaisia ystävänpäivän kivoja käänteitä ; )

    • Anonyymi

      Syö purjoa ja parsakaalia talvikaalinkin lisäksi, niin saat folaattia niistäkin! Häkkilintujen koko on niin pieni meihin verraten, etten usko salaatin myrkkyjen koskevan meitä samalla mitalla.

      Purjo vihreine osineenkin on uunissa haudutettuna melkein maukkaampaa kuin parsa, voinokareen kanssa.

      -Yks kulinaristi-

      • Huomenet helmikuun puoleenväliin ja maanantaihin uuden viikon alkuun.
        Niin meni ystävänpäivä ystävällisesti, kaikilla masu täynnä ja hyvä mieli, pitäisi useammin tavata suvunkin kanssa, juttua riitti ja paikka ihmettelyn ja ihailun sai osakseen.
        Ruokailu sujui mallikkaasti, ei muita siinä ruokasalissa kuin me, vaikka hotelli oli täysi, kaiketi ulkoilemassa muu väki.

        Hyvin on sujunut päivä teiltä muillakin, kuka yksikseen ja joku ystävien kanssa,, kiitos vaan toivotuksista kaikille, onnea aina tarvitsee itse ja ystävätkin.

        Sinisiru herkutteli pannukakuilla ja seurustelua ystävän kanssa, niinhän sitä pitääkin, ainakin ystävänpäivänä;)

        Kristiina pohti noita myrkkyjä, mitä mahdollisesti kaupan tuorepöydästä saa, tottakin voi olla, mutta jotainhan sitä on syötävä, jos ei omavarainen ole, pakko on vaan uskoa kaiken hyvin olevan.

        Autojen kanssa vaikeuksia syntyy, kun sää vaihtelee, ajaminenkin kuulemma muuttuu, jos renkaisiin jäätä kertyy, tämä usein ulkona pidettävän auton haitta.

        En lukemisesta uskoisi mielenterveyden kärsivän, ellei nyt sitten anna mielikuvitukselle liikaa valtaa.
        Jos elää kirjan mukana niin vahvasti ja uskoo kerrotun, saattaa jollakin tapaa mielensä pahoittaa.

        Noista unista Makriina mainitsit, enpä muista oikein nauru unia nähneeni, enemmänkin pelottavia joskus.
        Unia näen kyllä runsaasti ja mitä ihmeellisemmistä aiheista. viime yönä koululuokkaa koristelin ja uusia ideoita lasten kasvatuksen ja viihtyvyyden vuoksi touhusin.

        Saan kyydin apteekkiin, kummitytär äitiään vie ja lupasivat hakea minutkin, eli ystävänpäivä jatkuu;)
        Lankoja tietysti myös käymme katsomassa, muuten työt loppuu.
        Kymmenen astetta pakkasta, eli kaikki hyvin tänäänkin, näillä toivotuksilla myös teille hyvää päivää toivotan..

    • Folaattia otan pillerimuodossa, kun juuri nuo vihannekset joista sitä saisi eivät tahdo maistua.
      Alajuoksulta, auringonpaisteesta ja hohtavien hankien keskeltä,
      Paloma (nyt virallisesti Legon aviovaimo :)

      • Lämpimät onnentoivotukset tuoreelle avioparille ja paljon onnellisia vuosia eteenpäinkin! Kuin kaksi kyyhkyläistä olette tuossa kuvassa, ja kauniisti sopii talvimorsiamelle tuo pehmeäilmeinen päähine. Rakkauden ja sitoutumisen juhlistaminen seniori-iälläkin on välillä paikallaan tavalla tai toisella, mutta onhan vihkiäisissä aina oma erityinen merkityksensä.

        Tämä pandemian aika on opettanut ihmisille, miten tärkeää on saada tukeutua muihin, vahvinkin ihminen sitä joskus tarvitsee ja saa sallia itselleen. Kun vuodenaikojen ihmeet ja vuotuiset juhlat käyvät iän kertyessä aina vain vähempään, alkaa vuodenkiertoa arvostaa eri tavalla. Sesongin pienetkin juhlan ja merkkipäivän aiheet koetan huomioida jollain pienellä eleellä edes kahdenkesken, mutta miten mukavaa onkaan saada kutsuja. Lasten perheet asuvat niin lähellä, että näköyhteys saadaan ainakin viikottain, mutta ystävien tapaaminen on kärsinyt. Kyllähän me kaipaamme myös ikäistemme ja vertaistemme seuraa. Eilen hiihtelimme tyttären appivanhempien parin kilometrin mökkitien meren rantaan ja takaisin , jätettiin auto ison tien varteen. Uskaltauduimme sisäänkin, vaikka kaikki olemme vielä rokottamattomia, mutta ison pirtinpöydän äärelle sai turvavälit ja maskit riisuimme vain kahvin juonnissa. Ystävänpäivää kotona edustivat sydämenmuotoiset kaurapalat(Vaasa) aamiaisella ja värejä hehkuva kukkakimppu pöydällä.

        Menee kai jo kehua retostamisen puolelle, mutta eipä täällä ole vuosikausiin ihanilla hiiihtokeleillä päässyt kehumaankin : aamupäivän sivakointi viitisen kilometriä. Nyt käytössä olevat sukseni ovat nevervaxit, jostain viidentoista vuoden takaa, mutta kyllä niitä piti trimmailla. Mummo ja vaari lumessa -ilakointia lähetellään kuvaviesteinä ja kovasti saadaan nuorilta tsemppiviestejä. Varasin laskiaisrokkatarpeita ja likoamassa ovat herneet, yleensä olen purkkisopalla kuitannut. Minkään eläimen luuta ei ole, mutta makua arvelen lähtevän savukyljestä.Laskiaispullaharjoitukset pidettiin jo Runeberginpäivänä ja eilen saatiin maistella kyläpaikassa , huomenna sitten on tarkoitus lähteä omatekoisia luontoon herkuttelemaan termarikahvin kera. Meillä on vaaka hitusen kallistunut mantelimassa-kermavaahtotäytteisiin , mutta joka vuosi on myös vadelmahilloinen versio testattava.

      • Anonyymi

        Miten herttainen hääkuva teillä Paloma! Aviomiehellä on niin onnellisen tuntuinen hymy, että ihan heltyy,..ja vaimolla tyylikäs asu !

        Lämpimät onnittelut puolisoille,🌸🌿🌷☘️🌺 ja onnellista yhteistä taivalta. 😊))

        Sinisiru tässä unohti taas rekisteröityä. heippa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten herttainen hääkuva teillä Paloma! Aviomiehellä on niin onnellisen tuntuinen hymy, että ihan heltyy,..ja vaimolla tyylikäs asu !

        Lämpimät onnittelut puolisoille,🌸🌿🌷☘️🌺 ja onnellista yhteistä taivalta. 😊))

        Kiitos sinisiru :)

      • Ramoona kirjoitti:

        Lämpimät onnentoivotukset tuoreelle avioparille ja paljon onnellisia vuosia eteenpäinkin! Kuin kaksi kyyhkyläistä olette tuossa kuvassa, ja kauniisti sopii talvimorsiamelle tuo pehmeäilmeinen päähine. Rakkauden ja sitoutumisen juhlistaminen seniori-iälläkin on välillä paikallaan tavalla tai toisella, mutta onhan vihkiäisissä aina oma erityinen merkityksensä.

        Tämä pandemian aika on opettanut ihmisille, miten tärkeää on saada tukeutua muihin, vahvinkin ihminen sitä joskus tarvitsee ja saa sallia itselleen. Kun vuodenaikojen ihmeet ja vuotuiset juhlat käyvät iän kertyessä aina vain vähempään, alkaa vuodenkiertoa arvostaa eri tavalla. Sesongin pienetkin juhlan ja merkkipäivän aiheet koetan huomioida jollain pienellä eleellä edes kahdenkesken, mutta miten mukavaa onkaan saada kutsuja. Lasten perheet asuvat niin lähellä, että näköyhteys saadaan ainakin viikottain, mutta ystävien tapaaminen on kärsinyt. Kyllähän me kaipaamme myös ikäistemme ja vertaistemme seuraa. Eilen hiihtelimme tyttären appivanhempien parin kilometrin mökkitien meren rantaan ja takaisin , jätettiin auto ison tien varteen. Uskaltauduimme sisäänkin, vaikka kaikki olemme vielä rokottamattomia, mutta ison pirtinpöydän äärelle sai turvavälit ja maskit riisuimme vain kahvin juonnissa. Ystävänpäivää kotona edustivat sydämenmuotoiset kaurapalat(Vaasa) aamiaisella ja värejä hehkuva kukkakimppu pöydällä.

        Menee kai jo kehua retostamisen puolelle, mutta eipä täällä ole vuosikausiin ihanilla hiiihtokeleillä päässyt kehumaankin : aamupäivän sivakointi viitisen kilometriä. Nyt käytössä olevat sukseni ovat nevervaxit, jostain viidentoista vuoden takaa, mutta kyllä niitä piti trimmailla. Mummo ja vaari lumessa -ilakointia lähetellään kuvaviesteinä ja kovasti saadaan nuorilta tsemppiviestejä. Varasin laskiaisrokkatarpeita ja likoamassa ovat herneet, yleensä olen purkkisopalla kuitannut. Minkään eläimen luuta ei ole, mutta makua arvelen lähtevän savukyljestä.Laskiaispullaharjoitukset pidettiin jo Runeberginpäivänä ja eilen saatiin maistella kyläpaikassa , huomenna sitten on tarkoitus lähteä omatekoisia luontoon herkuttelemaan termarikahvin kera. Meillä on vaaka hitusen kallistunut mantelimassa-kermavaahtotäytteisiin , mutta joka vuosi on myös vadelmahilloinen versio testattava.

        Ramoonalle suurkiitos myös,
        Hatun piti olla valkoinen, mutta ihan hyvin tuo beigekin toimii talvenvalkoisen kanssa.
        Lämpimät ja valoisat kirjoituksesi nostavat aina palstojen tunnelmaa.

    • Näin se etenee, jos vastaan valheellisiin viesteihin asiallisesti olen riidankylväjä, vaikka siellä puskista ja nikillä sitä riitaa haastetaan.

      Tänään lähden tilaamaan puunkaatajan mökille joten savottahommiin ; )

      • Anonyymi

        Riitaa kylvät, kun et vastaa huutoosi!

        "No, et ollut ainoa, joka tunsi piston rinnassaan. "

        Minkä piston?
        Miksi?

        Voisitko selventää mitä tarkoitat?

        Enkä ole Kristiina23 enkä Kristiinaksi tule.

        Etköhän ole jankuttanut jo tarpeeksi. Siirry muihin aiheisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etköhän ole jankuttanut jo tarpeeksi. Siirry muihin aiheisiin.

        Täällä saa jankuttaa niin kauan kuin kukin haluaa.
        Ihmeellisiä syytöksiä ja epäilyjä ilman perusteita. Ei ihme että torailua on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riitaa kylvät, kun et vastaa huutoosi!

        "No, et ollut ainoa, joka tunsi piston rinnassaan. "

        Minkä piston?
        Miksi?

        Voisitko selventää mitä tarkoitat?

        Enkä ole Kristiina23 enkä Kristiinaksi tule.

        Kyllä minäk8n haluaisin tietää kenen/keiden pitäis tuo pisto tuntea ja miksi.
        Asiat olisi hyvä selvittää samantien eikä jatkuvasti kaivaa arkistoja. Ei tulevaisuudessakaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä minäk8n haluaisin tietää kenen/keiden pitäis tuo pisto tuntea ja miksi.
        Asiat olisi hyvä selvittää samantien eikä jatkuvasti kaivaa arkistoja. Ei tulevaisuudessakaan.

        Mene ja lue se ketju, joka herätti suurta kiinnostusta erilaisuudellaan aikaisempiin kirja-arvosteluketjuihin verrattuna.

        Ketjussa keskusteltiin lukijoista, minkälaisia ihmisiä istuu nokka kirjan kansien välissä.  Ei siis mitä kirjan kansien välistä luetaan.

        Henkilöt joihin kolahti ilmoittivat asiasta ja minä vastasin heille.

        Mikä siinä ketjussa niin hienoa on.et pitää joka palstalla kertailla?

      • Anonyymi
        korpikirjailija kirjoitti:

        Mene ja lue se ketju, joka herätti suurta kiinnostusta erilaisuudellaan aikaisempiin kirja-arvosteluketjuihin verrattuna.

        Ketjussa keskusteltiin lukijoista, minkälaisia ihmisiä istuu nokka kirjan kansien välissä.  Ei siis mitä kirjan kansien välistä luetaan.

        Henkilöt joihin kolahti ilmoittivat asiasta ja minä vastasin heille.

        Tarkoitatko, että kolahti mielenterveysongelmat lukemisen seurauksena? En nähnyt kenenkään ilmoittavan niistä. Ketju tosin on pitkä ja vaikeasti luettava.

    • Anonyymi

      Esimerkillinen ihminen on siis palannut tännekin välillä. Hän on kaiken suhteen
      varoittava esimerkki.

      • Anonyymi

        Narsistit on.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Narsistit on.

        Ei näistä syyttelyistä hullua hurskaammaksi tule, joten paras kun nauretaan koko jutulle 😂)) Yks' sanoo yhtä, ja toinen toista, ja jo kolmas vallan harmistuu, kun ei mitään ole edes sanonut 🤣))

        Kahvihetki kullan kallis ja nokkosnäkkileipä uunissa. Luin kivan ohjeen, ja enkös taputellut leivinpaperille ohuesti taikinan kuivattune nokkosineen ja siemenineen.

        Sormisuolaa ripottelin pinnalle ja tunnin paisto 150° . Aamupäivällä jo tein pienen mäti ja graavilohihyydykkeen, sitä sitten viilin ja nokkosnäkkileivän päälle iltaruuaksi.

        Vaikuttava filmi tuo Areenassa Teos ilman tekijää, joka kertoo DDR aikaisista kuvataiteilija opiskelijoista, jotka joutuivat maalaamaan vain systeemin sallimia työväen aatteita.
        Kesken jäi katsominen vielä, mutta kauheaa on ollut vammaisten ja skitsofreniä sairastavien kohtalo natsisaksan aikana tuolloin.
        Armotta sterilisoitiin naiset, ja osa surmattiin kaasulla, ettei arjalaiseen rotuun tule virheellisiä geenejä. Täytyy pitää tauko ihan, ja ajatella muutakin,..nyt tuoksuu jo näkkileipä,..saas nähdä onnistuuko se palastella kypsänä.

        Iltapäivän iloa edelleen!

    • Anonyymi

      Persut ja sen sisällä oleva puolue Suomen Sisu yrittää saada sitä kauheaa mennyttä
      aikaa Suomeen. Niitten johtaja Halla-aho jakaa ihmisiä laadukkaisiin ja ei-laadukkaisiin. Hän itse on tietysti laadukas.
      Ei-laadukkaita suomalaisia ovat esimerkiksi köyhät ihmiset
      hänen mittapuunsa mukaan.

      • Anonyymi

        Persujen mielestä vain "arjalainen" ja siihen verrattava rotu on laadukas.
        Älkää vain luulko, että niillä on mitään tekemistä entisen SMP:n kanssa.
        Veikko Vennamo sanoi: Jokainen ihminen ja ihmiselämä on arvokas.
        Nykyperussuomalaiset ei ajattele niin.

        Nyt sanoit väärän todistuksen lähimmäisistäsi, eli perussuomalaisista,
        ei heillä tuollaista ''rotuoppia'' ole.

        Ihmisyys on unohtunut täällä joiltakin.

      • Anonyymi

        Anonyymille 16:46
        Älä valehtele ja puhu pahaa toisesta hänen selkänsä takana!
        __________________________________________________________________

      • Pitääkö tuo persusaarna nyt tähänkin ketjuun tuoda.
        Eikö sitä nyt riittävästi ole jo muualla näillä palstoilla.

      • Anonyymi
        Eliaana kirjoitti:

        Pitääkö tuo persusaarna nyt tähänkin ketjuun tuoda.
        Eikö sitä nyt riittävästi ole jo muualla näillä palstoilla.

        Samaa mieltä, pidetään politiikka poliitikkojen työnä.
        Tämän pitäisi olla vapauttava, kivoja juttuja sisältävä ketju, niin kuin se ennen olikin Kahvipirtin aikaan. Leikinlaskua ja kevyttä juttua, ihanan Venlastiinan huumori silloin kukoisti, useimmitenhan hymyssä suin täällä oltiin.

        .

    • Anonyymi

      Mukavaa maanantai-iltaa! On ollut ihana päivä . Kymmenen jälkeen heräsin upeaan auringonpaisteeseen. Ihailin eilen pestyä suurta olohuoneen ikkunaa ( 8 pestävää pintaa, vanha rivitalo meillä), no ei se likainen ollut , mutta rakastan ikkunan pesua ja kirkkaita ikkunoita. Olin laittanut muistutuksiin, ”pese aina helmikuussa”, koska aurinko on sillä korkeudella , että parhaiten näkee ikkunan puhtauden. Pesen muuten aina silloin ,kun paistaa täysillä.
      Noh, tänään olen lekotellut, tehnyt youtubin ohjeistaman 40 min lihaskuntojumpan ja käynyt pienen happihyppelyn.
      Ruokaa ei tarvinnut meillä laittaa, kun eilen keitettiin iso kattila lihakeittoa runsailla kasviksilla höystettynä.
      Sitä minä tässä kummeksun ,kun ihmiset ns ” riitelevät” jopa tällä palstalla. Jos meillä alkaa vähänkään ukon kanssa mennä riidan puolelle, sanon heti, että ” asia selvä, nyt lopetetaan”. Nääs kukaan ei voi yksin inttää tai muuten riidellä.
      Toivotaan ,että huomenna on yhtä kaunis päivä.

    • Kyllä on pakko myöntää, että palvelut ei pelaa. Ajelin sähköyhtiön konttoriin. Se oli suljettu koronan vuoksi. Ei meillä juurikaan koronaa liiku, mutta ei  liiku palvelutkaan. Van Kajave/Loisteen siirtomaksut ja laskut liikkuu ja ovat ajallaan kuluttajien postilaatikoissa.

      Minun tontilla on sähkölinjojen jakopiste, joten puunkaadot hoitaa sähköyhtiö.

      Sähköyhtiön ovessa oli puhelinnumero jonne soitin, sain kiinni asiakaspalvelijan, joka alkoi lukemaan kaiketi opaskirjasta minulle kuinka puut kaadetaan sähkölinjojen välistä.

      No, sanoin höpö höpö, voisitko yhdistää puunkaato-osastolle. No, seuraava asiakaspalvelija antoi omituisen selityksen, miksi en ole kuullut mitään tilaamastani parin puun kaadosta. Metsurit eivät ole päässeet töihin kovien pakkasten vuoksi.

      No, hei eihän täällä ole ollut kuin viikon verran reippaampia pakkasia ja nekin yöaikaan. En kuitenkaan möläyttänyt hämmästystäni sillä
      uskon, että pian alkaa tapahtumaan.

      Koronarokotukse alkavat täälläkin yli 80-vuotiaille. Aamulla soitin numeroon, josta odotamme takaisinsoittoa. Ilmeisesti saamme tiedon huomenna.

      Voipi olla, että sekin asia saadaan kohta pois päiväjärjestyksestä sillä samassa taloudessa yli 80-vuotiaan kanssa asuvana olen oikeutettu myös rokotukseen.

      Tällaista tappelun poikasta tälle illalle.

    • Anonyymi

      Ei noista nojatuoleista näköjään eroon pääse
      onko se joku pätemisen tarve että minä olen
      kirjoittanut 20 kommenttia tänne ,minä olen
      aktiivinen lukija seuraaja ja osallistuja huomioikaa minut

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2052
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      165
      1582
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1537
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1270
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      275
      1115
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      131
      1027
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1003
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      53
      847
    Aihe