Nyt vongataan kuolemaa lähestyviä

Ensin Unicef ja nyt Pelastusarmeija vonkaa mainoksin rahojasi ja testamenttiasi.

Kyllä. Varmasti lahjoitan sinne ruumiinikin.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei ne ota, mutta kissayhdistys voi ottaa.

Äänestä

Pelastusarmeijahan on vongannut jo vuosia vaikka ei telkkarissa olekaan mainostanut. Täällä ainakin järjestäneet jo varmaan 10 vuotta melkein vuosittain ilmaisia "lakineuvontailtoja" joissa joku testamenttiasioihin perehtynyt lakihenkilö antaa neuvoja ja samassa tilaisuudessa sitten pelastusarmeija jakaa brosyyreitä miten heille voi testamentata omaisuutensa. Kerran moisessa kävin erään mummon seuralaisena, hän kun kiersi tilaisuuksia missä sai ilmaiset pullakahvit tai muuta hyödykettä :D Kokoustila oli lähes täynnä ja suurin osa juurikin jo eläkeläisiä.

vn

1Äänestä

Jos haja-asutusalueella on pieni tontti ja purkukuntoisetrakennukset, niin parsa kai se on testamentata ko. järjestöille. Rakennustenpurku kun on kalliimpaa, kun koko kiinteistön arvo.

3Äänestä

Jonnekinhan se perintö jokatapauksessa menee. Valtio nyt on yksi mahdollinen perijä, mutta voihan sitä miettiä itselle mieleisen kohteen. Suomen eläinsuojeluyhdistystä olen viime aikoina miettinyt, kodittomia kissoja lähinnä. Sukulaiset eivät tällä hetkellä vaikuta hyviltä kohteilta. On tota varallisuutta kumminkin sen verran, että saajalle ihan kelpo potti.

Äänestä
  • No hemmetti mikset itse käytä sitä omaisuuttasi ja varallisuuttasi ja nauttisi elämästäsi, mitä hittoo sitä panttaa ja sit ilmatteks antaa jollekin lahkolle tms. En ymmärrä moista. Onneksi itsellä on ollut valta käyttää rahani just niinku olen halunnut ja saanut nauttia elämästä sen jälkeen kun lapseni lähti omilleen ammattiin valmistuttuaan ja hyväpalkkaiseen työhön päästyään. Lapsenlapsille laitan tilille jotain mutta muuten mun ei tarvii perintöjä keräillä ja on suoraan kielletty keräämästä ja käsketty elämään.

    Äänestä

  • Sellaista organisaatiota ei olekaan josta puuttuisivat rikolliset tyystin. Toki ne salataan ettei mene maine.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No hemmetti mikset itse käytä sitä omaisuuttasi ja varallisuuttasi ja nauttisi elämästäsi, mitä hittoo sitä panttaa ja sit ilmatteks antaa jollekin lahkolle tms. En ymmärrä moista. Onneksi itsellä on ollut valta käyttää rahani just niinku olen halunnut ja saanut nauttia elämästä sen jälkeen kun lapseni lähti omilleen ammattiin valmistuttuaan ja hyväpalkkaiseen työhön päästyään. Lapsenlapsille laitan tilille jotain mutta muuten mun ei tarvii perintöjä keräillä ja on suoraan kielletty keräämästä ja käsketty elämään.

    No kyllä itseenikin käytän omaisuuttani. Voi kuitenkin olla, että en elä yhtä vanhaksi kuin sukuni vanhempi polvi, vaan tulee äkkikuolema yllättäin, vaikka liikenneonnettomuudessa. Sinne 90 kannatta jättää varallisuutta. Jos niitä ei ehdikään käyttää, niin jonnekinhan ne menee. Pitää miettiä, että jos ei ehdi kaikkea itse käyttää, niin mihin ne kantsii testamentata.

    Jos et tee testamenttia niin kannattaa katsoa perintökaari, siitä selviää kuka perii ilman testamenttia jos sulla ei ole rintaperillisiä eikä muita lähiomaisia jotka kuuluu perintökaareen.

    En+tiedä,+onko+muuttunut,+mutta+ennen+oli+perintövero+lähiomaisilta+16+%.+Sisarilta+ja+veljiltä+32%,+sitä+kauemmilta+48%.+Tähänkuuluu+myös+sivulliselle+tehty+testamentti.Voi+olla,+että+pykälät+on+muuttuneet,+kun+en+ole+viime+aikoina+seurannut.Yleishyödyllisiltä+järjestöiltä+ei+peritä+perintöveroa,+mutta+niillä+on+niin+iso+organisaatio,+että+saa+olla+isokin+perintö,+niin+se+häviää,+jo+selvityksiin,+minne+perintö+käytetään.

    Äänestä

  • peikonm kirjoitti:

    Kannattaa tutkailla perintöverotaulukkoa, minkä voi laittaa hakusanaksi.
    Perintövero pitää poistaa; ei Venäjällä, ei Virossa, ei Ruotsissa, ei Norjassa.
    Ehkä he pitävät sitä epäeettisenä, että ruumiilla valtio rikastuu.

    Ei rikollisen kaltaiseen toimintaan edes organisaatioita tarvita.
    Yksinäistä sairasta vanhusta on helppo kupata. Pitkät kynnet.
    Sivusta nähnyt.

    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sellaista organisaatiota ei olekaan josta puuttuisivat rikolliset tyystin. Toki ne salataan ettei mene maine.

    Jollekin oppilaitokselle lahjoittaisin, jos lahjottaisin.
    Esim. laitehankintoihin.
    Tai jollekin yliopistolliselle sairaalalle.
    Beng

    Äänestä

Juu,,Kerrostalojen sisäänpääsy aulassa kyllä kyltti kerjääminen kielletty, mutta telkkarissa ei. SPR ja monet muut "toimijat" jotka sitä rahaa afrikan nälkäänäkeville leobardihattuisille klaanipäälliköille keräävät ovat kyllä kiitettävän "ahkeria" no perustunee siihen omaan "siivuun" joka napsahtaa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ensin Unicef ja nyt Pelastusarmeija vonkaa mainoksin rahojasi ja testamenttiasi.

Kyllä. Varmasti lahjoitan sinne ruumiinikin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu