Onko persuilla jotain ylhäältä annettua tietoa siitä, että kaikki rokotetut tulevat menehtymään ja rokottamattomat perivät maan?
Persut ei rokottaudu?
Anonyymi
3071
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Perust pelkää rokotusneulaa.
En ottaisi korona-rokotetta, vaikka saisin biljoonan.
T. Lääkäri
Maksan sulle piljardin, otattko sitten?
On se hassua, että isot miehet pelkää mokomaa piikkiä. :)
Pelkäähän ne lapsiakin.
Kun isorokko vaivasi suomea ja rokote oli olemassa, suomalaiset vastustivat sitä luulemalla jälkeläistensä syntyvän lehminä senjälkeen. Silloin määrättiin pakkorokotus suomessa, siiyä juontuu sanonta ripitetty ja rokotettu, koska rokotus merkittiin kirkonkirjoihin.
Perussuomalaiset ihailevat menneitä aikoja, siksi he vastustavat rokotusta. Nyt he luulevat muuttuvansa apinoiksi rokotteeb jonkun ainesosan takia.
Kansansivistys on vielä huono kun ps hakee tietonsa helluntalaishurmos rapsodia.fi sivusta.
Erikoisen huolestunut olen terveydenhoidon parissa työskentelevisstä. Lähihoitajilla on vähän koulutusta, siksi ei ihme että he hilluvat koronakriittisillä sivuilla, samat nimet näkyvät äärioikeistolaisten sivuilla meuhuavan.
Sairaanhoitajat ovat huolestuttavampi ilmiö, jos he puhuvat potilaille mitä sattuu, vanhoja sukulaisiaan kannustavat vain d-vitamiinilla hoitamaan vaivojaan. Sairaudet johtuvat d-vitamiinin puutteesta, julisti joku nainen , oliko fb sivu turtiaisen, tiihosen tms.
Rapsodia-sivu on nigerialaisen herätysliikkeen julkaisu josta persut ammentavat tietonsa. Suomeksi sitä toimittaa Saarela, etunimeä en muista.
Eihän siinä mitään. Maskit kireellä väistelevät tartuntoja elämänsä loppuun asti. :)
Vaan kun samat ihmiset eivät suostu maskia pitämään. He eivät tajua sen estävän heidän sylkensä kulkeutuvan erilaisille pinnoille, kauppojen hedelmiin, muihin ihmisiin.
Ainakin kyseisen puolueen johto myöskin halusi maskisuosituksen.
Kyllä rokottaudun , miksi jauhat joutavaa paskaa ?
Persuissa vaan on eniten rokotevastaisia, ei voi mitään.
Ettet vain nyt keksisi omasta päästäsi?
Rokotukset jalostavat virusta, se mikä ei tapa vahvistaa.
Siksipä polio jyllää niin vahvana....vai?
Hallitus hamuaa sputnik rokotetta. Mites on vihervassarit, oletteko valmiita ottamaan?
Soon kyllä tosi että koronarokotteen saaneet kuolevat. Osalla voi mennä tosin 80 vuotta aikaa.
Joo, sama ilmiö on varmasti havaittavissa kaikialla, sivistymättön ja kouluttamaton kansanosa on herkin kaikenmaailman salaliittoja kohtaan. Tieto on aina ollut uskomusten ja luulojen pahin vihollinen.
Elikkä tiedettiin ettei demarit pidä vaalilupauksia ja silti heitä äänestettiin.
Kannattaa äänestää siis persuja niin ei pety. Persut ei lupaa mitään, ne vaan vaatii. Jos oikein kovasti vaatii eikä silti mitään tapahdu, niin eihän se persujen vika ole. Persut vaan vaatii, ja se lupaus on helppo pitää. Kovaa vaatiminen vaatii vain kykyä pitää isoa ääntä, ei mitään sen vaikeampaa.
Olisiko hetki aika puhua kepu pettää aina aiheesta? Sipilä myönsi vaalitappion ja oppositiokauden alkavan viimesten eduskuntavaalien jälkeen. Vieläkö mitä. Kepu luikerteli vihwrvasemmiston leiriin päästäkkseen hallitukseen tekemään mitä vihervassarit käskee. Näin toimku kepu.
Pölhöpersut kuuntelevat, mitä hihhuliliikkeensä saarnamies sanoo.
Sie oot kyllä niin vakuuttava, että en taida enää äänestääkään persuja.🤣
Hyvä puoli tässä on se, että persusuvut kuolevat sukupuuttoon.
No nyt Mestari aikoo varmasti ottaa piikin. Kuinka käy hajoaako PS ja rokotusvastaiset perustavat oman puolueen?
Eiköhän halla-aholla jo lapsilukukin täynnä. Kun kerta nää älypölyt vie hedelmällisyyden.
Halla-ahon kompassineula lienee kääntynyt.
Lainaus Hesarista: "HS
13:37
PERUSSUOMALAISTEN puheenjohtaja Jussi Halla-aho aikoo ottaa koronavirusrokotteen. Hän kertoi asiasta Yle Newsin eli Ylen englanninkielisten uutisten haastattelussa."
On se hullu mies! 😱
Nyt meni persukkojen ja- akkojen pasmat kyllä ihan sekaisin! Kuunnellako nyt Raamattua vaiko Jussia?
Onko hän sitten jossain vaiheessa sanonut, että ehdottomasti ei ota rokotetta?
Kierretään kaukaa!
Ihmeissäni ihmettelen.....
Rokotteita ovat tutkineet Telluksen kenties parhaat lääketutkijat ja silti osalla kansaa on vahva vastustus rokotteeseen.
Mutta oletettavasti hyvin monella henkilöllä tällä palstalla on vartalossaan hurja määrä tatuointeja.
Tuskin niitä värinesteitä on hyvin laajasti tutkittu lääketieteellisesti.