Hässäkkähän siitä syntyi. Ja voi kestää, eli raitiovaunuliikenne on toistaiseksi stopissa Kalevan Prisman tienoilla.
https://yle.fi/uutiset/3-11777898
https://yle.fi/uutiset/3-11777898
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 101
Vanhimmat
Ei yllätä, olihan se ennaltatiedettyä että näin käy. Taitaa olla aika epävarma kulkupeli, oma auto varmin.
Ns. ammattikuskit torveloivat nyt ratikan kanssa ihan huolella. Eikö niitä kouluteta mitenkään, vai miten tuo selittyy?
Eikös ne ole olleet koulutuksessa kaikki ratikalla törmäilleet?
Sen enempää se taksikuski, jakarikuski kuin kuormurikuskikaan ei ole olleet koulutuksessa. Ainakaan tarpeeksi hyvässä.
Jos ratikalla ajaa toisen päälle, niin kyllä se vika löytyy silloin ratikan kyydistä. Tieliikennelaki ei ainakaan tietääkseni anna kenellekään päälleajo-oikeutta.
Koitat vääntää sen tilanteen ratikkakuskin syyksi, jossa taksikuski ajoi päin punaista ratikan eteen? No väännä kovempaa, koska tuo ei vielä riitä mihinkään.
En väännä mitään. Totesin vain miten asia menee juridisessa mielessä. Päälleajo-oikeutta ei ole kenelläkään.
Jaa. Juridisessa mielessä, kumpi oli siihen kolariin syyllinen ja mihin perustat näkemyksesi?
Syyllinen on päälle ajava, koska kenelläkään ei ole tieliikenteessä päälleajo-oikeutta.
Ok. Toisella kuskilla oli paitsi väistämisvelvollisuus, niin myös punainen valo. Hän ei siis ole juridisessa mielessä syyllinen?
En tiedä tapausta, mutta päälleajo-oikeutta ei ole kenelläkään.
Et tiedä tapausta (tai siis tiedät mutta yrität nyt venkoilla pois nalkista), mutta tiedät sen syyllisen?
😂😂😂😂
Rautalankaa: päälleajo-oikeutta ei ole. Jos ajaa päälle, niin syyllistyy päälleajoon. Ymmärretty?
Vai onko sinulla joku uusi tieto, jonka mukaan muiden päälle saa ajaa?
Perussuomalainen kuorma-auton kuljettaja ajoi autollaan lava nostettuna, ja sen takia raitiovaunujen ajojohdot putosivat maahan.
En ole sanonut kenelläkään olevan päälleajo-oikeutta. Mutta palataanpas tähän. Toisella kuskilla oli paitsi väistämisvelvollisuus, niin myös punainen valo. Hän ei siis ole juridisessa mielessä syyllinen? Onko vaiko eikö ole?
Tarkoitatko sitä jakeluautoa, jonka päälle ratikalla rysäytettiin?
En. Lue keskustelu, johon osallistut.
Jep.
"Sen enempää se taksikuski, jakarikuski kuin kuormurikuskikaan ei ole olleet koulutuksessa."
Tuossa annettiin ymmärtää, että syy on aina muissa kuin ratikkakuskissa, joka tarkoittaisi samalla sitä, että ratikalla olisi päälleajo-oikeus, koska syy ei olisi koskaan ratikkaa kuljettavan.
Ei ole tainnut olla ratikkakuski yhdenkään noiden autojen ratissa. Kukaan ei ole missään väittänyt, että ratikalla olisi päälleajo-oikeus.
"Sen enempää se taksikuski, jakarikuski kuin kuormurikuskikaan ei ole olleet koulutuksessa."
Tuossa annettiin ymmärtää, että syy on aina muissa kuin ratikkakuskissa, joka tarkoittaisi samalla sitä, että ratikalla olisi päälleajo-oikeus, koska syy ei olisi koskaan ratikkaa kuljettavan.
No sillehän ei kukaan muu mitään voi, että löydät kirjoituksista asioita, joita niissä ei ole. Et taida mahtaa sille itsekään mitään. Saman toistaminen uudelleen oikeastaan korostaa sitä.
Kyllähän siinä selvästi annettiin ymmärtää, että ratikalla olisi päälleajo-oikeus.
Sen sijaan taksisuharilla on oikeus ajaa punaisia päin, joten ratikkakuski syyllinen???
Eipähän siinä mitenkään anneta ymmärtää sellaista.
Kyllä kommentista sellainen kuva piirtyi lukijan mieleen, jos kerran pysäytettynä olevan ajoneuvon päälle rysäyttänyttäkin aletaan puolustelemaan.
Voihan siitä piirtyä sellainen kuva, jos ei yhtään kiinnitä huomiota siihen, mitä on kirjoitettu, ja haluaa nähdä siinä jotain ihan muuta.
Kirjoittajan pitäisi kirjoittaa sitten mitä tarkoittaa, eikä vain vihjailla olemattomia.
Kommentissa selvästikin annettiin ymmärtää syyllisen olleen pysäytetyn ajoneuvon kuljettajan.
Edelleenkään sitä päälleajo-oikeutta ei kenelläkään ole.
Kirjoittaja kirjoittaa mitä tarkoittaa. Vastuu väärinymmärryksestä on väärinymmärtäjällä, vaikka se kovin raskaalta näköjään tuntuu.
semmoisille ihmisille on ihan oma nimityskin olemassa jokka näkee mitä muut ei.
"Sen enempää se taksikuski, jakarikuski kuin kuormurikuskikaan ei ole olleet koulutuksessa."
Asiayhteys huomioiden ainakin minä käsitän tuon "jakarikuskin" jakeluauton kuljettajaksi, jonka pysäyttämään autoon ratikka törmäsi.
Koulutuksen puutteella vihjattiin syylisen olevan jakeluauton kuljettajan, ei päälle ajaneen raitiovaunukuskin.
Kuinka muka itse tulkitset tuon?
Aiemmin tässä keskustelussa sinä (tai joku muu) kysyit: Tarkoitatko sitä jakeluautoa, jonka päälle ratikalla rysäytettiin?
Sinulle vastattiin: En. Lue keskustelu, johon osallistut.
Millä tavoin ymmärrät tuon eilen saamasi vastauksen?
Niin ja korjataan tuo, ettet mene entistä enemmän hämmennyksiin, eli et saanut vastausta eilen vaan samana päivänä kuin kysymys esitettiin. Eli millä tavoin ymmärrät vastauksen, että ei tarkoiteta väärin pysäköityä jakeluautoa?
Päälleajo-oikeudesta keskustelu alkoi tästä lainauksesta:
"Sen enempää se taksikuski, jakarikuski kuin kuormurikuskikaan ei ole olleet koulutuksessa."
Tuon esittäjältä on kysytty tarkoittaako hän sitä, että ratikkakuskilla on päälleajo-oikeus, koska syyllistää mm. pysäytettynä olleen jakeluauton kuljettajan. Hän antaa ymmärtää, että törmäiltiin ratikalla mihin tahansa, niin syyllinen on aina jossain muualla kuin ratikan kuljettajan istuimella.
Tosin jokainen lukutaitoinen tietää, ettei kukaan ole sanonut ratikalla olevan päälleajo-oikeutta. Loppujen kanssa on sitten säkästä kiinni, miten asian tajuavat. Osa tuntuu olevan melko sekaisin.
Lukutaito ja luetun ymmärtäminen ovat (valitettavasti) eri asioita. Sama pätee kirjoittamiseen.
Vieläköhän pitää jakeluautonkuljettajaa syyllisenä törmäykseen?
Kohdallasi se ei haittaa, koska sinulla ei näytä olevan kumpaakaan.
Sanoin jo vuosia sitten, että virransyöttö pitäisi tehdä kiskojen kautta. Toiseen kiskoon miinus ja toiseen plus. Jälkimmäinen voidaan maalata punaiseksi, niin lapset tietävät varoa, koska siitä saa sähköiskun.
Tuollahan lumettomissa maissa noita ratkaisuja on, joissa virta otetaan maasta, eikä siksi ajolankoja ole ollenkaan. Eli ei toimi meillä suomessa, meillä on lunta. Ei onnistu tuolla tapaa, toiseen kiskoon plus ja toiseen miinus.
Lumettomissa maissa on ylimääräinen virtakisko radan keskellä. Virroitin ottaa virtaa sellaisesta urasta, johon kenenkään jalka ei mene vahingossa.
Juurikin näin ja sateella kärventyy kaikki lähelle menevät.
Minä laitan tämän kitkarenkaiden syyksi, koska niitä varten pitää hiekottaa. Sen vuoksi tuollakin kuorma-autolla oli lava pystyssä, kun se oli hiekottamassa.
Näytti olevan luminen lava, eli varmaan lumenajossa. Luulisi että noissa olisi joku piipparisysteemi, joka ilmoittaisi lavan olevan ylhäällä.
Kitkarenkaat on parhaat talvikeliin. Nastat kuuluu ituhippien naamoihin.
Kitkarenkaat varmaan ihan hyvät jossain Bagdadin talvessa. Suomessa niillä ei tee mitään, jos joku ei karhenna tietä nastoilla, tai levitä tielle hiekkaa, tai vielä hulluinta, yritä sulattaa tieltä jäätä suolan avulla.
Sitten kun ratikka alkaa liikennöimään virallisesti niin mitähän tapahtuu.
Ei mitään jos kotio jaetaan kirja jossa on kirjoitettu kaikki mahdolliset ratikka onnettomuudet.
Jos tämä olisi tapahtunut silloin kun ratikka on jo käytössä niin olisiko koko päiväksi ratikkaliikenne ollut seis?
Kyllä se ainakin tuossa kohtaa seis olisi. Tayssin pätkä varmaan vielä toimisi.
Mitenköhän nopeasti tuollaisista langoista saadaan jännite pois? Jos sattuu keskustassa, missä on enempi kevyttä liikennettä, niin saattaa tulla jännät paikat lankojen sinkoillessa ympäriinsä.
Kuulemma 6 h kestää korjaaminen. Kävely on todettu hyväksi liikuntamuodoksi. Ratikka-aikana se ainakin lisääntyy.
Taitaa 6tuntia muuttua kuudeksi päiväksi...
Jos ajolanka putoaa maahan, virta katkeaa automaattisesti. Jos lanka jää ilmaan roikkumaan, sähkövirta kulkee johtimissa edelleen.
Lankaa putosi Rieväkadun ylittävän suojatien kohdalle, mutta tapahtumahetkellä ajolangoissa ei ollut jännitettä.
Huonolla tuurilla olisi voinut käydä huonomminkin.
Jossain taisi olla, että ainakin torstaihin kestää.
Sitten kun bussit on hävitetty, niin kaupunkilaiset saa aina usean päivän ilmaisen loman kaupungin piikkiin, kun jossain katkeaa piuha.
– Tavoite on se, että torstaina ajoliikenne radalla käynnistyy, Tampereen raitiotien toimitusjohtaja Pekka Sirviö sanoo. Aamulehti 9.2.2021
Olisi siinä Hervantalaisilla Hanuilla ollut pitkä aikaa odotta, jos liikennöinti ratikalla olisi jo alkanut, Bussit kun eivät enää olisi Hervannasta kulkenut.
Pitäisi keksiä langaton ratikka.
Akku- tai vauhtipyöräbussi ei tarviisi edes kiskoja.
Ratikan perään voisi laittaa telineen dieselaggregaattia varten. Se tuottaisi sähköä milloin johdoista ei saa.
Takkuista touhua. Vanhassa vara parempi, bussit vaan toimintaan.
Ratikkakaupunki on siitä erikoinen, että siellä on ratikka. Ratikan vaunuja väistetään. Ratikan kiskoille ei jätetä esteitä eikä varsinkaan ratikan ajolankoja revitä alas.
Kun on pienen ikänsä asunut ja liikkunut spårakiskojen äärellä, niin kyllä oppii väistämään ja varomaan. Vielä Tampereella ei olla siinä vaiheessa.
Testimatkustajat ovat kai olleet lähinnä joukkoliikenteen asiakkaita. Voisiko nimenomaan Tampereen ammattikuskeja kutsua tutustumaan ratikkaan ja sillä matkustamiseen. Siinä ohessa voisi pitää sopivan oppitunnin ratikan ominaisuuksista liikenteessä. Oppitunnin ja koematkustamisen jälkeen kumipyörien ammattilaisille alkaisi avautua, mistä ratikkaliikenteessä on kysymys ja miten siihen täytyy suhtautua.
Hämäläiset ovat hitaita oppimaan. Ratikkaliikenteen aloitus pitää siirtää ainakin vuodella eteenpäin.
Onneksi tällä kertaa ei mennyt ratikka särki.
Aahhahhahhaaa, loistavaa. Todella hienoa meininkiä. Kyllä sattuu ja tapahtuu ja tämä on vasta alkua. Vielä tulee päitä putoilemaan. Paitsi virkahenkilöiltä, he kun saavat rikkoa kaikkia mahdollisia lakeja ilman mitään seuraamuksia.
Pentti-puusilmä ajannut kuorma-auton lava ylhäällä ja tiputtanut n. 500m ajolankaa.
...kerta se on ensimmäinenkin...
Tästä se manselainen ratikkakulttuuri hiljalleen syntyy. Se vaan ei kertakaikkiaan käy, että ratikan ajolankoja pudotellaan tai jätetään jakeluautoja liian lähelle kiskoja.
Lopputilanne on se, että ratikat kulkee kiskoilla, ja ajoneuvot käyttäytyy nätisti. Ei ole vaihtoehtoa.
Et selvästikään omista ajokorttia ja autoa, niin pihalla olet todellisuudesta.
Tampereen kaupunki on ladannut sellaiset ansat, että rytinää tulee riittämään lähes joka päivälle ratikan takia.
Todella pahoja paikkoja ympäri kaupunkia, mitä kukaan ei voi oppia ulkoa, talvella lumi peittää vielä kiskot näkyvistä, sitten vielä äänettömyys, niin jalankulkijoitakin tulee silpoutumaan.
Ratikasta tulee vielä megalomaaninen katastrofi kaikkineen.
Aamen!
Siellä on johtotehtäviä nyt tarjolla.
Kieltämättä, heijastaa hyvin kotimaisen johtamisen tasoa.
Tulee noista lankasotkuista aivan itäblokin maat mieleen.
Suomi ei enää ole Pohjoismaa.
Nääs nääs näkäräinen, hyvä ettei silta romahtanut sentään?
Olisiko monorail sittenkin ollut parempi vaihtoehto?
Ei vaan jättää ratikka rakentamatta ja liikennöidä busseilla vanhaan malliin ja siten säästää kaikkiaan n. miljardi Euroa.
Huom. koko raha on meidän veroista kerättyä, ajatelkaa kuinka paljon pienempi olisi Treen äyri jos tuota turhaketta ei oltaisi rakennettu.
Ja johan äyriä nostettiin 0,25 ja sekin meni tavara-aseman siirtoon ja Hatanpään haaran tekemiseen ,eli täysin kankkulan kaivoon, mitään järkevää sillä ei saatu eikä sitäkään rahaa edes säästetty.
Ja lisää korotuksia on tulossa, vieläratikan kannattajien hymyt hyytyvät.
Tavara-asemasta tuli kaupungille voittoa. Siirto maksoi tietääkseni noin 3,5 miljoonaa ja rakennuksen myymisestä tontteineen tuli 6,5 miljoonaa. Lisäksi, kun siihen saadaan kaljatehdas, siitä tulee hyvä turistipyydys ja elinkeinoelämän virkistäjä.
Se on hieno näky, kun toistakymmentä bussia jonottaa pysäkille pääsyä Hämpillä. Lisää viihtyvyyttä paljon. Eikä kenelläkään varmasti niin kiire ole, etteikö kerkiä odottamaan jotain kymmeniä minuutteja ylimääräistä aamuin illoin. Miljardejakin säästyy joka vuosi.
Saiskohan tunnelin vielä peruttua? Kaikki oli paljon paremmin ennen kuin se tehtiin.
Jos sitä pömpeliä ei olisi siirretty, se laskemasi "säästö" olisi mennyt autojen mutkitteluun, liikenteen hidasteluun, polkupyöräilijöiden onnettomuuksiin ja ilmansaasteisiin.
Tamperelaiset nyt on hitaita hämäläisiä ja ottaa aikansa kun autokuskit oppivat ajamaan. :D
Sähkönsiirron ongelmat ratkeavat siirtohintoja korottamalla. Kai se nyt mansessakin tiedetään? Jos siitä vaikka paikallisesti sovittaisiin ihan intersektionaalisesti.
Hemilä. Ktk. Ei mulla sitten muuta.
Olisivat laittaneet ratikkaan reilun ajoakun. Silloin johtoja ei tarvitsisi olla kuin niillä osuuksilla, joilla ratikka kulkee eristettynä muulta liikenteeltä. Muualla pystyisi kulkemaan akkuenergian voimin.
Eikö+matkustajat+voisi+työntää+osan+matkaa,+jos+saisivat+lipun+hinnasta+vaikka+10%+kerta-alennuksen?
Tai jos ratikan sisälle asennettaisiin pitkä rivi polkimia ja polkupyöräilijät rupeaisivat ratikan käyttövoimaksi. Ei tarvitsisi sähköallergisten pelätä sähköjohtoja ja polkupyöräilijät olisivat turvallisesti sisätiloissa.
Kannatamme ratikan siirtämistä maan alle, niin kuin muissakin maissa on tehty.
Missä muissa maissa ratikat on siirretty maan alle? Miljoonakaupungeissa on toki metro, siis ratikan lisäksi.
Oli joku kuva jossa oli kuorma-auto kippi pystyssä? Oliko kuski aivan sekaisin
Nesteet pakkasella paksunee ja tyhjä lava totuttua hitaammin laskenee (arvelua)
Meneekö yhtään pieleen jos ennustan kyseessä ei ollut pohjoismainen kuljettaja Suomi ei ole enää pohjoismaa
Meni ihan pieleen.
Toi pitää paikkansa. Mun isällä oli kuorma-auto ja hän lanttasi hydrauliikkaöljyä petroolilla talvella.
Joko langassa on virtaa? Pääseekö jo bongailee raitsikoita?
Aamiaislehden mukaan ajolankojen korjaustyöt Tampereen Kalevassa saatiin valmiiksi keskiviikkoaamuna noin vuorokauden liian aikaisin.
Aikataulu ei pidä nyt lainkaan ratikkahommissa. Myös Hatanpään pisto valmistuu etuajassa.
Aamusannan toimittajat on optimisteja. Heillä lasi on puoleksi täynnä. Mutta joku on pissannut lasiin.
Lankalauantaina kävellään ratikkalinja läpi tehden samalla silmämääräinen lankatarkastus.
Onko se niin kuin yleistäkin ajaa Tampereeella kippi pystyssä?
Naarasratikan nähdessä nousee kuorkilla kippi pystyyn.
Selvä syytämme siis lintua tai vaihtoehtoisesti talonmiestä
Ratikka, katastrofi jo syntyessään. Mitä järkeä oli rakennuttaa ylikallis kiskoilla kulkeva kaupunkijuna vaikka velkaa on ennestään jo aivan helvetisti. Tulee lisäämään kolareita ja vaaratilanteita älyttömästi.
Laitetaanko veto siitä kuinka monta jalankulkijaa ja pyöräilijää jää ratikan alle ja kuolee ensimmäisen vuoden aikana? Montako autoa kolaroi ratikan kanssa? Joku kuorma-auto ajaa lava pystyssä niin se on taas ratikkaliikenne seis ainakin 2 vuorokaudeksi ja taas tulee lisäkustannuksia.
Mansessa nääs
Aamen!
Ensimmäisen vuoden aikana ratikka tappaa 3456 ihmistä.