Suomi ei ole enää pohjoismainen hyvinvointivaltio

Suomi on jäänyt selvästi jälkeen Saksasta, Alankomaista ja pohjoismaista. Mitä pitäisi tehdäbja miksi noissa muissa maissa on paljon enemmän maahanmuuttajia kuin Suomessa? ttps://www.iltalehti.fi/talous/a/0e4c4d99-515e-4f9a-86c8-6c780581f29c
2456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Ei tietenkään ku rahat syydetään Välimeren maihin.

Ne miljardit tarvittais kipeästi kotimaassa

Äänestä

Demareiden ja Vihervasemmiston linja johtaakin Kokoomuksen tavoitteeseen ajaa alas koko hyvinvointivaltio

Äänestä

Tuloeroja kasvattamalla köyhiltä viedään elämänhalu

Äänestä
  • Sori vaan, olemme kokoomuksessa, persuissa sekä kristillisissä ajaneet tuloerojen kasvua aina. Ensin pitää olla rikkaita, jotta köyhilläkin menisi keskimäärin paremmin.

    Äänestä

Totta kai jäädään, koska me teemme vain kauppaa sinne, mihin joku EU;ssa ei ole boikottia rakentamassa, vaikka suuret EU-maat ovat kasvattaneet omaa kaupankäyntiään, me ei prkle juustojamme myydä, jos on EU;ssa joku jollekin loukkaantunut jostakin.

Äänestä
  • Raportissa todetaan, että merkittävin syy Suomen jälkeenjääneisyyteen on nettomaahanmuuton vähäisyys ja osaavan työvoiman puute verrattuna muihin pohjoismaihin. Tässähän persut ovat olleet pelkkänä jarruna.

    EU boikotoi vain vain Venäjä, mutta Suomen kannalta merkittävin boikotti tulee Venäjältä eli se boikotoi EU:sta tulevia tuotteita. Sellaista totalistaristista hirmuvaltaa kuin Venäjä onkin syytä boikotoida. Venäjä katsoi, että Krimi on kuulunut sille. Zhirinovski on aiemmin huomauttanut, että historiallisesti Suomikin on kuulunut Venäjään. Persuilla on kyllä ihmeen lepsu suhtautuminen Venäjään. Puheet venäjämielisyydestä eivät siis ole kovin tuulestatemmattua. Juustokauppa ei Suomea mistään suosta nosta. Vaikka persuilla suhteellisuuden taju usein heijaa, niin joku roti pitäisi sentään olla.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Raportissa todetaan, että merkittävin syy Suomen jälkeenjääneisyyteen on nettomaahanmuuton vähäisyys ja osaavan työvoiman puute verrattuna muihin pohjoismaihin. Tässähän persut ovat olleet pelkkänä jarruna.

    EU boikotoi vain vain Venäjä, mutta Suomen kannalta merkittävin boikotti tulee Venäjältä eli se boikotoi EU:sta tulevia tuotteita. Sellaista totalistaristista hirmuvaltaa kuin Venäjä onkin syytä boikotoida. Venäjä katsoi, että Krimi on kuulunut sille. Zhirinovski on aiemmin huomauttanut, että historiallisesti Suomikin on kuulunut Venäjään. Persuilla on kyllä ihmeen lepsu suhtautuminen Venäjään. Puheet venäjämielisyydestä eivät siis ole kovin tuulestatemmattua. Juustokauppa ei Suomea mistään suosta nosta. Vaikka persuilla suhteellisuuden taju usein heijaa, niin joku roti pitäisi sentään olla.

    Raportti on sen saman porukan laatima, joka on erkaantunut todellisuudesta, poliittisesti, ja reaalielämästähän siellä ei kokemusta olekaan. Mihin me tarvitsemme osaavaa työvoimaa, koti- tai ulkomailta ? Meillä ei ole työpaikkoja. Tehtaita suljetaan, olemme keskellä ei mitään. Rakennamme ja luomme "esimerkillisä" yliampuvia toimia, enemmän ja nopeammin kuin muut, pakotamme toimijat pois maasta. Persut eivät liity siihen hölmöyteen mitenkään, että osalle porukkaa on tärkeätä olla parempia, huoletuneimpia kuin muut, missään päin EU;ta, ja odottavat siitä ylistystä. Rakentavat esteitä suomessa toimiville, ja rankaisevat kansalaisia olemassa olostaan.

    EU on sotkenut koko itäisen rajansa, pelkästään ylimielisyydellään ja hölmöilyllään, sekaantumalla asioihin jotka eivät sille kuulu, tukemalla "oppositioita", ja niiden kapinointia maiden laillista esivaltaa kohtaan - siis luomalla ja tukemalla kapinallisia ja sisällisotia. Toiminta tuntuu jatkuvan. Navalnyihölmöys on jotain ennen kuulumatonta, hän ei edusta missään mielessä minkäänlaista demokratiaa, vaan suur-Venäjää, ja sellaista EU on tukemassa. Sama meno oli Ukrainassa, EUN, tukemana, valtaan nousivat rikolliset, siis länsimieliset - ja maalla menee huonommin kuin koskaan aikaisemmin. Menossa on samanlainen vallankaappaus Vallkovenäjällä, länsimieliset rikolliset koetetaan nostaa valtaan - huutamalla demokratiaa, jota ei todellakaan ole odetettavissa. Kaikissa noissa maissa, enemmistö ei olisi halunnut "länsidemokratiaa" tuhomaan maataan, ja sehän on Venäjän suhteenkin oleellista, jotta "länsidemokratia" saisi haltuunsa Venäjän luonnonrikkaudet. Tosiasiassa Putin in porukka on ollut se, joka on pitänyt Venäjän omien rajojensa sisäpuolella, länsidemokratian jatkuvista provosoinneista huolimatta. Kyse ei ole mistään Venämyönteisyydestä, vaan meistä, suomalaisista ja Suomesta, meidän on kyettävä elämään tämän pitkän rajan kanssa ja pyrittävä myös käymään kauppaa tuonne itään, sillä se tulee olemaan ainoa suunta, johon meillä on järjellistä runsaammin kauppaa tehdä, ihan sijainninkin vuoksi. Juusto olisvain yksi pieni esimerkki, kuinka paljon tuonne uppoaisi tavaraa, mikäli lopetamme typeryyden, tehdä kaikista tälläisiä "ylväitä länsidemokratioita" - koska kaikki eivät näitä näkemyksiämme jaa. Heille niitä on turha tarjota, maailmassa on paljon muuta, enemmän muuta, kuin "länsidemokratioita". Tosiasiassa persut eivät liity tähän oikeistaan mitenkään, se on vaan realismia.

    Äänestä

Eikös velka laimene maahanmuuton seurauksena, eli jokaista tulijaa kohden valtio saa 25.000e rahaa . Se on sitten toinen juttu, että kuka tämän maksaa takaisin.

Äänestä

Vanhasen mukaan olemme Kreikan tiellä. Kreikassa ei tunnetusti maksettu veroja ja ostoksista ei saanut kuitteja, niin näin elettiin ennen pakkouudistuksia.

Äänestä

Kiitos persujen supermamutuksen.

Äänestä

Suomi selviää miten selviää. Aina joku on parempi, ei Suomi kaikessa voi eikä tarvitse olla maailman ykkönen. Eletään sen mukaan mitä tienataan. Helppoa.

Äänestä

Yksi maailman korkeimmin verotettu kansa ja kiitoksena siitä verojamme syydetään kaikkeen muuhun kuin kotimaahamme.

Nyt on kyllä iso "ullatus", että tämä politiikka ei oikein toimi. Vähän sama kuin jouluna oman perheen lapset syö puuroa koska kinkku on lahjoitettu naapurin lapsille. Järkeä? :D

Äänestä
  • Hyvinvointivaltion status saadaan varmaan sillä, että ei välitetä muista mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvinvointivaltion status saadaan varmaan sillä, että ei välitetä muista mitään.

    Kenestä muista?

    Hyvä muistaa se että lastensairaalaan tarvittiin kolehtia kansalta. 185 miljoonaa oli liikaa siihen. Eli muiden maiden lapset on tärkeämpiä kuin omat. Vasuriajattelua parhaimmillaan. Höhö.

    Äänestä

  • Puuro onkin terveellisempää kuin kinkku. Terv. Ituhippi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kenestä muista?

    Hyvä muistaa se että lastensairaalaan tarvittiin kolehtia kansalta. 185 miljoonaa oli liikaa siihen. Eli muiden maiden lapset on tärkeämpiä kuin omat. Vasuriajattelua parhaimmillaan. Höhö.

    Höhö. Suurin osa lahjoittajista ei tiennyt, että rahat menivät ex-ministeri Bernerin säätiölle, joka kerää mahtavat voitot vuokraamalla sairaan tilat HUS:lle sikahintaan. Miksi keräysrahoja ei voitu tilittää suoraan HUS:ille?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puuro onkin terveellisempää kuin kinkku. Terv. Ituhippi.

    Kai syöt sitten puuroa päivittäin? Ei edes jouluna voi hieman sitä ituhippeyttä pistää taka-alalle? Ja tietysti kakaroille samat ituhippeilyt. Höhö. :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kenestä muista?

    Hyvä muistaa se että lastensairaalaan tarvittiin kolehtia kansalta. 185 miljoonaa oli liikaa siihen. Eli muiden maiden lapset on tärkeämpiä kuin omat. Vasuriajattelua parhaimmillaan. Höhö.

    Miksi valtion olisi pitänyt antaa hesalle tukiaisia?
    Lastensairaala olisi ollut halvempia kuin paikkoja esim. Tampereella, joka on logistisesti paremmalla sijainnilla.

    Äänestä

Ei ole ei. Perskekohallituksen jäljiltä vie useamman vaalikauden päästä edes siihen pisteeseen, josta perskeko aloitti.

Äänestä

Avatkaa lopultakin silmänne , tämän hallitusen kyvyt on nähty .

Äänestä

Politiikkatoimista tehokkain olisi nettomaahanmuuton lisääminen. Suomessa on pulaa osaavasta työvoimasta. Toiseksi nuorten miesten koulututtamiseen pitäisi panostaa. Tytöthän kyllä pärjäävät, mutta pojilla on taipumus syrjäytyä ja jäädä peräkammarin pojiksi. Siinä itää pitkäaikaistyöttömyyden syvä ydin, joka sitten johtaa persuiluun osana taudinkuvaa.

Äänestä

Oikeistohallitukset ovat ajaneet suomen alas. Joskus 80-luvulla suomi oli suuri!

Äänestä
  • Pitää äänestää suomi takaisin. Tiedät kyllä.

    Äänestä

Myös Alankomaat on jäänyt jälkeen Saksasta. Kaikki merkittävät euroalueen maat ovat jääneet jälkeen Saksasta.

Euro on tehnyt Saksasta täysin ylivertaisen EU-maan ja ero muihin jatkaa tulevaisuudessa kasvamistaan, koska euron halpa hinta tukee saksalaisyritysten hintakilpailukykyä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomi on jäänyt selvästi jälkeen Saksasta, Alankomaista ja pohjoismaista. Mitä pitäisi tehdäbja miksi noissa muissa maissa on paljon enemmän maahanmuuttajia kuin Suomessa? ttps://www.iltalehti.fi/talous/a/0e4c4d99-515e-4f9a-86c8-6c780581f29c

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu