Olen 30 vuotias mies, ja asun yksin. Olen kuntouttavassa työtoiminnassa maanantaista torstaihin. Herään aamusin klo 6, ja syön aamupalaa Lähden kotoa vartin yli 7. Olen työtoiminnassa kahteentoista. Siinä sitten työtoiminnan jälkeen kävelen kylillä. Seuraan askelten määriä puhelimen askelmittarilla.
Kahden aikoihin laitan ruokaa. Syön päivittäin kaksi lämmintä ateriaa. Toisen lämpimän aterian syön kuudelta. Iltaisin katselen netflixiä. Olen harrastuksena perehtynyt paikallishistoriaan. Jonkun verran olen lainaillut kirjastosta kirjoja liittyen lähialueen historiaan.
Yhdeksältä illalla teen smoothien, ja kymmeneltä menen nukkumaan. Pyrin pitämään unirytmin myös viikonloppuna. Herään viikonloppuna yleensä viimeistään seitsemän aikoihin.
Autismidiagnoosi
2
1093
Vastaukset 2
Mulle ehdotettiin vuonna 2018 ammatillista kuntoutusselvitystä. No laitoin sitten hakemuksen siihen. Suht nopeasti taisi tulla kotiin postia, että pääsen siihen. Pääsin tuohon ilman lääkärin todistusta, kun olin tuolloin vielä alle 29 vuotta. Kela kustansi matkat yms. Lokakuulla 2018 olin kolmen päivän jakson siinä ammatillisessa kuntoutusselvityksessä. Todettiin, että saan jatkoa kuntoutusselvitykseen. Olin ammatillisessa kuntoutusselvityksessä yhteensä neljä eri jaksoa. Viimeinen jakso oli viime tammikuussa. Siellä epäilivät meikäläisellä olevan autismia, ja kannattaisi mennä tutkimuksiin.
Kävin pari kertaa neuropsykologilla, jonka jälkeen on ollut käyntejä psykologilla. Vaikuttaisi siltä, että autismi tosiaankin on. Autismikirjon oireita mittaavissa kyselylomakkeissa pistemäärät ylittää viitteelliset raja-arvot.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran94877Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150829- 63698
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25673Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47664Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46644- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29542- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20523Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516- 6486
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee404470- 44451
- 30446
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29441Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole4401
