Kalajoki aloittaa korona rokotukset.

Kalajoen kaupunki aloittaa väestön joukkorokotukset koronavirusta vastaan viikon 8 alusta lähtien.

Rokotusaikataulu etenee Suomen koronastrategian mukaisesti. Rokotukset järjestetään rokotteiden saatavuuden mukaisesti niin nopeasti kuin mahdollista. Tämänhetkisen tiedon mukaan pystytään rokottamaan noin 200 henkilöä viikossa.

Ensimmäisessä joukkorokotusten kohderyhmässä ovat yli 70-vuotiaat kotona asuvat. Ajanvaraus tälle kohderyhmälle avataan maanantaina 15.2. Puhelinvaraus on avoinna maanantaista torstaihin kello 8–16 (044 4691 532).

Rokotukset tapahtuvat Kalajoen terveyskeskuksen tiloissa. Himangalle ja Merijärvelle järjestetään omat rokotuspäivät, jotka ilmoitetaan ajanvarauksen yhteydessä. Rokote laitetaan olkavarren lihakseen. Rokotukseen tullessa tulee käyttää kasvomaskia.

Ajanvaraus koskee vain 1. rokotusannosta. Tehosterokotuksen aika (12 viikon päästä 1. rokotuksesta) varataan ensimmäisen rokotuskäynnin yhteydessä paikan päällä.

Tässä vaiheessa aikoja on varattavissa vain yli 70-vuotiaille.

Koska meidän KALLIO
0101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kalajoen kaupunki aloittaa väestön joukkorokotukset koronavirusta vastaan viikon 8 alusta lähtien.

Rokotusaikataulu etenee Suomen koronastrategian mukaisesti. Rokotukset järjestetään rokotteiden saatavuuden mukaisesti niin nopeasti kuin mahdollista. Tämänhetkisen tiedon mukaan pystytään rokottamaan noin 200 henkilöä viikossa.

Ensimmäisessä joukkorokotusten kohderyhmässä ovat yli 70-vuotiaat kotona asuvat. Ajanvaraus tälle kohderyhmälle avataan maanantaina 15.2. Puhelinvaraus on avoinna maanantaista torstaihin kello 8–16 (044 4691 532).

Rokotukset tapahtuvat Kalajoen terveyskeskuksen tiloissa. Himangalle ja Merijärvelle järjestetään omat rokotuspäivät, jotka ilmoitetaan ajanvarauksen yhteydessä. Rokote laitetaan olkavarren lihakseen. Rokotukseen tullessa tulee käyttää kasvomaskia.

Ajanvaraus koskee vain 1. rokotusannosta. Tehosterokotuksen aika (12 viikon päästä 1. rokotuksesta) varataan ensimmäisen rokotuskäynnin yhteydessä paikan päällä.

Tässä vaiheessa aikoja on varattavissa vain yli 70-vuotiaille.

Koska meidän KALLIO

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu