Rattijuoppo suistui penkkaan Kempeleessä

Anonyymi

KEMPELE Rattijuopumuksesta epäilty mies suistui autolla lumipenkkaan Kempeleen Sarkkirannatiellä myöhään lauantai-iltana. Poliisi kertoo tiedotteessa, että partio löysi päihtyneen oloisen nuoren miehen lapioimasta lunta auton ympäriltä. Poliisin mukaan mies oli menettänyt auton hallinnan ja suistunut perä edellä vastaantulevan liikenteen kaistan ja risteysalueen yli lumipenkkaan. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Kommenttia: Tapaus on selvä ja tutkittu, joten sitä ei tarvitse tituleerata vakiosanalla "EPÄILTY". Kun tapausta aikanaan puidaan oikeudessa, niin eihän oikeusistuin voi epäillä tapahtumaa, vaikka se tuodaankin heille epäiltynä sellaisena, eli ei olla oikein varmoja, oliko se päihtynyt ja oliko sillä ajo-oikeutta vai ei. Jotain rotia tarvittaisiin näihin hölmöllä tavalla kerrotuihin juttuihin. Kyllä oikeusistuimen herroilla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin uskoa vaan nämä poliisin epäilykset tosiksi ja oikeiksi. Otetaanpa esim. perhe surmat, joissa ei ketään jää henkiin, ei edes tekijä. Miksi kummassa pitää tekijää "epäillä," kun eihän oikeus voi enää tuomita kuollutta tekijää. Tässä ei ole muuta selitystä kuin vain se et tuo EPÄILLÄÄN sana on PYHÄ, jota pitää käyttää aina ja joka tilanteessa. Ei voi seurata mitään maailman asioita ja tapahtumia ilman, etteikö joka kohdassa aina tavan ja muodin mukaan epäillä jotakin. Voishan tuota sanoa toisinkin, eli en oikein usko, ei oikein uskota.

51

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikä on se pakottava voima joka saa höpsähtäneen ikämiehen aina uudestaan ja uudestaan osoittamaan tietämättömyytensä onnettomuusuutisoinnin suhteen?
      Voi ehkä sanoa toisin mutta miksi pitäisi?

      • Anonyymi

        Kommentoi sinäkin joskus itse asiaa, etkä vaan haukkuisi muiden kirjoituksia. Tuollainen ali arvostava tyyli antaa sinusta mairittelevan kuvan, eli sellaisen, ettet pysty muuhun kuin asettumaan joka paikassa vasta karvaan muiden näkökulmien ja mielipiteiden kanssa.
        Vastaa siis itse kysymykseen joka kuului; miksi pitää aina joka päivä toitottaa tuota uutistekstiä samaan liturgiseen ja kyllästyttävään tapaan. Eikö journalisteilla ole vapauttaa joskus muutella uutis tyylejään ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue tämän linkin takaa lyhyt selostus siitä, mitä termi "epäilty" tarkoittaa. Kun olet kuitannut, että asia on ymmärretty, niin otetaan seuraava askel tämän termistön niin kovin salamyhkäisen maailman tutkimisessa.

        https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:epäilty

        Ja koska palstasofta halusi rikkoa linkin, niin kopioi linkin koko teksti selainikkunan osoiteriville.

        Oli miten oli mutta onhan se enempi kun naurettavaa kun poliisi ajaa rattijuoppoa takaa ja kun saa kiinni ja avaa oven niin juoppo putoaa tielle kun on niin kännissä. Onko sopivaa epäillä rattijuoppoudesta, mitä ? Mielestäni epäily on takaa-ajon aikana eikä kiinnisaamisen jälkeen.

        Anteeksi, mutta en ymmärrä, mitä yrität sanoa. Epäily poistuu kun epäilty saadaan kiinni?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kommentoi sinäkin joskus itse asiaa, etkä vaan haukkuisi muiden kirjoituksia. Tuollainen ali arvostava tyyli antaa sinusta mairittelevan kuvan, eli sellaisen, ettet pysty muuhun kuin asettumaan joka paikassa vasta karvaan muiden näkökulmien ja mielipiteiden kanssa.
        Vastaa siis itse kysymykseen joka kuului; miksi pitää aina joka päivä toitottaa tuota uutistekstiä samaan liturgiseen ja kyllästyttävään tapaan. Eikö journalisteilla ole vapauttaa joskus muutella uutis tyylejään ?

        Liturginen tyyli?
        Alempana on mainio linkki asiantuntijan lausuntoon sanasta epäilty.
        Kyllästyttävä tapa?
        Jos ja kun hyväksytty lakien ja hyvientapojen mukainen uutisointi on kyllästyttävää niin vika ei suinkaan ole uutisoinnissa vaan lukijan korvien välissä olevan maailman lyhimmän pururadan "kuoppaisuudesta".
        Kun tämän "muiden" näkökulma ja mielipide on vakavasti lakeja ja hyviä tapoja vastustava niin lienee tervejärkisellä lupa esittää oma vastakkainen mielipiteensä, Jos ja kun siitä joku vetää joitain johtopäätöksiä kirjoittajan johonkin "pystymisestä" niin on sanottava ettei voisi vähempää kiinnostaa.
        Joten 09.02.2021 19:18 esitetty kysymys ei ole haukkumista vaan asiallinen kysymys, tuota yhtä ja samaa useilla eri avauksilla suoltavan liturgisen hölyn pölyn tarkoituksesta.

        Medialla on omat ohjeensa uutisointinsa "tyylistä". Onko se mahdollista muuttaa lakeja ja hyviä tapoja kunnioittamattomaan muotoon ei ole tiedossani. Asiaa voitaneen tiedustella median edustajilta jotka todennäköisesti vastaavat, kunhan kysyjä yhteystietonsa antaa.
        Suomi 24 palstalla huutaminen ei ole ainakaan tähän mennessä asiaan valaistusta antanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja koska palstasofta halusi rikkoa linkin, niin kopioi linkin koko teksti selainikkunan osoiteriville.

        Kyllä se tiedetään entuudestaan, mitä epäilys ja epäileminen on pantu tarkoittamaan. Mutta kysymys on alusta asti ollut vain siitä, ettei tuota typerää sanaa ole pakko käyttää. Vai uskotteko niin, et tämä yksi hölmö sana on ylitse muiden eli se on rajattu sananvapauden ulkopuolelle, eli on hirveä synti jättää se pois rikos uutisesta, vaikka näin asia ei ole.
        Esim. kemissä polkupyörän varastanut jäi tuoreeltaan poliisin ansaan mennessään kauppaamaan varastamaansa pyörää epähuomiossa sen oikealle omistajalle, joka oli varmuuden vuoksi tilannut poliisin paikalle kun tämä voro tulee kauppaamaan varastamaansa pyörää. Oli tosi typerää kirjoittaa, et poliisi epäilee miestä varkaudesta, vaikka paikan päällä asia selvitettiin juurta jaksaen. Aivan turhaa ja tarpeetonta siis viedä enää asiaa tuomarin heiniksi, kun tekijä on kerran tuomittu jo paikan päällä, eli varas mikä varas. Meitä ei hetkauta yhtään jotkut prakraafit säännöt, joita ei ole pakko orjallisesti soveltaa käytännön tosi elämässä ja joista ei kuitenkaan ketään koskaan ole vedetty "hirteen", vaikka olisi jättänyt tuon muoti kliseen pois jutusta.

        Ei tarvita mitään kysellä poliisilta eikä median edustajilta, koska ovat pelkuri raukkoja, eli eivät uskalla olla epäilemättä turhan takia. Nämä uutiset ovat niin höpösti laadittuja, et kukaan järkevä ei jaksaisi päivästä päivään tavata näitä samoja epäillään ja epäillään kliseitä. Kun Hesassa nämä kolme tappajaa murhasivat toverinsa, niin yhä jatkuu sama ärsyttävä torven toitotus, heitä epäillään. Aivan turha ja asiaton klise. Ketä se haittaa, jos ei muodin orjuuden sekä paapomisen kunnian takia lässytettäisi asianomaisia. Uhri pysyy uhrina, mutta tekijät ovat niitä sankareita, joista pitää käyttää heinoja ja kohteliaita nimityksiä, ikään kuin se kuuluisi heille luontais etuna.
        Unohdatte koko ajan sananvapauden. Sananvapaus tarkoittaa, että journalisti voi käyttää rikollisesta muutakin nimitystä. Eihän nimi tekijä rikollista pahenna senkään takia, koska meistä kukaan ei edes tiedä, kenestä oikein oli kysymys.
        Tarkoitus on saada sinut ja kollegat myöntämään tämä hassunkurinen nimittely rikollisista. Se riittäisi meille oikein hyvin ja voitais päättää tämä vuoropuhelu

        Voithan sinä lopettaa tuon järjettömän sotasi asiallisen ja oikeudellisesti oikean sanan käyttöä vastaan vaikka heti. Sehän olisi jopa toivottavaa.
        Kuten olet huomannut perinjuurin väärässä olet ja osin tietämätön/ymmärtämätön siitä tosiasiasta, että epäilty on epäilty niin kauan kunnes toisin todistetaan. Poliisin paikan päällä suorittamat mittaukset sun muut puhutukset ei ketään/mitään tekijäksi tee/vahvista.
        Nuo "pelkuriraukat" sentään tässä asiassa toimivat lakien ja hyvien tapojen mukaan, miksi siis heitä solvaat?
        Vain heiltä asiaa yhteystiedollasi kysymällä saat asiaan tyhjentävän vastauksen. Mitä kukakin täällä "myöntää", uutisoinnin linjaan sillä ei ole mitään vaikutusta.
        Kokeillaampa kepillä jäätä.

        Median käyttämä nimittely rikollisista on hassunkurinen.

        Katsotaampa oletko mies vai marjanpoimija, eli vastaatko huutoosi lupaustesi mukaisesti ettei yhtään aloitusta tai vastausta nettiin taholtasi ilmesty koskien rikosuutisointia mediassa.

        Hah, hah haa. Luepa uusin liikenneonnettomuudet juttu tuolta pohjoisen suunnalta. Siinä poliisi arvioi tilannetta, ja ei tuo "epäilevä" sana vilahda tekstissä ollenkaan. Kuule veli Veikkonen, asia on niin, että sama keneltä kysyy, aivan kuten sinultakin on kysytty ja vastaus on aina tuo sama kulunut liturgia, me rakastamme tätä epäillään termiä, joka on tyhjän päiväisistä tyhjän päiväisin korusana.
        Journalismi kieli on vaan sitä liturgiaa, kuten haastava ajokeli ja huono keli aiheutti kolarin. Mitä tulee hyviin tapoihin, niin tottahan ymmärrämme tämän naurettavan kieli terminologian syyn. Omaisille olisi raskasta luettavaa, jossa siinä kerrottaisiin kuljettajan olleen varomaton liikenteessä ajamalla lumipyryssä rekan perä puskurissa. Sehän on lohduttavaa lukea, että huonon kelin takia tämä tapahtui.
        Usko jo hyvällä tai pahalla sitten, että sen epäilemisen tarkoitus on juuri tämä, mistä äsken kerroin, että syyllistä pitää kunnioittaa hienolla kapula kielellä eli silittää päätä, et voi sinua raukkaa. Tuomari on lukenut kovapalkkainen Herra, jota voisi verrata Venäjän Putiniin, siis yksinvaltias, jolle on suotu kunnia sanoa tekijästä; sinä syyllinen, vaikka sen voisi ihan hyvin muutkin tehdä. Poliisi ja toimittajat pokkuroivat kusi sukassa lain kirjainta, vaikka se onkin vaan suositus. Koskaan ei ketään tultaisi kovistelaan siitä, että jättävät uutis kerronnasta sanat epäillään ja epäilty pois.
        Sinä Herra Marjanpoimija, lopettaisitko vastustelut kanssamme tästä yhdestä ainoasta sanasta ja myönnät sen olevan vain sanojen helinää. KIITOS!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se tiedetään entuudestaan, mitä epäilys ja epäileminen on pantu tarkoittamaan. Mutta kysymys on alusta asti ollut vain siitä, ettei tuota typerää sanaa ole pakko käyttää. Vai uskotteko niin, et tämä yksi hölmö sana on ylitse muiden eli se on rajattu sananvapauden ulkopuolelle, eli on hirveä synti jättää se pois rikos uutisesta, vaikka näin asia ei ole.
        Esim. kemissä polkupyörän varastanut jäi tuoreeltaan poliisin ansaan mennessään kauppaamaan varastamaansa pyörää epähuomiossa sen oikealle omistajalle, joka oli varmuuden vuoksi tilannut poliisin paikalle kun tämä voro tulee kauppaamaan varastamaansa pyörää. Oli tosi typerää kirjoittaa, et poliisi epäilee miestä varkaudesta, vaikka paikan päällä asia selvitettiin juurta jaksaen. Aivan turhaa ja tarpeetonta siis viedä enää asiaa tuomarin heiniksi, kun tekijä on kerran tuomittu jo paikan päällä, eli varas mikä varas. Meitä ei hetkauta yhtään jotkut prakraafit säännöt, joita ei ole pakko orjallisesti soveltaa käytännön tosi elämässä ja joista ei kuitenkaan ketään koskaan ole vedetty "hirteen", vaikka olisi jättänyt tuon muoti kliseen pois jutusta.

        No, älä käytä. Kukaan ei ole sinua siihen pakottanut. Minun mielestäni se on sana muiden sanojen joukossa, ja sille on ihan oma merkityksensä kuten muillekin sanoille. Olisi kyllä kauheaa huomata jonkun tavallisen sanan muodostuneen pakkomielteeksi, eikä apuakaan saisi mistään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hah, hah haa. Luepa uusin liikenneonnettomuudet juttu tuolta pohjoisen suunnalta. Siinä poliisi arvioi tilannetta, ja ei tuo "epäilevä" sana vilahda tekstissä ollenkaan. Kuule veli Veikkonen, asia on niin, että sama keneltä kysyy, aivan kuten sinultakin on kysytty ja vastaus on aina tuo sama kulunut liturgia, me rakastamme tätä epäillään termiä, joka on tyhjän päiväisistä tyhjän päiväisin korusana.
        Journalismi kieli on vaan sitä liturgiaa, kuten haastava ajokeli ja huono keli aiheutti kolarin. Mitä tulee hyviin tapoihin, niin tottahan ymmärrämme tämän naurettavan kieli terminologian syyn. Omaisille olisi raskasta luettavaa, jossa siinä kerrottaisiin kuljettajan olleen varomaton liikenteessä ajamalla lumipyryssä rekan perä puskurissa. Sehän on lohduttavaa lukea, että huonon kelin takia tämä tapahtui.
        Usko jo hyvällä tai pahalla sitten, että sen epäilemisen tarkoitus on juuri tämä, mistä äsken kerroin, että syyllistä pitää kunnioittaa hienolla kapula kielellä eli silittää päätä, et voi sinua raukkaa. Tuomari on lukenut kovapalkkainen Herra, jota voisi verrata Venäjän Putiniin, siis yksinvaltias, jolle on suotu kunnia sanoa tekijästä; sinä syyllinen, vaikka sen voisi ihan hyvin muutkin tehdä. Poliisi ja toimittajat pokkuroivat kusi sukassa lain kirjainta, vaikka se onkin vaan suositus. Koskaan ei ketään tultaisi kovistelaan siitä, että jättävät uutis kerronnasta sanat epäillään ja epäilty pois.
        Sinä Herra Marjanpoimija, lopettaisitko vastustelut kanssamme tästä yhdestä ainoasta sanasta ja myönnät sen olevan vain sanojen helinää. KIITOS!

        Vahvasti toki epäilin, että sinusta miestä olisi edes sen verran että sanasi pitäisit.
        Valitettavan oikeassa olin , kuulut tuohon sanansa syöjien halveksittavaan, toki vähälukuiseen joukkoon, joilla ei minkäänlista kunniantuntoa tai muutakaan moraalia edes nimeksi ole.
        Myöskään käsityksesi sanoista ja niiden merkityksestä on mielessäsi vakavasti kieroontunut, olisiko syy liiasta alkoholin käytöstäsi tai jostan muusta, jopa perinnöllisestä sairaudesta, on vain itsesi tiedossa.
        Epäillään sanankäyttö ei ole minulle, eikä pitäisi sinullekaan olla uskon asia. Sana on vakiintunut uutisoinnissa aivan oikeutetusti. Ketään sillä ei aiheettomasti suojella, estetään vain kunianloukkaus ym. syytteet joihin sinun tapasi uutisoida varmuudella johtaisi.
        Lakien noudattominen on sinulle, ainakin omasta mielestäsi vain suositus , mutta viranomailille se on velvoittava. Tämäkin asia on sinulle kovin epäselvä, jonka oikean laidan voisit hyvin asianomaisilta viranomaisilta tarkastaa, mutta kun sinusta ei siihen miestä ole vaan huutaminen ja raivoaminen on se sinun juttu.

        Tapaisillesi sanansa pitämättömille luusereille on ikiaikainen tapa ollut ostaa hamekangas. Kerrohan asuinpaikkakuntasi niin minulla kun eläkeläisenä ei ole kiireitä ja ajokyky on tallella niin voisin tuon lahjan sinulle oikein käteen toimittaa. Olisihan se samalla mielenkiintoista oikein livenä nähdä, että näkyykö se naamasta noinkin vakava ymmärtämättömyys yhteiskunnan ja viranomaisten lainmukaisesta toiminnasta.

        😂 Sieltäpä tuli solkenaan syytösten ja halveksunnan mantraa. Olet kuitenkin sen verran samaa mieltä, ettei poliisin ole pakko suoltaa joka kerta tuota epäillään liturgiaa. Parempi tietysti olisi, et käyttäisi sitä vain sellaisissa tilanteissa joissa on mahdoton osoittaa rikosta, kuten esim. Anneli Auerin tai Bodominjärven murhajutuissa .
        Seuraavassa jutussa kerrotaan tosi pöljällä tavalla rikoksesta, vaikka se ei kuulu liikenneonnettomuudet palstalle.
        POLIISI AMPUI KIINNIOTOSSA VANTAALLA
        - Poliisi ampui kiinniotettavaa henkilöä Vantaalla keskiviikkona. Poliisi sai ilmoituksen Vantaan Rajatorpassa sijaitsevasta myymälästä kello 16 aikaan.
        Ensitietojen mukaan paikalle saapui henkilö, joka uhkasi henkilökuntaa teräaseella. Epäilty oli anastanut myymälästä tuotteita ja poistunut paikalta ennen poliisin saapumista. Epäilty tavoitettiin kadulta. Hänellä oli hallussaan terä-ase, josta hän ei suostunut poliisin käskyttäessäkään luopumaan. Henkilön pysäyttämiseksi poliisi käytti asetta. Laukaus osui alaraajaan, ja epäilty toimitettiin sairaalahoitoon. Hänen vammansa eivät ole hengenvaarallisia.
        Seuraavassa sama juttu oikein kirjoitettuna ilman hölmöyksiä.
        -POLIISI AMPUI KIINNIOTOSSA VANTAALLA

        Ensitietojen mukaan paikalle saapui henkilö, joka uhkasi henkilökuntaa teräaseella. Tekijä oli anastanut myymälästä tuotteita ja poistunut paikalta ennen poliisin saapumista. Tekijä tavoitettiin kadulta. Hänellä oli hallussaan terä-ase, josta hän ei suostunut poliisin käskytyksestä huolimatta luopumaan. Henkilön pysäyttämiseksi poliisi käytti asetta. Laukaus osui alaraajaan, ja tekijä toimitettiin sairaalahoitoon. Hänen vammansa eivät ole hengenvaarallisia.
        Tässä ei ole mitään epäilyksen aihetta kenellekään, ei edes sinulle, vaikka rakastatkin tuota epäillään sanaa niin kovasti, että olet jankannut asiasta täällä jo ties kuinka kauan.
        Pakkomielle tässä on takana, et pitää epäillä vain pelkän tavan, kunnioituksen ja muodon vuoksi selvääkin selvempää asiaa ? Sinähän olet erityisen lainkuulianen ja lakia kunnioittaa kansalainen, joka uhoat tämn epäilemis sanan puolesta maailman tappiin.
        Kuitenkaan kysy ei ole mistään pakko-sellaisesta, vaan niin kuin näytin, se epäilys turhake sana voidaan korvata tekijällä. Luuletko tosiaan, että poliisi epäili ampuessaan tekijää, kun ei totellut. Ei varmasti epäillyt, mutta pani silti muodon ja rikollista kunnioittaakseen tuon "epäillä" turhake sanan joukkoon, jotta vakava rikoksentekijä saisi edes jonkinlaisen puoltavan ja kunnioittavan huomion osakseen.
        Asia on pläkki eli selvä ja se tulikin kerronnassa oikein selvästi esille, vaikka ihan joka kohdassa ei muistettu laittaa kysymyksessä olleenkin vaan epäillyn, kuten >hänellä oli halluissaan teräase" kun olisi sinun mukaan pitänyt sanoa: "epäillyllä oli teräase" 😁
        >ensitietojen mukaan paikalle saapui henkilö, joka uhkasi henkilökuntaa teräaseella<
        😁 >a taas jäi vahingossa toimittajalta ja poliisilta mainitsematta, että kyseessä oli vain "epäilty" henkilö <
        Tällä tavalla ne toimittajat ja poliisit sekoaa sanoissaan, kun eivät joka kerta muista sanoa, että kyseessä oli vain epäilty henkilö.
        Hyvä onkin, etteivät hoksaa, sillä juttu olisi muuten vielä ärsyttävämpi ja vielä lisää epäilyä antaisi entistä hassun kurisemman vaikutelman uutisen luonteesta.
        Pidä vaan itse hame kankaasi, meillä ei niille ole käyttöä. Me puolustamme sananvapautta ja tuomme esiin sananvapautta loukkaavia tyhjänpäiväisiä muotisanoja, joilla ei ole todellisuudessa mitään pohjaa, niin kuin edelläkin kuvatussa jutussa tuli oikein hyvin esille.
        Me noudatamme lakia viimeistä piirtoa myöten varsinkin varsinkin liikenteessä, eli ajamme aina nopeusrajoitusten mukaan. Emme aja alkoholia nauttineena ja pidämme tiukasti kiinni turvaväleistä. Valitettavasti turvavälin käyttäminen varsinkin lumen pöllytessä on hyvin monelle erittäin vaikeaa.
        Siirrytään siis liikenne onnettomuuksien kommentointiin ja jätetään nämä sinulle pyhät epäillään rakkaat sanat vaihteeksi taka-alalle. Otamme kuitenkin joka kerta esiin nämä epäily termit, kun näemme, miten taaskin poliisi ja toimittajat suoltavat tulemaan näitä tyhmiä ja asiaan kuulumattomia loru sanoja onnettomuus uutisissaan.

        Miksi sinua pitäisi muuta kuin vahvasti halveksua osoittamasi kunniattaman selkärankaisuuden puutteesi takia?
        Hamekangas on sinulle aivan oikea ostos ja siitä pitäisi sinulle jokapäiväinen käyttö asuste valmistaa. Siitähän kaikki näkisi millainen vätys sanansa syöjä on, vaikka itseään jopa mieheksi tituleeraa. Joten anna osoite, tuon sulle kankaan ja vieläpä hyväntahdon eleenä ompelutan sen sinule sopivaksi. Ymmärräthän itsekin, ettei sinun sovi housuja käyttää, sen verran "akkamaista" on tuo osoittamasi sanojesi syöminen.

        Poliisihan ei mitään liturgiaa suolla, eihän ne uutisia kirjoita, sen tekee toimittajat vaikka se sinulle onkin mahdoton ymmärtää.
        Eli tuo mainitsemasi ampumajuttu on uutisoitu niin kuin se pitääkin uutisoida.

        Totta on, että myös suoltamallasi huuhaalla on sanan vapaus.Onko sillä mitään vaikutusta mihinkään, jäänee vahvan epäilyn asteelle.

        Että lakeja liikenteessä noudatat? Kun et niitä missään muuallakaan noudata niin epäilyttää että niitä liikenteessäkään noudattaisit.
        Noita aikaisempia mainioita ajosuorite kehujasi lukiessa nousi lievää vahvemmin epäilyksen alaiseksi, että hehkuttamasi liikenneturvallinen osaamisesi onkin todellisuudessa liikenteen haittaamista/häirintää/vaarantamista.
        Älä nyt tyhjän länkyttämistäsi luovuta. Sinuthan voitaisiin "ryhmässäsi" rinnastaa rintamakarkuruuteen.

        Kyllä sinua ahdistaa juuri se, että joku neuvoo luopumaan tuosta liturgisesta höpösanasta. Ketään muuta siitä keskustelu ja luopuminen ei ahdista kuin juuri sinua, joka pelkäät hirveästi uutista, jossa tuota liturgista lässytystä ei käytettäisi.
        Sinua korpeaa hirveästi se, jos me annamme kultaisia neuvoja miten välttyä vakavilta liikenne turmilta. Kun sanomme esim. et sadan kilometrin nopeusrajoitus ei tarkoita sitä, et joka tilanteessa ja säässä, kelistä riippumatta sun pitää ajaa juuri tismalleen tuota nopeutta ja mieluummin ylikin, jotta sinä et häiriinny edessäsi vähän hitaampaa ajavista.
        Olet sinä kova epäilemään. Olethan sen kyllä jho todistanutkin monen monta kertaa, et epäilet omaa varjoasikin tai paremminkin pelkäät.
        Eniten epäilet liikenteessä aivan kaikkea. Epäilet rattijuopon tasolle taantuneiksi jokaista, jotka sua hitaammin ajaa huonossa kelissä, eikö niin!.
        Ei siis ihme, että olet epäilyksien mestari. Kun ryhmäläisemme kirjoittavat hienoista ajo suorituksistaan, epäilet viimeiseen asti. Miten voisimme valaa sinuun uutta uskoa, kun olet niin epäilyksiesi vallassa ?
        Meille on siis kunnia asia noudattaa prikulleen liikenne sääntöjä., Sinulla ne ei onnsitu, eli olemme siinä asiassa parempia. Voitko ilman korvien heilumista kirkkailla silmillä sanoa, et montako ylinopeus sakkoa olet jo ehtinyt urasi aikana hankkia ja montako kertaa olet sortunut maistissa ajamiseen ?
        Poliisihan se liturgiaa suoltaa, nehän ne uutisia kirjoittaa, ja toimittajat taas kopsaavat jutut poliiseilta, vaikka se sinulle onkin mahdoton ymmärtää.
        Vastaa kysymykseen., kuka tulee ensimäisenä liikenneonnetomuus paikalle tai kuka taltuttaa rattijuopon. Kuka raportoi liikenne ja rikosjutut julkisuuteen ? Älä enää kehtaa lorsata että toimittajat, koska he ovat asiassa vasta hopealla.
        Me emme ole sanan syöjiä vaan sanan palvelijoita, joten voit syödä ne hamekankaasi tai viedä kirpputorille.,

        Eihän minua mikään ahdista, sinuahan tuo median oikea ilmaisu tuntuu pahoin ahdistavan.
        Jostakin syystä haluat liukua pois omasta aloittamastasi sodasta yhtä sanaa vastaan ja alkaa vääntämään ajotavoista liikenteessä.
        Miksi?

        " Kun ryhmäläisemme kirjoittavat hienoista ajo suorituksistaan,"
        Kirjoitat hienosta suorituksestasi? Onko liikenteen vaarantaminen ja vakava haittaaminen hieno suoritus? Mielestäni ei ole.
        " Miten voisimme valaa sinuun uutta uskoa, kun olet niin epäilyksiesi vallassa ?"
        Voit aloittaa ymmärtämällä, että median uutisoinnissaan käyttämä ilmaisu epäillään on oikea tapa. Toiseksi voisit totena mekkoosi painaa, että poliisi ei kirjoita yhtään onnettomuus tai muuta uutista, sen tekee toimittaja.
        Ylinopeussakoilta olen tähän mennessä välttynyt, joka ei tarkiota sitä etten joskus jossain olisi rajoitusta kovemmin ajanut. Epäilen jopa sinun joskus näin tehneen.
        Jo aiemmin olen ilmoittanut etten ole ratista epäiltynä koskaan ollut.
        Mikä noissa sinua niin kovin kiinnostaa, että useampaan kertaan niitä kyselet? Muistisi toki kovin huonoksi ja valikoivaksi tiedetään, tuostako johtunee, että ajoasi, sikäli kun ajat kuten kirjoitat ajavasi, voi hyvällä syyllä epäillä toisten tienkäyttäjien näkökulmasta haasteelliseksi.

        Kyllä kaltaisesi luuseri ja sanansa syöjä hamekankaan ansaitsee. Eihän sinua mitenkään tuollaisen halveksittavan käytöksesi takia pidä eikä voi mainita suoraselkäiseksi sanoistaan vastaavaksi mieheksi, joka perinteisesti housuja käyttää.
        Joten hame sulle on ainoa sopiva asuste, joten kerrohan mihin kankaan voisin toimittaa.

        Ja samaa soopaa latelet tulemaan päivästä päivään, viikosta viikkoon jne. Etkö tosiaan väsy etkä kyllästy koskaan. Mikähän voisi olla tuollaisen psykoosimaisen raivo kirujoittelun takana ?
        Et halua uskoa meitä raitteiksi etkä liikennesääntöjä kunnioitaviksi kansalaisiksi. Ja sinäkö muka et söisi sanojasi ? Sinähän se olet sanansyöjä, joka et vastaa suoraan antamiimme kysymyksiin, vaan kierrät ne kaukaa. Olet samanlainen kuin Venäjän puti ja amerikan entinen Donalt Trump, siis miehenkuvia, jotka ei osaa muuta kun mäläkyttää tyhjää.

        Kysyimme riittävällä selkosuomen kielellä, kuka tulee ensimäisenä liikenneonnoettomuus paikalle? Kun sinä joudut kolariin, soitat poliisin ja ambulanssin paikalle, koska niitten numero on 112. Sinä et tiedä yhdenkään toimittajan numeroa, joten usko, äläkä yhtään epäile tahallasi meitä härnätäksesi, että toimittaja t tulemvat tutkimaan onnettomuus paikkaa.
        Sinua ahdistaa se, kun me vastustamme tuota höperöä kielenkäyttöä EPÄILLÄÄN ja EPÄILTY jankutusta päivästä päivään ja viikosta viikkoon jne..
        Älä yritäkään väittää, ettei sua täällä palstalla mikään ahdistaisi. Sinua ahdistaa toisin ajattelija kirjoittelijoiden mielipitett. Median käyttämä EPÄILLÄÄN JA EPÄILTY jankutus on väärä, vaikka sitä oikeana ja ainoana erehdytään pitämään. Se on rikollisia varten tehty lempeä sana, koska rikollisten hyvinvointi on taattu ja turvattu, mutta uhrille ei ole keksitty uhria parempaa korusanaa ja miksi oisikaan, koska uhri on rikollista aliarvostetumpi osapuoli.
        > että ajoasi, sikäli kun ajat kuten kirjoitat ajavasi, voi hyvällä syyllä epäillä toisten tienkäyttäjien näkökulmasta haasteelliseksi. <
        En voi sietää nuita käyttämiäsi lorsailu muotisanoja epäillä ja haasteellista.
        Sano vaan suoraan, että VAIKEA ja ARVELLAAN, sillä niin se kuuluu sanoa.
        Vaikeaksi liikenteen tekee ajo-olosuhteet, kuten huono keli, liika kiire, ylinnopeus, väsymys, turhautuneisuus, viha, huumeet, alkoholi, pettymykset, stressit, kännikuskina oleminen, puhelimeen puhuminen ja mitä kaikkea niitä vielä onkaan. Ajaessa täytyy olla kaikki aistit valppaana, vai oletko tavan vuoksi eri mieltä, että inttämistä riittäisi loputtomiin.
        Myönnätkö olevasi epäilyksien mestari ? Media ja poliisit ovat kyllä tästä kanssasi yhtä mieltä, mutta vain velvollisuuden ja muotitavan vuoksi.
        Me emme usko sitä, ettet olisi koskaan saanut ylinopeus sakkoa, mutta uskomme sinun valehtelevan ei vain tässä vaan kaikessa muussakin. Olet siis emävalehtelija ja voit mennä Putinin ja Trumpin kanssa samaan hamekauppaan.

        Olemme kertoneet täällä pitkän aikaa asioista ja perustelleet sanomamme juurta jaksaen mahdollisimman ymmärrettävästi. Siksi sanomme, että joka ei meitä ymmärrä, niin siltä ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla saanut.
        Onneksi olet vain se yksi sinä, joka jaksaa urputtaa. Jos tällaisia urputtelijoita olisi enemmän, sitä ei kyllä Erkkikään jaksaisi.
        Hyvää yötä ja pylly tyynylle !

        " Mikähän voisi olla tuollaisen psykoosimaisen raivo kirjoittelun takana ?"
        Sinunhan se pitäisi tietää kun sitä teet.
        Kirjoituksesi perusteella, jos ajat kuten kirjoitat ajavasi sinua on syytä todellakin epäillä liikenteen haittaajaksi ja vaarantajaksi, oletko sitten maistissa tai ei on sivuseikka.
        Sanansa syövästä luuserista ja valehtelijasta olet niin oikea esimerkki kuin olla ja voi, joten elä nyt itseesi ala kunniallista kansalaista vertaamaan.
        Kai sinä, vaikka ajokykysi epäilyttääkin tiedät, että ensimmäisenä mahdolliselle onnettomuus paikalle saapuu pelastuslaitos ja jossakin vaiheessa mahdollisesti poliisi.
        Toimittajia paikalla harvoin on.
        Silti pelastuslaitoksen ja poliisin tietoihin viitateen lehtiin kirjoittaa toimittaja, Joka oikeutetusti kirjoittaa epäilyksen tapahtumien kulusta.
        Ei minua mitenkään ahdista sinun hiukan höpsöhtäneen sanansa syövän ikämiehen ymmärtämättömyys uutisten tekojärjestyksestä. Joka sanottakoon se taas kerran, on aivan oikea, sanavalintoja myöten.
        Ajaessa tosiaan pitää olla vapaa noista mainitsemistasi asioista, lisäksi on ensiarvoisen tärkeää, ettei kuski, sinun tapaasi ole ajoterveydeltään ala-arvoisessa kunnossa jossa sinä, kirjoitustesi mukaan, ajaessasi olet.
        Minä en tosiaankaan ole, sinusta poiketen, mikään epäilyksien mestari. Ainoastaan, taas sinusta poiketen, lakeja ja oikeutta kunniottava kansalainen, jota myös useimmat poliisit ainakin pitäisi olla.
        Mitä sinä, sanansa syövä valehtelija uskot tai olet uskomatta ei voisi minua vähempää kiinostaa.
        Joten miksi edelleen hamekankaasta kieltäydyt, sehän olisi sinulle asenteesi ja käyttäytymisesi mukainen asuste?
        Perustelusi höpertelyysi on kyllä runsasta mutta siinä on vain yksi pieni vika, se on täyttä tuubaa eli sitä ihtiään, jos sanan ymmärrät.
        Eihän noihihin sanansa syövän ajokyvyiltään epäilyttävän ja valehtelevan ikämiehen höpertelyihin kukaan täyspäin usko. En minäkään, vaikka tällaisena yliempaattisena monenlaisista henkisistä komplekseista ja muista vakavista häiriöistä kärsiviä, kuten sinä kanssa ihmisiä, koitan osaltani oikealle terveemmälle tielle johdattaa.
        Joten voit totena siihen ansaitsemaasi mekkoon painaa, oikein asioista ajattevia/tietäviä on kansalaisista enemmistö, joten "vanha erkki" on sinua vahvasti viemässä.
        Tuo pyllyn tyynyllä pitäminen on vain sinun juttusi, ei koske täyspäisiä.

        Jos arvioit henkistä hyvinvointiasi asteikolla 1-10, ja mitä suurempi lukema sitä parempi olla, niin minkä annat itsellesi?

        Mitä sanansa syöjälle , hameista pitävälle ja epäilyksien mestarille tänään kuuluu? Onko sinulla maksa kidroosi vai kurkun kudristus?
        Tottakait olet epäilyskien mestari, miksi muuten viljelet tuota tarpeetonta koru sanaa joka virkkeessä. Me pystymme kirjoittamaana asiaa ilman turhanpäiväisiä lisukkeita ja silti sanomamme lyö mennen tullen sinun kaltaisesi luuserin, joka kiihtyy päivä päivältä ja kommentit kiristyy. Älä vannehdi päätäsi turhan takia. Sydänkohtaus tulee äkkiarvaamatta, varsinkin jos tarvii vetää kaljaa ja röökiä aamusta iltaan .
        Me kuljemme kultaista keskitietä, emme onnu oikealle, emmekä vasemmalle, vaan kuljemme suoraan. SINÄ olet eksyksissä, joten kuuntele meitä ja tule pois sieltä synnin sumusta.
        Kyllä sinä olet meidän asioista enemmän kuin kiinnostunut, mutta emme silti sorru saman huoneen hankkimiseenm, vaikka siihen toiset kehoittaakin.
        Ryhmäseksi ei kuulu meidän tapohimme, koska olemme kaikki heteroja.

        Ajokorttia ei tarvitse luovuttaa pois, vaikka ajoura päättyisikin. Ajokorttia ei mielestämme myöskään tarvitse ottaa kännikuksilta pois, vaan paljon parempi
        sekä tehokkaampi tapa olisi ottaa auto pois. Eikö niin. Tajuatko, ettei kortin ottamisella voi ajoa estää, siitä on lukemattomia tapauksia olemassa, että poliisi on tavannut ajokortittoman jopa 50 kertaa saman vuoden aikana. Eikö olekkin tosi pöljää, että silti poliisi kehtaa kirjoittaa lehtiin, että häntä epäillään viidennettä kymmenettä kertaa ajo-oikeudettomasta ajosta.
        Kuka jaksaa vielä epäillä ? Sinä tietenkin, koska olet epäilyksien mestari numero yksi.

        Sanoit, että toimittajia harvoin onnettomuuspaikalla on. Selvä, kuka siitä sitten kirjoittaisi, muutkin kuin poliisi itse. Intätä vain inttämisen ilosta, se tiedetään.
        Kirjoituksistasi saa sen uskon, että aamulääkkeet on jääneet ottamatta asianomaiselta kirjoittajalta. Mars sänkyyn siiä ja pylly tyynylle.

        Nyt on sanansa syövä, ajokyvyltään epäilyttävä raitis ikämies tarttunut näppikseen liian humalassa, koska ajatus noin pahoin takkuaa mitä kirjoituksestasi on kaikkien nähtävissä.
        Toki voidaan myös epäilla, että vastaamassa on vahvasti nauttinut ammatti trolli.
        No, sama se kumpi kyseessä, samanlaisia epäylyksen alaisia molemmat.
        Kirjoitustaioasi ilman lisukkeita en epäile. Tosin niillä kirjoituksillasi on saman vaikutus jos hevonen veteen paskantaisi.
        Ajouran päätyttyä ajokortti pitää luovuttaa poliisille. Sinun olisi se syytä, yleisen turvallisuuden nimissä tehdä, huomattavasti ennen korttiin merkityä viimeistä voimassa olo päivää aiemmin, mieluiten heti.
        Jos joku ajaa 50 kertaa kortitta niin kortitta ajostahan sellaista pitää epäillä, mistä muusta se epäilys pitäisi mielestäsi olla?
        vaikka toimittaja ei onnettomuuspaikalla olekaan niin siitä huolimatta sen onnettomuus uutisen lehteen kirjoittaa toimittaja ei poliisi, luulisi tämän jopa sinulle selvää olevan.
        Vaikka sinusta poiketen en lääkkeitä tarvitse, niin annan sinulle neuvon, ei aamulääkeitä iltakymmenen aikoihin pidä ottaa, ja jos ottaa ja viinaa lisäksi kuten varmaan olet tehnyt, niin jälki on tuon näköistä höpötystä mitä vielä puoli yhden aikaan päivällä syydät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos arvioit henkistä hyvinvointiasi asteikolla 1-10, ja mitä suurempi lukema sitä parempi olla, niin minkä annat itsellesi?

        Ei vastausta, eli alle skaalan. Surullista.

    • Anonyymi

      Mikä siinä epäily-sanassa ahdistaa sinua niin?

      • Anonyymi

        Kysyppä sitä tuolta ko. sanasta vahvoja traumoja saavalta kirjoittajalta.

      • Anonyymi

        > Mikä siinä epäily-sanassa ahdistaa ?
        VASTAUS: koska sitä käytetään turhaan ja väärissä paikoissa. Tällä sanalla on rikollisia hemmotteleva tarkoitus. On väärin, että rikollisia aletaan heti alusta saakka hemmottelemaan nimittämällä heitä epäillyiksi, kun voisi ihan hyvällä syyllä ja omallatunnolla nimittää TEKIJÖIKSI

        Nyt on sanansa syövällä vähän höyrähtäneellä normaaliin ajoon pystymättömällä ikäkuskilla käsitteen, jälleen kerran, pahoin hukassa.
        Epäilys sanaa on aina syytä käyttää niin kaun kuin oikeus on asian ratkaissut.
        Mainitsemasi "rikollinen" on sitä vain sitten kun asia on tutkittu ja niin olevaksi todettu.
        Tapauksessasi sinuakin on syytä vahvasti epäillä lakien ja oikeuden halventamisesta.
        Sinällään toteen näytettyä on , että sanansa syöminen ja valehtelu on kohdallasi ilman epäilyä tapahtunut tosiasia. Joten, kunnialliset ja puheistaan muutenkin vastaavat kansalaiset saanevat käyttää sinusta tulevaisuudessa sanansa syövää valehtelevaa luuserin arveluttavaa arvonimeä? Tämä sopinee sinulle?

        Millaista on normaali ajaminen ? Siitäkin on olemassa yhtä montaa mieltä kuin miestäkin.
        Olisko normaalia ajoa se, ettei aja ylinopeutta ja uskaltaa vähentää vauhtiaan huonossa kelissä siitä huolimatta, vaikka joku rattiraivo ei siitä tykkäisikään.
        Olisko normaalia pysähtyä suojatien eteen ja antaa tietä jalankulkijalle tai pyöräilijälle, vaikka takana tuleva rattiraivo ei siitä pitäiskään, vaan ajaa uhmakkaasti pysäköidyn auton ohitse.

        Toki nyanssi eroja "normaalista" ajosta eri henkilöillä saattaa esiintyä, mutta eiköhän sellaiseksi voisi luonnehtia ajoa joka tapahtuu sääntöjen puitteissa ja muuta liikennettä haittaamatta ja vaarantamatta.

        Tämä sun kaunis ajatus sääntöjen puitteissa ja muuta liikennettä haittaamatta ja vaarantamatta ei totudu elävässä elämässä. Jos toteutuisi, harvemmin liikennevahinkoja tapahtuisi. Muita hitaammalla ajotavalla ei vaaranna liikennettä se hidas vaan se, joka ajaa edellä ajavan perään tai ohittaessaan hitaamman ajaa ohituskolarin vastaantulevan kanssa.

        Eikös se nyt aivan normaalia ajoa ole jos/kun noudattaa säänttöjä eikä haittaa tai vaaranna muita?
        Muita hitammista en kommentissani mainintaa huomannut, mistä siis sen tähän tempaisit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki nyanssi eroja "normaalista" ajosta eri henkilöillä saattaa esiintyä, mutta eiköhän sellaiseksi voisi luonnehtia ajoa joka tapahtuu sääntöjen puitteissa ja muuta liikennettä haittaamatta ja vaarantamatta.

        > eiköhän sellaiseksi voisi luonnehtia ajoa joka tapahtuu sääntöjen puitteissa ja muuta liikennettä haittaamatta ja vaarantamatta.<

        Tästä kommentista puuttuu se normaali looginen selitys sille, miten sitä sääntöjen puitteissa muuta liikennettä haittaamatta ja vaarantamatta ajetaan. ?

        Vastaa siis, miten sitä ajetaan niin, ettei muuta liikennettä haitata. Tähän ei voida haittaamiseksi rinnastaa muita hitaampaa ajoa, koska on ihan normaalia, että liikenteessä joutuu nopeammat aina ohittelemaan hitaampia.
        Nopeammat joutuvat siis mukautumaan tänä pysyvään olotilaan. Ei voi koskaan toteutua sellainen harmonisuus, jossa kaikki ajaisivat täsmälleen samaa nopeutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on sanansa syövällä vähän höyrähtäneellä normaaliin ajoon pystymättömällä ikäkuskilla käsitteen, jälleen kerran, pahoin hukassa.
        Epäilys sanaa on aina syytä käyttää niin kaun kuin oikeus on asian ratkaissut.
        Mainitsemasi "rikollinen" on sitä vain sitten kun asia on tutkittu ja niin olevaksi todettu.
        Tapauksessasi sinuakin on syytä vahvasti epäillä lakien ja oikeuden halventamisesta.
        Sinällään toteen näytettyä on , että sanansa syöminen ja valehtelu on kohdallasi ilman epäilyä tapahtunut tosiasia. Joten, kunnialliset ja puheistaan muutenkin vastaavat kansalaiset saanevat käyttää sinusta tulevaisuudessa sanansa syövää valehtelevaa luuserin arveluttavaa arvonimeä? Tämä sopinee sinulle?

        Ja sinsuta käytetään nimitystä RATTIRAIVO ja JOPI. Vain rattiraivot käyttäytyvät tavallasi palstalla kirjoittaessaan muista erittäin halventavasti.
        Me emme voi täällä kenekään taustoja tarkistaa, joten nuo jatkuvat syytökset ja arvelut valehtelemisista voit heittää samantien jonnekkin varmaan paikkaan. Pukeudu siis säkkipukuun ja pakene vuorille, josta voit tarkkailla paremmin maailman menoa.
        Miten selität sen, kun nimittelet meitä törkeästi normaliin ajoon pystymättömiksi ja silti olemme säästyneet hyvien ajotapojemme ansioista joutumasta ketjukolariin tai ajamasta suojateillä siellä kulkevien päälle.
        Nimittelet vielä röyhkeästi sanojen syömisistä! Me emme ole koskaan luvanneet sinulle paljastaa salaista osoitettamme. Miksi ihmeessä niin tekisimme. Emme halua sinua rattiraivoa koteihimme yllätysvierailulle. Jos kuitenkin tahdot välttämättä selvittää osoitteemme, niin kerro iterpolille salainen osoitteemme: Oskari Olematon, Nollakatu 0, jos et löydä, niin anna olla. Läskisen portaat ja luurankohissi, oven päällä lukee, Oskarin hissi.

        Noin yleisesti, miten se voisi olla jotenkin halventavaa kirjoittelua jos esim. ei hyväksy suurta intohimoasi ajaa autolla (suojatiellä?) ajotapaasi arvostelevan ihmisen päälle?
        Nuo sinun huutamalla esittämäsi nimitykset ei tietenkään ole halventavia, eihän?
        Toki jo palstan säännöissä harjoittamaasi huutamista ei pidetä suotavana, tämä ei toki sinua näytä estävän näin tekemästä. Kertonet miksi?
        Et tapasi mukaan vastannut kysymykseen. Siis hyväksytkö, että sinua aletaan kutsumaan kommentissani esittämälläni nimellä?
        Vai onko mielestäsi sinua paremmin kuvaava eräs kansanomainen nimitys henklöstä jolla on tuo alussa mainittu intohimo arvostelijoitaan kohtaan?

        "Me emme voi täällä kenekään taustoja tarkistaa, joten nuo jatkuvat syytökset ja arvelut valehtelemisista"
        Kyllä sinä kommenteissasi usein ja toistuvasti valehtelet. kuten vaikkapa tuon "salaisen" osoitteesi.
        "Miten selität sen, kun nimittelet meitä törkeästi normaliin ajoon pystymättömiksi "
        Omien kirjoitustesi peruteella. Jos ajat kuten kirjoitat ajavasi eli muita haitaten, hidastaen ja vaarantaen.
        " Nimittelet vielä röyhkeästi sanojen syömisistä!"
        Sanansa syojähän sinä olet. Mitä muuta se on kuin sanojensa syömistä jos jotain lupaat mutta et sitä kuitenkaan pidä?

        " Emme halua sinua rattiraivoa koteihimme yllätysvierailulle."
        Eikös ne sivupersoonasi asukkaan kanssasi samassa osoitteessa?
        Joko alkaa "huipata" niin paljon, että sinupersoonasi majailisi muualla mutta kuitenkin telepaattisessa yhteydessä päähäsi?

        Satutko muistamaan mistä sairaudesta henkilö kärsii kun sillä on monia sinupersoonia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        > eiköhän sellaiseksi voisi luonnehtia ajoa joka tapahtuu sääntöjen puitteissa ja muuta liikennettä haittaamatta ja vaarantamatta.<

        Tästä kommentista puuttuu se normaali looginen selitys sille, miten sitä sääntöjen puitteissa muuta liikennettä haittaamatta ja vaarantamatta ajetaan. ?

        Vastaa siis, miten sitä ajetaan niin, ettei muuta liikennettä haitata. Tähän ei voida haittaamiseksi rinnastaa muita hitaampaa ajoa, koska on ihan normaalia, että liikenteessä joutuu nopeammat aina ohittelemaan hitaampia.
        Nopeammat joutuvat siis mukautumaan tänä pysyvään olotilaan. Ei voi koskaan toteutua sellainen harmonisuus, jossa kaikki ajaisivat täsmälleen samaa nopeutta.

        "miten sitä sääntöjen puitteissa muuta liikennettä haittaamatta ja vaarantamatta ajetaan."
        Noudattamalla liikennesääntöjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki nyanssi eroja "normaalista" ajosta eri henkilöillä saattaa esiintyä, mutta eiköhän sellaiseksi voisi luonnehtia ajoa joka tapahtuu sääntöjen puitteissa ja muuta liikennettä haittaamatta ja vaarantamatta.

        Kyllähän se haittaa JOPI.a tietenkin muiden hitaampi ajotapa, kun joutuu ohittamaan, mutta se hitaampi ajotapa on hyväksyttävää ja toivottavaakin. Luehan välillä poliisuuutisia, niin tiedät, millaisia kaheleita sitä joka päivä on liikkeellä tienpäällä. Et sieltä löydä kunnolla ajavista uutisia, vaan ainoastaan näistä törttöilijöistä.
        Sinulla on vain nuo määrätyt kuluneet iskulause kliseet joka kommentissa mukana, koska olet niin avuton kirjoittelija, ettet parempaan pysty. Hoet vaan tuota samaa mantraa. liikennesääntöjen mukaan. Konkreettisia esityksiä sinun pitäisi tuoda kehiin, mutta niinkun on nähty, kykyjä sellaisiin sinulla ei ole. Oletko tyytyväinen, kun sanomme, että me ajamme liikennesääntöjen, mutta kun alamme soveltaa esim. nopeusrajoituksia koskien niin adrenaliinisi jostain kumman syystä nousee. Tieliikenne säännöt eivät voi määritellä, milloin ajonopeutta voi pudottaa, koska sää ja muut keliolosuhteet ovat arvaamattomia, niinpä kuskin on itse tajuttava valita oikea tilannenopeus, ettei käy niin, kuin harmittavan usein käy, että kuski autoineen suistuu päin vastaantulevaa vaikkapa ohitustilanteessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "miten sitä sääntöjen puitteissa muuta liikennettä haittaamatta ja vaarantamatta ajetaan."
        Noudattamalla liikennesääntöjä.

        Osatko vastata perustellusti, miten sitä liikennesääntöjä noudatetaan. Se onkin jo vaikeampia selvitettävä, eli ei onnistu jollain tavanomaisella liturgisella iskulauseella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se haittaa JOPI.a tietenkin muiden hitaampi ajotapa, kun joutuu ohittamaan, mutta se hitaampi ajotapa on hyväksyttävää ja toivottavaakin. Luehan välillä poliisuuutisia, niin tiedät, millaisia kaheleita sitä joka päivä on liikkeellä tienpäällä. Et sieltä löydä kunnolla ajavista uutisia, vaan ainoastaan näistä törttöilijöistä.
        Sinulla on vain nuo määrätyt kuluneet iskulause kliseet joka kommentissa mukana, koska olet niin avuton kirjoittelija, ettet parempaan pysty. Hoet vaan tuota samaa mantraa. liikennesääntöjen mukaan. Konkreettisia esityksiä sinun pitäisi tuoda kehiin, mutta niinkun on nähty, kykyjä sellaisiin sinulla ei ole. Oletko tyytyväinen, kun sanomme, että me ajamme liikennesääntöjen, mutta kun alamme soveltaa esim. nopeusrajoituksia koskien niin adrenaliinisi jostain kumman syystä nousee. Tieliikenne säännöt eivät voi määritellä, milloin ajonopeutta voi pudottaa, koska sää ja muut keliolosuhteet ovat arvaamattomia, niinpä kuskin on itse tajuttava valita oikea tilannenopeus, ettei käy niin, kuin harmittavan usein käy, että kuski autoineen suistuu päin vastaantulevaa vaikkapa ohitustilanteessa.

        Toki se kykenemättömyytesi ajaa kelin ja nopeusrajoitusten mukaista nopeutta monia varmasti ja aivan oikeutetusti harmittaa. kyse ei siis ole mistään toivattavuudesta vaan kyvystäsi pystyä hidastamattomaan, hääritsemättömään ja muita vaaranamattomaan liikkumiseen liikenteessä.
        Kaheleita teillä varmasti liikkuu, joista sinä olet niitä pahimpia.
        Liikennesäännöt ja niiden noudattaminen on "konkretia" mitä liikenteessä ainoastaan tarvitaan. Kaikenlaiset esiin nostamasi "soveltamiset" on vain omiaan vaarantamaan liikennettä ja osaltaan aiheuttamaan niitä kaipaamiasi onnettomuuksia.

        " Tieliikenne säännöt eivät voi määritellä, milloin ajonopeutta voi pudottaa,"
        Juuri nuo säännöt, joita et tunnu ymmärtävän, määrittelevät ja suorastaan määräävät sen koska nopeutta on pudotettava, ei sinun tapaasi, jolloin voi pudottaa.
        Etkö liikennesäännöistä ole löytänyt/huomannut määräysta ajaa kulloisenkin sään edellyttämällä tilannenopeudella?
        Mitä lisäarvoa haet tuolla typerällä jankkaamisellasi, että vain sinä ja sinun "soveltavilla"
        säännöillä liikkuessa olisi mahdollisuus välttää onnettomuudet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osatko vastata perustellusti, miten sitä liikennesääntöjä noudatetaan. Se onkin jo vaikeampia selvitettävä, eli ei onnistu jollain tavanomaisella liturgisella iskulauseella.

        Siinähän se on perustellusti sanottu, noudattamalla liikennesääntöjä.
        Se ettei niitä joku ajokyvyltään vakavasti taantunut ymmärrä, ei ole niitä ymmärtävän ja noudattavan ajokykyisen päänsärky.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki se kykenemättömyytesi ajaa kelin ja nopeusrajoitusten mukaista nopeutta monia varmasti ja aivan oikeutetusti harmittaa. kyse ei siis ole mistään toivattavuudesta vaan kyvystäsi pystyä hidastamattomaan, hääritsemättömään ja muita vaaranamattomaan liikkumiseen liikenteessä.
        Kaheleita teillä varmasti liikkuu, joista sinä olet niitä pahimpia.
        Liikennesäännöt ja niiden noudattaminen on "konkretia" mitä liikenteessä ainoastaan tarvitaan. Kaikenlaiset esiin nostamasi "soveltamiset" on vain omiaan vaarantamaan liikennettä ja osaltaan aiheuttamaan niitä kaipaamiasi onnettomuuksia.

        " Tieliikenne säännöt eivät voi määritellä, milloin ajonopeutta voi pudottaa,"
        Juuri nuo säännöt, joita et tunnu ymmärtävän, määrittelevät ja suorastaan määräävät sen koska nopeutta on pudotettava, ei sinun tapaasi, jolloin voi pudottaa.
        Etkö liikennesäännöistä ole löytänyt/huomannut määräysta ajaa kulloisenkin sään edellyttämällä tilannenopeudella?
        Mitä lisäarvoa haet tuolla typerällä jankkaamisellasi, että vain sinä ja sinun "soveltavilla"
        säännöillä liikkuessa olisi mahdollisuus välttää onnettomuudet?

        Hei Tauhki Jopi. Käyppäs katsomassa uutta avausta, jossa on oikein tyypillinen kolaritilanne. Pidätkö tosiaan näitä hitaammin ajavia syyllisinä siihen, että ohittaja joutui kolariin varomattomuutensa ja taitamattomuutensa vuoksi. Tajuatko nytkään, ettei liikennesäännöillä ollut mitään merkitystä välttää tuo onnettomuus. Tarvitaan soveltamista eli kykyä lukea sekä ennakoida liikennetilanteita, joita tässä tapauskessa ei osattu soveltaa. Kuksin päässä olisi pitänyt pyöriä tämä viisas sananlasku: "Jos epäilet ohituksen onnistumista, niin älä ohita!" "Turha kiire pois!
        Älä yhtään potki tutkainta vastaan, elikkä jos ja kun tämä ohittaja ei olisi lähtenyt ohittamaan, niin suuren suurilta murheilta olisi vältytty. Itsesuojeluvaiston syyksi tämä paljolti menee, urhean ohittajan osalta.
        Niin paljon kuin on jankattu liikenteen vaaroista kautta aikojen, niin joillekkin se ei vaan mene kaaliin, vaikka kuinka sitä keittäisi.
        Taaskaan et osannut tai uskaltanut kertoa selvin sanoin, millä tavalla liikennesäännöt määrää ja määrittelee, milloin, siis MIILLOIN nopeutta uskaltaisi pudottaa keliin sopiviksi. Ja kehtaat vielä esittää sitäkin, että meidän neuvojemme takia vaan liikenneonnettomuuksia sattuu, ei muuten. Menhän häpeämään nurkkaan sen skottihameesi kanssa ja vaikene.

        Nyt saat mennä syyttämään niitä autoilijoita, jotka kehtasivat ajaa hitaammin kuin se suomussalmen ohittaja tyyppi, joka muiden hitaamman ajotavan vuoksi joutui uhraamaan melkein henkikultansa yrittäessään päästä pitkästä autoletkasta ohi.

      • Anonyymi

        Älä vastaa tuolle rakkikoiralle
        T: Ystävän neuvo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä vastaa tuolle rakkikoiralle
        T: Ystävän neuvo

        Vaikka "viisasta" ajokyvyltään jo vahvasti heikentynyttä kommentoijaa, ala-arvoisesti nimität rakkikoiraksi, niin neuvosi, oikeellisuudestaan huolimatta ei ole hyvän tavan mukainen.

    • Anonyymi

      Kyllä oikeus voi epäillä ja kuuluukin epäillä, sillä kakki näytöt ja faktat pitää oikeudessa esitellä ja vasta sen jälkeen tehdään näyttöjen perusteella tuomio siitä, onko syyllinen vai ei.

      • Anonyymi

        Jep. Oikeuden eteen ei tuoda syyllistä vaan syytettyä.

      • Anonyymi

        Se ikäkuski voittaa sinut väittelyssä ihan joka kerta. Kaikki muut näkevät syyn sille, paitsi sinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ikäkuski voittaa sinut väittelyssä ihan joka kerta. Kaikki muut näkevät syyn sille, paitsi sinä.

        Mielipiteitä on monia, kaikki yhtä arvokkaita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielipiteitä on monia, kaikki yhtä arvokkaita.

        Paitsi ne mielipiteet jotka ovat lain vastaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi ne mielipiteet jotka ovat lain vastaisia.

        Mikään mielipise ei ole minkään lain vastainen.
        Joidenkin mielipideiden julkituominen saattaa lakia rikoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikään mielipise ei ole minkään lain vastainen.
        Joidenkin mielipideiden julkituominen saattaa lakia rikoa.

        Onneksi meillä on täällä neroja ja sivistyneitä, eikä lainkaan näsäviisaita tyyppejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi meillä on täällä neroja ja sivistyneitä, eikä lainkaan näsäviisaita tyyppejä.

        Kunpaan mainitsemaasi ryhmään katsot itse kuuluvasi?

      • Anonyymi

        Olet väärässä. Ei oikeus mitään epäile, se tehtävä on annettu vain pollisille, vai oletko muka ikinä kuullut tai nähnyt kirjoitettavan, että oikeudessa häärivät herrat epäilisivät poliisin tutkimuksia. Ei oikeuslaitoksessa mitään tutkita, ne tehtävät tekevät poliisi ja muut tutkijat. Oikeuslaitoksen kuuluu julistaa vain sopivaksi katsomansa tuomion suuruus ja yleensä he säälivät rikollista antamalla mahdollisimman lievän tuomion. Uhria ei sensiaan muista kukaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2661
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      148
      1208
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1105
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      988
    5. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      964
    6. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      205
      921
    7. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      13
      835
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      296
      833
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      825
    10. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      39
      812
    Aihe