Katajavihtaan LAULAMINEN nostaa happipitoisuutta

Täällä keskustan palstalla näyttää olevan sellainenkin laulaja jolle uskonnon herjaaminen on jokapäiväistä. Kaippa on vastuunkannossa mukana, vai holhooja ?No..en tästä pidempään.

Perustuslaki ei estä harvaan asuttujen alueiden verokokeiluja – verotusta ja opintolainaa voi leikata
Verohuojennuksia on vastustettu vetoamalla tasa-arvoisuuden rikkoutumiseen. Nyt verokokeiluja voidaan alkaa valmistella. Perustuslaki ei estä harvaan asutun maaseudun verohuojennuksia, arvioi valtiosääntöasiantuntija.

"Tämä mahdollistaa puhtaat paperit, että huojennuksia voi lähteä kokeilemaan. Tosi iso asia, että perustuslakia ei voi olla enää käyttää Norjan veromallin vastustamiseen."
Norjassa ihmisiä on houkuteltu muuttamaan pohjoiseen verohelpotuksilla. Samaa on pohdittu Suomessakin.
Estääkö perustuslaki maalle töihin muuttavan huojennukset verotukseen tai opintolainaan sekä voiko valtion ja kuntien virkamiehille maksaa syrjäseutulisää.

Raportissa todetaan näin: "Lainsäätäjällä on laaja harkintavalta etenkin veroasioissa, kunhan henkilöihin kohdistuvat erottelut eivät ole mielivaltaisia ja kohtuuttomia."
Se tarkoittaa, että harvaan asutun seudun verohuojennukset eivät estä tasavertaisuutta. Syrjäseutulisääkin voi maksaa.
"Opintolaina leikkautuisi 2 600 euroa vuodessa. Leikkaus olisi voimassa niin kauan, että laina on kokonaan pyyhkiytynyt pois"

Harvaan asutulla maaseudulla toimivien uusien yritysten työnantajamaksut voi myös poistaa.. Toimenpiteet toteutettaisiin ensin määräaikaisina kokeiluina.
"Kokeilujen avulla ihmiset voisivat toteuttaa paremmin sitä, mitä jo nyt tehdään, eli lähdetään poispäin kasvukeskuksista ja muutetaan haja-asutusalueelle asumaan."
Ratkaista pitää esimerkiksi se, miten verotus kohtelee etätyöntekijää. Pitääkö työpaikan olla harvaan asutulla maaseudulla vai riittääkö jos työntekijä on?

Myös alueet, joilla kokeilua voi toteuttaa on auki. Pitääkö kunnan olla kokonaan harvaan asuttua maaseutua, vai voiko kokeilun kohdistaa kunnan harvaan asutun maaseudun osaan?
Verokokeilut eivät ole aivan uusi ajatus. Selvitystyön aloitti jo edellinen Hama-ryhmä.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.1311614
-
Lisätään vielä vähän pohtimistakin
Tunnetko työkoirarodut? Testaa!
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ihmiset-kulttuuri/artikkeli-1.1309072

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/image/policy:1.1309075:1612539397/image.jpg?f=10x7&q=0.9&$p$f$q=aa1d9bd&w=806&$w=17a9782
Pyreneittenmastiffi, jota meillekkin voitaisiin hankkia mm Espanjassa näitä vartio lampaita, joissa sudet lampaita tappaa, ovat armottomia susia kohtaan, sudet kiertää nämä.

Historiansa vuoksi pyreineittenmastiffilla on voimakas puolustus- ja vartiointivietti. Se on myös hyväntahtoinen, älykäs, säyseä, hyvä lapsiperheen koira ja helposti oppiva. Se on vieraita kohtaan peloton, kova ja perääntymätön. Se on ystävällinen toisille koirille, mutta tuntee omat voimansa. Joutuessaan tappeluun pyreneittenmastiffi on taitava ja osoittaa perineensä vuosisatojen takaiset käyttäymismallit taistelussa susia vastaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pyreneittenmastiffi
182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eiköhän lestaa huutava ole kylänsä ns !hullu" aina ollut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jussi_maalta kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu