Keskustalaisenkin silmin ilmastonmuutos on hyvin harhaanjohtavaa

Se on politisoitu ihan turhaan.

Kun eoseenikausi oli kuumimmillaan, maapallon keskilämpötila oli 15 astetta. Arktisilla alueilla oli sademetsiä, alligaattoreita ja jättiläiskilpikonnia. Vertailun vuoksi: Suomen keskilämpötila oli viime vuonna 4,8 astetta. Se oli "mittaushistorian" aikana selvästi lämpimin vuosi. Niin noin sanotaan " mittaushistoria" sillä hämätään kun tiedetään että kun menään siitä taakse päin ollut lämpimiä kausia useitakin, ihan tässä älyllisessä ajassa.

lisää teoriaa. Mutta se ei ole teoriaa rettä Siperaikin ollut lämmintä aluetta, muuten ei öljyä olisi.
Limaskasaniaisilla on arvioitu olleen ratkaiseva rooli siinä, miten maapallon kasvihuoneilmasto aikoinaan viileni. Ne olivat pieniä, mutta niitä oli paljon. Kuoltuaan ne veivät nappaamansa hiilidioksidin mukanaan merenpohjaan, jonka hapettomiin kerroksiin se varastoitui.

Valtateorian mukaan ne poistivat ilmakehän erittäin korkeasta hilidioksipitoisuudesta miljoonassa vuodessa yli 40 prosenttia. Ellei limaskasaniaisia ollutkaan Jäämerellä niin paljon kuin on oletettu, niiden merkitys hiilinieluna ei katoa mutta kutistuu.

Siinä tapauksessa eoseenikauden kasvihuoneolojen viilenemiselle täytyy olla muita selityksiä. Niillä puolestaan voi olla merkitystä ilmastomalleille tämän päivän ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.

Kuin mammuttien sukupuutto, sitä ei tiedä kukaan, ainakin viisi eri teoriaa on, ja kaikki teoriitikot on omasta mallistaan varmoja, jopa kinasteluun asti.

10

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      voi pankko, sinun pitäisi ymmärtää, mikä tässä ilmastonmuutoksessa on se pointti. se on se että nyt muutokset tapahtuvat aivan liian nopeasti, mikä ennen tapahtui 100 000 vuodessa, tapahtuu nyt 100 vuodessa, eikä ympäristö (luonto) ehdi millään sopeutua niin nopeaan muutokseen.

      • Anonyymi

        Höpö. Jääkaudesta 10000 vuotta kun tässkin oli 2 km jäätä, joka suli pois. Ettei nyt 100000 vuotta ole ilmaston muutos ajat olleet. Keskijalla ollut lämpimiä vuosikymmeniä..ilmat vain elää omaa elämäänsä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö. Jääkaudesta 10000 vuotta kun tässkin oli 2 km jäätä, joka suli pois. Ettei nyt 100000 vuotta ole ilmaston muutos ajat olleet. Keskijalla ollut lämpimiä vuosikymmeniä..ilmat vain elää omaa elämäänsä.

        jaaha, munasit itsesi, jääkausi oli nimenomaan 100 000 vuotta, ylikin, alkoi 116 000 vuotta sitten ja päättyi 11 000 vuotta sitten.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jaaha, munasit itsesi, jääkausi oli nimenomaan 100 000 vuotta, ylikin, alkoi 116 000 vuotta sitten ja päättyi 11 000 vuotta sitten.

        Lämmintä ollut kun 2 km jää sulanut kohdaltammekin. Näistä vanhemmista ei tiedetä, täytyy olla laillasi kansakoulun käymätön, niin ne uppoaa manipuloidilta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lämmintä ollut kun 2 km jää sulanut kohdaltammekin. Näistä vanhemmista ei tiedetä, täytyy olla laillasi kansakoulun käymätön, niin ne uppoaa manipuloidilta.

        näköjään fakta satutti pankon mielialaa, no paremmalla onnella sitten seuraavalla kerralla.


    • Anonyymi

      Kansalaisaloite, käy vaikuttamassa siihen, että irti turpeesta ja hakkeesta, täysin turhia saastuttavia energia lähteitä, myös luonto kiittää ilmaston ohella, siinä vihreät ovat täysin oikeassa, vaikka en itse ole vihreä.

      • Anonyymi

        Jääluu käteen kun omia omavaraisuuksia ollaan poistamassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jääluu käteen kun omia omavaraisuuksia ollaan poistamassa.

        Kerjäläisiksi.


    • Anonyymi

      Näin on näreet !

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      97
      3998
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3357
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      131
      2668
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      249
      2199
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      97
      1981
    6. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      100
      1893
    7. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      21
      1829
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      115
      1673
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1331
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      57
      1255
    Aihe