Viitasaaren keskustapuolue on kiusaaja!

Järkyttävää oli lukea paikallislehti Seudusta kuinka on kohdeltu Mauri Kanasta Viitasaaren keskustapuolueessa. Hän itse kirjoittaa surullisen tarinansa. Kananen on konkarivaltuutettu ja perusturvalautakunnan puheenjohtaja. Kananen kertoo kuinka hänen yksityisyyttään on loukattu. Pakotettu muistitesteihin ja pidetty puhutteluita ja ilmeisesti kaikin tavoin kiusattu. Jos näin toimitaan Viitasaaren johtavassa puolueessa, niin ei kukaan uskalla enää tähän porukkaan lähteä.
7913
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mauri on tehnyt pitkän kunnallisen uran Viitasaaren kaupungin sosiaalipuolella. On myös pitkän linjan kepupäättäjä. Hänen kirjoitukseensa uskon täysin. Ilmeisesti keskustapuolueen sisällä on nyt kova paniikki ja valtataistelu. Mauri on rohkea kun paljastaa tämän mädännäisyyden porukan sisällä. Tämä on hyvä esimerkki että vaalien äänet kelpaavat, mutta vaalien jälkeen sinulla ei enää ole käyttöä. Tämä on vanhojen puolueiden käyttämä menetelmä. Kyynärpää taktiikalla ratkaistaan vaalien jälkeen johtopaikat. Säälittää ne nuoret joita myös näin petetään.

Äänestä

Tähän voidaan lisätä johtavien viranhaltijoiden koplaantuminen samaisten kepupäättäjien kanssa.Hirvittävä vallankäytön keskittymä jolle ei mahda mitään tavallinen kuntalainen.

Äänestä

Niinhän viimeksikin kävi eräälle ehdokkaalle kun ei saanut vastuullista hommaa niin tokaisi lähtiessään ,pitäkää tunkkinne ja lähti asuntoautoilemaan .

Äänestä

Älkää äänestäkö keskustaa. Keskusta on menneen ajan puolue. Ei sitä tarvita enää. Sinne on vain pesiytynyt näitä kiusaajia ja vallantavoittelijoita.

Äänestä

Suurin yhteiskunnan kusettaja, tukiloilla ja avustuksilla keplottelevaa porukkaa.

Äänestä
  • Juuri näin kusettaja keskusta, ilmankos sinne kaikki koot on päätynytkin Ke Ka nen

    Äänestä

No eipä voi tätä lehteen kirjoittajaa itseäänkään käytöstavoista kehua. Syyttelyn ja vihanpurkauksen kohteeksi joutuneena en häntä asiakkaaksi kaipaa. Anteeksipyyntöä saati minkäänlaista katumusta käytöksestään ei näkynyt eikä kuulunut, vaikka täysin väärässä syytelyineen oli.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Järkyttävää oli lukea paikallislehti Seudusta kuinka on kohdeltu Mauri Kanasta Viitasaaren keskustapuolueessa. Hän itse kirjoittaa surullisen tarinansa. Kananen on konkarivaltuutettu ja perusturvalautakunnan puheenjohtaja. Kananen kertoo kuinka hänen yksityisyyttään on loukattu. Pakotettu muistitesteihin ja pidetty puhutteluita ja ilmeisesti kaikin tavoin kiusattu. Jos näin toimitaan Viitasaaren johtavassa puolueessa, niin ei kukaan uskalla enää tähän porukkaan lähteä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu