IL: Opiskelijoiden illasta ainakin 36 tartuntaa

IL: Opiskelijoiden illasta ainakin 36 tartuntaa

ANTTI KIRKKALA | 11.02.2021 | 09:57

Noin 300 henkilöä on edelleen karanteenissa tammikuun lopulla järjestetyn tapahtuman vuoksi.

Savonlinnassa on todettu jo 36 koronavirustapausta yhdestä tartuntaketjusta, joka lähti liikkeelle paikallisessa ravintolassa järjestetystä opiskelijaillasta.

Iltalehden mukaan noin 300 henkilöä on edelleen karanteenissa 26. tammikuuta pidetyn tapahtuman seurauksena. Itä-Savon sairaanhoitopiiri Soster kertoo, että osa vahvistetuista infektiosta on jatkotartuntoja.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijayhdistys Sohva ry on ilmoittanut ottavansa vastuun tapahtuneesta.

– Opiskelijoiden kaupunkikierroksen järjestäjät tiedostavat toimineensa harkitsemattomasti ja tapahtunutta on käsitelty Xamkin johdon ja Sohvan hallituksen kesken. Sohva linjaa, että yhdistys ei tulevaisuudessa järjestä koronarajoitusten, viranomaisten tai ammattikorkeakoulun koronaohjeiden vastaisia tapahtumia. Sohva ry:n hallitus on syvästi pahoillaan vastuuttomasta toiminnastaan ja sen seurauksista, järjestö kirjoittaa Facebook-päivityksessään.


Vastuullista journalismia -logo
Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta.

Kommentit
Miksi kommentit eivät näy?
»Kommentoinnin säännöt

SUOSITTELEMME
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin.
Toisaalta ajateltuna tartuttavat toisiaan.

Mehän istumme kotonamme ja meihin eivät tartuta.

1Äänestä

Pitäisikö nuorten laittaa elämänsä katkolle , nyt jo yli vuosi tätä pandemiaa kärsitty? Juhlinta ja muiden nuorten tapaaminen ehkäisee mielenterveysongelmia, jaksaa taas etäopiskella ja melkein kaikkihan käyvät töissä opintojen ohella, ei riitä opintotuet elämiseen . Vanhusten ei pidä valittaa, kun voivat pysyä kotonaan , ei tarvitse käydä edes töissä.

2Äänestä
  • Mitäpä me tosiaan valittamaan, kun istumme lämpimässä kotonamme neljän seinän sisällä.
    Tottapa siitä tervehtyvät. Kunhan eivät vain tule meidän oville tartuttamaan.Ja eivätpä tule muutenkaan.

    Mutta sitä meinaan, että turhaan valittavat nuoretkin.
    Kun olisivat eläneet meidän nuoruusaikoja, niin ei ollut niin paljon mahdollisuuksia rientoihin.
    Ja jos vertaa vanhempiemme nuoruuteen, niin isäni joutui 18 vuotiaana sotaan.
    Mikä nuoruus sekin oli. Äitini evakkoon.
    Eipä paljon ravintoloissa ja baareissa joka ilta olleet notkumassa.

    Eikä ollut opiskelumahdollisuuksia.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

IL: Opiskelijoiden illasta ainakin 36 tartuntaa

ANTTI KIRKKALA | 11.02.2021 | 09:57

Noin 300 henkilöä on edelleen karanteenissa tammikuun lopulla järjestetyn tapahtuman vuoksi.

Savonlinnassa on todettu jo 36 koronavirustapausta yhdestä tartuntaketjusta, joka lähti liikkeelle paikallisessa ravintolassa järjestetystä opiskelijaillasta.

Iltalehden mukaan noin 300 henkilöä on edelleen karanteenissa 26. tammikuuta pidetyn tapahtuman seurauksena. Itä-Savon sairaanhoitopiiri Soster kertoo, että osa vahvistetuista infektiosta on jatkotartuntoja.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijayhdistys Sohva ry on ilmoittanut ottavansa vastuun tapahtuneesta.

– Opiskelijoiden kaupunkikierroksen järjestäjät tiedostavat toimineensa harkitsemattomasti ja tapahtunutta on käsitelty Xamkin johdon ja Sohvan hallituksen kesken. Sohva linjaa, että yhdistys ei tulevaisuudessa järjestä koronarajoitusten, viranomaisten tai ammattikorkeakoulun koronaohjeiden vastaisia tapahtumia. Sohva ry:n hallitus on syvästi pahoillaan vastuuttomasta toiminnastaan ja sen seurauksista, järjestö kirjoittaa Facebook-päivityksessään.


Vastuullista journalismia -logo
Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta.

Kommentit
Miksi kommentit eivät näy?
»Kommentoinnin säännöt

SUOSITTELEMME

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu