Kumman kaa

Palstan yleisilme on muuttunut maalaisidylliseksi maitolaiturikeskusteluksi. Keskustelijoina on muiden ihmisten aviollisista suhteista huolestuneita matkasaarnaajia, sentraalisantroja ja muita juoruämmiä, joista useimmilla on haarojen välissä munat.

Nämä kaksinaismoralistit pitävät suurta melua siitä, jos joku on saanut työnnettyä kapulansa jonkun toisen jalkoväliin ennen tai jälkeen. Puhuvat aviorikkojista ja muusta moralistisesta hömpästä. Psykoanalyytikot kai puhuisivat tällaisten ämmien kohdalla peniskateudesta.

Ranskassa, joka on metsä-Suomeen verrattuna todellinen sivistysmaa, tällaisesta toisten kaitsemisesta on päästy paremmin irti. Ranskanmaalla presidenteillä on ollut useinkin tapana aloittaa päivänsä käväisemällä jo aamutuimaan bordellissa, jotta ylimääräiset paineet saadaan purettua. Asiaan suhtaudutaan siellä ymmärtävästi. Meillä nousee hirveä haloo jo pelkästään siitä, että jonkun Matin on nähty olevan samassa hotellishuoneessa jonkun Tanjan kanssa.

Kaksinaismoralistinen tirkistely täyttää monen elämän tyhjyyttä, joten ei mikään ihme, että sitä ruokkiva roskapaperi käy kaupaksi.
5370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

...että olet jälleen aivan oikeassa.

Minä kyllä elättelen toivoa siitä, että Suomen kansa sivistyisi joskus niin, että iltapäivälehtien, seiskojen ja muiden juoruilla mainosalustansa täyttävien julkaisujen levikki kääntyisi laskuun.

Äänestä
  • Jenkeissä oli yksi presidentti menettää virkansa
    tuossa taannoin jonkun pienen "blow up"-jutun takia yhden harjoittelijan kanssa. Aika easyltä tuo meno Suomessa vielä vaikuttaa.

    Äänestä

  • tammar kirjoitti:

    Jenkeissä oli yksi presidentti menettää virkansa
    tuossa taannoin jonkun pienen "blow up"-jutun takia yhden harjoittelijan kanssa. Aika easyltä tuo meno Suomessa vielä vaikuttaa.

    Ei Clinton siihen blow-upiin kaatunut, vaan sen salailuun.

    Sama juttu kuin Jäätteenmäellä. Annelihan olisi edelleen pääministeri, jos hän olisi ymmärtänyt vaalivalvojaisissa sanoa, että "Sori, Paavo. Olihan se Irakin sotakoalitioon viittaaminen vähän törkeä vaalitemppu, mutta vaaleissa on keinot sallittuja, eikä vaan, annathan mulle anteeksi, Paavo, annathan."

    Jos siis Clinton olisi heti alussa tunnustanut, että "Minäkin olen vain mies, jolla on houkutusta kauniisiin naisiin...", niin ehkä juorulehtien into repiä lööppejä ja ansaita sekä levikki- että mainosmyyntituloja Clintonin mulkun ympärillä piilevän uteliaisuuden avulla, olisi laantunut nopeammin ja prosessista olisi selvitty ilman täysin turhia oikeudenkäyntejä.

    Äänestä

Kuvaamasi tilanne on totta ja sen vuoksi lopetin koko palstan seuraamisen, puhumattakaan, että olisin osallistunut halpamaiseen keskusteluun.

En ole itsekään mikään pulmunen, mutta viimeaikaiset navanalusjutut ovat alle arvostelun. Pientä flirttiä saa ja pitääkin olla, teinhän itsekin muutamia treffejä palstan aktiivien kanssa. Lopetin ne melko lyhyeen ja niin taisi käydä Mikko Bernhardillekin, hän jätti palstan pitkäksi aikaa.

No nyt on ryhtiliikkeen aika ja näyttäkäämme me keskustalaiset ainakin, että meillä osataan. Onhan tämä aiemmin saanut aikamoista huomiota korkeatasoisilla kirjoituksilla. Kateuden riivaamat ihmiset ovat sitten alkaneet tehdä pesäänsä tänne keskustan palstalle ja pitävät palstaa jonkinlaisen hollitupana. (No katto korkealla ja seinät lavealla, näinhän me tietysti vähän imemmekin tuota loisainesta?)

Tällaista täältä Vantaalta, tervehtien Orvokki

Äänestä

Oikeastihan se viestisi pointti olikin siinä toiseksi viimeisessä lauseessa, joka ei pidä paikkansa Iltasanomien ikioman huhumyllyn kiihtymisistä riippumatta.

Hölö hölö

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mielipidepankki kirjoitti:

Palstan yleisilme on muuttunut maalaisidylliseksi maitolaiturikeskusteluksi. Keskustelijoina on muiden ihmisten aviollisista suhteista huolestuneita matkasaarnaajia, sentraalisantroja ja muita juoruämmiä, joista useimmilla on haarojen välissä munat.

Nämä kaksinaismoralistit pitävät suurta melua siitä, jos joku on saanut työnnettyä kapulansa jonkun toisen jalkoväliin ennen tai jälkeen. Puhuvat aviorikkojista ja muusta moralistisesta hömpästä. Psykoanalyytikot kai puhuisivat tällaisten ämmien kohdalla peniskateudesta.

Ranskassa, joka on metsä-Suomeen verrattuna todellinen sivistysmaa, tällaisesta toisten kaitsemisesta on päästy paremmin irti. Ranskanmaalla presidenteillä on ollut useinkin tapana aloittaa päivänsä käväisemällä jo aamutuimaan bordellissa, jotta ylimääräiset paineet saadaan purettua. Asiaan suhtaudutaan siellä ymmärtävästi. Meillä nousee hirveä haloo jo pelkästään siitä, että jonkun Matin on nähty olevan samassa hotellishuoneessa jonkun Tanjan kanssa.

Kaksinaismoralistinen tirkistely täyttää monen elämän tyhjyyttä, joten ei mikään ihme, että sitä ruokkiva roskapaperi käy kaupaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu