Masa lähti sairaslomalle. Monot jäi. R."F".S:hän sieltä palajastui nimimerkin takaa. Ei ihme että oli katkera helsinkiläisille perussuomalaisvaikuttajille. Hesan kopla laittoi Masankin ns. "kahville". Taisi Masaa syödä, kun täällä heitti asiatonta roskaa silmille ja lehdessä poseerasi Helsingin johto, sopimassa lehmäkaupoista Eduskunnan ison päällikön kanssa. Olen kuullut luotettavalta taholta, että Iso Päällikkö on luvannut runsaasti poliittisia luottamuspaikkoja helsinkiläisille kiitokseksi tuesta presidentinkampajassa.
Taitaa maakuntien rähinöitsijöiltä mennä tuhkatkin pesästä, kun enää eivät voi keikaroida puoluehallintovaltuuston eteisvahtimestarineuvoston varamiehen virkaatekevänä edustajiston puhemiehistön varamiehen edustajana.
Taitaa maakuntien rähinöitsijöiltä mennä tuhkatkin pesästä, kun enää eivät voi keikaroida puoluehallintovaltuuston eteisvahtimestarineuvoston varamiehen virkaatekevänä edustajiston puhemiehistön varamiehen edustajana.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Sivunimimerkkinsä takaa AMF heittelee taas jonninjoutavaa läppää! Mainitsemasi henkilö on kyllä sairaslomalla, mutta minä en ole. Jos minua noin kaipailet, voin kyllä palata kehiin. Olen ollut poissa kuvioista, kun näillä palstoilla on ollut niin kesyjä juttuja viime päivinä. Lähinnä loppuunkulunutta Halme retostelua, mikä ei johda mihinkään. Kaikkein vähiten Halmeen haihtumiseen eduskunnasta.
Vedäs hieman happee ! Minulla ei ole mitään tekemistä tuon edellisen kirjoituksen kanssa!
Sikäli kun/jos olet huomannut en myöskään minä ole ollut mitenkään aktiivinen viime päivinä.
Halme keskusteluun varsinkaan en juuri ota suurta kantaa.(viimeeksi vain positiivisesti)
Miksi luulet että jotenkin kaipailen sinua?
Kun oikein kaipaa, se vetää hiljaiseksi ja tulee sellainen mietteliäs olo. Varmaan sinullekin tuttua jos olet hetero, kuten luulen.
Voihan sitä kaivata hyvää kaveriakin, niin kuin nyt AMFetamiini masan monoja. Tappelukukotkin kaipaavat usein toisiaan!
Minne on kadonnut Ari "Käde" Kähärä tältä palstalta? Ei ole enää miehen kirjoituksia näkynyt. Tietääkö kukaan?
Käde on lähempänä kuin luulettekaan. Masa tietää, mutta ei kerro. Herrasmiehet eivät paljasta toisiaan. Tuskin Matti ja Saulikaan kaikista yksityiskohdista kertovat toisilleen!
Niinkö Helsingin uusi kopla luulee,että maailmasta voi nostaa ihan kahvalla?
Joskus on niin,että oikeassa olevan on paras lähteä ja olla hiljaa.Kyllä tuollainen mahtailu ei tuo lisäpisteitä PESUILLE
Hyvä Helsingin Kopla, kuka se sitten lieneekin tai mikä tai ketä siihen sitten kuuluneekin. Tällaisia koplia pitäisi olla enemmänkin. Tulis jotain tolkkua tähän toimintaan.
Miten näihin kopliin pääsee mukaan? Pitääkö anoa jäsenyyttä jne?
Koplaan pääsee koplaamalla. Anneli neuvoo tarvittaessa!
Kyllä, jäsenyyttä pitää anoa. Mutta se ei riitä, jäsenyyden pitää myös yhdistyksen hallituksen hyväksyä. Ja täytyy pitää yllä jäsenlistaa, ja hoitaa yhdistyksen hallintoa, tehdä tilit ja vaikka mitä..
Tämän Masan monot ja muut hesassa toimineet jälkivennamolaiset jättivät siinä määrin retuperälle, että seuraava askel on viranomaistahot...
Kyllä Hesan koplalla olisi töitä koko puolueessa, ja paljon.
Rötösherrojen innokkaimmat jahtaajat ovat muuttuneet itse mitä pahimmiksi rötöstelijöiksi. Se ei ole ensimmäinen kerta tässä puolueessa ja todentotta ei varmaan viimeinenkään.
Tässä se poskisolismi taas tulee elävästi esille.
"Rötösherrat kiikkiin" voi helvetti mikä lauma klovneja. Ettekö tunne mitään häpyä edes. Toivottavasti palatte helvetin leppoisessa tulessa!
Elämää on valitettavasti yli SUOMENMAAN.eI
YKSI HELSINGIN PIIRI KESÄÄ TEE KOKO SUOMEN KARTALLA.
Otappa muistilehtiö ja kiikari käteesi.Pian on
lista JUHANTALOISTA sun muista konnista.
Mutta kun on jostakin "överiäämmästä "puolueesta
se muuttuu mainoskampanjaksi.Kuten nyt nuo Vanhasen ja Karpelan pelinpidot...
Kyllä meillä on jo eduskunnassa kolmen miehen karhukopla, ja Helsinki edustettuna myös. Ei siinä näitä uusia taika-JIMejä, Välilehtiä tai ketään muitakaan juoksupoikia tarvita. Pellejä nämä uudet. Onneksi niitä on vain pienen koplan verran. Ostetaan koplalle kupla, jolla voivat aikamatkustaa 1930-luvun Saksanmaalle. Huomio! ..Ja asento napsahtaa!! Käsi ylös vapaaehtoiset! Perse paljaaksi vähävaraiset! nyt tulee piiskaa!
Vaikuttaa siltä että puhdistusta tarvitaan aika-ajoin kaikissa puolueissa. Jos halutaan kunnioittaa demokratiaa, on toisinajatteleviakin suvaittava, ettei mennä diktatuuriin;)
täältä.
Emme sano mistä, mutta tukea tulee. Mätämunat vex ja uudet naamat tilalle.
Sitä "tipahtamista "te höyrypäät",mahdollisimman etäällä oikeasta perussuomalaisuudesta,odotatte ilmeisesti Kokkolassa,mutta luu tulee jäämään käteenne.
Vielä löytyy maakunnistakin väkeä-kun he yhteen puhaltavat-niin että tulee paikkoja.Karavaani kulkee ja rakkikoirat rakuttavat...
Helsingissä tapahtui laillisuuden palautus. Itku kaikuu markkinoilla vielä pitkään. Nyt kun seuraavaksi Helsingin entisen piiritoimikunnan jäsenet saavat rikosoikeudellisen vastuunsa mahdollisesti edellyttämät raastuvanpäätökset, joukko SMP törvelöitä ei VIELÄKÄÄN myönnä että vääryyksiä on tehtailtu.
Helsingin miehet ja naiset iskevät ja lujaa! Kannattajamme maakunissa liittyvät mukaan, kun aika on kypsä!
Junttiturvelot vapisevat navetoissaan ja huutavat Hannukarpoa pelastamaan kurjaliston.
Tämä siitä tulee,kun ollaan liian solidaarisia ja otetaan-kannatuksen nousun toivossa kaikenkarvaisia hupsuja pesuihin.
MEIDÄN PUOLESSA EI OETTU YHTÄ VOUHAKETTA EHDOKKAAKSI-EI TOSIN TULLUT VALTUUSTOPAIKKAAKAAN,MUTTA PERUSSUOMALAISUUS SÄILYI !
Väärinkäytöksiä on peitelty liian kauan. Ja katsotttu sormien läpi. Enään niitä ei voi salailla. Ja vaikka kovalla loka kampanjallla työtä koitetaan estää nyt on avoimen keskustelulla saatava pesä puhtaaksi. Kyllä sen jokainen tosi perussuomalainen hyväksyy.
Onnea vaan, toivottavasti jaksatte jatkaa samalla sitkeydellä. Teitä tarvitaan.
tukea luvissa maakunnistakin. Rohkeita poikia Hesassa!
Puoluediktatuuri alas ja perseennuolijat pellolle.
Puoluevaltuuston kokous teki kumman hyvää. Väki alkaa liputtamaan Helsingin linjan suuntaan. Johtuu edustavista hesalaisista, jotka olivat kokouksessa. Tekivät hyvän vaikutuksen ja varsinkin se kaunotar osasi myös poliittisen kaupankäynnin!
Mutta tukea tulee. Jatkakaa sillä puolueen linja on epäselvä. Tarvitaan ajattelijoita, tarvitaan tekijöitä, tarvitaan tienraivaajia. Rohkeutta toivon teille ja myös kuumapäisimille viisautta. Älkää rikkoko sitä mikä on pysyvää vaan uudistakaa sitä mikä on heikkoa eikä kanna tulevaisuuteen.
Helsingin pojat ovat rohkeita poikia. Vetäkää nyt henkeä hetkisen ja keskittykää työn tekoon. Hedelmät poimitaan myöhemmin. Älkää välittäkö puoluekokouksesta, olette paitsiossa joka tapauksessa, vaan tähdätkää pidemmälle. A.V:ssä on ainesta puheenjohtajaksi. J.M. yltää vaikka minne. O.S. istuu vielä valtuustossa. T.O. kasvaa vaikuttajaksi nuorten riveissä. E.K. kykenee edustamaan Naisten liittoa vaikka missä.
Muistakaa aina, että hyviä ja osaavia ihmisä on Helsingin ulkopuolellakin. Ottakaa se huomioon ja solmikaa kontakteja, ystävystykää ja pitäkää yhtä. Silleen se voitto tulee.
Teitä seurataan ja teiltä odotetaan paljon. Se tuo myös vastuuta. Välttäkää ylilyöntejä.
Aamupäivällä tuli värityskirjaurkka tehtyä. Nyt on vuorossa puolueen valloitus. Hiphei keppiheppa! Hopoti hopoti kohti Perussuomalaisten valtausta! Timo nurin, hep! Raimo nurin hep! Vanhat gubbet pois, pois, pois! Niin mukavaa tuo valta Ois, Ois, Ois!
Ja päälle pari buranaa.
Autotallissa, ettei muija huomaa. Sitten peitsi tanassa poliittiseen debattiin, suomi24:lle!
Molemmat sankarit ovat varmaan ryystäneet jotain sahdintapaista.
Tekee eetvarttia ja gutaa, kun saa haukkua suunsa makeaksi morkkaamalla Perussuomalaisia johtohenkilöitä? Vanhat puolueetkin antavat papukaijamerkin tammenlehvien kera, näille politiikan pikkupojille!
Meil' puolue on Vennamon aikainen, ikimuistoinen.
Se on meil' keppihevonen jolla ratsastelemme.
Ei, Ei sanomme kaikille uudistuksille, jos örvelölinjalta poikkeette, natseja olette.
Me Hannu Karpoa huudamme, joka hätäämme ja valituskirjelmiä nysväämme joka kunnalle.
Me EI sanomme näille Hesan koplille, jos uudistuksia haluutte, Kepuun menkäätte.
Meillä palianterot arvossaan on arvaamattomassaan ja heistä kiinni pidämme minkä ehdimme.
Ei suomen kurjalisto jaksa veisata noin pitkiä värssyjä. Kurkkuhan siinä kuivaa pilalle, jos on liian pitkät ryypyn välit!
Älä nyt viitsi tuollaista kirjoitella. Pysy edes totuudessa. Sinut tunnistettiin nyt liiankin helposti. Olin uskonut sinusta jotain aivan muuta. Seuranta on alkanut!!!!
Olisin kyllä nähnyt sinut! Tiedät kyllä... :)
Minäkään en nähnyt mitään. Kuulin vain kovan ähinän ja puhinan sekä lits...läts lätinän. Tiedät kyllä missä!