Tossa yksi päivä töistä tullessani alkoi audi vilkuttamaan punaista öljyvaloa ja ajattelin että öljytaso olisi matala... Nohh siinä kotia päästyäni lisäsin hieman öljyä ja seuraavana päivänä töihin lähtiessäni ei valo palanut vaan vasta noin puolessavälissä matkaa syttyi uudestaan. Siinä sitten ajattelin että varmasti pääsen töihin ja takaisin kotia ja alkaisin sitten paikantamaan vikaa. Matkaa ees/taas n.65km.
Ja kas kummaa kotimatkalla moottorista alkoi kuulua kovaa meteliä ja samantien pysäytin auton motarin reunaan ja sammutin auton. Siinä pysähdyksen yhteydessä tunsin kuinka auto miltein sammui itsestään...
Mietin siinä sitten että "tässäkö tää oli".
No eihän siinä muuta kuin hinuri paikanpäälle nappaamaan auton kyytiä ja kotipihalle.
Jälkeenpäin ajateltuna vasta ymmärsin että vilkkuva punainen öljyvalo viittaa öljynpaineeseen eikä tasoon joten olisi valon sytyttyä kannattanut jättää auto kotia. Noh minkäs enää mahdat...
Elikkäs mistähän lähtis etsimään vikaa kun ei nyt uskalla yrittää käynnistää autoa ettei mikään mene moottorin puolelta vielä pahemmin rikki... Mikäli vika siellä on? Öljyä on koneessa eli ei ole niitä päästänyt pihalle, voisiko öljypumppu olla sökö?
Audi a4 1.8t -01 moottori hajalla?
6
770
Vastaukset 6
- Anonyymi
Öljypumppu voi toki olla rikki, mutta todennäköisempää on se, että pumpun imusihti on tukossa.
Tosin tuolla ei nyt enää taida olla merkitystä kun olet ajellut ilman öljynpaineita. Moottori on vioittunut sen verran pahasti että vaihto uuteen (käytettyyn) on edessä. - Anonyymi
Itse olisin ruuvannut kilvet irti ja tilannut taksin.
- Anonyymi
Pumpun öljysihti melko varmasti tukossa, kun tuo tukkeentuminen LL-vaihtovälien takia on tyyppivikana noissa pitkittäin olevissa 1,8T koneissa.
Jos olis ymmärtänyt sammuttaa moottorin samalla kun punainen valo vilahti niin olis korjuuttamisesta selvinnyt satasella parilla, mutta nyt taitaa olla kone entinen- Anonyymi
Oliko longlife jo vuosimallissa 2001? Ei kai...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko longlife jo vuosimallissa 2001? Ei kai...
Itse itselleni vastaten, longlife taisi tulla juuri vuosimalliin 2001.
- Anonyymi
Longlife on moottorin tuho
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791672
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.107859En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207634- 133608
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo89595- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37536
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510