Miksi tartuntoja tulee jatkuvasti lisää. ?
Suomen tulisi ottaa oppia Saksasta, jossa mm tarhat ja koulut ovat olleet kiinni jouluun puolesta välistä asti ja siellä myöskään hotellit eivät saa ottaa asiakkaita. Maskin käyttö on pakollista ja nyt Saksa on jo määrännyt FFP2 maskit Beyerin osavaltioon. On käytettävä kaikkialla kasvomaskia, jonka tulee olla kirurginen tai FFP2 luokan suunenä suoja.
Suomen lepsut otteet ovat saaneet jo yli 700 kuolonuhria tänne pieneen maahan, jossa eletään suosituksilla ja lepsulla tietämättömällä meiningilla, asenteella. Kakarat juoksevat välitunneilla hyppien toistensa kimpussa huudelleen ja sama asia koskee tarhoja, joissa niissäkään ei näytä olevan turvaväleistä tietoakaan.
Ja se tärkein, niin nuoret niinkuin kakarat käyvät ikäihmisten luona hakemassa namirahaa ja limsalla mistään mitään piittaamatta ja eikun sitten saa ihmetellä kun on yli 80 vee ikäisiä kuollut ja sairastunut ihan vaan kakaroiden takia.
Niin ja pääkaupunkiseudulta käydään kyläilemässä alueilla, joissa ei vielä ole yhtään koronatapausta. Nuoremmat yli 70 vee ikäisten luona perheineen. Voi luoja tätä touhua ja saappaanpäitä, helevetti.
Miksi virusmuunnokset leviävät maassamme?
21
<50
Vastaukset
Ajattelepas, kuinka paljon lapsillemme jää eläke-rahastoja ja perintöjä tuhlattavaksi.
Kun lapsemme tappavat ennen-aikaisesti toistensa isiä ja äitejä.
Jotenkin tuntuu että tämä "kehitys" ei ole yhden maan keksintö.
Vaan...?
-
H.- Anonyymi
Juu onhan sitä sellaisia, joille maistuu vaan se perintö. Nyt on hyvä tilaisuus saada se aikaisemmin.
Anonyymi kirjoitti:
Juu onhan sitä sellaisia, joille maistuu vaan se perintö. Nyt on hyvä tilaisuus saada se aikaisemmin.
"Anonyymi"
Älä suotta kopioi noin.
Kirjoita:
Kuten nimi-merkki huruksz kirjoitti.
On hän taaskin ihan oikeassa.
Taaskin.
H.
Kyllä ne Suomen rajojen takaa tänne tiensä löysi.
Edelleen levittäjistä ei näytä olevan pulaa, kun kylillä käy, niin näkee.
Jos jokainen olisi vastuullisempi, tilanne olisi parempi."Eliaana"
Älä suotta kopioi noin.
Kirjoita:
Kuten nimi-merkki huruksz kirjoitti.
On hän taaskin ihan oikeassa.
Taaskin.
H.Ei se ole kuin ajan kysymys, että Suomessa muodostuu ihan oma muunnos siitä viruksesta.
Olisihan se komiaa, kun suomalainenkin levittäytyisi maailmalle. Tiedä miten sisukas ja ärhäkkä se olisi.
Nyt puhutaan vielä vain brittiläisestä, eteläafrikkalaisesta, brasilialaisesta ... Kiinalaisesta puhuminen ei enää oikein taida olla muotia.
Ainakin Ruotsin tietäjät uskovat vahvasti täällä muodostuvan kotimaisenkin muunnoksen aikaa myöten.
Jo syksyllä keskieuroopasta hälyytettiin muuntuneesta viruksesta, mutta minne se sitten hävisi, kun seuraavana alettiin puhumaan vain brittiläisestä.
Missä piileksii nyt ne eutanasian puolustajat.
Luonnollisempi eutanasiahan se on, kun vanhukset kuolevat koronaan kuin johonkin nukutuspiikkiin."Tellukka"
Älä suotta kopioi noin.
Kirjoita:
Kuten nimi-merkki huruksz kirjoitti.
On hän taaskin ihan oikeassa.
Taaskin.
H.- Anonyymi
huruksz kirjoitti:
"Tellukka"
Älä suotta kopioi noin.
Kirjoita:
Kuten nimi-merkki huruksz kirjoitti.
On hän taaskin ihan oikeassa.
Taaskin.
H.Ulkomailta tuovat mistä muualta voisi.
- Anonyymi
Luonto pyrkii vähentämään maapallon liian suureksi kasvanutta ihmismäärää.
Afrikassa eivät taida paljon lukua pitää siitä, mihin tautiin kukakin kuolee, kun siellä koko suuressa maanosassa on vain 1/8 koronakuolleita siitä mitä Euroopassa.
Enemmän siellä kuolee muihin tauteihin, niin ei heistä korona mitenkään hälyyttävälle taudille tunnu varmaankaan.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Afrikassa eivät taida paljon lukua pitää siitä, mihin tautiin kukakin kuolee, kun siellä koko suuressa maanosassa on vain 1/8 koronakuolleita siitä mitä Euroopassa.
Enemmän siellä kuolee muihin tauteihin, niin ei heistä korona mitenkään hälyyttävälle taudille tunnu varmaankaan.Kirjanpitoa ei joka puolella Afrikkaa varmaankaan ole. Tauteja siellä on monenalisia. Ainakin Eteläafrikasta on tietoa että koronaa pukkaa siellä.
Anonyymi kirjoitti:
Kirjanpitoa ei joka puolella Afrikkaa varmaankaan ole. Tauteja siellä on monenalisia. Ainakin Eteläafrikasta on tietoa että koronaa pukkaa siellä.
Joo.
Noin puolet kuolleista olisi Eteläafrikassa.
Sitten Egyptissä, Marokossa, Tunisiassa ...
Mutta muuten muissa Afrikan maissa yllättävän vähän raportoitu, kun ottaa huomioon, että siellä ei varmasti juurikaan rajoituksia ja maskeja ole. Tuski etäisyyksiäkään pidetään.
Somaliassakin olisi ollut vain 5 013 tapausta ja 144 kuollutta. Vaikea uskoa, että kaikki tapaukset olisivat siinä mukana. Kuitenkin Ruotsissa just somalien piireissä sitä on levinnyt.- Anonyymi
Aikamoinen ristiriita ihmisten ajatuksissa, vaikka hyvin ihmiset ymmärtävät tämän luonnon puuttumisen ihmisten vähentämiseen maailmassa, niin huudellaan tuolla hallituksenkin puolella kun suomalaiset eivät tee enää lapsia. Niin pitäisikö täällä nussia yötä päivää ja täyttää metsiä ja mantuja lapsilla, häh?
Anonyymi kirjoitti:
Aikamoinen ristiriita ihmisten ajatuksissa, vaikka hyvin ihmiset ymmärtävät tämän luonnon puuttumisen ihmisten vähentämiseen maailmassa, niin huudellaan tuolla hallituksenkin puolella kun suomalaiset eivät tee enää lapsia. Niin pitäisikö täällä nussia yötä päivää ja täyttää metsiä ja mantuja lapsilla, häh?
Tuskin sitä meidän ikäisiltä enää vaaditaan.
- Anonyymi
Ai Saksasta oppia ? Haloo, siellähän on niin paljon pahempi tilanne,
että rankkoihin rajoituksiin joutuivat se takia.
Onko kausaalinen ajattelu ihan tuntematonta aloittajalle ? - Anonyymi
Eikö ne teidän koronavilkut toimi.
On oikea huuhaavilkutin.
Vaihtakaaihneessä muihin vilkkuihin.- Anonyymi
Koronavilkku on huuhaata. Miksi ottaa selville tartunnan lähde ja se, kunka moni on altistunut. Altistuneiden tietäminen ihan turhaa touhua, kukaan ei kuitenkaan tee mitään järkevää, jotta altistuneet vähenisivät.
Koronavilkku myyty THL:lle ja saatu rahat, mainostettu eteenpäin ja kansa kyylää älypuhelinta alvariinsa, vaikka kaikki sairaat eivät saakaan koodia kuin useiden päivien kuluttua ja kaikki eivät edes oikeesti jää karanteeniin.
- Anonyymi
Niissä muunnoksissa on terävämmät ja fiksummat piikit joilla takertuvat.
- Anonyymi
Sieltäkö tämä lgbtsakki on kotoisin?
- Anonyymi
Koronan aikana
Tulee vähemmän Niitä tänne rajat kiinni
Korot pysyvät alhaisina
Inflaatiota ei ole kun ei ole työtä
Kuluttaa vähemmän
Voi kerätä omaisuutta tulevia aikoja varten
Selviä etuja siis
Haittana on posketon koronalässy
En kuuntele enkä katsele enkä ota vilkkuja
Rokotteen viimeisenä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834493Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu263274Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt402920- 162740
Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172727Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432587Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132295MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142095Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737