Pohjanmaalta kuuluu hälyttäviä uutisia, sillä liki kaikki paikalliset Siniset ovat ryhtyneet rintamakarkureiksi ja loikanneet muiden puolueiden listoille. Kyseiset luopiot voivat olla varmoja, että puolue rankaisee heitä ankarimman kautta! Kun käsky käy, niin soinilais-vennamolainen iskuryhmä tietää mitä tehdä.
Vastaukset 12
- Anonyymi
Nimut vennamolaiset-alkiolaiset on jo persuissa
- Anonyymi
Persut on alkiolaisista ja Vennamon,pienen ihmisen puolustamisesta yhtä kaukana kun Eira on Utsjoesta.
- Anonyymi
Ei ne mihinkään ole loikanneet. Katos kun sitoutumattomana voi olla toisen puolueen listalla. Samoin voi olla vaaliliitossa toisen puolueen kanssa. Joissakin kunnissa on ihan sitoutumattomien yhdistys, johon voi mennä ehdokkaaksi, oman aatteensa säilyttäen. Päästä näin valtuustoon.
- Anonyymi
Jaa että Kokoomuksessa ollaan "pienen ihmisen asialla" ??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa että Kokoomuksessa ollaan "pienen ihmisen asialla" ??
Siniset on heikompiosaisten asialla. Kokoomuksesta kukaan ei ole puhunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siniset on heikompiosaisten asialla. Kokoomuksesta kukaan ei ole puhunut.
Siniset oli lähinnä oman itsensä asialla ja nyt ei ole enää mitään agendaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa että Kokoomuksessa ollaan "pienen ihmisen asialla" ??
Siis metri viis hattu päässä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siniset oli lähinnä oman itsensä asialla ja nyt ei ole enää mitään agendaa
Käy lukemassa ohjelmaan niin ymmärrät että turvallisuus on tärkeää. Turvallisuushan liittyy kaikille elämänaloille. Arkeen ja juhlaan . Kotiin ja työhön. Matkoihin ja maanpuolustukseen. Lapsiin ja vanhuksiin. Poliisiin ja palokuntaan. Terveydenhoitoon ja koulutukseen. Liikenteeseen ja työpaikkoihin. Muuten kannattaa tutustua myös heidän sivuilla oleviin videoihin mitä ovat esim valtuustossa tehneet. Aloitteita ja asioita riittää, toisin kun jollakin muilla.
- Anonyymi
No loikkanneet ja loikanneet. Mitä sitten pitiisi tehdä kun edustamansa Sipilän perustama puole ei ole enää käytännössä olemassa?
- Anonyymi
Valtioneuvos Vistbackan kerrotaan luikkineen Kokoomuksen ehdokkaaksi.
- Anonyymi
Juu Vistback loikkii kun meidän jänis puutarhassa näin pakkasaikana, kun eväät on loppu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu Vistback loikkii kun meidän jänis puutarhassa näin pakkasaikana, kun eväät on loppu.
Joko se Luigi on luigginut taas Norjaan tule täältä niitä allekirjoituksia penäämäään
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411604- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69956Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi307856- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56733- 37629
- 62612
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7601Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571