Jokaisella synyvällä vauvalla on velkaa jo nyt 32:000 euroa, eikä jää tähän!
SaniMariin sai Suomen talouden syöksykierteeseen 2vuodessa
Anonyymi
551
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
On se Suomen kansalle kaameaa, että näin voi käydä. Ihmettelen miten nämä kehtaavat kertoa tarinoitansa omalle väelleen. Eivät ilmeisesti vielä ymmärrä, että joutuvat jossakin vaiheessa kasvotusten vastaamaan kansalle. Olihan tämä tosin täysin odotettavissa, että Keski-Euroopan politiikot vetävät näitä huomionkipeitä politiikonalkuja 100-0 . Oliko tämä lehti, jonka kannessa kuva oli se sama lehti, jonka kannessa se yksi viulunsoittaja keikisteli alastomana. On tämä sen verran viisaampi, että pitää vaatteet päällään?
Jokainen kuitenkin muistaa sen tuhon mitä Sipilän hallitus hyvänä aikana nousukautena ilman koronaa sai aikaan. Ja mitä jätti nykyiselle hallitukselle ottamaan korona vastaan.
Sipilä sai leipäjonot jättipitkiksi. Valtionvelka kasvoi ihan samoin kun Kataisen ja Stubin aikoina. Kelan luukut ruuhkautui. Tuli Kelan lääkkeiden omavastuu joka kirpaisi tietysti keillä muutenkin raha vähissä. Kaikki Sipilän luoma kurjuus pienensi kansan ostovoimaa joka taas kuritti yrityksiä. Kaikki tämä ja paljon muu samanlainen pudotti kuntien ja valtion verotuloja. Kaikki tuo uutisoitu vuosien saatossa.
Mutta pitää muistaa että Sipilän hallituksen aikana oli siis nosukausi. Nykyistä hallitusta helpottaa että korona ja sen vaikutukset yrityksiin, yhteiskuntaan ja koko maailman talouteen.
Aloittaja oikeasti nolasi itsensä.
Vasemmistohallituksen aikana työttömyys kasvaa jatkuvasti
ja lisä-velkaa otetaan valtavasti.
Missä viipyy vasemmistohallituksen työllisyystoimet ?
Vasemmistohallitus nostaa kaikkien ihmisten veroja
ja pienituloisten veroja eniten.