Ei mitään hyötyä jälkikäteen, enemmän haittaa. Ne ei parantaneet eikä elämä ollut niitä käyttäessä merkittävästi parempaa. Hyöty kallistui haitan puolelle, etenkin jos mietitään minkälaiset olotilat vieroituksessa joutui käymään. Luulin myös pitkään, että osa lääkkeiden aiheuttamista ongelmista oli omia ongelmiani, koska en kuullut määräämishetkellä esim. että päiväväsymys, välinpitämättömyyden tunne ja tunteiden leikkautuminen on asioita, mitkä masennuslääke voi laukaista tai että vieroittautuessa voi kokea tunnetasolla omituista heittelyä ja ahdistavia olotiloja. Terapiasta ei ollut hyötyä lääkittynä. Jälkikäteen tajutessani, kuinka tehottomia masennuslääkkeet ovat mahdollisiin haittoihin verrattuna... en olisi koskaan koskenut niihin. En koe mahdollisia hyötyjä masennuslääkkeistä sen veroisena, että olisi kannattanut itseään haitoille altistaa, mutta silti näitä lääkkeitä määrätään ensimmäiselläkin lääkäritapaamisella matalalla kynnyksellä.
Psyykenlääkkeet varasti elämänlaatua ja sai minut tuntemaan itseni muista poikkeavaksi, friikiksi ja saamaan tuntemaan ihan luonnottomalta tuntuvia tuntemuksia (kuten sähköiskuja päässä). Pahimmillaan jopa zombiksi. Nuoruudesta asti syödyt lääkkeet varasti seksuaalisuuden mikä on aiheuttanut tuskaa ja ahdistusta, ja katumista - miksi ihmeessä minä käytin näitä lääkkeitä? Sanon tämän suoraan ääneen siksi, koska mielestäni on tärkeä puhua tästä ilmiöstä, joka tulee valitettavasti koskemaan useita nuoriakin ihmisiä tällä määrällä lääkemääräyksiä. Lääkkeiden seurauksina olen kärsinyt omituisista fyysisistä oireista mitkä ovat rajoittaneet elämääni. Extrapyramidaalioireet pahimpana mitkä ovat aiheuttaneet pahinta tuskaa kuin ikinä mikään mt-ongelma mitä koin ja oirekuva on jatkunut lääkitysten purkamisenkin jälkeen. Haittoja alkoi ilmestyä pitemmässä psyykenlääkekäytössä yhä enemmän, kun psykiatri sivuutti vieroitusoireet ja jatkoi vain ne sivuuttaen lääkintää. Pahin seuraus lääkevieroituksesta oli äkilliset itsemurha-ajatukset ja nykyään ymmärrän, miksi paketissa varoitellaan itsemurha-ajatuksista.
Kokemukseni jälkeen kyseenalaistan psykiatrian biologisen suuntauksen, jossa on lähes enemmän sääntö kuin poikkeus tarjota lääkkeitä erilaisiin heidän kehittelemiinsä diagnooseihin mt-puolella ja yleisterveydenhuollossa. Mikä pahinta, lääkkeitä vielä jatketaan ja jatketaan pitkiä aikoja, miettimättä mitä huonoja seurauksia tästä on potilaalle. Toivon, että tulevaisuudessa " mielenterveys" nähdään paljon moniulotteisemmin ja ihmisläheisemmin kuin viallisina geeneinä, diagnoosimerkintöinä ja aivokemiallisina häiriöinä, mikä tuntuu olevan nykypäivän suuntaus. Todellisuudessa koko mielenterveys-käsite ahdistaa kokemuksieni jälkeen, koska sekin kuulostaa medikalisoituneelle.
Näen biologisen psykiatrian paradigman vaarana kansanterveydelle, koska kynnys määrätä lääkkeitä on matala ja haitat ja vieroitusongelmat jää pimentoon. On aina helppoa vain jatkaa lääkityksiä kun kerran potilas on laitettu lääkkeille ja kuitata mahdollisia siitä seuranneita haittoja kuviteltuina tai mielenterveyden pulmina. Kannustan jokaista kirjoittamaan huonoista kokemuksista, jotta niiden tarinat pääsee esille jotka eivät edusta tätä yleistä vallalla olevaa yleisesti hyväksyttyä narratiivia, jossa tuntuu olevan että halutaan purkaa stigmaa puhumalla mielenterveysongelmista ja kerrotaan kuinka psykiatrinen hoito auttoi. Minä haluan purkaa stigmaa taas lääkehaittojen kanssa kamppailusta. Jotkut löytää itsensä vuosien päästä lääkityksien jälkeen pisteessä, missä havaitsevat että olo onkin parempi kun lopettaa lääkityksensä vaikka psykiatri olisi vannonut kaikkea muuta.
Psyykenlääkkeet varasti elämänlaatua ja sai minut tuntemaan itseni muista poikkeavaksi, friikiksi ja saamaan tuntemaan ihan luonnottomalta tuntuvia tuntemuksia (kuten sähköiskuja päässä). Pahimmillaan jopa zombiksi. Nuoruudesta asti syödyt lääkkeet varasti seksuaalisuuden mikä on aiheuttanut tuskaa ja ahdistusta, ja katumista - miksi ihmeessä minä käytin näitä lääkkeitä? Sanon tämän suoraan ääneen siksi, koska mielestäni on tärkeä puhua tästä ilmiöstä, joka tulee valitettavasti koskemaan useita nuoriakin ihmisiä tällä määrällä lääkemääräyksiä. Lääkkeiden seurauksina olen kärsinyt omituisista fyysisistä oireista mitkä ovat rajoittaneet elämääni. Extrapyramidaalioireet pahimpana mitkä ovat aiheuttaneet pahinta tuskaa kuin ikinä mikään mt-ongelma mitä koin ja oirekuva on jatkunut lääkitysten purkamisenkin jälkeen. Haittoja alkoi ilmestyä pitemmässä psyykenlääkekäytössä yhä enemmän, kun psykiatri sivuutti vieroitusoireet ja jatkoi vain ne sivuuttaen lääkintää. Pahin seuraus lääkevieroituksesta oli äkilliset itsemurha-ajatukset ja nykyään ymmärrän, miksi paketissa varoitellaan itsemurha-ajatuksista.
Kokemukseni jälkeen kyseenalaistan psykiatrian biologisen suuntauksen, jossa on lähes enemmän sääntö kuin poikkeus tarjota lääkkeitä erilaisiin heidän kehittelemiinsä diagnooseihin mt-puolella ja yleisterveydenhuollossa. Mikä pahinta, lääkkeitä vielä jatketaan ja jatketaan pitkiä aikoja, miettimättä mitä huonoja seurauksia tästä on potilaalle. Toivon, että tulevaisuudessa " mielenterveys" nähdään paljon moniulotteisemmin ja ihmisläheisemmin kuin viallisina geeneinä, diagnoosimerkintöinä ja aivokemiallisina häiriöinä, mikä tuntuu olevan nykypäivän suuntaus. Todellisuudessa koko mielenterveys-käsite ahdistaa kokemuksieni jälkeen, koska sekin kuulostaa medikalisoituneelle.
Näen biologisen psykiatrian paradigman vaarana kansanterveydelle, koska kynnys määrätä lääkkeitä on matala ja haitat ja vieroitusongelmat jää pimentoon. On aina helppoa vain jatkaa lääkityksiä kun kerran potilas on laitettu lääkkeille ja kuitata mahdollisia siitä seuranneita haittoja kuviteltuina tai mielenterveyden pulmina. Kannustan jokaista kirjoittamaan huonoista kokemuksista, jotta niiden tarinat pääsee esille jotka eivät edusta tätä yleistä vallalla olevaa yleisesti hyväksyttyä narratiivia, jossa tuntuu olevan että halutaan purkaa stigmaa puhumalla mielenterveysongelmista ja kerrotaan kuinka psykiatrinen hoito auttoi. Minä haluan purkaa stigmaa taas lääkehaittojen kanssa kamppailusta. Jotkut löytää itsensä vuosien päästä lääkityksien jälkeen pisteessä, missä havaitsevat että olo onkin parempi kun lopettaa lääkityksensä vaikka psykiatri olisi vannonut kaikkea muuta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Lisäisin, että psyykenlääkkeet toimivat eri yksilöillä hyvin eri tavoin, mistä kielii jo se, että jokainen saa psyykenlääkkeistä omanlaisensa haittavaikutus-cocktailin, ja eri sivuvaikutuksia on huomattavasti enemmän kuin tavanomaisemmissa lääkkeissä. Samalla perusteella on hyvin kyseenalaista, että psykiatrit väittävät tietyn psyykenlääkkeen parantavan tietyn psyykkisen sairauden oireet tietyllä henkilöllä. Ensinnäkin monien psyykkisten sairauksien diagnostiset kriteerit ovat hyvin ympäripyöreitä, mikä tarkoittaa, että potilasjoukko, jolla jokin sairaus voidaan diagnosoida on heterogeeninen. Tämä tarkoittaa myös, että saman joukon sisällä tietty psyykenlääke voi toisella potilaalla olla täysin vaikutukseton ja toinen saa lääkkeestä vaarallisia sivuvaikutuksia.
Tämä seikka ja tutkimustulosten ristiriitaisuus puhuvat sitä nykypsykiatrian käsitystä vastaan, jonka mukaan psyykkiset sairaudet olisivat aivokemiallisia häiriötiloja. Lääkkeettömissä hoitomalleissa on saavutettu parhaimmat hoitotulokset psyykkisten sairauksien hoidossa (Avoimen dialogin hoitomalli), ja tutkimuksissa, joihin psyykenlääkkeiden käyttö perustuu, on usein isoja metodologisia puutteita.
Seroxatin ja Optiparin käyttö 20 vuoden ajan pakko-oireiseen häiriöön sai minulla aikaan aivokemiallisen häiriötilan. Sekaisin eivät ole ainoastaan aivokemiat, vaan muukin hermosto ja hormonitoiminta. 2019 lopussa päätin yrittää vieroittautumista Optiparista.
Käännyin asiassa työterveyslääkärin puoleen ja annosta alettiin vähentämään. Seuranta tapahtui kätevästi puhelimitse 2 viikon välein. Kun annos oli laskettu nollaan, loppui seuranta kokonaan. Ohjeeksi annettiin etsiä meditaatioharjoituksia Mielenterveystalon sivuilta.
Vieroitusoireina oli toistuvia sähköiskutuntemuksia, kohonutta mielialaa, ylienergisyyttä, ärtyisyyttä, unettomuutta, painajaisia. Ei kuitenkaan ylitsepääsemättömästi, että olisi arkielämää haitannut.
Myöhemmin tuli myös impulsiivisuutta, jota oli jonkin verran jo lääkityksen aikana. Painoni nousi lääkityksen aikana noin 100 kg ja oli lievää anhedoniaa sekä motivaation puutetta. En tuntenut itseäni masentuneeksi, tunteet vaan olivat latistuneet.
Tuli vuosi 2020 ja vieroittautuminen jatkui. Impulsiivisuuden seurauksena huhti-toukokuussa tapahtui asioita, että ajauduin psykoosiin ja osastolle. Impulsiivisuus eu kuulunut alkuperäiseen oirekuvaani, mihin lääkitys alunperin määrättiin. Kerta osastolla oli ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen. Asetettiin uudet diagnoosit, joita alettiin hoitamaan pois jättämälläni lääkkeellä ja lisäksi neuroleptillä. Kaikki oireeni laitettiin kuvittelun ja psykoottisuuden piikkiin ja minua hoidettiin tavallisena masennuspotilaana. Osastolta kotiuduttuani olin kuukausia sairauslomalla. Sen jälkeen aloitin terapian, mistä on ollut korkeintaan marginaalinen hyöty. Terapeuttikin ihmetteli, miksi minut on terapiaan ohjattu.
Tämän kaiken lopputulemana tähän mennessä minulla on nyt suolisto-oireita, rakkovaiva ja heikentynyt verenkierto. Painoni on noussut entisestään. Psyykkiseltä puolelta minulla on vaikea anhedonia, apatia, kyvyttömyys tuntea tunteita, aivosumu sekä heikentyneet muisti ja kognitio. Olen pahasti traumatisoitunut hoitoni seurauksena.
Nyt tilani on sellainen, että enää eivät tehoa edes masennuslääkkeet.
Lisäys:
Eli mitä vuosikausien psyykenlääkkeiden käytöstä jäi käteen? Jonkinlainen neurologinen häiriötila, entisestään heikentynyt elämänlaatu sekä luottamuksen puute lääkäreitä ja hoitajia kohtaan.
Kummaksikaan ei muuten kannata ilmoittautua. Sairaaksi ja kurssilaiseksi.
Mitä tämä tarkoittaa?
Itse en ole suostunut psyykenlääkeitä syömään. Kuulemma latistavat positiiviset tunteet siinä kuin negatiivisetkin. Ainakin itse olen pystynyt esim. kohtuullisen hyvin nauttimaan seksistä hankalissakin elämänvaiheissa, se on ollut voimia antavia asioita. Toki halukkuus on vaihdellut. Olen säilyttänyt normaalipainon ja normaalit kolesterolit ja verenpaineet, mikä ei lääkkeitä syöden onnistu. Yleensä psyykenlääkkeiden pitkäaikaiskäyttäjän tunnistaa katukuvassa. Tynnyri- tai pallovatsa, tikkuraajat ja jähmeys.
Lääkärit ovat perustelleet, että masennus on kuin diabetes, eli sama asia olisi syödä diabeteslääkkeitä kuin masennusta. Siinä on vain se pointti, että kummassakin tapauksessa on usein takana joitain muita tekijöitä, joita voi hoitaa muilla keinoin. Diabeteksessä (2-tyyppi) yleensä elämäntapatekijöitä ja masennuksessa monenlaista elämänhistoriaan liittyvää ongelmaa. Jos riittävän pitkälle tutkitaan, niin harva on vain "masentunut". En jaksa sitä uskoa. Takaa löytyy todennäköisesti pitkä epäonnen ja heikkouden historia. Itsellänikin on mm. persoonallisuushäiriödiagnoosi. En ole koskaan saanut elämästä kiinni, kaikki on jo lapsesta lähtien luisunut käsistä. Ihmepilleri ei siihen auta. Todennäköisesti minulla on oppimishäiriöitäkin, joita vain ei ole diagnosoitu. Oppimisvaikeudet eivät ole itselläni masennuksen syy, pikemminkin päin vastoin. Diagnoosit onneksi riittivät ajan myötä eläkkeelle, se riittää.
Jos asia olisi niin yksikertainen kuin väitetään, masennuslääkitys parantaisi myös alkoholismit ja persoonallisuushäiriöt ja ehkä jopa somaattiset sairaudet, nimittäin niitä on sekä masennuksen taustalla että sen myötä tulleina. Olisi mukava tietää masennuslääkkeiden todellinen vaikuttavuus. Veikkaisin aika pientä vaikuttavuutta. Muutenhan lääkkeiden käyttäjät eivät päätyisi kuntoutustuille, terapioihin ja eläkkeille.
Sairaaksihan ihmisiä tehdään myös joillain somaattisen puolen ennalta ehkäisevillä hoidoilla, kuten kolesterolilääkityksillä (osa menettää liikuntakykynsä). Eli kaikkineen lääkitykset eivät ole niin yksiselkoisia, kuin ihmisten annetaan ymmärtää. Toisaalta joillain lääkkeillä on myös yllättäviä positiivisia vaikutuksia negatiivisten sivuvaikutusten lisäksi. Kuten diabeteslääke Metforminin elinikää pidentävä vaikutus ja joidenkin epilepsialääkkeiden aivojen plastisuutta lisäävä vaikutus. Siltikin en ensisijassa ottaisi lääkkeitä mihinkään vaivaan.
Aion jatkaa aiheesta kirjoittamista, en välttämättä täällä mutta jossain. Koen, että on tärkeää, että aiheesta kirjoitetaan ja ihmiset avaavat kokemuksiaan. Jos tällaisia kokemuksia ei tuoda ilmi, niiden ihmisten tarinoita ei välttämättä ajatella olevan olemassakaan. Tämä vaatii rohkeutta puhua aiheesta. On todella ihmisiä, jotka kyseenalaistavat nykyistä biologisen psykiatrian hoitomallia, oltuaan hoidossa tämän mallin mukaisessa hoidossa ja ovat kokeneet sen haitalliseksi. Pitemmällä tähtäimellä jatkuva pillerien syöminen on alkanut aiheuttaa terveysongelmaa ja henkistä pahoinvointia. Ja kenties myös haittoja jotka muodostuvat ihan omaksi ongelmakseen elämässä ja muodostavat ihan uuden pahoinvoimisen tason omien ongelmien päälle. Vieroitusvaikeudet ovat yksi esimerkki näistä.
Kiinnostuksen kohteistani yksi on psykiatrisen hoidon aikaansaamat tai aukirepimät traumat, joka on aihe josta tuntuu, että ei kirjoiteta juurikaan. Kipeä aihe sinänsä pohdittavaksi.
Tältäkin palstalta ja tästäkin ketjusta on havaittavissa ihmisten traumatisoitumista hoidossa.
Traumat voi kummuta esimerkiksi lääkehoidoista. Esimerkiksi jos vieroitusoireet tai lääkehaitat on sivuutettu, niitä ei ole uskottu tai niitä haittoja on esimerkiksi pahennettu hoidossa. Itse koin äärimmäisen traumaattiseksi sen, että psykiatri näki sanomani haitat ja vieroitusoireiston vain pahentuneina mielenterveyden ongelmina, piti sanomaani liioitteluna ja huoliani vain sairauteni oireina, ja päätti että tämä potilas tarvitsee lisää lääkkeitä. Kuinka pelottavaa tämä olikaan ja kuinka tuhoisaa tämä olikaan minulle? Kun haittoja pahennettiin uusilla lääkkeillä, tuntui että ne pahenivat. Lääkkeiden haittojen lääkintä oli varmaan osasyy sille, että ne eivät ole poistuneet lääkkeiden jälkeen. Mutta edelleenkään hoidossa ei nähdä, että mitään pitkäkestoisia haittoja voi olla lääkkkeistä. Hyvin traumatisoivaa on myös saada jonkinlainen elämänlaatua merkittävästi heikentävä lääkehaitta, kuten seksuaalisuuden katoaminen joka ei palaudu tai extrapyramidaalioireita. Tämä voi ajaa ihmisiä kriisiin ja itsemurhatapauksiakin löytyy netistä.
Mitä tukea on ihmiselle, joka kärsii lääkehaitoista? Ei välttämättä mitään kunnon ymmärrystä. Ei korvauksia. Jos työkyky laskee haittojen tai vieroitusoireiden takia, niin mahdollista sairaslomaa saa lähinnä vain mt-diagnoosilla. Voi joutua mahdollisten kartoitusten kohteeksi, jotka repivät traumoja auki, koska niissä keskitytään lähinnä epäilemään mielenterveyttä eikä keskitytä haittoihin.
Väittäisin, että hyvin harva potilas on varmaan kuullut minkäänlaisia kunnon varoituksia mistään haitoista tai vieroitusoireista määräämishetkellä. Sekin voi olla traumaattista itse kantapään kautta oppia haitat. Lääkkeitä sanotaan kyllä masennuslääkkeiksi, mutta kuinka masennusta auttavaa on esimerkiksi lääkkeiden aiheuttamat seksihaitat tai tunnetason leikkautuminen? Itse en kyseisistä lääkkeistä käyttäisi edes sanaa "masennuslääke". Itselleni ei olisi jäänyt niin merkittävää traumaa, jos joku lääkäri olisi määrännyt lääkkeet puhuen niistä realistisemmin antaen oikeasti mahdollisuuden punnita hyödyt ja haitat. Mennessäni alun perin mt-systeemiin ei minulla ollut lääkkeet mielessä laisinkaan, olin etsimässä tukea. Mutta polustani mt-puolella tuli pitkä ja lääkekeskeinen, koska silloin nuorena en tajunnut, että psykiatriassa on vahvasti vallalla biologinen suuntaus. Diagnoosit ovat itseisarvoisia hoidossa.
Pakkotoimet psykiatriassa ovat kanssa yksi trauman aiheuttaja. Näen biologisten psykiatrian ja pakkotoimien opit olevan varmasti yhdessä melkoinen trauman aiheuttaja.
Minäkin olen joutunut lukemattomia kertoja selostamaan vuosikymmenien takaisia asioita ventovieraille terveydenhuollon "asiantuntijoille" aina lapsuudestani saakka joka kerta, kun masennuslääkitykseni on tullut puheeksi. Kipeistä asioista ja traumoista ei vissiin ole tarkoituskaan päästä koskaan eroon, vaan ne kaivetaan aina esille milloin missäkin instanssissa. -Anonyymi14.02.2021 16:23
Itsekkin olen nuorempana syönyt ahdistukseen psyykelääkkeitä joista sain itsemurha-ajatuksia.
Mielestäni psyykelääkkeitä ei pitäisi antaa kenellekkään kuin väliaikaisesti psykoosien hoidossa eikä mihinkään niin lievään kuin masennukseen tai ahdistukseen mihin ei liity psykooseihin liittyvää todellisuudentajun katoamista joka on itselle ja muille vaarallista.
Paljon enemmän olen saanut apua ahdistukseeni mm. mindfullness-harjoituksista kuin psyykenlääkkeistä jotka eivät ole mitään ahdistuksen käsittelyä vaan pakenemista
Brintellix toi päähäni toistuvia itsemurha-ajatuksia. Tämäkin lääke on ajanut ihmisiä itsetuhoisiin tekoihin, on dokumentoituja tapauksia. Kun joku kohta kuitenkin kyselee lähteitä, niin miten olis vaikka Rxisk.org?
Sairastan rasvamaksatautia, mutta tämä ei kohdallani ollut esteenä lääkkeiden määrämiselle. Ehkä olisi kuitenkin parempi lopettaa? -Anonyymi14.02.2021 16:23
Lisäys: Kärsin muuten itsekin nykyään ahdistuksesta. Sekään ei kuulunut alkuperäiseen oirekuvaani, vaan alkoi vasta lääkevieroituksen myötä. Onko sinulla auttanut ahdistukseen kofeiinin poisjättäminen? Minulla jo häviävän pieni kofeiinimäärä laukaisee kovan ahdistuksen. Vihreä teekään ei enää sovi ollenkaan.
Olen aina ollut kahvin ystävä. Nykyään vain kofeiiniton käy.
-Anonyymi14.02.2021 16:23
Hyviä kirjoituksia, tärkeää asiaa.
" En ole koskaan saanut elämästä kiinni, kaikki on jo lapsesta lähtien luisunut käsistä. "
- Minusta kaikkien noiden psykiatrisiksi häiriöiksi diagnosoitujen vaikeuksien taustalla on erilaiset elämäntapahtumat ja traumat. Niihin olisi olemassa lääkkeetöntä hoitoa, jos sitä vain haluttaisiin antaa. Avoimen dialogin hoitomalli ja erilaisia terapiamenetelmiä, joista kukin löytää omansa jos haluaa. Vertaistukea monissa muodoissaan. Biologinen puoli pitäisi laittaa kuntoon kartoittamalla somaattinen terveys ja ravinto- ja liikuntatottumukset. Talous, työ ja opiskelutilanteet pitää selvittää, jottei sieltä tule kestämätöntä stressiä mikä niin monella on yksi syy psyyken "räjähtämisessä".
Ihminen on kokonaisuus. - Nykyinen mielenterveyshoito on päin helvettiä, useammalla kuin yhdellä tavalla.
Tässä hyvä dokkari aiheeseen liittyen:
https://m.youtube.com/watch?v=gu7NDUc5TD4&feature=youtu.be&fbclid=IwAR3Tn6-ZmKNgNb-EVVqlDCpaAjGN0GSAy2JO17HeL0xPP7HRRpTWge6UyXc
Minä söin lääkkeitä vuosikausia päihteiden väärinkäytöstä johtuneisiin syihin.
Olin loppujen lopuksi ihan sekaisin lähes 15 vuotta, ja on tullut oltua sairaalahoidoissa, sekä pakko- että vapaaehtoisissa.
Lääkkeet jätin jo monta vuotta sitten kokonaan, kuten myös muutkin päihteet jäivät pois kuvioista.
Olisi minullakin ollut monet kerrat mahdollisuus traumatisoitua.
Lääkkeiden aiheuttamista haitoista tulen kärsimään loppuelämäni.
Laitoshoitojen aikana on tullut koettua sekä hyvää, että pahaa, useasti pakkokeinojakin kohdallani jouduttiin käyttämään.
En ole jäänyt murehtimaan menneitä asioita ja kokemuksia, koska katson parhaaksi jatkaa elämääni sellaisena kuin se nyt on.
Ajattelen kaikesta niin, että ne ovat mennyttä elämää, miksi pilaisin nykyisyyden menneisyydellä.
Kaiken kaikkiaan monet asiat ovat nykyisin paljon paremmin kuin ennen, ja se riittää minulle.
Ehkäpä tämä asenteeni on pelastanut minut paljolta viimeisten vuosien aikana, on kerennyt sattua paljon muutakin muulla saralla kuin mielenterveysasioissa.
Silti eteenpäin on vain mentävä, ja aina voi seuraavasta päivästä tulla edellistä parempi.
Jaksan uskoa ja toivoa, siitä en tosin tiedä hyödyttääkö se mitään, mutta elämä tuntuu näin siedettävämmältä.
On hieno asia että sulla on tällainen asenne. Ehkä itsekin "suruajan" jälkeen kun käsittelen lääkkeiden takia menetetyt jutut pääsen joskus kaltaiseesi hyväksymisen tilaan, mutta niitä on hankala hyväksyä. Etenkin kun olen ollut itsestäni huolta pitävä ihminen, joka ei uskonut hakeutuessaan lääkärille saavansa tämmöistä määrää haittaa mitä sitten loppupeleissä sai. Eteenpäin on menty prosessoinnissa mutta haitat muistuttaa liikaa olemassaolostaan että niitä voisi unohtaa ja vain jatkaa elämäänsä.
Osa ihmisistä ei traumatisoidu, toiset traumatisoituu. Siitä en tiedä mistä se johtuu.
Lääkkeet on ämmien puuhast...
Skit... Joskus sillä lähti jutskut, nykyään...
Ihmiset tappelee koul. paikoi.
Sinne pitäs inserttaa joku uus...
... Nykyihmisen proto... Johtaa joukkoa alaisia tekemään itsestään psykiatrian pellejä... Te kaikki lääkeautistit ette ehkä saa tietää, että miten vanhat kulttuurit rikottiin... Voin kertoa, vain Venäjä, on kiinnostunut elinteknologiasta, nimeltä "Weis Weis Nicht Mer Aber Dem Kill Dig".
EtEtEtEtEtEt. varokaa lukemasta salaliittoja, sanatarkasti... huijausta, neki, salee, normiuutisissaki jokunen.. Viihdettä, ku kommuuniliideri kertoo uutisen. Vittuako kukaa tietää puhuko totta
Aiheutti pysyvän häiriön elimistössä ainakin joksikin aikaa, sen jälkeen en yhteen psyykelääkkeeseen ole koskenut. Sain tietoa yhdestä toisesta lääkkeestä, joka voi auttaa masennukseen ja paniikkihäiriöön, sekä samalla vähentää muita kipuja mikä on hyvä juttu. Mietin vielä lääkkeen aloittamista ja sen käyttöä, koska edellinen lääkekokeilu oli negatiivinen ja raskas kokemus. Tällä hetkellä luulisin, että tiivis terapiasuhde voisi olla itselle eniten avuksi.