Mulla on ollut vaikeeta ja aika huono olla, kun ikävä sinuun on vain jotain niin suurta. Jotenkin alkaa tuntua että et poistu muistoistani koskaan, vaikka emme ole olleet tekemisissä niin pitkään aikaan. Jotain niin vetävää ja oikeaa sinussa oli, sellaista mikä sai minut kulkemaan läpi taivaiden ja syvimmän helvetin. Siis ihania ja kauniita kokemuksia, mutta myös aivan kauheita painajaismaisia jaksoja lähinnä vointini kannalta. On todella vaikeaa kantaa painavia tunteita sisällä, kun niitä ei vain voi elää ja kokea sen kanssa, jota kohtaan niin kovasti tuntee.
Olin jo luovuttamassa, kunnes löysin mielenkiintoisen ketjun täältä palstalta. Se oli viime tiistailta ja sen sisältö jotenkin puhutteli. Se muistutti minua itsestäni ja sinusta, siitä ajasta kun pimeinä talvi-iltoina työskentelin ja mietin sinua. Se muistutti myös siitä kun ensimmäisiä kertoja olimme edes hetken aikaa pidemmän aikaa tekemisissä toistemme kanssa. Niitä kauniita ja lyhyitä hetkiä, sitä syksyistä aurinkoa, niitä minä muistelen syvällä kaiholla.
Kukaan muu ei tiedä mitä oikeasti haluat ja kuinka haluat. Sä olet sellainen spesiaali mysteeri, jota kaipaan ja jota haluaisin päästä läheltä tutkimaan. Sinä jos myös haluat, niin voin vain luvata että vielä kohdataan ja voidaan raapaista pintaa edes hiukan syvemmältä. En voi muuta kuin antaa sinulle kaiken ajan, mitä ikinä tarvitsetkaan. Jos unohdatkin ja päätät jättää minut taaksesi, niin hyväksyn lopulta senkin. Olen kuitenkin tehnyt niin paljon väärin, etten ole itsekkään tyytyväinen ja ymmärrän hyvin jos se on vain liikaa. Mutta asioita voi miettiä ja puntaroida, ilman ylimääräistä stressiä ja ihan omassa rauhassa. Silloin myös ajattelu toimii parhaiten, kun ei pidä kiirettä.
Ystävänpäivä onkin jo pian lopuillaan, mutta toivottavasti sulla on ollut mukava päivä. Toivotan tähän samaan syssyyn myös hyvää tulevaa yötä ja mukavaa ensiviikkoa sinulle. Mietin sua joka ikinen päivä...
Olin jo luovuttamassa, kunnes löysin mielenkiintoisen ketjun täältä palstalta. Se oli viime tiistailta ja sen sisältö jotenkin puhutteli. Se muistutti minua itsestäni ja sinusta, siitä ajasta kun pimeinä talvi-iltoina työskentelin ja mietin sinua. Se muistutti myös siitä kun ensimmäisiä kertoja olimme edes hetken aikaa pidemmän aikaa tekemisissä toistemme kanssa. Niitä kauniita ja lyhyitä hetkiä, sitä syksyistä aurinkoa, niitä minä muistelen syvällä kaiholla.
Kukaan muu ei tiedä mitä oikeasti haluat ja kuinka haluat. Sä olet sellainen spesiaali mysteeri, jota kaipaan ja jota haluaisin päästä läheltä tutkimaan. Sinä jos myös haluat, niin voin vain luvata että vielä kohdataan ja voidaan raapaista pintaa edes hiukan syvemmältä. En voi muuta kuin antaa sinulle kaiken ajan, mitä ikinä tarvitsetkaan. Jos unohdatkin ja päätät jättää minut taaksesi, niin hyväksyn lopulta senkin. Olen kuitenkin tehnyt niin paljon väärin, etten ole itsekkään tyytyväinen ja ymmärrän hyvin jos se on vain liikaa. Mutta asioita voi miettiä ja puntaroida, ilman ylimääräistä stressiä ja ihan omassa rauhassa. Silloin myös ajattelu toimii parhaiten, kun ei pidä kiirettä.
Ystävänpäivä onkin jo pian lopuillaan, mutta toivottavasti sulla on ollut mukava päivä. Toivotan tähän samaan syssyyn myös hyvää tulevaa yötä ja mukavaa ensiviikkoa sinulle. Mietin sua joka ikinen päivä...
Vastaukset 58
Vanhimmat
Oliko tämä naiselle?
Kyllä vain.
Naisilleko?
S
Siis naiselle piti laittaa
Naiselle kyllä vain.
S? Vai
Ei ole S, J, T tai M. Pysyköön se oikea kirjain mysteerinä.
En minäkään voi hyvin ajatuksien tasolla. Päällisin puolin saattaa vaikuttaa, mutta todellisuus toinen. Syksyllä taisin viimeksi olla hänen miehen kanssa tekemisissä. Pintaa syvemmältä haluaisin tutkia, tarvitsen sen jonkun joka ohjaisi oikeaan suuntaan ja antaisi voimia uuteen päivään. Kaikkea hyvää sinullekin.
Minulla ja hänellä paljon pidempi aika, mutta kiitos hyvää sinulle myös!
Ette ole olleet missään tekemisissä? Et ole nähnyt etkä muutenkaan ollut yhteydessä?
En tiedä kenelle naiselle osoitit mutta todella kauniisti kirjoitit hänestä, hienoa olisi jos hän tuntisi samoin. Minkälainen hän on?
Emme pitkiin pitkiin aikoihin. Hän on sellainen erityinen, hyvin ajattelevan ja älykkään oloinen, kaunis kuin kukka. Vaaleat hiukset ja siniset silmät, säteilee ja aistin hänet ainakin 100m päähän.
K josta teit aloituksenkin..
Tämän aloituksen olen vain tehnyt vai mitä oikein tarkoitat?
Tarkentava kysymys. Onkohan se aisti tallella kun pitkään aikaan ei olla nähty?
Sitä en osaa nyt sanoa, mutta jos alkaa taas maailma valostumaan ja sydän lyömään, niin silloin sinun oltava taas lähellä..
hienosti kirjoitit samat ajatukset eräälle naiselle,en osaa sanoin kuvailla mutta kaipaan edes nähdä sinua olet minulle rakas ja tärkeä.
Kiitoksia!
Kerrotko sä kelle kirjoitat ap ei näes
Mene ja näe?
Todella kaunis kirjoitus! Mihinpäin menee?
Kiitos. Se menee sinnepäin maailmaa jossa kyseinen nainen ikinä onkaan. En siis tiedä hänestä enää paljoakaan..
Sinuun olisi hienoa tutustua. Luulen, että se voisi olla hienon ystävyyden alku. Hyvää yötä ja ensi viikkoa sinullekin.
Kiitos. Haluan vain naisesta niin paljon enemmän, kuin ystävän.
Hienosti kirjoitettu!
Kiitos. Kirjoitan sillä tunteella, minkä hän sai minussa aikaan. Se tunne on kestänyt jo melkein vuoden, vaikka en ole häntä nähnytkään..
Millon näit hänet viimeksi?
Kohta vuosi jo siitä, mutta vielä alle.
Kaunis, kovinkin kaunis kirjoitus. Kirjoituksessa oli niin paljon asioita ja tunteita, joita tunnistan itsessäni, kun ajattelen häntä, johon niin kovasti rakastuin ja jota olen rakastanut. Tiedän aivan liiankin hyvin, mitä on, kun rakkauden vuoksi pitää kulkea läpi taivaiden ja syvimmän helvetin. Tiedän, että rakkaus kyllä voi vaatia paljonkin. Mutta se, että toinen tekee siitä helvetistä vieläkin helvetillisemmän omalla käytöksellään, heikkouksillaan julmuudellaan, petturuudellaan ja mitä lie vielä. Se ei ole hyväksyttävää, ei ikinä, ei kenellekään. Koska se helvetti polttaa muutoinkin kovasti, niin entä vielä silloin, kun toinen lisää sitä tuskaa tahallisesti?
Ja miten sen jälkeen voi suhtautua siihen toiseen, joka näin teki?
Ei ole ihan helppoja tunteita nekään, kun joutuu niitä pohtimaan, miten suhtautua tähän kaikkeen. Anteeksianto on toki tärkeä ja hieno asia. Mutta anteeksiantoon tarvitaan se suurempi peruste, joka mielestäni on äärettömän ratkaiseva siinä, onko se kannattavaa vai ei. Ja sen toisen käytös on voinut antaa viitteitä siitä, ettei ole ollenkaan varmaa, että se olisi oikea ratkaisu (anteeksianto). Lisäksi anteeksianto voi sotia omaa oikeudentajua vastaan kovin rankastikin. Oikeudentaju kyllä kertoo, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Eikä kenelläkään ihmisellä ole oikeutta loukata ja riistää siltä toiselta ihmiseltä kaikkea kaunista, hyvää ja hänelle tärkeätä. Siinä voi mennä usko elämän kauneimpiin asioihin, kuten rakkauteen ja hyvään. Toki yhden ihmisen ei saisi ikinä vaikuttaa asioihin niin voimakkaasti, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Ja etenkin silloin kun kyse hyvin syvistä tunteista ja oikeasta rakkaudesta.
Mutta kyllä, näiden rinnalla muistan myös sen taivaan, monet pienet asiat, tapahtumat ja ilon ja onnen tunteet. Voi miten voimakkaita ne olivatkaan! Ja miten tärkeitä minulle. Oh, kunpa se toinen vain tietäisi, kuinka tärkeää jo hänen läsnäolonsa oli (paikassa, jossa tapasimme) ja kuinka aina odotinkaan uutta päivää hänen näkemisekseen. Ja kuinka olisin surullinen ja kiukkuinen olin, kun hän oli aina välillä pois sieltä, kun häntä kiinnosti kaikki muu. Oh, olisin voinut hyppiä seinille kiukusta, kun niin olisin vain toivonut, että hän olisi vain siinä. Toki olisin halunnut kaikkea muutakin. Ja sitten, lopulta tuli myös se yö kun sain olla hänen kanssaan, sekin on oma tarinansa, mutta olihan se nyt minulle hyvin tärkeä, sillä halusin sitä niin kovasti ja se oli ihanaa!
Oh, eikö ihminen ole aina ajatuksiensa kanssa mysteeri? On aika moninaista, miten elämän kokee, miten siitä ajattelee ja millainen ihminen on? Aikamoisen tien olen itsekin käynyt läpi tullakseni sellaiseksi, mikä olen. Oikeastaan lähes koko aikuisikäni olen kyllä tainnut olla suurin piirtein sellainen, kun olen, vaikka jokainen päivä näyttää ja opettaa uuttakin. Joskin tapani kohdata ja käsitellä asioita on kovinkin ”vaativa” ja kipeä, mutta myös opettavainen ja ne opit kyllä menevät perille, eivätkä unohdu. Jotkin ajatukset ovat niin syviä, että niiden löytäminen ja tavoittaminen vaatii itseltänikin paljon. Usein tajuan asiat sisälläni intuitiivisesti, mutta ajatuksen tasolla niiden tavoittaminen vie aikaa, että ne asiat saa järjestykseen mieleensä ja niitä on helpompi käsitellä ja vaistota. Näin siis syvempien asioiden kautta. Aloittaja kirjoitti hyvin siitä, että ”tiettyjä asioita voi miettiä ja puntaroida ilman ylimääräistä stressiä ja omassa rauhassa. Ja että silloin myös ajattelu toimii parhaiten, kun ei pidä kiirettä”. Omalla kohdallani asia on juuri näin ja siksi joihinkin asioihin tarvitsen aikaa ja mielenrauhaa. Ja tietyt asiat tai ajatukset käyn toisinaan läpi automaattisesti mielikuvien kautta. Asiat näkee kuin kuvina mielessään, ja sitä katsoessa tavoittaa helpommin asioita, mikä elementti tarkoittaa / kuvaa omassa asiassa, peloissa ja tunteissa mitäkin asiaa . . .
Olen huomannut, että etenkin yksi ”pelkoni”, mistä en paljoakaan puhu (enkä ole puhunut senkään ihmisen kanssa ketä ajattelen), vaikuttaa yllättävän paljon ja monella tavalla elämääni, vaikeuttaa sitä, mutta myös vaikuttaa siihen, millainen olen . . . Ja oikeastaan, sen asian haluaisin myös itse kohdata ja selvittää (siinä on kyse vain minusta), mutta en ole pystynyt, voinut (useistakin syistä) ja toki sen selvittäminen vaatii itseltä todella paljon, kuten niiden kaikkien salaisimpien ja syvimpien pelkojen kohtaaminen aina vaatii.
Niin, kauniisti kyllä kirjoitit tuon aloituksesi.
Kiitos. Arvostan!
Ja on aina muistettava, ettei mikään asia ja tarina ole vain oma, kuten ei rakkauskaan . Siinä on aina sen toisen tunteet, ajatukset, tahto ja kokemukset mukana. Kaksi ihmistä saattavat kokea samankin asian tai samat tapahtumat kovinkin eri tavalla.
Itseäni kyllä ärsyttää kovasti, kun en tiedä paljoakaan sen toisen suhtautumisesta, tunteista ja ajatuksista. Tietenkin haluaisin tietää! Mutta kun toista ei voi pakottaa kertomaan. Olisi kyllä tärkeää ottaa sen toisenkin ajatukset, kokemukset ja näkemykset kun huomioon. Kun kenenkään ajatuksista ei voi todella tietää, jos niistä ei ole puhuttu ja puhuta. Toki kaikkea voi pyöritellä mielessään, menee kyllä vain enemmän sekaisin, eikä niin voi tietää oikeasti siitä toisesta. Siksi puhuminen onkin niin tärkeätä.
Rakkaus on erikoinen tunne. Isompi kuin mikään muu tunne mitä voi kokea.
En tiedä onko se ollut sitten jokin ennakkoaavistus, mutta oon aina vihannut leffoissa ylikaiken niitä kohtia joissa joku suuresta rakkaudestaan lähtee pois sen rakastetun luota koska kokee että jäämällä vain tuhoaisi sen rakastamansa ihmisen elämän. En oo koskaan kestänyt niitä kohtia elokuvissa. Miettinyt että miten kukaan joka rakastaa oikeasti voi olla niin heikko että luovuttaa eikä yritä etsiä ratkaisua. Ja sitten huomaan löytäväni itseni siitä samasta tunteesta ja ajatuksesta. Ja se syö sisältä. Se ei ole heikkoutta vaan sitä että tietää liian hyvin, tuntee jotain toisesta liian hyvin. Elämästä, tarkoituksesta. Yritän löytää tapoja käsitellä sitä tunnetta jotten olisi niin kuin ne ärsyttävät elokuvakohtaukset joissa vaan poistutaan mitään sanomatta ja käperrytään jonnekin itkemään loppuelämäksi.
Toiselle haluaa vain hyvää. Oma sisin ei edes kestäisi sitä että hänellä olisi huono olla.
Mutten ajattele niin että toinen olisi tehnyt asioita väärin. Asiat meni siten kuin ehkä oli tarkoitettu. Ja vaikka jotkin asiat tuntuisi virheiltä, ne aina opettaa jotain. Näen nyt ettei kipu tuhoa sitä. Mikään muu ei saa unohtamaan sitä. Nämä on hyviä asioita tietää. Ne ei ole rikkonut siitä tunteesta mitään. Vain vahvistanut. Ja siksi rakkaus on suurin tunne mitä voi kokea.
Se tunne kyllä kantaa. Olisi helppo vaan hyväksyä kaikki mitä mukana tulisi. Ei olisi edes vaikeaa eikä se ole siitä kiinni. Se tunne on testattu jo sieltä syvimmän helvetin kautta. Kaikki ympärillä oleva on ehkä hetkellisesti kivuliasta mikä pitäisi järjestää. Mutta miten voi elää sen tunteen kanssa että ajattelee tietävänsä että toiselle on tarkoitettu tie joka menee oikein jos ei itse katkaise sitä. Miten selvitä sen tunteen kanssa ja miten löytää tapoja olla toista lähempänä siten ettei tie katkea?
Toteaisin vain, että rakkaus kun on niin se kantaa. Kaikki muu on sinällään toissijaisia seikkoja, kun vain rakkaus on. Se voi ottaa aikansa, mutta ei koskaan katoa. Kiitos, kirjoitit oikein hyvin.
Olen samaa mieltä siitä, että rakkaus on erikoinen tunne. Ja sen voimakkuus on kyllä tullut koettua. Jopa liian voimakas, se ei ole aina hyväksi itselle . . .
Hassua, en myöskään pidä elokuvissa kohdista, jossa toinen lähtee rakkaudesta pois ja jättää sen rakastettunsa. Sillä uskon aina, että jokin ratkaisu on aina, oli se sitten millainen tahansa, mutta jokin muu vaihtoehto on aina, kun luovuttaminen. Ja sellainen ajattelutapa ja luovuttaminen saa minut niin kiukkuiseksi! Eikö rakkaus olekaan se tärkein? Kyllä, pitäisi olla!
Ehkä tämän vuoksi ollen jollain tapaa jopa ymmärtänyt salasuhteita, silloin kun kysymys on voimakkaista tunteista, rakkaudesta. En tarkoita, että se olisi hyvä ratkaisu tai oikein, mutta ymmärränpä hyvinkin senkin ratkaisun. Ei se kaunein ja romanttisin tapa kuitenkaan. Mutta ehkä parempi, kun jokin muu vaihtoehto tai erossa oleminen.
Oh, minusta olisi pelottava ajatuskin, että joku tuntisi syvimmät tuntoni ”sanattomasti” tai niin hyvin. Osaan kyllä päästää minulle tärkeän ihmisen hyvinkin lähelle itseäni, mutta tietynlainen yhteys, toisen kosketus sieluun saakka, voi tehdä yllättävän kipeääkin vaikka sitä kyllä kaipaakin. Taidan olla ihminen, joka tykkää olla tietyllä tavalla ”piilossa”. Kai elämässä on pitkälti kysymys siitä, mitä asioita kokee oikeaksi tai vääräksi. Itse koen jotenkin niin, että kun tekee jotain hyvää elämässä tai toisille (vaikka pientäkin, eihän ihminen nyt niin valtaviin tekoihin pystykään), jos sen tekee puhtain sydämin, sen voi tehdä ikään kuin ”salaa”, vaatimatta siitä kunniaa tai kiitosta itselle. Ei toki ole väärin tehdä hyviä asioita muutoinkin, mutta jostain syystä vain ajattelen, että puhtaimmat teot eivät ”vaadi huomiota”. Kun taas tekee jotain pahaa tai väärin (ja niinhän ihminen aina tekee, ei ihminen ole puhdas tai synnitön), niin se taas pitäisi myöntää ja siitä ottaa vastuu. Valheet vain pahentavat väärää tekoa. Koen jopa niin, että valheet aiheuttavat eniten vahinkoa. Mutta eihän nyt elämässä nämä asiat näin yksinkertaisia ja mustavalkoisia ole . . .
Enkä milloinkaan suostu uskomaan sitä noissa elokuvissa ja rakkaudessa, että jäämällä vain tuhoaisi sen rakastamansa ihmisen elämän. Ennemminkin lähtemällä tuhoaisi niin paljon, tekisi liikaa pahaa, tuhoaisi elämän merkityksellisimmän asian, jolla on vaikutuksia muihinkin asioihin.
Minä en sitten ehkä näköjään salli virheitä yhtä helposti kun sinä, en asioissa, jotka ovat itselleni niin tärkeitä (rakkaus). Siinä on kyse niin puhtaasta ja kauniista asiasta, että sitä ei saisi loukata pahimmalla mahdollisella tavalla ainakaan. Ja tiedän toki, ettei ihminen, ei kukaan, ole virheetön. Virheistä toivon mukaan oppii kyllä. Minä näen kyllä myös seb, että tietyt virheet ja teot vahingoittavat rakkautta ja voivat jopa lopettaa sen (Luojan kiitos!) Pahuus ei kuulu rakkauteen.
Juuri nyt en saa aivan täysin kiinni tästä ” Mutta miten voi elää sen tunteen kanssa että ajattelee tietävänsä että toiselle on tarkoitettu tie joka menee oikein jos ei itse katkaise sitä. Miten selvitä sen tunteen kanssa ja miten löytää tapoja olla toista lähempänä siten, ettei tie katkea? ” Siis ymmärrän ja en ymmärrä. En ymmärrä siksi, että tämä kulkee nyt niin lähellä omaa kipuani ja syvimpää pelkoani, etten pysty juuri nyt tässä täysin tavoittamaan sitä. Kun joku asia satuttaa kovasti, en pysty sitä heti täysin ajattelemaan, kun mieleni sulkeutuu siltä.
Mutta miten voisit tietää hänen tiensä? Ainakaan varmaksi, kun aina sitä ei itsekään tiedä. Ja huomaan kerta toisensa jälkeen elämässäni, että miksi helvetissä ne tieni ovat aina kaikkein vaikeimpia reittejä? Ja miksi toisen tie katkeaisi läsnäolostasi ja siitä, että olet siinä osallisena? Aivan varmasti löytyy tapoja olla toista lähempänä. Kyllä niitä on löydyttävä ja on! Sillä kaikkein pahintahan olisi jättää toinen siihen tielle yksin ja vain poistua. Se on julminta, mitä rakkaudessa voi toiselle tehdä, se tuhoaa sen toisen elämän, se lähteminen eikä jääminen.
Ja kai sitä vain etsii tietä ja pyrkii sen rakkaansa lähelle. Itse ainakin tekisin niin. Ja haluaisin hänen olevan läsnä siinä, tavalla tai toisella. Ja kunnes ne tiet yhdistyvät toivomallani tavalla.
Tuossa on paljon ajateltavaa ja oon iloinen että siitä herää mulla ajatuksia. Pyörittelen niitä vähän aikaa mielessäni ja yritän sitten saada ne sanoiksi. Se on niin hyvä että joku saa niitä ajatuksia heräteltyä ja vähän ravisteltuakin että tapahtuu kehitystä. Onneksi ei tarvitse olla vaan omien ajatusten kanssa. 😊
Joo, se on pelottava tunne kun tuntuu toisen edessä täysin alastomalta ja siltä että hän näkee sielun syvyyksiin asti. Jotain itsestä on niin kiinni siinä että tuntuu että on vähän liian heikoilla siinä. Ja se ei oo paha tunne kuitenkaan, ei missään nimessä. Vaatii vaan että itse kestää sen olon jotenkin ja saisi tilaa luottamukselle rakentua. Koska kyllä mä näen senkin ettei mikään elämässä oo kasvattanut ja suoristanut samalla tavalla kuin se että joku näkee sillä tavalla vaistomaisesti oikein ja syvälle. On pakko riisua kaikki naamarit koska mitä ne auttaa.
Ajattelen ihan samoin tuosta mitä sanoit hyvistä ja pahoista teoista. Tismalleen samalla tavalla. Mutta tosiaan aina elämä ei mene edes omien periaatteiden mukaan. Mutta kyllä mä _yritän_ olla siten että ne teot jotka salassa teen olisi sellaisia puhtaasta sydämestä tulevia. Sitä että haluan vaan kertoa jollekin tärkeälle ihmiselle että rakastan häntä ja että välitän siitä että hän on onnellinen. Se on ehkä osittain sitä ahdistusta jota tilanteesta aiheutuu etten ollenkaan luota itseeni että esim. kahdestaan ollessa se pysyisi sillä tasolla vielä.
On siksi vaikea miettiä asioita eteenpäin koska ihan pienessäkin askeleessa on niin paljon. Pitäisi puhua kasvotusten, mutta sitten siinä on aina se riski että se lähtee ihan käsistä ja sitten kaikki on jo aika sekaisin.
Ja kun nää ei oo mitään leikin asioita. Sellaisilla asioilla rikotaan muita ihmisiä. Varmasti tiedät mitä tuskaa sillä itsensäkin sisälle kerää että ei ole siten kuin haluaisi olla jotta voisi katsoa itseään peilistä. Mutta miten sitten pitäisi olla? Joku sanoi mulle eilen että on niin kuin surullinen koiranpentu joka koko ajan seuraa mua vaikka vaan kävelen ja haluan pois. Kaikki rikkoo kaikkia. Mä en oikeasti tiedä miten päin olisin. Toisaalta oon kai jotenkin päätellyt että kestän paremmin syyllisyydenkin tuskaa kuin sitä että pitäisi vaan unohtaa sellainen ihminen jota en voi unohtaa. Tai että jollain tapaa se sitten olisi kaikille huonoista ratkaisuista vähiten huono.
Ja mä en oo huono elokuvakohtaus. En aio vaan lähteä. Yritän etsiä sitä ratkaisua tähän vaikka en tiedä miten se löytyy. Nää on niitä asioita joiden kanssa ei voi luovuttaa. Pitää yrittää yhdessä löytää jokin ratkaisu tähän. Yksin en sitä voi edes keksiä.
En tiedäkään niistä poluista mitään varmaa. Vaan tuntemuksia, mutta ne on mulla yleensä aika vahvoja. Se häiritsee että koen muuttavani johonkin kauas. Ja se on siis vaan mun outo tunne. Kukaan ei oo menossa, vain minä ajattelen niin. Näen kyllä että mitä kautta se on siis ihan realististakin. Mutta miksi muuttaisin, en edes tiedä. On vaan tunne että niin ehkä tapahtuu. Ja se tunne on ollut myös isälläni ja äidilläkin. Ja siis jopa papalla silloin kun oli vielä elossa. Niin kuin omista lapsista joskus vaan tietää jotain. En oo niin edes kiinnittänyt siihen huomiota paitsi nyt kun tuntuu että se lähestyy hiljalleen.
En voi selittää sitä ajatusta toisen polusta paremmin koska siinä ei oo nyt tarpeeksi järkeä jotta sen voisi sisäistää. Koska se tarkoittaa että maailman pitää muuttua ja tulevaisuus ei aina tässä hetkessä tunnu loogiselta. Mutta sekin on vahva tunne. Jostain sellaisesta miten toisen elämä kulkee kohti hetkeä jolloin elämän tarkoitus on päivänselvää ja kirkasta. Ja kaunista.
Ja sen takia tuntuu etten voi katkaista sitä tietä koska siihen loppuun liittyy se että polut kiertää kaukaa ennen kuin yhdistyy. Tää on niin tuskaisa ajatus kun en tiedä ratkaisua. Pois lähteminen ei oo ratkaisu, sen kyllä tajuan. Ja ihan hyvä että myös muistutit siitä.
Ilman tuota tunnetta tietäisin ihan hyvin mitä tehdä. Se olisi se, että "jos haluat pitää mut elämässäsi, menet mun kanssa naimisiin" ja sitten oltaisi siinä eikä mitään sekoilua mihinkään. Se on sen rakkauden arvoista että se menisi niin. Se on se miten sen kuuluisi mennä. Mutta elämä ei mee aina siten kuin pitäisi.
Tajuan sen tunteen siitä että haluaa asioiden tuntuvan kauniilta. Se tunne on arvokkainta mitä mun sisällä on ja osaan antaa sille sen arvon. En antaisi sitä tunnetta kohdeltavan kuin jotain roskaa. Mutta toisaalta ei minkään ympärillä tarvitse olla mitenkään täydellistä. Voi olla juuri sitä mitä se on. Siis sillä tavalla että suudelma tuntuu kyllä samalta oli se sitten kauniisti rannalla tai jossain vähiten romanttisessa mahdollisessa paikassa. Salasuhde on aika vaikea ajatus tietenkin mutta pakko kai miettiä kaikkea silloin kun ratkaisuja ei ole.
Jäi vielä jotain ajatuksia mutta taitaa merkit loppua kesken
Tiedän hyvin sen, ettei elämä aina mene omien periaatteiden mukaan, ja välillä on kohdattava oma itsekkyys ja se, että jotain asiaa haluaa vain niin paljon, että se menee muun edelle. Näin tein sinä iltana, kun olin hänen kanssaan sen yön ja muistaakseni oli toinenkin yö, jolloin olin ainakin osan yötä hänen kanssaan. Enkä näitä ole voinut katuakaan, niitä halusin, ja ne olivat minulle tärkeitä. Ja niin tuosta rakkauden kertomisesta, jos kerran rakastaa ja se on totuus, niin mielestäni se tulisi kyllä aina kertoa. Niin se vain on. Minusta on hieman ennenaikaista huolehtia, että kaikki lähtee käsistä, ei siinä nyt välttämättä niin käy, ja eiköhän nämä asiat ole omia valintojanne, mitä päätätte ja miten asiat hoidatte. Ja totta on, että jossain vaiheessa asioista pitäisi puhua kasvotusten. Ei se varmasti ihan helppoa ole, mutta siitä huolimatta niin tulisi tehdä.
Ja siitä voit olla vakuuttunut, että ajattelen ehdottomasti, etteivät nämä ole mitään leikin asioita. Ei todellakaan ole. On todellakin totta, että tällaisilla asioilla rikotaan muita ihmisiä. Ja siihen pahin pelkoni liittyykin. Ajattelen elämästä niin, ettei toisille saisi tehdä pahaa, ettei toisia saisi tarpeettomasti satuttaa (joskus on ”pakko”) tai ettei itseä saisi asettaa muiden ihmisten edelle. Ja näin olen toiminut tai ”joutunut” toimimaan elämässä, koska ne ovat olleet niitä periaatteita, joille oma ihmisyys on rakentunut. Siksi elämässäni on ollut tilanteita, jossa olen joutunut myös satuttamaan itseäni, etten satuttaisi muita. Ei sekään ole ollut helppoa, ja helvetin kipeää on tehnyt, mutta niin olen toiminut omien näkemysteni vuoksi.Täysin päinvastoin toimin sinä iltana, kun olin kanssasi. Muistan ajatelleeni sinä iltana, kun olin siinä kanssasi, että edes tämän yhden kerran saisin olla siinä ja tehdä juuri niin kuin itse tahdon. Aivan kuin ensimmäistä kertaa annoin itselleni luvan olla itsekäs ja oikeutuksen ”tehdä tietoisesti väärin”, vain ja ainoastaan koska niin puhtaasti rakastin ja halusin sitä, olla kanssasi. Eihän se tietysti oikein ollut, mutta niinpä vain ajattelin. Enkä todellakaan ollut tottunut toimimaan elämässä ihan niinkään.
Ei en todellakaan haluaisi satuttaa muita ihmisiä, en täällä enkä siellä. Sillä pelkään todella satuttaa minulle tärkeitä ihmisiä, tai asettaa omia tarpeitani heidän tarpeidensa edelle. Enkä myöskään missään nimessä haluaisi satuttaa muita ihmisiä omilla teoillani. Vaan nytpä olen kohdannut asian, joka on kyseenalaistanut näitä asioita. Koska myös totuus ja rehellisyys ovat minulle tärkeitä, Ja Rakkaus! En tarkoita, että rakkauden vuoksi olisi oikeutettu tekemään mitä vain, en todellakaan ajattele niin. Mutta eihän näinkään voi elää, että vain ajattelee ja rakastaa sitä toista! Eikä unohdu tunteet tai lopu rakkaus, ei se vain mene niin, tässä rakkaudessa on vain jotain enemmän, joka koskettaa minua eri tavalla kuin mikään ennen . . .
Se, että olen yrittänyt elää elämää siten, etten satuttaisi ihmisiä ja etenkään minulle rakkaita ihmisiä, ei tarkoita, että olisin elänyt kuin ”lammas”. Ei, en ole miellyttäjätyyppiä ja siihen minulla on liian voimakas tahto ja näkemykset. Mutten myöskään ole kovasti oikeuttanut sitäkään tapaa itselleni, että kaikkea saa tehdä, kunhan ei jää kiinni. Ei, koska itse ajattelen ehdottomasti valheiden satuttavan eniten, ja itseäni ainakin satuttaa. Mutta vaikka ajattelen näin, ymmärrän jokseenkin sitä, että valehtelemalla ajatellaan suojelevan toista, että totuus on liian kipeää. Itselleni asia on kyllä juuri päinvastoin. Ja ei kukaan ole niin puhdas, etteikö joskus satuttaisi läheisiä ihmisiä, tietysti niinkin tapahtuu. Ehkä omapäisyyteni on ollut asia, josta on eniten tullut ”kahnausta” äitini kanssa, vaikka toki hänkin on oppinut, etten elä hänen näkemystensä mukaan, mitä hän joskus yrittää.
Olipa tärkeää ja mukava lukea, ettet ole huono elokuvakohtaus, etkä aio lähteä. Minusta tämäkin on jo nähty ja koettu, ja ainakin itselleni se oli se kaikkein vaikein ja ”väärin” tapa. Minullekin nämä asiat ovat niitä, joiden kanssa en voi luovuttaa. Liian tärkeä asia. Ja kyllä, joku ratkaisu on löydettävä.
Enkä kyllä aina jaksaisi vain odottaa ja hukata elämää ja näitä tunteita. Eiköhän tässä ole jo aika kauan sitäkin tehty. En kyllä itsekään kestä, että polut kiertää kaukaa ennen kuin yhdistyy – en voi sietää tätä ajatusta. Jokin ratkaisu vain on oltava, ei kaikki voi olla niin mahdotonta. Ei vain voi.
Sulla on sydän, siitä se johtuu ettet halua satuttaa. Vaikka luonteeltaan olisikin vähän, tai paljon, omapäinen.
Niissä luonteenpiirteissäkin on kyllä jotain sellaista balanssia ainakin itselläni että läheisimmissä suhteissa tuntuu että jätän kaikki itsepäisyydet sivuun. Mikä kyllä on ilmeisesti harha koska kuulen kyllä siitä eikä omaa luonnettaan voi vaan unohtaa mutta verrattuna siihen miten vähän tekee mieli olla omapäinen parisuhdeasioissa verrattuna muuhun elämään.
En mäkään osaisi katua sitä jos viettäisin yön tai öitä hänen kanssaan.
Olisikin helppoa jos ei voisi satuttaa ikinä kuin itseään. Jos voisi vaan yksinkertaisesti valita että jos tekee väärin saa siitä hyvästä vaikka ruoskinnan ja se on kuitattu. En miettisi edes kahta kertaa ja menisin juosten hänen luo 😄 Mutta se voisi kyllä olla vähän huono jos rangaistus ei opettaisi mitään ja rike toistuu...
Sekin on aika paljon että pitää näyttää itsestä just sille henkilölle, jonka mielipiteestä todella välittää, nää kaikki moraalisesti vaikeat asiat. Mutta kai sekin liittyy siihen että jollain on se asema että se vaan kuuluu sille että se näkee sisältä aivan kaiken. Sellaisen mitä itsekään ei tiennyt että siellä on.
Mullakin menee jotenkin niin oudosti kaikki tässä kun oon yleensä sitä mieltä että sellainen vähän brutaalikin rehellisyys on ihan hyvä asia. Tai se tulee luonnostaan niin. Ainakin läheisimpien ihmisten kanssa. Mutta nyt en voi sanoa mitään. Ja huomaan itsestäni että mulla on koko ajan sisällä tarve sanoa se. Että rakastan jotain toista. Mutta ei voi sanoa. Ei vaan voi. Se ei auttaisi tässä tilanteessa nyt mitään. Vaan mutkistaisi enemmän.
Oon joskus miettinyt että miten paljon omapäiset lapset kokee sitä että ne halutaan murtaa ja taivuttaa muiden tahtoon. Se on jotenkin niin helppo asia jäädä aikuisilta tajuamatta että hei tällä lapsella on vahva tunne omasta itsestään. Se on sen suuri vahvuus. Ja muiden pitäisi löytää itsestä se ymmärrys että älä yritä murtaa lapsesta jotain jota toisessa aikuisessa arvostat. Ja mitä omapäisempi ja hauskempi lapsi sitä enemmän ympäristöllä tuntuu olevan tarvetta saada se yliote koska sitä yliotetta ei luontaisesti ole. Se on kohtuutonta millaisen kuvan sillä tavalla maailmasta saa. Mutta jos on säilynyt edelleen omapäisenä ja hauskana niin on vahvempi kuin ne.
Mulla on vähän sama äidin kanssa. Luulisi että olisi jo luopunut siitä yrityksestä kontrolloida mua koska se ei onnistu mutta välillä tulee vaan aika käsittämättömiä juttuja että en oikein tiedä miten reagoida. Oon yrittänyt miettiä sitä että oon varmasti ollut aika haastava ja tottelematon lapsi ja sillä tosi suuri tarve olla kunnioitettu auktoriteetti niin sitten se vaan oli aika hankalaa lähtökohtaisestikin.
Joo totta, se pois lähteminen on jo niin nähty ja ei ollut hyvä. Joten turha sitä miettiäkään. Pitää löytää parempi ratkaisu. Ja kai se vaatii sen että sitten joskus kasvotustenkin yrittää jutella asioista.
Ehkä sitä ratkaisua pitää nyt vaan yrittää etsiä siten että ottaa niitä pieniä askelia ja sitten jos tuntuu että alkaa mennä jotenkin huonosti niin pitää pysähtyä, huutaa aikalisää ja ottaa hallittuja askelia siten että tilanne vakautuu. Siis etsiä, etsiä ja etsiä ratkaisua eikä olettaa että olisi olemassa valmis rata jota pitkin kaikki vaan menee täydellisesti.
On totta, että parisuhteessa ja lähemmissä ystävyyssuhteissa omapäisyys kyllä unohtuukin, koska ottaa toisen tunteet huomioon. Itse olen sellainen, että ajattelen aina jopa liikaakin asioita eri näkökulmista. Muutoinkin on tärkeää arvostaa toisen näkökulmia ja asioita, ja ottaa ne toimissaan ja päätöksissään huomioon. Olen kyllä tietyllä tapaa tosi kiltti luonteeltani. Mutta ei ole mielestäni ollenkaan helppoa myöskään satuttaa itseään, muiden takia, jos jotain asiaa haluaa tosi paljon. Ei ollenkaan helppoa, riippuu toki asiastakin.
On, kyllä se on vaikeaa näyttää toiselle (kenestä välittää suuresti) tiettyjä asioita, etenkin moraalisesti vaikeita asioita. Näitä asioita käsittelen yleensä itsekseni ja myös sydänystäväni kanssa, joka on myös nainen ja saa niin helposti kiinni siitä, mitä tarkoitan.
Ymmärrän todella hyvin se, että joku salaa tunteensa toiselta ihmiseltä. Itse olen vähän uhmakas tässä, ja liiankin rehellinen, en koskaan voinut kieltää keneltäkään tunteitani häneen. Ja toki sillä on ollut omat seurauksensa. Mutta niin isoa asia en voinut kieltää, kun se kerran totta oli. Mutta näen myös omassa parisuhteessani sen, että valheet olisivat tuhonneet kaiken sen, mitä siinä suhteessa on ollut. Samassa tilanteessa toimisin yhä niin (seurauksista huolimatta). Jos taas ikinäkään tekisin niin uudelleen, ja olisin sen rakkaani kanssa vielä, tiedän etten voisi kertoa. En voisi satuttaa toista enää niin. Siksipä toivoisinkin muunlaista ratkaisua, mutta elämä ei ole täydellistä, enkä sitä odotakaan, että olisi. Ja toisinaan haluaisin vain niin kovin hänen syliinsä.
Itselläni on ehkä liiankin vakaat näkemykset ja mielipiteet elämästä ja asioista, ja elän pitkälti niiden mukaan. Kovin tärkeänä kuitenkin pidän, että katsoo ja hyväksyy elämässä muitakin tapoja elää, toimia ja ajatella, kuin oma tapa. Mielestäni tämä onkin kiehtovaa. Joka tapauksessa tämä rakastuminen ja rakkaus on järisyttänyt aika vahvasti niitä periaatteita, joiden varassa olen aina automaattisesti toiminut. Ne arvot ja periaatteet ovat sekä helpottaneet, että toisinaan jopa vaikeuttaneet elämääni. Mutta tehneet näkemykseni ja valintani todella selviksi. On kaksi asiaa, joihin olen aina uskonut (toinen näistä on toki rakkaus) ja nämä kaksi asiaa ovat aina kulkeneet elämässäni käsikkäin, sulassa sovussa, tuoden mielenrauhaa ja tasapainoa elämääni. Näiden tapahtumien, rakastumisen ja rakastamisen myötä, ne kaksi asiaa joutuivat ensimmäistä kertaa vastakkain, todella rajustikin. Se on ollut erittäin järisyttävä kokemus ja kova paikka. Miten ihmeessä osaisin valita näiden kahden niin rakkaan ja tärkeän asian välillä, jotka ovat olleet aina niin iso osa itsenäni? Tuntuu hieman samalta, kuin joutuisi valitsemaan jommankumman lapsistaan, vaikka rakastaa molempia yhtä paljon. Eikä valitsematta jättäminenkään ole ollut ratkaisu.
Näistä asioista huolimatta, ja niistä tunteista, kuinka olen toisinaan jopa ”vihannut” tätä rakkautta, olen sen rakkauden hyväksynyt, koska se vain on niin totta ja voimakas. En myöskään voisi katua niitä hetkiä ja tapahtumia hänen kanssaan, joita olemme yhdessä kokeneet. En, vaan tahtoisin vain niitä lisää ja toki jossain vaiheessa jonkin ratkaisunkin.
Hyvin kirjoitat/ kirjoitatte. Tietämättä tilannetta ja vain kirjoituksien perusteella sanoisin, että kommunikaatio on tärkeää. Ilman keskustelua, avointa sellaista, teette vain päätelmiä. Jos toinen lähestyy niin silloin pitäisi vahvistaa toisen lähestymistä, paitsi tietysti joskus tilanne on voinut solmuuntua niin, että lähestyminen tulee olla selkeämpää. Sitten tuo, että yrittää toimia oikein. Mielestäni oikein toimimisen perusedellytys on tieto. Ilman tilannetietoja ja toisen kanssa keskustelua ja toista tuntematta ei todellakaan voi ns. toimia oikein. Itselleen voi selitellä toimivansa oikein ja ajattelevansa toisen tai mahdollisesti toisten parasta. Luullessaan toimivansa oikein voi itseasiassa toimia kaikista huonoimmalla tavalla. Mutta kukin tavallaan.
Eikö se yleensä menekin niin että kiltit ihmiset päästävät vähän hitaasti lähelleen. Tai kasaavat itselleen sellaisen kuoren etteivät vaikuttaisi niin kilteiltä.
Itseasiassa mullakin on käynyt vähän samalla tavalla parisuhteessa että en oo pystynyt salaamaan mun tunteita toiseen henkilöön vaikka yleensä pidän suuni kiinni liian henkilökohtaisista asioista joita on vaikea selittää. Se tuli ilmi ehkä vähän vahingossa jo ihan tutustumisvaiheessa kun se henkilö sanoi että haluaisi vaan löytää vaimon ja mennä naimisiin ja en ehkä uskonut ja kysyin että mikset sitten ole jo jos sitä haluat. Ja sit sain sen saman kysymyksen takaisin itselleni ja päätin kertoa että rakastin jotain ihmistä, halusin vain sen, en halunnut luovuttaa, oli vaikeeta, meni paljon aikaa, sattui eikä onnistunut. Kerroin koska sillä oli vähän samankaltainen kokemus ja ylipäänsä tein päätöksen edes nähdä sitä lisää vain sen asian takia että oli kokenut jotain vähän vastaavaa. Vaikka huomaan nykyään kyllä ettei oo vastaavaa koska ei oo ollenkaan sekaisin kuten minä olen. Ja siis se oma menneisyyteni on nähtävästi ohjannut kaikkia päätöksiäni..
Sen verran jo joskus aikaa sitten on niiden tunteiden kuori rakoillut että oon joissain riidassa todennut että tiedän miltä rakkaus tuntuu ja tää ei oo mitään siihen verrattuna eikä tää edes ole mun valinta. Mun valinta oli se mitä vuosia yritin. Ja en edes tajua miksen oo kyennyt olemaan sanomatta sitä, mutta kerran jossain pienessä riidassa joka liittyi johonkin nimiin ilmoitin mikä on ihanin nimi maailmassa. Ja huomasin että tajusi kyllä miksi ja muistaa sen kerran monta vuotta sitten sanomani etunimen kyllä edelleen. Miten tyhmää mutten voinut hillitä itseäni. Että kyllä se mullakin rakoilee niin paljon että varmasti jollain tasolla arvaa mistä kyse.
Sitäkin on aika vaikea käsitellä että tekisi jonkun ihmisen elämäntilanteen hankalaksi kun vaan toivoisi että hän olisi onnellinen ja kaikki hyvin. Mutta en pakene sitä asiaa vaikka pahalta tuntuu ja tekisi mieli paeta. Oman mielenrauhan ja sen syyllisyyden tunteen takia on jotenkin tärkeää että sellaiset asiat ei liikkuisi kauheasti nyt. On vähän vaikeaa muutenkin ymmärtää tätä niin ei jotenkin kestä sitä että tulisi vielä lisää mitään just tässä kohtaa.
Sulla on hyvä se että voit puhua ystävän kanssa. Se auttaa varmasti että tulee vähän ulkopuolista näkökulmaa. Vaikka tuskinpa kukaan voi mitään hyvää ratkaisua antaa mutta pakko vaan etsiä.
Tietenkin välillä ja useinkin on vaan niin kova ikävä hänen lähelleen että se sumentaa kaiken muun.
Itse ehkä oon sellainen että mulla on tarve saada asiat ratkaistua joten sitten lopulta meen pattitilanteessa vaan intuitiolla siihen mikä oikeimmalta tuntuu ja ajattelen että tulee uusia ongelmia ratkaistavaksi sitten ja se on ok. Mutta tässä tilanteessa tuntuu vaikealta. On paljon asioita. Mulla vielä se kohtaloon liittyvä ajatus häiritsee niin paljon.
Ja tää ei näitä vatvomalla myöskään aukea oikein mitenkään. Tulee vain huono olo ajatella liikaa. Pitää hyväksyä että solmussa on ja liika vatvominen vaan saa kieriskelemään tuskassa. Oikeassa elämässä on erilaista kun ei tarvi aina miettiä vaikeita asioita vaikka ne olisi läsnä ja voi vaan olla tai vitsailla tai mitä vaan. Joo, mulla käy nyt tää liika miettiminenkin vähän ahdistavaksi. Tosin se hälveneekin helposti ja tulee taas iloinen olo. Koska oon iloinen siitä että maailmassa on ja itsessäni on syviä tunteita. Mutta joo, mä yleensä hyödyn siitä että mua enemmänkin muistutetaan että ajattelemisen voi lopettaa koska teen sitä liikaa. Ja ps. en sit oo aloittaja jos ajattelit hänelle vastata.
"Mielestäni oikein toimimisen perusedellytys on tieto. Ilman tilannetietoja ja toisen kanssa keskustelua ja toista tuntematta ei todellakaan voi ns. toimia oikein. Itselleen voi selitellä toimivansa oikein ja ajattelevansa toisen tai mahdollisesti toisten parasta. Luullessaan toimivansa oikein voi itseasiassa toimia kaikista huonoimmalla tavalla."
Tää on niin totta. Oikeasti pitäisi vaan lopettaa liika pohtiminen ja keskittyä siihen että olisi tilaisuus käsitellä asiaa yhteisesti.
Onkohan aloittaja tässä kommenttiketjussa mukana?
Ensimmäisen vastauksen kirjoitin ja muuten olen seuraillut vaan.
Selvennykseksi vielä, että puhuessani noista kahdesta periaatteesta ja arvosta, jotka ovat ohjanneet elämääni ja olleet minulle tärkeitä, ja joista toinen on rakkaus . . .
Tässä tarkoitin rakkautta kovin laajassa merkityksessä. Toki se pitää sisällään henkilökohtaisen rakkauden johonkin ihmiseen. Mutta myös toisista ihmisistä välittämisen, myös tuntemattomista ja vieraista ihmisistä välittämistä ja huolehtimista. Se rakkaus pitää sisällään hyväntahtoisuuden toisia ihmisiä kohtaan jne. Tätä tarkoitin sillä rakkaudella, joka on toinen niistä asioista.
Onko siinä ollut jotain kohtia jotka on osunut vähän liian lähelle?
En ainakaan omalta puoleltani mitään tunnistaisi. Toisesta taas pahempi mitään sanoa kun ei tunne hänen elämäänsä.
AP. nainen !
Aloittaja on mies jos jollekin epäselvää.
Ihana viesti! Niin kauan kuin on elämää on toivoa! :)
Näin on marjat.
Sanoit aina että ” meillä on aikaa koko elämä”. Odotan vieläkin sitä kaunista päivää, jolloin lopettaisit kaksoiselämäsi ja voisit kohdata tasavertaisena ihmisenä.
En koskaan sanonut hänelle noin, vaikka paljon muut sanoinkin.
Kuten?
Vähän mutta paljon. Kaikki oli silloin niin selvää.
Sitten menikin yllättävän nopeasti hankalaksi.
Niin, sen jälkeen tunsin olevani niin yksin kaiken kanssa.
Harva juhlii nauramista jo nykyäänkään ja kovin kauniit puheet ei edes viihdytä.