Mitä Pornaisten rauhanyhdistys sanoo syntien anteeksisaamisesta

Anonyymi

Näin me uskomme

Vanhoillislestadiolaisuuden opillisena perustana ovat Raamattu ja luterilainen tunnustus. Keskeistä siinä on saarna Jeesuksen kärsimisestä, kuolemasta ja ylösnousemisesta. Kristuksen työ jatkuu maailmassa Pyhän Hengen työnä hänen seurakunnassaan.

Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan, että Pyhä Henki toimittaa vanhurskauttamistyön evankeliumin välityksellä. Jumala vanhurskauttaa syntisen seurakunnassaan. Seurakunnalle ja sen jäsenille on Jeesus antanut sovituksen viran. Evankeliumin julistamisen virka on Pyhän Hengen virka. Hänen omansa käyttävät tätä valtuutusta. Julistaessaan evankeliumia kaikille luoduille he julistavat myös synninpäästön sanaa, joka on evankeliumin ydintä. Siinä syntiselle julistetaan Jeesuksen nimessä ja veressä syntien anteeksiantamus. Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Opetuksen sisällössä tärkeinä pidetään uskonpuhdistuksen periaatteita. Niiden mukaan Raamattu on korkein auktoriteetti uskoa ja elämää koskevissa kysymyksissä ja että ihminen tulee vanhurskaaksi yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.

Usko on Jumalan lahja. Jumala on antanut jokaiselle tähän maailmaan syntyvälle lapselle uskon lahjan.

Kaste on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa ja siinä Jumala vahvistaa lapsen uskon ja nostaa hänet seurakunnan hoitoon. Kasteen armosta langennut ihminen voi saada uskon lahjan takaisin parannuksen kautta.

Parannus on mielenmuutos. Siihen kuuluvat Lutherin mukaan katumus ja vaiva synnin tähden, mutta samalla uskominen evankeliumiin eli synninpäästöön. Evankeliumin ydin on syntien anteeksiantamus.

Ehtoollinen on Jeesuksen asettama muistoateria. Se on tarkoitettu uskovaisille uskon vahvistukseksi.

Jumalan valtakunta on Jeesuksen opetuksen mukaan löydettävissä maan päältä. Maan päällä se on armon valtakuntana ja taivaassa kunnian valtakuntana. Jumalan seurakunta on yksimielinen uskossa, opissa ja rakkaudessa.

Lähde: www.srk.net

10

325

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täällä Pornaisissa on ollut tosi paljon uskon kieltäjiä. Toisaalta ei ihme, sillä siionissamme on ollut niin paljon erilaisia näkemyksiä monista perustavanlaatuisista asioista. On kuitenkin yritelty uskotella, että olisimme muka kaikki samalla tavoin uskomassa jne. Samaa ilmiötä varmasti ollut muuallakin. Mutta niin myös täällä meillä Pornaisissa. Nuoriso ei pysy uskomassa. Kiroilu on huolestuttavalla tavalla yleistynyt ja nyttemmin porukka kieltää ihan isolla joukolla uskojaan. Kieltäjissä on ollut myös ihan kokonaisia perheitäkin. Nähtäväksi jää, kuinka kauan tätä siionimme toimintaa täällä pystytään edes pyörittää. Monissa muissa siioneissa onkin jouduttu vakavasti harkitsemaan toimitalon poismyymistä ja jopa toiminnan lakkauttamista. Yhdistyksiä on myös yhdistelty.

    • Anonyymi

      Jos Pornaisten rauhanyhdistys ja Luther ovat totuutenne niin niillä voi pyyhkiä paikan jonka keskellä on pyllynreikä. Eksyttäjät ovat täysin sokeita ja ne ovat häpäisseet sekä Jeesuksen että Jumalan valheillaan. Jeesus sanoo aikanaan teille, menkää pois, mnä en tunne teitä.

    • Anonyymi

      Tuo aloitus teksti oli niin totta ja sitä yksinkertaista uskonsanomaa, jota VL-usko on alunalkaenkin ollut.
      Surullista, että väki kaikkoaa, maailma vie mukanaan, houkutuksia on ympärillä paljon, ihmiset eivät enää sitoudu mihinkään, nuoriso on "irrallista", kun aina pitäisi elo olla "hauskaa pilettämistä ja mukavaa puuhastelua.
      Etelä Suomi on vetänyt porukat pois uskon tieltä, siellä tuntuu olevan se näennäinen vapaus mennä ja tulla.
      Nykyään korostuu yksilön vapaus ja "mulle, nyt ja heti" kaikki mukava "löllötys ja töllötys". Someen pitää päästä "näytille", ihan "pimeitä" juttuja sinne ladataan, se on sitten omasta mielestä "hienoa"!
      Onhan näitä pois lähtiöitä ihan järki ihmisiäkin, mutta tahtoo se elämänmeno mennä toiseen laitaan, kuin ennen on uskonut, kaikkea pitää päästä kokeilemaan.
      Surullista katsottavaa, joskus, ainakin vanhemman väen silmin katsottuna. Hoh , hoijjaa !

      • Anonyymi

        Kun ihminen tulee tuntemaan totuuden niin varmasti lähtee lahkosta. Yksikään ihmisoppiin uskova ei pelastu. Kääntykää Jeesuksen puoleen, uskokaa totuteen ja tehkää parannus. Sen jälkeen kasteelle. Se tie vie iankaikkiseen elämään, nykyinen tienne vie kadotukseen.
        Lutheriin uskominen todistaa että olette jokainen epäuskoisia ja synnin orjia.


    • Anonyymi

      PORNOPERÄLTÄ kajahtaa sama vl-eksytys kuin muualtakin!

      • Anonyymi

        Älä nimitä Pornaisia noin rumalla nimellä. Minunkin kylästä on väännetty niin paljon ikäviä väännöksiä, ku täällä Hinthaarassa päin asustelen, jotta ei ole kivaa, että näitä paikannimiä pitää aina väännellä niin rumiksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä nimitä Pornaisia noin rumalla nimellä. Minunkin kylästä on väännetty niin paljon ikäviä väännöksiä, ku täällä Hinthaarassa päin asustelen, jotta ei ole kivaa, että näitä paikannimiä pitää aina väännellä niin rumiksi.

        Pornoperän ryky. Pistäpä paremmaksi?
        No minä pistän.
        Terskanperän täräyttäjät pulkkilasta, eli paikallinen rauhznyhdistys.


    • Ihmettelette, miksi porukkanne harventuu, jota se on tehnyt jo kymmenkunta vuotta, mutta nyt invaasio joka Kristuksen seuraajien seurakuntiin, tai kokonaan ulos, vetämään henkeä kyttäämisen kurimuksesta.
      Onko Vellu johto miettinyt sitä, miksi muut seurakunnat pääsääntöisesti kasvavat. Vapaissa suunnissa kastetaan Jeesuksen uusia ihmisiä kuukusittain lukemattomia, ja muissa ”alemmissa” Vl seurakunnissa ei ole samoja ongelmia ollenkaan.
      Ihmettelette, että pahan puhuminen verottaa teitä? Ei vaan omat pahat tekonne ovat niin voimakkaat ja kun siihen lisätään pakanallinen ihmisoppi, niin sietoraja alkaa tulla kohta hyvin totaalisesti täyteen, ja puhujat jäävät tyystin yksin.
      Mikä on olemuksena suhteutettu vaikka Pelastusarmeijaan, lähes kaikki heitä ihailee, mutta Heillä onkin Raamattu, jonka mukaan eletään ja opetetaan.
      Kokeilkaa parannusta vaikka niin, että hyväksytte jo kokeiltua Raamattu- tunti kokonaisuutta, ja ottakaa esittelijäksi joku ulkopuolinen Kristitty.
      Sehän kaatui viimeksi johdon vuoksi ”jeesusteluun”, piti lopettaa, kin se olisi ollut kuulemma SRK;n läpi katsomista?

      Eli ihmisuskosta? Hui. Tehkää parannus Jeesukseen.

      • Anonyymi

        Vanha riekkuja lataa taas parastaan, tee parannus . Älä tituleeraa lahkosi tyyppejä kristityiksi, harhauttajia ovat.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Vanha riekkuja lataa taas parastaan, tee parannus . Älä tituleeraa lahkosi tyyppejä kristityiksi, harhauttajia ovat.

        Minkä "lahkosi"?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45271
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      123
      26006
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      325
      15677
    4. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11213
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      173
      10814
    6. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9717
    7. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9691
    8. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8498
    9. Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?

      Tätä jäin pohdiskelemaan.
      Maailman menoa
      242
      6824
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6491
    Aihe