Korona altistuminen.

Anonyymi

Siilinjärven kunnan sivuilla on, että Siilinjärven Lidlissä on voinut altistua koronalle viikon ajan klo 11-12 välillä. Miten tämä on mahdollista. Onko kyseinen henkilö jolta altistus on saatu ollut viikon ajan joka päivä samaan aikaan kyseisessä kaupassa vai lieneekö kyseessä useita henkilöitä. Hiukan epäselvältä tuo kunnan ilmoitus vaikuttaa.

29

1120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ota rauhallisesti=). Peruskorona ei ainakaan tartu samassa kaupassa yhtä aikaa käydessä. Pitää olla vartti 2 metrin etäisyydellä. Minkähänlainen paniikki olisi Siilissä, jos täällä viruksen tartunta ketjut ei olisi tiedossa. On toki ihan mukava, kun voidaan uutisoida lehdessä tälläistä kaupassa käynneistä.

    • Anonyymi

      mopopojat käy koulun ruokatunnilla liiterissä

    • Anonyymi

      Käykö saksan marketissa muut kun vuokratalojen asukit?

    • Anonyymi

      Hyvä, että asiasta sentään ilmoitetaan ja uutisoidaan.

      Tosin altistuminen voi tapahtua ihan missä tahansa, koko tämän pandemian ajan.

      Riskiä voi vähentää vain omalla käytöksellä, vastuullisuudella ja ohjeita noudattamalla.

      Panikoimiseen ja hätääntymiseen ei ole silti mitään syytä.

      • Anonyymi

        Kun on todettu korona, niin jäljittäjät kysyvät kahden päivän ajalta tiedot henkilöistä, joiden kanssa on ollut 15 minuuttia 2 metrin etäisyydellä. Tuota harvemmin tulee tehtyä toisten asiakkaiden tai kaupan henkilöstön kanssa kaupassa käydessä. Joten, ota rauhallisesti =)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuli koettua tuo korona jo toukokuussa. Hyvin tiesin vastata kenen kanssa olin ollut vartin parin metrin päässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuli koettua tuo korona jo toukokuussa. Hyvin tiesin vastata kenen kanssa olin ollut vartin parin metrin päässä.

        Eipä tarvii muunnos varttia eikä 2 metriä. Liekkö ollut muunnos lidlissa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tarvii muunnos varttia eikä 2 metriä. Liekkö ollut muunnos lidlissa

        En saanut tartuntaa Siilissä enkä sairastanut sitä myöskään Savossa. Maski on kuitenkin edelleen käytössä kuten muillakin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En saanut tartuntaa Siilissä enkä sairastanut sitä myöskään Savossa. Maski on kuitenkin edelleen käytössä kuten muillakin

        Lieneeköhän Lidlin altistuttaja käyttänyt maskia, epäilen, että ei. Siilinjärvenkin kaupoissa liikkuu edelleen ihmisiä ilman maskia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En saanut tartuntaa Siilissä enkä sairastanut sitä myöskään Savossa. Maski on kuitenkin edelleen käytössä kuten muillakin

        4-5:n päivän päästä tiedät

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        4-5:n päivän päästä tiedät

        Ei mene 4-5 päivää kun maanantaina alkaa rokotusaikojen jako netissä. Siis sairastin koronan jo kertaalleen viime keväänä. Mutta otan rokotteen nyt kuitenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mene 4-5 päivää kun maanantaina alkaa rokotusaikojen jako netissä. Siis sairastin koronan jo kertaalleen viime keväänä. Mutta otan rokotteen nyt kuitenkin.

        Voi olla jos olet yli 85 v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi olla jos olet yli 85 v.

        Olen alle 6-kymppinen, mutta on tietty sairaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lieneeköhän Lidlin altistuttaja käyttänyt maskia, epäilen, että ei. Siilinjärvenkin kaupoissa liikkuu edelleen ihmisiä ilman maskia.

        Samaa olen merkille laittanut, eli huomannut ja ihmetellyt tätä itsekin.

        Ilmeisesti haluvat ottaa riskejä, altistamalla itsensä sairastumisvaaraan ja pelata omalla hengellään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tarvii muunnos varttia eikä 2 metriä. Liekkö ollut muunnos lidlissa

        Helsingissä uutisoivat tartuntojen olevan jo suuremmalta osin muunnoksia, mutta kuitenkaan ei tartuntojen lukumäärä ole ryöpsähtänyt. Keväällä oli pahempi tilanne, vaikka mm. koulut ja ravintolat olivat kiinni. Ei siis muunnokset ihan vähällä tartu. Ei siis normaalilla kaupassa käynnillä. Voipi olla edelleen tuo 15 minuuttia ja 2 metriä ihan pätevä sääntö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa olen merkille laittanut, eli huomannut ja ihmetellyt tätä itsekin.

        Ilmeisesti haluvat ottaa riskejä, altistamalla itsensä sairastumisvaaraan ja pelata omalla hengellään.

        Kyllähän se melko selvästi on lukenut, ettei suu-nenäsuoja estä viruksen leviämistä. Jatkuvasi todetaan tartuntoja maskin käyttäjillä, että ei se mikään pelastus ole, vaikka monet niin kuvittelee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän se melko selvästi on lukenut, ettei suu-nenäsuoja estä viruksen leviämistä. Jatkuvasi todetaan tartuntoja maskin käyttäjillä, että ei se mikään pelastus ole, vaikka monet niin kuvittelee.

        No, jos sitten ei käytä minkäänlaista suusuojainta kasvoillaan ja haluaa saada tartunnan 100 %: lla riskillä ja pelata venäläistä rulettia omalla ja toisten hengellä, niin mikäs siinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, jos sitten ei käytä minkäänlaista suusuojainta kasvoillaan ja haluaa saada tartunnan 100 %: lla riskillä ja pelata venäläistä rulettia omalla ja toisten hengellä, niin mikäs siinä.

        Venäläinen ruletti on todella yliampuva kuvaus ensiksikin koronatartunnan saamisesta ja myös vaikea koronataudin saamisesta. Maskeja tottakai on syytä pitää, mutta ei kannata yliampua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläinen ruletti on todella yliampuva kuvaus ensiksikin koronatartunnan saamisesta ja myös vaikea koronataudin saamisesta. Maskeja tottakai on syytä pitää, mutta ei kannata yliampua.

        Suusuojaimet kuitenkin pienentävät sisäänhengitetyn ilman mukana kulkeutuvia partikkeleita ja aerosoleja. Siis taudinaiheuttajia. Riippuen mitä suojainta käyttää.
        - Käyttääkö kankaisia, kirurgisia, vai FFP2, tai FFP3 suojaimia, niiden tehosta riippuu se tulos, kuinka hyvin ihminen suojautuu taudinaiheuttajia vastaan.

        - Eli vähentävät sairastumisriskiä, sekä taudin leviämistä toisiin kanssaihmisiin.

        Anteeksi, jos kommenttini kuulosti yliampuvalta. Yritin olla realistinen.
        Tarkoitus oli vain varoittaa, mitä siitä seuraa, jos ei käytä mitään suojaimia.

        Miksi tähän suojainten käyttämiseen liittyvä asia pitää vieläkin kyseenalaistaa, tai tästä väännetään vieläkin kättä?

        Suojainten käyttö on silti joka tapauksessa perusteltua ja järkevää. Oman itsensä ja muidenkin takia. Terveyden varmistamiseksi.

        Tottakai maskia vaikka näitä nyt jo kohtuuhintaisia kertakäyttöisiä pitää käyttää. Sitä asiaa en kyseenalaista. Mutta on jotenkin huvittavaa, kun Siilissä ja Kuopion suunnalla yleensäkin esiintyy yksi tartunta silloin ja toinen tällöin ja tartuntojen lähteet ovat hyvin tiedossa. Niitä on saatu Lapin lomalta, ulkomailta tai perheen sisällä toiselta. No muutama koulussa saatu oli jo aikaa sitten. Aivan turhaan panikoimiseen ei ole syytä. Minkäköhän laista panikointia olisi, jos tartuntatiheys olisi Siilissä Vantaan luokkaa. Raumalla oli toki tiheämmin. Mutta sielläkin oli selvempi rajainen tautirypäs. Eikä Siilissä taida olla vastaavia työpaikkoja repputyöläisineen.

    • Anonyymi

      Coronan testaus suusta ei kerro kaikista coronaa sairastasta ja kantavista levittäjistä juuri mitään.
      Testi näyte telee ottaa alapäästä, alanpään riästä oikeoppisesti.

      • Anonyymi

        Heh heh, ei sitä edes oteta suusta vaan nenän kautta

    • Anonyymi

      Altistunut :-) :-) :-) :-) :-) ite altistuin kuolemalle astuessani suojatien yli ja hyppäämällä auton rattiin..

    • Anonyymi

      opiskellaan kaikki jäljittäjiksi

      • Anonyymi

        Katsoin eilen uutissuomesta tämän jutun jäljittämiskoulutuksesta. On kulunut jo vuosi koronan tulosta ja ihan kunnolla sitä jäljittämistä tehtiin jo viime keväänä. Eipä siinä tälläistä koulutuksia käyty. Kun Savossa on ollut muutama hassu tartuntaketju, niin aika leikkimistä on myös jäljittäliskoulutuksen tarve Savossa. Ihan selviä tapauksia kaikki. Viime keväänä kyselivät Helsingissä jäljityksessä mitä oireita ollut ja milloin oireet alkoivat sekä kenen kanssa olet ollut vartin 2 metrin etäisyydellä. Kovin on salapoliisityötä. Ja tarvitsee siihen koulutuksen kuvien kera.

        Nyt uutisoidaan puolustusvoimien antavan virka-apu Vantaalle korona jäljitykwessä. Ei siinä käydä mitään Itä-Suomen yliopiston koronajäljityskurssia, kun varusmiehille eteen annetaan ne muutamat kysymykset kysyttäväksi.

    • Anonyymi

      pöljänerkki on niin kova kyyläämään mitä kylillä tapahtuu joten siitä hyvä jäljittäjä

    • Anonyymi

      Rokottamiset sujuvat edelleen aivan liian hitaasti.

      Mikäli tautitilanne ja virusten leviäminen aiotaan todella oikeasti pitää hallinnassa, rokotusvauhtia pitäisi lisätä ja merkittävästi.

      Siinä olisi neuvo THL: lle ja Suomen hallitukselle.

      • Anonyymi

        Joo laitetaan vettä suoniin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      192
      2415
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      58
      1325
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1187
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1068
    6. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1059
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      96
      1046
    8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1038
    9. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      985
    10. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      982
    Aihe