EU-Elvytysrahasto

Anonyymi

Katsokaan dosentti Tuomas Malisen haastattelu AlfaTV:ssä, eli mitä mieltä hän on suomen tulevaisuudesta kun hyväksytään EU-elvytysrahasto.
Tämän ymmärtää tavallinen kansalainen kuten Malinen haastattelussa mainitsee, että miten tulee käymään jos hyväksytään elvytysrahasto, eli suomi köyhtyy ja etelä europanmaat rikastuvat kuten historiassa on aikaisemminkin tapahtunut.
Kansalaisadressi on jäänyt johonkin eduskunnan pöytälaatikkoon, eli politiikka ei kestä päivänvaloa. Eikä voi käsittää mitä etuja poliitikot saavat kun ajavat noin voimakkaasti elvytysrahaston puolesta.

3

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meillä on suuri vaara muodostaa käsityksemme EU:sta liian kapeasta näkökulmasta. Niin näyttää käyneen myös Tuomas Maliselle.
      Kansainvälistä politiikkaa kun olen seurannut, suunta näyttää selvältä: suurvallat, Kiina ja Yhdysvallat, käyvät yhä itsekkäämmiksi ja haluavat sanella muille, miten toimitaan.
      Siinä kehityksessä pikkuvaltioille jää luu käteen.
      EU:n vahvistaminen on Suomen ainoa vaihtoehto. Ainakin niin kauan kuin Saksa on valmis vetämään muuta Eurooppaa perässään.

      • Korjaan: Suomen ja Euroopan ainoa vaihtoehto.


    • Anonyymi

      Malisen käsitys EU:sta ei ole suinkaan kapeasta näkökulmasta vaan mahdollisimman leveästä.
      Nimittäin historiasta. Historia näyttää vääjäämättömästi että tällaiset yhteisöt hajoavat ennenpitkää mutta aiheuttavat tuhoa pienimmissä ja heikoimmissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      74
      1290
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      921
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe