Ikuinen inhokkini on Taija Hajonen.

Muistan kuinka tämä muumimamma kävi nuolemassa Neuvostoliiton ja DDR:n johtajiston takapuolia ja ilmiantoi näille isänmaallisia ihmisiämme.

Hänet pitäisi tuomita maanpetturuudesta kuolemanrangaistukseen.
Sen sijaan viettää makoisia päioviä yhteiskuntamme kustannuksella.

Hyvä asia on ettei vanhaa ryppyista ja pahalta haisevaa akkaa enää kukaan lesbotyttö suostu nuolemaan.

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Noh noh. Tarvitaan se pelokkeena, Ottavan sopimuksen maamiinojen korvikkeena.
      Tiitisen listaa odotellessa.

    • Anonyymi

      Rikospoliisista päivää. Tulemme piakkoin soittamaan ovikelloanne.

    • Anonyymi

      Tämä oli hauskin kirjoitus vuosiin tällä palstalla. Kiitos Martta.

    • Anonyymi

      STASI-listat on syytä alkaa perkaamaan ja suorittamaan puhdistuksia Yhdistyneessä Saksassa ei -ex-stasilaisilla ollut enää mitään asiaa valtion virkoihin

    • Anonyymi

      Vaikka kuinka yritätte haukkua, täytyy teidän kuitenkin myöntää että muista puolueista ei ole löytynyt niin edustavia kun sdp naiset ovat. Ja kaiken kukkaroksi myöskin pärjänneet maailmalla.

      • Anonyymi

        SDP:stä olisi silloin löytynyt edustavampiakin ehdokkaita. Kaikista huonoimman SDP valitsi ja ikävä kyllä, hänelle annettiin tukea myös puolueen ulkopuolelta vain siksi, että hän oli nainen. Maailmalla hän ei juuri arvostusta saanut Venäjää lukuun ottamatta. Ennen Putinin valintaa Halonen sanoi tv-uutisissa toivovansa, että Putin valittaisiin Venäjän presidentiksi. Niin valittiin ja Halonen myöili kaikissa asioissa Putinin lausuntoja. Viro ja muut Baltian maat arvostelivat voimakkaasti Halosen ulkopoliittisia kannan ottoja. Nyt Marin pyrkii ohittamaan presidentin ulkopoliittisen päätäntävallan ja kenties saa samanlaisen arvosteluryöpyn ulkomailta kuin Halonen.


    • Anonyymi

      Minä oon samaa mieltä, olisi Suomen asiat paljon paremmin, jos tuota henkilöä ei olisi päästetty mihinkään virkaan.

      • Anonyymi

        Hyvin hoiti hommansa. Ei mitään valittamista. Paljon paremmin kuin Ahtisaari.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin hoiti hommansa. Ei mitään valittamista. Paljon paremmin kuin Ahtisaari.

        Ensimmäinen kausi vielä meni, mutta toinen oli jo täyttä kuraa. Kun nyt katsoo miten Sale hoitaa toista kauttaan niin on siinä eroa kuin yöllä ja päivällä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ensimmäinen kausi vielä meni, mutta toinen oli jo täyttä kuraa. Kun nyt katsoo miten Sale hoitaa toista kauttaan niin on siinä eroa kuin yöllä ja päivällä.

        Ei Sale mitään ole hoitanut. Ei sillä vielä valtiomieheksi pääse, että toimii portsarina Trumpin ja Putinin tapaamisessa.
        Salen toinen kausi on täysi fiasko.


    • Anonyymi

      "Menkää ja evankelisoikaa tätä meidän järjestelmäämme Eurooppaan ja maailmalle sanoi tämä punikki. " Kohta ne kaikki on yhtä lirissä kuin mekin.

    • Anonyymi

      Kyllä Tarjaa pitää kehuakin. Vuosikausia hän yritti monin eri keinoin tuhota tämän isänmaamme. Mutta niin osaamaton ja saamaton hän oli, että mitään lopullisen suurta vahinkoa ei saanut aikaan. Ja on hän tulevillekin sukupolville historian kirjoissa esimerkkinä siitä kuinka huono presidentti voi olla. Ehkä he osaavat varoa tällaista presidenttiä.

      • Anonyymi

        Toivottavasti olet oikeassa. Nyt, jos koskaan, Suomessa tarvitaan vahva presidentti. Sauli Niinistö on näyttänyt ulkomaille, nimenomaan Venäjälle, että Suomi on ja pysyy osana länttä. Halosen kaltaista hyssyttelijää ei Suomeen kaivata. Kuka Niinistön jälkeen? Luulen, että sitä tietoa odottaa myös Putin. Demareista ei päivän politiikassa ole yhtään sopivaa ulkopoliittista johtajaa, aika huonolta näyttää myös muilla puolueilla olevan ehdokkaat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti olet oikeassa. Nyt, jos koskaan, Suomessa tarvitaan vahva presidentti. Sauli Niinistö on näyttänyt ulkomaille, nimenomaan Venäjälle, että Suomi on ja pysyy osana länttä. Halosen kaltaista hyssyttelijää ei Suomeen kaivata. Kuka Niinistön jälkeen? Luulen, että sitä tietoa odottaa myös Putin. Demareista ei päivän politiikassa ole yhtään sopivaa ulkopoliittista johtajaa, aika huonolta näyttää myös muilla puolueilla olevan ehdokkaat.

        Tarja oli kansan puolella. Saukko on vain porvareiden ja hyväosaisten presidentti.


    • Anonyymi

      martta 98:

      Ei ole Halosen vika, että sinun tavarasi on hapantunut puutteellisen hygienian takia.

      Muistosikin näyttävät olevan harhaisen mielesi tuotoksia, sillä noita väittämiäsi asioita ei ole edes tapahtunut.

      Stasi- ja Rozenholz-listat on julkaistu useita kertoja eurooppalaisissa ja amerikkalaisissa tiedotusvälineissä, joten eivät ne enää ole salaisia muille kuin ehkä sinulle. Ja sekin taitaa johtua vain rajoittuneesta ymmärryksestäsi ja lukutaidottomuudesta.

      • Anonyymi

        Stasi-listoista en tiedä mitään mutta hyvin muistan, kuinka Putin antoi Haloselle kissan ja Halonen kehui Putinin maasta taivaaseen hyväksi ja demokratiaa edistäväksi johtajaksi. Nyt näkyy mikä hän on miehiään ja jo silloin sen huomasi kaikki uutisia seuraavat.


      • Anonyymi

        Stasi-listat piilotettiin demari-Tiitisen kassakaappiin
        Onko Tiitinen itsekin mukana listalla muiden joukossa (Mungo-Lipi, stasi-tunnistelija havonen, aa-hde, suuuuntkvisti-????)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stasi-listat piilotettiin demari-Tiitisen kassakaappiin
        Onko Tiitinen itsekin mukana listalla muiden joukossa (Mungo-Lipi, stasi-tunnistelija havonen, aa-hde, suuuuntkvisti-????)

        Tiitinen on kyllä keskustalainen. Ovatpa tietosi vähäiset!!


    • Anonyymi

      martta98 voisi jo vaihtaa sen rippilahjaksi saamansa tamponin uuteen, niin silloin kärpäsetkin ympäriltäsi kaikkoavat.

      • Anonyymi

        Tyypillistä havoisen kommentointia. Kuvaa stasi-noidan mielenmaisemaa.


    • Anonyymi

      Noaa vai Baltzaar

      • Anonyymi

        Baltzar Tarjan palkitsema kummisetä.


    • Anonyymi

      Olen aloittajan kaa aivan samaa mieltä.
      Tuo akka käy vieläkin Hakaniemen torilla patsastelemassa ja kommunistiämmät sitä moikkailevat ja taputtelevat.
      Kohta kuolee pois tuo DDR:n saastaväki.

      • Anonyymi

        Taijjalla on vieläkin se muumimammakassi käsivarsillaan kun ostaa torilta silakoita.
        Myyjät tyrkyttävät niitä ilmaiseksi mutta eihän se käy. Mikä haloo siitäkin nousisi?

        Sitten kotona popsivat hinttiäijänsä kanssa niitä ahnaisiin kitusiinsa.

        Haluaisin nähdä mitä lesboämmän ja homoäijän makuukammarissa tapahtuu?!


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      55
      11569
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      95
      8769
    3. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      20
      3921
    4. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      4
      3669
    5. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      7
      3616
    6. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      89
      3540
    7. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      9
      3472
    8. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      13
      3409
    9. Perussuomalaisiin minä luotan

      Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.
      Maailman menoa
      34
      3202
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      45
      2355
    Aihe