terveyteen kohdistuvasta rangaistuksesta on siirretty vapauden riistoon ja ainerangaistus riistoon, kertoo Yle
nationalismissa on edelleen köyhiä, jotka näköalattomuuttaan tekevät rikoksia ja joutuvat vankilaan
mielestäni on käypä parantumisen keino sellainen, että saa maailmaan ympärysmatkan itselleen, niin kuin ennen vanhaan että sai valita mentäisikö linnavankilaan, josta ei koskaan pääsisi pois kuolemansa saakka tai joutuisi karkotetuksi Siperian vapauteen, niin Suomessa yli 3 000 vankia oliat karkotettuja 1800 luvulla
nykysuomessa jos vangeille luvattaisiin samaa, että mentäisivät hiiteen maasta palaamatta ja valtio vielä kuljettaisi heitä maailmaan ympäri matkalipun ja rahan muodossa, niin minä vuorostani tekisin varmasti rikoksia, jotta pääsisin pois suomesta koska jäin tänne pahasti kiinni matkaamaan maailmaan ympäri
eikä voi kiistää, etteikö sellainen rangaistus toimisi parantavasti ja minusta tulisi jälleen hyvä valistunut ihminen maan päällä

Vastaukset 1
Vanhimmat
siperiaan pakkotöihin lähti yli 3000 vankia