vain sellaista ihmistä jonka olen tuntenut joskus aikoinaan nuorempana, mutta sekin loppui jo vuosia sitten. En osaa nähdä itseäni kenenkään äitihahmona, enkä pelkkänä ystävänä. Kun vointi pikku hiljaa paranee alkavat ihmiset kiinnostaa ja mahdollinen tutustuminen ihan uuteen ihmiseen. Tärkeintä on se että työasia on kunnossa ja on vakituinen työpaikka. Sen jälkeen luottaa siihen että pärjää omillaankin, koska takana on monen vuoden rankat kokemukset. Yhtä tärkeää on se, että "kansa" ei enää kerro mitään ja on työrauha. Jos nuo edellä mainitut asiat eivät ole kunnossa se vie voimia, eikä silloin jaksa tutustua keneenkään. Sisin ei koskaan tule hyväksymään sitä ns. auttamistapaa mitä on käytetty. Sisin ei ole koskaan voinut hyväksyä sitä.
Osasin kaivata
Anonyymi
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Elämässä nyt voi toivoa kaikenlaista, vaikka sitä kuuta taivaalta. Ei ole missään instanssia, jolle voisi kohdistaa valituksen kaatuneista korttitaloista. Edes oikeutta hohdottomaan puurtaamiseen ei ole mihinkään ylöskirjattu, saati jotain ihmissuhdekuvioihin liittyviä epärealistisia vaatimuksia. Joidenkin satunnaisten lintujen lauleluille nyt on yks ja sama, ne voi laittaa maailman yleisen mielettömyyden piikkiin, eivät ymmärrä mitä tekevät tai tekevät tieten leipänsä eteen.