Varmaan kaikki muut maat suomea lukuunottamatta tilanneet rokotteita EU:n tilaamien rokotteiden lisäksi.
Suomi mallioppilaana ei ja siksi meitä ei ole rokotettu tämän vuoden puolella ja moni kuolee turhaan.
Tanska rokottanut kaikki kesäkuuhun mennessä, miksi ei suomi
28
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Demari sanoi että on vahingollista ajatella Suomea koronan vastaisessa taistelussa.
- Anonyymi
Samalla tavalla Suomessakin rokotus etenee kuin Tanskassakin. Kaikki on kiinni rokotteiden saatavuudesta.
- Anonyymi
Paskapuhetta. Tanska ja Suomi ovat molemmat mukana EU-yhteishankinnassa jossa annokset jaetaan väestömäärän mukaan. Viikkokohtaisia eroja voi olla riippuen toimituserien suuruudesta ja siitä miten nopeasti rokotuksista raportoidaan, mutta käytännössä rokotukset etenevät samaa tahtia Tanskassa ja Suomessa.
"Toivotaan, toivotaan" arvioita voi kaikki maat esittää, mutta lopulta rokotusnoepeus on kiinni rokotetoimituksista. Rokottaminen ei ole ongelma. Influenssarokotuksia on annettu suomessa n, miljoona per kuukausi ilman mitään suurta kohua ja erityisjärjestelyjä. - Anonyymi
Tanska kuitenkin rokottaa ihan eri tahdilla, niillä onkin kykenevä halitus, toisin kuin suomessa.
- Anonyymi
ITse asiassa tahti on kuta kuinkin sama. Tanskassa massarokotusten järjestäminen on maan pienen pinta-alan ja väestön keskittymisen vuoksi paljon Suomea helpompaa. Tämähän ei tietenkään käy öyhöpersuille, mutta minkäs teet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ITse asiassa tahti on kuta kuinkin sama. Tanskassa massarokotusten järjestäminen on maan pienen pinta-alan ja väestön keskittymisen vuoksi paljon Suomea helpompaa. Tämähän ei tietenkään käy öyhöpersuille, mutta minkäs teet.
Juuri tuo vaikuttaa nopeuteen. Suomessa on hyvin pieniä kuntia hajallaan ympäri maata. Niihin paikkoihin tarvitaan pieniä määriä rokotteita kerrallaan, ei ole sellaisia säilytysmahdollisuuksia kuin isoilla paikkakunnilla.
Ei viive ole kuitenkaan suuri, mutta sitä on kuitenkin.
Kävin torstaina rokotuksessa n. 22000 asukkaan paikkakunnalla. Oli vain kolme rokottajaa, aikoja on varattu 5 minuutin välein ja rokotusaika oli neljä tuntia. Joten saatiin sen illan aikana rokotettua 144 henkilöä. Ei sen enempää. Mahdollisuus olisi rokottaa moninkertaisesti tämä määrä, mutta kun ei ole rokotteita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ITse asiassa tahti on kuta kuinkin sama. Tanskassa massarokotusten järjestäminen on maan pienen pinta-alan ja väestön keskittymisen vuoksi paljon Suomea helpompaa. Tämähän ei tietenkään käy öyhöpersuille, mutta minkäs teet.
Suomen hallituksen harteilla on jo nyt monen kuolema.
- Anonyymi
Ei Tanskassa asiat kuitenkaan ihan mallissaan ole. Vasta nyt ymmärtävät haittamaahanmuuton vaikutukset
https://mvlehti.net/2021/02/20/tanska-tyottomat-siirtolaiset-pakollisiin-paluumuuton-haastatteluihin/
- Anonyymi
Samankokoisia valtioita ovat. Miksei muuten kerrota paljonko rokotteita on tullut maahan?
- Anonyymi
kauppalehdessa mainittiin tanska saa miljoona odottetua ennenmän alku kesään mennessä rokotteita, suomi taas sai pitkän nenän ikään kuin euhun ulkopuolisena maana,
- Anonyymi
No katsos se syy miksi ne ylistää Marinia koronanvastaisessa taistelussa on se, ettei tänne tarvitse siten toimittaa rokotuksia. Tytti Tuppuraisen logiikan mukaan se on hyvä asia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No katsos se syy miksi ne ylistää Marinia koronanvastaisessa taistelussa on se, ettei tänne tarvitse siten toimittaa rokotuksia. Tytti Tuppuraisen logiikan mukaan se on hyvä asia.
Suomi on yhä edelleen ihan maailman valtioista kärkipäässä koronan vahinkojen minimoimisessa. Tiedän että tuo sattuu persuihin valtavasti, mutta ei voi mitään.
- Anonyymi
no, meillä on kans rokotettu kesäkuuhun mennessä, muutamaa vuotta myöhemmin kyllä
- Anonyymi
Sanna vaan keikistelee lehtien kasikuvana , neuvottelutaidot maailmalla on nolla.
- Anonyymi
Ei Tanska rokota kansalaisiaan kesän alkuun mennessä. Samaa tahtia rokottaa kuin muutkin.
Tarkoitit kai että kaikki rokotteen haluavat on rokotettu.
- Anonyymi
No niitä kulkutautimyönteisiä rokotevastaisia hörhöjähän onkin eniten persuissa.
Anonyymi kirjoitti:
No niitä kulkutautimyönteisiä rokotevastaisia hörhöjähän onkin eniten persuissa.
Luulen että tanskassa persuja on tasan nolla. Korjaa toki jos olen väärässä mutta laita linkki myös väitteeseesi =) Hehehehhe.
- Anonyymi
kansalaisten pelottelu rokote vastaisuudella tuntuu olevan aika taulussa oletetuilla rokoteilla eun metsäkylässä,
- Anonyymi
THL: Suomen täytyy joko muuttaa strategiaansa tai saada jostain lisää rokotteita päästäkseen EU:n rokotustavoitteisiin. EU tavoittelee 70 prosentin rokotuskattavuutta aikuisväestössä kesään mennessä. Nykytahdilla Suomi ja muu Eurooppa pääsisivät tavoitteeseen vasta syksyllä.
- Anonyymi
kuka on vastuussa tästä
- Anonyymi
Tuskin tästä kukaan vastuussa on. Rokotteita ei pystytä valmistamaan tämän nopeammin.
- Anonyymi
Tehosterokote pitäisi valmistajan Pfizerin mukaan antaa 3 viikon päästä, suomi antaa 3 kk päästä, surkeaa.
- Anonyymi
Samalla tavalla tehosterokotusta on virutettu myös Britanniassa. Juuri viime viikolla ilmoitettiin, että tämä on aivan sallittua. Vastustuskyky kehittyy kaikesta huolimatta samalla tavalla.
On oikein, että tehosterokotus annetaan myöhemmin, että mahdollisimman moni saisi alkurokotteen.
Tämä antaa 3 kk lisää pelivaraa rokotuksiin.
- Anonyymi
Hauska huomata kuinka valtavan paljon persuissa on Suomi24:lle kirjoittelevia virologian ja lääketieteen nimettömiä huippuasiantuntijoita.
- Anonyymi
Kirjoittaa tänne näemmä muidenkin puolueiden virologit. Ovat samoilla linjoilla perussuomalaisten kanssa.
- Anonyymi
Suomi on tilannut rokotteita samalla tavalla kuin Tanska. Ei voi laskea, kuinka nopeasti kansalaiset on rokotettu, koska ei näiden rokotteiden toimitusten aikataulua voi tietää.
Toimitukset ovat viivästyneet.
Uusien rokotteiden tulo markkinoille voisi ratkaista ongelman.
Suomessa voitaisiin rokottaa enimmillään 500 000 kansalaista viikossa. Joten rokotus etenisi nopeasti, jos olisi rokotteita.- Anonyymi
Kuka kaiken ymmärtää kuka ei. Tuon ketjun aloituksen voi laittaa puoluepolitiikan piikkin. Joku voi jopa ajatella että onneksi nyt koronan aikana ei Persut ja Kokoomus ole hallituksessa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1367177Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1254971L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa674336TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153483Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242291Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3011773Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä231545- 671485
Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91459Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581448